Mitä kuuluu 1980-1990 luvun kovimmille jätkille

Mitä näille 1980-1990 luvun nimi miehille kuuluu nykyään, onko päihteet tai joku muu vienyt heidän henkikultansa?
1024144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 102

Vanhimmat

Kiitos kysymästä. Ihan hyvää kuuluu. Eläke juoksee, minä en. Lopetin ryyppäämisen ja rälläämisen kauan sitten. Jopa tupakankin hylkäsin. En ole tullut uskoon, en todellakaan. Aikanaan oli viinaa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita - siis hölmöilyä. En kaipaa sitä enää.
Avioiduttuani ja rauhoituttuani minulla on ollut hieno elämä ja tietysti toivon sen jatkuvan samanlaisena.
Lapsen syntymä muutti paljon, - kaiken. Tuo lapsi on ollut minulle enemmän ja parempi lahja kuin ikinä uskalsin toivoa.

Äänestä
  • Mikäpä eläkkeelle ajo?

    Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    Mikäpä eläkkeelle ajo?

    No mikähän se useimmiten ajaa eläkkeelle, - ikä. Tuon edellisen kommentin aikoihin olin jo eläkkeellä ja nyt siis jo useamman vuoden.

    Äänestä

Joo, aika monet kasvaa horsmaa jo......

Äänestä

Riippuen ketä tarkoitat?

Äänestä

Kovimmille jätkille. Buhahaaaaa. Elämän koulun apuluokka täällä käy keskustelua.

Äänestä
  • Tervetuloa Buhahs-pojalle rinkiin vaan, vaikka johan tuota jo oletkin...

    Äänestä

  • Aloittaja viittaa kovilla jätkillä varmaan epävakaisiin, huonosti koulussa oppineisiin ja runsaasti erilaisia päihteitä käyttäneisiin henkilöihin. Näitä tuli Louhelan koulun tarkkispuolelta melkoisesti. Osa kuollut, joitakin näkee soropissa pyörimässä. Aika heikossa hapessa on monet entiset Louhelan kovikset. Vuosikausien päihteiden käyttö on tehnyt tehtävänsä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloittaja viittaa kovilla jätkillä varmaan epävakaisiin, huonosti koulussa oppineisiin ja runsaasti erilaisia päihteitä käyttäneisiin henkilöihin. Näitä tuli Louhelan koulun tarkkispuolelta melkoisesti. Osa kuollut, joitakin näkee soropissa pyörimässä. Aika heikossa hapessa on monet entiset Louhelan kovikset. Vuosikausien päihteiden käyttö on tehnyt tehtävänsä.

    Loistavasti kiteytetty!

    Louhelan tarkis oli hyvä koulu. Rantosen veljekset,väne, pele,pikkis,masi veltsu,tilli lanttu, ovaskainen, linde,köpä,paka,väiski jne. Paljon oli pikku ganstereita.

    Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    Louhelan tarkis oli hyvä koulu. Rantosen veljekset,väne, pele,pikkis,masi veltsu,tilli lanttu, ovaskainen, linde,köpä,paka,väiski jne. Paljon oli pikku ganstereita.

    Louhelan tarkkis oppilaille, kukaan ei uskaltanut vittuilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloittaja viittaa kovilla jätkillä varmaan epävakaisiin, huonosti koulussa oppineisiin ja runsaasti erilaisia päihteitä käyttäneisiin henkilöihin. Näitä tuli Louhelan koulun tarkkispuolelta melkoisesti. Osa kuollut, joitakin näkee soropissa pyörimässä. Aika heikossa hapessa on monet entiset Louhelan kovikset. Vuosikausien päihteiden käyttö on tehnyt tehtävänsä.

    Sinäkin sait turpaas Louhelan koviksilta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloittaja viittaa kovilla jätkillä varmaan epävakaisiin, huonosti koulussa oppineisiin ja runsaasti erilaisia päihteitä käyttäneisiin henkilöihin. Näitä tuli Louhelan koulun tarkkispuolelta melkoisesti. Osa kuollut, joitakin näkee soropissa pyörimässä. Aika heikossa hapessa on monet entiset Louhelan kovikset. Vuosikausien päihteiden käyttö on tehnyt tehtävänsä.

    Louhelan tarkkispuolen käyneistä, suurinosa joutui vankila/päihde kierteeseen. Miten Joensuu meni omasta mielestä. Noita syrjäityneitä nuoria olisi pitänyt auttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    Louhelan tarkis oli hyvä koulu. Rantosen veljekset,väne, pele,pikkis,masi veltsu,tilli lanttu, ovaskainen, linde,köpä,paka,väiski jne. Paljon oli pikku ganstereita.

    Siinäpä kunnon lista veronmaksajien elättejä .

    Äänestä

Onko 1980 luvun loppu puolen "Eetsun jengistä" enää ketään hengissä?

Äänestä
  • Sori miun moka piti pistää P eikä nuoremman etu kirjainta, niin paljon noita hassuja muistoja jot menee välillä veljekset sekasin.

    Äänestä

  • Onkos se helsingin asema-aukion saksipotku torniainen sukua tälle murikalle?

    Äänestä

  • Joo. On kovan jätkän arkkityyppi.

    Äänestä

  • Pele ainakin montussa,sekä Rusina.

    Äänestä

  • On hengissä siitä jengistä.

    Äänestä

  • Eetsun jengi hallitsee Joensuun alamaailmaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00130 kirjoitti:

    Pele ainakin montussa,sekä Rusina.

    Kimi myös

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    On hengissä siitä jengistä.

    Ketkä?

    Äänestä

Otsikon pitäisi olla ysärin koomisemmat tapaukset, kukaan noista ei ole 80 tai 90 luvun kovimpia jätkiä?
Ei eetsun väki tai noljakan panut&co .
Jokainen hakannut heikompia ja pienempiä, moni noista eetsun nk.koviksistakin sai patansa, siitä ei saanut puhua.. paitsi Murikan matsista, löihän halme olevinaan niskaan. Väärin viety voitto olevinaan. Eihän linnanhörhön pitäisi itkeä , häpeäähän se häviö oli .

Äänestä
  • Mikä on eetsun jengi? Mitäs tällainen nimi??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä on eetsun jengi? Mitäs tällainen nimi??

    Rantsikan Ostarilla oli aikoinaan E-halli josta nimi eetsu.

    Äänestä

  • Ei lyönä Murikka koko matsissa kertaakaan, kun luikki karkuun. Buhahaaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei lyönä Murikka koko matsissa kertaakaan, kun luikki karkuun. Buhahaaa.

    Tais totuus tulla murikan mieleen vasta ensi kerran kehässä että turpaan tulee ja pahasti joten parempi heittäytyä nenälleen kanveesiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tais totuus tulla murikan mieleen vasta ensi kerran kehässä että turpaan tulee ja pahasti joten parempi heittäytyä nenälleen kanveesiin.

    Naulan kantaan. Kehässä ei piäse karkuun ja kun vastapuolella oli kaveri, joka ei paljon taka-askelia ota niin kyyti oli kylmää.

    Äänestä

  • Oli ne silloin kovia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä on eetsun jengi? Mitäs tällainen nimi??

    Kovin jengi Joensuussa

    Äänestä

  • Murikka oli ihan vitsi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tais totuus tulla murikan mieleen vasta ensi kerran kehässä että turpaan tulee ja pahasti joten parempi heittäytyä nenälleen kanveesiin.

    Murikka juoksi karkuun, tine myller.

    Äänestä

  • Anonyymi00148 kirjoitti:

    Murikka juoksi karkuun, tine myller.

    Niinhän se juoksit Tine sinäkin 😀👍. Yksin et ole yhtään mitään.

    Äänestä

Unholan maille on haihtuneet ”kylän kovimmat” kollit ja hyvä niin. Ei noista yhteiskunnan tukipilariksi olisi ollutkaan. Onneksi tuli ajoissa valittua toinen tie. Ei tule ikävä noita kusimunia. Jos jotain pitää puolustella niin ennen oli aavistuksen reilumpaa. Nyky reppanoilla on puukot ja samuraimiekat kun ei muuten varsi riitä...

Äänestä
  • Isommat hakkasi pienempiään silloinkin 89 - 99. Monesti torilla yhtä hakattiin porukalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Isommat hakkasi pienempiään silloinkin 89 - 99. Monesti torilla yhtä hakattiin porukalla.

    Toki, siksi sanoinkin että aavistuksen. Torilla oli myös possea liikenteessä ihan eri malliin kuin tänä päivänä.

    Äänestä

  • Ei ole unohdettu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Isommat hakkasi pienempiään silloinkin 89 - 99. Monesti torilla yhtä hakattiin porukalla.

    Se oli sitä aikaan.

    Äänestä

Elelihän se aikuisiällä melko normaalia elämää, kunnes kilahti taas. No, M on itsekin jo montussa, joten melko rauhallinen kaveri nykyään.

Äänestä
  • Näitä P:n veljeksiähän oli kaksi. Vanhempi rauhallinen ja nuorempi villi riehuja jo pennusta asti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näitä P:n veljeksiähän oli kaksi. Vanhempi rauhallinen ja nuorempi villi riehuja jo pennusta asti.

    Ketä tarkoitat veljeksillä? Niitä joista nuoremmalla tappotuomio?

    Äänestä

Missäpäin Vode vaikuttaa?

Äänestä
  • Kuka helvetin vode???

    Äänestä

  • Ei ole kuulunu mitään pitkään aikaan, onko ees elossa enää vai muuten vaan rauhottunu?

    Äänestä

  • Hesassa taitaa Vode olla nykyisin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hesassa taitaa Vode olla nykyisin.

    Onkos se Vode kansanedustaja?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onkos se Vode kansanedustaja?

    Suurisuinen pikku äijä joka hankki kannukset jonkun vielä pienemmän kustannuksella,yksin ei mikään kummonen mutta pyörii aina itseään isompien seurassa

    Äänestä

Noista tulee mieleen Rantakylän keltainen 80luku, oi niitä aikoja, vai pitäskö sanoa voi niitä aikoja.

Äänestä
  • mitähän vuosmallia sillon liikku? -60 lukulaisia hattuset ja hakitsu yms ehkä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    mitähän vuosmallia sillon liikku? -60 lukulaisia hattuset ja hakitsu yms ehkä?

    Mane K tais olla yksi jolle ei kannattanut mennä...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    mitähän vuosmallia sillon liikku? -60 lukulaisia hattuset ja hakitsu yms ehkä?

    Kuka on Hakizu?? Tokion kovin sälli??

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Kuka on Hakizu?? Tokion kovin sälli??

    Aivan, samurai miekka jo yakuza tatuoinnit.

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Aivan, samurai miekka jo yakuza tatuoinnit.

    Nipponin Samurai - pelätty mies !

    Äänestä

  • Oli hienoa aikaa. Ostarille pojat tekivät jekkua.

    Äänestä

Tämän ketjun just löytäneenä en pääse oikein perille, ketä tarkoitetaan kun niin moni kommentti poistettu. Voisiko joku ystävällisesti kertoa, mitä näille vähemmistökansan parissa viihtyneille P- veljeksille sekä pakettiautoileville toiselle veljesparille nykyään kuuluu? Vai kuuluuko enää mitään?

Äänestä
  • Kunnon juntit täällä peräkammari pojat muistelee

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Kunnon juntit täällä peräkammari pojat muistelee

    Sinä pelkäsit koviksia.

    Äänestä

Mitäs mulle, kiitos kysymästä. Viinaa vedän ja akkaa pieksän kuten ennenkin. Hyvin on maksa kestänyt sekakäytön. Mitäs sulle?

Äänestä
  • No niinhän mä aattelinkin, ihan piruuttani vaan kysyin. No mullahan meneejust silleen kuin 15v aattelinkin; hyväpalkkainen työ, iso kämppä arvoalueella Helsingissä ja ihan saatanan fiksut ja kauniit lapset. Ei vois paremmin mennä ja voi että vielä paremmalta tuntuu kun Pera sä vahvistat, että sulla menee vielä huonommin kuin silloin nuorena :-D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No niinhän mä aattelinkin, ihan piruuttani vaan kysyin. No mullahan meneejust silleen kuin 15v aattelinkin; hyväpalkkainen työ, iso kämppä arvoalueella Helsingissä ja ihan saatanan fiksut ja kauniit lapset. Ei vois paremmin mennä ja voi että vielä paremmalta tuntuu kun Pera sä vahvistat, että sulla menee vielä huonommin kuin silloin nuorena :-D

    No ei tuo siun kämppäs kovin arvoalueella ollut kun kävin muijasi luona sillä aikaa kun olit bussia ajamassa. Eikö tyypillä muka oo varaa parempaan sänkyyn? Kyllä hävettäisi...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No ei tuo siun kämppäs kovin arvoalueella ollut kun kävin muijasi luona sillä aikaa kun olit bussia ajamassa. Eikö tyypillä muka oo varaa parempaan sänkyyn? Kyllä hävettäisi...

    Olisitko eksynyr naapuriin? Mulla ei oo muijaa :-D Tai sit et ehkä vaan huomannut..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisitko eksynyr naapuriin? Mulla ei oo muijaa :-D Tai sit et ehkä vaan huomannut..

    Juu, varmaan olin naapurissa. Sullahan olikin se homosuhde sen avioerosi jälkeen josta sulle jäi ne ihanat lapset...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu, varmaan olin naapurissa. Sullahan olikin se homosuhde sen avioerosi jälkeen josta sulle jäi ne ihanat lapset...

    Voi että. Ihan unohdin tämän homofobian. Onko mitään kamalampaa, kuin joensuulainen kolmannen sukupolven elämänkoululainen eksyykin vahingossa miehen kanssa sänkyyn? Ja kun etelässä ollaan niin sehän voi vielä olla vaikka maahanmuuttaja :-D Onneksi sinulla on kuitenkin lääkitys kunnossa, ota tänään varmuuden vuoksi tuplasatsi. Laita vaikka verovähennyksiin koodilla ”tulonhankkimisvähennys”.

    Hehheh. Osui ja upposi. Kylläpä sulla hyvin meneekin... Ihan "kateeksi" käy...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hehheh. Osui ja upposi. Kylläpä sulla hyvin meneekin... Ihan "kateeksi" käy...

    Sun kielioppi kyllä on aika reilusti paremmalla tasolla kuin tämän alkuperäiskansan, jota tällä postauksella alunperin tarkoitin. Ja kun vielä näytät olevan hengissäkin niin oot selkeesti eri jengiä. Mä olen niin monta kertaa miettinyt sitä että ihan aavistuksen verran huonoa tuuria ja olisin myös paikallisessa ravintoketjussa olimmalla tasolla tällä hetkellä. Onneksi elämässä joskus käy myös hyvin. Teininä tehdyt väärät valinnat voi olla kohtalokkaita.

    No niin näköjään. Sinun kohdalla erityisen kohtalokkaita...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi että. Ihan unohdin tämän homofobian. Onko mitään kamalampaa, kuin joensuulainen kolmannen sukupolven elämänkoululainen eksyykin vahingossa miehen kanssa sänkyyn? Ja kun etelässä ollaan niin sehän voi vielä olla vaikka maahanmuuttaja :-D Onneksi sinulla on kuitenkin lääkitys kunnossa, ota tänään varmuuden vuoksi tuplasatsi. Laita vaikka verovähennyksiin koodilla ”tulonhankkimisvähennys”.

    Siinä taasen yksi vihreä pikku hinuri oppinut koulussa kirjottaa

    Äänestä

Osa mullan alla, suurin osa päihde riippuvaisia linnanvenkuloita.

Äänestä
  • Ketkä ovat mullanalla?

    Äänestä

  • Piri maistuu koviksille

    Äänestä

Eräs pekka tuli uskoon ja sai elämänsä raiteilleen,harmi vain että tämä muiden auttaja menehtyi joitain aikoja sitten.

Äänestä
  • Sehän oli ihan asiallinen ennen uskoon tuloakin, ainakin tuntemattomalle. Samaa ei voi kaikista sanoa, osa vetää kaiken paskaks ihan vaan kun on niin paha olo tai luonne sellainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Sehän oli ihan asiallinen ennen uskoon tuloakin, ainakin tuntemattomalle. Samaa ei voi kaikista sanoa, osa vetää kaiken paskaks ihan vaan kun on niin paha olo tai luonne sellainen.

    Joo ei ikinä mitään ollu hänen kanssaan,harmi että nuorena lähti käsistä,sen kokonen kaveri olisi voinut saada pahaakin jälkeä aikaan.

    Äänestä

Skini veltsu oli kylmäverinen kovanaama ysäriltä , jonka nimeä ei uskallettu mainita kuin kuiskaten.

Äänestä
  • No jopas oli kova jätkä. Uskalsikohan tuo itsekään mainita nimensä?

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    No jopas oli kova jätkä. Uskalsikohan tuo itsekään mainita nimensä?

    Kuiskaten just ja just

    Äänestä

  • Hahah

    Äänestä

  • Veltsu oli Allun ja Juken hännystelijä.

    Äänestä

Aika harvalla riehujalla kuitenkaan mtään kamppailulaji taustaa ollu,olisi jännä ollut nähdä kun nämä mummonpotkijat vapaaottelu salille olisi tulleet kokeilemaan

Äänestä
  • Kadulla sinäkin sait turpaasi koviksilta.

    Äänestä

Siellä oli myös sellaisia joita ei tarvitse edes mainita koska tiedätte itsekin mitä kavereita kannatti kiertää kaukaa..En suosittelisi nytkään ihan lähelle niissä aikeissa..Muutama nimimies ei nimittäin pidä itsestään mekkalaa mutta tietäjät tietää ettei luonnon kanssa pidä pelleillä..

Äänestä

Tine myller tais olla aika kova. Sehän otettiin myöhemmin jopa protherhood jengiin mukaan. Veltsu kans pelätty mutta kuoli viime vuonna.

Äänestä
  • Tine on ihan löysäkulli.

    Äänestä

  • Hyvin se osasi juosta karkuun, T.N käskytti

    Äänestä

  • Ei kukaan pelännyt Veltsua. Hyvä että jaksoi kannatella itseään.

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    Tine on ihan löysäkulli.

    Sitä monet Tinen vankitoverit ovat sanoneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00152 kirjoitti:

    Ei kukaan pelännyt Veltsua. Hyvä että jaksoi kannatella itseään.

    Veltsu oli korkeassa asemassa joensuun skineissä. 30 vuotta sitten . Moni ripuloi housuun Veltsun nähdessåän .

    Äänestä

150kg lihasta turha tulla uhoo

Äänestä
  • 150cm

    Äänestä

Nämä asiat on todella tärkeitä, joten 02.10.2019 19:40 aloitettu viestiketju olikin aiheellista nostaa esille!

Äänestä
  • Suomen Mensaan- kansainvälinen älykkyysjärjestöön kuuluvista on aina ilo ja mielenkiinto lukea!

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Suomen Mensaan- kansainvälinen älykkyysjärjestöön kuuluvista on aina ilo ja mielenkiinto lukea!

    Minun älykkyysosamääräni on Mensan testi mukaan pisteytettynä 127, mikä on varmastikin liian pieni kaikkein kovimpiin jätkiin verrattuna ja syynä siihen etten ole kelpuutettu heidän eksklusiiviseen joukkoonsa! 😫

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    Aasi!

    Onhan tuo keskustelupalstoille kirjoittavien normaaliin tasoon verrattuna (ÄO 70-89) jonkin verran korkeampi.
    ÄO-asteikko ilmoittaa älykkyyden
    130–: Nero.
    120–129: Lahjakas.
    110–119: Keskitasoa älykkäämpi.
    90–109: Keskitasoa.
    80-89: Keskitasoa heikompi.
    70–79: Matala.
    69 ja alle Hyvin matala.

    Äänestä

Fabiti is therms 👌

Äänestä

Eiköhän noista suurinosa ole jo montussa.

Äänestä
  • Tuskin siinä korvaamatonta vahinkoa kenellekään koituu ja kaikkein vähiten yhteiskunnalle!

    Äänestä

  • Anonyymi00126 kirjoitti:

    Tuskin siinä korvaamatonta vahinkoa kenellekään koituu ja kaikkein vähiten yhteiskunnalle!

    Ehkä näin, oli siellä nuorempana ihan hyviä tyyppejä. Huumeet pilas monen.

    Äänestä

Olivatko he lopulta niin kovia poikia uskalsivatko yksin tapella yksikään vai oliko se kolmesta viiteen kaveria aina mukana

Äänestä

Paskaa tietenkin. Suurinosa kuolleet. Jäljellä olevat ovat hampaattomia narkkeja. Noista saisi hyvän opetusvideon, miten käy kun leikkii nuorena kovista.

Äänestä

Höpöhöpö

Äänestä

Ketjusta on poistettu 53 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Mitä näille 1980-1990 luvun nimi miehille kuuluu nykyään, onko päihteet tai joku muu vienyt heidän henkikultansa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu