Mitä tehdä äidin kanssa

Anonyymi

En tiedä mistä aloittaisin, mutta oma äiti vie mun voimat ja on tehnyt hirveitä tekoja mulle kun olin lapsi,siis sellaisia jotka on jättänyt minuun loppuelämäksi arvet.

Viime aikoina olen häneen ottanut etäisyyttä koska en koe velvollisuutta olla hänen kanssaan enää tekemisissä.

Meitä sisaruksia on useampia ja minä olin ilmeisesti se taakka/mustalammas tai näin ajattelen. Ei ole minkäänlaisia hyviä muistoja omasta lapsuudesta. Äitini moitti minua kaikesta ja kaikki mitä tein oli väärin tehty tai en osannut tehdä asiaa oikein. Henkistä ja fyysistä pahoinpitelyä(hakkaamista) ja tätä olen monesti miettinyt miksi hän minua pahoinpiteli?
Hän on niinku ei olisi mitään tapahtunut. En tiedä ajatteleeko hän etten muista. Muistot on pikkuhiljaa palaneet mieleeni ja en arvosta häntä enää ollenkaan.
Koko ihminen saa vihantunteet nousemaan pintaani Hänen kanssaan on vaikea edes puhua asioista koska hänellä on mielenterveysongelmia. Yrittää hän ottaa yhteyttä mutta en jaksa vastata hänelle.

Onko täällä kohtalotovereita ? Miten olette asian tiimoilta toimineet? Oletteko pystyneet antamaan anteeksi,vai oletteko katkaisseet välit kokonaan?

2

<50

Vastaukset

  • Oletko selannut tämän palstan munchausen-vanhemmista ja yliholhoavista äideistä käytyjä keskusteluja? Tällä palstalla on paljon kohtalontovereitasi.

    Nämä yliholhoavat ja/tai munchausen-äidit eivät koskaan myönnä, että heiltä puuttuu Daniel Sternin teorian oppiminen käytännössä. En tunne vieläkään saaneeni riittävää autonomiaa (oikeustieteellinen autonomia), vaikka olen jo myöhäiskeski-ikäinen.

  • Aliottaja: kuvasi aika hyvin minun "äitiäni".
    "Äiti" lainausmerkeissä koska en häntä ole koskaan sellaiseksi kokenut, minkälaisena pidän oikean äidin olevan. Biologisesti hän oli äitini, (on kuollut) mutta ei muuten.
    Välit häneen pistin poikki jo vähän päälle kaksikymppisenä. Oma tyttäreni joka silloin oli 3-vuotias, pelkäsi tätä ihmistä eikä halunnut eikä uskaltanut edes istua alas eikä syödä hänen läsnäollessaan. Kuitenkaan se ihminen ei koskaan ollut mitään fyysisesti pahaa hänelle tehnyt, mutta lapsi vaistosi ja kuuli pirullisuuden.
    Muutimme ulkomaille, osittain senkin takia että sain tarpeeksi välimatkaa kaikkeen. En ollut yhteydessä siihen ihmiseen, mutta kuulin että hän oli haukkunut minua ja valittanut että olen hylännyt oman äitini. No, tottahan se olikin.
    Myös kaksi veljeäni piti etäisyyttä häneen, yksi puolusteli. En mennyt hautajaisiin enkä muistanut millään tavalla. Minulle sitä ihmistä ei enää ollut. On ollut pakko suojella itseäni etten hajoa lisää. Olen joutunut itseäni kokoamaan psykologin kanssa jo vuosia, ja aika selville vesille päässytkin, tosin en kokonaan. Dissosiaatiohäiriö edelleen kummittelee mutta onneksi ei enää niin pahana kuin ennen.
    Olen täällä missä asumme saanut rakennettua itselleni elämän ja saanut hyvän työn ja viihtyisän kodin. Tyttäreni voi hyvin. Joskus vain muistelee kamalaa mummoaan, mutta traumaa ei ole jäänyt.
    Kaikista naisista ei ole äidiksi ja on naisia joiden ei missään tapauksessa pitäisi saada lapsia! (Kuten isiäkin mutta tässä puhutaan äideistä.) minun ratkaisuni oli siis totaalinen välien poikki paneminen. Sinä teet omat päätöksesi.

Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.