Walking dead 10 kausi (juonipaljastuksia)

Anonyymi

Olen seurannut ko. sarjaa alusta alkaen, eikä tuleva kausi paljoa herätä sellaisia odotuksia kuin aikaisemmin. Kuitenkin sarjan alamäki alkoi kaudella (muistaakseni) 6 kun Negan ilmestyi sarjaan pesäpallomailoineen. Tuo alamäki kesti kauan aina kauteen 8 loppuun saakka. Kausi 9 oli jotenkin vielä sellainen että sarja olisi pelastettavissa mutta luulen ettei sarja jaksa kantaa kovinkaan montaa kautta enää. Odotuksia tälle 10 kaudelle ei juurikaan ole.

En tiedä mitä kaikkea tällä kaudella on luvassa, mutta veikkaisin että Whisperersien kanssa soditaan. Ymmärtääkseni tämä on Michonnen (Danai Gurira) viimeinen kausi sarjassa ja jotenkin tuntuu siltä että tämä kausi pohjustaa tulevia Walking dead-elokuvien trilogiaa. Nehän keskittyvät Rickiin ja siihen mitä hänelle tapahtui ja tapahtuu sen jälkeen kun helikopteri hänet nouti pois.

Negan on mielenkiintoinen henkilöhahmo tässä vaiheessa sarjaa. Negan on ollut kauan Alexandriassa vankina ja päässyt sieltä pois mutta ilmeisesti palannut sinne. Jotenkin tuntuu että hän tulee liittymään tuohon Whisperersien jengiin, listii Alphan jossain vaiheessa kautta, ehkäpä. Tällä kaudella keskitytään ilmesemmin seuraamaan Oceansiden, Hilltopin ja Alexandrian elämää jotka elävät harmoniassa. Jää nähtäväksi millainen kausi on odotettavissa.

37

4497

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Negan näytti olevan pakkotöissä Alexandriassa, hyvä. Rajarikkomuksia siis Whisperersien kanssa tuli tehtyä ja sanktiothan on sitten sen mukaiset. Alpha todennäköisesti haluaa jonkinlaisen rangaistuksen. Mitä noihin sopimuksiin tulee, Norman Reeduksella (Daryl) ja Melissa McBridella (Carol) on kuulemma kiinnittämätön sopimus sarjassa. Se ilmeisesti takoittaa sitä että kumpi tahansa voidaan käsikirjoittaa missä tahansa kohtaa sarjasta ulos. Veikkaan että Alpha tässä vaiheessa haluaa jonkin hyvityksen ja rangaistuksen "rajaloukkauksesta" niin että joku taitaa kuolla. Tässä kohtaa veikkaan Carolia joka "annetaan" tai "uhrautuu" rauhan säilyttämiseksi Alphalle jotta sota vältettäisiin. Ainakin tuossa avausjakson lopussa enteilisi tuota. Ehkä jotain tällaista. Eikö nämä Whisperersit olleet kuitenkin liikkuvaa sakkia jotka kiertelevät missä sattuu agendansa vuoksi. On siis ihmeellistä miksi he edelleen ovat maisemissa ja jäivät tuolle alueelle ikään kuin kiusaksi, eivätkä esim. jatkane eteenpäin niin kuin tulivatkin sarjaan tuolla tavalla.

      Joka tapauksessa Judith ilmeisesti alkaa samaan enemmän näkyvyyttä sarjassa ja tuo Neganin uhmakkuus ja röyhkeys voisi ennakoida jotain sellaista ettei hän ole Alexandriassa kovinkaan pitkää aikaa. Mitä tuohon hänen liittymiseensä Whispererseihin tulee, voi olla mahdollista ja itsekin veikkaan että juuri Negan on se joka tulee Alphan tappamaan vielä tämän kauden aikana.

    • Anonyymi

      Samaa mieltä tuosta sarjan laskusta ja siitä että Neganin mukaan tulo sarjaan oli Kuvernöörin jälkeen ihan hyvä juttu, mutta Negan henkilöhahmona sarjassa ollut liian pitkä. Nyt tuo ei ole sarjaan tuonut moneen kauteen juurikaan mitään ja siksi olisi etuoikeutettu hänelle jonkinlainen näkyvämpi rooli sarjaan, ilmeisesti on sarjassa ainakin tämän kauden. Voihan olla että nyt kun sodanjulistus tulee Alphan taholta, niin yhtä hyvin uhrautuva puolisko voisi olla Negan. Tällä tavalla kirjoitettaisiin Negan ulos sarjasta. Toisaalta sekin että Negan tulee ottamaan sarjassa enemmän roolia tulevaisuudessa kun Danai Curiran sopimus päättyy tähän kauteen, niin etuoikeutettua olisi se että Negan lahtaisi tuon Alphan pois kuvioista. En soisi tälle Alphalle enempää kausia mitä tällä hetkellä on. Toivottavasti tuotanto on ottanut opikseen tuosta Neganin olemassaolosta ja siitä että sitä ollaan venytetty aivan liian pitkään. Neganille olisi voinut kirjoittaa yhtä pitkän stoorin mitä Kuvernöörillä oli sarjassa. Kuvernööri on kuitenkin tähän mennessä paras pahis mitä sarjassa on ollut. Kuitenkaan ei ole varmuutta siitä miten pitkään Alpha tulee sarjassa vielä olemaan mutta toivottavasti ei kauaa. En Neganista ole pitänyt juuri lainkaan. Alun alkaen tuo oli liian brutaali ja ristiriitainen pahis jota ei saatu hengiltä edes rynnäkköasein ja kaveri kulkee avopaikoissa heilutellen pesäpallomailaansa. Sarjassa on ollut paljon idioottimaisuuksia ja Negan on yksi niistä.

      Mutta 10:s kausi alkoi suhteellisen lupaavasti, ihmetyttää vain se miksi selviytyjien piti oikein treenata rannalla zombien tappamista, ovat tehneet sitä yli kymmenen vuoden ajan. Eivätkö vielä ole oppineet selviytymään ja tappamaan zombeja. Jos oli jonkinlainen uuden sukupolven herätys ja koulutus, Judithan näytti olleen ainut paikalla nuorimmista. Toivottavasti ei tule näitä aikahyppyjä joita oli muutama edellisillä kausilla.

    • Anonyymi

      Mielenkiintoista että tällaisessa järjestyksessä näytetään jaksoja. Eilinen jakso olisi voinut hyvin olla kauden avausjakso.

      Ihmettelen myös sitä miten helppoa näillä kuiskaajilla on kulkea zombien seassa. Riittää ilmeisesti että on samannäköinen ja kulkee samanlaisesti. Aikaisemmin Rickin ja kumppaneiden piti vuorata itsensä zombien sisälmyksillä kauttaaltaan ja siltikin oli vaikeaa liikkua zombien seassa.

      Tuo satelliitin tippuminen tässä vaiheessa ja sen merkitys on jotain isompaa tällä kaudella. Miksi se muuten olisi tullut alas juuri nyt.

      Onnistunut jakso siinä mielessä että näytettiin Alphan aikaisempaa historiaa ja sitä miten tapasi tuon Betan ja mikä ukko se oikein on. Ei taida naamiotaan ottaa pois ollenkaan koko sarjassa. Hyvin revityt zombien kasvot on säilyneet koko tuon seitsemän vuoden ajan. Repi ne irti naisystävältään siinä takaumassa.

    • Anonyymi

      Taitaa olla tämän sarjan lopun alkua. Moni vakiohahmoista on jättänyt sarjan viimeisempänä Adrew Lincoln ja Lauren Cohan. Seuraavaksi lähdössä Danai Curira ja ilmeisesti tosiaan Norman Reeduksella ja Melissa McBridella on sopimus sarjassa josta kumpi tahansa tai molemmat voidaan kirjoittaa vaikka kesken kauden pois. Tämä on kait ns. vapaa sopimus. Yksinkertaisesti sarja ei toimi ilman näitä vakionäyttelijöitä. Sarja on ollut pitkälti tähän saakka Rick Grimesin tarinaa ja se muuttui heti kun Rick kirjoitettiin ulos sarjasta.

      Ja sarja on keskittynyt liikaa Neganin ympärille ja luulen että sama toistetaan nyt Alphan ja kuiskaajien kohdalla. Alkaako sarja toistaa liikaa sarjakuvaa ja onko se hyvä asia jos niin kävisi, sitä ei tiedä.

      Kuitenkin sarjan konseptina on ollut ensimmäistä ja toista kautta lukuunottamatta se, että selviytyjillä on ollut yksi paikka ja yksi päävihollinen ja sitä rataa on menty lähes joka kaudella. Ensin oli Kuvernööri jonka olemassaolo oli tarpeeksi lyhyt jotta se jäi mielenkiintoiseksi. Taas uusi paikka ja uusi vihollinen ja siinä vaiheessa kun Negan astui kehiin, hänen olemassaolonsa venytettiin liian pitkästi ja muutaman kauden jälkeen olisi tästä hahmosta joutanut eroon. Huolimatta mitä sarjakuvassa tapahtuu. Nyt kauan aikaa Neganin henkilöhahmo on ollut puuduttavan tylsä ja tuo uho on ollut lähinnä koominen. Samaa toistetaan nyt Alphan kohdalla ilmeisesti.

      Jaksaako sarja kiinnostaa enää tulevaisuudessa tällä samalla konseptilla: yksi paikka/yksi vastustaja? Kaudesta toiseen. Terminuksen, Wolvesien ja kaatopaikan porukka oli sarjassa tarpeeksi lyhyt ja hyvä niin. Jo nyt sarja alkaa toistaa itseään ja eikä sitä pelasta nuo pienet vihjeet ja arvoitukset joita sarjassa aika ajoin on ollut ja jotka lopulta ovat osoittautuneet lähes merkityksettömiksi.

      Sarjalle olisi hyvä löytää uusi polku, Alphasta ja Neganista olisi päästävä eroon nopeasti ja jos Rick Grimes tulisi sarjaan takaisin, ehkä se pelastaisi vielä sarjan.

    • Anonyymi

      Olipas kolmas jakso viihdyttävä. Nyt näki Alphan todellinen luonne, aika häijy ämmä on. Negan taas osoitti että hän on muuttunut. Jotenkin tämä "uusi" Negan vaikuttaisi paremmalta. Nyt Alpha julisti kirjaimellisesti sodan selviytyjiä vastaan. Liekö hyökkäävät Alexandriaan ensin. Tuo Carolin tilanne on mielenkiintoinen kaiken kaikkiaan, saa nähdä miten teräsnaiselle käy.

    • Anonyymi

      Negan sitten lähti. Luulenpa että liittyy kuiskaajiin Troijan hevoseksi. Tappaa Alphan ennen kauden loppua jotta Lydia vapautuisi äidistään. Jotenkin tuntuu että Michonnen viimeisimpiä jaksoja sarjassa. Ehkä hänelle tapahtuu jotain, kuiskaajat kaappaavat tai jotain vastaavaa. Jotenkin sellainen fiilis kun puhui Ezekielin kanssa. Alexandriassa on ilmeisesti kuiskaajien kätyri joukossa. MIstä Alpha tiesi että raja oli ylitetty kolmesti? Veikkaan tähän hommaan sitä lääkäriä joka saa kummia välähdyksiä ajoittain. Vähän tuntuu että Judithista leivotaan jotain uutta Michonnea.

    • Anonyymi

      No nyt jäi mielenkiintoiseen kohtaan. Negan kohtasi/joutui Whisperersien ympäröimäksi. Saa nähdä liittyykö hän tuohon sakkiin vai pääseekö hengestään.

      Ezekiel tod.näk. kuolee tuohon kilpirauhassyöpäänsä ja poistuu sarjasta ilmeisesti aika pian. Mutta mielenkiinnolla odotan mitä Neganin päänmenoksi on oikein ajateltu.

    • Anonyymi

      Kyllä se on valitettava tosiasia, että Walkkareista on paras terä ja koukuttavuus mennyt. Jaksot tulee katsottua jälkikäteen Ruudusta, jos muistaa. Ennen sitä ei meinannut malttaa odottaa maanantai-iltaa, että näki uuden jakson tuoreeltaan. Rickin lähteminen on toki vähentänyt kiinnostavuutta, mutta alamäki alkoi jo aikaisemmin. Omasta mielestä alamäki alkoi 7. kaudesta, kun Abraham ja Glenn teurastettiin tylysti. Sen jälkeen jotenkin koko idea ollut hukassa.

      • Anonyymi

        Olen samaa mieltä. Walking dead koki oikeastaan inflaation siinä vaiheessa kun Negan astui kuvioihin. Ei näyttelijässä Dean Morganissa mitään vikaa ja hienosti on roolliinsa istunut mutta liika esillä olo söi koko sarjan uskottavuutta. Kuvernööri oli siinä mielessä loistava että hän oli sarjassa tarpeeksi pitkään ja samalla tarpeeksi lyhyen aikaa. Nyt sarja on keskittynyt pelkästään sotimiseen ja sotimiseen muiden selviytyjien kanssa. Ainakin tuo kausi 7 ja kausi 8 olivat sellaista sekamelskaa ettei ilmeisesti tekijätkään olleet oikein kartalla mitä sarjan kanssa tulisi tehdä.

        Toivon vain että nyt sarja menisi eteenpäin, Neganista ja Whispererseistä olisi luovuttava ja päästävä eroon hyvin nopeasti. Beta voisi nyt nirhata tuon Neganin ja Darylin porukka kaataa koko Whisperersien joukon tällä kaudella. Toivottavasti Alphasta ei tule samanlaista sarjassa roikkujaa mitä Negan on nyt ollut.


    • Anonyymi

      Mitä vähän tuossa aikaisemmin arvailtiin, Negan siis liittyi Whispererseihin ja saa nähdä haluaako Alphasta eroon ja rakentaa tästä roskasakista itselleen uutta klaania. Vanha Negan ilmeisesti kuoriutui uudestaan. Oikeastaan mitä kaunaa hänellä olisi Alexandrialaisia vastaan, pitänyt hänet hengissä ja siedettävissä oloissa kumminkin. Veikkaan että Negan jossain vaiheessa tulee päättämään Alphan taipaleen.

      Mielenkiintoista myös tuo kenen naikkosen kanssa Eugene oikeastaan jutteli radiossa. Onkohan tämä sitä Georgien porukkaa? Eikös Maggie nimen omaan mennyt tuon Georgien luokse? Voi tietysti olla jonkinlainen yhteys naisella Rickiin.

    • Anonyymi

      Onnistunut oli viimeisin jakso. Vanha Negan tuli takaisin kaikkine röyhkeyksineen. Negan varastaa kohta koko shown ja ottaa tuon Rickin paikan sarjassa. Leppoisa kohtaus oli tuo kun pojat tekivät vähän rosvopaistia. Meinaakohan Negan loihtia tuosta roskasakista uutta klaania itselleen?

    • Anonyymi

      Jakso 10/7
      Kohtalaisen huono jakso oli tämä viimeisin kaiken kaikkiaan. Vain lopussa tapahtui oikeastaan pieni yllättävä käänne kun Dante (mitä epäilin jo aiemmin) osoittautui Whisperersien kätyriksi ja tappoi ilmeisemmin Siddiqin. Voi olla että tämä kuvio kestää pitkään ennen kuin Alexandrialaiset äkkäävät Danten kuuluvan Whispererseihin. Toivon että Daryl huomaa asian nopeasti. Kuitenkin ensi viikolla on kauden puoliväli ja odotettavissa varmaankin jonkinlainen yllätys ennen kauden taukoa. Todennäköisesti nyt alkaa rauhan jälkeen konflikti jossa Whiperersit Negan vahvuutena päättävät hyökätä Alexandriaan ja aloittaa sodan.

      • Anonyymi

        Negan todennäköisesti seuraavassa jaksossa tappaa Alphan ja vie Alphan pään Darrylille osoituksena uskollisuudesta. Ainakin jotenkin noin meni sarjakuvassa. Selväähän on, että Negan vetää roolia whisperseille, eikä todellisuudessa nahkoihin liittynyt. Beta ottaa sitten nahkojen johtajuuden kauden toisella puoliskolla ja usuttaa lauman walkereita Alexandriaan.
        Toivottavasti kausi muuttuu hieman mielenkiintoisemmaksi. Hyvä asia oli, että Siddiq kuoli. Koko hahmo oli ärsyttävän kehno ja sai ihan liikaa ruutuaikaa. Samoin on liikaa ollut ihmissuhde ja romanssilässytystä. Tuo Danten hahmo on ihan hyvä. Toivottavasti ei kuole ennen kauden päätöstä ainakaan.


    • Anonyymi

      Veikkaan myös että Negan tullee nirhaamaan Alphan lähiaikoina, ehkä jopa kauden puolivälin jakson finaalissa, ns. mid season finalessa joka on ensi maanantaina. Toivottavasti eivät kuitenkaan tee Alphasta pitkäkestoista hahmoa. On roikkunut jo nyt tarpeeksi kauan. Selväähän on että Neganille on varattu vielä jotain suurempaa roolia sarjassa, ehkä vastoin auttaa Daryliä ja muita selviytyjiä pääsemään eroon kuiskaajista lopullisesti.

      Tavallaan pidin tuosta Siddiqin hahmosta. Veikkaan että Dante jää kiinni ja paljastuu jo seuraavassa jaksossa.

    • Anonyymi

      Olipas mitäänsanomaton kauden päätösjakso. Ei näkynyt Negania ollenkaan koko jaksossa, eikä puhettakaan Alphan lahtaamisesta. Päinvastoin Alpha johdatti yksinkertaisella juonella melkein kaikki vihollisen päähahmot jonnekin luolaan loukkuun. Joku niistä todennäköisesti siellä kuolee seuraavassa jaksossa, mutta ei oikein jäänyt mielenkiintoinen cliffhanger, että oikein odottaisi kauden jälkimmäistä puoliskoa innolla.
      Paremmat käsikirjoittajat olisi saatava jatkossa, tai sarja kuolee lopullisesti. Vaikka nyt tosin on huhuja liikkeellä, että seuraava kausi olisi viimeinen. Ehkä hyvä niin, jos ei keksitä enää mitään uuttaa, eikä haluta kunnolla panostaa käsikirjoitukseen ja hahmojen kehitykseen. Näiden myöhemmin mukaan tulleiden hahmojen kuolemat ei ole oikein saaneet aikaan mitään tunteita enää. Hahmot ovat olleet tyhjänpäiväisiä, eikä niihin ole kiintynyt millään lailla. Ihan erilaisia tunteita aiheutti esim. Glennin tai Abrahamin tai Carlin kuolemat. Sääli sinänsä, sarjassa olisi potentiaalia vielä vaikka mihin, jos uskallettaisi yrittää jotain uutta ja erilaista. Viimeiset kaudet on toistaneet liikaa samaa kaavaa. Joku uusi vihollinen nousee uhkaksi ja se lopulta nujerrataan. Siinä taistelussa menehtyy muutama ns. merkittävä hahmo. Tällä kaudella on kuollut Siddiq, joka ei koskaan kehittynyt kovin hyväksi hahmoksi ja olin lähinnä tyytyväinen, kun se päästettiin päiviltä.
      No, aika näyttää jatkuuko Walkkarit enää kovinkaan pitkään.

    • Anonyymi

      Aika laimea ja jotenkin liian läpinäkyvä jakso tälle kauden puolivälin finaalille. Olisin odottanut hieman rauhallisempaa ja yllätyksellisempää jaksoa. Nopeasti käytiin tämä Danten historia lävitse. Tähän olisi voinut käyttää enemmän aikaa ja jopa yhden jakson verran.

      Aika osuvasti tämä uusi sankari päätyi Michonnen vangiksi/kuulusteltavaksi juuri tässä kohtaa sotaa. Ja osuvasti oli kaveri "kotoisin" sotilatukikohtasaarelta jossa ehkä säilytetään järeimpiä aseita. Myös helposti nämä Daryl ja Carol ja muut nielivät Alphan virittämän ansan ja päätyivät pimeään luolaan. Menivät kuin heikkopäiset pimeään luolaan tietenkin ja nielivät todella helpon ansan. Kyllä tuolla kokemuksella ja selviytymisen vaistoilla tuossa vaiheessa olisi nyt olleet vähän varovaisempia, kuin vain sokeana juosta vihollisensa perässä. Koko jakso viilletti aika moisella intesiteetillä alusta alkaen aina tuon Danten kiinnijäämisestä lähtien. Ihmettelen miksi moinen hätäily ja kaikki tämä aina uudesta selviytyjästä lähtien joka osuu paikalle juurti sopivasti.

      On mennyt sarja alaspäin hurjaa vauhtia ja on menossa nähtävästi jatkossakin. Olen samaa mieltä että samaa kaavaa nyt toistetaan turhankin tarkasti. Ensin oli Negan joka tuli ikään kuin Kuvernöörin paikalle ja tämä sotimisen kulttuuri näiden selviytyjien kesken on aivan liian keskeinen koko sarjassa. Nytkö jahdataan näitä Kuiskaajia yhtä kauan ja samanlaisesti kuin aikoinaan Neganin Saviorsien kanssa? Todennäköisesti. Sama fraasi: uusi kausi ja uusi uhka. Olisi Neganin jälkeen odottanut jotain muuta ja jotain erilaista suuntaa sarjan tulevaisuudelle mutta samoilla konsepteilla mennään. Nyt onkin porukkaa vaihdettu tiuhaan eikä nämä uudet hahamot oikein säväytä samalla lailla kuin esim. Glenn, Rick, Maggie ja Lori Grimes. En yhtään ihmettele että sarjan alkavat yksi toisensa jälkeen jättämään nämä alusta alkaen mukana olleet näyttelijät.

      Jatkossa saattaa olla kun sarja palaa tauolta, joku vakihahmoista tulee kuolemaan tuonne luolaan enkä pidä sitä yhtään epätodennäköisenä jos se olisi esim. Daryl, tai Carol, tai ehkä molemmat. Kuitenkin jollain tapaa Michonne tulee ja pelastaa tilanteen mukanaan uusia aseita uudelta ystävältään jolla saavat tuon lauman tapettua.

      Kausi 11 on jo sarjaan kiinnitetty enkä ihmettele yhtään jos tuo kausi olisi jokin Neganin toinen tuleminen kun nyt saisi kasattua Kuiskaajista uuden porukan itselleen tappamalla Alphan ensin tällä kaudella.

      Kaudet 7 eteenpäin on ollut sarjalle kuin varjoja siitä miten hyvä sarja Walking dead oli tuohon saakka. Näillä pienillä arvoituksilla ovat yrittäneet saada katsojat jäämään sarjan pariin ja ne ovat olleet kuin suuria mysteerejä aina helikopterin ilmestymisen, mystiset x-merkit Michonnen ja Darylin selässä ja muut pienet arvoitukset ovatkin olleet mitättömiä ja selitetty yksinkertaisesti myöhemmin. Ja tämä satelliitin tippuminen aikaisemmin kaudella oli samankaltainen sopivuus kun tällä uudella selvytyjällä joka osuvasti juuri nyt ilmaantui paikalle. Satelliitilla tulee olemaan jokin merkitys tulevaisuudessa. Niin osuvasti putosi taivaalta juuri tällä kaudella että varmasti siitä on vielä jotain hyötyä. Arvoituksesta jäljelle jää se kenen kanssa Eugene jutteli radion välityksellä.

    • Anonyymi

      Ensimmäinen, toinen ja kolmas kausi olivat rautaa, sitten sarja haavoittui ja alkoi hidas kuoleminen. Nyt se on alkanut näivettymään ja vuotaa kuiviin kunnes lopulta odotetaan kuolemaa ja ruoskitaan kuollutta hevosta.

      Tuntuu kuin sarjan päähenkilöt ja muutkin hahmot enemmänkin tyhmistyvät sitä mukaa mitä kauemmin ovat tuossa maailmassa. Koska puolivälin viimeinen jakso meni niin vauhdilla, odotettavissa on tietysti jotain spesiaalia loppu kaudelle. Miten olisi tähän väliin aikasiirtymä ja tarina hyppäisi eteenpäin parilla vuodella, Michonne olisi lähtenyt eikä Carolin, Darylin ja kumppaneiden kohtaloa selitettäisi heti. Negan olisi vallannut koko Whisperersien klaanin ja siirtynyt Alpan paikalle Alphaksi, Alpha hänen jalkavaimonaan/kakkosnaisenaan.

    • Rick on paras,en katso enään kun jaksot matelee niin hitaasti eteenpäin.

      • Anonyymi

        Kyllähän koko Walking Dead oli Rickin sarja ja Rickin poistumisen myötä putosi vähän pohja koko sarjalta. Alamäkeä oli toki menty jo monta kautta. Oikeastaan siitä asti, kun Kuvernööri kuoli ja joutuivat jättämään sen vankilan. Se olikin aivan mieletön jakso missä Kuvernööri katkaisi Herschelin kaulan vankilan porteilla ja lopulta Michonne tappoi kuvernöörin. Se tulee vieläkin katsottua toisinaan ja vieläkin saa adrenaliinia vereen siitä. Moneen kauteen ei ole ilmestynyt jaksoa, jonka viitsisi toiseen kertaan katsoa. Olisi toisaalta ihan hauskaa, jos Fox alkaisi näyttämään Walkkareita alusta asti uudelleen.


    • Anonyymi

      Seurasin sarjaa tiiviisti oikeastaan siihen saakka kun Kuvernööri lahdattiin sinne vankilan pihalle. Sen jälkeen oikeastaan tuo alamäki alkoi, sarjassa vilisi liikaa näitä pahaenteisiä vastustajia joista kuitenkin päätettiin luopua hyvinkin nopeasti eroon kuten tuo Terminuksen sakki lahdattiin melkein yhdessä jaksossa ja samoin ne Whisperersit joilla oli se W kaiverrettuna otsaan. Siinä vaiheessa kun Negan tuli kuvioihin ja Glenn lahdattiin kylmästi, sarja alkoi mennä koko ajan pahempaan ja kaaottisempaan suuntaan eikä oikein näyttänyt käsikirjoittajatkaan tietävän mitä ovat tekemässä ja haluamassa. Kieltämättä Dean Morgan teki Neganin roolissa loistavaa työtä mutta tätä venytettiin aivan liikaa ja Negan pysyy edelleen sarjassa ja aivan liian monta kautta. Nyt ei ollut enää elävät vastaan kuolleet vaan elävät vastaan elävät. Ja tässä vaiheessa käsikirjoittajat olivatkin jo niin solmussa koko sarjan suhteen ettei jatko näyttänyt lupaavalta. Alkoivat tehdä selkeitä mokia ja naurettavuuksia jotka söivät uskottavuutta koko sarjaa kohtaan. Yht äkkiä löytyikin paljon aseita ja paljon ammuksia ja olivat kuin toisessa maailmansodassa saamatta tapetuksi yhtä ukkoa joka kukkoilee pesäpallomailansa kanssa. Sitten nämä nopeat aikahypyt, Carlin kuolema ja lopulta Rickin lähteminen sarjasta. Tästä alkaa toisinnon kierre ja nyt tuon Alphan kohdalla näyttää että käsikirjoittajat toistavat samaa juonikaarta ehkä loputtomiin. Aina uusi kausi ja uusi sota jotakin vastaan.

      Kieltämättä Walking dead oli pitkään Rickin tarina ja hänen varassa kulkeva sarja. Sarjaan on tullut liikaa merkityksettömiä uusia hahmoja joiden mahdollinen poismeno ei hetkauta pätkääkään. Nyt kun sarjakuvakin on lopetettu, voi olla että Walking deadista tulee entistä sekavampi ja typerämpi tulevaisuudessa. Nyt meneillään olevassa kaudessa onnistutaan typeryyksiin oikein huolella. Kuljetetaan päähenkilöt sokeana johonkin luolaan kuolemaan. Kuitenkin sarja mukaili sarjakuvaa uskollisesti vaikka ei suoranaisesti sitä kirjaimellisesti seurannut.

    • Anonyymi

      Yllä olevien viestin kanssa pitkälti samaa mieltä. Walking dead on pitkään aikaa kärsinyt inflaatiota. Kauden 5 jälkeen on ollut huonoja kausia ja vähemmän huonoja kausia mutta nuo Negan-kaudet ovat olleet aikamoista kuraa ja tosiaan ilmeisesti käsikirjoittajat ovat olleet tässä vaiheessa hukassa koko sarjan suhteen.

      Neganin mukaan tulo pilasi sarjan luonnetta, uusien henkilöhahmojen esiin marssittaminen ei tuonut korvaavuutta Rickin poismenolle. Uusia hahmoja tuli aivan likka lyhyellä aikaa. Näistä uusista hahmoista ehkä mielenkiintoisin on ainoastaan Magna. Glennin kohtalo kaiken kaikkiaan ja se että Glenn selvisi hengissä tuolta kujalta ja jossa luultiin hänen menehtyneen, yllättäen vähän myöhemmin hänet kuitenkin lahdattiin Neganin toimesta, oli typerää ja epäoikeudenmukaista.

      Sarja oli selkeästi Rick Grimesin sarja ja hänen varassaan kulkeva tarina ja joka oli selkeä johtohahmo kaikkine kommelluksineen ja mokineen. Mutta nyt muut eivät tätä paikkaa ole täyttäneet eikä Daryl ole enää se Daryl mitä oli aikaisemmin. Daryl on kuin varjo Rickin poistumisen myötä. Tuntuu vähän siltä että ehkä tässä leivotaan Neganille nyt sarjan päähahmon viittaa. Voi olla että Negan nousee selviytyjien arkkiviholliseksi ensin nirhaamalla Alphan ja luomalla jäljellä olevista Whispererseistä uutta klaaina itselleen, tämä voisi toteutua 11: sta kaudella. Oli tuo Neganin entisen minän esiin tuleminen ilmeistä. Ymmärtäisivät lopettaa ajoissa eivätkä pilaisi sarjaa enempää.

    • Anonyymi

      Sarja siis alkoi sen kummemmitta ylätyksittä. Tuo luolaepisodi tietenkin piti venyttää taas äärimmilleen. Se miksi ihmeessä tämän Carolin piti lähteä seikkailemaan dynamiittinsa kanssa, oli täysin turha käänne. Olisi tuo loukkuun jääminen voinut hoitaa ilman tuotakin. Ja tietenkin sinne joku jäi yllättäen vangiksi.

      Joka tapauksessa luulen että Alpha ja Negan kuolevat muutaman jakson jälkeen, mutta jo ennen kauden päätöstä. Nythän Negan sai Alphan pauloihinsa, Beta ei tästä tykkää.

      Voisi olla että kun Gamma on siis tämä jengipetturi ja selkäänpuukottaja tuossa laumassa, ilmeisesti hän menee Alexandriaan kertomaan tilannetta ja Alphan suunnitelmia ja hakemaan suojaa. Beta lähtee Gamman perään ja saa vastaansa Darylin. Daryl voisi nyt listiä Betan lopulta. Ja toivon niin. Tuo Beta on ollut niin ärsyttävä ukko koko olemassaolonsa aikana. Jonkun se kuitenkin ehtii vielä nirhata, esim, Rositan tai jonkun muun vakiohahmoista.

      Tuo sota ilmeisesti alkaa tuossa vaiheessa kun Michonne tuo jonkun pommin löytämältään armeijan tukikohdasta ja Carol tulee olemaan se joka lahtaa lopulta Alphan, Michonne käyttää Lucillea Neganiin ja kostaa kaiken. Sen on oltava Michonne ja Neganin on kuoltava tässä kaudessa, muutoin alkaa mennä maku sarjasta jos Negan vielä keikkuu tulevalla kaudella mukana.

      Loppukaudesta tulee ilmeisesti aika intensiivinen ja noista kuiskaajista ja Neganista toivottavasti päästään eroon lopullisesti.

    • Anonyymi

      Eikös tuo Michonne ole vain parissa jaksossa enää mukana. Taitaa olla jakso 12 tai 13 viimeinen. Tähän mennessä Negan ja Alpha tulevat kuolemaan.

      Tänään 11 jaksossa ilmeisesti tosiaan tuo Beta lähtee etsimään Alexandriasta tuota Gammaa ja saa vastaansa Darylin. Ehkä tämän illan jaksossa tai seuraavassa tuo Alpha listitään Neganin kanssa. Michonne näyttää miehelle hieman pesäpallomailaa.

    • Anonyymi

      Jotenkin ei tullut yllätyksenä että jäivät taas tutun näköiseen tilanteeseen kun Whisperersit motittivat Hilltopilaiset liekkimerellä. Kuitenkin selviävät tuosta jollain ihmeen kaupalla. Nyt kun Michonne on ollut poissa, hänen roolinsa tulee olemaan merkittävä sodan kulun ja Whisperersien kukistamisen kannalta. Ehkä hän saapuu uuden aseensa kanssa tuolta sotilastukikohdasta ja pistää Whisperesit matalaksi. Tuo Neganin rooli on yllättävä ja yllättävää on se että hän näytti todella liittyvän tuohon roskasakkiin. Viimeiset jaksot tulevat ehkä olemaan intensiivisiä ja toivossa olisi että Neganista ja Whispererseistä päästäisiin eroon tällä kaudella.

      Toivon että Carol saa tapettua Alphan, Daryl saa kostaa Betalle ja Michonne listii Neganin pesäpallomailalla. Ainakin tähän on viitteitä kauden tarailerissa. Koska Michonnen huhutaan olevan vain parissa jaksossa enää, tuo aspekti tulisi tapahtua muutaman seuraavan jakson aikana. Ja oletetaan että se on nimen omaan Negan. Mutta Alpha taitaa kuolla seuraavassa jaksossa (S10/E12)

      Olisikohan tuolla löytyneellä satelliitilla jotain tekemistä Whisperersien sodan kulussa?

    • Anonyymi

      Jakso 13 oli kyllä parasta Walkkareita moneen vuoteen. Michonne lähti sarjasta eeppisesti. Paljon oli saatu nostalgiaa myös jaksoon mukaan. Oli toteutettu mielestäni paremmin, kuin Rickin sarjasta poistuminen. Käsikirjoitus, ohjaus, musat, kaikki toimi viimeisen päälle. Michonnen trippi vaihtoehtoiseen todellisuuteen oli nerokas veto käsikirjoittajilta. Toivottavasti kauden viimeiset jaksot on yhtä intensiivisiä ja tunteikkaita.

    • Anonyymi

      Jakso 13 oli niin turha täytejakso taas kuin olla ja voi. Oliko tämä jokin käsikirjoittajien päivätrippi vai mitä aineita ne on käyttänyt. Aivan mitään sanomaton jakso. Tuonkin olisi voinut esittää kauden vaikka kauden aluksi ja siihen olisi uponnut aikaa 10 min.

      Tämän jakson olisi voinut nähdä ensi vuonna tulevan Rick-elokuvan prologina. Michonne löysi jakson lopussa tuon kolonnan ja tuota kautta kohti Rickiä.

      Toivottavasti 3 vikaa jaksoa keskittyy nyt siihen mitä Neganille ja muille tapahtuu tuossa sodassaan ja toivon mukaan Negan nyt kuolee ennen viimeistä kauden jaksoa.

      • Anonyymi

        Toivottavasti ei kuole, Darrylin lisäksi ainoa karismaattinen ja kiinnostava hahmo koko sarjassa enää jäljellä. Jos Negan poistuu sarjasta, voidaan koko sarja taputella hautaan ja jäädä odottamaan leffaa. Toivottavasti Darryl tappaa Betan ja koko whispers-saaga saadaan päätökseen. Ei oikein missään vaiheessa nahkanaamat nousseet vakavasti otettavaksi vastukseksi tai mitenkään erityisen kiinnostaviksi. Toisin kuin esim. Kuvernööri tai Saviorsit. Kova hypetys oli whispersien ympärillä pari kautta, mutta osoittautui tylsäksi ja epäuskottavaksi porukaksi.


    • Anonyymi

      Negan ollut liian ristiriitainen persoona. Jeffrey Dean Morgan on vetänyt roolin erinomaisesti. Ei nuo kuiskailijat oikein missään vaiheessa ole säväyttänyt. Tuo Betakin vetää koko roolin tuo naamari päässään. Ärsyttävä tyyppi muutenkin.

      Ilmeisesti viimeinen osa (16) jää tästä kaudesta toistaiseksi näkemättä koronapandemian takia nyt ja se esitetään joskus myöhemmin tämän vuoden aikana, joten jakso 15 olisi viimeinen tällä erää.

    • Anonyymi

      Edellinen jakso oli taas loistava. Uusi selviytyjäporukka ilmeisesti löytyi hylätystä kaupungista. Beta lähtee viimeiselle kostoretkelleen ja toivottavasti Daryl saa tämän hepun hegiltä. Harmi vaan ettei tuota kauden päätösjaksoa tulla nyt näkemään vaan tosiaan joskus myöhemmin vuotta. Mielenkiintoista nähdä miten tulevaisuudessa sarja tästä jatkuu 11 kaudelle ja onko odotettavissa suoraa sarjan laskua ja lopullista päätöstä, kun kohta lähes kaikki alkuperäisistä näyttelijöistä poistuu yksitellen ja sarja oikeastaan junnannut saman teeman ympärillä jo monen kauden ajan, eli jonkun sodan ja konfliktin parissa. Toivottavasti sarja ei mene samaan ansaan ja tuo taas jotain idioottiporukkaa jota vastaan taas taistellaan sotaan asti. Eugene ja muut voivat siis tavata Maggien ja uuden yhteisön, voi olla että Maggietä näyttelevä Lauren Kohan palaa sarjaan.

      • Anonyymi

        Miksei ne näytä kauden päätöstä, vaikka se kuvattu jokatapauksessa aikoja sitten, ennenkuin koronasta oli tietoakaan? Millä perusteella sen esitys on siirretty jonnekin tulevaisuuteen?
        Seuraavalle kaudelle toivoisi tosiaan, jotain kokonaan uudenlaista ideaa. Ei enää samaa kaavaa mitä toistettu viimeiset kaudet, eli uusi vihollinen ja uusi sota. Tuo kaupunkiporukka vaikutti ihan lupaavalta, sen vähän mitä siitä vielä tiedetään.


    • Anonyymi

      Viimeisen jakson siirto ilmeisesti liittyy johonkin jälkituotantoon ja kuvaavat joitain (olisivat kuvanneet) viimeisiä juttuja näin myöhään. Mielenkiintoista miten korona vaikuttaa seuraavan 11 kauden alkamispäivämäärään. Tullee varmasti alkamaan aikaisintaan 2022 eli ensi kautta ei nähdä 2020-2021

    • Anonyymi

      Varmasti jää viimeinen jakso näkemättä, jos se tulee yllättäen joskus kuukausien päästä. Ei voi mitään.....

      • Anonyymi

        "AMC rep tells TVLine in a statement. “So the current season will end with its 15th episode on April 5. The planned finale will appear as a special episode later in the year.”"

        Enpä ihmettelisi, vaikka tämä unohtuisi kokonaan näyttää suomessa. ei olisi ensimmäinen kerta.


    • Anonyymi

      Viimenin virallinen kauden 10/16 jakso esittäneen joskus lokakuussa, suunnilleen samoihin aikoihin kun uusi kausi pitäisi alkaa.Näin ollen uuden 11 kauden aloitus myös viivästynee, voi viivästyä jopa vuodella joten Walking dead season 11 alkaisi 2021 syksyllä.

    • Anonyymi

      Kauden viimeinen jakso tulee 5.10. 2020. Sarja ilmeisesti jatkuu 11:llä kaudella vasta ensi vuoden syksynä. Pitkä odotus luvassa.

    • Anonyymi

      No niin. Nyt on kausi 10 nähty ja aika nopeaan tahtiin tapahtumat eteni. Sinänsä kiire näkyi viimeisessä jaksossa selvästi. Äkkiä tuo Beta lahdattiin keskelle zombeja, olisi odottanut jotain fiksumpaa ja raflaampaa yhteydenottoa esim. Darylin ja Betan välillä. Betan ja koko kuiskaajien tarun saatiin päätökseen, onneksi.

      Ja tuo kohtaus jossa zombiet kävelivät kallion kielekkeeltä alas mereen oli varsin typerä ja kiireellä tehty ratkaisu. Edellinen kohtaus jossa näytettiin yläkuvalla koko tuo lauma, niitä oli ainakin se 200 000 mutta kun Carol ohjasi ne kohti kielekettä, vain satoja niistä putosi idiootteina alas mereen. Mihin jäivät kaikki nuo muut?

      Eugene lähti tapaamaan radiosta kuulemaansa naista ja törmäsi taasen uuteen ryhmittymään jotka muistuttivat jotain eliittisotilaita. Ovatko siis uusi uhka taas ja sarja jatkaa perinteiseen tyyliinsä että aina uusi kausi ja sen mukana tuoma uusi uhka jota vastaan sitten tapellaan. Jos tämän tekevät, sarja todella kärsii inflaation.

      Toivottavasti ei. Maggie palasi sarjaan joka ei sinänsä ollut yllätys vaan odotettavissa. Ja Neganista ilmeisesti kasvoi nyt ihan uusi ihminen ja hän muuttui inhimilliseksi. Outoa.

      Se milloin sarja jatkuu, on epäselvää. Taitaa jatkua kuitenkin vasta vuoden päästä lokakuussa 2021

    • Anonyymi

      Kaudesta 10 tehdään/nähdään vielä 6 ns. ylimääräistä jaksoa, jotka ilmeisesti esitetään loppuvuodesta 2021 todennäköisesti. Kausi 11 alkaisi joidenkin lähteiden mukaan heti loppuneen kauden 10 jälkeen ja on sarjan viimeinen kausi 24:llä jaksolla..

      Sarjasta uusi spin off jossa keskitytään Darylin ja Carolin roolihahmoihin. Tämä 2023.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1915
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      50
      1836
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1568
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      137
      1363
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1174
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1152
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1121
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1099
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1098
    Aihe