Olen seurannut tätä uuden haalituksen taivalta ja tullut siihen tulokseen, että ainakin nyt yritetään tehdä parempaa politiikkaa mitä edellinen.
Opiskelijat, eläkeläiset, työttömät ja muuten syrjäytyneet on otettu paremmin mukaan mitä edellinen hallitus.
Kokomus on muuttunut sanoisinko "rakkikoiraksi", kun mikään ei tunnu heille kelpaavan mitä hallitus esittää.
Pitäisi miettiä kuinka paljon he saivat aikaan ei se pelkästään työllisyyden kasvu ollut heidän ansiotaan vaan tilanne parani maailmalla ja vienti lähti vetämään. Jos halutaan, että maamme olot pysyvät vaikka ennallaan, niin kaikki puolueet puhaltakaa yhteen hiileen, jättäkää jankkaaminen ja toistenne mollaaminen pois.
Kokoomus, olen pitänyt teitä sivistyneenä puolueena toimikaa sen mukaan.
Nykyinen Hallitus
20
51
Vastaukset
- Anonyymi
No, "Savon vihainen mies" Pertikki, alappas nyt selittämään MIKSI on näin?
Plussaksi katsotaan jos onnistut kirjoituksen ilman persujen mainitsemista laatimaan. Aloittaja tarkoitatko välikysymyksen kiivasta keskustelua, yleensä pyritään topistamaan hallitusta joka hallituksen kohdalla kuka vuorossa.
Rinteen hallitus on vasta alussa ei tuosta osaa sanoa sen kummempaa.- Anonyymi
Toivon menestystä ja työrauhaa tälle inhimillisemmälle hallitukselle kuin edellinen oli.
Taitaa tulla Suomen ennätys epäluottamuslauseen esittämisissä ?
Hallitus ei ole kunnolla päässyt alkuun, kun oppositiosta esitetään epäluottamuslauseita
suunnilleen viikkotahtia. Kyllähän hyviä asioita hallituksen listalla on, mutta kuinkahan mahtaa rahat riittää.
Heti alkuunsa piti ottaa vappusatasestakin takapakkia ja listalla on myös valtion omaisuuden myymistä.
Orposta kyllä huomaa, että hallituksesta putoaminen oli kova pala, jota ei vieläkään ole pystynyt nielaisemaan.
Politiikan suurin takinkääntäjä on mielestäni keskusta.
Vaan kuinka olisi sitten, jos keskusta olisi oppositiossa ja kokoomus hallituksessa.
Puheet ja lupaukset myötäilevät aina poliittista asemaa.- Anonyymi
Aattele minkä takia persut ajaa maahanmuutoa, meille tulee montakymmentä tuhatta vuodessa, kuinka paljon pitäisi että olisitte tyytyväisiä.
Anonyymi kirjoitti:
Aattele minkä takia persut ajaa maahanmuutoa, meille tulee montakymmentä tuhatta vuodessa, kuinka paljon pitäisi että olisitte tyytyväisiä.
On tuo persujen ja vihervassareiden näkökannat tullut kuultua.
Itse en kannata mitään ääriajattelua, jota vouhotetaan tunteen palossa.
Että molempien näkökannoissa on asiaa ja ne pitäisi sieltä noukkia.
Se oli vain se vuosi 2015, kun kymmeniä tuhansia tuli. Enää luku on tuhansissa.
Pitä myös muistaa, että kansallisuuksia on monia. Eniten taitaa väkeä tulla Virosta ja Venäjältä.
Työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan nimenomaan osaajissa, ei halpatyövoimaksi.
Pakolaisia pitäisi ottaa pakolaisleireiltä, käsitykseni mukaan siellä on niitä oikeasti apua tarvitsevia.
Jokaisella puolueella yhtäläinen mielipide paitsi persu, työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan, reserviä on joka ei liikahda se nähtiin jo Sipilän hallituksessa.
Kuviteltuja määriä osaajia ei tulla kovin helposti saamaan, kukaan ei tule ominpäin jollei ole asuntoa ja työpaikkaa, kieli ja perhesuhteet, eikä yritys hae ulkoa tilapäistyövoimaa, hoito-ala vaatii kieliosaamista.- Anonyymi
Jaa, mutta jos yritykset todella kilpailevat, voi tulla tilanne, että ulkoa haettu pitkäaikaiseksi tarkoitettu työvoima muuttuukin tilapäiseksi.
- Anonyymi
Kokoomus on niin yhtiöittämishenkinen, että eri sektoreilla yhtiöt kilpailevat valtion tai yleensä julkisen sektorin kanssa. Näin yhteiskunta sirpaloituu, rämettyy.
Kyllä valtion pitää olla isäntä talossa. Yhtiöt vain tukevat omalla toiminnallaan valtion valtapyrkimyksiä.
Yhtiöverotus sellaiseksi, että jos ei investoida, yritysten voittoja verotetaan rankemmin. Joku kohtuus sillekin kuinka yritysten omistajat nostavat osinkoja itselleen.- Anonyymi
Aivan, kansallinen perussuomalaiset-puolue tämänkin tajuaa - kansainvälinen kokoomus-puolue ei taas ahneuksissaan sitä tajua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan, kansallinen perussuomalaiset-puolue tämänkin tajuaa - kansainvälinen kokoomus-puolue ei taas ahneuksissaan sitä tajua.
Niin, Kiinassa eivät ahneet yhtiövouhottajat pääse nujertamaan valtiota, vaan niiden on sopeuduttava valtioon ja sen valtapyrkimyksiin.
Kiinalla näyttää olevan vahva talous. Yrityselämä on valjastettu yhteistä hyvää varten. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, Kiinassa eivät ahneet yhtiövouhottajat pääse nujertamaan valtiota, vaan niiden on sopeuduttava valtioon ja sen valtapyrkimyksiin.
Kiinalla näyttää olevan vahva talous. Yrityselämä on valjastettu yhteistä hyvää varten."Ahneet yhtiövouhottajat eivät pääse nujertamaan valtiota jne." ???
"Valtion valtapyrkimykset" ???
Valtio omistaa ylivoimaisesti suurimman osan yrityksistä.
Kiinan valtion yritykset toimivat ruohonjuuritasolla kuin kommunismissa.
Vienti-tuonti, import-export yrittää toimia markkinatalousmallisesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ahneet yhtiövouhottajat eivät pääse nujertamaan valtiota jne." ???
"Valtion valtapyrkimykset" ???
Valtio omistaa ylivoimaisesti suurimman osan yrityksistä.
Kiinan valtion yritykset toimivat ruohonjuuritasolla kuin kommunismissa.
Vienti-tuonti, import-export yrittää toimia markkinatalousmallisesti.Ei Kiinassa ole "ahneita yhtiövouhottajia" mitä ikinä sillä tarkoitatkaan.
Kiinassa yritys ja valtio on sama asia pois lukien kansainväliset yhtiöt,
joita Kiina valvoo.
- Anonyymi
Kiinassa ei toimi yhtäkään ulkomaista yhtiötä,
jossa ei kiinalaisia olisi mukana.
Toimilupaa ei saa,
elleivät kiinalaiset saa olla mukana (=valvomassa yhtiötä) - Anonyymi
Politiikasta ei kummempia, sen näkee myöhemmin.
Trumpista, eikö he vielä uskota että hermo heikko sirkuspelle johtaa valtiota, tuon tiesin jo hänen tultua virkaan.
Pertikki - Anonyymi
Talouspolitiikka on se ala josta eläkeläinen vähiten tietää,
mutta josta on varmimmat mielipiteet.
Hallitus toisensa saa haukkumista,
kun ei taloutta ymmärretä.
Suurin rahasumma minkä moni tajuaa on oman eläkkeen suuruus,
silti ollaan niin olevinaan niin saamarin viisaita.- Anonyymi
Hallitus toisena jälkeen saa haukkumista. Niin sen menee.
Yksi hallitus pysty toteuttamaan kaikkea yhden hallituskauden aikana.
En nurise yhtään. Suu säkkiä myöten olen elänyt aina.
- Anonyymi
Hallitus nauttii eduskunnan luottamusta.
Luottamus on tänään mitattu. - Anonyymi
En tiedä Suomesta paljoa mutta tutkimuksissa maailman onnellisin kansa, niin olen kai minäkin suomalaisena---passissa en.
- Anonyymi
Kokoomumus ymmärtääkseni hakee omaa etuaan niinkuin muutkin puolueet. Mikäli oma etu ei ole ensimmäinen tavoite on siitä seurauksena puolueen tuho. Ja kaikkeen tarvitaan jäseniä jakannatusta mahdollisimman paljon, sillä jäsenmäärä tietää rahantuloa ja miljoonia. Sitten puolueen nimissä saadaan tahto läpi vaikka lahjoituksilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen886023Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,3075344Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk513374Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään123025Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina1062739Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t51694Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.171598Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,211590Vihervassarit
Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät321459Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan
Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei1821132