DON´T TAKE IT - ÄLÄ OTA SITÄ
Tämä teksti on lyhennelmä amerikkalaisen tohtori Colin Sandersin kolmetuntisesta puheesta otsikolla "Mark of the Beast" ( suom.Pedonmerkki), jonka on suomentanut suomalais-syntyinen Australian kansalainen Veli Lavia.
Colin Sanders on tekniikan tohtori, joka on ollut mukana valmistamassa mikrosirua, josta hän on uskoontulonsa jälkeen käynyt julistamassa ympäri maailmaa: "älkää ottako sitä merkkiä!" Tänä päivänä tämä merkki on valmis jaettavaksi.
Sandersin ura on kulkenut CIA:n (lempinimeltään "Evergreen") ja FBI:n kautta tiedemies-ja insinööriryhmään, joka on suunnitellut erilaisia mikrochipsejä (m-siruja). Ryhmään, jonka pääsuunnittelija Sanders oli, kuului 100 miestä ja kaksi naista. Ryhmä sai tehtäväkseen erään Amerikassa toimivan suuren sairaalan ylilääkäreiden ja heidän avustajiensa kanssa suunnitella sellainen mikrosiru, joka yhdistäisi hermoradat erään nuoren naisen katkenneessa selkärangassa. Koe onnistui, ja he saivat tämän täysin liikuntakyvyttömän naisen alaraajat toimimaan. He tekivät ihmeen, josta mm. Valitut Palat on kirjoittanut pitkän tarinan. Tämä koe maksoi noin 1,5 milj. U.S.dollaria. Tämän kokeen sivutuotteena syntyi sellaisia mikrochipseja, joiden avulla voitiin hallita ihmisen mentaliteettia; sanalla sanoen, ihmisen päätöksiin voitiin vaikuttaa tämän sirun välityksellä! Eräästä ihmisestä saatiin sirulla manipuloiden kuin entisaikain natsisaksalainen yli-ihminen. Hän pursui intoa. Kun ärsykettä vielä hieman lisättiin, oli kaikki ohi. Tällä keinoin ihmisestä voidaan hetkellisesti tehdä kuin raivotautinen ja yhtäkkiä se voidaan myös lopettaa. Mikä hirvittävä sivutuote!
Mikäli ihmisessä on tämä siru, hänet voidaan paikantaa mistä maailmankolkalta tahansa ja nappia painamalla aktivoida hänet! Tämä siru on mikroskooppisen pieni; se on tavallisen ruiskeneulan kärjen kokoinen. Siinä on nyt jo noin 250000 komponenttia sisällä. Tiedemiehet sanovat, että siinä on vielä tilaa vaikka millä mitalla; elektronisesti siihen voidaan satelliitin välityksellä tallentaa lisää ohjelmia. Sirun asennus ihon alle voidaan suorittaa tavallisen verikokeen yhteydessä!
Kun ryhmä oli saanut tämän mullistavan chipsin aikaiseksi, tuli lisää tiedonjanoa. Jotta merkki saataisiin kerta-asennuksella pysyvätoimiseksi, tarvitsi se voimalähteen itseensä. Tällöin löydettiin Litium-paristo, joka varaa itseään pelkän lämmönvaihtelun vuoksi. Kun tutkittiin mistä ihmisessä löytyvät ne paikat, joissa lämmönvaihtelut ovat suurimmillaan, haivaittiin, että kaksi paikkaa on ylitse muiden: otsassa tukan rajassa ja oikean käden selkämysalueella. -----------
Pelkästään ruumiinlämpätila, joka on noin 98,6- 104 Fahrenheitia, riittää toteuttamaan ihmisessä tämän kaiken; "patteria" ei tarvitse koskaan vaihtaa. Mikään maanpäällinen armeija ei koskaan pystyisi tällaiseen hallintaan; nyt yksi ainoa impulssi synnyttää hirvittävän "armeijan".Kaikki on valmista!
Eräs tehdyistä kokeista on Sandersille itselleen tärkeä:tiedemiehet halusivat kokeilla, minkälaisella ainekoostumuksella tämä mikrosiru voidaan ihon alle laittaa. Sandersilla oli oma ehdotuksensa, mutta lääkärit tyrmäsivät hänen aine-ehdotuksensa. Lääkärit ajoivat Litiumia. Sanders kysyi johtavalta lääkäriltä, olisi laitteen hajoaminen ihon alla vaarallista ihmiselle? Lääkäri vastasi: "Sinähän olet utelias." Rikkoutuessaan se aiheuttaa vakavan tulehduksen ja kivun; jopa paiseita! Jos tämä merkki syystä tai toisesta tuhoutuu, tuo ihminen on tuhottu! -----------
(Ilmestyskirja 16:2 Ja ensimmäinen lähti, ja vuodatti maljansa maan päälle; ja tuli pahoja ja ilkeitä paiseita niihin ihmisiin, joissa oli pedon merkki ja jotka kumarsivat sen kuvaa.)
Tänä päivänä jo ainakin 6000 ihmistä mm. Ruotsissa on ottanut tämän merkin ja heitä seuraillaan kaiken aikaa. Heidän sijaintinsa saadaan tv-rutuun milloin tahansa. Tekniikka on vastaava, jota liike-elämä käyttää selvittäessään jonkin asiakkaansa tapahtumatietoja;se ,mitä tiedostoihin on talletettu, on kaikkien systeemioikeudet omaavien saatavissa ja tiedossa (mm. EDI).
Sanders on ollut mukana 17:ssa kansainvälisessä kokouksessa, missä salainen maailmanhallitus on pitänyt istuntojaan. Itse Henry Kissinger on ollut siellä mukana ja hänen antamansa lausunto on: "me emme pysty millään muulla tavoin tunnistamaan ja hallitsemaan ihmisiä tässä maailmassa kuin tätä kautta! Meidän on tehtävä jotakin tämän asian hyväksi."
Jokainen , joka ottaa tämän merkin, on täysin toisten hallittavissa mielenmuutoksen kautta. Ihminen ei voi silloin olla enää oma itsensä, vaan robottia muistuttava "cyber"-luomus! Komentokeskuksesta annettava impulssi varmasti kahlitsee orjaksi, mutta sillä on myös tuhoava ominaisuus.
Näitä chipsejä on ruvettu käyttämään mm. floridalaisissa lastenkodeissa; ainakin 17000 lasta on jo merkitty ja heitä valvotaan- lapsia, jotka eivät mitään ymmärrä! He ovat koekaniineja tällaisessa hirvittävässä petoksessa. Sanders itse todistaa, että jo vastasyntyneitä lapsia "rokotetaan"!
Valvonnan suorittamiseen taivaalle ryhmä lähetti 23 satelliittia, joilla peilataan merkin ottaneita. Joka 19.minutti nämä ihmiset astuvat kuvaruutuun! Tämä ei vielä riittänyt, vaan kehitettiin tehokkaampi satelliitti ja niitä on nyt 66 kpl. Nyt ne kattavat koko maailman. Australiassa tämä testattiin lehmillä; ne eivät voi enää eksyä maanviljelijältä. Merkkejä on myös laitettu delfiineihin- tuhansien kilometrien päässä ja syvällä meressä, ne ovat lähellä. Eri puolella maailmaa herättivät ihmetystä oudot valoilmiöt, kuin räjähdykset, taivaalla. Tohtori Sanders kertoo, että leimahdukset syntyivät, kun nämä 23 ensimmäistä satelliittia jouduttiin lasersäteellä tuhoamaan niiden tehokkaampien 66:n tieltä. Sanders tietää tarkelleen mistä puhuu; hän oli pres. Reaganin aikana USA:n armeijan palveluksessa ja nimenomaisessa "Tähtien Sota"-projektissa!
Mikä sai herra Sandersin muuttumaan? Hän oli tavallinen "sunnuntaikristitty", joka koki toimivansa kansansa hyväksi. Eräänä päivänä hänellä todettiin vaikea syöpäsairaus; elinpäiviä annettiin kourallinen. Kun hän oli menossa tuskia helpottavaan leikkaukseen, hänen puolestaan rukoiltiin, ja kuin ihmeen kaupalla hän parantui täydellisesti- käytännössä kuolemaan jo tuomittu mies! Toivuttuaan hän myi 18-makuuhuoneisen luksusasuntonsa kaikkine arvoesineineen (mm. arvokkaat taulunsa), kaikki perheen autot, paitsi yhtä vanhaa farmaria, jolla hän kiersi puhumassa jakaen samalla Jumalan Sanaa Raamattuina. Sanders on puhunut ainakin Kiinassa, Jugoslaviassa, Bulgariassa, Unkarissa ja Tsekkoslovakiassa luennoiden yliopistoissa. Hänen ainoa viestinsä evankeliumin julistamisen lisäksi on koruton lause: "Don´t take it". Älä ota sitä! -----------
Tämän maailman hallituksen suunnitelma on valmis täytäntöönpantavaksi. Sieltä ei puutu enää mitään; voiko se mennä enää kovin kauas? Monet ihmiset ovat kysyneet Sandersilta, mitä tehdä? Hän sanoo ainoastaan: "don´t take it." Älä ota sitä!
-- WWW.VARO666SIRU.NET, [email protected] --------------------
Tämä teksti on lyhennelmä amerikkalaisen tohtori Colin Sandersin kolmetuntisesta puheesta otsikolla "Mark of the Beast" ( suom.Pedonmerkki), jonka on suomentanut suomalais-syntyinen Australian kansalainen Veli Lavia.
Colin Sanders on tekniikan tohtori, joka on ollut mukana valmistamassa mikrosirua, josta hän on uskoontulonsa jälkeen käynyt julistamassa ympäri maailmaa: "älkää ottako sitä merkkiä!" Tänä päivänä tämä merkki on valmis jaettavaksi.
Sandersin ura on kulkenut CIA:n (lempinimeltään "Evergreen") ja FBI:n kautta tiedemies-ja insinööriryhmään, joka on suunnitellut erilaisia mikrochipsejä (m-siruja). Ryhmään, jonka pääsuunnittelija Sanders oli, kuului 100 miestä ja kaksi naista. Ryhmä sai tehtäväkseen erään Amerikassa toimivan suuren sairaalan ylilääkäreiden ja heidän avustajiensa kanssa suunnitella sellainen mikrosiru, joka yhdistäisi hermoradat erään nuoren naisen katkenneessa selkärangassa. Koe onnistui, ja he saivat tämän täysin liikuntakyvyttömän naisen alaraajat toimimaan. He tekivät ihmeen, josta mm. Valitut Palat on kirjoittanut pitkän tarinan. Tämä koe maksoi noin 1,5 milj. U.S.dollaria. Tämän kokeen sivutuotteena syntyi sellaisia mikrochipseja, joiden avulla voitiin hallita ihmisen mentaliteettia; sanalla sanoen, ihmisen päätöksiin voitiin vaikuttaa tämän sirun välityksellä! Eräästä ihmisestä saatiin sirulla manipuloiden kuin entisaikain natsisaksalainen yli-ihminen. Hän pursui intoa. Kun ärsykettä vielä hieman lisättiin, oli kaikki ohi. Tällä keinoin ihmisestä voidaan hetkellisesti tehdä kuin raivotautinen ja yhtäkkiä se voidaan myös lopettaa. Mikä hirvittävä sivutuote!
Mikäli ihmisessä on tämä siru, hänet voidaan paikantaa mistä maailmankolkalta tahansa ja nappia painamalla aktivoida hänet! Tämä siru on mikroskooppisen pieni; se on tavallisen ruiskeneulan kärjen kokoinen. Siinä on nyt jo noin 250000 komponenttia sisällä. Tiedemiehet sanovat, että siinä on vielä tilaa vaikka millä mitalla; elektronisesti siihen voidaan satelliitin välityksellä tallentaa lisää ohjelmia. Sirun asennus ihon alle voidaan suorittaa tavallisen verikokeen yhteydessä!
Kun ryhmä oli saanut tämän mullistavan chipsin aikaiseksi, tuli lisää tiedonjanoa. Jotta merkki saataisiin kerta-asennuksella pysyvätoimiseksi, tarvitsi se voimalähteen itseensä. Tällöin löydettiin Litium-paristo, joka varaa itseään pelkän lämmönvaihtelun vuoksi. Kun tutkittiin mistä ihmisessä löytyvät ne paikat, joissa lämmönvaihtelut ovat suurimmillaan, haivaittiin, että kaksi paikkaa on ylitse muiden: otsassa tukan rajassa ja oikean käden selkämysalueella. -----------
Pelkästään ruumiinlämpätila, joka on noin 98,6- 104 Fahrenheitia, riittää toteuttamaan ihmisessä tämän kaiken; "patteria" ei tarvitse koskaan vaihtaa. Mikään maanpäällinen armeija ei koskaan pystyisi tällaiseen hallintaan; nyt yksi ainoa impulssi synnyttää hirvittävän "armeijan".Kaikki on valmista!
Eräs tehdyistä kokeista on Sandersille itselleen tärkeä:tiedemiehet halusivat kokeilla, minkälaisella ainekoostumuksella tämä mikrosiru voidaan ihon alle laittaa. Sandersilla oli oma ehdotuksensa, mutta lääkärit tyrmäsivät hänen aine-ehdotuksensa. Lääkärit ajoivat Litiumia. Sanders kysyi johtavalta lääkäriltä, olisi laitteen hajoaminen ihon alla vaarallista ihmiselle? Lääkäri vastasi: "Sinähän olet utelias." Rikkoutuessaan se aiheuttaa vakavan tulehduksen ja kivun; jopa paiseita! Jos tämä merkki syystä tai toisesta tuhoutuu, tuo ihminen on tuhottu! -----------
(Ilmestyskirja 16:2 Ja ensimmäinen lähti, ja vuodatti maljansa maan päälle; ja tuli pahoja ja ilkeitä paiseita niihin ihmisiin, joissa oli pedon merkki ja jotka kumarsivat sen kuvaa.)
Tänä päivänä jo ainakin 6000 ihmistä mm. Ruotsissa on ottanut tämän merkin ja heitä seuraillaan kaiken aikaa. Heidän sijaintinsa saadaan tv-rutuun milloin tahansa. Tekniikka on vastaava, jota liike-elämä käyttää selvittäessään jonkin asiakkaansa tapahtumatietoja;se ,mitä tiedostoihin on talletettu, on kaikkien systeemioikeudet omaavien saatavissa ja tiedossa (mm. EDI).
Sanders on ollut mukana 17:ssa kansainvälisessä kokouksessa, missä salainen maailmanhallitus on pitänyt istuntojaan. Itse Henry Kissinger on ollut siellä mukana ja hänen antamansa lausunto on: "me emme pysty millään muulla tavoin tunnistamaan ja hallitsemaan ihmisiä tässä maailmassa kuin tätä kautta! Meidän on tehtävä jotakin tämän asian hyväksi."
Jokainen , joka ottaa tämän merkin, on täysin toisten hallittavissa mielenmuutoksen kautta. Ihminen ei voi silloin olla enää oma itsensä, vaan robottia muistuttava "cyber"-luomus! Komentokeskuksesta annettava impulssi varmasti kahlitsee orjaksi, mutta sillä on myös tuhoava ominaisuus.
Näitä chipsejä on ruvettu käyttämään mm. floridalaisissa lastenkodeissa; ainakin 17000 lasta on jo merkitty ja heitä valvotaan- lapsia, jotka eivät mitään ymmärrä! He ovat koekaniineja tällaisessa hirvittävässä petoksessa. Sanders itse todistaa, että jo vastasyntyneitä lapsia "rokotetaan"!
Valvonnan suorittamiseen taivaalle ryhmä lähetti 23 satelliittia, joilla peilataan merkin ottaneita. Joka 19.minutti nämä ihmiset astuvat kuvaruutuun! Tämä ei vielä riittänyt, vaan kehitettiin tehokkaampi satelliitti ja niitä on nyt 66 kpl. Nyt ne kattavat koko maailman. Australiassa tämä testattiin lehmillä; ne eivät voi enää eksyä maanviljelijältä. Merkkejä on myös laitettu delfiineihin- tuhansien kilometrien päässä ja syvällä meressä, ne ovat lähellä. Eri puolella maailmaa herättivät ihmetystä oudot valoilmiöt, kuin räjähdykset, taivaalla. Tohtori Sanders kertoo, että leimahdukset syntyivät, kun nämä 23 ensimmäistä satelliittia jouduttiin lasersäteellä tuhoamaan niiden tehokkaampien 66:n tieltä. Sanders tietää tarkelleen mistä puhuu; hän oli pres. Reaganin aikana USA:n armeijan palveluksessa ja nimenomaisessa "Tähtien Sota"-projektissa!
Mikä sai herra Sandersin muuttumaan? Hän oli tavallinen "sunnuntaikristitty", joka koki toimivansa kansansa hyväksi. Eräänä päivänä hänellä todettiin vaikea syöpäsairaus; elinpäiviä annettiin kourallinen. Kun hän oli menossa tuskia helpottavaan leikkaukseen, hänen puolestaan rukoiltiin, ja kuin ihmeen kaupalla hän parantui täydellisesti- käytännössä kuolemaan jo tuomittu mies! Toivuttuaan hän myi 18-makuuhuoneisen luksusasuntonsa kaikkine arvoesineineen (mm. arvokkaat taulunsa), kaikki perheen autot, paitsi yhtä vanhaa farmaria, jolla hän kiersi puhumassa jakaen samalla Jumalan Sanaa Raamattuina. Sanders on puhunut ainakin Kiinassa, Jugoslaviassa, Bulgariassa, Unkarissa ja Tsekkoslovakiassa luennoiden yliopistoissa. Hänen ainoa viestinsä evankeliumin julistamisen lisäksi on koruton lause: "Don´t take it". Älä ota sitä! -----------
Tämän maailman hallituksen suunnitelma on valmis täytäntöönpantavaksi. Sieltä ei puutu enää mitään; voiko se mennä enää kovin kauas? Monet ihmiset ovat kysyneet Sandersilta, mitä tehdä? Hän sanoo ainoastaan: "don´t take it." Älä ota sitä!
-- WWW.VARO666SIRU.NET, [email protected] --------------------
Vastaukset 88
Vanhimmat
Kuuluneeko ateismi palstalle?
Mut vastaan kuitenkin, jospa vaikka olet kuulolla nyt, eikä seriffi heitä meitä pihalle tästä.
Mikrosiruja on joka kännykässä.Armeijan asuissa,avaimenperissä ja vaikka missä.
Miksiköhän uskovat ei ole niistä lainkaan huolissan?
Toisaalta Raamatussa ei missään sanota et pedon merkki olisi mikrosiru.
voihan se olla mut me emme tiedä sitä.
Se että mikrosiruja on kännyköissä ja vaikka missä ei liity tähän mitenkään muuten kuin, että sitä kautta kehitetään ihmiseen pistettävää merkkiä jota ilman ei voi ostaa eikä myydä. Ja Raamatun mukaan tämä merkki pistetään otsaan tai oikeaan käsivarteen ja yllätys yllätys, tutkimuksien mukaan nämä ruumiinosat on juuri parhaimmat paikat tälle sirulle.
Ja luulen, että tämä aiheen voi laittaa juuri tänne, koska tietämättömiähän tästä kuuluu varoittaa!
Ja ilman uskovia tälläkin palstalla olisi aika hiljaista... ja muuten, uskonnon palstallehan tämä ateistien keskustelupaikkakin on pistetty... ;)
no ois kyllä aika uskomaton sattumaksi,
Raamatussa sanotaan että se laitetaan oikeaan käteen taikka otsaan. Ja ilman sitä ei voi ostaa.
No tämähän siru laitetaan juuri käteen tai otsaan.. hmm.. sattumaako??
Ilman sitä ei luultavasti myöskään tulevaisuudessa pysty ostamaan joa kerran käteinen raha poistetaan käytöstä..
Tuota, kuka näitä siruja nyt oikein ihmisille on asettelemassa ?
Onko se jokin vakoilu-, valtiollinen tai markkinointiyritys sotilaallisista, poliittisista tai taloudellisista systä ?
Jos niin on, miksi ihmeessä juuri uskovat niistä meteliä pitävät, keskusteluhan kuuluu aivan muille palstoille, lähinnä Huuhaahan mielestäni !
Onko se jokin uskonnollinen järjestö ?
Siinä tapauksessa mikä ?
Vai onko asialla itse Saatana, eikös tässä johonkin pedon merkkiin ja Ilmestyskirjan(?) ennustuksiinkin vedota ?
Siinä tapauksessa uskovien täytyy käyttää omia kanaviaan, rukousta ja sellaista. Ateismi-palstalta teidän murheisiinne tuskin apua löytyy.
miksi luulet attä tämä aihe on uskonto palstalla?
vois olla aika hiljaista täällä ilman uskovia...
>> miksi luulet attä tämä aihe on uskonto palstalla?
vois olla aika hiljaista täällä ilman uskovia..>>
Saattaispa ollakkin.
Vaan entäs vastaus esittämääni kysymykseen, kuka/mikä/kutka/mitkä noita sirusia nyt on ihmisiin asettelemassa ?
WWW.VARO666SIRU.NET
En tykkää googlailusta enkä copypastauksesta.
Voisitko ystävällisesti vastata kysymykseeni ?
Siruja valmistaa Applied Digital Systems Palm Beachi´ssä Floridassa.
Ja kuka niitä sitten asentaa ihmisiin?
Esim tällä hetkellä esim Meksikossa lääkärit on pistänyt vastasyntyneisiin lapsiin näitä siruja, siis lääkäri pistee tämän sirun. Ihminen on kuitenkin se joka päättää itse ottaako se tämän sirun. Monet eivät saa paljon vaihtoehtoja...?!(ketkä eivät usko)
Kymmeniin tuhansiin tämä siru on jo istutettu ja sirun asentaminenhan ei ole mikään ongelma.
Ongelmia tulee vasta jos tämän sirun päättää ottaa...
Ajattele niin sanottuja "hyötyjä" mitä tästä sirusta seuraa... minkä valtion suuret päättäjät voivat vastustaa kiusausta ottaa siru käyttöön...
Mitä hyötyjä?
Käteinen poistuu, siis katukauppaa lähes mahdoton käydä(huumeet jne).
Kadonneet helppo löytää, tsunami varmasti vauhdittaa tätä asiaa. New Yorkin iskujen jälkeen jo päiviteltiin, että kunpa olisi ollut siru jo käytössä...
Vanhemmat voivat seurata missä lapset liikkuu..
Ihmisten terveystiedot saadaan tälle sirulle, eli sairaiden auttaminen helpottuu.
Tässä nyt oli vain muutama "hyvä" syy, miksi päättäjät antavat siunauksensa asialle... kun käyttää mielikuvitusta muitakin "hyviä" syitä löytyy vaikka muille jakaa...
>> Ongelmia tulee vasta jos tämän sirun päättää ottaa...>>
Mitä ongelmia ? Vielä eritysesti, mitä uskoon tai uskontoihin liittyviä ongelmia ?
>> Siruja valmistaa Applied Digital Systems Palm Beachi´ssä Floridassa.
Esim tällä hetkellä esim Meksikossa lääkärit on pistänyt vastasyntyneisiin lapsiin näitä siruja, siis lääkäri pistee tämän sirun. >>
Kenen toimeksiannosta ja kustannuksella siruja ja satelliittiyhteyksiä(?) kehitellään ja esim Meksikolaiset lääkärit niitä asentavat ?
Mistä syystä juuri uskovat tuntuvat olevan asiasta erityisen huolestuneita ?
alkuperäistä viestiäni?
Ja tutustu tähän http://www.varo666siru.net/ sieltä saat vastauksia.
>> Luitko edes alkuperäistä viestiäni? >>
Kyllä minä sen pikaisesti läpi selasin.
En kuitenkaan onnistunut ymmärtämään millätavoin kytket pelkäämäsi siruset yhteen uskon tai uskontojen kanssa ?
Jos ne jotain 'pedon merkkejä' mielestäsi ovat niin kuka tässä tarinassa on Saatana ?
Jos on kysymys 'viimeisten aikojen merkeistä' joiden te uskovat arvelette olevan toteutumassa, niin rukoilkaa. Ei ateistit voi vaikuttaa siihen toteutuvatko Ilmestyskirjan ennustukset vai eivät.
Mielipide minulla kuitenkin on, eivät toteudu.
Tiedeuskovaisena voin lisäksi lohduttaa sinua kertomalla että maailmanlaajuiset yksittäisten ihmisten ajatuksia valvovat ja menttaliteettiä hallitsevat satelliittiverkot ovat niin kaukana tulevaisuudessa että meidän on niistä aivan turha spekuloida, sellaista tekniikkaa ei ole.
JK. Googlailusta ja copypastauksesta en välitä vieläkään, tämä on keskustelupalsta !
"Jos ne jotain 'pedon merkkejä' mielestäsi ovat niin kuka tässä tarinassa on Saatana ?"
Hyvä kysymys! Sitähän ei vielä tiedetä... paljon on kyllä arvailtu..
"Tiedeuskovaisena voin lisäksi lohduttaa sinua kertomalla että maailmanlaajuiset yksittäisten ihmisten ajatuksia valvovat ja menttaliteettiä hallitsevat satelliittiverkot ovat niin kaukana tulevaisuudessa että meidän on niistä aivan turha spekuloida, sellaista tekniikkaa ei ole."
Minua lohduttaa tieto siitä, että Jeesus pelastaa omansa...
Vai ei sellaista tekniikkaa ole?
No kuvitellaan että ei olisikaan... kuinka kauan siihen enään menisi jos sellainen haluttaisiin? Ei varmasti kovinkaan kauaa.
Ajattele kuinka uutta nykyteknologia oikeastaan onkaan ja kuinka paljon teknologia on kehittynyt ja millaista vauhtia... loppua ei kertakaikkiaan ole näkyvissä!!
niin laitan sinulle vielä katkelman tähän:
Sandersin ura on kulkenut CIA:n (lempinimeltään "Evergreen") ja FBI:n kautta tiedemies-ja insinööriryhmään, joka on suunnitellut erilaisia mikrochipsejä (m-siruja). Ryhmään, jonka pääsuunnittelija Sanders oli, kuului 100 miestä ja kaksi naista. Ryhmä sai tehtäväkseen erään Amerikassa toimivan suuren sairaalan ylilääkäreiden ja heidän avustajiensa kanssa suunnitella sellainen mikrosiru, joka yhdistäisi hermoradat erään nuoren naisen katkenneessa selkärangassa. Koe onnistui, ja he saivat tämän täysin liikuntakyvyttömän naisen alaraajat toimimaan. He tekivät ihmeen, josta mm. Valitut Palat on kirjoittanut pitkän tarinan. Tämä koe maksoi noin 1,5 milj. U.S.dollaria. Tämän kokeen sivutuotteena syntyi sellaisia mikrochipseja, joiden avulla voitiin hallita ihmisen mentaliteettia; sanalla sanoen, ihmisen päätöksiin voitiin vaikuttaa tämän sirun välityksellä! Eräästä ihmisestä saatiin sirulla manipuloiden kuin entisaikain natsisaksalainen yli-ihminen. Hän pursui intoa. Kun ärsykettä vielä hieman lisättiin, oli kaikki ohi. Tällä keinoin ihmisestä voidaan hetkellisesti tehdä kuin raivotautinen ja yhtäkkiä se voidaan myös lopettaa. Mikä hirvittävä sivutuote!
>> Vai ei sellaista tekniikkaa ole?
No kuvitellaan että ei olisikaan... kuinka kauan siihen enään menisi jos sellainen haluttaisiin? Ei varmasti kovinkaan kauaa. >>
Ei sitä tarvitse kuvitella, se on tosiasia.
Kuinka kauan ???
Vähintäin 286 vuotta, jos asia katsotaan ensiarvoisen tärkeäksi. Kuka katsoo ?
>> Sandersin ura on kulkenut CIA:n ja FBI:n kautta tiedemies-ja insinööriryhmään >>
Onko niin hölmöä huijaria olamassaan ettei hän pystyisi uskovia rahastamaan ?
Mita ihmettä sinä luulet että 1,5 milj USD'llä voisi saada aikaan ? Uudet tapetit jonkin labran seinille ? Jos jotain niin käänteentekevää kuin mentaliteetin ulkopuolinen ohjailu aiot aikaansaada, lisää ainakin kolme nollaa butgettinumeroihisi, kaikki riskirahastoista ilman mitään lupauksia siitä että sijoitus koskaan mitään tuottaisi.
sokea, vaikka näkeekin...
Mihin perustat väitteesi, ettei nykyteknologialla pystyttäisi moista asiaa toteuttamaan?
Vaikkei pystyttäisikään, niin tätä merkkiä ilman ei kuitenkaan voi ostaa eikä myydä ja se laitetaan otsaan tai käteen... JA TÄMÄ MERKKI ON JO OLEMASSA!!
"Me elämme markkinavoimien diktatuurissa, markkinat ovat vapaita, mutta ihmiset eivät. Siitä pitää huolen Iso Veli: Usa:n salaisista salaisin tiedustelupalvelu NSA (National security agency? Kansallinen turvallisuusvirasto? lisätty toim.)
Jos sinulla on kännykkä auki, NSA tietää, missä olet juuri nyt. Kännykkä tallentaa omistajansa liikkeet minuutin tarkkuudella ja nämä tiedot säilyvät paitsi puhelinyhtiön tietokoneella myös NSA:n tiedostoissa vuosikausia. Systeemi toimii niin, että maapalloa kiertävät Intelsat-satelliitit on yhdistetty maa-asemiin eri puolilla maapalloa. Tämä ECHELON-systeemi on olemassa erityisesti siviilien vakoilemista varten. Jokaista puhelua kuunnellaan ja jokainen telefax ja sähköposti kirjataan ylös.----Aina , kun jossain viestissä esiintyy kyseinen hakusana, viesti tallennetaan ja tutkitaan."
>> Mihin perustat väitteesi, ettei nykyteknologialla pystyttäisi moista asiaa toteuttamaan? >>
Mihin perustat ?????
Siihen seikkaan että sellaista tekniikkaa ei ole.
Paitsi tietenkin ihmisten aivoissa, fixideana.
Kun jokin asia, aivan mikä tahansa, on muuttunut uskoksi, ei sitä enää tarvitse perustella tai todistaa ? Epäilijöiden pitäisi todistaa että jotakin ei ole, mikä on loginen mahdottomuus.
>> Vaikkei pystyttäisikään, niin tätä merkkiä ilman ei kuitenkaan voi ostaa eikä myydä ja se laitetaan otsaan tai käteen... JA TÄMÄ MERKKI ON JO OLEMASSA!! >>
Kuka kieltää sinua ostamasta ?
Kuka kieltää sinua myymästä ??
En käsitä vieläkään mitä tekemistä jollain hypoteettisella sirusella on uskontojen harjoittamisen kanssa ?
>> Jos sinulla on kännykkä auki, NSA tietää, missä olet juuri nyt. >>
Kännykköiden paikallistamine ja/tai puheluiden salakuuntelu on tavattoman halpaa ja yksinkertaista hommaa miljardien ihmisen ajatusten samanaikaiseen valvontaan ja manipulointiin verrattuna.
Toistan kysymykseni:
Kenen toimeksiannosta ja kustannuksella siruja ja satelliittiyhteyksiä(?) kehitellään ?
Mistä syystä juuri uskovat tuntuvat olevan asiasta erityisen huolestuneita ?
aurinkoista aamua!
muutaman viikon vanha mikrobitti -lehti kertoo rfid -sirusta, jonka on tuotteistanut jenkkiläinen veri-chip.
(googlailin tuossa hetkisen ja aikamoisen paljonhan tuota luettavaa olisi, jos aivan kaiken ymmärtäisi!)
taitaa olla niin, että verichip -sirua käytetään tällä hetkellä ikäänkuin kokeiluluonteisesti, mutta mitä mahtanee seurata siitä, kun sirun käyttöympäristöä aletaan tosissaan laajentaa?
en tiedä, mitä kaikkea pitää sisällään se sirun ominaisuus ottaa käyttöenergiansa ihmisen kehosta. voi olla, että silloin aletaan jo liikkua niillä alueilla, joista uskovatkin ovat huolissaan. en tiedä.
joka tapauksessa on varsin merkillistä, että pahainen apostoli johannes tiesi 2000 vuotta sitten kertoa asiasta, josta hänellä ei taatusti ollut hajun hajuakaan.
jutun juju uskovaisiin nähden on kaiketikseen siinä, että siru tulee palvelemaan sellaista "henkeä", jonka kumartamiseen uskovat eivät voi yhtyä.
kyse on ilmeisesti juuri siitä "laittomuuden lapsesta", joka on tuolloin kasvanut täyteen varteensa...
(laittomuus = täydellinen erottautuminen Jumalan laista)
Aurinkoista on, vaikka vasta ensi viikoksi varsinaista kevättä ennustelevatkin.
Lumikellot ja talventähdet kukkivat kuitenkin täyttä päätä, ja ensimmäiset krookukset myös.
>> mikrobitti -lehti kertoo rfid -sirusta, jonka on tuotteistanut jenkkiläinen veri-chip. >>
Kertoiko se lehti 'pedon merkeistä' ja Saatanallisesta(?) luvusta 666 myös ? Kenen keksintöä on sotkea keskenään tietotekniikka ja ikivanhat ympäripyöreät profetiat ?
>> en tiedä, mitä kaikkea pitää sisällään se sirun ominaisuus ottaa käyttöenergiansa ihmisen kehosta. voi olla, että silloin aletaan jo liikkua niillä alueilla, joista uskovatkin ovat huolissaan. >>
UskovatKIN ?
Ei kukaan muu olekkaan, vaan nimenomaan juuri uskovat, jotkut aivan vauhkoontumiseen asti.
>> joka tapauksessa on varsin merkillistä, että pahainen apostoli johannes tiesi 2000 vuotta sitten kertoa asiasta, josta hänellä ei taatusti ollut hajun hajuakaan. >>
Profetioiden tulkinta on aivan oma taidemuotonsa. Johanneksella ei tosiaankaan ole ollut hajuakaan mistään siruista, ja aivan yhtä varmaa on ettei hän sellaisista ole mitään sanonutkaan. Älkää ihmeessä tunkeko apostoliparan suuhun sellaista mitä hän ei ole koskaan sanonut. Ei hän itse pysty kommeljanttareita vastaan puolustautumaan, 2000v kuolleena ollut mies.
kylvin justiinsa 3 ruukullista tomaatin siemeniä. ehkä hiukkasen liian myöhän, mutta kylvin kuitenkin. oletan ja toivon, että kylmän maaliskuun jälkeen alkaisi aurinko lämmittää niin paljon kunnolla, että taimet voisi tänä keväänä siirtää kasvihuoneeseen normaaliajassa eli huhtikuun loppuun mennessä (viime keväänä, kuten monena muunakin, jouduin roudaamaan taimet työpaikan aurinkoiselle ikkunalle yli kuukaudeksi).
2000 vuotta sitten kuolleiden miesten puheista...olet käsittänyt kaiken aivan väärin. johannes ei ole puhunut yhtään mitään, vaan puhujanahan on se toinen 2000 vuotta sitten kuollut mies.
Hän tiesi, mitä puhui.
"Sitä, että onko tämä se pedon merkki ei tietysti voi 100 prosentin varmuudella vielä sanoa, mutta merkit viittaavat siihen vahvasti ja pitää olla varovainen. En kyllä ymmärrä mikä muukaan se voisi olla, vielä jos tämä siru asennetaan otsaan tai oikeaan käsivarteen ja ilman sitä ei voi ostaa eikä myydä".
Huomaatko, että toisaalla kirjotat tästä "pedon merkistä" JOS muodossa ja toisaalla, että se olisi VARMAA.
Tämä siru on niin kehittely vaiheessa, että MISTÄ voit olla varma, että ilman tätä sirua ei voi ostaa eikä myydä? Tämmöinen varmasti on suunnitteilla paperilla, mutta miten se käytännössä onnistuu? Monet "hyvät" paperilla olevat suunnitelmat kariutuu käytännön asioihin.
siksi, että käteistä ei enään tarvittaisi, eikä luottokortteja...siksi, että siitä olisi niinsanottuja hyötyjä niin paljon... kuitenkin sillä saadaan aikaiseksi niin paljon pahaa josta ei puhuta, eikä edes välttämättä suunnittelijat itse sitä tajua kun eivät ole varoitusta Raamatusta ottaneet vakavasti.
Nyt eletään 2000-lukua pitkällä ja on aika vanhanaikaista kaivaa taskusta rahaa tai kortteja, kun kaiken voi sisällyttää yhteen siruun.
En voi olla varma muusta kuin siitä, että tästä asiasta on varoitettava.
Ei tämä asia ole enään pelkästään paperilla, vaan tätä kokeillaan yleisesti monessa maassa, monella tuhannella ihmisellä.
itse sellaisen... ei kuitenkaan varmasti muutamaan vuoteen vielä...
"Kuka kieltää sinua ostamasta ?
Kuka kieltää sinua myymästä ??
En käsitä vieläkään mitä tekemistä jollain hypoteettisella sirusella on uskontojen harjoittamisen kanssa ?"
Milläs ostat jollei ole käteistä rahaa ja kaikki henkilötiedot on tällä sirulla, ei kelakortteja, ei passeja,ei ajokortteja... uskon, että VIIMEISTÄÄN vuonna 2028 tämä on todellisuutta, jos oletetaan sukupolven iäksi 80-vuotta.
Mitä tekemistä uskonnon kanssa?
Jumala on armossaan varoittanut meitä tästä saatanan ovelasta keinosta hallita maailmaa, tällä merkillä joka sisältää vihatun koodin 666. Siis tämä on varoitus Jumalalta!!
"Toistan kysymykseni:
Kenen toimeksiannosta ja kustannuksella siruja ja satelliittiyhteyksiä(?) kehitellään ?
Mistä syystä juuri uskovat tuntuvat olevan asiasta erityisen huolestuneita ?"
Ensinnäkin taivas on jo nyt pullollaan satelliitteja, joita käyttää hyväksi...näihin asioihin tuntuu löytyvän kustantaja aina yhtä helposti kuin sotimiseenkin. Ei muutamat miljoonat eikä miljardit tunnu tuntuvan missään...
sirujen valmistajan sinulle jo kerroinkin...
kun puhutaan kuka kustantaa, muistetaan puhua myös kuka nettoaa... kyse on valtavasta bisneksestä tällä siruja valmistavalla yhtiöllä.
Ja edelleen, uskovat ovat huolissaan, koska Jumala on varoittanut tällaisesta asiasta, joka profetioiden perusteella täsmää täydellisesti tähän asiaan!!
tällä hetkellä yhtiö joka kehittelee tätä sirua, ei ole se taho joka tahtoo saada tällä aikaan pahaa.
tämä taho tulee kuvioihin myöhemmin, joka aikoo käyttää keksittyä teknologiaa hyväkseen, esim raivoisan armeijan perustamiseen...
mikä se taho on...?
aluksi varmasti valtioiden päättäjät jotka antavat siunauksen asialle, myöhemmin antikristus käyttää 666 merkillä varustettuja palvelijoitaan...
Jumala haluaa varoittaa...
osasit ilmaista asian paljon yksinkertaisemmin kuin minä, kiitos siitä!
niin kuin sen aikaisella ajatusmaailmalla ja tiedolla pystyi ilmaisemaan. Hän kertoi vain mitä näki ja hänhän näki ihmisten ottavan käteensä tai otsaansa merkin jota ilman ei voi ostaa eikä myydä.
sattumaako, että tämä siru on juuri sellainen?!
kirjoittaessasi: "...ilman uskovia tälläkin palstalla olisi aika hiljaista..."
Jo maailman sivu ovat juuri nuo uskovaiset (mitä he sitten lienevätkään) saaneet turhaa hälyä ja sekasortoa aikaan. Hiljattain erään perheen lapset eivät uskaltaneet mennä ulos, vastata puhelimeen, tai avata kellekään ovea, sillä heille oli joku "uskovainen" julistanut pedon tulevan ja lapsiraukat olivat seota pelosta!
Evankeliumia pitää osata julistaa lohtuna ja pelastuksena, eikä pelotella lapsia, eikä muitakaan herkkiä ihmisiä millään "möröillä". Pidän tätä todellisena ongelmana, että eräät uskovaiset eivät osaa hillitä itseänsä ja he päästävät suustansa mitä sattuu.(kiihkoilijat)
Tällä he saavat usein vain vahinkoa aikaiseksi. Onneksi on olemassa myös tehtävään sopivia henkilöitä, joille Herra on antanut lahjan opettaa muita. Itse en kuulu tähän ryhmään ja toivon etten saa vain vahinkoa aikaiseksi. Kasvan ja edistyn kuitenkin uskossani.
Raamatussakin sanotaan, että pitää olla kärsivällinen ja opettaa viisaasti.
Ei minunkaan tarkoitus ole täällä pelotella, mutta otin asian esille siksi, että uskon täällä olevan ihmisiä, jotka eivät ota asiaa pelotteluna tai uhkailuna(suurin syy varmaan on se, että kovinkaan moni ei ota minua vakavasti).
Eikä ole oikea tapa ruveta kertomaan uskon asioita tietämättömille niin, että heti ensimmäisenä otetaan esille tällaisia asioita Raamatusta, vaan pitää kertoa Jeesuksesta ja ristin työn tarkoituksesta.
Minä otin tämän aiheen esille täällä siksi, että ateistiksi itseään kutsuva ihminen on varmasti joskus kuullut evankeliumista, mutta ei ole ottanut pelastusta vastaan, koska ei siihen usko.
Heille on syytä kertoa toteutumassa olevia Raamatun profetioita, koska he kaipaavat todisteita.
.., tomaatitkin !
>> ..olet käsittänyt kaiken aivan väärin. johannes ei ole puhunut yhtään mitään >>
Ai jaa. No jo minä ihmettelinkin, kun kirjoitit..
**pahainen apostoli johannes tiesi 2000 vuotta sitten kertoa asiasta**.
Kun vielä voisimme olla yhtä mieltä niinkin selvästä asiasta kuin että 2000v sitten ei kukaan tiennyt yhtään mitään senenempää mikrosiruista kuin nykyisestä tietotekniikastakaan.
Ihmiskunnan valtaosa ei tiedä niistä mitään vieläkään, niinkuin tästäkin ketjusta selvästi ilmenee.
***
Että vallan ammattiviljelijä, kasvihuoneet ja kaikki ! Valoahan sellaisessa riittäisi hyvin jo nyt, lämmitys pakkasöinä vaan saattaa tulla hintoihinsa, käy pian halvemmaksi ostaa ne tomaatit torilta.
Vaikka luulet toimivasi SITÄ vastaan, niin tännekin kirjoittamalla ja lukijoita haalimalla toimit tavalla tai toisella(SE on niin ovela, että en keksi miten, mutta varmasti kuitenkin.)SEN puolesta.
Syykin on ilmeinen!
Meidän tulisi jo viimein myöntää mitä WWW(joka esiintyi myös antamassasi linkissä.)lopulta tarkoittaakaan!!!!!!!!!
voihan sen noinkin ajatella kun tarpeeksi kierosti ajattelee...
mutta tarkoitus on varoittaa tietämättömiä...
..mutta muutama kommentti juttuusi:
>>He tekivät ihmeen, josta mm. Valitut Palat on kirjoittanut pitkän tarinan.>Tämän kokeen sivutuotteena syntyi sellaisia mikrochipseja, joiden avulla voitiin hallita ihmisen mentaliteettia;>Tällöin löydettiin Litium-paristo, joka varaa itseään pelkän lämmönvaihtelun vuoksi. Kun tutkittiin mistä ihmisessä löytyvät ne paikat, joissa lämmönvaihtelut ovat suurimmillaan, haivaittiin, että kaksi paikkaa on ylitse muiden: otsassa tukan rajassa ja oikean käden selkämysalueella.>Valvonnan suorittamiseen taivaalle ryhmä lähetti 23 satelliittia, joilla peilataan merkin ottaneita>Tämä ei vielä riittänyt, vaan kehitettiin tehokkaampi satelliitti ja niitä on nyt 66 kpl.
etkä todistanut väitteitä vääriksi!
Jos kiinnostus riittää niin tutkippa asiaa hiukan tarkemmin, tulet yllättymään!!
Miksi luulet,että kymmeniin tuhansiin ihmisiin tämä siru on kokeilumielessä jo istutettu?
Esimerkiksi Real Madridin upporikas jalkapalloseura suunnittelee upporikkaiden pelaajiensa merkkaamista tällä sirulla, mahdollisten kaappausten varalta...
eikä ole mitään huuhaata, tämä tieto tuli tieteen kuva-lehdestä tai mikrobitistä, en muista, mutta jommasta kummasta.
"eikä ole mitään huuhaata, tämä tieto tuli tieteen kuva-lehdestä tai mikrobitistä, en muista, mutta jommasta kummasta."
OK! Tämähän todellakin takaa että kyseessä ei ole huuhaata.. :D *naurua* Kas kun ei 7-Päivää tai Hymy.. *lisää naurua* :D
esim., että tieteen kuvalehden kirjoituksia ei voi uskoa? No nyt ollaan kyllä samaa mieltä, en minäkään usko evoluutioteoriaan ainakaan täysin...
jokainen uskoo mihin haluaa, mutta tätä asiaa voit sinäkin tutkia ja todeta että pitkällä ollaan tässä siru asiassa.
..että todistustaakka on aina väitteen esittäjällä, ei kritisoijalla.
Kyllä.... tekniikka kehittyy, ja monenlaisia laitteita (myös ihon alle sijoitettavia) kehitellään kaiken aikaa.
Ovatko ne sitten tarkoitettu tulevaisuudessa maksuvälineiksi, ihmisen seurantaan tms... mahdollisuuksia on rajattomasti!
Tätä tuskin kukaan voi kiistää, enkä sitä tee minäkään.
Olisihan se paljon kätevämpää vilauttaa vain kättään kassapäätteelle, kuin alkaa kaivamaan palttoon taskusta rahaa tai pankkikorttia.
Ja siihen mennään, varmaankin jo 10 vuoden sisällä.
Mutta, mutta... onko se sitten se "pedon merkki"?
Varmaan näitä samoja sovellutuksia voidaan käyttää myös väärin.
Joka tapauksessa alkuperäinen juttusi oli 89% lööperiä!
PS: Tieteen Kuvalehden (niin kuin muidenkin kaupallisten julkaisujen)juttuihin kannaattaa suhtautua tietyllä kriittisyydellä!
Tiedän, että lehtien oli ne sitten mitä tahansa lehtiä, juttuihin pitää suhtautua varauksella.
Mutta tässä asiassa ei ole mitään "epäselvää", koska voit käydä esim tämän siruvalmistajan sivuilta tutkimassa kuinka heidän projekstinsa edistyy... ja kymmenille tuhansille tämä siru on jo asennettu...
Sitä, että onko tämä se pedon merkki ei tietysti voi 100 prosentin varmuudella vielä sanoa, mutta merkit viittaavat siihen vahvasti ja pitää olla varovainen. En kyllä ymmärrä mikä muukaan se voisi olla, vielä jos tämä siru asennetaan otsaan tai oikeaan käsivarteen ja ilman sitä ei voi ostaa eikä myydä.
Espanjassa esimerkiksi ravintolan vip asiakkaille on asennettu näitä siruja ja tarjoilija tietää heti asiakkaan sisään tullessa kuka on tulossa ja antaa asiakkaalle asianmukaista palvelua (vip).
oon lukenut ton jutun myös tieteen kuva-lehdestä.. ei ihan saman mutta mikro-asia oli sama.
Lisäksi mikrobitissä on ollut pitkä juttu sirusta joka laitetaan ranteen ylä-puolella ja jolla voi maksaa laskuja ja ostoksia.
On jo käytössä monissa maissa..
ettekö te ateistit avaa silmiänne vaikka teille laitettaisiin piru naamanne eteen????????????
JOKAINEN joka tutkii kunnolla asiaa, lukee raamattu ja uutisia sekä historiaa.. tajuaa mistä on kyse!
Ajatelkaa asiaa hieman laajemmin..
Mitä raamatussa sanottiin lopun ajoista.
Juutalaiset palaavat suurin joukoin eri puolilta maailmaa israeliin.
Israelista tulee valtio, ja sinne pystytetään useita viinitarhoja, ja ne tuottavat hedelmää ja israelin maaperä alkaa kukoistamaan.
Juuri tämä ennustus on ihmeellisesti voimassa tällä hetkellä.
Raamatussa sanottiin vieläkin tarkemmin;
Autiot rauniot ja kadut rakennetaan uusiksi.
( Israelissa on korjattu valtava määrä katuja ja koko ajan korjataan lisää)
JA sitten vielä tämä mirkosiru joka nyt "sattumalta" laitettaisiin juuri käteen tai otsaan.
Ja "sattumalta" ilman sitä ei voisi ostaa eikä myydä mitään niinkuin raamatussa tarkalleen sanottiin.
..se on sitten lopun alkua, minkäs teet!
Mitäänhän ei asialle mahda, onhan se jumalanne niin päättänyt ja tiennyt jo luodessaan maailman, eikö niin?
Joten turha tässä enää pyristellä, kun on jo housussa.
Vielä ei ole myöhäistä.. nyt elämme vielä Jumalan armosta, armon aikaa... annat elämäsi Jeesukselle niin Hän antaa sinulle voimaa kestää tulevat vainot...
Raamatun mukaan lopun ajan saa todistaa sukupolvi joka todistaa viikunapuun puhkeamisen kukkaan(viikunapuu=Israel) ja tämän on tutkittu tarkoittavan päivää jolloin Israel saa itsenäisyyden. Tämä päivähän oli 14.05.1948 jolloin Israel itsenäistyi ja se sukupolvi joka Raamatun mukaan näki tämän päivän näkee myös lopun...
Ei tämä päivä siis välttämättä koita huomenna eikä ehkä vielä 10-vuoden päästä, mutta lähellä ollaan... Esim vuonna 2028 ihminen joka syntyi 1948 on 80-vuotias... mitä sitten tarkoittaa sukupolven ikä 70,80,90-vuotta?
Raamatun mukaan tarkkaa päivää ei tiedä kukaan, mutta sukupolven tietää...
raamatun mukaan Jeesuksen toisen tulemisen piti olla jo silloin eläneen sukupolven aikana.
Tapahtuiko se?
milloin Hänen tulemuksensa tapahtuu. Kun Hän puhui kansalle ja opetuslapsille kirjoitettiin Raamattu sen mukaan. Siis kun hän puhui teistä... sitähän sinä varmasti tarkoitit?! Hän puhui kaikille sukupolville siitä päivästä viimeiseen päivään asti ja Hänen opetuksensa kirjoitettiin Raamattuun meille (ja myös TEILLE) luettavaksi... siis kun hän puhui teille, hän puhui kaikille sukupolville, kaikille jotka Raamattua ikinä tulevat lukemaankaan.
Ennenkaikkea Hän sanoi, että sitä päivää ei tiedä kukaan, miksi hän olisi sanonut sen ajan ihmisille milloin se tapahtuu? Varsinkin kun ei itsekään sitä tietänyt... Raamatun toteutuneiden ja toteutumassa olevien profetioiden avulla kuitenkin sukupolvi selviää.
Mitähän siitä olisi seurannut jos Hän olisi paljastanut päivän jolloin toinen tulemus tapahtuu...?
Voisitko selittää esim. seuraavat Raamatun kohdat:
Matt. 10:23 "Ja kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: te ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ennenkuin Ihmisen Poika tulee."
Matt. 16:28 "Totisesti: tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakuntansa kuninkaana."
voinut kertoa... kysehän oli tarkasta ajankohdasta.
Tapahtumat Hän varmasti tiesi, mitä tulee tapahtumaan.
Mutta jos tarkoitit kysymykselläsi taas tuota TEITÄ juttua niin siihenhän annoin jo vastauksen. Hän puhui siis sukupolvelle, jota nämä asiat tulevat koskemaan!
..mutta menköön vaan, laitan tähän vähän enemmän kyseisestä raamatun kohdasta:
Matt.16:24-28 - Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan. Totisesti: tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakuntansa kuninkaana." **
Siis: Jeesus puhui OPETUSLAPSILLEEN, ja sanoi että joukossa on muutamia, jotka näkevät uudelleentulemisen.
Ja vastasit:
>>Hän puhui siis sukupolvelle, jota nämä asiat tulevat koskemaan!
Raamattua ei ole kirjoitettu niin, että esim matt. 16:24-28 loppuu siihen vaan tämä jatkuu 17 luvussa:
1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.
2 Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä: hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo.
3 Samassa heille ilmestyivät Mooses ja Elia, jotka keskustelivat Jeesuksen kanssa.
4 Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: "Herra, on hyvä, että me olemme täällä. Jos tahdot, teen tänne kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle."
5 Pietarin vielä puhuessa loistava pilvi verhosi heidät ja pilvestä kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!"
6 Kun opetuslapset kuulivat äänen, he heittäytyivät maahan kasvoilleen suuren pelon vallassa.
7 Mutta Jeesus tuli heidän luokseen, kosketti heitä ja sanoi: "Nouskaa, älkää pelätkö."
8 Ja kun he nostivat katseensa, he eivät nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksin.
9 Kun he laskeutuivat vuorenrinnettä, Jeesus sanoi heille: "Älkää kertoko tätä näkyä kenellekään ennen kuin Ihmisen Poika on herätetty kuolleista."
"Totisesti: tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakuntansa kuninkaana." **
eli,matt.17:1-2 toteutui tämä.
Kun sanoit: " Siis: Jeesus puhui OPETUSLAPSILLEEN, ja sanoi että joukossa on muutamia, jotka näkevät uudelleentulemisen." ei puhe ollut uudelleen tulemisesta, vaan näkemisestä Hänet valtakuntansa kuninkaana todistettavasti...
Toinenkin selitys löytyy, eli tästähän ei kovin kauaa mennyt kun Jeesus ristiinnaulittiin ja Hän nousi kuolleista ja tämän jälkeenhän Hän ilmestyi eräille...Kuninkaana...
pitäisi osata Hebreaa... käännökset on aina käännöksiä... mutta totuus löytyy kuitenkin...
..muttei vakuuta, sorry!
Ja niistä mikrosiruista vielä...
Mistä TIEDÄTTE, että se on juuri se ennustettu "pedon merkki"?
Kaikkihan on vain arvailua, ja huonoja suomennoksia(ko)?
mutta en usko, että on sattumaakaan, että parhaat paikat ruumiista tälle sirulle ovat otsa tai käsivarsi. Ja mikä muu merkki otsassa tai kädessä voisi olla sellainen, jota ilman ei voi ostaa eikä myydä? En minä ainekaan tiedä?!
Joka tapauksessa teknologia kehittyy huimaa vauhtia ja pedon merkkiä on varottava oli se sitten tämä siru tai jokin muu... sekin selviää vielä.
Mielenkiinnolla kuitenkin seuraan, miten tämä asia kehittyy ja yritän varoittaa ihmisiä tulevasta uhkasta ja tarjota pelastusta ja turvaa.
Jeesus sanoi, että toinen tulemus ei tapahdu ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja kadotuksen lapsi(antikristus) ilmestyy. Ilmestymisensä jälkeen antikristus saa vallan maan päällä tietyksi ajaksi ja saatanan vallan aikana tapahtuu ylösotto jonka tarkkaa aikaa Raamattu ei ilmoita.
oot erehtynyt! lue tarkemmin.. oman käsitykseni mukaan jeesus tarkoitti avionrikkoja-sukupolvea joka on vieläkin.
mitä sukupolvea Jeesus tarkoitti, hän ei vain suostu myöntämään ja sanomaan, että Raamattu on oikeassa...
hän haluaisi, mutta jokin hänen sisällään estää häntä myöntämästä ja uskomasta totuuteen...
Älä liikoja toivo!
Joskus olin ns. uskovainen, mutta sitten aloin lukea raamattua ja tutkia siihen liittyvää OIKEAA historiaa muualtakin, kuin uskonnollisesti värittyneistä lähteistä.
Suosittelen sinullekin.
että kun Jeesus puhui "teille" Hän tarkoitti silloin elävää sukupolvea? Aika heikolla pohjalla täytyi "uskosi" olla...
Ja mikähän on "oikeaa" historiaa?
..(kai sitten) heikoilla pohjilla. Pystyin muuttumaan avarakatseisemmaksi (ainakin omasta mielestäni) enkä väkisin vain uskonut kaikista vastatodisteista huolimatta.
Oikeaa historiaa on se, mitä "puolueettomat" tutkijat ovat kirjoittaneet, vaikkakin kristityt ovat kautta aikojen systemaattisesti tuhonneet uskoaan vastaan olevat historiallisesti arvokkaat todisteet ja usein myös "hoidelleet" niitä esittäneet íhmisetkin.
ikävä kuulla, että saatanan ovela juoni on tepsinyt sinuun!!
Voit kuitenkin halutessasi palata totuuden tielle ja tämä tie on Jeesus!
Minun ei tarvi kuin katsoa ikkunasta ulos ja uskoni vahvistuu... maailma on niin "täydellinen" ja uskomaton, että tämä maailma ei yksinkertaisesti ole voinut syntyä "itsestään", tyhjästä!
"että tämä maailma ei yksinkertaisesti ole voinut syntyä "itsestään", tyhjästä"!
Näin leikillisesti ajateltuna, niin sinullako on semmoinen usko, että jumala olisi "taikasauvalla" taikonut TYHJÄSTÄ maapallon ym. muut mitä maan päällä on? Vai MISTÄ/MITEN se jumala olisi nämä luonut? Kertooko raamattu tästä mitään?
nyt mennään sellaiselle alueelle jonka ymmärrykseen ihmismieli yksinkertaisesti ei kykene. kyse on siitä mihin uskoo.
Minä uskon, että maailma ei syntynyt kasasta pierua, joka sitten vähän niinkuin räjähti jne...
vaikka näin olisikin, jostainhan se pierukin tulee... ;)
Ja jostainhan se jumalakin OLISI tullut ;)
Niin kyse on siitä mihin uskoo... Joku uskoo joulupukkiin ja joku jumalaan ja joku ihan muuhun.
..se menee, että hyvä maailmassa on Jumalan aikaansaamaa ja kaikki mikä pahaa, on Saatanan tekosia?
No... niinhän ne siellä seuroissa systemaattisesti pelottelee.
Pidetään porukka ruodussa!
Kun joku uskaltaa hieman epäillä, niin katsotaan epäilijää kieroon ja uhkaillaan saatanan vaikuttavan sinuun. (=petollinen juoni) Kyllähän siinä heikompi säikähtää, ja osaa pitää jatkossa ainakin turpansa kiinni.
Samaa (uhkaa jättää pois "porukasta")on käytetty vallanpidon välineenä muissakin järjestelmissä maailman sivu, ja hyvin näkyy toimivan vieläkin.
ja antaa Raamatun mukaan vihan maljansa valua kansojen päälle... Jumala antaa tuomionsa meille kaikille sen mukaan miten kukin sen on ansainnut...
ihmetyttää tuo kohta.
-->Rikkoutuessaan se aiheuttaa vakavan tulehduksen ja kivun;
mikroskooppinen määrä litiumia ei tee ihmiselle yhtään mitään.
http://www.tyks.fi/fi/936/868#slitium
mistä sä tiedät mitä muuta siin on kun litiumia??
ei ehkä litium sitä tee..
Ehkä asian parissa työskennellyt tutkija kuitenkin tietää paremmin mistä puhuu kuin me.. eikö??
wanha
mutta heillekin päivä päivältä ajankohtaisempi...
Joopajoo. Kirjoitus on täyttä hysteriaa ja tietämättömyyttä, vieläpä natsikortilla varustettuna. Totta kai se kuitenkin uppoaa helluntailaisiin, koska on kiva kauhistella uutta tekniikkaa ja ihmiskunnan kehitystä.
Kuitenkin nämä samat sirukauhistelijat sitten kauppaavat verkostomyynnissä nonimehuja, potenssipillereitä ja kuusenkuorta väittäen niiden olevan ihmiselle elintärkeitä.
Jokainen voisi miettiä tykönään, miksi sanoilla "usko" ja "taikausko" on yhteinen kantasana.
ei ole politiikka palsta niin sanompa kuitenkin.Valta on aina
mukana Raamatun ennustuksissa.Ihmisten halu hallita muita ei kaihda mitään keinoja mitkä ovat mahdollisia toteuttaa.Irakin miehityksessä nähdään meidän edustamamme kulttuurin pohjimmainen luonne.
Samalla kulttuurilla on tiede hallussaan ja se tulee jatkossakin hyödyntämään kaikki ttieteen keinot maksimaalisesti myöskin valtapolitiikassa.
Raamatun sana on tällaisen valtapolitiikan vastavoima.Siksi valtaapitävien halu kautta historian on ollut pitää rehellinen usko Raamattuun valtaapitävien kontrollissa.Yksi kontrollimuoto ön uskon typistäminen hartaudenharjoitukseksi koska silloin se on valtaapitäville vaaraton uskon muoto.Turvallisinta heille olisi tietenkin uskon Raamatun sanaan täydellinen maallistaminen.
kuulun luterilaiseen seurakuntaan.
Toisekseen ei ole täyttä tietämättömyyttä...
Luuletko, että tämä on mahdotonta? Mikään ei ole enään mahdotonta tässä maailmassa. Teknologia kehittyy sellaista vauhtia,että loppua ei näy missään... ja jossain vaiheessa mennään liian pitkälle...
heps, meillä käytetään celciuksia ei fahrenheiteja ja kyllä meillä puhutaan suomea, ei jotain fingelskaa. Rupeaa muistuttamaan erään tanskalaisen "tiedelehden" juttuja.
Ilmestyskirja 13:16-18
"Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku. Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on , se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."
Mitä mieltä olet tästä asiasta, huuhaata vai ei? Onko tämä mielestäsi mahdollista ja onko mielestäsi mitään perää tässä asiassa?
Tämän keskustelun perusteella ja aikaisemmin aiheesta kuulemasi perusteella, ottaisitko itseesi tällaisen sirun?
>> Tämän keskustelun perusteella ja aikaisemmin aiheesta kuulemasi perusteella, ottaisitko itseesi tällaisen sirun? >>
En ottaisi. On täysin tarpeetonta 'operoida' kudosten sisälle mitään siruja, kaikki tarpeellinen ja paljon tarpeetontakin tietoa voidaan sijoittaa esim. sopivalla tunnistimella aktivoitavaan yhdistettyyn passiin ja pankki- sekä ajokorttiin.
Kännykkään yhdistettynä olisivat satelliittiyhteydetkin mahdollisuuksien rajoissa.
Tuo sirujuttu on 100% humpuukia. Mitään tuollaista "sirua" ei ole eikä tule. Koittakaa nyt hyvät ihmiset ajatella itsekin älkääkä uskoko kaikkea mitä luette.
Ottaisin mieluusti sirun, jolla minut esim. tunnistettaisiin mahdollen onnettomuuden jälkeen (vrt. Aasian tsunami), monitoroisi terveydentilaa tai joka helpottaisi jokapäiväistä elämää muulla tavoin.
Mitää petoja tai paholaisia on ihan turha pelätä, johan sen piti sähköpistokkeesta ja radiosta ja televisiosta ja vaikka mistä tulla.
, mutta tämä: "kaikki tarpeellinen ja paljon tarpeetontakin tietoa voidaan sijoittaa esim. sopivalla tunnistimella aktivoitavaan yhdistettyyn passiin ja pankki- sekä ajokorttiin." on kuitenkin hiukan vanhanaikaista ja sen tulee maailma huomaamaan...
>> on kuitenkin hiukan vanhanaikaista ja sen tulee maailma huomaamaan >>
Ei minun elinaikanani !
Se on toimivaa tekniikkaa jota voidaan kehitellä edelleen ja hyödyntää moniin teoreettisesti mahdollisiin käyttännön sovellutuksiin.
Mikrosirut eivät toimi, eivätkä koskaan tule toimimaankaan, kuvailemallasi tavalla. Niihin perustuvat salaliittoteoriat ovat pelkkää huuhaata, epäiltiinpä niissä CIA'ta, Coca-Colan myyntimiehiä tai jotain uskovaisten pelkäämä Antikristusta.
hakusanaksi esim mikrosiru tai jotain muuta, esim pedon merkki... huomaat kuinka pitkällä olemme asiassa ja se on jo nyt todellisuutta osittain.(kehitetään)
tehdä webbisivuja. mitä sitten!
osaahan ne hörhötkin... totta turiset!!
Aika moni onkin ruvennut hörhöilemään tämän asian suhteen...
Tutkippas asiaa hiukan tarkemmin...
Luuk. 8:10
Hän sanoi: "Te olette saaneet oppia tuntemaan Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta muille ne esitetään vertauksina, jotta he nähdessäänkään eivät näkisi eivätkä kuullessaankaan ymmärtäisi.
Matt. 13:15
Sillä paatunut on tämän kansan sydän, vain vaivoin he kuulevat korvillaan ja silmänsä he ovat ummistaneet, jotta he eivät silmillään näkisi, eivät korvillaan kuulisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä.
1 Kun Jeesus oli tullut ulos temppelistä ja oli lähdössä pois, opetuslapset tulivat hänen luokseen näyttääkseen hänelle temppelialueen rakennuksia.
2 Mutta Jeesus sanoi heille: "Näettekö kaiken tämän? Totisesti: kaikki revitään maahan, tänne ei jää kiveä kiven päälle."
3 Kun Jeesus sitten istui Öljymäellä eikä siellä ollut muita, opetuslapset tulivat hänen luokseen ja kyselivät: "Sano meille, milloin se kaikki tapahtuu. Mikä on merkkinä sinun tulostasi ja tämän maailman lopusta?"
4 Jeesus vastasi: "Varokaa, ettei kukaan johda teitä harhaan.
5 Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä olen Messias', ja eksyttävät monia.
6 Te kuulette taistelun ääniä ja sanomia sodista, mutta älkää antako sen pelästyttää itseänne. Niin täytyy käydä, mutta vielä ei loppu ole käsillä.
7 Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja joka puolella on nälänhätää ja maanjäristyksiä.
8 Mutta kaikki tämä on vasta synnytystuskien alkua.
9 "Silloin teidät pannaan ahtaalle, monia teistä surmataan ja kaikki kansat vihaavat teitä minun nimeni tähden.
10 Monet silloin luopuvat, he kavaltavat toisensa ja vihaavat toinen toistaan.
11 Monta väärää profeettaa ilmaantuu, ja he johtavat useita harhaan.
12 Ja kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee.
13 Mutta joka kestää loppuun asti, pelastuu.
14 Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu.
15 "Kun siis näette pyhään paikkaan pystytettynä turmion iljetyksen, josta profeetta Daniel on puhunut -- huomatkoon lukija tämän! --
16 silloin on kaikkien Juudeassa asuvien paettava vuorille.
17 Sen, joka on katolla, ei pidä mennä hakemaan mitään tavaroita talostaan,
18 eikä sen, joka on pellolla, pidä palata noutamaan viittaansa.
19 Voi niitä, jotka noina päivinä ovat raskaana tai imettävät!
20 Rukoilkaa, ettette joutuisi pakomatkalle talvisaikaan tai sapattina.
21 Ahdinko on oleva niin suuri, ettei sellaista ole ollut maailman alusta tähän päivään asti eikä tule koskaan olemaan.
22 Jos sitä aikaa ei lyhennettäisi, yksikään ihminen ei säästyisi. Mutta valittujen tähden se aika lyhennetään.
23 "Jos joku silloin sanoo teille: 'Täällä on Messias', tai: 'Messias on tuolla', älkää uskoko.
24 Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan.
25 Tämän minä olen teille nyt ennalta ilmoittanut.
26 "Jos siis teille sanotaan: 'Hän on tuolla autiomaassa', älkää lähtekö sinne, tai jos sanotaan: 'Hän on sisällä talossa', älkää uskoko sitä.
27 Sillä niin kuin salama leimahtaa idässä ja valaisee taivaan länteen asti, niin on oleva Ihmisen Pojan tulo.
28 Missä on raato, sinne kokoontuvat korppikotkat.
29 "Mutta kohta noiden päivien ahdingon jälkeen aurinko pimenee eikä kuu anna valoaan. Tähdet putoavat taivaalta ja taivaiden voimat järkkyvät.
30 Silloin taivaalle ilmestyy Ihmisen Pojan merkki. Kaikki maan sukukunnat puhkeavat valituksiin, kun näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan.
31 Suuren torven soidessa hän lähettää enkelinsä neljälle ilmansuunnalle kokoamaan kaikkialta, maan kaikista ääristä ne, jotka hän on valinnut.
32 "Ottakaa oppia vertauskuvasta, jonka viikunapuu tarjoaa: kun sen oksa virkoaa ja alkaa tulla lehteen, te tiedätte, että kesä on lähellä.
33 Samalla tavoin te kaiken tämän nähdessänne tiedätte, että se aika on lähellä, aivan ovella.
34 Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu.
35 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.
36 "Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä.
37 Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee.
38 Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin.
39 Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee.
40 Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään.
41 Kaksi naista on jauhamassa viljaa: toinen otetaan, toinen jätetään.
42 "Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.
43 Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, mihin aikaan yöstä varas tulee, hän valvoisi eikä antaisi murtautua taloonsa.
44 Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.
45 "Kuka siis on uskollinen ja viisas palvelija, jonka talon isäntä asettaa palvelusväkensä esimieheksi katsomaan, että kaikki saavat ruokansa ajallaan?
46 Autuas se palvelija, jonka hänen herransa palatessaan tapaa näin tekemästä!
47 Totisesti: herra uskoo hänen hoitoonsa koko omaisuutensa.
48 "Mutta jos palvelija on kelvoton, hän ajattelee: 'Herrani ei tule vielä pitkään aikaan',
49 ja hän alkaa lyödä tovereitaan ja syö ja juo juoppojen seurassa.
50 Mutta päivänä, jota tuo palvelija ei arvaa, hetkenä, jota hän ei tiedä, hänen herransa tulee,
51 hakkaa hänet kuoliaaksi ja tuomitsee hänet samaan paikkaan, jossa teeskentelijät ovat. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.
Matt. 12:38
Silloin muutamat lainopettajat ja fariseukset sanoivat Jeesukselle: "Opettaja, anna tässä meidän nähtemme merkki!"
Matt. 12:39
Mutta Jeesus vastasi heille: "Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki.
Matt. 16:4
Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki." Hän jätti heidät siihen ja lähti pois.
Matt. 24:30
Silloin taivaalle ilmestyy Ihmisen Pojan merkki. Kaikki maan sukukunnat puhkeavat valituksiin, kun näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan.
Luuk. 11:29
Kun ihmisiä tuli yhä lisää, Jeesus alkoi puhua heille: "Tämä sukupolvi on paha sukupolvi. Se vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki.
Luuk. 11:30
Niin kuin Joona oli merkki niniveläisille, niin on Ihmisen Poika oleva merkkinä tälle sukupolvelle.
Ilm. 16:2
Ensimmäinen enkeli lähti ja tyhjensi maljansa maan päälle. Silloin tuli pahoja märkiviä haavoja niihin ihmisiin, joilla oli pedon merkki ja jotka kumarsivat sen kuvaa.
http://www.mbnet.fi/jutut/uutiset/index.asp?Uutinen=1547
http://members.surfeu.fi/reinosav/verichip.htm