Vaisuksi on mennyt.
Taitaa tämäkin palsta vedellä viimeisiään
48
106
Vastaukset
- Anonyymi
Henkosia. Ellei palstan nortit lopu, palsta jatkuu.
- Anonyymi
Vaisuksi - vai suksi ei luista ladullaan.
- Anonyymi
Katso tilastoja. Suuret ikäluokat syntyivät noin 1945 loppuvuodesta - 1952. Siis nuorimmatkin heistä ovat jo melkein 7-kymppisiä ja alkavat olla palstalle liian vanhoja. Suuri osa lienee älynnyt jo siirtyä seuraavalle portaalle.
Ja muutenkin ajan myötä tällaisilta hölönpölön-keskustelupalstoilta joutaa hyvin pois. Samat asiathan täällä jauhetaan vuodesta toiseen. Ei "kinosta" enää, niinkuin entinen eukko asian ilmaisi niin sattuvasti.
Tervettä luonnollista kehitystä.- Anonyymi
Asioiden ja juttujen suhteen eipä nämä palstat eroa live-elämästä muulla tavalla kuin täällä esitetään sanottavat ehkä jäsennellymmin kun jää aikaa ajatella, mitä kirjoittaa.
Itse kyllä pudottelen sanat ja lauseet tajunnanvirtana niin livessä kuin eri palstoillakin.
Jääkö kaduttavaa?
Enpä usko koska kovin myrkyllisiä sammakoita eivät aivoni tuota, ainakaan usein. Pieni pisteliäisyys on hyväksikin, ei muodostu harmaata tylsää aluetta.
- Anonyymi
Suurten ikäluokkien siirtyminen aina vaan vanhempien palstoille on täällä nähty viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, ensin hiljeni 40 , sitten 50 ja nyt on vuorossa 60 .
Nuoremmat eivät näille palstoille enää tule, ovat sukupolvea joille netti on auki koko laajuudessaan, toisin kun meille vanhuksille jotka opettelemme vasta ikäihmisinä netin koukeroita. Jos on ollut työelämässä missä ei ole tarvinnut olla tietotekniikan kanssa tekemisissä, niin opettelu on saattanut alkaa vasta kun eläkkeellä on tullut joutoaikaa.- Anonyymi
Ei tämä nyt kovin kuolevaiselta näytä koska pahimmat häiriköt ovat siirtyneet vuosikymmentä ylemmäksi.
Vielä kun viimeinenkin häirikkö lähtee tuossa uudenvuoden paikkeilla (jos elää) niin on enää kirjoittajista kiinni, kuinka palsta pamisee.
- Anonyymi
Parempi olisi ettei joka vuosikymmenellä olisi omaa palstaa,, jolloin keskustelut olisivat huomattavasti kutsuvampia.
Ikäpalstat rajoittavat turhan paljon aiheita, joita väännellään/käännellään.
Muutaman kirjoittajan ollessa kyseessä, eivät aiheet jaksa kaikkia kiinnostaa.
Palstalta puuttuu itseäni kiinnostavat aiheet lähes kokonaan. Ikävuosikymmenet sanelevat turhan paljon...ei tuo hyvää keskustelua esiin lukuunottamatta muutamia kommentteja.Olen kirjoitellut tänne kuusikymppisiin viitisen vuotta.
Todennut tänäaikana, että kirjoitat mitä tai mistä tahansa. saat vakinikit kimppuusi.
Yksi haukkuu pystyyn pienoisen romanttisen tositarinani.
Hänen rinkiläisensä peesaa ja pilkkaa.
Joku harras pitää käsittämättömänä ja huorahtavana pientä sivuluisuani miesmarkkinoilla.
Tekopyhää, itsensä yliarvioimista.
Totean, että nämä nikit ovat seitsemänkymppisiä.
Nythän he kirjoittelevat joka palstalle.
Vain ja ainoastaan tölväistäkseen ja vääristelläkseen porukoiden kirjoituksia.
Tässä edellämainitussa jutussa on syy, miksi tämä palsta kuivuu kasaan.
Täällä ei pärjää kuin piiskalla sivaltavat verbaalikot, päällepäsmärit, teflontyypit, valehtelijat, rehentelijät ja ruotsalaiset.
Jos et kuulu joukkoon, vaihda palstaa.
- Anonyymi
Mutta mahdolliseen palstan kuolemaan asti nautitaan tästä, luetaan ja kirjoitellaan. Minä ainakin. En moiti ollenkaan. Ehkä seuraava elämä on hoitokodissa horisemista samanhenkisten kavereiden kanssa.
Joo, kirjoitellaan vaan.
Lukemisen voi täällä jättää määrättyjen nikkien kohdalta väliin.
Pahin poistuu joulukuussa.
Tulevassa hoitokodissani on ehdottomasti oltava päihteetön osasto.
Ja sinne menen minä.
Ei kotikaljaa, simaa, ei edes mahukattimattia.
Näen eräässä hoivakodissa asukkaan, joka kahvin kanssa juo päivittäin konjakkia.
Hän syö huonosti ja odottaa aamusta lähtien viinaryyppyään.
Välillä käy agressiiviseksi ja siirtelee pöytiä ja tuoleja.
Ja huutelee muille herjojaan.
Sitä se viina teettää.
Ja viinan sallittu juonti palvelukodissa, lukemattomien lääkkeiden yhteisvaikutuksena.- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Joo, kirjoitellaan vaan.
Lukemisen voi täällä jättää määrättyjen nikkien kohdalta väliin.
Pahin poistuu joulukuussa.
Tulevassa hoitokodissani on ehdottomasti oltava päihteetön osasto.
Ja sinne menen minä.
Ei kotikaljaa, simaa, ei edes mahukattimattia.
Näen eräässä hoivakodissa asukkaan, joka kahvin kanssa juo päivittäin konjakkia.
Hän syö huonosti ja odottaa aamusta lähtien viinaryyppyään.
Välillä käy agressiiviseksi ja siirtelee pöytiä ja tuoleja.
Ja huutelee muille herjojaan.
Sitä se viina teettää.
Ja viinan sallittu juonti palvelukodissa, lukemattomien lääkkeiden yhteisvaikutuksena.Vaikka itse en käytä alkoholia laisinkaan, haluaisin sellaiseen hoitokotiin jossa porukka olisi päissään.
Kuinka hauskaa olisi seurata heidän kouhelluksiaan ja lopulta voisi kuolla reippaasti nauraen.
Enkä panisi pahakseni vaikka hoitohenkilökuntakin ottaisi tujauksia jemma pulloistaan. Anonyymi kirjoitti:
Vaikka itse en käytä alkoholia laisinkaan, haluaisin sellaiseen hoitokotiin jossa porukka olisi päissään.
Kuinka hauskaa olisi seurata heidän kouhelluksiaan ja lopulta voisi kuolla reippaasti nauraen.
Enkä panisi pahakseni vaikka hoitohenkilökuntakin ottaisi tujauksia jemma pulloistaan.Ano
Se kannattaa lisätä hoitotahtoon.
Jos itsellä varat riittää, voi ostaa porukoille viinat.
Senkun tilaa taxin ja lähtee hakemaan kassillisen lekkereitä bileisiin.
Karaokea ja musiikkia hoivakodeissa jo onkin.
Unohdetaan laahaavat sota-ajan biisit ja laitetaan kunnon rokkia tulemaan.
Pullot pöytään ja mummot ja tuffat tanssivat pöydillä,
Päntsit ja katetrit heiluen.
Siinä unohtuu kaikki sairaudet.
Hoitajilta otteet herpaantuuvat pikku pöhnässä.
Antaa mummojen kaatuilla, mitä välii.
Laittaa samalla avoimien ovien päivät.
Jos joku haluaa lähteä jatkoille, siitä vain.
Ja jos ei läydä takaisin, iltapäivälehdistö raportoi kadonneet osastolla.
Mukavia hoitohetkiä krapulaisille hoitsuille ja tajuttomille hoidettaville.
Muuten, haluan edelleen päihteettömälle osastolle.
- Anonyymi
Huomenta Suomi hyvin pyyhkii, Pekka vetää niinkuin viimeistä :D
Mikä Pekka.
Sehän kuuluu olla rekka.
Älä aliarvioi rekkakuskeja.
Maanteiden ritareita ja kunkkuja.
Ja entistä kihlattuani Espoosta.
Terveiset hänelle.- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Mikä Pekka.
Sehän kuuluu olla rekka.
Älä aliarvioi rekkakuskeja.
Maanteiden ritareita ja kunkkuja.
Ja entistä kihlattuani Espoosta.
Terveiset hänelle.Oletko 2lesken aivan raivoraitis?
Minä olen ollut puolenkymmentä vuotta juopottelematta ja hyvä on olla.
Senverran olen maistanut kotikaljaa häissä pari lasillista. Maistui tosi hyvälle oikein vanhanajan malliin tehty, niin kävi ajatus miten helposti vois livetä. Onneksi ei, en juo noita alkoholittomia oluita, jotka tuntuvat olvan suosittuja ja aika hinnakkaitakin. Anonyymi kirjoitti:
Oletko 2lesken aivan raivoraitis?
Minä olen ollut puolenkymmentä vuotta juopottelematta ja hyvä on olla.
Senverran olen maistanut kotikaljaa häissä pari lasillista. Maistui tosi hyvälle oikein vanhanajan malliin tehty, niin kävi ajatus miten helposti vois livetä. Onneksi ei, en juo noita alkoholittomia oluita, jotka tuntuvat olvan suosittuja ja aika hinnakkaitakin.Olen raitistunut alkoholisti.
Ollut noin 8-vuotta.
Sitä ennen viina maistui liikaa ja asiat olivat päin helvettiä.
Alkoi kova taistelu kovaa vastaan.
Kuningas alkoholi on paha vastustaja.
Se taistelu ei lopu koskaan.
Olen kiitollinen.jokaisesta raittiista päivästä.
Ja olen kiitollinen, että sain elää elämäni miehen kanssa loppuvuodet raittiina.
Pystyin olemaan hänen kuolemaansa asti omahoitaja.
Jäi kauniit muistot.
- Anonyymi
Jos ei muuta keskusteltavaa ole niin alkaa keskustelu palstasta ja sen tilasta. Tai kirjoittajista.
- Anonyymi
Jos haluatte keskustella persujen kanssa Halla-ahosta niin se onnistuu helposti plus70
Minkä ihmeen takia seitsenkymppiset änkeävät tänne kuusikymppisiin elvistelemään.
Heillä oli kymmenen vuotta aikaa päteä täällä.
Tarinat on kuultu ja kerrottu moneen kertaan.
Sinne vain seitsenkymppisiin rehentelemään menneen talven lumilla.- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Minkä ihmeen takia seitsenkymppiset änkeävät tänne kuusikymppisiin elvistelemään.
Heillä oli kymmenen vuotta aikaa päteä täällä.
Tarinat on kuultu ja kerrottu moneen kertaan.
Sinne vain seitsenkymppisiin rehentelemään menneen talven lumilla.Hunkzi on lamaantunut, alkaako ote kirvota?
Anonyymi kirjoitti:
Hunkzi on lamaantunut, alkaako ote kirvota?
"Anonyymi"
Kyllä minä vielä olemassa olen.
Tällä palstallakin vielä hetken aikaa.
Olen myös huomannut epä-toivoiset yritykset saada minulta kommentteja.
Mutta minä en sorru lapsellisuuksiin.
Olenhan aikuinen.
Olkaa tekin.
-
Anteeksi, vahingossa klikkasin vihreän ykkösen.
Parenpi olisi ollu punainen Lerppu-Peukaloinen.
H.- Anonyymi
hunksz kirjoitti:
"Anonyymi"
Kyllä minä vielä olemassa olen.
Tällä palstallakin vielä hetken aikaa.
Olen myös huomannut epä-toivoiset yritykset saada minulta kommentteja.
Mutta minä en sorru lapsellisuuksiin.
Olenhan aikuinen.
Olkaa tekin.
-
Anteeksi, vahingossa klikkasin vihreän ykkösen.
Parenpi olisi ollu punainen Lerppu-Peukaloinen.
H.Totta joo ainahan joku mummi sun perässäsi kulkee kommentteja kerjäten.
- Anonyymi
hunksz kirjoitti:
"Anonyymi"
Kyllä minä vielä olemassa olen.
Tällä palstallakin vielä hetken aikaa.
Olen myös huomannut epä-toivoiset yritykset saada minulta kommentteja.
Mutta minä en sorru lapsellisuuksiin.
Olenhan aikuinen.
Olkaa tekin.
-
Anteeksi, vahingossa klikkasin vihreän ykkösen.
Parenpi olisi ollu punainen Lerppu-Peukaloinen.
H.Sun lerppus on muualla kuin peukalossa.
Anonyymi kirjoitti:
Sun lerppus on muualla kuin peukalossa.
"Anonyymi"
Niin noh...
Pää-asia on että niitä on/olisi.
H.
- Anonyymi
On täällä alle 60 kymppisiä
- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Niin on. Ainakin kaksi vakinikkiä.
Eivät voi päteä viiskymppisissä.Tasan 60 miettii, mistä kaikesta täällä jutellaan?
2lesken kirjoitti:
Niin on. Ainakin kaksi vakinikkiä.
Eivät voi päteä viiskymppisissä.Eikö leskenenillä vieläkään tunnu olevan tarpeeksi tilaa vaikka palsta hiipuu hiipumistaan?
Tellukka kirjoitti:
Eikö leskenenillä vieläkään tunnu olevan tarpeeksi tilaa vaikka palsta hiipuu hiipumistaan?
Tell
Onko se sinulta jotenkin poissa, jos kuusikymppis-palsta loppuu.
Mitä välii.- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Tell
Onko se sinulta jotenkin poissa, jos kuusikymppis-palsta loppuu.
Mitä välii.Tää tellukka ja korppis haluuvat häärätä laajemmalla rintamalla.
- Anonyymi
Ei tämä palsta kuihdu. Miksi aina pitää moittia kanssakirjoittajia , kanssakulkijoita.
- Anonyymi
siilivain kirjoitti:
Joo. Tiiä vaikka tää nousee ennennäkemättömän kukoistukseen😁.
Näemmä täälläkin pitäisi olla pirttejä. Viinapirtti. Biisipirtti. Seksipirtti. Piimäpirtti. Teepirtti. Hoivapirtti. Vitsipirtti. Politiikkapirtti. Tossunallapirtti. Kinapirtti. Ruokapirtti Jne
Niistä vaan valitsisi itselleen sopivimmat ketjut joihin osallistua. Ano
Nämä seitsenkymppiset eivät viihdy 70 plus palstalla.
Johtuen siitä, että siellä kaikki vakinikit ovat yli kahdeksankymppisiä.- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Ano
Nämä seitsenkymppiset eivät viihdy 70 plus palstalla.
Johtuen siitä, että siellä kaikki vakinikit ovat yli kahdeksankymppisiä.Voi olla niin, mutta tuntuu uusien rekattujen olevan hiljan täältä siirtyneitä, kuten se nälkämaan korpikurki ja rakkikoiran lailla persuja haukkuva savolaisukko kuin myös ruotsalaisvierailijat.
Sieltä minnäi oo Anonyymi kirjoitti:
Näemmä täälläkin pitäisi olla pirttejä. Viinapirtti. Biisipirtti. Seksipirtti. Piimäpirtti. Teepirtti. Hoivapirtti. Vitsipirtti. Politiikkapirtti. Tossunallapirtti. Kinapirtti. Ruokapirtti Jne
Niistä vaan valitsisi itselleen sopivimmat ketjut joihin osallistua.Minä en tykkää mistää pirttirajoituksista. Vapaat aloitukset ja ottaa osaa kuka ottaa. Voi valita ilman pirttiytymistä.
- Anonyymi
Olen huomioinut, että minä olen mennyt vaisuksi. Yhä harvemmin viitsin lukea ketjun kokonaan. Yhä harvempaan ja harvemmin viitsin kommentoida.
Totinen ja tylsä- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Ano
Sitä sanotaan vanhuudeksi.En tekisi päätelmiä pelkän palstan kiinnostamattomuuden perusteella.
- Anonyymi
Oma tapani on vain avata "Ikäryhmät" sivu ja katsella siitä mielenkiintoisimmat.
Kun tarkkaan miettii, mitä ihmeen merkitystä sillä onko 50 vai 70 vuotias?
Vanhoja ollaan jo, ihan kaikki. - Anonyymi
Tuonne plu 70-palstalle on porukat täältä livennyt.
- Anonyymi
Oottavat siellä joulua....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oottavat siellä joulua....
Seksiä vonkaavat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seksiä vonkaavat.
Kutovatko joulusukkia ja sitten kutevat seksiä mankuamalla? Siis mitä! Seiskakymppiset vonkaavat?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kutovatko joulusukkia ja sitten kutevat seksiä mankuamalla? Siis mitä! Seiskakymppiset vonkaavat?
Häh lerpultako?
- Anonyymi
Ilmaston muutos.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011631
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?581061Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140964- 85922
- 61916
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11810Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t268795Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75765Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk61732Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä342731