Sebastian Tynkkysen tuomiosta tuli mieleen.

Kuvitelkaqa millainen olisi Suomi jossa ei olisi sananvapautta.Suunnilleen näin sanoi Rinne äskettäin.
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Olisi nykyisen kaltainen, menossa kohti entistä ja tai nykyistä neukkulaa jossa toisin ajattelijat ristiin naulitaan ja vähintääkin siperiaan.suomen rikoslakiin on kirjattu jo, mm, ajatus rikos..
noo pohjois koreakin on suunnan näyttäjänä referointi kelponen. entinen DDR oli sitä esimerkillisesti vuosikymmenet.

Sebastian Tykkynen on mielenkiintoinen liberaali persoona hyvin kansalais kelpoisesti tuo esille oikeetakin asiaa, joka valitettavasti ei pääse esiin muun vouhotuksen sumusta.

Äänestä
  • Täällä nimenomaan AJATTELIJAT leimataan. Ajattelijat ovat pelottavia, koska he ajattelevat omilla aivoillaan, eivätkä ole median ohjaukselle alttiita, vaan ajattelijat näkevät sen, mitä myötäilijät ja valmiiksi pureskeltuja ja syötettyjä mielipiteitä omaksuvat eivät näe.

    Äänestä

Jos Tynkkynen ei olisi Persu, te olisitte päivittäin täällä haukkumasta miestä homoudestaan.

Äänestä
  • Tai koska Tynkkynen on persu, niin te olette päivittäin täällä haukkumassa miestä milloin mistäkin.

    Äänestä

  • Tynkkysen homous tuntuu olevan pilkan kohde punaviher"suvaitsevaistolle". Ei ole oikeoppinen homo näiden mielestä, kun ei hyväksy naisia ja homoja alistavaa islamia Suomeen.

    Äänestä

  • ^ Heh tämä on huvittavaa, Suomen oikeuslaitos on täysi vitsi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ^ Heh tämä on huvittavaa, Suomen oikeuslaitos on täysi vitsi

    surullista :(

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ^ Heh tämä on huvittavaa, Suomen oikeuslaitos on täysi vitsi

    pelottavaa :/

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ^ Heh tämä on huvittavaa, Suomen oikeuslaitos on täysi vitsi

    huono vitsi jos on mutta jos totta niin painajainen

    Äänestä

  • No eipä tarvitse kuin viedä nauhoituslaitteet kaikkiin moskeijoihin länsimaissa. Siinä alkaa tyhmemmällekin paljastua, mistä on kysymys. Ei tarvitse miettiä tuollaisia toissijaisia seikkoja sille, millä on suurin vaikutus mm. siihen, että Lähi-Idässä alkoi taas kovat rähinät tai miksi mulsiminaiset kulkevat kaavuilla peitettyinä eivätkä voi kulkea vapaasti niin kuin miehet.

    Äänestä

On erittäin helppoa kuvitella Suomi jossa ei ole sananvapautta. Sitä kun ei tarvitse KUVITELLA.

Äänestä
  • KATSOKAA TYNKKYSEN VIDEOT EDUSKUNNASTA. Siinä kerrankin rehti Suomalainen.

    Äänestä

Oli miten oli mutta tuo Tynkkynen on pelkkä rasite Perussuomalaisille. Sen voisi vallan hyvin heivata pois puolueesta.

Äänestä
  • Veli veljeä vastaan.
    Mitä sinun sydämessä tapahtuu?

    Äänestä

Kuvitelkaapa sitä koneistoa joka on jo joka stan raossa ja välissä
jakamassa tällaisia tuomiota työkseen.
Aikuiset ihmiset tekevät rahasta tällaisella ajatusmaailmalla
käskettynä tai vapaaehtoisesti toisilleen tällaisia tuomiota.

Raiskausaalto on totta, perustuslain rikkomiset on totta ja jos kritisoit,
toinen suomainen antaa siitä sakot ja rankaisee siitä toista.
Veli veljeä vastaan.
Kolmen vuoden takaisesta tekstistä.

Jokin on muuttunut todella pahasti.

Kas kun eivät rankaise taannehtivasti satukirjoista.
Ehkä me nähdään vielä kirjaroviot kuten Aatun aikana.
Eu on aatun pöydältä ja tää ihmiskauppiaiden tuotos on samasta pajasta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kuvitelkaqa millainen olisi Suomi jossa ei olisi sananvapautta.Suunnilleen näin sanoi Rinne äskettäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu