Sähköautolataus makssaa...

Anonyymi

"julkisuuteen tulleessa lakiluonnoksessa esitetään, että kaikkiin uusiin tai laajasti korjattaviin asuinrakennuksiin, joissa on yli neljä pysäköintipaikkaa, täytyisi jatkossa rakentaa jokaiselle paikalle sähköautojen latausvalmius.

Rakennuksen omistajan tulisi lisäksi järjestää asukkaalle mahdollisuus latauspisteeseen, mikäli asukas hankkii käyttöönsä sähköauton.

Ilta-Sanomat löysi lain taustamateriaaleista myös Motiva Oy:n selvityksen, jonka mukaan suunniteltujen pakkoasennusten ja -remonttien yksikkökustannukset ilman arvonlisäveroa ovat putkituksen osalta 60–80 euroa per metri, peruslatauspisteelle 1 100–2 300 euroa per kappale ja pikalatauspisteelle 25 000–50 000 euroa kappale.
Lue lisää: Uusi sähköautolaki valmisteilla, kansalaisten kiinteistöille suunnitellaan nyt valtavaa määrää pakollisia sähköputkia ja -kaapeleita
Lain kustannusarviossa arvellaan, että yhteensä putkituksia tehtäisiin lain myötä vuoteen 2030 mennessä satoja tuhansia tai jopa lähes miljoona. Uusia latauspisteitä asennettaisiin puolestaan lain myötä kymmeniä tuhansia.

Mainos (Teksti jatkuu alla)" iltasanomat Muka latauspaikat ei maksa??

63

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Meni pohja viheroelpejen väitteeltä halvasta latauksesta .

      • Anonyymi

        Taloyhtiöissä tämä tulee kalliiksi, joudutaan laajentamaan sähkökeskuksia latauspisteiden sähköjä varten. Maksajana on tietenkin sellainenkin kenellä autoa ei ole !
        Matkalla pitemmälle sähköautolla matkustusaika on hyvin ennalta arvaamaton - mahtaako huoltoasemalla olla VAPAATA latauspaikkaa, kuinka pitkä on seuraavaan latauspaikkaan ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No nyt osuit justa asian todelliseen ytimeen. Pitää pidentää viikonloppuvapaita, että kerkiää ladata autonsa mummolassa tai mökillä käynnin onnistumiseksi. Että silleen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Taloyhtiöissä tämä tulee kalliiksi, joudutaan laajentamaan sähkökeskuksia latauspisteiden sähköjä varten. Maksajana on tietenkin sellainenkin kenellä autoa ei ole !
        Matkalla pitemmälle sähköautolla matkustusaika on hyvin ennalta arvaamaton - mahtaako huoltoasemalla olla VAPAATA latauspaikkaa, kuinka pitkä on seuraavaan latauspaikkaan ?

        Ei se mitään, jos asuu vuokralla, niin asunnon omistajaa se vaan kirpaisee :-)

      • Anonyymi
        räkäpää kirjoitti:

        Ei se mitään, jos asuu vuokralla, niin asunnon omistajaa se vaan kirpaisee :-)

        Kuka sen maksaa?? Vuokralainen ja voitit päälle vuokranantajalle.!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuka sen maksaa?? Vuokralainen ja voitit päälle vuokranantajalle.!

        Kannattaa äänestää Persua jos on asunnon vuokraaja :-)

      • Anonyymi
        räkäpää kirjoitti:

        Kannattaa äänestää Persua jos on asunnon vuokraaja :-)

        Juu, myös täälä vihreän liiton sivuilla "persut jyllää" koska siitä puhe.

        Sähköautopaikkojen latauspaikat tulee ongelmallisiksi. Taas yksi latauksessa palamaan syttynyt sähköauto - jotka pitäisi jatkossa ladata maahantuojan latauspisteissä !!!
        SIIS Jos ostaa auton hesasta pitää hämeenlinnalaisen käydä helsingissä lataamassa auto - tämäkin varmaan egolokista ja "hiilineutraalia". Kuten litiumin louhintakin

      • Anonyymi
        räkäpää kirjoitti:

        Ei se mitään, jos asuu vuokralla, niin asunnon omistajaa se vaan kirpaisee :-)

        Kuvitteleeko vuokralainen OIKEASTI ettei talon nousevat kustannukset vaikuta vuokran hintaan ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuvitteleeko vuokralainen OIKEASTI ettei talon nousevat kustannukset vaikuta vuokran hintaan ?

        Lisäksi kauppalaskussa korotuksena näkyy sähköautojen latauspaikkojen rakentaminen (10% kaikista parkkipaikoista latauspisteellä) ja kulutettu lataus sähkö. Lataaminen on asiakkaalle "ilmaista" joten kaikki asiakkaat maksaa

      • Anonyymi

        Carunan herrat heittää VOLTTEJA riemuissaan uusita sulakemaksuista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuvitteleeko vuokralainen OIKEASTI ettei talon nousevat kustannukset vaikuta vuokran hintaan ?

        Ranskassa nostetaan vaikkapa bussilipun hintaa, autoja palaa, kaduilla on väkeä kymmeniä tuhansia. Suomessa me vaan ostetaan sähköautot ja ollaan hiljaa.

        Vihreät ajaa asiaa joka aiheuttaa valtavia ongelmia tulevaisuudessa suurien "talvivaarojen" tuhoina ympäristölle mm. pohjavesien likaajina peruuttamattomasti.
        Tästä johtuen puhtaasta vedestä on tulevaisuudessa pulaa ,( jo nyt monissa maissa )

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuvitteleeko vuokralainen OIKEASTI ettei talon nousevat kustannukset vaikuta vuokran hintaan ?

        Koskahan taloyhtiöt keksivät luopua parkkipaikoistaan ja siirtää ongelman kunnan/valtion niskaan kun kaikki pysäköivät katujen varsiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ranskassa nostetaan vaikkapa bussilipun hintaa, autoja palaa, kaduilla on väkeä kymmeniä tuhansia. Suomessa me vaan ostetaan sähköautot ja ollaan hiljaa.

        Vihreät ajaa asiaa joka aiheuttaa valtavia ongelmia tulevaisuudessa suurien "talvivaarojen" tuhoina ympäristölle mm. pohjavesien likaajina peruuttamattomasti.
        Tästä johtuen puhtaasta vedestä on tulevaisuudessa pulaa ,( jo nyt monissa maissa )

        Minkähän takia kukaan ei touhua sähkökäyttöisiä perämoottoreita esim. 250hp vaastaavaa. Suomessa kuitenkin 1,5 miljoonaa perämoottoria - ne ei ilmeisesti saastuta lainkaan, vaikka monet kuluttavat enemmän kuin auto.

    • Anonyymi

      Sähköautovouhotus lie Carunan alullelaittama?

      Australiassa hykerrellään ja ollaan kädet ojossa suomen ilmastotalkoista.

      • Anonyymi

        Sähköauto suuri kusetus!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sähköauto suuri kusetus!

        Mitä maksaa rakentaa latauspaikat miljonille autoile,jotka seiso tienvarsilla ja kylmillä parkiksilla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä maksaa rakentaa latauspaikat miljonille autoile,jotka seiso tienvarsilla ja kylmillä parkiksilla?

        No Suomessa on hieman yli 3 miljoonaa henkilö ja pakettiautoa. Katsokaas esimerkiksi hakusanalla " Sähköauton lataus kotona tai Hybriauton lataus kotona ". Että silleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sähköauto suuri kusetus!

        Rikkaat yhtiöt omistaa kaivokset ja on saanut vihreät tähän hömppään mukaan.
        Sähköauton akkujen materiaalien louhinta ei vihreitä tunnu huolettavan.

        Lahdessa pöljät alkavat jakaa tyntekiöille ilmaisia sähköpolkupyöriä, jotta työntekiät tulisi niillä töihin ? Maksavat myös pyörien huollon ja korjaukset.
        Tämä on vihreää tasa-arvoa. Vielä kun saadaan supupuolineutraalit WCt kaupunkien tiloihin on vihreiden vaalitavoite saavutettu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä maksaa rakentaa latauspaikat miljonille autoile,jotka seiso tienvarsilla ja kylmillä parkiksilla?

        Jokaiseen "toriparkkiinhan" on latauspaikat laitettava, samoin kadunvarsipysäköintiin. Taloyhtiöissä tästä tulee riitoja. kuka vapaaehtoisesti maksaa latauspaikoista ja niissä kulutetusta sähköstä, jos ei edes omista autoa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No Suomessa on hieman yli 3 miljoonaa henkilö ja pakettiautoa. Katsokaas esimerkiksi hakusanalla " Sähköauton lataus kotona tai Hybriauton lataus kotona ". Että silleen.

        Noille 3 miljoonalle autolle tarvitaan n.1,8 miljardia kiloa litumia. joka tarkoittaa melkoista kasaa maata ,mitä louhitaan kun yhteen litium tonniin pitää louhia yli 1200 tonnia maata. Rikkihapolla tehtävassä liotuksessa saastutetaan vesistöjä ja kulutetaan myös vettä paljon. Todella vihreää on sähköautoilu . Mikä on sähköauton akun kestoikä ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No Suomessa on hieman yli 3 miljoonaa henkilö ja pakettiautoa. Katsokaas esimerkiksi hakusanalla " Sähköauton lataus kotona tai Hybriauton lataus kotona ". Että silleen.

        Enemmän pitäisi saada läpi medioissa TODELLISTA tietoa sähköautoilusta ja sen varjopuolista mm. litiumin louhinnan haitoista.
        Tälläistä en ole Suomessa nähnyt kuin dokumentin "vihreitä valheita". Jossa mm. valtavan louhoksen keunalla oli tuulimylly - silloin hanke on vihreä !

      • Anonyymi

        Sähköverkkoa oli haavisto myymässä. Siirtohinnat jatkaa nousuaan.

        Sähköautohuumassa vihreät on hukanneet luontoavonsa kokonaan. menkääpä maailmalle katsomaan suuria litium louhoksia - sieltä ne akkujen materiaalit tulee.
        Rikkiä käytetään "liottelussa" jota tietenkin valuu vesistöihin ja pohjavesiin.
        TÄMÄ on vihreää v.2019 ja lisääntyy jatkuvasti kun polttomoottori autoilla Suomessa ei ajeta v.2035, mikäli vihreät on vallassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No Suomessa on hieman yli 3 miljoonaa henkilö ja pakettiautoa. Katsokaas esimerkiksi hakusanalla " Sähköauton lataus kotona tai Hybriauton lataus kotona ". Että silleen.

        Kesämökille meno kestääkin vuorokauden 6 tunnin sijaan. Pitää ladata välillä. Voimavirta mökillekin saatava.

        Yksipuolista "kaikkea hyvää ja puhdasta" on tiedottaminen medioissa sähköautoista.
        EN olisi uskonut kaivostoiminnan suosimisen olevan vihreiden akendaa.

        Muunsukupuolisten "sukupuolineutraalit" Wc ym. asioiden parantamisen lisäksi.
        Käsittämätöntä kuinka joku promille väestöstä saa hyvin asiansa esiin vihreissä.
        Suojatien ja kävelyteiden merkit menee uusiksi,kun eivät ole sukupuolineutraaleja ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kesämökille meno kestääkin vuorokauden 6 tunnin sijaan. Pitää ladata välillä. Voimavirta mökillekin saatava.

        Kallis hömppä - sähköautot. Kun nykytekniikan polttomoottoriautot liikkuu pienellä kulutuksella. Kukaan vihreistä ei puhu myöskään vaihtoehtona KAASUautosta - biokaasua saadaan uusilla tekniikoilla entistä enemmän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksipuolista "kaikkea hyvää ja puhdasta" on tiedottaminen medioissa sähköautoista.
        EN olisi uskonut kaivostoiminnan suosimisen olevan vihreiden akendaa.

        Muunsukupuolisten "sukupuolineutraalit" Wc ym. asioiden parantamisen lisäksi.
        Käsittämätöntä kuinka joku promille väestöstä saa hyvin asiansa esiin vihreissä.
        Suojatien ja kävelyteiden merkit menee uusiksi,kun eivät ole sukupuolineutraaleja ;)

        Kaivostoiminta ON näköjään vihreää. Yksi tuulimylly kaivoksen reunalla rauhoittaa vihreät, kuten "vihreitä valheita" dokumentissä oli.
        Metsät pitäisi jättää tuholaisten ruokapaikoiksi, joissa ei uskalla ihminen edes liikkua, kun pystyyn kuolleita puita vaarassa kaatua päälle.
        Hyvä että saadaan nyt kaikkialle nämä sukupuolineutraalit liikennemerkit, paljon mukavampaa tien ylittäminenkin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sähköauto suuri kusetus!

        kusetus on juu. Sähköauton akkujen uusiminen on niin kallista ettei uusiminen kannata !
        Katsoin haulla "sahköauton akkujen hinnat" Taloustaito lehden 4/19 mukaan.
        VW e-golffin uusi akusto maksaa 28000e !!

        Mietippä sitä, kun ostat 10v vanhan sähköauton.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä maksaa rakentaa latauspaikat miljonille autoile,jotka seiso tienvarsilla ja kylmillä parkiksilla?

        Mitä maksaa uusia akut (50-60kg) sähköautoon ? Hyndai kona uusi akusto 33650e.
        Lakkaa naurattamasta sähköautoilu kun akut on pihvit - pääset vain 10km/lataus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä maksaa rakentaa latauspaikat miljonille autoile,jotka seiso tienvarsilla ja kylmillä parkiksilla?

        Sähköauton akut kun tulevat tiensä päähän on auton omistaja käytännössä autoton. Joutuu varmaan maksamaan vielä kalliin kierrätysmaksun autostaan. Uusi akku maksaa niin paljon ettei uusiminen ole kannattavaa.
        VW e-golf uusi akusto maksaa 28000e ! (lähde taloustaito lehti 4/19) .
        Tästä tulee omistajille melkoinen aikapommi - eli kaikille Suomalaisille v.2035 mikäli vihreät on vallassa pitkäänkin. Nyt jo kaikkia hiilineutraali lupauksia tehdään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä maksaa uusia akut (50-60kg) sähköautoon ? Hyndai kona uusi akusto 33650e.
        Lakkaa naurattamasta sähköautoilu kun akut on pihvit - pääset vain 10km/lataus.

        Hölmöintä on etteivät vihreät lainkaan ymmärrä sähköautoilun tuovan valtavasti haittoja tullessaan. Litiumin louhinta on monikymmenkertaistettava nykyisestä - mikäli pyritään vihreiden tavoitteeseen sähköautojen korvaajana polttomoottoriautot.

        Yhden audi e-tronin 95KW akkujen louhinta on tuottanut hiilidioksidipäästöjä 150-200 kiloa / KW riippuen mistä litium tulee. KUITENKIN n. 16000 kiloa !
        Autolla pitää ajaa nolla päästöisesti n. 100000km jotta se kompensoisi päästöt. Käytännössähän näin ei ole, latauksessa käytettävään sähköön kulutetaan energiaa ja tuotetaan päästöjä. Veden kulutus ja saastuttaminen on luku sinänsä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sähköauto suuri kusetus!

        Kuka maksaa koko maan kattavan latausverkoston koko Suomeen ? Pitäähän aslakin myös pystyä olemaan "hiilineutraali",ajomatkaa kaupalle on 180km / suunta joten matkalle pari latauspaikkaa - kiitos, veronmaksajat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokaiseen "toriparkkiinhan" on latauspaikat laitettava, samoin kadunvarsipysäköintiin. Taloyhtiöissä tästä tulee riitoja. kuka vapaaehtoisesti maksaa latauspaikoista ja niissä kulutetusta sähköstä, jos ei edes omista autoa

        Kyllä sähkökaapelita valmistavilla firmoilla riittää töitä - lappiin aletaan latusverkostoa rakentaa. Suomalaiseen tapaan sitten aletaan maksamaan Venäjälle latausverkostoa. Maksaahan Suomi venäjän paskapuhdistamojakin - tämähän on lähes sitä itseään myös - koko sähköautoilu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No Suomessa on hieman yli 3 miljoonaa henkilö ja pakettiautoa. Katsokaas esimerkiksi hakusanalla " Sähköauton lataus kotona tai Hybriauton lataus kotona ". Että silleen.

        Latausverkoston rakentaminen maksaa todella paljon eikä ole realistisa edes toteuttaa kaikkialle Suomeen. SE vasta maksaakin kun näiden sähköautojen akut on tiensä päässä 250000km ? Polttomoottoriautolle helppo nakki. Sähköauton akusto on älyttömän hintanen. Katsokaa netistä vaikkapa akkujen hinta sähköautoon tms.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksipuolista "kaikkea hyvää ja puhdasta" on tiedottaminen medioissa sähköautoista.
        EN olisi uskonut kaivostoiminnan suosimisen olevan vihreiden akendaa.

        Muunsukupuolisten "sukupuolineutraalit" Wc ym. asioiden parantamisen lisäksi.
        Käsittämätöntä kuinka joku promille väestöstä saa hyvin asiansa esiin vihreissä.
        Suojatien ja kävelyteiden merkit menee uusiksi,kun eivät ole sukupuolineutraaleja ;)

        Tuleehan nyt vastaavasti kokeiluun armeijjassa "oletetut naissukupuoliset" samaan tupaan miesten kanssa ! Haluaisin olla näkemässä "rintsikkasulkeiset".
        Ihmetyttää että VIHREÄT kannattaa sähköautoja ! Siinä tuhotaan luontoa kun akkujen materiaaleja enenevässä määrin louhitaan.
        Saiko Haavisto jonkin % sähkönsiirtotuotoista kun myi halvalla yhtiön ulkolaiseen omistukseen ;) nyt sähkönkulutusta pitää lisätä ja tuhansia km kaivaa latauskaapelia maahan - pitäähän "tasavertaisuuden nimissä" aslakin pystyä autonsa lataamaan kauppareissulla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sähköverkkoa oli haavisto myymässä. Siirtohinnat jatkaa nousuaan.

        Sähköautohuumassa vihreät on hukanneet luontoavonsa kokonaan. menkääpä maailmalle katsomaan suuria litium louhoksia - sieltä ne akkujen materiaalit tulee.
        Rikkiä käytetään "liottelussa" jota tietenkin valuu vesistöihin ja pohjavesiin.
        TÄMÄ on vihreää v.2019 ja lisääntyy jatkuvasti kun polttomoottori autoilla Suomessa ei ajeta v.2035, mikäli vihreät on vallassa

        Vihreys on nykyisin kaikkea muuta kuin puhdasta luontoa yms.
        Kannattavat luontoa suuresti tuhoavaa sähköautojen akkujen materiaalien louhintaa. Ilmastokokukseen ja brysseliin lentely EI saastuta,kun "vihreä" kansanedustaja on kyydissä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kallis hömppä - sähköautot. Kun nykytekniikan polttomoottoriautot liikkuu pienellä kulutuksella. Kukaan vihreistä ei puhu myöskään vaihtoehtona KAASUautosta - biokaasua saadaan uusilla tekniikoilla entistä enemmän.

        Bio polttoaineet ja kaasu olisi paljon viksumpi kuin sähköautot. Polttomoottoriautoja pystyy muuntamaan, toisin kuin sähköautoa ei muuksi muunneta

      • Anonyymi

        Mitä tekee 80% siirtäjistä? Eikö niitä hykerrytä yhtään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuleehan nyt vastaavasti kokeiluun armeijjassa "oletetut naissukupuoliset" samaan tupaan miesten kanssa ! Haluaisin olla näkemässä "rintsikkasulkeiset".
        Ihmetyttää että VIHREÄT kannattaa sähköautoja ! Siinä tuhotaan luontoa kun akkujen materiaaleja enenevässä määrin louhitaan.
        Saiko Haavisto jonkin % sähkönsiirtotuotoista kun myi halvalla yhtiön ulkolaiseen omistukseen ;) nyt sähkönkulutusta pitää lisätä ja tuhansia km kaivaa latauskaapelia maahan - pitäähän "tasavertaisuuden nimissä" aslakin pystyä autonsa lataamaan kauppareissulla

        Yhteistuvat hienoja Ei tarvi poikien runkata kokoajan. Voi käydä vieruspetissä pukilla . Olispa oluollut t tyhjenys "punkkia" silloin..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokaiseen "toriparkkiinhan" on latauspaikat laitettava, samoin kadunvarsipysäköintiin. Taloyhtiöissä tästä tulee riitoja. kuka vapaaehtoisesti maksaa latauspaikoista ja niissä kulutetusta sähköstä, jos ei edes omista autoa

        Latauspisteissä ei VIELÄ ole mitään "kolikkosysteemiä" joten me kaikki maksetaan sen huoltoaseman latauspisteen sähköautojen lataus, muissa huoltamon tuotteissa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihreys on nykyisin kaikkea muuta kuin puhdasta luontoa yms.
        Kannattavat luontoa suuresti tuhoavaa sähköautojen akkujen materiaalien louhintaa. Ilmastokokukseen ja brysseliin lentely EI saastuta,kun "vihreä" kansanedustaja on kyydissä

        Terrafamen purkuputket litium louhokselta (akkumateriaali) saastuttaa lähialueiden vesistöt mm. nuasjärven. HKI yliopisto viimeisin tutkimus 18,10 -19 sulffaatin korkeat pitoisuudet.
        TÄMÄ on Suomessa VIHREÄÄ

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kusetus on juu. Sähköauton akkujen uusiminen on niin kallista ettei uusiminen kannata !
        Katsoin haulla "sahköauton akkujen hinnat" Taloustaito lehden 4/19 mukaan.
        VW e-golffin uusi akusto maksaa 28000e !!

        Mietippä sitä, kun ostat 10v vanhan sähköauton.

        Akkujen vaihtoo vuosittain ,mut noikin autot mitkä kulkee 30-50km sähköl sit bensa.Täys sähköautoja toki kallista ehkä.Latauksia tarvitaan suomi on iso maa.Kyllä joku keksi taas keinot uudistaa maailmaa..Kyllä ilmasto muuttuu.Tehään me mitä tahaan.Puita kasvaa nyt paljon..maaautioutuu katsotaan kannattasko teot.Kaupungit saastuttaa edelleen liikaa.Hesaankin viimein ne tietullit ja miksei muuallekkin.Työssä käyvät saisi jotain alea,,myös ammattiliikenne ilmaiseksi,,tavarankuskaajat,bussit taksit,mutta nuo turhan käröttäjät..täysi hinta .Juna,bussi kulkee..

    • Anonyymi

      ELI jokainen nyhtökauransyöjä maksaa aunnon hinnassa latauspaikkojen kustannuksia, omistipa autoa tai ei. Pakkipaikasta kerättävällä maksulla näitä ei voida maksattaa kun vasta v.2035 (vihreiden tavote) silloin Suomessa ei polttomoottoriautolla saa enään ajaa. Silloinhan myös jokaisessa kaupanpihassa on kymmenittäin ilmaisia latauspaikkoja

      • Anonyymi

        Lisää ydinvoimaa ja vesivoimaa sätkäkoneiden latauksiin.
        Ilkivalta on helppoa sähikäisille, kaapeli irti, niin naapri saa vapaapäivän.
        Kokonaisia latausasemia nyysitään nyt Viroon.
        Moottoritielle kun sähikäinen sammuu,,,,,lava-auto paikalle, kun automaattia ei voi vedättää.
        Voi harmin paikka.

      • Anonyymi

        Kuka maksaa kaupan ilmaset latauspisteet?? Hintoihin vsi? Yksi pikalatsuspiste 30- 50th.

    • Anonyymi

      Minusta tavoite on täysin järkevä, nyt jo liki jokaisessa taloyhtiössä on tolppapaikoja. Ne muuttuvat hitaaseen lataamiseen sopiviksi pelkästään niin että otetaan pois kellokoneisto joka antaa sähköä vain se 2 h kerrallaan. Ne tolppapaikat kun maksavat joka tapauksessa. Ja aina kun niitä rakennetan niin on järkevää rakentaa ne niin että sopivat myös sähöautojen latauspisteiksi.

      Välttämättä taloyhtiöihin ei edes tarvita mitään pikalatauspisteitä. Ongelma tässä on pitkälti psykologinen, kansa itkee kun sähköauton lataus kestää 8-14 h kun kansa on tottunut siihen että sen auton voi tankata 1 minuutissa bensa-asemalla. Mutta tosiasissa nykyäänhän ei kukaan voi tankata omaa autoaan kotona. Sähköauton kanssa se onnistuu hyvin ja vaikka lataus kestää 8-14 h, niin so. Mitä se auto siellä pihalla tekee suurimman osan päivää kuin kököttää sateessa ruostumassa. Normipäivänä lähdet aamulla klo 8 aikaa töihin, tulet töistä klo 17 aikaan käyt kaupassa ja kotiin ajat sanotaan klo 18. Niin paljonko jää aikaa lataamiseen? Ylätys yllätys, juuri tuo 14 h.

      • Anonyymi

        Kolmetonnii se latauspaikka maksaa ja muuntajat päälle.Typeryksenä kuvitelet turhia. Mites kylmäpaikkalaiset ja kesämökit?

      • Anonyymi

        Ompa köyhää moinen elämä.. Muilla on menoja ja lapsilla harastuksia, pöljä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kolmetonnii se latauspaikka maksaa ja muuntajat päälle.Typeryksenä kuvitelet turhia. Mites kylmäpaikkalaiset ja kesämökit?

        No voi sentään, sitten ei jää muita vaihtoehtoja kuin kieltää autoilu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No voi sentään, sitten ei jää muita vaihtoehtoja kuin kieltää autoilu

        Hevoset takaisin, oisko se ok?

      • Anonyymi

        Ei se kellon poisto riitä. Pitää asentaa mittari,että jokainen maksaa oman sähkönsä. Vanhimmat ei kestä edes sisälämppäriä. Menevät uusiksi..

    • Anonyymi

      Kuten jokainen havainnee politikkojen / päättäjien asenteista, niin nyt laitetaan kaikki peliin ja leikitään upporikasta tai rutiköyhää leikkiä.

      Kaikki laitetaan ydineergian varaan ja kuvitellaan kerralla hoidettavan saastetäästöt ja energian riittävyyden ongelmat. Nyt on jo vallalla näkemyksiä, miten maahamme tullaan tulevaisuudessa rakentamaan useita ydinvoimaloita. Valitaan upporikas kortti.

      Mutta, tämäkin vaihtoehto on todellisuutta ja huomioimisen arvoista - ei utopistinen ajatus. Jos maassamme tapahtuisi ydinvomala onnettomuus - ja mitä useampia voimaloita, niin sen suurempi riski / todennäköisyys - niin koko maamme elinympäristö olisi kerralla menetetty. Kerta hetoitolla. Nämä tämän päivän autoilusta tuleva saastepäästö on ydinvoimala onnettomuuteen verreten merityksetön tasoltaan.

      Huvittuneena voi vain todeta myös nuorison ajatusia kuin myös päättäjien ja vihreitten. Painottamalla painotetaan, miten nuorille - seuraaville sukupolville tulee jätää elinvoimainen elinympäristö.

      No, eikö ydinvoimalat jätteineen edusta juuri virittymässä olevaa pommia. Suurta saastepäästöä, joka tosin nyt on vielä hallinnassa. Se todella virittyy, mutta ......k-u-k-a-a-n ...........ei tiedä jääkö se suutariksi, vaiko toimiiko se pommin lailla aikanaan.

      Todellisuudessa ydiviima on saasteeton - jos ei lueta ydinjtettä saasteeksi - kun se on ihmisen hallinnassa. Mutta jos se luisuu pois hallinnasta, niin saastepäästö on silloin kaikkein suurin mitä saastetta ihminen voi määrittää,

      m.l

    • "Lain kustannusarviossa arvellaan, että yhteensä putkituksia tehtäisiin lain myötä vuoteen 2030 mennessä satoja tuhansia tai jopa lähes miljoona. "

      Kuulostaa ihan jätevesiasetukselle.
      Tuhannet mökin mummot luopuivat pesukoneistaan, kun tuli uutinen, että jätevesi tulee niin kauheasti , että kaikki menee päin persettä.

      No mitään sellaista sitten tapahtunutkaan.

      Veikkaan, että tässä käy samalla tavalla.
      Moni taloyhtiö teettää sähkötöpselöinnin pihalleen ja sitten n vuoden kuluttua todetaan, että investointi oli turha.

      • Anonyymi

        Mistä kaivetaan metallit johtoihin ja muihin hippekkeisiin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä kaivetaan metallit johtoihin ja muihin hippekkeisiin?

        Muistakaa Carunan siirtomaksut ja järeät sulakemaksut huývinkin kolminkertaistaa sähkökulut.

    • Anonyymi

      Syytä myös huomioida paljonk luonnonvaroja lisääntyvä akkoteollisuus sitten syö ja kuluttaa. Fillari on ekologinen vaihtoehto. Työssäkäynitalue pitää olla sellainen että voi liikkua fillarilla.

    • Anonyymi

      Kyllä köyhälle suomalaiselle kalliiksi tulee punavihreä vouhotus. Luontokin pilaantuu akkuihin saatavien mineraalien takia. Lähe joka maakuntaan tulee kaivoksia ja niiden myötä ongelmia.

    • Anonyymi

      Latauspisteen kulu on kovin mitätön siihen nähden miten sähkö tulee kallsitumaan. Vai uskooko joku todella, että valtio luopuu 8 miljardin verotuloista, joita se nyhtää vuositain autoilijoilta polttoaine- ja muina autoiluveroina. Kun autojen sähköistyksen ensi huuma on ohi, alkaa sähköllä rahastus veromenetysten kompensoimiseksi ja siihen osallistuu myös autottomat. Samoin kuin yleveroa, sähköveroa on maksettava, katsoi yleä tai ei. Verroyhtiöt kiittää tyhmyydestä ja täysipäisestä umpitolloudesta.

      • Anonyymi

        Tämä mahdollista vain Suomessa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä mahdollista vain Suomessa?

        Öljykriisin puhjettua, jonka siisi piti loppua jo 70-luvulla, Suomessa kehitettiin myös pertoli Seat ja Saab. No kuinka kävikään. Muutaman hankittua autot. petrolin verotus kiristyi nii, että niillä ajaminen oli täysin kannatamatonta. Verottaja ei luovu lypsylehmästään ellei sitä korvata uudella tulevaisuudessa paremmin lypsävällä vasikalla. Politikko valehtelee aina.

        Kenelle mustapekka?? Käytetty sähköauto?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kenelle mustapekka?? Käytetty sähköauto?

        Kuka maksaa miljoonat kadunvarsilatauspisteet?

    • Anonyymi

      No jaa, ok sulla on nyt lohkolämmitin 800w. Lisäksi käytät sisätilalämmitintä 1600w.

      Oletetaan, että käytät 12h/vrk tolppaasi. 800w 1600w=2,4Kw kerrottuna 12h. Tämä on lähes 30Kwh. Riittänee työmatkaasi sekä kauppareissuun. Helposti. Tässä tolpassa on vain 10A:n sulake

      Miksi siis muutella nykyisiä tolppia. Vanhemmat, joissa ei ole esim. sisätilalämmittimen käyttömahdollisuutta pitänee uusia joka tapauksessa.

    • Anonyymi

      Ainakin Kainuussa Loisteen hinnoilla maksaa kalliita maltaita, vaikka tallissa seisoo.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos

      Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks
      Maailman menoa
      62
      5654
    2. Haluat nainen torjua minut

      Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si
      Ikävä
      111
      4630
    3. Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?

      Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut
      Maailman menoa
      82
      3749
    4. Onko Sdp:n romahdus pienpuolueeksi alkanut?

      Mikään puolue ei kykene selviytymään loputtomasti, jos sitä repii jatkuvasti sisäiset ristiriidat ja kyvyttömyys päättää
      Maailman menoa
      67
      3423
    5. Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat

      En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?
      Maailman menoa
      105
      3383
    6. Persujen kannatusromahdus ilahduttaa

      Siin' ei hyvä häviä. Luotto parempaan tulevasuuteen alkaa taas palautua.
      Maailman menoa
      19
      3148
    7. Demareissa jo paniikki päällä

      Talouspoliittinen kykenemättömyys repii puolueen kahtia.
      Maailman menoa
      112
      2888
    8. En malta odottaa, että Lindtman pääsee suhmuroimaan pääministerinä

      kun pitää sopeuttaa 10 miljardin edestä, ja eläkkeisiinkin voidaan puuttua Antin mielestä. (Demarien kannattajissa suuri
      Maailman menoa
      64
      2337
    9. Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan

      kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai
      Maailman menoa
      133
      2322
    10. Farmi Suomi: Kirsi Salo syyttää koulukiusaajiksi - Jucci Hellström lataa napakasti

      Mitäs mieltä olet Kirsi Salon koulukiusaamiskommentista? Farmi Suomi -kisassa väki vähenee ja kisa kovenee. Peliliikkeit
      Tv-sarjat
      36
      1971
    Aihe