Onko oikein, että horneteilla lennetään yhteiskunnan varoilla, jonkin 2000 luvulla eläkkeelle jääneen sotilaslentäjän hautajaisissa ? Maksaako omaiset ? Hornet lentäminen on todella kallista. https://yle.fi/uutiset/3-11013607
Sotilaslentäjän hautajaisissa hornet lentoja
2
<50
Vastaukset
Taitaa olla vanha käytäntö, eivät enää raaski lentää kun yhdellä hävittäjällä. Aikoinaan intissä ollessani tehtiin ylilento 3:lla MIG 21-hävittäjällä kun majuri oli kuollut palveluksessa lento-onettomuudessa. Niistä tuli sitten todella kalliit hautajaiset ja oli lähellä ettei tullut vielä toisetkin kun yksi noista MIG-21-hävittäjistä sai laskutelinevian ja lentäjä pudotti sen 4 kilometrin korkeudesta kuusikkoon. Hävityskone meni tuhannen pillun päreiksi ja päreitä tuli myös monesta kuusesta. Yliluutnatti joka hyppäsi heittoistuimella selvisi suunnilleen housupyykillä. Minulta ja monelta muulta meni viikolopuuvapaat kun jouduttiin sinne kuusikkonn vartiomaan sitä romuläjää joka ennen oli ollut hävittäjä.
- Anonyymi
On. On ihan oikein.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.3103069Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka632370- 1262072
Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3502051Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1271743- 671409
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121395- 661357
- 701303
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl811268