Minun tarinani

Olen jo 30 -ikäinen mies. Synnyin aivan tavalliseen peheesen. Ja varhaislapsuuteni oli onnellinen. Minulla oli kavereita, tyttöjä ja poikia. Kun menin kouluun, kaikki alkoi muuttua. Minä jäin jotenkin muiden ulkopuolelle. Tyttöjen kanssa en enää leikkinyt. Poikaporukoihin olin jotenkin liian erilainen. Minua ei jotenkin kiinnostaneet jalkapallo ym jutut. Minua kiusattiin yhteen aikaan paljonkin. lievä kiusaaminen jatkui koko peruskouluajan. Oli munulla kuittenkin muutama kaveri. Kun murrosikä tuli, niin siitä lähtien olen ollut kiinnostunut seksuaalisesti vain omasta sukupuolestan. Kun muut kavereistani ja tutuistani alkoivat saada tyttökavereita, minäkin yritin, mutta ei se luonnistunut. Itkin paljon ja häpesin itseäni. En heti oikein tajunnut, mikä olen. Peruskoulun jälkeen jatkoin opintojani. Elämä sujui paremmin, koska koulutusalani oli tyttövaltainen. Kävin armeijankin. Onnistuin salaamaan homouteni. No silloin se ei ollutkaan niin tapetilla kuin nykyisin. Lähdin intin jälkeen opiskelemaan toiseen kaupunkiin. Ja siellä minulle valkeni todella, että olen homo. Liityin setan jäseneksikin. Olen kuitenkin aina ollut sinkku, eli asunut yksin. Muutaman kerran olen ollut toisen kundin kanssa. En ole vielä löytänyt sitä oikeaa rakkautta. Silloin tällöin käyn gay-tapahtumissa. Ja onhan sitä jotain pientä ollut... Suhteeni kristinuskoon ei ole koskaan ollut mitenkään kielteinen. uskon, että homona olen Taivaan Isälle yhtä arvokas kuin moni muukin. Hirvittää kuitenkin tämä joidenkin harjoittama homojen mustamaalaaminen. Homoja on niin monenlaisia. Minulle ei tulisi kuuloonkaan harrstaa sellaisia jokaviikkoisia yhden illan juttuja, joissa saisi tautejakin. Myös olen hyvin rehellinen ja lainkuuliainen. Pedofiilit hirvittävät minua. Olen sellainen alistuva, melkein kuin puoliksi nainen. Minua hirvittää myös sellaiset homopiireissä pyörivät naimisissa olleet ja lapsiakin hankkineet gay-miehet. he ovat olleet ensin heteroita ja sitten ruvenneet harrastamaan lyhytaikaisia homosuhteita. Minä kun itse olen ollut kiusattu ja paljon kärsinyt ainainen homo. Mutta kuitenkin olen pysynyt terveenä ja hoidan itseäni ja kuntoani ja näytänkin ikäistäni nuoremmalta. Ja olen oppinut nauttimaan elämästäni tällaisena. Kunpa tulisi jokin oikein komea kundi ja ottaisi minut omakseen!
642335
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 64

Vanhimmat

Ime munaa

Äänestä

Komean kundin...Sinun on vain tehtävä ensin bänksit perkeleen kanssa...Sen jälkeen on mahdollista, että tämä komea kundi rakastuu sinuun syvästi...Hän on minun Isoveljeni...
Ethän enää tee Häntä murheelliseksi styylaamalla saatanan kanssa...
Hänen nimensä on JEESUS.
terv.janos

Äänestä
  • Tiedätkö miksi olet homo. Jossakin vaiheessa ajatusmaailmaasi on pesiytynyt virhe. Se voi periytyä jopa kaukaa sukupolvien takaa.
    Se voi olla pahan tuoma ajatusmaailma, ilman, että sinä sitä tiedostat. Se piilee alitajuntasi tasolla ja tulee väärinä viesteinä ylitajuntaasi. Tilanne ei ole toivoton. Jeesus on parantanut ihmisitä vakavia ja vaikeasti vammauttavia ajatusmaailman vammoja. Homousvamman Hän on parantanut monilta. Jos annat elämäsi Jeesuksen hoitoon, tulet terveeksi. Jumala loi miehen ja naisen. Hän ei luonut miesnaista tai miesmiestä vaan Hän loi miehen ja naisen. Raamattu tuomitsee homouden, sillä se on synnin seurasusta. Usko Jeesukseen niin tulet terveeksi.

    Äänestä

Mitäs låksit ehe ehe iskupalstat on jossain muualla kun täällä.

Äänestä

Olet synnin orja.

Äänestä
  • Sairasta touhua - ihan sairasta. Mikä viehättää kunpitää alkaa tapella taas.

    Äänestä

  • lopettakaa kirjoitti:

    Sairasta touhua - ihan sairasta. Mikä viehättää kunpitää alkaa tapella taas.

    on todellakin täysin sairasta. Ihme kun homot eivät jo puolustele paska- ja kusileikkejäänkin, onko sekin niitten mielestä tervettä vai.
    Oksettaa ajatellakin niin pervoja, jotka leikkivät paskalla ja kusella. Huh, aivan sekoa meininkiä.

    Äänestä

  • homous kirjoitti:

    Eivätköhän ulosteleikit kuule ole kuitenkin ihan yhtä yleisiä heteroilla kuin homoillakin. En kyllä tiedä yhtään niistä kiinnostunutta homoa...

    Teille "heteroilla" on muuten TOSI vilkas mielikuvitus!

    Äänestä

Aivan Sinua varten löytyy eräs kirjoitus.
Klikkaa tästä:
http://www.Jeesus-on-Herra.com / Kirjoitukset / Weijo Lindroos / Homous ja lesbous

________________

Äänestä
  • Voisitko ystävällisesti lopettaa tuon puoskarijärjetön sivujen mainostamisen ihmisille? Onko se liikaa vaadittu?

    Aslanin kanssa ei tee yksikään Suomen valtion lääkintäviranomainen yhteistyötä. Tämä johtuu siitä, että Aslan ei perusta toimintaansa lääketieteelliseen tietoon ihmisen psyykestä vaan harhaankohtavaan höpinään, jolla on lumeena yllään raamatunlauseita. Aslanin toiminta kielleetään vielä terveydelle vaarallisena ennemmon tai myöhemnmin. Tieteääkseni valituksia on jo vireillä.

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Voisitko ystävällisesti lopettaa tuon puoskarijärjetön sivujen mainostamisen ihmisille? Onko se liikaa vaadittu?

    Onko liikaa vaadittu, että vetäydyt täältä pois, ja menet taikaisin sinne SETA:n foorumeille?

    Siunausta, että pääsisit eroon Irstaudestasi, Poikalapsi.

    Äänestä

  • The_Ace kirjoitti:

    Ymmärtääkseni SINÄ olet ollut maanvaivaksi asti nimenomaan homopalstoilla riesana. Mene sinne takaisin vain, siellä saat tuta, mityä kaltaisillesi kuuluukin sanoa. Kukas se lensikään Ranneliike.neyistä ulos, kukas....??? Olepas rehellinen nyt, Ace pieni! Sinä, sinä kaappikakka!!

    En minua ole mistään ulos heitetty, hairahtunut veli, ota vastaan Vapahtajamme Rakkaus, ja hylkää Irstas tiesi.

    Äänestä

  • The_Ace kirjoitti:

    En minua ole mistään ulos heitetty, hairahtunut veli, ota vastaan Vapahtajamme Rakkaus, ja hylkää Irstas tiesi.

    Muuten nyt VALEHTELIT: sinut on bannattu ulos Ranneliike.netistä homofobisten "mielipiteidesi" ja avoimen ihmisvihasi vuoksi. Linkitänkö todistteet tänne, että muutklin näkevät, millainen kusipää olet ja olet ollut?

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Muuten nyt VALEHTELIT: sinut on bannattu ulos Ranneliike.netistä homofobisten "mielipiteidesi" ja avoimen ihmisvihasi vuoksi. Linkitänkö todistteet tänne, että muutklin näkevät, millainen kusipää olet ja olet ollut?

    Voi sinua tietämätöntä, ei minua ole Bannattu.. :D , käy vaikka itse katsomassa, hairahtunut veli. Siunausta.

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Voisitko ystävällisesti lopettaa tuon puoskarijärjetön sivujen mainostamisen ihmisille? Onko se liikaa vaadittu?

    Aslanin kanssa ei tee yksikään Suomen valtion lääkintäviranomainen yhteistyötä. Tämä johtuu siitä, että Aslan ei perusta toimintaansa lääketieteelliseen tietoon ihmisen psyykestä vaan harhaankohtavaan höpinään, jolla on lumeena yllään raamatunlauseita. Aslanin toiminta kielleetään vielä terveydelle vaarallisena ennemmon tai myöhemnmin. Tieteääkseni valituksia on jo vireillä.

    niiden jutut ovat minusta vailla totuus pohjaa.

    Äänestä

  • Papalakana kirjoitti:

    Perehdypäs tieteen tutkimustuloksiin oikeasti. Huomaat kyllä eron, kun luet kummankin esittäämiä asioita kriittisesti. Aslan perustelee tarkoitushakuisesti, mitä Seta ei tee.

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Perehdypäs tieteen tutkimustuloksiin oikeasti. Huomaat kyllä eron, kun luet kummankin esittäämiä asioita kriittisesti. Aslan perustelee tarkoitushakuisesti, mitä Seta ei tee.

    VOiko vaiennettuja ääniä sanoa tieteeksi. Seta ei ole mikään tervehenkisin järjestö. Onko sinusta tervettä että miehiä jotka tuntevat itesensa naisiksi( selvä psyyken häiriö) rohkaistaan hyväksymään tunteensa ja menemään hoitoihin jotka vauriottavat elimistöä.

    Äänestä

  • Papalakana kirjoitti:

    VOiko vaiennettuja ääniä sanoa tieteeksi. Seta ei ole mikään tervehenkisin järjestö. Onko sinusta tervettä että miehiä jotka tuntevat itesensa naisiksi( selvä psyyken häiriö) rohkaistaan hyväksymään tunteensa ja menemään hoitoihin jotka vauriottavat elimistöä.

    >>
    Minua alkaa pikkuhiljaa sapettamaan nimittäin puolin ja toisin henkilökohtaisuuksiin menevät jutut ja saman asian jauhaminen.
    >>

    Siis tuossahan on kysymys siitä, että onko sukupuoli korvien - vai jalkojen välissä?

    Kaikki tutkijat ja lääkärit ovat yhtä mieltä siitä, että sukupuolinen identiteetti on ihmisen päässä. Mikäli ihminen on saanut miehen aivot, mutta naisen ruumiin (tai toisinpäin), niin on loogista että ruumista korjataan mielen mukaiseksi. Mikäli käsiesi tilalla kasvaisi jalat, niin etköhän mieluummin antaisi lääkärien yrittää muokata niistä käsiä, kuin menisi kouluun jossa opetettaan että nyt sinun vaan pitää kävellä koko ajan "käsilläsi"...

    Ei siis ole olemassa miehiä, jotka tuntevat itsensä naisiksi, vaan naisia jotka ovat syntyneet miehen ruumiiseen.

    Äänestä

  • old_profile_16572 kirjoitti:

    Ihmiset Syntyvät -> Miehiksi & Naisiksi.
    Jos ei oma ruumis mielytä, niin silloin on siellä omassa päässä jokin vika. Luulempa, että kyllä se oma ruumis pienenä lapsen miellytti, ja tuskin oli mitään valittamista, kunnes alkoi Teini-Ikä.

    Rupeapa rukoilemaan, että asia sinulle esimerkiksi homoista selkiytyisi oikealla tavalla. Sinulla on mielipiteinesi nimittäin kyseisessä asiassa jotain pielessä.

    Äänestä

  • acelle rukous pyyntö kirjoitti:

    Rupeapa rukoilemaan, että asia sinulle esimerkiksi homoista selkiytyisi oikealla tavalla. Sinulla on mielipiteinesi nimittäin kyseisessä asiassa jotain pielessä.

    Jep, Rukoilen heidän, siis homojen puolesta, että ymmärtäisivät ottaa Vapahtajamme Rakkauden vastaan, ja hylkäisisivät Irstaan tiensä. Siunausta.

    Äänestä

  • The_Ace kirjoitti:

    Ihmiset Syntyvät -> Miehiksi & Naisiksi.
    Jos ei oma ruumis mielytä, niin silloin on siellä omassa päässä jokin vika. Luulempa, että kyllä se oma ruumis pienenä lapsen miellytti, ja tuskin oli mitään valittamista, kunnes alkoi Teini-Ikä.

    >>
    Ihmiset Syntyvät -> Miehiksi & Naisiksi.
    >>

    Yleensä juu. Joskus on kuitenkin syntyessään myös moelmpien sukupuolielimet. Mikäli luojan luoma ruumis täytyy aina hyväksyä, niin hyväksytkö miesnaiset, jotka Luoja on luonut?

    Ihmisiä syntyy myös kädettöminä ja jalattomina. Täytyisikö heidänkin vaan hyväksyä ruumiinsa? On myös miehisiä miehiä, joille jostain syystä alkaakin kasvaa murrosiässä rinnat. Tästä tuli vasta tv-dokkari aiheesta. Onko silloinkin vika korvien välissä jos ei oma ruumis miellytä?

    Kuten huomaat niin asia ei ole niin yksinkertainen. Sinulla ei varmaankaan ole ongelmia hyväksyä sukupuoltasi. Teepä nyt mielikuvitusleikki ja kuvittele että sinulla olisikin vastakkaisen sukupuolen värkit haarojen välissä. Muuttuisiko siinä silloin myös seksuaalisen mielenkiintosi kohde?

    Sitäpaitsi useimmat homot kertovat että he tiesivät suuntautumisensa jo pieninä. Näin ollen teini-ikä ei vaikuta asiaan.

    Vaikka ei hyväksyisikään homoseksiä, niin pieni sympatia voisi olla paikallaan ihmisille, jotka eivät ole osaansa valinneet.

    siis homoja voi rakastaa ihmisinä mutta ei sitä sairautta mikä niillä on.

    Raamatun mukaan homous on tuomittava synti.

    Homoudesta voi vastoin jonkun väitteitä parantua, kunhan tunnustaa syntinsä ja haluaa hylätä sen.

    Äänestä

  • nikra kirjoitti:

    Jos homoudesta voi "parantua", miksi ei ole olemassa ainoaakaan siitä todistettavasti "parantunutta"?

    Äänestä

  • old_profile_16572 kirjoitti:

    >>
    Minua alkaa pikkuhiljaa sapettamaan nimittäin puolin ja toisin henkilökohtaisuuksiin menevät jutut ja saman asian jauhaminen.
    >>

    Siis tuossahan on kysymys siitä, että onko sukupuoli korvien - vai jalkojen välissä?

    Kaikki tutkijat ja lääkärit ovat yhtä mieltä siitä, että sukupuolinen identiteetti on ihmisen päässä. Mikäli ihminen on saanut miehen aivot, mutta naisen ruumiin (tai toisinpäin), niin on loogista että ruumista korjataan mielen mukaiseksi. Mikäli käsiesi tilalla kasvaisi jalat, niin etköhän mieluummin antaisi lääkärien yrittää muokata niistä käsiä, kuin menisi kouluun jossa opetettaan että nyt sinun vaan pitää kävellä koko ajan "käsilläsi"...

    Ei siis ole olemassa miehiä, jotka tuntevat itsensä naisiksi, vaan naisia jotka ovat syntyneet miehen ruumiiseen.

    kun luemme asian raamatusta.

    Äänestä

Taas joku homo kerjää helluntailaisilta myötätuntoa:(

Mene höyläämään persereikiä ja ole onnellinen.

Äänestä
  • Mitäs jos menisit miettimään nurkkaasi, miten ihmisille oikein puhutaan. Höyläile itse ihan mitä reikää ikinä haluat. Homous on RAKKAUTTA, ja asenteesi siihen on foobinen: pelkäät raasu ihan luonnollsia ihmisiä!

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Mitäs jos menisit miettimään nurkkaasi, miten ihmisille oikein puhutaan. Höyläile itse ihan mitä reikää ikinä haluat. Homous on RAKKAUTTA, ja asenteesi siihen on foobinen: pelkäät raasu ihan luonnollsia ihmisiä!

    Peloilla ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Homous on Irstautta, ja Rakkaudesta kaukana.

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Mitäs jos menisit miettimään nurkkaasi, miten ihmisille oikein puhutaan. Höyläile itse ihan mitä reikää ikinä haluat. Homous on RAKKAUTTA, ja asenteesi siihen on foobinen: pelkäät raasu ihan luonnollsia ihmisiä!

    Mä en sulta kysele mitä mieltä mun tulee olla homoista!
    Homous ei ole mitään rakkautta, vaan vakava parantumaton SAIRAUS.
    En ole helluntailainen, en hihhuli, enkä ainakaan homo!
    En pelkää homoja, toisin kuin sä normaaleja ihmisiä.

    Vetele vaan kaikessa rauhassa tuhkaluukkuja, senkin pervo!

    Äänestä

  • mielipide kirjoitti:

    Kysypäs ihan vaikka terveyskeskuslääkäriltä, onko homoseksuaalisuus sairaus. Kysypäs.

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Kysypäs ihan vaikka terveyskeskuslääkäriltä, onko homoseksuaalisuus sairaus. Kysypäs.

    ...mutta ainakin homoseksuaalisuus on Syntiä.

    Äänestä

  • The_Ace kirjoitti:

    ...mutta ainakin homoseksuaalisuus on Syntiä.

    Joka tapauksesa acelaisuus on lahko, jossa helvetti on omassa päässä.

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Joka tapauksesa acelaisuus on lahko, jossa helvetti on omassa päässä.

    Silti homoseksuaalisuus pysyy Syntinä, vaikka omia Lahkojasi perustat.

    Äänestä

  • The_Ace kirjoitti:

    Silti homoseksuaalisuus pysyy Syntinä, vaikka omia Lahkojasi perustat.

    Acelaisuus on sinun lahkosi, sinä kaappihomo!

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Acelaisuus on sinun lahkosi, sinä kaappihomo!

    Ei minulla ole Lahkoja. Lukutaidossasi taitaa olla jotain vikaa, olenko sanonut, että olisin homo? En ole, hairahtunut veli, ota siis vastaan Vapahtajamme Rakkaus, ja hylkää Irstas tiesi, Poikalapsi, Siunausta.

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Acelaisuus on sinun lahkosi, sinä kaappihomo!

    ketään taivaaseen vie...kuten ei lahkotkaan...
    Jeesus kantoi kaikkien synnit ristille ...homojen ja heterojen.....

    kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla...elääpä miten hyvin ja nöyrästi tahtojaan....

    ei mitkään sanat ..haukkumiset...pilkka..tai lihan "rakkaus"..voi ketään muuttaa...

    Jumala pystyy uudistamaan ihmisen mielen niin että asiat näkee uusin silmin...

    kenet Jumala uudistaa....sen joka hyväksyy kuin lapsi Hänen tarjoaman pelastuksen....Jeesuksen sovituksen ristillä...

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Kysypäs ihan vaikka terveyskeskuslääkäriltä, onko homoseksuaalisuus sairaus. Kysypäs.

    kuka käski ottaa sen pois sairaus luokituksesta melko hatarin perustein.

    Äänestä

  • Papalakana kirjoitti:

    kuka käski ottaa sen pois sairaus luokituksesta melko hatarin perustein.

    Sinäkö sen määrittelet asiantuntijoita paremmin, mikä on hatara peruste? Kas kilttiä hellaria vaan...

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Sinäkö sen määrittelet asiantuntijoita paremmin, mikä on hatara peruste? Kas kilttiä hellaria vaan...

    sitä sitä ennen tosissaan tutkittiin. Ei ollut oikein intressejä. Uskoisin että homoseksuaalisuuden olemusta alettiin tutkia.
    Sitten seta ja muut roskajärjestöt ovat vaikuttaneet tieteen tekemiseen ja vaientaneet kyseen alaistavat väitteet.

    Äänestä

  • Papalakana kirjoitti:

    sitä sitä ennen tosissaan tutkittiin. Ei ollut oikein intressejä. Uskoisin että homoseksuaalisuuden olemusta alettiin tutkia.
    Sitten seta ja muut roskajärjestöt ovat vaikuttaneet tieteen tekemiseen ja vaientaneet kyseen alaistavat väitteet.

    Seta ei ole siinä asemassa, että se pääsisi tieteeseen vaikuttamaan. Seta on ihan asiallinen järjestö. Jos roskasta ja vääristelystä phutaan tässä asiassa, on syytä kääntyä aslanilaisten suuntaan. Siellä on sinulle esimerkkejä tieteenkin vääristelystä. Tutustupas KRIITTISESTI, huomaat.

    Miten yksi järjestö muka vaientaisi tiedeyhteisön? Ettehän te helluntailaisetkaan - joita on sentään paljon enemmän - ole moisessa onnistuneet.

    SETA on Irstauden perikuva.

    Äänestä

  • The_Ace kirjoitti:

    SETA on Irstauden perikuva.

    höpöhöpö

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Seta ei ole siinä asemassa, että se pääsisi tieteeseen vaikuttamaan. Seta on ihan asiallinen järjestö. Jos roskasta ja vääristelystä phutaan tässä asiassa, on syytä kääntyä aslanilaisten suuntaan. Siellä on sinulle esimerkkejä tieteenkin vääristelystä. Tutustupas KRIITTISESTI, huomaat.

    Miten yksi järjestö muka vaientaisi tiedeyhteisön? Ettehän te helluntailaisetkaan - joita on sentään paljon enemmän - ole moisessa onnistuneet.

    En nyt tarkoittanut setaakirjaimellisesti mutta mediassa se tekee vastaväittäjät pahoiksi valehtelijoiksi. Ja yleensä pelko vaientaa tieteellsitä keskustelua ja lisää aivopesun riskiä. Eivät nuo oppilaistoksetkaan ole niin immuuneja aivopesulle.

    Äänestä

"Suhteeni kristinuskoon ei ole koskaan ollut mitenkään kielteinen."

Sillä ei ole väliä onko se kielteinen vai ei.
Vain sillä on väliä minkä ratkaisun teet, otatko jeesuksen elämääsi vai et!

Mikään suhtautuminen kristinuskoon tai vaikkapa sen tapojen noudattaminen ja kirkossakäynti ei sinua auta. Joko otat jeesuksen elämääsi ja rupeat seuraaman häntä, tai sitten et. Ei ole mitään kompromisseja.

" uskon, että homona olen Taivaan Isälle yhtä arvokas kuin moni muukin. "

Se on totta että olet yhtä arvokas kuin muutkin, mutta sinun on silti luovuttava synneistäsi.
Raamattu sanoo selvät sanat homoista, eikä jätä mitään epäilystä.

3Moos.18:22 Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus

3Moos20:13 Jos joku makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan, tekevät he molemmat kauhistuksen; heidät rangaistakoon KUOLEMALLA, he ovat verivelan alaiset.

5:16 Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä.

5:17 Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte.

Uusi Testamentti vahvistaa Vanhan Testamentin homosäädökset ja jopa tiukentaa niitä rangaistuksen osalta.
Homoseksuaalisuuden toteuttaminen kuuluu ehdottomasti haureuteen, jota uuden liiton uskovien tulee karttaa vanhan liiton uskovien tavoin.

5:19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus

(Roomalaiskirje.)1:24 Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,

1:26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
1:27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.

Myös homoseksuaalisuuden toteuttamisen hyväksyminen on rikos Jumalaa vastaan, vaikka itse ei homoutta harrastaisikaan! (Room. 1:32)

1:32 jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.

6:9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei HEKUMOITSIJAT eikä MIEHIMYKSET,
6:10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.

6:11 Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.

TEE parannus synneistäsi ja ota jeesus vastaan!
Vastaan huomenna jos sulla on jotain kysyttävää

Äänestä
  • teoista sattumalta puuttuivat...lahkot ja eriseurat

    Äänestä

  • Puhut täyttä asiaa. Homous on syntiä, vaikka riettaat hekumoitsijat muuta väittäisivät.

    Jättäkää hekumoitsijat edes eläimet rauhaan, niillä sentään on oikeus elää ilman sairaita homojen lähentely-yrityksiä.

    Äänestä

  • asiaa kirjoitti:

    Puhut täyttä asiaa. Homous on syntiä, vaikka riettaat hekumoitsijat muuta väittäisivät.

    Jättäkää hekumoitsijat edes eläimet rauhaan, niillä sentään on oikeus elää ilman sairaita homojen lähentely-yrityksiä.

    Kuulepas: ne eläimiinsekaantukat sentään ovat tietääkseni pääasiassa heteroita.

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Kuulepas: ne eläimiinsekaantukat sentään ovat tietääkseni pääasiassa heteroita.

    Olet sekaisin!
    Itse väität ettei pedofiileillä ja homoilla ole mitään tekemistä keskenään, ja väität heteroiden olevan eläimiinsekaantujia, PERUSTELEMATTA sitä mitenkään.
    Esittäisit edes yhden faktan, että heterot sekaantuvat eläimiin homoja useammin.
    Jotta asiasta saataisiin luotettava kuva, täytyy se suhteuttaa homojen ja heteroiden lukumäärään.

    Esitä PERUSTELU väitteellesi, vaadithan muiltakin perusteluja!

    Äänestä

  • Jeesus muuten opettaa, että kaikki (melkein) miehet ovat huorintekijöitä. Luepa matteuksen evankeliumia .

    Äänestä

  • zoomailija kirjoitti:

    Olet sekaisin!
    Itse väität ettei pedofiileillä ja homoilla ole mitään tekemistä keskenään, ja väität heteroiden olevan eläimiinsekaantujia, PERUSTELEMATTA sitä mitenkään.
    Esittäisit edes yhden faktan, että heterot sekaantuvat eläimiin homoja useammin.
    Jotta asiasta saataisiin luotettava kuva, täytyy se suhteuttaa homojen ja heteroiden lukumäärään.

    Esitä PERUSTELU väitteellesi, vaadithan muiltakin perusteluja!

    ne kaikki ovat raamatun mukaan syntiä.
    Homous on synti, ja elämiinsekaantuminen on synti.
    Miksi riitelette kumpi sekaantuu enemmän eläimiin homot vai heterot kun ne molemmat asiat on kerran raamatun mukaan syntiä.
    Homo voi olla muuten ihan kunnollinen ihminen kaikissa muissa asioissa ei homous tarkoita että sekaantuisi eläimiin, mutta homous on kuitenkin SYNTIÄ! Kuten on eläimiin sekaantuminenkin.

    Äänestä

Tämä viesti tulee saaman ennätysmäärän lukijoita.
Onhan aihe taattua tavaraa tällä palstalla:)

Äänestä

Onko sulla Poikalapsi vielä se mies siellä kotona. Olisiko aika välillä vaihtaa, niin olisi homollakin vaihtelua...

Äänestä

Harmi, että naiskokeilusi päättyivät noin ikävästi.
Olen varma, että Jumala rakastaa sinua sellaisena kuin olet. Voimia elämääsi!

Terv. Hellarinainen

Äänestä

Näyttää olevan finnqueer.netissä, sen pdf-kirjastossa Sakun tarina, pitkä juttu uskovasta homopojasta. Jotenkin muistuttaa sinun kohtaloasi. Luin suurella mielenkiinnolla. Käyhän katsomassa.

Äänestä
  • Saatanalliset sivut, yhtä nimimerkkisi kanssa. Hylätkää Uskonne Saatanaan, siihen Irstauteen jota harjoitatte, ja ottakaa vastaan Vapahtajamme Rakkaus.

    Äänestä

  • The_Ace kirjoitti:

    Saatanalliset sivut, yhtä nimimerkkisi kanssa. Hylätkää Uskonne Saatanaan, siihen Irstauteen jota harjoitatte, ja ottakaa vastaan Vapahtajamme Rakkaus.

    Ootko ikinä mietttinyt mihin olet menossa uskomuksinesi? En vihaa homoja mielestäni heillä on täysin yhtä suuri oikeus kuin kellä tahansa muulla pelastukseen, mutta parannus on tehtävä ensin. Homous on synti raamatun; jumalan sanan mukaan. Mutta sinullakin on toivoa

    "Joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, saa armon"

    "Suhteeni kristinuskoon ei ole koskaan ollut mitenkään kielteinen."

    Sillä ei ole väliä onko se kielteinen vai ei.
    Vain sillä on väliä minkä ratkaisun teet, otatko jeesuksen elämääsi vai et!

    Mikään suhtautuminen kristinuskoon tai vaikkapa sen tapojen noudattaminen ja kirkossakäynti ei sinua auta. Joko otat jeesuksen elämääsi ja rupeat seuraaman häntä, tai sitten et. Ei ole mitään kompromisseja.

    " uskon, että homona olen Taivaan Isälle yhtä arvokas kuin moni muukin. "

    Se on totta että olet yhtä arvokas kuin muutkin, mutta sinun on silti luovuttava synneistäsi.
    Raamattu sanoo selvät sanat homoista, eikä jätä mitään epäilystä.

    3Moos.18:22 Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus

    3Moos20:13 Jos joku makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan, tekevät he molemmat kauhistuksen; heidät rangaistakoon KUOLEMALLA, he ovat verivelan alaiset.

    5:16 Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä.

    5:17 Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte.

    Uusi Testamentti vahvistaa Vanhan Testamentin homosäädökset ja jopa tiukentaa niitä rangaistuksen osalta.
    Homoseksuaalisuuden toteuttaminen kuuluu ehdottomasti haureuteen, jota uuden liiton uskovien tulee karttaa vanhan liiton uskovien tavoin.

    5:19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus

    (Roomalaiskirje.)1:24 Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,

    1:26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
    1:27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.

    Myös homoseksuaalisuuden toteuttamisen hyväksyminen on rikos Jumalaa vastaan, vaikka itse ei homoutta harrastaisikaan! (Room. 1:32)

    1:32 jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.

    6:9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei HEKUMOITSIJAT eikä MIEHIMYKSET,
    6:10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.

    6:11 Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.

    TEE parannus synneistäsi ja ota jeesus vastaan!
    Se on elämäsi tärkein asia..

    Äänestä

Nämä lahkot vain harhautta sinua - älä mene siihen mukaan olet pelastettu -

Äänestä
  • Jeesus hyväksyy kenen tahansa syntisen jos tämä on valmis tunnustamaan syntinsä ja hylkäämään ne.
    Sinullakin on siis mahdollisuus, mutta ratkaisu sinun on tehtävä itse.

    Kumpaa tietä kuljet?

    Äänestä

Inhottaa jo kuvitellakki mitä te teette keskenänne, ruskeanreiän ritarit.ÖÄK!!!

Äänestä
  • heteromiehet kyllä harrastavat naisiensa kanssa anaaliseksiä paljon useammin ja kiihekeämmin kuin homomiehet keskenänsä konsanaan...
    Miksikähän te miehet aina haluatte peräaukkoa: mitä heterompi sitä enemmän haluatte peräaukkoa, kuten homotkin...
    Jotain teissä on vialla... Luulen, naisena, että mitä enemmän heteromies ulospäin haukkuu hojen anaaliseksiä, sitä enemmän hän itse sitä himoitsee ja harrastaa vaimonsa kanssa. Hän vain yrittää homoja tuomotsemalla saada huomion pois siitä, että omat himot kohdistuvat nimenomaisesti anaaliseksiin.

    Äänestä

  • Naisena kirjoitti:

    heteromiehet kyllä harrastavat naisiensa kanssa anaaliseksiä paljon useammin ja kiihekeämmin kuin homomiehet keskenänsä konsanaan...
    Miksikähän te miehet aina haluatte peräaukkoa: mitä heterompi sitä enemmän haluatte peräaukkoa, kuten homotkin...
    Jotain teissä on vialla... Luulen, naisena, että mitä enemmän heteromies ulospäin haukkuu hojen anaaliseksiä, sitä enemmän hän itse sitä himoitsee ja harrastaa vaimonsa kanssa. Hän vain yrittää homoja tuomotsemalla saada huomion pois siitä, että omat himot kohdistuvat nimenomaisesti anaaliseksiin.

    Saatat olla oikeassa. Kokemuksesta tiedän, että anaaliseksi ei TODELLAKAAN ole mitenkään erityisen tärkeä osa homoseksuaalisuutta. seksi yleensäkään ei leimaa homojen elämää yhtään sen enempää kuin heteroidenkaan elämää. On seksihulluja heteroita, ja on seksihulluja homojakin, mutta molemmat taitavat olla vähemmistöjä.

    Vai onko se sittenkin niin, että jotkut miehet - varsinkin heteromiehet - mittavaat onnistumistaan vain seksisuorituksilla, panojen määrillä?

    aivan oikein poikalapsi kirjoitti. ON seksihulluja homoja että heteroitakin.
    _Raamatusta voi lukea minkälainen seksi on ok ja minkälainen ei.

    Homous on kaikin puolin tiukasti kielletty raamatussa ja on tuomittava synti.

    Samoin tuomitaan heterokin jos hän harrastaa syntiä. Raamattua lukenut tietää mitä tarkoitan.

    Homous kokonaan on kumminkin selvästi tuomittava synti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

olen ja elän kirjoitti:

Olen jo 30 -ikäinen mies. Synnyin aivan tavalliseen peheesen. Ja varhaislapsuuteni oli onnellinen. Minulla oli kavereita, tyttöjä ja poikia. Kun menin kouluun, kaikki alkoi muuttua. Minä jäin jotenkin muiden ulkopuolelle. Tyttöjen kanssa en enää leikkinyt. Poikaporukoihin olin jotenkin liian erilainen. Minua ei jotenkin kiinnostaneet jalkapallo ym jutut. Minua kiusattiin yhteen aikaan paljonkin. lievä kiusaaminen jatkui koko peruskouluajan. Oli munulla kuittenkin muutama kaveri. Kun murrosikä tuli, niin siitä lähtien olen ollut kiinnostunut seksuaalisesti vain omasta sukupuolestan. Kun muut kavereistani ja tutuistani alkoivat saada tyttökavereita, minäkin yritin, mutta ei se luonnistunut. Itkin paljon ja häpesin itseäni. En heti oikein tajunnut, mikä olen. Peruskoulun jälkeen jatkoin opintojani. Elämä sujui paremmin, koska koulutusalani oli tyttövaltainen. Kävin armeijankin. Onnistuin salaamaan homouteni. No silloin se ei ollutkaan niin tapetilla kuin nykyisin. Lähdin intin jälkeen opiskelemaan toiseen kaupunkiin. Ja siellä minulle valkeni todella, että olen homo. Liityin setan jäseneksikin. Olen kuitenkin aina ollut sinkku, eli asunut yksin. Muutaman kerran olen ollut toisen kundin kanssa. En ole vielä löytänyt sitä oikeaa rakkautta. Silloin tällöin käyn gay-tapahtumissa. Ja onhan sitä jotain pientä ollut... Suhteeni kristinuskoon ei ole koskaan ollut mitenkään kielteinen. uskon, että homona olen Taivaan Isälle yhtä arvokas kuin moni muukin. Hirvittää kuitenkin tämä joidenkin harjoittama homojen mustamaalaaminen. Homoja on niin monenlaisia. Minulle ei tulisi kuuloonkaan harrstaa sellaisia jokaviikkoisia yhden illan juttuja, joissa saisi tautejakin. Myös olen hyvin rehellinen ja lainkuuliainen. Pedofiilit hirvittävät minua. Olen sellainen alistuva, melkein kuin puoliksi nainen. Minua hirvittää myös sellaiset homopiireissä pyörivät naimisissa olleet ja lapsiakin hankkineet gay-miehet. he ovat olleet ensin heteroita ja sitten ruvenneet harrastamaan lyhytaikaisia homosuhteita. Minä kun itse olen ollut kiusattu ja paljon kärsinyt ainainen homo. Mutta kuitenkin olen pysynyt terveenä ja hoidan itseäni ja kuntoani ja näytänkin ikäistäni nuoremmalta. Ja olen oppinut nauttimaan elämästäni tällaisena. Kunpa tulisi jokin oikein komea kundi ja ottaisi minut omakseen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu