Kuka johti Israelilaisia 40 vuotta erämaassa?

Toisen Mooseksen kirjan 13 luvun 21 jakeessa sanotaan että ”Ja Herra kulki heidän edellänsä, päivällä pilvenpatsaassa johdattaaksensa heitä tietä myöten ja yöllä tulenpatsaassa valaistaaksensa heidän kulkunsa niin että he voivat vaeltaa sekä päivällä että yöllä.”

Toisen Mooseksen kirjan 14 luku 19 jae selventää kuka tämä Herra oli sanoessaan ”Niin Jumalan enkeli, joka oli kulkenut Israelin joukon edellä, siirtyi kulkemaan heidän takanansa ja pilvenpatsas siirtyi heidän edeltänsä ja asettui heidän taaksensa.”
Jos Israelilaiset, joita johdatettiin tuon Herran toimesta tuolloin, ovat unohtaneet kuka tuo Herra oli, niin palautettakoon että hän oli Pyhä Henki eli Gabriel.

Raamatussa puhutaan ainoastaan kolmesta persoonasta käyttäen Herra sanaa, Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä. Jumalan ei itse tarvinnut johtaa Israelilaisia eikä Sanaakaan ole koskaan kutsuttu Jumalan enkeliksi.
768
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sadun mukaan Mooses, mutta olipa kuka tahansa, aika kehnot olivat johtamistaidot, jos tuollaiseen matkaan kului 40 vuotta! Tai sitten viivyttelyyn oli jokin syy.

Äänestä
  • He (Israelilaiset) olivat uppiniskaista kansaa ja he etsivät sellaista mitä eivät saattaneet ymmärtää. Sikis heitä kuoli matkan aikana paljon.

    Äänestä

  • Tuossa pilvenpatsaassa joka kulki Israelilaisten edellä päivällä ja yöllä tulenpatsaassa 40 vuoden ajan, oli Jumalan enkeli Gabriel.

    Äänestä

  • Vapaa-ajattelijoiden sivuilta löytyy tämä. Kohdassa missä Israelilaiset ylittivät Punaisenmeren oli vettä ainoastaan 20cm. Aika kääpiöitä oli egyptiläiset, kun hukkuivat tuohon 20cm veteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vapaa-ajattelijoiden sivuilta löytyy tämä. Kohdassa missä Israelilaiset ylittivät Punaisenmeren oli vettä ainoastaan 20cm. Aika kääpiöitä oli egyptiläiset, kun hukkuivat tuohon 20cm veteen.

    Israelilaiset lähtivät Egyptin orjuudesta 1482 eaa. ((1481 eaa.)). Tuolloin Egyptiä hallitsi Thutmosis II joka oli todennäköisesti se Faarao joka sotajoukkoineen hukkui Punaiseen mereen yrittäessään tuhota Israelilaiset. "Egyptiläinen piirtokirjoitus kuningatar Hatsepsutin (1490-1468 eaa.) ajoilta mainitsee eräiden alamaisten lähdön Egyptistä ja hyökyaallolta vaikuttavan luonnonilmiön." Lähde: Kirjasta Aikojen arvoitukset (Valitut Palat 1987).

    Taas jotain millä yritetään kumota Raamatun totuus.

    Äänestä

  • totuusvoittaaaina kirjoitti:

    Taas jotain millä yritetään kumota Raamatun totuus.

    Eihän tuolla yritetä kumota Raamatun totuuksia vaan päinvastoin vahvistaa niitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Toisen Mooseksen kirjan 13 luvun 21 jakeessa sanotaan että ”Ja Herra kulki heidän edellänsä, päivällä pilvenpatsaassa johdattaaksensa heitä tietä myöten ja yöllä tulenpatsaassa valaistaaksensa heidän kulkunsa niin että he voivat vaeltaa sekä päivällä että yöllä.”

Toisen Mooseksen kirjan 14 luku 19 jae selventää kuka tämä Herra oli sanoessaan ”Niin Jumalan enkeli, joka oli kulkenut Israelin joukon edellä, siirtyi kulkemaan heidän takanansa ja pilvenpatsas siirtyi heidän edeltänsä ja asettui heidän taaksensa.”
Jos Israelilaiset, joita johdatettiin tuon Herran toimesta tuolloin, ovat unohtaneet kuka tuo Herra oli, niin palautettakoon että hän oli Pyhä Henki eli Gabriel.

Raamatussa puhutaan ainoastaan kolmesta persoonasta käyttäen Herra sanaa, Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä. Jumalan ei itse tarvinnut johtaa Israelilaisia eikä Sanaakaan ole koskaan kutsuttu Jumalan enkeliksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu