Herätyskristilliset piirit ovat täynnä todistuksia siitä, miten aiemmin paha ihminen on muuttunut hyväksi ihmiseksi.
Väkivallan tekijästä on tullut väkivallaton rauhan puolustaja.
Valehtelijasta rehellinen.
Huorintekijästä uskollinen puoliso.
Varkaasta työtä tekevä uran uurtaja.
Päihteiden väärinkäyttäjästä raitis ihminen.
Mistä johtuu se, että yhtään vastaavaa kokemusta ei ole tunnettu siitä, miten entinen uskovainen olisi kääntynyt ateistiksi ja muuttunut hyväksi ihmiseksi sen myötä?
Voiko paha muuttua hyväksi?
24
202
Vastaukset
- Anonyymi
Scientologitkin mainostavat, kuinka paljon parempia heistä on tullut oppinsa myötä.
- Anonyymi
"Mistä johtuu se, että yhtään vastaavaa kokemusta ei ole tunnettu siitä, miten entinen uskovainen olisi kääntynyt ateistiksi ja muuttunut hyväksi ihmiseksi sen myötä?"
Et vain ole lukenut niistä. Käy clergy projectissa ja ex christianissa.Clergy Project ja Ex Christian eivät tuo mitään uutta siihen yleisesti tunnettuun faktaan, että monet päihdeongelmaiset, haureelliset, avionrikkojat ja rikolliset ovat muuttuneet mieleltään sekä tavoiltaan toisenlaiseksi tultuaan uskoon (kristityksi).
Elämänmuutos laitapuolen kulkijoiden kohdalla on pelkästään myönteinen, kun he ovat kääntyneet kristityiksi.
Kuinka moni kristitty on elänyt elämänsä päihteiden väärinkäyttäjänä, varkaana, rikollisena, väkivallantekijänä, tms., mutta muuttunut paremmaksi hylättyään kristinuskon ja käännyttyään ateistiksi?- Anonyymi
G4G kirjoitti:
Clergy Project ja Ex Christian eivät tuo mitään uutta siihen yleisesti tunnettuun faktaan, että monet päihdeongelmaiset, haureelliset, avionrikkojat ja rikolliset ovat muuttuneet mieleltään sekä tavoiltaan toisenlaiseksi tultuaan uskoon (kristityksi).
Elämänmuutos laitapuolen kulkijoiden kohdalla on pelkästään myönteinen, kun he ovat kääntyneet kristityiksi.
Kuinka moni kristitty on elänyt elämänsä päihteiden väärinkäyttäjänä, varkaana, rikollisena, väkivallantekijänä, tms., mutta muuttunut paremmaksi hylättyään kristinuskon ja käännyttyään ateistiksi?Edelleen. Ateismi ei ole elämänfilosofia. Se tarkoittaa vain sitä, ettei usko jumaliin. Jos ihminen on ollut alkoholisti tai pedofiili kristittynä, niin hän todennäköisesti jatkaa huonoa käytöstään silloinkin, kun harhausko jumalista poistuu.
Jos tutkit ateistisia elämänfilosofioita kuten humanismi tai buddhalaisuus, niin niihin siirtymisellä taas on positiivisia vaikutuksia käytökseen. - Anonyymi
G4G kirjoitti:
Clergy Project ja Ex Christian eivät tuo mitään uutta siihen yleisesti tunnettuun faktaan, että monet päihdeongelmaiset, haureelliset, avionrikkojat ja rikolliset ovat muuttuneet mieleltään sekä tavoiltaan toisenlaiseksi tultuaan uskoon (kristityksi).
Elämänmuutos laitapuolen kulkijoiden kohdalla on pelkästään myönteinen, kun he ovat kääntyneet kristityiksi.
Kuinka moni kristitty on elänyt elämänsä päihteiden väärinkäyttäjänä, varkaana, rikollisena, väkivallantekijänä, tms., mutta muuttunut paremmaksi hylättyään kristinuskon ja käännyttyään ateistiksi?Vajakki luulee siis, että ateismi on uskonto ja siihen voi kääntyä.
- Anonyymi
Ateisteja ei kiinnosta käännytystarinat. Sen takia ateistit eivät juuri kääntymystarinoita kirjoitakaan. Liioittelevat kääntymystarinat ovat tietysti kaikkien uskontojen, terveyslahkolaisten, joogagurukulttien sun muiden heiniä ja myös ilmeisesti anti-teistien tuosta ex-christian sivustosta päätellen.
Ateisti on parempi ihminen kuin uskovainen ihan vain siitä syystä, että ateisti tekee hyvää hyvän itsensä takia. Uskovaiselle hyvän tekemisen motivaatio löytyy kuvitteellisen jumalan miellyttämisestä, palkkiosta jonka jumala antaa hyvän tekemisestä. Jos tällainen jumala kaiken järjen vastaisesti olisikin olemassa, kumpaakohan se arvostaisi enemmän: pyyteetöntä vai pyyteellistä hyvän tekijää?
- Anonyymi
Ahura Mazda ainakin arvostaa hyväntekijöitä uskonnosta riippumatta. "Iloinen on hän, joka hyvää tekee hyvyydestään"
Olet oikeassa.
Sellainen hyvän tekeminen, jota tehdään palkinnon saamisen toivossa, on arvotonta.
Sellainen pahan tekemisen karttaminen, joka johtuu rangaistuksen välttämisen pelosta, on arvotonta.- Anonyymi
G4G kirjoitti:
Olet oikeassa.
Sellainen hyvän tekeminen, jota tehdään palkinnon saamisen toivossa, on arvotonta.
Sellainen pahan tekemisen karttaminen, joka johtuu rangaistuksen välttämisen pelosta, on arvotonta.Montako pistettä teologiaa opiskellut saa?
http://kristitty.net/quiz/luther-visa/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Montako pistettä teologiaa opiskellut saa?
http://kristitty.net/quiz/luther-visa/9/11
eikä ihme, sillä se on merkittävä päivä meille...
ja on ymmärrettävä myös se, että teologiaa opiskeleva ei jaksa lukea niitä teoksia, joita hänen tulisi lukea...
Raamattu homehtuu ja pölyttyy kirjahyllyssä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Montako pistettä teologiaa opiskellut saa?
http://kristitty.net/quiz/luther-visa/Tämäkö on sitä G4G:n mainostamaa korkeampaa moraalia?
Muuten samaa mieltä, mutta ei ateisti ole yhtään parempi ihminen, kuin kukaan muukaan. Teot ratkaisee, oletko osa ratkaisua vai ongelmaa.
Ateismissa on vastuu ja vapaus vain itsellä. Ei ole syntiä, ei lupausta mahdollisesta kuolemanjälkeisestä elämästä, vaan kaikki on tässä.
- Anonyymi
Jumalaa I ttupfjoCMS:;_
- Anonyymi
Kaktuaari, hyvin sanottu. Respektiä!
- Anonyymi
Toisen paha on toisen hyvä, eli tarkempaa määritelmää hyvinvointivaltio.
"Mistä johtuu se, että yhtään vastaavaa kokemusta ei ole tunnettu siitä, miten entinen uskovainen olisi kääntynyt ateistiksi ja muuttunut hyväksi ihmiseksi sen myötä?"
Jos lakkaisit valehtelemasta, sinusta tulisi totuuden kertoja.
Jos hiukan opiskelisit, et olisi enää pehmoisia houriva moukka.
Ateistien kuten myös uskovien pitää elää siivosti tai polisi tulee. Ihmeparantaja Pirkko Jalovaarakin (kai uskova) joutui rikosoikeudelliseen vastuuseen vilpeistään. Monet muut uskonnolliset johtajat ovat ryöstäneet seurakuntalaisiaan ja käytäneet heitä hyväkseen. Eivät sellaiset mitään hyviä ihmisiä ole. Mutta sitähän sinä et tollona tajua.- Anonyymi
Kyllä näitä huijareita on myös uskonnollisissa asioissakin. Onhan myös valepoliisejakin ja valelääkäreitäkin. Mutta he eivät totteleJeesuksen opetuksia, joten he eivät ole oikeita uskovaisia.Jos hylkää Raamatun sanoman,niin hänhän on ateisti,joten tosi uskova ei voi tehdä paholaisen töitä.
- Anonyymi
Voiko narsistinen psykopaatti ja patologinen valehtelija muuttua joksikin muuksi, kuten vaikkapa mukavaksi ihmiseksi joka ei aina valehtelisi. Eipä näköjään millään voi.
Minä en pidä hyvänä ihmisenä sellaista, jolle totuus, rehellisyys ja valehteleminen eivät merkitse yhtään mitään. Ja sen vuoksi en pidä uskovia hyvinä ihmisinä. >>Mistä johtuu se, että yhtään vastaavaa kokemusta ei ole tunnettu siitä, miten entinen uskovainen olisi kääntynyt ateistiksi ja muuttunut hyväksi ihmiseksi sen myötä?<<
Uskovaisuusagendasi mukaanhan tulisi pikemminkin käydä näin, että ateistiksi tuleva uskovainen rupeaa välittömästi huoraamaan julkisesti kaduilla ja hulluna ryyppäämään, ehkä myymään huumeita lapsillekin, ja mummoja potkimaan.
En tiedä että noin olisi koskaan käynyt.
Omien havaintojeni mukaan uskovaiseksi ryhtynyt ei ole koskaan muuttunut ns. paremmaksi ihmiseksi.
Jos hän ollut ns. hankala ennen uskoontuloaan, on hän ollut hankala sen jälkeenkin.
Mitään paljon puhuttua ns. sisäistä muutosta ei uskoontulossa siis oikeasti tapahdu.- Anonyymi
Kek taas oikeassa. Vankiloissakin uskoontulleet muuttuvat vain pahemmiksi. Pastorit avittaa siinä. Kyllä ateistinen viisaus on läpitunkevaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kek taas oikeassa. Vankiloissakin uskoontulleet muuttuvat vain pahemmiksi. Pastorit avittaa siinä. Kyllä ateistinen viisaus on läpitunkevaa
Ovelasti vääristelit mitä hän kirjoitti.
Anonyymi kirjoitti:
Ovelasti vääristelit mitä hän kirjoitti.
En yhtään kyllä vääristellyt. Aloittajan kirjoitti "pahan" muuttumisesta "hyväksi" uskoontulon ansiosta.
Samaan logiikan mukaan tulisi myös tietenkin tapahtua uskostaluopumisen yhteydessä välitön "hyvän" muuttuminen "pahaksi".
Ruoditaanpa erikseen nämä hommat sitten:
>>Väkivallan tekijästä on tullut väkivallaton rauhan puolustaja.<<
Väkivaltaisuus johtuu luonteesta, eikä sellaista mikään muuta miksikään, ei uskoontulokaan.
>>Valehtelijasta rehellinen.<<
Kaikki valehtelevat joskus. Uskovaiset erityisen paljon. Valehtelunhaluiselle uskoontulohan sopii kuin nenä päähän. Tiedetään myös psyykksiä tiloja, mitkä johtavat ns. satuiluun.
>>Huorintekijästä uskollinen puoliso.<<
Omaa käyttäytymistään kenen tahansa on helppo säädellä, kun kysymys ei ole luonteesta johtuvista seikoista. Mutta kuinka huorintekijä määritellään? Olisikohan kulttuurillinen kysymys?
>>Varkaasta työtä tekevä uran uurtaja.<<
Eiköhän varasta ja uran uurtajaa yhdistä ahneus? Persous omaisuuksille? Ammattiaan kykenee melkein kuka hyvänsä vaihtamaan.
>>Päihteiden väärinkäyttäjästä raitis ihminen.<<
Omaa käyttäytymistään kenen tahansa on helppo säädellä, kun kysymys ei ole luonteesta johtuvista seikoista. Kuka hyvänsä pystyy ryyppäämään jos viitsii, pystyy olemaan ryyppäämättäkin jos viitsii.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen755634Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,2744930Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk453224Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina1052663Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään52372Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t41605Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.151565Vihervassarit
Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät291418Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,211310Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan
Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei127875