Ihmiset pelkää töitä

Anonyymi

Aika monestakin kirjoituksesta huomaa köyhyyspalstalla niin ihmiset pelkää töitä ja väheksyy kuntouttavaa työtoimintaa vaikka heidän kohdalla se ihan ok. Jotain masennuksia ja rahahuolia on mutta kotona vaan vatvotaan niitä ja välillä kirjoittaa köyhyyspalstalle fantasioita.
Älkää pelleilkö ravinnon suhteen mitä kiduksiin laitatte.

159

2021

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitä ilmeisemmin monet väheksyvät työntekoa ja yrittämistä. Lusmuilu yhteiskunnan varoilla on tehty liian helpoksi.

      Entisajassa ei ollut juuri mitään parempaa kuin nykyisin. Paitsi se, että ihmiset eivät saaneet mitään tukia, ja juuri se teki heidän elämästään parempaa. Piti yrittää selviytyä, sinnitellä, nähdä vaivaa, yrittää, "taistella" toimeentulonsa (ja perheensä toimeentulon) eteen, olla tekemisissä, yhteyksissä toisten ihmisten kanssa.

      Koskaan ei ole ollut taloudellisesti paremmin kuin nyt. Samaan aikaan ihmisten tyytymättömyys on huipussaan. Johtuu juuri siitä, että toimeentulo tulee liian helposti erilaisina tukina. Harva nauttii siitä, että saa hyvin pienellä palkallaan elätettyä perheensä ja vielä säästöönkin - ilman tukia. Tuista on tullut normi. Etenkin vuokra-asujille.

      • Anonyymi

        Sinä et ole elänyt entisajalla. Sinä kuvittelet miten helppoa on olla ilman tarkoitusta. Sinä et tiedä mistä puhut. Amen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et ole elänyt entisajalla. Sinä kuvittelet miten helppoa on olla ilman tarkoitusta. Sinä et tiedä mistä puhut. Amen

        työttömiekin tulisi saada saunalisää

        ehdotan että paperiliitto velvoitetaan maksamaan saunalisää myös työttömille

        saunalisän suuruus olisi 320 eur/kk, ja se tulee ttt:n päälle


      • Anonyymi

        Oikeassa olet vaikka turhaan kaunisteletkin. Nyky-yhteiskunta hyväksyy asioita, jotka aiemmin olisivat olleet mahdottomia, ei pelkästään moraalisesti vaan myös taloudellisesti. Samalla osalta väestöä on kadonnut olemisen tarkoitus - itsensä elättäminen ja yhteisössä sen rakentamiseksi toimiminen.


      • Anonyymi

        Juuri näin. Tuet ovat huono juttu kaikille.


      • Anonyymi

        Meillä yllä pidetään suurkaupunkien maailman metropolien vuokria asumisesta .vaikka meidän tulotaso ei yllä noittein isojen metropolien tulotasoon ollenkaan
        Oisko se ahneus joka ylläpitää noita korkeita vuokria
        Vuokratuloa voitaisiin verottaa rajusti
        Eiköhän ne sitten kohtuulliseen muuttuisi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et ole elänyt entisajalla. Sinä kuvittelet miten helppoa on olla ilman tarkoitusta. Sinä et tiedä mistä puhut. Amen

        Kyllä tiedän mistä puhun. Muuten en puhuisikaan. 60-70-luvuilla köyhyys oli oikeaa köyhyyttä, vaikka ei sekään mitään verrattuna sota-ajan ja 50-luvun köyhyyteen. Itse en ole elänyt 1800 ja 1900-luvun taitteessa, mutta isovanhempani elivät. Mitä pidemmälle menneisyyteen mennään, sitä enemmän oli kunnon köyhyyttä. Eikä nykyistä elintasonarinaa ja -jorinaa.

        Minä en kuvittele mitään helpoksi. En edes elämää... Tosiasia: mitä vähemmän ponnisteluja elämässä on, sitä huonommin ihminen henkisesti voi ja alkaa usein sitä myöten valittaa kaikesta. Ei ole kiitollisuutta, oman elämän tarkoitus ripustetaan rahaan ja mammonaan. Kun niitä ei ole, voidaan pahoin.

        Jokaisen tällä palstalla pitäisi sivistää sen verran itseään, että lukisi Viktor Frankilinin Ihmisyyden rajalla. Kannattaisi perehtyä myös historian kirjoihin, kuvauksiin entisaikojen ihmisten elämästä. Niissä oli useinkin selviytyminen huipussaan. Kun ajattelen juurikin isovanhempieni elämää 1900-luvulla, voin vain tuntea suurta kunnioitusta. Matkustettiin isoisän työn perässä paikasta toiseen. Lapsia syntyi, joitakin kuoli, tauteihin tai tapaturmaisesti. Oli pari sotaakin siinä käytävä ja isoäidin huolehdittava yksin 8 lapsesta ja käytävä töissä siinä sivussa. Isoisä kuoli tautiin heti sodasta päästyään, joten sama jatkui.

        Isäni peri vanhemmiltaan tarkan markan politiikan. Kävin ensin 17v vapaaehtoisena armeijan, sieltä suoraan sotimaan. Sodan päätyttyä töihin. Ihan tavallisiin töihin. Äitini tavattuaan he säästivät ja alkoivat rakentamaan omakotitaloa. Muistan hyvinkin lapsena vanhempien ahdistuksen, kun isä kerran jäi työttömäksi kahden kuukauden pätkäksi, kun sisareni oli aloittanut oppikoulun. Siihen aikaan oli oppikoulussa lukukausimaksu, kirjat ja ruoka piti maksaa myös. Sen sijaan ei ollut lainavakuutuksia sun muita mukavuuksia, eikä myöskään työttömyyskorvauksia. Kassasta sai pari lanttia ruokaan, kun oli ollut viikkoja työtön. Vähän pidempi omavastuuaika. Toimeentulotuesta ei tiedetty mitään.

        Asiat on nyt paremmin rahallisesti kuin koskaan. Välillä oikein jyrsii minkälaisten valittajien vuoksi on sodittu.


      • Anonyymi

        Kaikki oli hyvin ennenvanhaan kun kuolleisuus huiteli 60.n huiteilla..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin. Tuet ovat huono juttu kaikille.

        etenkin miljonääri harrastelija viljelijöiden tuet pitää lakkauttaa , ja siirtää tehokkaampaan käyttöön.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meillä yllä pidetään suurkaupunkien maailman metropolien vuokria asumisesta .vaikka meidän tulotaso ei yllä noittein isojen metropolien tulotasoon ollenkaan
        Oisko se ahneus joka ylläpitää noita korkeita vuokria
        Vuokratuloa voitaisiin verottaa rajusti
        Eiköhän ne sitten kohtuulliseen muuttuisi

        eiköhän kävisi kuitenkin niin, että ne vuokra-asunnot katoaisi, ei kukaan omakustannushintaan tai tappiolla mitään asuntoa anna.Omistasasunnoiksi muuttuisivat ja/tai huonoimmat talot purettaisi tietenkin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meillä yllä pidetään suurkaupunkien maailman metropolien vuokria asumisesta .vaikka meidän tulotaso ei yllä noittein isojen metropolien tulotasoon ollenkaan
        Oisko se ahneus joka ylläpitää noita korkeita vuokria
        Vuokratuloa voitaisiin verottaa rajusti
        Eiköhän ne sitten kohtuulliseen muuttuisi

        Vuokratuloja verotetaan 30 % , paljonko sinun tulojasi verotetaan ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin. Tuet ovat huono juttu kaikille.

        Toivottasti asiasi menevät tulevaisuudessa päin h-vettiä ja tulet tarvitsemaan itse tukia. Saattaa olla, että muuttuu se ääni kellossa hyvinkin nopeasti.


    • Anonyymi

      Se justiin että pienelläkin palkalla tulee toimeen ja osaa hoitaa talousasiansa. Nykyasenne on että en mää tee sitä sun tätä,- joutuu meneen kuntouttavaan työtoimintaan.
      Monta vuotta jos on työtön niin alkaa aristeleen töitä. Työ se on mikä puhdistaa mieltä.

      • Anonyymi

        Nykyasenne on myös, ettei palkata ketään muita kuin sosiaalisia urpoja, jotka ei osaa tehdä mitään. Ilmankos kaikki on rikki ja mikään ei toimi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyasenne on myös, ettei palkata ketään muita kuin sosiaalisia urpoja, jotka ei osaa tehdä mitään. Ilmankos kaikki on rikki ja mikään ei toimi.

        ennen oli paremmin,, sitten tuli kokoomus eu ,ja halpa työvoima..


      • Anonyymi

        kokoomuksen kotkotuksia. tehkööt työnantajat ite työsä , jos ei kunnon, ,tai edes kohtuu palkkaa maksa.


      • Anonyymi

        Ennen oli työtä, mistä maksettiin palkkaa ja työn vastaanottaminen kannatti, mutta nykyään ei ole enää työtä vaan kokoomuksen kuntouttavaa työtä, mistä ei makseta palkkaa.


    • Anonyymi

      Työstä pitää saada kunnon palkkaa, ellei sitä palkkaa saa niin tehkää itte paskaduuninne vaikka ilmatteeksi.

      Vuokrafirmojen nollasopparit ja pätkätyöt eivät ole mitään aitoa työtä.
      Mielummin vaikka vankilaan kuin paskaduunia orjan statuksella.

      • Anonyymi

        Vankilassakin saisit asunto ja ravintoedun. Eikö mikään riitä. Menisit töihin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vankilassakin saisit asunto ja ravintoedun. Eikö mikään riitä. Menisit töihin.

        Ei se töihinmeno ikärasismin vaivaamassa suomessa ole helppoa jos on yli 50v kateus vie mahdollisuuden tehdä edes talkootöitä.


    • Anonyymi

      Joku kala fillaroi.

    • Anonyymi

      Kuntouttava työtoiminta on joissakin tapauksissa röyhkeää työttömän hyväksikäyttöä kunnalta.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        On hienoa, että on työharjoittelua, kuntouttavaa työtoimintaa ja työkokeiluita. Vain tekemällä töitä ja näyttämällä osaamisen ja taitonsa, saa oikeita palkkatöitä.

        Nykyajan lusmut eivät viitsisi edes pieraista ilman maksua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On hienoa, että on työharjoittelua, kuntouttavaa työtoimintaa ja työkokeiluita. Vain tekemällä töitä ja näyttämällä osaamisen ja taitonsa, saa oikeita palkkatöitä.

        Nykyajan lusmut eivät viitsisi edes pieraista ilman maksua.

        Ennen oltiin töissä! Ei tunnettu työharjoittelua, kuntouttavaa työtä tai työkokeilua.
        Työnantajille annettiin vaihtoehdot: palkkaa ihminen töihin tai jää ilman!


    • Anonyymi

      Muutama kaveri keplottelee työttömänä, siis eivät halua lainkaan töihin ja olen huomannut heidän ahdistuvan, jos pitää mennä jonnekin vaikka työkokeiluun tai vain kurssille. Kotona on mukava vain pelata tietokoneella ja hakea tukia. Työkkärikorvaus ja tuet riittää elämiseen, joten töitä ei edes kaivata häiritsemään elämää. Ennemin otetaan karenssi, kuin mennään mihinkään omalta mukavuusalueelta.

      • Anonyymi

        Kotona menot on pienet


      • Anonyymi

        Aito työpaikka varmaankin muuttaisi suurimman osan asennetta mutta jos tarjolla on huonopalkkaista paskaduunia tai peräti tyhjänpäiväisiä käsipäivää kursseja niin ei siinä ole mitään järkeä.

        Miksi pitäisi teeskennellä että on kiinnostunut paskaduunista millä ei elä eikä kurssit johda työpaikkaan, ihan yhtä tyhjän kanssa joten mielummin makaa vain kotona ja keskittyy omaan hyvinvointiin eri harrastusten parissa.

        Sehän teitä nilkkejä vituttaa kun työttömälläkin voi olla ihan mielekästä tekemistäkin ja harva työtön murehtii työttömyyttä, vaan elää ihan laadukastakin elämää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aito työpaikka varmaankin muuttaisi suurimman osan asennetta mutta jos tarjolla on huonopalkkaista paskaduunia tai peräti tyhjänpäiväisiä käsipäivää kursseja niin ei siinä ole mitään järkeä.

        Miksi pitäisi teeskennellä että on kiinnostunut paskaduunista millä ei elä eikä kurssit johda työpaikkaan, ihan yhtä tyhjän kanssa joten mielummin makaa vain kotona ja keskittyy omaan hyvinvointiin eri harrastusten parissa.

        Sehän teitä nilkkejä vituttaa kun työttömälläkin voi olla ihan mielekästä tekemistäkin ja harva työtön murehtii työttömyyttä, vaan elää ihan laadukastakin elämää.

        Joo antaa vaan ,toisten rehkiä menemään , se on kaikin puolin tehokasta, ei tarvi koko kansaa kouluttaa , ja paska hommia paska palkalla ei kannata tehdä se on ihan selviö , terve ruumis ei työtä kaipaa ja sairas ei kykene, heh heh!!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aito työpaikka varmaankin muuttaisi suurimman osan asennetta mutta jos tarjolla on huonopalkkaista paskaduunia tai peräti tyhjänpäiväisiä käsipäivää kursseja niin ei siinä ole mitään järkeä.

        Miksi pitäisi teeskennellä että on kiinnostunut paskaduunista millä ei elä eikä kurssit johda työpaikkaan, ihan yhtä tyhjän kanssa joten mielummin makaa vain kotona ja keskittyy omaan hyvinvointiin eri harrastusten parissa.

        Sehän teitä nilkkejä vituttaa kun työttömälläkin voi olla ihan mielekästä tekemistäkin ja harva työtön murehtii työttömyyttä, vaan elää ihan laadukastakin elämää.

        Mitä muuta osaat kuin pashkaduuneja? - Nm. Palkka osaamisen perusteella


    • Anonyymi

      Kyllä mää ainakin pelkään töitä. Siksi en uskalla aamuisin koskaan tulla lämpimän peiton alta pois. Olen siellä tosipitkään, joskus 12.00 maissa kurkkaan et onko se työ lähellä, jos ei ole niin hiipsin peiton alta pois, mutta menen nopsaa takasin jos työ lähestyy.

    • Anonyymi

      Kaikilla on toiminnan tarve. Positiivinen käsitys ratkaisee.
      Ihmisiä pelätään ennemmin ei työtä.

      • Anonyymi

        Näin on. Kuka nyt työtä pelkäisi? Ihan tyhmä juttu.


    • Anonyymi

      Niimpä ihmispelkoa hyvinkin ja ensimmäinen uhka on naapuri huh jos tulee vastaan.Se jo on kun puolillepäivin nukkuu niin vuorokausirytmi jo sekasin heh menee aamulla 6 aikaan nukkuun.
      Se kunttouttavassa työtoiminnassa on että tulee rytmiä arkeen. Ihmiset on niin surkeita ettei edes pysty meneen kuntouttavaan 3 krt viikossa huh huh kun mielisairaaloissakin 3 tunnin työpalvelu vastaa työpäivää.
      Erakoidutaan kotio ja syödään epäterveellisesti niin sanonko mitä ihminen sillon on läjä pas....kaa

    • Anonyymi

      >>> Työstä pitää saada kunnon palkkaa, ellei sitä palkkaa saa niin tehkää itte paskaduuninne vaikka ilmatteeksi.

      Mikä on se erityisosaaminen, mitä sinulla on eli mitä sellaista sinä oikeasti osaat, mitä muut eivät osaa? Ellei sinulla mitään ertyistä taitoa ole, työnantajan ei tule maksaa sinulle mitään muuta kuin peruspalkkaa.

      • Anonyymi

        Työntekijän ei tarvi näyttää osamistaan ellei saa muuta kuin peruspalkkaa!!!! Joakisella on erityistaitoa ja koulutusta omaan ammatiin, mutta ellei siitä palkita ei sitä myös tehdä.

        Muistan aikanaan kun oli töissä eräässä yhdistyksessä. Olin toimistohommissa ja osasin soittaa pianoa hyvin. He halusivat että soittaisin kerran viikossa jossain kerhossa heille pieanoa ja laulattaisin, mutta kun kysyin että mikä on se korvaus siitä soitosta, he sanoivat ettei erillisätä korvausta että sisältyy siihen työhön. Sanoin että ei kiitos, en soittele enkä laulata, teen vaan ne toimistotyöt mitkä siihen kuuluu.

        Työpaikka ilmoituksessakaan ei ollut että tarvisi osata soittaa, ettyä se käsitti vaan toimistohommat. Ilmaiseksi en pidä mitään laulukerhoa kenellekkään.


      • Anonyymi

        Siis missä tilanteessa minä olen? Jospa kertoisit kun itse en sitä tiedä???? Hih.. aka hauskaa kysyä toiselta minun omia asioita????

        Sitä sanotaa olettamukseksi ja arvailuksi ja idoiotisiseksi, kun maalaiilee omai kuvia ihmisitä joita ei tunne?? Voi itku kerro äkkiä mitä mulle kuuluu??????? Heheee


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis missä tilanteessa minä olen? Jospa kertoisit kun itse en sitä tiedä???? Hih.. aka hauskaa kysyä toiselta minun omia asioita????

        Sitä sanotaa olettamukseksi ja arvailuksi ja idoiotisiseksi, kun maalaiilee omai kuvia ihmisitä joita ei tunne?? Voi itku kerro äkkiä mitä mulle kuuluu??????? Heheee

        Olen yllä kirjoittaneen kanssa samaa mieltä, vaikka en käytä yhtä vulgaaria kieltä. Asiasi näkyy pitkälle pelkästään parin kommentin takaa. Sinulla ei mene hyvin. Jos vaihdat elämänasennettasi, voisit huomata auringon paistavan ja lintujen laulun. Ne ovat kauniita asioita elämässä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Työntekijän ei tarvi näyttää osamistaan ellei saa muuta kuin peruspalkkaa!!!! Joakisella on erityistaitoa ja koulutusta omaan ammatiin, mutta ellei siitä palkita ei sitä myös tehdä.

        Muistan aikanaan kun oli töissä eräässä yhdistyksessä. Olin toimistohommissa ja osasin soittaa pianoa hyvin. He halusivat että soittaisin kerran viikossa jossain kerhossa heille pieanoa ja laulattaisin, mutta kun kysyin että mikä on se korvaus siitä soitosta, he sanoivat ettei erillisätä korvausta että sisältyy siihen työhön. Sanoin että ei kiitos, en soittele enkä laulata, teen vaan ne toimistotyöt mitkä siihen kuuluu.

        Työpaikka ilmoituksessakaan ei ollut että tarvisi osata soittaa, ettyä se käsitti vaan toimistohommat. Ilmaiseksi en pidä mitään laulukerhoa kenellekkään.

        Hyvä että rajasit työnkuvaasi. Mitä suppeampi työnkuva, sen parempi. Turhaa huseerata muiden osaamisalueilla, turhaa syödä muiden leipää, sillä työtekijät vähenevät sitä mukaa kun yksi on joka paikan höylänä ja yleismiehenä.


    • Anonyymi

      Riippuu paljon siitä tykkääkö ittestään esim, bussikuski päättää olla kohtelias niin saako enemmän palkkaa ehkä ei mutta voikin olla sitten muuten pidetty.Ryhtykää yrittäjäks jos ootte niin päteviä.

      • Anonyymi

        Palveluammattiin KUULUU OLLA KOHTELIAS ASIAKKAALLE, sitä ei erikseen mainita, sen pitää jokaisen itse ymmärtää. Erityisosaaminen on eri asia, jos osaat vaikka 7 kieltä ja sitä ei edes haastattelussa kysytä ja tulee vasta ilmi myöhemmin, niin ei sitä saa yritys hyödyntää ilmaiseksi. Jos yrityksessä tarvitaan eri kieliä niin kyllä siitä pitää maksaa sitten. Osaamistaan ei pidä antaa ilmaiseksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palveluammattiin KUULUU OLLA KOHTELIAS ASIAKKAALLE, sitä ei erikseen mainita, sen pitää jokaisen itse ymmärtää. Erityisosaaminen on eri asia, jos osaat vaikka 7 kieltä ja sitä ei edes haastattelussa kysytä ja tulee vasta ilmi myöhemmin, niin ei sitä saa yritys hyödyntää ilmaiseksi. Jos yrityksessä tarvitaan eri kieliä niin kyllä siitä pitää maksaa sitten. Osaamistaan ei pidä antaa ilmaiseksi.

        On täysin - siis täysin järjetöntä jättää taitonsa käyttämättä ja vedota työhönhakukaavakkeseen. Työt ja vaatimukset muuttuvat koko ajan. Jos työnantaja tarvitsee taitoa A ja sanot, ettet käytä niin onko parempi, että sinut pistetään pihalle ja palkataan osaaja tilalle. Jos työn vaatimustaso muuttuu, niin siitä voi neuvotella.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On täysin - siis täysin järjetöntä jättää taitonsa käyttämättä ja vedota työhönhakukaavakkeseen. Työt ja vaatimukset muuttuvat koko ajan. Jos työnantaja tarvitsee taitoa A ja sanot, ettet käytä niin onko parempi, että sinut pistetään pihalle ja palkataan osaaja tilalle. Jos työn vaatimustaso muuttuu, niin siitä voi neuvotella.

        Työhaastattelussa työnantajan velvollisuus on kysyä hakijalta asioita jonka perusteella hän palkkaa.
        Ei voi olla niin, että kun hakija on esim päässyt kyseiseen työhön, ja tulee ilmi että hän on osaa jotain erikoista esim juuri tuo pianonsoitto, ja siitä ei ole ollut hakuilmoituksessa mainintaa eikä työnantaja siitä ole kysynyt haastattelussa., ja kun taito on havaittu niin sitä ruvetaan käyttämään ylimääräisenä työtehtävänä yrityksessä, niin tottakai siitä pitää erikseen maksaa, jos työntekijä alkaa jotain laulukerhoa pitämään ja soittamaan. Sehän on sitten ilmaista työtä firmalle. Kyllä jotain korvausta siitä pitää saada.
        Eri asia on jos siitä olisi ollut maininta että sitä tarvittaisiin työpaikassa, muta kun ei ole ollut.


    • Anonyymi

      Monelle työttömälle on ihan kauhuskenaario, että joutuisi töihin. Jos vaikka tapahtuis sellainen ihme. että iltauutisissa ilmoitettaisiin seuraavana päivänä kaikille työttömille olevan töitä, niin kyllä alkasi melkoinen töiden välttely, terveyskeskukset olisivat täysi tukossa sairasloman pyytäjistä jne.
      Ne jotka haluavat työllistyä, ovat töissä ja etsivät itse työpaikan. Miten muuten olisi tilanne, että maassamme on satojen tuhansien työttömien lisäksi monella alalla työvoimapula!!!! Ja kaiken lisäksi työpaikkoja on avoinna ihan hyväpalkkaisiin töihin.
      https://www.hs.fi/talous/art-2000006252617.html

      https://duunitori.fi/tyoelama/ammattibarometri-tyovoimapula

      https://yle.fi/uutiset/3-10413860

      • Anonyymi

        Pitää muistaa, että osa työttömistä on sellaisia uunoja, ettei heitä voi laittaa töihin.

        Ei siis oikeastaan millekään alalle töihin.

        Työpaikat ja osaaminen eivät kohtaa, ja vaikka moni korkeastikoulutettu osaisikin matalapalkka-alojen tehtäviä, ylpeys ei anna periksi tehdä niitä. Ellei ole pakko, niin mieluummin silloin kortistossa kuin töissä, koska pakko ei ole.

        Ansiosidonnainen on monille se siunaus ja kirous, joka pitää mielellään kotisohvassa tai sienestämässä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitää muistaa, että osa työttömistä on sellaisia uunoja, ettei heitä voi laittaa töihin.

        Ei siis oikeastaan millekään alalle töihin.

        Työpaikat ja osaaminen eivät kohtaa, ja vaikka moni korkeastikoulutettu osaisikin matalapalkka-alojen tehtäviä, ylpeys ei anna periksi tehdä niitä. Ellei ole pakko, niin mieluummin silloin kortistossa kuin töissä, koska pakko ei ole.

        Ansiosidonnainen on monille se siunaus ja kirous, joka pitää mielellään kotisohvassa tai sienestämässä.

        On kiva olla uuno jos se tarkoittaa sitä ettei mene 9 e päiväkorvauksella töihin. Mielellään sitä uunoilee!!!
        Mitä pahaa siinä on että katkerat työlliset 9 e päiväpalkalla pottuilee, kun kärsivät työssä olemisesta???
        Musta on ainakin kivampi olla tuilla töissä jota saa enempi kuin 9 e piväkorvausta.

        Ollaan uunoja mielellään. Hih kiva kun kärsitte ja kateellisena manaatte kun me saamme rahaa enempi kuin orjatöissä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kiva olla uuno jos se tarkoittaa sitä ettei mene 9 e päiväkorvauksella töihin. Mielellään sitä uunoilee!!!
        Mitä pahaa siinä on että katkerat työlliset 9 e päiväpalkalla pottuilee, kun kärsivät työssä olemisesta???
        Musta on ainakin kivampi olla tuilla töissä jota saa enempi kuin 9 e piväkorvausta.

        Ollaan uunoja mielellään. Hih kiva kun kärsitte ja kateellisena manaatte kun me saamme rahaa enempi kuin orjatöissä.

        Uuno. Mikä tuli todistetuksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kiva olla uuno jos se tarkoittaa sitä ettei mene 9 e päiväkorvauksella töihin. Mielellään sitä uunoilee!!!
        Mitä pahaa siinä on että katkerat työlliset 9 e päiväpalkalla pottuilee, kun kärsivät työssä olemisesta???
        Musta on ainakin kivampi olla tuilla töissä jota saa enempi kuin 9 e piväkorvausta.

        Ollaan uunoja mielellään. Hih kiva kun kärsitte ja kateellisena manaatte kun me saamme rahaa enempi kuin orjatöissä.

        Uuno vetää heti nuo 9€/päivä tai 18€/päivä kulukorvaukset työkokeiluun, vaikka kyse oli ihan työpaikoista, missä maksetaan palkkaa. Niihin ei kuitenkaan työttömät lähde, vaikka monella alalla on työvoimapula.
        Suomessa ei ole mitään orjatöitä, ne on vain uunojen korvien välissä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kiva olla uuno jos se tarkoittaa sitä ettei mene 9 e päiväkorvauksella töihin. Mielellään sitä uunoilee!!!
        Mitä pahaa siinä on että katkerat työlliset 9 e päiväpalkalla pottuilee, kun kärsivät työssä olemisesta???
        Musta on ainakin kivampi olla tuilla töissä jota saa enempi kuin 9 e piväkorvausta.

        Ollaan uunoja mielellään. Hih kiva kun kärsitte ja kateellisena manaatte kun me saamme rahaa enempi kuin orjatöissä.

        Jos sinusta on kiva olla uuno niin vaihdetaan osia.

        Jouduin onnettomuuteen muutama vuosi sitten, ja aivoni ovat lähes muusina.

        Pystyn kuitenkin hoitamaan lähes kaikki perusasiat itse, en vain pysty muistamaan asioita.

        Kännykkäni ja siinä oleva kalenteri on täynnä muistutuksia, jopa sellaisia että sen lisäksi että se muistuttaa milloin pitää ottaa lääkkeet niin se myös muistuttaa että paljonko kello kulloinkin on, sillä saatan vain vaipua vain puoliuneen ja unohtaa kaiken. Lääkkeiden ottamisen jälkeen pari seuraavaa tuntia menee ihan hyvin, sitten onkin taas valmis jo nukkumaan.

        Lääkärissä ja kaikissa mahdollisissa tutkimuksissa on tullut hypättyä säännöllisesti, mutta kun ei voi auttaa niin ei vaan voi. Ollaan sitten täällä kotona ja möllötetään. Tietokonepelitkään ei huvita kun ne on liian vaikeita.


    • Anonyymi

      Toimintaa vaan tarvii eikä jäädä sinne kotio istuun nooh tai istukaa vaan mutta eipä häppöinen vanhuus.

      • Anonyymi

        Siis tän on pakko olla provo. Ei työnteko ole pakollista. Olisko nyt isäni noussut haudasta huutelemaan. Katkerat kusipäät huutelee kun muut eivät ole töissä.. jos ja kun olet joutunut eläkkeellesi mene vitun homo takaisin töihisi, ei ole meiltä pois jos et osaa muuta kuin vittuilla. Kunpa vanhukset ymmärtäisivät ennen kuolemaansa ooho olisin voinut tehdä muutakin. Katkeroidu kääkkis, en tee töitä Sinun takiasi :) t. Nolifer 2020


    • Anonyymi

      Mitä se kertoo aikuisuudesta, jos pelkää? - Nm. Kasvu kesken

    • Anonyymi

      Pelkään töitä,koska en ole nopea missään enkä älykäs. Kuntouttavassa käyn. Mitä sitten jos jlku pelkää tai ei osaa. Mitä se muille kuuluu. Eipä ole kotiovelle kukaan tullu vinkuu tai itkee,että miksin oot tollanen. Netissä kaikki vinkuu. Siitä turha piitata ku elää omaa elämää.

    • Anonyymi

      Voiks palkkatyön sijaan mennä kuntouttavaan jossainpäin Suomea, jos välttämättä haluaa? vai tarviiks kuntouttavaan olla monta vuotta työttömänä et pääsee?

    • Anonyymi

      On kokemusta "kuntouttavassa työtoiminnassa" olemisesta 3 kk, 2 krt viikossa ,4 h pv.

      Ei siellä paikassa ollut mitään tekemistä edes. Ei siellä useimmilla "kuntoutettavillakaan" näyttänyt olevan mitään tekemistä. Yksi kokkasi, hänellä sitten oli tekemistä, mutta hänkin lähti pois sieltä, kun meni hermot sen joutoväen kanssa siellä.

      Oli pelkästään verenpainetta nostattava kokemus.

      En tiedä mitä ihmiselle pitää tapahtua että kokee kuvatunlaisen "kuntouttamisen" millään lailla positiivisena. Kotona on ainakin itsellä aivan tarpeeksi tekemistä.

      Minä koin pelkästään häiritsevänä että mokomaan roskahommaan ajettiin. Toista kertaa en mene.

      • Anonyymi

        ehdottiks virkailijat sitä tapaamisessa vai lähettikö sähköpostia?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ehdottiks virkailijat sitä tapaamisessa vai lähettikö sähköpostia?

        Tuota "kuntouttavaa" ennen minun piti pitkään käydä silloin ja tällöin säännöllisen epäsäänöllisesti TE-keskuksen toimistossa henkilökohtaisissa tapaamisissa ja siellä oli jopa sosiaalitoimiston edustajakin aina paikalla. Siihenkään minä en itse hakeutunut, vaan minut sellaiseen jotenkin vain "määrättiin". Johtuikohan siitä että olin hakenut ja saanutkin toimeentulotukea pitkään ja säännöllisesti muutaman kympin kuussa. Nyt en kohta kolmeen vuoteen ole hakenutkaan toimeentulotukea (lopetin kun se siirtyi KELAlle).

        Sen "kuntouttavan" jälkeen sanoin niille sitten että riittää tämä jo. Eivät ole sen jälkeen juuri kiusanneet.


    • Anonyymi

      Heh jos kuntouttavassa työtoiminnassa ei mitään tarvi tehdä ja saa olemisesta 9 eur niin mikä kauhee kiire sitten kotio istuun ja pähkäileen raha-asioita

      • Anonyymi

        Noin kai ne jotkut ajattelee. 4 pv viikossa 6 h per päivä istuvat siellä näpelöimässä älypuhelimiaan. 144 € taskurahaa/kk saavat vielä "työstään" työttömyys muiden etuuksien lisäksi.

        Sitäkö ihmiset "kuntouttavassa" tekee? Kyllä. Olen nähnyt. Mutta ei ole minua varte sellainen homma.

        Stressitaso nousee pelkästään katsomisestakin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin kai ne jotkut ajattelee. 4 pv viikossa 6 h per päivä istuvat siellä näpelöimässä älypuhelimiaan. 144 € taskurahaa/kk saavat vielä "työstään" työttömyys muiden etuuksien lisäksi.

        Sitäkö ihmiset "kuntouttavassa" tekee? Kyllä. Olen nähnyt. Mutta ei ole minua varte sellainen homma.

        Stressitaso nousee pelkästään katsomisestakin.

        Ei sieltä mitään 144€ saa vaikka olisit työtoiminnassa joka ikinen päivä. Siitä pitää huolen kela ja verottaja. Hyvä jos 50€ jää työttömyyskorvauksen päälle. Kokemusta on, joten voit mennä tarkistamaan faktasi herra/neiti kaikkitietävä.


    • Anonyymi

      ENTIS AIKAAN EI OLLU PIKAVIPPEJÄ EIKÄ PITÄS OLLA NYTKÄÄN !!!!!!!!!!!! KUKA NE KEKSI NIIN VITTU MENIS HIRTEEN !!!!!!!

      • Anonyymi

        Pikavipit on uusin juoni saada ilmiset koukkuun ja nöyryytykseen. Lisäksi heidän rahansa vaikka sitten ulosotin kautta.

        Pikavipit ovat kokoomusherrojen suurta bisnestä.

        Moraalisestihann se on alhaisista alhaisinta toimintaa, mutta kokoomusrahalla ei ole sielua..


      • Anonyymi

        Ennen pikavipit oli vekseleitä. Vekselillä sai rahaa pankista 18-20% korolla, piti (yleensä) maksaa takaisin 3kk päästä.


    • Anonyymi

      TÄÄLLÄKIN ULISEE VAAN SELLASET JOTKA EI OO ASUNUKAAN KOSKAAN MUUALLA KUN SAMALLA PERSEENSUON PAIKKAKUNNALLA KUN EI TEDETÄ MITÄ SE MAKSAA MUUALLE MENO!!!!!!!!!!!!!!!!!! KÖYHÄ EI MUUTA, IKINÄ EI KOSKAAN !!!!!!!!!!!!

      • Anonyymi

        ...ja mitä tulee köyhän muuttamiseen paikkakunnalta toiselle, niin se kyllä onnistuu ihan hyvin täysin rahattomanakin. Sossu maksaa kaiken, Kelasta saa vielä tietyin edellytyksin liikkuvuusavustusta. Ja työtön ja täysin rahaton muuttaa paikkakuntaa sossun rahoilla, sossu maksaa muuttokuljetukset ja takuuvuokrat.
        Monella kaupungilla ja kunnalla on sopivaa kalustoakin muuttokuljetuksiin, sekä sopivia henkilöitä avustamaan muutoissa. Monet kaupungit ja kunnat muuttaa hyvinkin mielellään työttömän ja täysin rahattoman toiselle paikkakunnalle...
        Lisäksi monet työnantajat avustavat muutossa tai maksavat ja järjestävät muuton kokonaan työntekijöilleen. Silloin muutossa ei tarvitse edes itse pakata ja kantaa ainuttakaan muuttotavaraa, kun huolintaliike hoitaa kaiken alusta loppuun. Kontti tulee kadun varteen tai talon pihalle ja sillä kuljettaan kaikki muuttotavarat toiselle paikkakunnalle tai ulkomaille.
        Joten turhaa ininää tosiaan tietämättömältä, ettei köyhä muuta ikinä koskaan!


    • Anonyymi

      Onks papa beäääääs.

    • Anonyymi

      Ei se niin ole vaan se on viisautta, tehköön hölmöt töitä ja raatakoon itsensä loppuun.

      Mikä sen ihanmpaa kun saaolla,tehdämitähaluaa ei tarvitse olla kenelkekkään tilivelvollinen, mennä saa ja tehdäomassa asunnossaan ihan omia juttuja,matkustaa, nauttia jaah kesät nauttia sekä suunnitella oman elämänsä niin kuin haluaa.

      Pyrkikää samaan, kun katsoo näitä eduskunnan raksuttavia rakkikoiria ja heidän työpäivänsä pituutta,ihan naurattaa kuinka ahneita ja hulluja voivatkaan ihmiset olla.

    • Anonyymi

      "Pyrkikää samaan, kun katsoo näitä eduskunnan raksuttavia rakkikoiria ja heidän työpäivänsä pituutta,ihan naurattaa kuinka ahneita ja hulluja voivatkaan ihmiset olla."

      Pahinta vaan on ku jotkut tavallisissa ihmisissä samaistuu noihin. Ne on niitä aivopestyjä sitten.

    • Anonyymi

      Jos porvarit ovat vieneet työt lähi-itään ja parhaassa iässä oleva työmies ajautuu pitkäaikaistyöttömöksi, on peli menetetty.
      Sellainen ihminen syrjäytyy kaikesta, jopa elämästä alle 5v.
      Tällaisten ihmisten "kuntoutus" taas on junailtua hyvävelihommaa. Naurettavalla kuntoutuksella kouluttaja vetää todella suuret rahat.

      Tämä on tällaista oppikirjamaista toimintaa, kuinka hyvävelikerho putsaa yhteiskunnann varoja . kaiken lisäksi kehtaavat oman rikollisen kähmintänsä päälle syyllistää työttömiä.

      Pthyi sentään kun on likaista tämä E_-porvari riistäminen.

    • Anonyymi

      Käyhä se, kun keskustelee vapaasti mikä ei sovi kaikille.

    • Anonyymi

      Ei tääl mikää 10 vuotta työttömänä ollu töitä saa.

    • Anonyymi

      "ihmiset pelkäävät töitä", koska fyysinen työ vaatii enemmän energiaa, kuin mitä 9e. lisällä vrk.ssa saa . makarooni pussi ei riitä antamaa energiaa tarpeeksi. reilu palkka olla pitää.

      • Anonyymi

        Mihin unohdat tuon 9€/päivä tai 18€/päivä kulukorvauksen lisäksi maksettavat työttömyyskorvauksen ja muut tuet, joihin työkokeiluun osallistuvat on oikeutettu???
        Lisäksi kulukorvaus jo pelkästään riittää kattamaan kunnolliseen ruokaan ja kulkemiseen liittyvät kustannukset. Nythän kyse on kuitenkin TYÖKOKEILUSTA!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin unohdat tuon 9€/päivä tai 18€/päivä kulukorvauksen lisäksi maksettavat työttömyyskorvauksen ja muut tuet, joihin työkokeiluun osallistuvat on oikeutettu???
        Lisäksi kulukorvaus jo pelkästään riittää kattamaan kunnolliseen ruokaan ja kulkemiseen liittyvät kustannukset. Nythän kyse on kuitenkin TYÖKOKEILUSTA!

        EI SAA 18€ PÄIVÄ YHDESTÄKÄÄN TYÖLLISYYTTÄ EDISTÄVÄSTÄ PALVELUSTA!!!


    • Anonyymi

      Aika moni työläinen pelkää kotitöitä, siksi päätyvät työhän istumaan ja kahvittelemaan ja pelaamaan, tekemättä siellä mitään. Juoruavat päität pitkä toistensa kanssa. Ja siitä saa palkkaa.

      Kotona on todella raskata lapsien hoidossa, kotityöt siinä pälle, kaupassa käynnit ym. Sitä ei arvaakkaan miten paljon kotiäiti tekee kotona töitä. Siitä ei saa erillistä palkkaa, perinteiset lapsilisät ja kotihoidontuet. Työstä saatu palkkak
      in ei ole palkankokoinen vaan pienempi. Että ilmaiseksi kotona tehdään raskasta työtä.
      Monet miehet ovat siksi töissä kun siellä pääsee helpommalla.

    • Anonyymi

      miehet käyvät töissä tienaamassa talous rahat , ja naiset hoitaa kotitöitä, niinhän on kautta aikojen tehty, naiset valittavat ja väsyvät nykyisin kotitöistä.,kun eivät pääse paikalliseen pämppää kaljaa , ja kartsalle uusia läväreit ja tatskoja ottamaan., #

    • Anonyymi

      No ihmiset pelkää vangeutta kun on istumassa kakkua niin silloin saa edes ajatella mitä itse haluaa?
      Kun on töissä niin ei saa tehdä mitä tse haluaa? ja väliin jopa pakotetaan ajattelemaankin työasioita.

    • Anonyymi

      Kelaa tai verottajaa ei kannata kusettaa, vilppi tulee ja vangeutta.

      • Anonyymi

        Kyllä vaan kannattaa tässä maassa, koska vaihtoehtoja ei ole.


    • Anonyymi

      Kaikki pelkää töitä. Nykysin on arpapeliä kuka saa palkkaa ja kuka ei. Jos olet postin pääjohtaja, eduskunnassa töissä tai muu hyväveli verkostoon kuuluva, saat palkkaa ja reippaasti saatkin, mutta jos olet veronmaksaja niin palkatonta saat ja silti maksat veroja!!! Hei haloo vaan että siinä syy miksi työtä pelätään. Kuka haluaa olla hyvinvointivaltiossa (hih) töissä ja orjana???

      Mä saan korvauksia ja tt tukea ym kelan tukia niin enpä viitti niihin arpajaisiin edes osallistua. Kohta loppuu aktiivimallikin joten pari kuukautta niin ei tarvi siitäkään enää kärsiä.

      • Anonyymi

        Minua tuo aktiivi pelleily ei ole koskettanut siitäkään saakka kun se tuli voimaan, mitään ei tarjottu koskaan ei ollenkaan ei yhtään. Tt tukea saava voi haistattaa pitkät moisille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minua tuo aktiivi pelleily ei ole koskettanut siitäkään saakka kun se tuli voimaan, mitään ei tarjottu koskaan ei ollenkaan ei yhtään. Tt tukea saava voi haistattaa pitkät moisille.

        Ennen oli ennen , nyt on nyt , ennen 60 luvulla ,oli lähes kaikille töitä , eikä ollut kelaa eikä sossua , en ainakaan ollut tietoinen.
        Otettiin työtä kuin työtä ,moni teki aluksi pienellä palkalla ,mutta kun osoitti ,että on halua ja aktiivisuutta , moni meistä kohosi porras portaalla niin työtehtävissa kuin samalla myös palkan osalta , jolla sitten kustanettiin omakotitalot ja mökit ,auto vaihdettiin tarpeen mukaan . Jopa 70 luvulla päästiin etelän lomille , ja kun on pakerrettu 40-50 vuotta ,on hyvä myydä omakotitalo ja luovuttaa mökit ja veneet nuorisolle ,jos vaan kelpaa .
        Eli kyllä vain ahkeruudella ja uskaluksella voi jotain saavuttaa ,ei pidä pelätä työtä.
        Päin vastoin työtä pitää rakastaa ja työn kautta tulee hyviä ystäviä ja muuta virikettä.
        Nyt nuoret lopettakaa työn vieruksominen , eteenpäin elävän mieli ,uskallusta ,niin hyvän elämän tiellä olette ,ja vahvuuksiin on mukava!osa kun voi kiistellä työuraa ja työstä saatua arvostusta , sekä työkavereita ja muuta työyhteisössä tulleita tuttavuuksia .
        Nyt on hyvä asustaa keskustan kerrostalo osakkeesta , vaimo vieressä .


    • Anonyymi

      Pelko johtuu suurelta osin työntekijöiden orjuuttamisesta ja haukkumisesta jos ei heti osaa. mm metallialan hitsaajan on lähes poikkeuksetta oltava piirustuslukutaitoinen ja kaikki työnjohtajat ei ole.

    • Anonyymi

      Työelämässä on sellaisia mulkkuja sekä narsisteja että pitäisi saada ylimääräinen korvaus pelkästään siitä syystä että joutuu sietämään heidän seuraansa. Ei ihme jos työelämä ei kaikkia kiinnosta.

      • Anonyymi

        Mutta työelämässä pääasia ei olekaan se, millaisia muut ovat vaan se, millainen sinä olet. - Nm. Saat sitä, mitä tilaat


    • Anonyymi

      Olen sitä mieltä että palkan on oltava motivoiva, kulut kuitenki vähintään tuplaantuu työssä käydessä. Silti kaikki kotityöt tulee työpäivän päälle lisäksi, sekin vielä että palkasta ku menee vielä verotki ja tulee muita kuluja lisää. Niin ei se motivoi tekemään työtä jos hyödyt on pienemmät ku haitat, viimetyöpaikassa oli aika pieni palkka ja aika pian huomasin että vaikka työ oli suht mielekästä niin talous meni aika nopeasti kuralle. Pärjäsin paremmin pelkällä työttömyysturvalla kuin sillä pienellä palkalla, ruokakulut moninkertaistui työssä ollessa, lisäksi työssä piti kulkeakkin jollakin siitäkin tuli ylimääräisiä kuluja. Eli työnteko ei vaan kannata missään nimessä jos palkka on liian pieni, se ei motivoi yhtään että raataa ku hullu ja sitte vielä käteen siitä ei jää yhtään mitään. Ongelma ei ole työttömyyskorvauksissa vaan liian kovasta verotuksesta alhaisissa palkoissa, minusta alle 2500€ tuloista ei pitäs periä veroa ollenkaan ja taas yli 5000€ tuloista vois periä helposti 30% ja yliki ja mitä korkeampi kuukausi ansio sitä enemmän veroa. Verokeertymä ei muuttuisi miksikään mutta työnteko olis kannattavampaa

      • Anonyymi

        Juurikin näin! Kokonaisuudessaan veroja ja etenkin ansiotulojen verotusta pitäisi lieventää ja alkaa käymään leveällä punakynällä budjettialäpi eikä vuosi vuodelta lisätä menoja. Lisäksi työn ja sosiaaliturvan yhteensovittaminen pitäisi olla aidosti kannustavaa. Nyt se ei ole vaan toisinaan kurittava ja todella byrokraattinen. Kyllä niitä työtä pelkääviäkin varmaan on, mutta en usko suurten massojen ehdoin tahdoin elävän pikkutuloilla.

        lajijasuris


    • Anonyymi

      Toi on pas. ka puhetta.
      97 % työttömistä menisi heti töihin.
      Turha heitä tuomita.

    • Anonyymi

      Jos työnteosta saa vähemmän rahaa kuin työttömänä olosta olen mieluummin työtön. Eli nostakaa palkkoja.

    • Anonyymi

      Aloittaja on valitettavasti noobi. Hän väittää että että työttömät elelevät yhteiskunnan tuella.. tjoo 15 vuotta ehkä oli näin, mut triggeröidy sinä siivooja paskaasi :)

    • Anonyymi

      Wrrraaaaarr aaarrrr kaljaaaa aaaaarrr wraaaaaa kaljaaaaarrrrh

    • Anonyymi

      Meidän hieno säätiö vaatii valtiolta TRILJOONAN E*URON lahjoitusta.
      Säätiö: YHH ( eli Yhteiskunnan Hyödyttömien Hyväksikäyttäjien Liitto)
      Rahat voi pakata finnairin koneeseen, päämäärä Espanjan Aurinko.
      Aikaa 14vrk:ta, muuten ulosmitataan koko VALTIO. Lähtö viimeistään kk kuluessa, heti kun viitsitään. Ja ei muuten ihan heti tulla sitten takaisin. Suositellaan maksamaan.

    • Anonyymi

      Kaikilla ei ole edes sitä kotia missä vatvoa yksinään muka olemattomia ongelmiaan. Ei koulutusta eikä minkäänlaista työkokemusta. Ei juurikaan sosiaalisia taitoja tai käsitystä normaalista elämästä. Asunnon saaminen tietyillä taustoilla lähes mahdotonta ominpäin. On mielenterveys- ja päihdeongelmat. Ei ainuttakaan läheistä eikä yhtään aitoa ystävää tai edes kaveria. Kyllä ihmistä pitäisi auttaa ensin saamaan edes oma asunto ja apua erinäisiin ongelmiinsa, mikäli siihen on itse suostuvainen, ja sitten vasta miettiä onko hänestä ikinä minkäänlaisiin töihin tai vastaavaan.
      Nimim. Kokemusta löytyy vähän liikaakin

    • Anonyymi

      Monikin kirjoittaa että kyllä hän töitä tekis mutta jos työ alkaisi niin 100 ongelmaa. Ei huvita se ja se tekeminen.
      Aikuiskoulutus mahdollisuuksia on vaikka kuinka paljon ja ruohonjuuritason hommia on.
      Jotain prkl kannustinloukkuja on mutta mitä ne onko jotain syötävää.
      Tekee työtä vaikka pienempi palkkaista eikä vertaa mitenkään mitä tukiaisia saa.Jos pelkästään miettii mitä tukiaisia saa niin siinähän on oravanpyörässä.

    • Anonyymi

      Ei ole työttömien vika että päättäjät ovat sikoja. Nostavat omia palkkoja ja alentavat kansalaisten etuja t j atukia.

      Kyllä he tajuuvat että kun maSen ymmärtää jo lapsikin. Mutta kun halutaan pitää köyhyyttä yllä tahalteen.
      Sillon on ryhmä jota syyttää suomen tilasta vaikka hallitus itse mokaa. Minä ainakin olen niin kauan tuilla kun saan palkkaa jolla elää.

      Kaikki sen ymmärtää mutta täälläkin on vaan noita provoilijoita jotka huudattaa ihmisiä.

    • Anonyymi

      Jos pelkästään sä miettisit miks työtön ei saa edes luottoa mistään niin vastaus on aivan selvä, EI MAKSUKYKYÄ !!!!!!!!!!!! NÄIN OLLEN TYÖTÖN JYMÄHTÄÄ SINNE MISSÄ NYTKIN ON !!!!!!!!!!

    • Anonyymi

      "Tekee työtä vaikka pienempi palkkaista eikä vertaa mitenkään mitä tukiaisia saa.Jos pelkästään miettii mitä tukiaisia saa niin siinähän on oravanpyörässä."

      JA SIINÄ TAAS NEROKAS PÖNTTÖPÄÄN KOMMENTTI, EI KUKAAN TEE TYÖTÄ JOS KÄTEEN JÄÄ VÄHEMMÄN KUN KOTONA !!!!!!!!!!!

    • Anonyymi

      EIKÄ PÄÄKAUPUNKISEUDULTA HERU EDES KÄMPPÄÄ JOTEN NEKIN VATVOMISET VOI LOPETTAA SIIHEN !!!!!!!!!

    • Anonyymi

      MAKSELE TUHANSIEN MUUTTOJA !!!!!!!!!!!!!!!!!

    • Anonyymi

      Eihän työttömyydestä kukaan huutele siihen asti kun vaikka loparit saanut ja liitonrahoilla. Siinä on aikaa toimia eikä hokea itselle kyllä tää tästä. Sitten onkin lämpimät housuissa kun tiputaan kelanrahoille. Helposti tulee parisuhteeseen ryppyjä. Kuka kattelee sellaista äijää jota ei huvita mikään tai nainen joka mussuttaa suklaata ja sipsiä.

    • Anonyymi

      MITÄ PIENELLÄ ANSIOSIDONNAISELLAKAAN TEKEE !!!!!! ATAA HUUTAJIEN HUUDELLA KUN HE ITSEKÄÄN EI SAA LÄSKIPERSETTÄÄN MINNEKÄÄN VAIKKA MITEN OLIS !!!!! TOIMEENTULOTUKI MAKSAA SÄHKÖT JA KAIKEN MUUNKIN !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • Anonyymi

      KUKA MITÄÄN PARISUHDETTA PERUSTAIS MUUTENKAAN VAI MISTÄ TOI KORTTIKIN AINA PIERASTAAN !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! AI NIIN YKSIN ASUVA SAA ISOIMMAT TUET !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • Anonyymi

      PARISUHTEISTAHAN NE ISOIMMAT ONGELMATKIN TULEE !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! NIIN ASUMISEN KUN MUUNKIN KANSSA !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • Anonyymi

      TE MUITA VAIN SYYTTELETTE OMISTA TÖPPÄILYISTÄNNE, HÄVETKÄÄ !!!!!!!!!!

      • Anonyymi

        Näin vanhana ihmettelen tuota huutamista ? ( Isoilla kirjaimilla)

        Jos nyt toistan menkää töihin ,vaikka olisi " mikä paska homma " ja teette sitä muutaman vuoden kunnolla ja olette kohtelua ja aktiivinen , jopa voitte siinä samalla opiskella .
        Niin kyllä hymyä ,kun ette säästä ,niin esimerkiksi palvelualoilla pääsee eteen päin ,jolloin myös palkat nousee , niin että pääsee asialliseen elintasoon ja kuniallisena perheen Isänä tai Äitinä .
        jatkaa tätä sukupolvien onnellista Suomalaisten kansakuntaa , on kuitenkin jonkinlainen lotto voitto syntyä Suomeen , on selvitty sodista ja sotakorvaukset maksettu , meitä monissa maissa kunnioitetaan ,missä historiaa tuntevia ihmisiä olen kohdannut , olkaamme ylpeitä siitä!


    • Anonyymi

      EN MINÄ AINAKAAN MINNEKÄÄN ERI PAIKKAKUNNALLE TULE MENEMÄÄN !!!!!!!!! SAMAA PASKAN JAUHAMISTA KUN KAIKKI MUUKIN !!!!!!!!!

    • Anonyymi

      En mie töitä pelkää mutta en halua mennä töihin. 9 e pväkorgauksella et elä. Palkkaa pitää saaha ainakin 3 500 e kk jotta työ kannattaisi. Töitä tehdään rahan vuoksi ei työn vuoksi.
      Itse en koskaan tee paljon töitä vaan olen vaan työpaikassa tai olin kun olin viel töissä. Nyt en edes haluu mennä kun ei huvita eikä saa palkkaa.
      Olen kogeasti koulutettu talousvastaava, olen hodellut suurten yritysten taloutta vastuullinen duuni. Kaikki raha asiat ollu mun vastuulla, ja palkkka ollu huono. Ekonomin pitää saaha paljon palkkaa.

    • Anonyymi

      Mitä ihmettä kun 9 eur ei kelpaa nooh siinähän pällistelet kotona please älä liiku missään.

    • Joitakuita ei orjuus paljoa houkuttele...
      Ennemmin sidonnaisuuksista irti ku lisää moisia ressiä aiheuttaan tai sitten pitää olla kannabislajikkeen kyllä kohdillaan ja ihmisten höllättävä hiukan itsekkyytensä kanssa ennen kun yhteistyötä edes kehtaa harkita.

      Suosittelen syrjäytymistä kuitenkin toistaiseksi tässä maailman ajassa.

    • Anonyymi

      Joo ei orjuus kannata eikä 9 e päiväkorvaustyöt.

      Eduskunnan pitää myydä omaisuuttaa paljon että me heikopituloiset ja köyhät pärjätään. Sillälailla suomen kansa tulee toimeen kun saa tukia. Palkkaahan ei monikaan enää saa. Postikin aioiki puolittaa ihmisten palkat!!!! heh, aikamoinen juttu, lopetimme postin käytön.

      Valtio voi myydä miljoona omiasuuden sillä niissäkin on veronmaksajien rahoja joten nyt rahaa heille ja meille!

      Sitä odotellessa olen työtön enkä töihin mene. Tehkäät työt ne jotka ne on keksineet ja haluaa tehdä orjatöitä.

    • Anonyymi

      TOTTAKAI TYÖTÖNKIN ULKONA LIIKKUU SAATANA !!!!!!!!!!!!!!!

    • Anonyymi

      Kaikki fiksut ihmiset eivät ota paehmotöitä vastaan! 9 e päviäkorvauksella ei fiksut mene töihin. Tuillakin tienaa enempi. Siksi on töitä jotta tulee toimeen, jos ei ole saa tukia.

      Kukaane i mene ilmaseksi töihin. JOidenkin katkerien työläisten on hirmu vaikeeta olla töissä kun raataa, jamjuut saavat helpommalla.

      Meidän takia toki kannattaa raataa.

      Aloha..... työ ei kannata.

      • Anonyymi

        Pienempikin rahallinen korvaus on vain osa palkasta. Se toinen osa työn tuottamasta tuloksesta kehittyy ja kasvaa korvaisi väliseen tilaan. Kommenttisi perusteellaa kuulostaa pahasti, että vetelehtiminen on vajuuttanut sitä. - Nm. Snaijannetko


    • Anonyymi

      Siinähän pyörittelet peukaloita kotona ja eikä ole rahoja. Nuppi pehmiää kun riittävän kauan on vaan kotona

    • Anonyymi

      Kun ei ole rahoja eipä siinä mihinkään mennäkään, kyllä se toimeentulotuki on viimenen niitti. Aikas usein

    • Anonyymi

      On ne ihan ihmisiä jotka pelottaa ihmisiä. Ihmiset on loppuneet keskenkaiken.

    • Anonyymi

      Jos ihmiset pelkää töitä, on siihen kai jokin syy. Toitaalta tuo sdp sosialisointi ei kannusta töihin ja jos pelko on se, että sosiaalikoneisto rankaisee, kun menee töihin, on yhteiskunnassamme asiat pahasti vinksallaan.
      Siitä auttavasta sosiaalikoneistosta on tullut ahdistelija?
      Onko niin??
      Sopisi sdp linjauksiin, että haluavat esittää muiden rahoilla johtajaa. Heistä ei kuitenkaan koskaan ole minkään johtamiseen kun pahoinvoinnin ( nähtävissä yhteiskunnassa).
      Kurjaa, jos joku pelkää töitä, koska sillä on kuitenkin AINA myös psyykkisesti aktivoiva ja kuntouttava merkitys.

      • Anonyymi

        Tosin sosialisti, tai kapitalisti, ja mitäs se viime mainittu on markkinataloudessa saanut aikaan? Maksetaan yritystukea yli 4 miljardia markkinataloudessa, aivan fantastista kusetustako? Ja siilinjärven matikkanero Katainen porvari ja oi saatana miten tyhmä.......


      • Anonyymi

        Johtuukse työn pelkääminen siitä kun lapsi pakotetaan lapsesta asti kaikenmaailman kouluihin kuluttamaan aikaansa ja sit niissä täytyy käydä vaikka kuinka vanhaksi. Sit jos joskus pääsee johonkin firmaan alkaa se oikea kärsimys, jota ei kouluissa opi. Se helpottais kun ottaisi ne koulut pois kokonaan siitä välistä niin pikkulapsena jo oppisi sietämään työtä paremmin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johtuukse työn pelkääminen siitä kun lapsi pakotetaan lapsesta asti kaikenmaailman kouluihin kuluttamaan aikaansa ja sit niissä täytyy käydä vaikka kuinka vanhaksi. Sit jos joskus pääsee johonkin firmaan alkaa se oikea kärsimys, jota ei kouluissa opi. Se helpottais kun ottaisi ne koulut pois kokonaan siitä välistä niin pikkulapsena jo oppisi sietämään työtä paremmin.

        Sulla näyttää / kuuluu olevan asennevamma. Oma esikoiseni aikoinaan ei ymmärtänyt, miksi kouluun ei voinut mennä viikonloppuna ja miksi piti olla lomia. Itku pääsi myös silloin, kun äiti sanoi, että kouluun ei voi mennä kipeänä. Sen jälkeen ei ollut enää ikinä kipeä koulupäivinä, jos sairasti, 'valitsi' vapaapäivän. - Nm. Superkoululainen


    • Anonyymi

      Ai kun saisi pikavippejä? Eheheh

    • Anonyymi

      Ole sinä kuntouttavassa työtoiminnassa onnellinen, tykkää siitä kuin hullu puurosta.

      • Anonyymi

        Heh olihan Neuvostoliitossakin työsankareita nyt uskotellaan samaa paskaa täälläkin että työtä kannattaa tehdä vaikkei saisi palkkaakaan. Samalla herrojen liksat nousevat vuosittain satoja ellei tuhansia euroja!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh olihan Neuvostoliitossakin työsankareita nyt uskotellaan samaa paskaa täälläkin että työtä kannattaa tehdä vaikkei saisi palkkaakaan. Samalla herrojen liksat nousevat vuosittain satoja ellei tuhansia euroja!

        Aivan, ja kohta on taas linnan juhlat ja moni kansaneudustaja juhlii ihan väärässä linnassa.


    • Anonyymi

      En ole sielläkään ehehehe.

    • Anonyymi

      Helppo elämä ilman perustarpeiden tyydyttämisen aiheuttamaa ponnistelua ja sen tuomia haasteita sekä epäonnistumisen pettymyksiä ja onnistumisen elämyksiä, tekee ihmiset tyytymättömiksi ja muuten apaattisiksi.

    • Anonyymi

      nyt sanon suoraan.en pidä ihmisistä jotka eivät OIKEESTI halua tehdä TÖITÄ henkesä pitimiksi.luuseri sakkia.potku perseeseen ja sillä siisti.sitä syöt mitä töilläs teet.

    • Anonyymi

      M. O. V. 60% on etääntynyt työmailta ja hjalliuksen 72% varmaan heiluu pian. Siis 12% tekee muka oikeita töitäkö.

    • Anonyymi

      Pelkään vain ettei siitöä makseta normia edes pientä palkkaa. Myöskin pelottaa tulevaisuus kun ei eläke kasva. Aktiivisin olin työhommissa kun niitä oli..silloin alta 24v ja siitähän sitä eläkettä ei kertyny. Että silleen.

      • Anonyymi

        Aivan, armeijan jälkeen kerkisin olla 3 vuotta tehtaalla, mutta alle 23 ikäisenä tulos oli :
        -ei eläkekertymää. Mutta sen jälkeen ehdin kyllä tehdä muita töitä 35 vuotta, joten ihan mukava on olla eläkkeellä, kun saa ainakin sen suomalaisen keskiarvoeläkkeen, millä tarkka ihminen pärjää ihan hyvin. Saas nähdä minkälaiseksi muodostuu lusperien eläke !


    • Anonyymi

      ”..niin ihmiset pelkää töitä...”
      - pelko johtuu seurauksien pelosta.

      1. Jos et koe olevasi täydellinen vaan keskityt enemmän löytämään itsestäsi heikkouksia (mihin meidät on opetettu), pelkäät saavasi heti moitteet, potkut tai joutuvasi naurunalaiseksi. Idea statuksen tai kasvojen menetyksestä on enemmän nuoren kuin vanhemman ihmisen pelko.

      1.1. Potkuista seuraa aina karenssi eli työttömyysturvan menetys. Tilalle tulee toinen tuki eli ttt. Rakennelma on byrokratiaa, syyllistämistä ja rankaisua. Kukapa sitä kaipaisi.

      Jos karenssi poistettaisiin lyhyistä tai uusista työsuhteista, ihmisten vaihtuvuus voisi lisääntyä ja työnantajilla olisi paljon enemmän mahdollisuuksia etsiä työttömien joukosta haluttu aines. Sen sijaan vakiintuneesta työstä irtisanominen voisi olla järkevää karenssin uhalla, jolloin ihmiset vaihtavat työpaikkaa kannattavuuden nimessä ja omalla kustannuksella.

      1.2. Moitteet on vain askel kohti potkuja, mistä seuraa ennakointi ja kokemus opettaa olemaan yritteliäs seuraavalla kerralla.

      ”..väheksyy kuntouttavaa..”
      - oletko ollut kuntouttavassa? Onko kirjoittajat olleet? Mistä asenne tai luulo syntyy?

      Koska kuntouttava työ ei saa kilpailla ”oikea työn” kanssa, on siitä jo luotu väheksyttävä asenne tai mielikuva. Ihmiset eivät yksinkertaisesti keksi kilpailla kuntouttavista työpaikoista. Kuinka moni työllistyy pysyvästi oikeisiin töihin ”kuntouttavasta” työstä?

      Ei kai sitä tehdä vain siksi että ensin käytännössä estetään sosiaaliturvalainsäädännöillä ihmisten itsenäinen aktivoituminen, yrittäminen ja vapaaehtoistyö, ja sitten kun saadaan työttömistä alkoholisoituneita, mielenterveysoireisia, ja niukalla rahalla väärin syöviä possuja, luodaan kuntouttava työ, jotta voisimme yhteiskuntana osoittaa pitävämme huolta nössöistä?

      ”.. vaikka heidän kohdallaan se on ihan ok.”
      - mistä olet tullut siihen tulokseen että se on ok, ja minkä takia juuri ”valittajien” kohdalla? Onko kuntouttavan tarkoitus saada positiivista palautetta asiakkailta, ja kielteinen palaute on merkki lisäkuntouttavan tarpeesta?

      Lopuksi, luulen että suurimmalla osalla meistä palstan lukijoista ei ole kiduksia, mutta eräät ”toisinajattelijat” kyllä puhuvat liskoihmisistä, joten... oletko sinä kenties yksi heistä?

    • Anonyymi

      Digihommat on pimeimpiä, kun hiki pitää hankkia salissa.

    • Anonyymi

      hopi hopi,,, meneppä itse töihin, ja se palkka ei ole tärkeä ja tarpeellinen, hopi hopi... risusavottaan hopi hopi

    • Anonyymi

      Ei työ sinänsä pelota vaan uuden työpaikan vaatimukset, ongelmat ja ihmiset. Tämä koskee kaikkia. Työpaikan nvastaanottaminen on ollut tähän mennessä iso riski, sillä jos ihmissuhteiden, työn vaikuden tai työn puutteen vuoksi joutuu irtisanoutmaan itse, seuraa siitä työttömyysturvan katkaiseminen automaattisesti. Työvoimapoliittisen lausunnon antajat eivät tilannetta työpaikalla pysy näkemään tai eivät välitä. Kela tekee päätöksen vain pelkän lausunnon perusteella, mutta kumikaan näistä ei ota vastuuta. On kohtuuutonta että työtömien pitäisi esiintyä aktiivisena ja tuosta vaan pysyä lähestymään ventovieraita työnantajia jatkuvasti. Se vaatii todella sosiaalisen luonteen varsinkin jos ei usko osaavansa mitään. Työtön on siinä mielessä ihmemies tai - nainen jos vertaa työnsankariin joka on painanut ansiokkaasti työtä yhdessä ainoassa firmassa kymmeniä vuosia. Ei ole tarvinnut hakemuksia väsätä.

      • Anonyymi

        Eihän nuo työssä makaavat edes tiedä enää miten töitä todellisuudessa haetaan. Tai kestäisi päiväkään sitä stressiä kun jatkuvasti tulee torjutuksi silloinkin vaikka olisi hyvät paperit, kokemus ja parhaasi teit haastattelussa.
        Mutta ei heidän toisaalta tarvitsekaan jos työttömäksi joutuu, kun ansiosidonnaista on kooltaan enemmän kun nykyään uusien työntekijöiden peruspalkat. Sitten omasta kokemuksesta sanovat, että kaikki työttömät vain makaa laiskana kotona ja ottaa sitä kaljaa samalla kun itse kieltäytyvät oikeista töistä, koska heille ei makseta yli 3000 euroa kuukaudessa. Ja sekin työ pitäisi hänelle tulla lähes automaatti tarjouksena eikä ryhmätyöhaastattelujen tai useamman työhaastattelun kautta. Pitäisi saada työ kun tulee vain työhaastatteluun paikalle. Hah.


    • Anonyymi

      Jos ei edellisessä työpaikassa tullut toimeen ihmisten kanssa niin miten sitten uudessa.

    • Anonyymi

      Olen aktiivisesti hakenut töitä 2 vuotta enkä ole saanut. Työt pelkäävät minua, en minä töitä.

    • Anonyymi

      Kyllä pelkää tietenkin. Kukapa ei pelkäisi joutuvansa orjaksi.

      Kuntouttava ei ole työtä se on orjuutta, ihminen pakotetaan 9 e päväksi johonkin istumaan ja oelmaan, se on kiusaamista ja näyryyttämistä.

      Poliitikoiltahan se onnistuisi, isuminen ja kahvittelu, ei ne muuta teekkään, mutta niiden kuntouttava raha on tonni päivässä.

      • Anonyymi

        Kyllä töihin pitää mennä, jos niitä kerran tarjotaan.
        Jos kieltäytyy kuntouttavasta työtoiminnasta, niin seurauksena raipparangaistus !
        1. kieltäytyminen = tusina raippoja , toinen kieltäytyminen 2 tusinaa ja jatketaan sitä rataa kunnes työ alkaa kiinnostamaan ! Ja raipoista ei saa sairaslomaa lainkaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä töihin pitää mennä, jos niitä kerran tarjotaan.
        Jos kieltäytyy kuntouttavasta työtoiminnasta, niin seurauksena raipparangaistus !
        1. kieltäytyminen = tusina raippoja , toinen kieltäytyminen 2 tusinaa ja jatketaan sitä rataa kunnes työ alkaa kiinnostamaan ! Ja raipoista ei saa sairaslomaa lainkaan.

        Höpsis! Sulla alkoi sunnuntai vitsien kerronnala. Hyvä niin vähän keventä työlliseten mieltä.

        Mie oon ollut työtön jo niin kauan etten edes tiedä mitä se työ on!Hyvä nii, kotitöitä n niin kiva tehdä etten mualle ehdi. Tlvisin varsinkin on kiva olla sisällä, kun ei tarvi mennä umpihankeen eikä raappaa autoa joka ei käynnisty, ja sitten tarpomaan sata kilometriä ees taas. Ei kiva, mutta hyvä et työlliset tykkää, nehän nauttii siitä että orjailevat.


    • Anonyymi

      Työstä pitää saada sellainen korvaus että sillä pystyy elättämään itsensä ja maksamaan vuokrat. Yksineläjillä tällaisen paikan löytyminen voi olla kiven alla ja osaamistaidotkaan ei aina kohtaa työpaikalla. Nykyään missä tahansa työssä on kovat vaatimukset ja Suomessa kiusataan työpaikoilla todella paljon. Ei mikään ihme jos siellä ei pää kestä. Työkokeilu on asia erikseen, ei sieltä löydy pysyvää työpaikkaa siltikään.

    • Anonyymi

      Niimpä nykyään saa olla tarkkana mitä ylipäätänsä töissä höpisee. Jos sattuu työpaikan saamaan ni varmaan löytyy joku nälvijä. Ei todellakaan yksityiselle puolelle harjoittelijaksi mutta kaupungille tai kunnalle voi mennä kuntouttavaan.

    • Anonyymi

      Vaha aloistus mutta vastataan silti.

      EI KUKAAN TÖTÄ PELKÄÄ, VAAN SITÄ ETTÄ PALKALLA EI TULE TOIMEEN, JOS OTAT TYÖN VASTAAN NIIN MENETÄTÄ KROVAUKSET JOTKA OVAT JOSKUS JOPA SUUREMMAT KUIN PALKKA.


      Jos olisi niitä palkanmaksajia, niin kaikki oltaisiin töitt, raha kelpaa aina mutta ei lämmin käsi.

    • Anonyymi

      Onko parempi taistella tuntematonta mutta silti omavalintaista kohtaloa vai jonkun auktoriteetin sanelemaa kohtaloa ?

    • Anonyymi

      VANHA ALOITUS MUTTA VASTAAN SILTI;

      Joo kyllä pelkään minäkin. Ei ole ihmisarvoista mennä töihin työn vuoksi. Sitä ei kukaan yirtysjohtajakaan tee, eikä säin ollen voi olettaa että ottaisi palkatta muita tekemään itselleen työt ja hän vaan rahastaisi.

      Suomen laissa sanotaan että työsä on maksettava korvaus eli palkka.

      Joten: Palkan on oltava niin suuri, että sillä tulee toimeen ja työn vaativuuden mukainen.

      Menisitkö sinä töihin työn vuoksi vai palkan vuoksi? Nykyisin on tavallista että työntekijä itse maksaa siitä että käy töissä.
      Joten, kyllä me pelkäämme töitä, sillä työ ei itsessään elätä, vaan siitä saama korvaus.

      • Anonyymi

        Ala yrittäjäksi ja sitten maksat saakelin isoa palkkaa itsellesi.Lähipiiri käy töissä niin ei kukaan purnaa palkasta kun se on kohtalainen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ala yrittäjäksi ja sitten maksat saakelin isoa palkkaa itsellesi.Lähipiiri käy töissä niin ei kukaan purnaa palkasta kun se on kohtalainen.

        No en ala. En ole koskaan tahtonut yrittäjäksi enkä tahdo vieläkään. En edes halua tehdä töitä.
        En kehtiasi palkata ihmisiä mulle duunaan, pienellä palkalla, ei kenenkään pitäisi. Jos haluaa palkata ja ryhtyä yrittäjäksi, maksakoot sitten palkkaa kunnolla tai tehkööt työt itse.

        EI OLE MIKÄÄN SYY, alkaa yrittäjäks jos ei pysty maksaan palkkaa.


    • Anonyymi

      ensin käteinen sitten työ.

    • Anonyymi

      Spekuloiva ja yleistävä kommentointi tekee keskustelusta heikkotasoista roiskimista, jossa hyvät ja oikeat asiat hukkuu ihmiskuonaan. Jos haluatte olla päteviä, tutkikaa ensin aihetta josta haluatte kirjoittaa, jotta sisältö on laadukasta, älkääkä kiirehtikö roiskimaan jopa hyvinkin virheellisiä subjektiivisia tuntemuksianne.

      • Anonyymi

        Jahas olet tuprutellut kannabista ja sitten tulle tuollaista aivopierua..Sitten vois ehkä muuttua kirjoitukset jos vaadittaisiin aina nimimerkki. Ethän sinäkään kirjoita nimimerkillä vaan huutelet anonyyminä.


    • Anonyymi

      Ettekö tajua millaista on jos työtoverit ovat narsisteja ja työnarkomaaneja?

    • Anonyymi

      koodilla 3SNMXD5 4,00 € Wolt-krediittejä jokaista 3 ensimmäistä tilaustasi kohden kannattaa hyödyntää

    • Anonyymi

      On Ihmisiä, jotka eivät halua eivätkä viitsi tehdä töitä ja maksaa veroja yhteiskuntaa ja yrittäjää hyödyntääkseen - ovat ns loisia, joilta tuon asenteen takia tulee ottaa kylmästi yhteiskunnan luomat tuet pois, jotka ylläpidetään ja maksatetaan työssä käyvien ja yrittäjien toimesta. Millä he eläisivät, jos asuisivat tuolla asenteellaan vaikka yhdydvalloissa? Viittaan tällä kommentilla terveisiin työkykyisiin ihmisiin, jotka ovat antaneet lausontoja medialle , että he elävät mieluummin tuilla kuin työtä tehden ja sen kautta rikastuttaa jotakin yrittäjää ja tukea muita ihmisiä.

    • Anonyymi

      Ihminen saa tuntea pelkoa, onnellisuutta, iloa, masennusta, pahaa mieltä ... tuntees saa näyttää.

      Miksi ei saisi pelätä? Saako nauraa? Saako itkeä? Saako väsyttää???
      KYLLÄ SAA, KAIKKI TUNTEET SAA NÄYTTÄÄ.

    • Anonyymi

      "väheksyy kuntouttavaa työtoimintaa vaikka heidän kohdalla se ihan ok."

      Kuntouttava työtoiminta on OK heille joille se on OK. Minulle ei tulisi mieleenikään mennä puuhastelemaan 9€ kulukorvauksella mutta joillekin tuo raha tulee tarpeeseen ja työtoiminta sopii ajankuluksi en heitä mollaa valinnastaan.

    • Anonyymi

      Niimpä sellaiselle kuntouttava sopii kellä oikeesti ongelmia että saa jonkinlaista rytmiä elämään.

    • Anonyymi

      Tiedoksi 2-3 vuotta kuntouttavassa olleille ettei heidän sopimusta uudisteta tänä vuonna.Jatkaa saa vuoden tauon jälkeen sanottiin ainakin meidän kunnassa.

      • Anonyymi

        Niin teidän kunnassa, ei meidän


    • Anonyymi

      Jahas se on sitten monella että oltava vaan työttömänä.Sellaselle harmi joka lähteny kuntouttaan itseään.

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe