Kaikki neuvostojärjestelmässä ei ollut huonoa

Neuvostiliitossa osattiin rakentaa: KERROSTALOISSA EI NAAPURIASUNNOISTA KUULU HIISKAHDUSTAKAAN.

Myös aluesuunnittelu/ympäristönsuunnittelu oli paljon parempaa kuin esimerkiksi Suomessa. Kerrostalorivin toisella puolella kulkevat autot, toisella puolella ovat laajat puistoalueet, ja talojen sivuitse voi puistokäytäviä pitkin kulkea kilometrikaupalla. Vastapäisten kerrostalojen asukkaat luonnollisesti nauttivat samasta puistosta, ja niiden talojen toisella puolella on taas katu/ajotie. Suomessahan jok'ikinen taloyhtiö aitaa tonttinsa ja siinä sitä sitten ollaan ahtaudessa ja "supussa".

Kaikki neuvostojärjestelmässä ei siis ollut huonoa. Kaikille järjestettiin työpaikka ja asunto. Eläminen kylläkin oli niukkaa, esim. henkilöautoa joutui jonottamaan vuosikausia. Myös yhteiskunnan STRESSITTÖMYYS oli tosiasia. Henkilökohtaisesta "vapaudesta" oli puutetta, siihenhän kommunistyinen järjestelmä kaatuikin.

Kysykääpä vaikka entisen Itä-Saksan vanhemmalta väestöltä. Heidän mielestään nykyjärjestelmä on SAIRAS.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Eipä tietenkään kun naapuriasunnoissa ei ole ketään

Äänestä
  • Ei ole naapuriasunnossa ketään kun sen asukkaat on viety pakkotyöleirille kun on erehtyneet pieraisemaan väärässä paikassa. Neuvostoliiton suurimpia keksintöjä oli perseensuristin, se oli niin suuri ettei mahtunut perseeseen eikä edes surissut.

    Äänestä

  • sanomisissaan piti olla varovainen

    Äänestä

hei kommari. tapasi ovat entiset, valehtelet.

Äänestä

Mitäs siinä seinän takaa voisi kuullakaan, koska 40 neliön asunnossa saattoi olla 15 ihmistä. Ääntä lähti, kun keittiövuoroista tapeltiin! Siinä vaan asuttiin koko suku ja kummitädit, votkaa ja teetä juotiin, vaikkei kaikkia sukulaisia kauheasti rakasteeukaan!
Toveri presidentin ohjeita noudatettiin.

Äänestä

Heheh! Toveri, siinäpä neutraali sana. Neuvostoliitto oli aikaansa edellä tasa-arvossa. Kaikki, miehet ja naiset, oli tovereita!

Äänestä

Se oli sirkustemppu eli sai varastaa itseltään.

Äänestä

Juurikin noin, elämä kovan verotuksen valtiossa on julmaa. Jengi raataa naama ruvella asuntojen ja elämisen eteen. Tosi kommunistit vievät omaisuudestasi suuren osan.

Äänestä
  • asunnot ovat edelleen hyvin asuttavassa kunnossa

    Äänestä

KGB kyllä tiesi, mitä naapuriasunnossa sanotaan.

Äänestä

Aloitus on varsin asiallinen. Kommentit asiattomia.

Äänestä

Neuvostoliitto rakentaa, oli lehden nimi , osui ja upposi.

Huoneistot olivat hyvin äänieristettyjä, kuiskauskaan ei kuulunut.
Keittiöt olivat ilmastoystävällisiä yhteiskeittiöitä. Kansalaiset kulkivat yhteiskunnan omistamiin työpaikkoihin yhteiskunnan omistamilla joukkokulkuvälineillä.
Kansalaiset hoidettiin yhteiskunnan omistamissa lastentarhoissa, kouluissa, sairaaloissa ja vanhusten hoitoloissa.
Kaikilla oli oikeus työhön ja osalla jopa laajennettu oikeus työleireillä.

Onnellisuus oli aivan eri tasolla kuin kapitalistisessa Suomessa.

Onneksi nyt on eri arvopohjan omaava Antti Rinteen hallitus, joka pyrkii samaan onnellisuuteen.
Ainakin DDR-tasolle, joka oli ennen demarien ihanne. Poikkeuksena oli demarien hankkimat petroskoilaiset yhteiskuntaopin kirjaset Pirkkalan kokeilukoulussa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Neuvostiliitossa osattiin rakentaa: KERROSTALOISSA EI NAAPURIASUNNOISTA KUULU HIISKAHDUSTAKAAN.

Myös aluesuunnittelu/ympäristönsuunnittelu oli paljon parempaa kuin esimerkiksi Suomessa. Kerrostalorivin toisella puolella kulkevat autot, toisella puolella ovat laajat puistoalueet, ja talojen sivuitse voi puistokäytäviä pitkin kulkea kilometrikaupalla. Vastapäisten kerrostalojen asukkaat luonnollisesti nauttivat samasta puistosta, ja niiden talojen toisella puolella on taas katu/ajotie. Suomessahan jok'ikinen taloyhtiö aitaa tonttinsa ja siinä sitä sitten ollaan ahtaudessa ja "supussa".

Kaikki neuvostojärjestelmässä ei siis ollut huonoa. Kaikille järjestettiin työpaikka ja asunto. Eläminen kylläkin oli niukkaa, esim. henkilöautoa joutui jonottamaan vuosikausia. Myös yhteiskunnan STRESSITTÖMYYS oli tosiasia. Henkilökohtaisesta "vapaudesta" oli puutetta, siihenhän kommunistyinen järjestelmä kaatuikin.

Kysykääpä vaikka entisen Itä-Saksan vanhemmalta väestöltä. Heidän mielestään nykyjärjestelmä on SAIRAS.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu