Nuhjaantuuko Lapua?

"Pienten kaupunkien keskustat ovat vaarassa autioitua, vaikka voisivat pärjätä – "Varsinkaan pienissä kaupungeissa ei kannata ylläpitää nuhjaantumista"
Suunnittelusosiologi toisi kaupunkien keskustoihin kirpputorit ja tekemistä lapsille."

https://yle.fi/uutiset/3-10998597?fbclid=IwAR1IQnHtop8xQFYSCHnJG9M6Ot5UBWRIWduvjrrASCgeG2fBYbD8FweF6SU
22<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Aiheesta on jo käynnistynyt paskamyrsky facebookissa. Keskusta on jo nuhjaantunut ja kirpputorit hyppivät paikasta toiseen kuin kirput, kun eivät voi jatkaa toimintaa homeisissa kiinteistöissä.

Lapuan keskustasta saa kyllä viihtyisän. Kaivinkoneella. Kaikki tyhjät tilat maan tasalle, puita ja nurmikkoa tilalle.

Äänestä
  • Seurakuntatalon vastakkaisella puolella olevasta kiinteistöstä voisi aloittaa.

    Äänestä

Ympäristöt on mitä on mutta:

Emme ole heränneet täyteen ihmisyyteen
Arki on vain meissä oleva unitila
Unessa kuljemme toistemme ohi
Erillisyydentunto on erehdys

Äänestä

katuvalot pimeeksi , kersat hoitaa hommat.

Äänestä

tämähän ei tietenkään koske Lapuaa sillä meno on kylällä vilkasta.taas aivan tyhjänpäiväinen aloitus Notilta ,,eikö sulla jumaliste oo parempaa tekemista kun tuoda itseäsi julki tyhmillä kirjootuksilla.Lapualla on kaikki hyvin että ei sun tartte joka välissä vinkua.ilmootellaan sulle sitten kun saat kirjootella jotain pientä,nyt saat pitää pienen tauon ,katsotaan on järki ihmisessä ?

Äänestä
  • Aloittaja

    Mieti uudelleen, onko Lapuan keskusta sinusta oikeasti vetovoimainen?

    Talous on miljoonia pakkasella ja väestökato näyttää iskeneen myös Lapuaan.

    Aika moni tuomitsee Kauppakadun kaventamisen ja Kosolan risteyksen epämääräiset liikennevalot.
    Ikään kuin keskustaa haluttaisiin tahallaan autioittaa.

    Vaikka linkki on Ylen uutiseen, se on silti erään maailman luotetuimman median kirjoitus. 😏

    Äänestä

  • nuorissa_on_tulevaisuus kirjoitti:

    Nottinen :
    Herpaanus jo vähän mietteissäs ja mieti omaas tilaa.
    -Mitäs teet maalisella rikkaudella seinäjoen ropaskoija-

    Jeesus sanoo: "Kun näette hänet, joka ei ole naisesta syntynyt, kumartakaa kasvonne maahan ja palvokaa häntä: hän on teidän Isänne."

    Jeesus sanoo: "Annan teille sellaista, mitä silmä ei ole koskaan nähnyt ja mitä korva ei ole koskaan kuullut ja mitä käsi ei ole milloinkaan koskettanut ja mikä ei ole koskaan päässyt ihmissydämeen."

    ( Jeesus sanoo: "Jos sokea mies ohjaa toista sokeata, molemmat putoavat ojaan." )

    Äänestä

Kohta tänne on kopioitu koko raamattu ja kalevala. Tosi mielenkiintoita luettavaa lapuan palstalla? NOT

Äänestä

Lapuan keskusta on nykyään Alangossa. Kauppakatu sinänsä on aivan viihtyisä katu.

Äänestä
  • Tai paremminkin Alanko on myös keskusta, kuten kauppakatukin .Keskusta on laajentunut ja käsittää monta neliökilometriä eikä vain pelkän kauppakadun niinkuin ennen vanhaa.

    Äänestä

Voi kysyä samaa aloittajalta, mites seinäjoen käypi nuhjaantumisessa-
-pahalta näyttää, siellä on liian sisäänkääntyvää tuo huuhaat, jota ympäristöt on ruvennut vierastamaan, oiskohan nyt lyöneet puukossaa liijan syväl pöyttäään

Yksipuolisuutta ja omahyväisyyttä ei koko elämäänsä viitsi kuunella katsella

Äänestä
  • Aloittaja

    Seinäjoen keskustaa on modernisoitu miljoonilla, joten ei taatusti nuhjaannu.

    Seinäjoki odotti kiltisti, että saako Lapuan Novaparkin rakennettua ja siellä heitettiin kirves kaivoon, niin päätettiin rakentaa kauppakeskus Seinäjoelle, koska maakunta sellaisen tarvitsee.
    Se siitä sinun omahyväisyydestäsi. Jos joku puukkoa jonnekin lyö, niin se olet sinä joka yrität lyödä puukkoa Seinäjoen selkään, mutta huti tuli ja huitaisit vain itseäsi polveen.

    Teistä anonyymeistä ei ota selvää kuka mitäkin itkee, mutta oletan että se olet sinä joka koko ajan kehut kuinka hyvin Lapualla menee ja kuinka hyvä siellä on asua, joten miksi sitten valitat toisen kaupungin asioista? Eikö Seinäjoki saisi rakentaa 63 000 asukkaalle palveluja?

    Justiin tuo tyyli mitä paasaat ei tuota mitään tulosta, näin selät saa kääntymään tuota omahyväisyytä kohtaan, hillukaas hyvinenne.

    Äänestä

  • nuorissa_on_tulevaisuus kirjoitti:

    Seinäjoen keskustaa on modernisoitu miljoonilla, joten ei taatusti nuhjaannu.

    Seinäjoki odotti kiltisti, että saako Lapuan Novaparkin rakennettua ja siellä heitettiin kirves kaivoon, niin päätettiin rakentaa kauppakeskus Seinäjoelle, koska maakunta sellaisen tarvitsee.
    Se siitä sinun omahyväisyydestäsi. Jos joku puukkoa jonnekin lyö, niin se olet sinä joka yrität lyödä puukkoa Seinäjoen selkään, mutta huti tuli ja huitaisit vain itseäsi polveen.

    Teistä anonyymeistä ei ota selvää kuka mitäkin itkee, mutta oletan että se olet sinä joka koko ajan kehut kuinka hyvin Lapualla menee ja kuinka hyvä siellä on asua, joten miksi sitten valitat toisen kaupungin asioista? Eikö Seinäjoki saisi rakentaa 63 000 asukkaalle palveluja?

    Seinäjoen illu oli kanssa lauvantainumeronsa rakentanut kuttaperka pohjalle, mitäs nyt vähän kuvia katselin ( seinäjoen pullistus onhan komiaa ).

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Seinäjoen illu oli kanssa lauvantainumeronsa rakentanut kuttaperka pohjalle, mitäs nyt vähän kuvia katselin ( seinäjoen pullistus onhan komiaa ).

    Täys vitsi koko Novaparkin rakentaminen Lapualle.Eihän siellä oo eres asiakkaita

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täys vitsi koko Novaparkin rakentaminen Lapualle.Eihän siellä oo eres asiakkaita

    Seinäjoella on jo vitsiä riitämiin, lentokentäkin on mihin vieläkin ympäriltä kerätään raha-apua silti ei koneet nouse, vitsiähän tuo on kokonaisuutenakin koko paikka, aina ympärille sieltä on käet pitkällä anomusta huutamassa, pukatkaas ees vähän.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Täys vitsi koko Novaparkin rakentaminen Lapualle.Eihän siellä oo eres asiakkaita

    Näin suuret ostoskeskukset palvelevat koko maakuntaa ja turisteja, joten sellaisen voi rakentaa vaikka korpeen, kuten Keskinen.
    Lapua ei sitä rakentanut, joten Seinäjoki tekee. Mitä siinä on valittamista? 🤔

    Äänestä

  • nuorissa_on_tulevaisuus kirjoitti:

    Näin suuret ostoskeskukset palvelevat koko maakuntaa ja turisteja, joten sellaisen voi rakentaa vaikka korpeen, kuten Keskinen.
    Lapua ei sitä rakentanut, joten Seinäjoki tekee. Mitä siinä on valittamista? 🤔

    Kyllä se on seinäjoen ja aivan oma,
    - ei lapualta sitä ruveta pönkkäämään.
    - Kuinkahan sen pohoja kestää ja siihenkin tuli se seinäjoen tautti heti rakenusvaihees

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Seinäjoella on jo vitsiä riitämiin, lentokentäkin on mihin vieläkin ympäriltä kerätään raha-apua silti ei koneet nouse, vitsiähän tuo on kokonaisuutenakin koko paikka, aina ympärille sieltä on käet pitkällä anomusta huutamassa, pukatkaas ees vähän.

    Lentojen tarve kasvaa kun Ideapark valmistuu ja ehkä sinne pääsee jonain päivänä ratikalla Lapualta. Tietysti Ideaparkin kautta, josta on mukava käydä ostamassa tuliaisia kaukomaiden sukulaisille. 🤗

    Äänestä

  • nuorissa_on_tulevaisuus kirjoitti:

    Lentojen tarve kasvaa kun Ideapark valmistuu ja ehkä sinne pääsee jonain päivänä ratikalla Lapualta. Tietysti Ideaparkin kautta, josta on mukava käydä ostamassa tuliaisia kaukomaiden sukulaisille. 🤗

    Vesku laittaa lapuan hurajamaan, jotta kaikkien tiet johtavat töysä tuuri

    Eikö tuo lentäminen lopeteta vielä jotta tappi siihenkin putkeen tullee

    Äänestä

Lapuan keskusta on aikansa lapsi. Tämän päivän liike-elämä vaatii peltoaukean, peltihallin ja valtavasti parkkipaikkoja, joihin ei tarvi peruutta. Siis Alangon, jonka oikeaa nimeä ei kuitenkaan muista kukaan.

Äänestä
  • Naamakirjassa kehutaan usein keskustasta otettuja valokuvia kuinka niissä on elämää. Kupla, Anglia mopo ja pari pyöräilijää. Alangossa on hiljaisempanakin hetkenä moninkertainen määrä ihmisiä. Ottakaa joku vastaukseksi uusi kuva sieltä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

nuorissa_on_tulevaisuus kirjoitti:

"Pienten kaupunkien keskustat ovat vaarassa autioitua, vaikka voisivat pärjätä – "Varsinkaan pienissä kaupungeissa ei kannata ylläpitää nuhjaantumista"
Suunnittelusosiologi toisi kaupunkien keskustoihin kirpputorit ja tekemistä lapsille."

https://yle.fi/uutiset/3-10998597?fbclid=IwAR1IQnHtop8xQFYSCHnJG9M6Ot5UBWRIWduvjrrASCgeG2fBYbD8FweF6SU

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu