Hyvää iltaa ystävät ja kylän miehet!
Mitä mieltä olisitte, jos kaikki yritettäisiin panostaa siihen, että tulevan viikonlopun aikana ei KUKAAN avaisi yhtään uutta homoaiheista keskustelua? Siis ei puolesta eikä vastaan. Niitä kun on jo ihan tarpeeksi.
Meinaan, että jo olemassa oleviin aloituksiin voi kommentoida, mutta ei tarvitsisi välttämättä avata uusia. Ja katsotaan sitten ensi viikon alussa, että miltä palstan tilanne näyttää.
Minua alkaa pikkuhiljaa sapettamaan nimittäin puolin ja toisin henkilökohtaisuuksiin menevät jutut ja saman asian jauhaminen.
Miksi sitten en ole poistanut jo olemassa olevia avauksia? Koska mielestäni kaikista asioista on puhuttava, kunhan kielenkäyttö on asiallista ja vastapuolen näkemystä kunnioitetaan. (Valitettavasti se ei tällä hetkellä ole ihan sitä...) Ja toisekseen, olisihan se ikävää, jos kaikki palstan uudet viestit lähtisivät saman tien sheriffin toimesta.
Kommentteja!
Anne
Mitä mieltä olisitte, jos kaikki yritettäisiin panostaa siihen, että tulevan viikonlopun aikana ei KUKAAN avaisi yhtään uutta homoaiheista keskustelua? Siis ei puolesta eikä vastaan. Niitä kun on jo ihan tarpeeksi.
Meinaan, että jo olemassa oleviin aloituksiin voi kommentoida, mutta ei tarvitsisi välttämättä avata uusia. Ja katsotaan sitten ensi viikon alussa, että miltä palstan tilanne näyttää.
Minua alkaa pikkuhiljaa sapettamaan nimittäin puolin ja toisin henkilökohtaisuuksiin menevät jutut ja saman asian jauhaminen.
Miksi sitten en ole poistanut jo olemassa olevia avauksia? Koska mielestäni kaikista asioista on puhuttava, kunhan kielenkäyttö on asiallista ja vastapuolen näkemystä kunnioitetaan. (Valitettavasti se ei tällä hetkellä ole ihan sitä...) Ja toisekseen, olisihan se ikävää, jos kaikki palstan uudet viestit lähtisivät saman tien sheriffin toimesta.
Kommentteja!
Anne
Vastaukset 31
Vanhimmat
Aihe puhuttaa lahkolaisia. Anna heidän käsitellä asia loppuun asti. Kasvavat ihmisinä aikanaan.
Missä täällä on Lahkolaisia?
Moikka Nasse. Satutko muuten olemaan sama Nasse kuin joka kay tuolla ruoka-palstalla (kasvisruoka)? Jos olet, niin sinulla on paljon hyvia ajatuksia! :)
En ole koskaan vieraillu ruokapalstalla vaikka hyvä eväs on lähellä sydäntäni.
Eli eri kaveri on kyseessä.
Mitä tähän topicciin tulee niin kyllähän lahkolaisten homovihamielisyys on se joka aihetta ruokkii. Heidän onnekseen on olemassa poikalapsia jotka puolustavat ihmisoikeuksiaan ja minunkaltaisiani hölmöjä joiden mielestä heille ilman muuta ne kuuluvat.
Minulla ei ole mitään asiaa vastaan, mitä ennemmän hell-und-die lahko asiassa piehtaroi siitä kirjoitellen tai sen sensuroiden, sitä enemmän normaalit tervejärkiset ihmiset ymmärtävät ko. lahkoa varoa.
Lahko? Missä?
Sitä asiaa ei pystytä keskustelemaan loppuun, koska kuten on puolestapuhujia ja on vastaanpuhujia. Toiset pitävät asiaa vääränä toiset oikeana...tämä on ikuisuuskysymys.
ei ole Helluntaiseurakunta! Mikä lie "lahko" ?
hell-und-die lahko = helluntailaislahko
Vai etkö sinä ole lahkolainen?
itse kuulua jonkinlaiseen kulttiin.
Mihin lahkoon mahdat kuulua?
Mutta olisi hyva etta homoille olisi ihan oma palsta (en tarkoita "lesbo, gay & bi"-osastoa), vaan esim. "uskonto ja homous" tms, jossa uskonnolliset homot voisivat kayda juttelemassa.
...ei tule onnistumaan.
Homot keskustelevat vain siellä missä saavat vastusta, eli helluntailaisuuspalstalla.
Muuten hyvä idea, mutta Uskolla & homoudella ei ole mitään yhteistä. Uskovia homoja kun ei ole, vaan he ovat kaikkea muuta kuin Uskovia. Heidän tulisi pyrkiä luopumaan Irstaasta elämäntavastaan, http://www.aslan.fi , sieltä he saavat apua Lihan Syntiinsä.
Vielä jonakin päivänä nämä täällä pyörivät homot, lähtevät häntä koipien välissä takaisin sinne SETA:n pakana foorumeille. Ottakaa vastaan Vapahtajamme Rakkaus, ja hylätkää Lihan Synti. Siunausta.
kylla nayttaa olevan!
Ei "uskovia" homoja olekaan, vaan "uskonnollisia" :)
Sinullahan on tuo omakohtainen kokemuksesi Aslanista, jossa rakkaiden homoveljiesi kanssa illan hämäryyksissä toisianne käsistä kiinni pitäen ja kädet toistenne vyötäröillä tosianne tukien olette niin mahottoman heteroita.
Yöks teille Ace ja muut heteroita näyttelevät homot!
Kyllä homo on homo ja noi aslanilaiset näyttelijät ja velhtelijat ovat säälittäviä tapauksia.
Sinäkin vaan kiroilet virtuaalisesti jokaisessa otsikossa. Mikä uskovainen sinä kuvittelet olevasi kun näyttelet heteroa ja kiroilet virtuaalisesti? Kyllä Jumala tuntee kiroilusi ja eksyneen syädämesi asenteen.
Ace on KuningasJätkä.
samoin olen minäkin asian pannut merkille ja olisin sheriffin ehdotuksen kannalla
Ihana asia, että olet olemassa.Siunatkoon Valkeuksien Isä sinua ylitsevuotavaisesti, ja suokoon armossaan sinulle uskosi mukaan.
voi hyvin.
terv.janos
Ehdotuksesi on ihan paikallaan! Tämä palsta alkaa mennä täysin mauttomaksi, kun tästä asiasta jauhetaan ja jauhetaan samaa toistaen. Olis paljon parempiakin keskustelun aiheita olemassa. Tuollainen erillispalsta voisi olla sellaisille, jotka haluavat tuosta asiasta puhua tai kiistellä. Kiitos toteutuksestasi! Siunausta sinulle!
Kannatan ehdotustasi lämpimästi.
Erillispalstasta puhumine olisi samaa kuin roskien lakaiseminen maton alle. Sikäli se on kuolleena syntynyt ajatus.
Haluat siis jatkaa riidan haastamista tällä palstalla?
niiden tapaista ja niille luontaista; tuppautua puoliväkisin heille kuulumattomiin.
Palstan todellinen ongelma on jatkuva massapostitus ja toisaalta tämä tyylilaji, jota oheisen linkin takaa löytyy.
Kuukausikaupalla keskustelut ovat olleet varsin asiallisia, mitä nyt teemoissa eivät osaa kaikki pysyä. uutena olemme saaneet hokemislajisen syyttelyn, jota ei ole sitten Linnean ja Yö-Hoitajan päivien nähtykään.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000007356057
ehdotus:
NUO KAKSI yhden asian hokijaa laitetaan erityis-valvontaan.
Ehdotuksesi oli muuten erittäin hyvä!
Jos juttua ei synny muusta kuin homoudesta, niin bannataan:))
>>
Minua alkaa pikkuhiljaa sapettamaan nimittäin puolin ja toisin henkilökohtaisuuksiin menevät jutut ja saman asian jauhaminen.
>>
Jep. Helluntaalaisuudessa on paljon jyrkkää suhtautumista homouteen ja siinä mielessä asian käsittely tällä palstalla on perusteltu. Mittasuhteet eivät kuitenkaan ole oikeat. Suhtautuminen homoihin ei varmastikaan ole olennaisimpia asioita helluntaalaisuudessa;)
Ongelma on myös se, ettei tällä palstalla tapahtuva "homokeskustelu" ole missään määrin rakentavaa, vaan samat väittelijät heiluttavat sanan säilää aina samalla tavalla tason, jos mahdollista, koko ajan laskiessa...
Mielestäni keskustelua on aiheellista hieman rajata, jotta palstan aiheen kannalta olennaisemmille asioille tulisi hieman enemmän tilaa. Ei myöskään ole korrektia avata uutta avausta aiheesta, josta puhutaan jo avatussa avauksessa.
Hei taas!
Ehdotukseeni oli tullut paljon vastakaikua, ja kuten huomaan, ovat monet sitä mieltä, että homokeskusteluja voitaisiin rajoittaa.
Tästä hetkestä sunnuntai-iltaan asti lähtee siis jokainen homo-aiheinen avaus palstalta. Uskon kyllä, että vakikirjoittajilta niitä ei tulekaan. Mutta ainahan joku kokeilee, pidänkö lupaukseni. :D Sen tulen pitämään. Eli jos ko. avauksia tulee, ei niihin kannata paljoa kommentoida. Ne lähtevät kun ne huomaan. *painaa kultaista delete-nappulaa ja hymyilee* :D :D :D
Jos aiheesta haluatte keskustella, niin keskustelkaa jo olemassa olevissa avauksissa.
Hyvät viikonloput!
Terveisin
hyvästä säästä nauttiva Anne (meillä aurinko paistaa ja on 20 astetta lämmintä!!!) :D
Kiitos ja siunaus sinulle!
Kerrankin jotain hyvää sheriffiltä!
Minusta tämä ehdotuksesi on edelleen hyvä. Tosin, jo nyt, lauantaina iltapäivällä, on käynyt ilmi, että itse asiassa muutamat "uskovat" johdattelevat ketjuja seksuaalivähemmistöjä tuomitsevaan suuntaan, omahyväiseen besserwisseröintiin - olet varmaan huomannut saman. En viitsi ruveta luettelemaan tähän mennessä kärähtäneitä foobikkoja, totean vain.
Näyttää siltä, että asiallinen ja avoin asennoituminen mm. homoseksuaaleihin on monille helluntailaislle hyvin vaikeaa. Onneksi tuo ei päde kaikkiin. Synti, synti, sairaus, synti, synti, sairaus - tuohon on kuitenkin jo moni ketju JÄLLEEN KERRAN päässyt.
Menkää ja tutustukaa muutamaan homoon ja lesboon oikeasti ihmisinä te, jotka ette vieläkään ole sitä tehneet. Silmänne aukeavat ja kevään valo saa loistaa niihin.
Ihmisiä me kaikki vain olemme.
Ihan oikeasti: ovatko maailman asiat todella teidän näkökulmastanne niin hyvin, että olennaista on aiheuttaa lisää pahaaoloa joillekuille, jotka ovat syyttään vähemmistössä? Ei se oma paha olo siitä parane, että muita kivittää.
Rasisiminvastainen viikko alkaa kohta. Miten juhlistaisimme sitä rakentavasti? Olisiko asiateidon hankkiminen eri vähemmistöistä mitään?