Saa nähdä, uudistetaanko sivua vai poistuuko kokonaan. Mitään uutta ei ole näkynyt moneen kuukauteen. Hiljaiseloa, mitä nyt Kulmala kiertää Suomea. Puhuvat, että äärimmäisen sisäänlämpiävää toimintaa. Mukaan ei pääse edes nuo sinisiksi ilmoittautuneet. Suvaitaan vain kevyttä juttelua, nykyhallituksen moitiskelua. Semmosta toritapahtumatyyppistä juttelua ja kaffittelua.
Sinisen puolueen virallinen sivu suljettu
32
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Hei tuleppa mukaan, viikonpäästä lauantaina vaikkapa Espoon keskuksen aseman tienoille.
Sun ei tarvi enää levittää minkäänlaisia mitätöimisjuttujas kun näet että ovat hyvissä voimin.
Kääntyy tuokin kielteinen energiasenergias , myönteiseen suuntaan. Näet että myönteisyydellä saadaan hyvää aikaan.
Ei tarvitse olla pelleltä näyttävä puolue, jossa on sulka hattuun kun saa tuomion.
Siniset on ja pysyy ja kannatus lisääntyy!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Toreilla kivasti väkeä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! - Anonyymi
Hih - mikä provo. Teidän sinisten kannatus mitattiin viime keväänä ja oikein kahteen kertaan. Miten meni noin niin kuin omasta mielestä? Ensin petitte perussuomalaisina omat v.2015 äänestäjänne, kääntymällä Sipilän hallituksen munattomiksi puudeleiksi. Menitte suurimmilta osin eduskuntaan tuolloin juuri maahanmuuttovastaisina, mutta ei rohkeus ja halu, vaiko taito, riittänyt laittamaan kampoihin kesän-syksyn 2015 haittamaahanmuuttovyöryn aikana. 2017 puoluekokouksen äänestystulos puheenjohtajiston suhteen ei sopinut teille, joten loikkasitte omien etujenne ja silloisten asemienne säilyttämisen nimissä, ja asetitte oman henkilökohtaisen etunne äänestäjien etujen edelle. Juuri teillä olisi tuolloin ollut mahdollisuus viheltää haittamaahanmuutto poikki, mutta ei vaan löytynyt selkärankaa ja tahtotilaa. Takinkääntö ja äänestäjienne kusetus tuntuivat helpommilta toteuttaa. Keväällä 2019 saitte mitä ansaitsitte: Ketään ei valittu riveistänne, niin eduskuntaan, kuin eu-parlamenttiinkaan. Tämä oli selvä palaute siitä mitä sinisestä tulevaisuudesta ajateltiin, ja ajatellaan yhä. Sinisten naamoilla ei suomessa tehdä enää uskottavaa politiikkaa. Luotto on mennyt.
- Anonyymi
Persutrollit jotka kylvivät vihaa ja mollasivat sinisiä. Levittivät omaa propakandaansa joka mutkassa baarissa ja olutkuppilassa. Samoin somessa. Ei vihalla pitkälle pötkitä. Toivottavasti äänestäjät näkee tuon ps-kuplan ja se puhkeaa. Tulee todellisuus tilalle.
Sinisillä on kannatettava aate ilman muiden alaspainamista. Sellainen aate kasvaa myötätunnosta toisen ymmärtämisestä ja hyväksymisestä. Siinä on hyvä pohja yksilön kasvulle. Sitämukaa kun ihminen kehittyy ja menestyy, hän saa mukaansa muita ja yhdessä he rakentavat parempaa yhteiskuntaa koko kansalle. Siihen uskon että tulee vielä paljon kannattajia ja äänestäjiä. - Anonyymi
Voit olla niin katkera kun haluat ja ajatella mitä lystäät.
Peruspersuthan siellä kokoomuksen ja kepun hallituksessa 2015 vaikutti. Halla-ahonn kirjoittama maahanmuutto-ohjelma.
Sinisiä tarvitaan tekemään järkevää politiikkaa ilman mamutusta.
Tarvitaan asioiden toisistaa- ja toisiinsa vaikuttavien suhteiden ymmärtämistä.
Esim . Ilmastoon vaikuttaa jokainen yksilö tämän maapallon päällä.
Happi jota hengitämme on yhteistä samoin vesi. Kiertää luonnon kiertokulun mukaan. Suomessa haihtunut vesi voi matkata pilvessä tuulten mukana kauas. Pudota sademetsässä maahan.
- Anonyymi
Tuo sinisen puolueen virallinen sivu on alasajon kohteena. Ensin lopetettiin aika mielenkiintoinen keskustelusivu. Tapahtumasivulla ei lue enää mitään, ei koskaan. Sitten on näitä toritapahtumia omalle porukalle. Saattaahan siellä joku ulkopuolinenkin sattumalta heidät huomata. Semmosta pehmosta lässytystä.
- Anonyymi
Höpöhöpö tuo persujen pötyjutut.
Noilla kommenteillanne teette vaan itsellenne hallaa.
Persujunttarit on aloittanut sen puolueen hajoittamisen puolueen sisältä jo vuosia ennen lopullista hajoamista.
Halla-aholle tarjottu puheenjohtajan paikalle asettumista. Ei ollut kuulemma johtajatyyppiä . Omien sanojensa mukaan.
Sitten oli kun "oikein ajatteleva taho" pyysi.
Siinä se.
Siellä niitä sinisen puolueen aktiiveja oli kesän aikana. Tampereella, Kuopiossa, Oulussa, Lappenrannassa, Mikkelissä jne. Olivat hyvin näkyvillä.
Onhan niillä keskustelukanava. Uudistavat varmaan noita sivujansa. - Anonyymi
Takkonttipuolueen kannatus on jo niin hurjaa että edes gallubeissa ei enään näy takakonttilaisten kannatus on siis noussut jo yli gallubien.
- Anonyymi
En usko että takaovien miehille suunnattu puolue saa kovinkaan mittavaa kannatusta sanokaa mitä sanotte
- Anonyymi
Tule mukaan sinne takakonttiin. Junassa pääsee eteenpäin ihan ensimmäiseen vaunuun asti ja mennään yhdessä sinisten kanssa sinne veturivaunuun veturipaikalle seuraavissa vaaleissa.
- Anonyymi
"Peruspersuthan siellä kokoomuksen ja kepun hallituksessa 2015 vaikutti. Halla-ahonn kirjoittama maahanmuutto-ohjelma.
Sinisiä tarvitaan tekemään järkevää politiikkaa ilman mamutusta."
Nimenomaan, tarvitsemme suomalaisia ja varsinkin tavan ihmisiä tukevaa politiikkaa ilman jatkuvaa mamu öyhötystä ja EUn mollaamista. Ja ilman nationalistisia ääriilmiöitä.(lue natsi)- Anonyymi
Kyllä olen kanssasi samaa mieltä. Tarvitaan meitä Suomalaisia varten tämäpuolue.
- Anonyymi
Osin noin, mutta tilanne tarkistettiin välillä ja Sipilän ja Halla- ahon neuvottelu ei tuottanut tulosta. Sipilä ei voinut toteuttaa sovittua, mitä oli sovittu Halla- ahon kanssa, joten se siitä.
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/jussi-halla-aho-paljastaa-maahanmuuttovaatimus-kaatoi-hallituksen/80d805f0-4d58-38c0-b7b5-4800ef58d721 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osin noin, mutta tilanne tarkistettiin välillä ja Sipilän ja Halla- ahon neuvottelu ei tuottanut tulosta. Sipilä ei voinut toteuttaa sovittua, mitä oli sovittu Halla- ahon kanssa, joten se siitä.
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/jussi-halla-aho-paljastaa-maahanmuuttovaatimus-kaatoi-hallituksen/80d805f0-4d58-38c0-b7b5-4800ef58d721No niin. Siinähän se totuus seisoo. Sipilä lipsui sovitusta mitä oli sopinut Halla- ahon kanssa joten ei voi osoittaa sormella Halla- ahoa.
Sinisillä oli erilaiset tavoitteet maahanmuutosta ja kävi kuin kävi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osin noin, mutta tilanne tarkistettiin välillä ja Sipilän ja Halla- ahon neuvottelu ei tuottanut tulosta. Sipilä ei voinut toteuttaa sovittua, mitä oli sovittu Halla- ahon kanssa, joten se siitä.
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/jussi-halla-aho-paljastaa-maahanmuuttovaatimus-kaatoi-hallituksen/80d805f0-4d58-38c0-b7b5-4800ef58d721Halla-aholla oli mahdollisuus silloin päästä Sipilän hallitukseen. Ei ois tarvinnu kun sanoa, että vanhat`skriptakirjoitukset* kuuluu nuoruuden ehdottomuuden tilille.
Niinkuin useimmat ihmiset nuorena näkee maailman mustavalkoisena.
Kait H-ahokin on henkisesti kasvanut vuosien kuluessa, samoin kuin useimmat ihmiset.
Ei ollut nöyryyttä ja rohkeutta myöntää ja katua noita nuoruuden postauksia.
Ei tullut hallituspaikkaa silloin , eikä tullut nykyiseen hallitukseen. eikä tule jatkossakaan.
Ilmeisesti ei haluakkaan persuja hallitusvastuuseen, koska silloin kupla puhkeais ja kannatus romahtas. Tosin se kupla puhkeaa ja kannatus painuu ja asettuu ,ehkä kymmenen prossan alapuolelle ajan kuluessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niin. Siinähän se totuus seisoo. Sipilä lipsui sovitusta mitä oli sopinut Halla- ahon kanssa joten ei voi osoittaa sormella Halla- ahoa.
Sinisillä oli erilaiset tavoitteet maahanmuutosta ja kävi kuin kävi.Sinisillä oli samat tavoitteet maahanmuutosta kuin hallitusohjelmaan oli kirjattu. Sentakiahan siniset hallituksessa jatko eikä ps.puolue.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinisillä oli samat tavoitteet maahanmuutosta kuin hallitusohjelmaan oli kirjattu. Sentakiahan siniset hallituksessa jatko eikä ps.puolue.
Niin tuolla vatmistat, sen, ettei kyllä tarvitse syyttää Halla- ahoa kuten syytetään. Monta muistutusta olemme lukeneet, et Halla- aho hyväksyi sen ja sen. Ei hyväksynyt vaan hänen yli käveltiin. Ja asiasta on muistutettu monet kerrat. Sinisten porukalla oli hinku hallitukseen ja hyväksyivät mitä tahansa loppupelissä jotta saivat pitää tuolinsa. Nolosti kävi ja kansa kyllä muistaa sen. Suosio testattiin kaksissa vaaleissa eikä yhtään paikkaa. Siniset on menneisyyttä.
- Anonyymi
Köyppä tsekkaamassa, hyvin toimi nuo sivut kun kävin katsomassa siellä,
- Anonyymi
Kurkkasin takakontiin siellähän se oli sampo joukkoineen ilosena laulelemassa piippolanvaaria sinisten jätti kannatuksen johdosta hiiola hiiola hoi vain raikui iloisilla sineveikoilla.
- Anonyymi
Sivut avattu, mutta ei keskustelusivua eikä tapahtumasivulla lue mitään. Muutokset vähäisiä, ei mitään uusia avauksia. Ilmeisesti jollakin salaisella sivulla kerrotaan toritapahtumista, jotta kaverit osaavat tulla. Toritapahtumia lähinnä Itä-Suomessa. Lapin piiri=Torvisen hovi ei ole vielä päässyt piiriluetteloon. Pianhan ne on kuntavaalit, aikaa enää 1,5 vuotta. Pitäis alkaa vaalityöhön. Ei taia riittää kaveripohja edes valtuustopaikkaan muualla kuin Rääkkylässä. En tätä ihmettele. Tämä puolue perustettiin ministeriaitiosta käsin kokoomuksen, kepun ja jopa S. Niinistön tuella. Tukijat ovat kadonneet, kun tuettavista ei ole enää hyötyä.
- Anonyymi
Kyllä ne aikanaan tulevat ulos takakontista piilottelemasta jos kehtaavat ja kehtaahan ne.
- Anonyymi
Kyllä me tukijat ollaan edelleen hyvissä ruumiin ja sielun voimissa aatteen puolesta!
Liittykää mukaan kun olette aatteeltanne ja persoonaltanne muita kunnioittava ihminen, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä me tukijat ollaan edelleen hyvissä ruumiin ja sielun voimissa aatteen puolesta!
Liittykää mukaan kun olette aatteeltanne ja persoonaltanne muita kunnioittava ihminen,Onko teitä tukioita edes puolentusinaa? taitaa väyrysen puolueellakin mennä paremmin takakonttipuoleella hahahahaha.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko teitä tukioita edes puolentusinaa? taitaa väyrysen puolueellakin mennä paremmin takakonttipuoleella hahahahaha.
Tule mukaan niin näet että meitä riittää.
Aate tietysti täytyy olla kirkas, ei muita solvaava. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tule mukaan niin näet että meitä riittää.
Aate tietysti täytyy olla kirkas, ei muita solvaava.Kirkas aate eli? Onko se sama kuin antin arvo-pohja?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko teitä tukioita edes puolentusinaa? taitaa väyrysen puolueellakin mennä paremmin takakonttipuoleella hahahahaha.
Pääset mukaan jos osaat olla solvaamatta muita. Sieltä takakontista pääsee kivasti eteenpäin etumaisiin vaunuihin ja lopuksi veturiin kuskin paikalle.
- Anonyymi
Espoontori on hyvä paikka , sinne pääsee junalla, vaikka ensi lauantaina.
Yks juttu: allaolevassa linkissä kerrotaan miten nykyhallituksen kotitalousvähennyksen pienentäminen vaikuttaa esim. vanhojen omassa kodissa asuvien elämään.
Satasen säästöllä tulee tuhansien kulut kuukaudessa.
Tuon artikkelin luettuaan tulee mieleen sadut hölmöläisten peitonjatkamisesta.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/hallitus-iskee-mummon-kukkaroon/3863f500-923e-42c2-97ed-6d171e9e08dd?ref=twitter:f20f&fbclid=IwAR0_Bu8gAKEay6ZPMmGubQpmk8y0l3iYd_1JCky3ZkgXx5FM1Ab1E8AC-xI- Anonyymi
Tori on aika iso parille henkilölle auton takakontti on aika sopiva siellähän tää puolue on perustettu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tori on aika iso parille henkilölle auton takakontti on aika sopiva siellähän tää puolue on perustettu.
Tule mukaan niin päästetään se takakontin henki valloilleen. ettei se riivaa enää sinua.
Mut varo! jatkossa se voi hallita sua, niinkuin aladdinin taikalampun henki.
- Anonyymi
Markkinatori-puolue. Miksei oltu Rovaniemen markkinoilla? Ainoastaan SKP ja perussuomalaiset olivat telttojen kanssa paikalla.
- Anonyymi
Eipä näkynyt Kuopion torillakaan ! Siellä oli kyllä kaikki "suuret puolueet" edustettuina, kun käväisin tänään syysmarkkinoilla. Kansaa parveili kojujen lähellä ihan mukavasti. Oli Sdp, PS, Kokoomus, Vasemmisto, Vihreät ....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä näkynyt Kuopion torillakaan ! Siellä oli kyllä kaikki "suuret puolueet" edustettuina, kun käväisin tänään syysmarkkinoilla. Kansaa parveili kojujen lähellä ihan mukavasti. Oli Sdp, PS, Kokoomus, Vasemmisto, Vihreät ....
Espoossa on siniset tänään olleet koko päivän, puheenjohtajan ja puoluesihteerin kera.
Siniset naisetkin siellä pitäneet syyskokousta.
Mukavasti makkarakojulla väkeä ja sisäpisteellä myös.
Kyllä ne siellä Kuopiossa ovat olleet ja tulevat taas torille ja mukaanhan pääsee.
Sivut hyvässä kuosissa ja tämänpäivän kannanottoja löytyy sinisten sivuilta. Tietysti myös facebookia ja Twittwriä on hyvä seurata. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä näkynyt Kuopion torillakaan ! Siellä oli kyllä kaikki "suuret puolueet" edustettuina, kun käväisin tänään syysmarkkinoilla. Kansaa parveili kojujen lähellä ihan mukavasti. Oli Sdp, PS, Kokoomus, Vasemmisto, Vihreät ....
Mikkelinmarkkinoilla olivat, että silleen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2976844Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652069- 1751797
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151287- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71156RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541066Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411031Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982