Miksi en ole Jehovan todistaja

Eivät usko kolmiyhteiseen Jumalaan.

Eivät usko että Jeesus on Jumala

Eivät usko että Pyhä Henki on persoona ja Jumala

On oma u.m käännös/väännös

Eivät usko Jeesuksen nousseen kuolleista ruumiillisesti

Eivät usko että ihmisellä on sielu

Eivät usko että helvetti on olemassa. Tämä oppi on saatanasta, että kuolemalla pääsee Jumalan rangaistusta pakoon hitler pääsi kun laittoi pistoolin ohimolleen

Ei saa äänestää vaaleissa eikä asettua ehdokkaaksi

Ei suorita asepalvelusta. Eivätkä saa viedä mitään elintarvikkeita ja muita varuskuntiin

Eronnutta jäsentä ei saa edes tervehtiä eikä isä ja äiti saa tavata eronneita lapsiaan. Jehovan todistajat on julma uskonto.

Ei saa ottaa verta vastaan, vaikka olisi menettänyt verta paljon ja kuolema on muuten todennäköinen.

Eivä usko että pelastus voisi olla vartiotorni seuran ulkopuolella.

Jatkuvasti muuttuva oppi. Vaihtunut jo yli 200 kertaa. Ja kokoajan kaikki tulee Jehovalta. Jehova muuttaa siis mieltään. Risti oli vartiotornilehden kannessa 1920 luvulla ja nyt on kauhistus. Myös joulua vietettiin ennen.

Ei saa pitää ristiä edes omassa kodissa.

Ei saa viettää joulua eikä ottaa lahjoja vastaan ei edes työnantajan antamaa joululahjaa.

Ei saa viettää syntymäpäivää eikä ottaa vastaan lahjoja

Kaikki pieleen menneet ennustukset kuten 1975 piti tulla maailmanloppu.

Rikas seura miltä ei heru yhtään hyväntekeväisyyteen. Ovat rakentaneet taloja ympäri amerikkaa Vanhan Testamentin pyhien ylösnousemisen vuoksi, että nämä talot olisi sitten heille. Nyt niissä asuu Jehovan todistajien johtajat. Eräs mies meni erään näistä taloista ohi ja huusi pihalla olevalle todistajalle "hei minä olen Daavid anna minulle talo" ei antanut.

1

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eivät myöskään vietä ehtoollista kuin kerran vuodessa ja vain 144000 elossa olevaa jäsentä saa osallistua ehtoolliselle. Kuinka sitten, kun kaikki on kuollut? Silloin ei vietetä edes kerran vuodessakaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      239
      4190
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      114
      2649
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2402
    4. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1446
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1446
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1179
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1097
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      973
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      956
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      931
    Aihe