Euroalueen budjetti hyväksyttiin!

EUROMAIDEN talousministerit pääsivät sopuun kiistellystä euroalueen budjetista kokouksessaan Luxemburgissa. Sopu syntyi keskiviikon ja torstain välisenä yönä.

Budjetti-instrumentti on alun perin Ranskan ehdotus. Presidentti Emmanuel Macronin idean mukaan budjetista rahoitettaisiin jäsenmaiden taloudellisia uudistuksia ja sillä voisi vakauttaa suhdannekäänteitä. Euroalueen yhteistyö syventyisi.

Kahden vuoden ajan kestäneissä keskusteluissa budjetin koko ja käyttötarkoitus supistuivat alkuperäisestä ideasta. Suomi on suhtautunut budjettiin varauksellisesti.

Kesäkuun huippukokouksessa valtiojohtajat päättivät, että budjetin rahat tulevat rahoituskehyksestä eli ovat osa EU:n laajempaa budjettia. Budjetin käyttötarkoitus rajattiin sellaisten sijoitusten ja uudistusten rahoittamiseen, jotka lähentävät jäsenmaita toisiinsa taloudellisesti ja lisäävät kilpailukykyä.

EUROALUEEN budjetin kooksi sovittiin uutistoimisto Reutersin mukaan noin 17 miljardia euroa ja se tulee käyttöön vuonna 2021, sanoi euroryhmän puheenjohtaja Mario Centeno.

”Meillä on uusi tukipylväs eurolle”, Centono sanoi tiedotustilaisuudessa.

Budjetti rahoitetaan EU:n normaalin budjetin kautta, eli sen koko sovitaan osana isoja neuvotteluita EU:n rahankäytöstä. Lisäksi ministerit sopivat, että jäsenmailla on mahdollisuus antaa budjettivälineelle myöhemmin lisärahoitusta. Jäsenmailta kerättävää lisärahoitusta varten tarvitaan hallitusten välinen sopimus.
676
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tämä on osa EU:n ytimen tiivistämistä.
Asialla on paljolti ns. Uusi Hansaliito, jossa mm. Suomi on mukana.

Äänestä

Taas nähtiin kuinka alas EU vajoaa,taas EU velkaantui ihanaa kuinka EU hajoaa hhaahaaa!

Äänestä

Nyt ollaan asian ytimessä. EU-rintaman liian ahne valtahanke loi velkakriisin, jolla on huonoja vaikutuksia jäsenmaiden hyvinvointiin. Jos maan hyvinvointi romahtaa, se vaikuttaa suoraan EU:n uskottavuuteen ja paljastaa epäkohdat. Siksi pitää junailla kikkoja, joilla korjataan, tai peitellään, EU-toiminnasta aiheutuvia lieveilmiöitä. Esim Suomelle syydetään velkaeuroja sitä mukaa, kun pakkasen puolella pysyvä talous aiheuttaa tappioita. Suomen kertakäyttöratkaisut on olleet hävettävän härskejä, eli myydään kaikki mahdollinen ulkomaille, kuten vientimarkkinat, brändit, teknologiaosaaminen, luonnonvarat jne., mutta kertakäyttöbisnes ei pitkälle kanna. SOTE kuuluu tähän kertakäyttöatkaisuihin, jonka tarkoitus oli ajaa alas kuntapalvelut, ja yksityistää ne ja sitten myydä jollekin sijoitusfirmalle. SOTE-gate oli melko lähellä, mutta onneksi se saatiin kaadettua. Tosin se ei pelastanut mitään, kun Suomi on jo kyvytön pärjäämään EU:n ulkopuolella. Suurin osa valtion menoista maksetaan velkaeeuroilla, kun muuten niihin ei riitä rahat. Ilman EU-pankkia Suomi olisi korviaan myöten ureassa. Nyt ollaan onneksi vain kaulaa myöten. Kunhan nenä pysyy pinnan yläpuolella, niin ei voidaan teeskennellä hyvinvointia.

"Suomi voi paremmin kuin koskaan"
T; EU-palvojat

Äänestä
  • Täyttä pötyä!
    EU:ssa ei ole mitään velkakriisiä.Raha on päinvastoin liiankin halpaa.

    "Suomen kertakäyttöratkaisut on olleet hävettävän härskejä, eli myydään kaikki mahdollinen ulkomaille, kuten vientimarkkinat, brändit, teknologiaosaaminen, luonnonvarat jne.,"

    Ihan höpöä. Ei tuollaista ole tapahtunut. Suomessa toimii ulkomaisia yrityksiä aivan kuin suomalaisia ulkomailla.

    Sote ei merkitse kuntapalvelujen myyntiä ulkomaille.

    Suomi ottaa 2 miljardia uutta velka, mutta noin 50 mrd maksetaan itse.

    Suomi on 11. maa kilpailukykytutkimuksessa. Se on hyvä sijoitus.

    Suomi-vihaajan lapselliset valeet eivät mene läpi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täyttä pötyä!

    "Täyttä pötyä!
    EU:ssa ei ole mitään velkakriisiä.Raha on päinvastoin liiankin halpaa."

    Vain totaalikieroutunut EU-palvoja kiistää faktat.

    "Ihan höpöä. Ei tuollaista ole tapahtunut. Suomessa toimii ulkomaisia yrityksiä aivan kuin suomalaisia ulkomailla."

    Tietenkin on tapahtunut. Se on kaikki ihan yleistietoa, mutta kaltaisesi äärimielisen EU-palvojan on tietenkin pakko kiistää tosiasiat, jotka tuhoaa mielikuvan eeuuonnelastasi.

    "Sote ei merkitse kuntapalvelujen myyntiä ulkomaille."

    Se oli yksi soten kaataneista kriteereistä. Suomalainen terveydenhoito muita alaan liittyviä kunnallisia palveluita olisi yksityistetty ja pistetty kv-markkinoille pelinappulaksi, aivan kuten moni muukin suomalainen tuote tai palvelu. Etkö ole ollenkaan missään suhteessa somen ulkopuoliseen elämään?

    "Suomi ottaa 2 miljardia uutta velka, mutta noin 50 mrd maksetaan itse."

    Suomi ottaa joka vuosi velkaa, koska rahat ei riitä kattamaan valtion menoja. Esim työmarkkinatukea kuitataan velkarahalla. Suomen talous on kroonisesti miinusmerkkinen. Maksetaan enemmän kuin saadaan. Valtionvelka 106 mrde. Erääntyviä velkoja kuitataan ottamalla uutta velkaa. Kaikki tiedot löytyy netistä. Jos väität näitä valheiksi, niin silloin syytät valtiota valehtelijaksi.

    "Suomi on 11. maa kilpailukykytutkimuksessa. Se on hyvä sijoitus."

    Sun pitää ymmärtää mitä ja miten mitataan. Jos mitataan vain suomalaisomistuksen perusteella, niin sijoitus olisi huomattavasti heikompi.

    "Suomi-vihaajan lapselliset valeet eivät mene läpi."

    Olen isänmaallinen, demokratiaa, kansallisvaltiota ja itsemääräämisoikeutta kannattava. Miten tähän sopii Suomen vihaaminen? Aivan, ei mitenkään. Sun logiikkasi on tehnyt itsemurhan, kun ei kestänyt sun meuhkaamista. Ehkäpä nyt kyseessä on kuitenkin ihmisten toiminnan seuraukset. Mutta mitäpä sinä heikkoälyinen häirikkö mistään tajuaisit. Räksytät vain ja silmät pyörii päässä kuin lottopallot.

    1. Korko lainamarkkinoilla on matala.jopa miinusmerkkinen.

    2. Yrityksiä ostetaan ja myydään liike-elämän lainalaisuuksien mukaisesti.Suomi ei ole poikkeus.

    3. Velkaa ottavat kaikki valtiot. Suomi kuuluu vähimmin velkaantuneisiin.

    4. Suomen kilpailukyky on siis erittäin hyvä.

    5. Mustamaalaat Suomea. Se ei ole isänmaallista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

EUROMAIDEN talousministerit pääsivät sopuun kiistellystä euroalueen budjetista kokouksessaan Luxemburgissa. Sopu syntyi keskiviikon ja torstain välisenä yönä.

Budjetti-instrumentti on alun perin Ranskan ehdotus. Presidentti Emmanuel Macronin idean mukaan budjetista rahoitettaisiin jäsenmaiden taloudellisia uudistuksia ja sillä voisi vakauttaa suhdannekäänteitä. Euroalueen yhteistyö syventyisi.

Kahden vuoden ajan kestäneissä keskusteluissa budjetin koko ja käyttötarkoitus supistuivat alkuperäisestä ideasta. Suomi on suhtautunut budjettiin varauksellisesti.

Kesäkuun huippukokouksessa valtiojohtajat päättivät, että budjetin rahat tulevat rahoituskehyksestä eli ovat osa EU:n laajempaa budjettia. Budjetin käyttötarkoitus rajattiin sellaisten sijoitusten ja uudistusten rahoittamiseen, jotka lähentävät jäsenmaita toisiinsa taloudellisesti ja lisäävät kilpailukykyä.

EUROALUEEN budjetin kooksi sovittiin uutistoimisto Reutersin mukaan noin 17 miljardia euroa ja se tulee käyttöön vuonna 2021, sanoi euroryhmän puheenjohtaja Mario Centeno.

”Meillä on uusi tukipylväs eurolle”, Centono sanoi tiedotustilaisuudessa.

Budjetti rahoitetaan EU:n normaalin budjetin kautta, eli sen koko sovitaan osana isoja neuvotteluita EU:n rahankäytöstä. Lisäksi ministerit sopivat, että jäsenmailla on mahdollisuus antaa budjettivälineelle myöhemmin lisärahoitusta. Jäsenmailta kerättävää lisärahoitusta varten tarvitaan hallitusten välinen sopimus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu