Kepun missi-syötillä Tanjalla pyyhkii hyvin!

Anonyymi

Oi mikä onnen kantamoinen oli kun Tanja o.s. Vienonen - sitten Karpela, Saarela ( kihlattu S. Niinistölle) ja nyt mikä liekään, pääsi aikanaan eduskuntaan VAAN misseyden ja sen tuoman julkisuuden kautta!
Mitään erityistä "lahjakkuutta" tai paloa ei tällä onnekkaalla ollut mukanaan tuoda kansanedustuslaitokseen Arkadianmäelle!

Mutta kauneudella voi päästä pitkälle jos on suosiolliset olosuhteet ja tilausta jollekin millä ei sinänsä kansan edun ja edustamisen kautta ollut mitään tekemistä!
Ministerin tehtäväkin tuli kuin "misseys olisi ollut joku etu" siihen tehtävään"!?

Nyt Tanja rouvalla pyyhkii hyvin, hän koettaa edelleen vuosien kansanedustajan luottamustoimen loputtua "pärjäillä vaatimattomalla sopeutusrahalla" ja koiria koulutatmalla - josta ei kuulemma maksa itselleen palkkaa mutta mies on palkkalistoilla!
Kahdeksan vuotta jo "sopetunut" ja koira-bisnestäkö ei lasketa työksi edelleenkään?

Tämän kaiken olette te kansalaiset / eli kepulaiset varmistaneet hänelle ilman vaatimusta yrittääkään "sopeutua" siihen koirien kouluttamisen ohella että hänellä on työ ja toimeentulo joten MIKSI TÄLLE JA MONILLE MUILLE MAKSETAAN EDELLEEN PUOLET KANSAEDUSTAJAN PALKASTA!?

<> Koska teemme rikosilmoituksen tms. tutkintapyynnön näistä kavaltajista ja kansakunnan varojen väärinkäytöstä?

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tanja_Karpela
"arpela toimi Suomen Keskustan kansanedustajana 1999–2011 ja kulttuuriministerinä Jäätteenmäen ja Vanhasen hallituksissa 2003–2007"...

17

91

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Välillä missit välillä tissit välillä tosi-tv taustoilla pääsee eduskuntaan. Mutta melkein ei koskaan vain heppiä heiluttamalla.

      • Anonyymi

        Sopeutumiseläke näyttää sallivan työnteon nähtävästi kyllähän tätä osasi odottaa käytetään häikälemättömästi hyväksi tätä järjestelmää.Kyllä näyttäsi nostavan niin kauan kuin vain voi sinne 2022 asti eikä tee edes kipeää.Kierretään laki pykälät niin että toinen saa palkaa joka nostaa sitten kummankin palkat niin ettei se näy missää vaikka täyttäisi ihan petoksen merkeiltä kyllä.

        Työttömät, kun tekevät vähänkin töitä, niin heti pitää toimittaa "lippuja ja lappuja" Kelalle, että onko sinulla enää oikeutta työttömyyspäivärahaan.. <-Tämän tarkastelun jälkeen Kelassa lasketaan oletko oikeutettu työttömyyspäivärahaan ja se voi kestää niin kauan, että tavallinen ihminen on taloudellisesti pulassa, koska oli tehnyt vain vähän töitä ja palkka maksetaan viiveellä!! Sitten taas herrat & rouvat nostaa sopeutumiseläkkeitä härskisti, vaikka tekevät samaan aikaan bisnestä.. Kysyn vaan onko tämä oikein?????????

        Työtön, jos tekee vähänkin töitä niin edessä hirveä "rumpa" Kelan kanssa paljonko olet ansainnut ja montako tuntia olet tehnyt.. <- Pitää esittää palkkanauhoja ja työtodistuksia ja päivärahojen maksun viivästyminen aiheuttaa heti taloudellisia ongelmia tuon vähäisen työskentelyn vuoksi!! Sitten herrat& rouvat kikkailee sopeutumiseläkkeiden kanssa, niin voin sanoa, että alkaa pikkuhiljaa "KETUTTAMAAN"..
        https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/af6bd0f7-13a8-4fd1-b9af-5e01923a1cff


    • Anonyymi

      Ja muistuttaa kasper nukkea. Jos muistatte tuon ylen vanhan lastenohjelman ?!

    • Anonyymi

      Oi niitä aikoja... kun nykyinen valtakunnan (ka-ko) Niinistö oli nuorempi sulhasmies ja "vallaton leski -poikamies", ja Tanja virallinen kihlattu morsian .... vain hääkellojen soittoa odoteltiin!?

      Katsokaa ja nostagisoitukaa - linkin videolla nuorta ja varttunutta onnea!

      "Vuodesta 1999 vuoteen 2010 kiinnosti yksi Linnan juhlien vieraista ihmisiä enemmän kuin moni muu. Hän oli Tanja Karpela."...
      https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/12/08/ja-kamera-seuraa-karpelaa?page=1

      • Anonyymi
        RitalanPaska kirjoitti:

        https://i.pinimg.com/originals/fb/d1/2b/fbd12be876c74b777c6265e64cbc89bd.png

        Puhutteko nyt tuosta henkilöstä?'¨

        Ompa samaa näköä kuin miss Tanja Vienosella!

        Kukaan ei tunne enää Tanja Tellervo Vianosta tai Tanja Saarelasta, vähiten neiti Niinistöstä tai rouva Erjolasta!
        Ehkä kuudes kerta sanoon totuuden? 6 6 6 sexsexsex


      • Anonyymi

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Ehkä turhimpia muijia koskaan ministerinä, mitään ei saanut aikaiseksi kuin kuluja kansalle,tämän muijan palveluksia en osta.

    • Anonyymi

      granny kamaa rupsahtanut vanha akka

    • Anonyymi

      Aerobicki leffojahan se teki tvhen. Esim Tanja_Vienonen_ja_herkkukroppa_aerobiccaa_1.mp4 (52 379 114 tavua)

      • Anonyymi

        Anna liisa tiluksenkin kaa.


    • Anonyymi

      Miettikää mitä kansa menettikään , kun vallaton poikamies-leski jätti suhteen kihlauksen asteelle kunnes vasta huomasi Tanjasta ei ollut aikuisten poikien äitipuoleksi!

      Eilen kun mä tiennyt.... mä hiekkaan rakensin...
      Niin kaunis oli maa, ma kuljin laulaen ....

      • Anonyymi

        Tanja sanoi
        Kaikkien pitäisi pysyä kaukana Niinistöstä lehdessä erottuaan.

        Mitä mahtoi tarkoittaa?


    • Anonyymi

      Halliksen (melkein ps.) entisellä hoidolla Merikukalla pyyhkii också bra. Saa samaa vanhuuseläkettä kuin Tanjakin.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      35
      1759
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      79
      1321
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1271
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      13
      1156
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1065
    6. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      93
      970
    7. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      74
      969
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      147
      781
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      52
      742
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      717
    11. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      55
      663
    12. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      659
    13. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      648
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      43
      635
    15. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      634
    16. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      618
    17. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      599
    18. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      597
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      596
    20. 46
      573
    Aihe