Olen seurannut kunnan valtuuston kokouksia juutuubista ja näyttää, ettei asioihin ole ennalta perehtynyt kuin Akkanen, Hannuksela, löytämääkö ja pari näistä.
Muut taitaa käydä vain nostamas kokouspalkkion ja syömäs lämpöisen voileivän
Muut taitaa käydä vain nostamas kokouspalkkion ja syömäs lämpöisen voileivän
Vastaukset 11
Vanhimmat
Demarella kova ryhmäkuri. Kuula niistä järkevin.
Katoin myös youtubesta. Ranto jauhotettiin🤔🎺🐷
Näytti menevän ihan sekaisin kun ei ollutkaan paperille kirjoitettua vastausta.
90%+kuuromykkiä
Ahti Ranti
Meitä keskustalaisia ja itseämme parempina pitäviä ärsyttää kun se Akkanen ottaa asioista selvää. Meillä on tapana uskoa kaikki mitä suuri johtaja meille esittää. Varmuudeksi käymme läpi ryhmäkokouksessa sen, että kaikki epäilevät tuomaat paimennetaan ryhmäkuriin. Meillä ei tarvitse ajatella itse, riittää kun äänestää samoin ja pysyy vaiti.
Sä se jaksat kehua ittiäs.
Me keskustassa ollaan kiitoksen kipeitä.
Ilman meitä tänne olisi tullut Ideapark, Inex, Atria, Härmän kylpylä ja Maitojaloste, mutta me onnistuttiin torppaamaan kaikki.
Vesi-Seppoa ei ehditty kun demarit hoiti sen.
Kunnan talous on kunnossa ja työssä on motivoitunutta henkilökuntaa.
Pian alennetaan kuntaveroa!
Kyllä kiinteistöveroakin voisi hyvin alentaa, onhan meillä nyt ne perkeleen tuulivoimalaitokset jotka jauhaa kuntaan miljoonia fyffeä.
Kai sitä kuntalaisten pitääs hyötyä kans jotaki kun joutuvat ne haitatkin kestämään.
Kiinteistövero pois kokonaan kun härpäkkeet tuottaa miljuunia.
Terveyskeskusmaksut voi myös poistaa.