Miksi Gretan olisi pitänyt saada juuri Nobelin rauhanpalkinto?

Anonyymi

Miten ilmastoalarmisti liittyy rauhaan? Ei ymmärrä. Nyt pitäisi valita joku hieman enemmän aiheeseen sopiva Nobeli ja ei kun siitä vaan.

16

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyllä se liittyy ja tämä ei ole nyt mikään kannanotto Gretan Nobel-palkinnon puolesta.

      Ympäristöongelmien synty tulee vääjäämättä johtamaan myös sotiin ja väkivaltaisuuksiin. Tämä tapahtuu laajojen väestösiirtymien seurauksena. On niitä, jotka haluavat poistua katastrofialueilta ja niitä, jotka eivät halua ottaa heitä vastaan.

      Ennen pitkää sotia voi syntyä myös sen takia, että jotkut maat jatkavat jääräpäisesti ilman saastuttamista, vaikka enemmistö maista ei enää niin tee. Nämä ovat niitä tulevien aikojen Pohjois-Koreoita, jotka sanovat piut paut sopimuksille, vaikka seuraukset olisi jo nähtävissä.

      Ensimmäinen esimerkkimaa voisi olla aika läheltäkin. Kun merenpinta nousee, Hollanti voi upota kokonaan sen alle. Ennen sitä merivesi voi ehtiä saastuttamaan pohjavedet, jolloin juomakelpoinen vesi loppuu. Ihminen tarvitsee vettä, joten hänen on pakko lähteä hakemaan sitä muualta, jos kumisaappaan kaula ei enää riitä ja sukat kastuvat.

      • Anonyymi

        Tyynellä merellä piti hukua saaria jo vuosia sitten silti naurulla ne vaan nauraa edelleen ihmiset.


      • Anonyymi

        Ihan ensin, kysymys on siitä mitä mahdollisesti tapahtuu tulevaisuudesta. Ilmaston haitallinen saati katastrofaalinen lämpeneminen on vain yksi monista skenaarioista.

        Ei kukaan tiedä varmasti mitä tapahtuu tulevaisuudessa ja vaikka maapallo lämpenisikin, johtaisiko nimenomaan se lisääntyviin sotiin.

        Entä vaikuttiko Gretan ulostulot jotenkin merkittävästi ja juuri positiiviseen suuntaan?

        Entä sanoiko Greta jotain uutta ja mullistavaa? Oliko Gretalla antaa ratkaisuja? Voidaanko olla varmoja, että koko kampanja on vilpittömin mielin aikaansaatettu? Paljon on avoimia kysymyksiä ennen kun voidaa vähäisimmässäkään määrin yhdistää Gretan toimia juuri rauhantyöhön tai -saavutuksiin.

        Mielestäni olisi ollut vähintäänkin kapeakatseista ja tuurin peliä antaa Gretalle nyt Nobelin rauhanpalkinto.


      • Anonyymi

        Mutta eihän tuo Greta puhu mitään haittamaahanmuutosta joka aiheuttaa ilmaston lämpenemistä, sekä hammasten kiristelyä vastaanottajamaissa. Kumma juttu että näistä ei puhuta mitään.


      • Anonyymi

        Tämä kaksikätisten kävelijöiden laji saakin jo harventua planeetallamme että kehitys voipi jatkua!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mutta eihän tuo Greta puhu mitään haittamaahanmuutosta joka aiheuttaa ilmaston lämpenemistä, sekä hammasten kiristelyä vastaanottajamaissa. Kumma juttu että näistä ei puhuta mitään.

        Gretalla on suuri mahdollisuus saada palkinto esim. ensivuonna. Tänä vuonna se olisi ollut aivan liian aikaisin.


    • Anonyymi

      Vihreät VOUHOTTAJAT sitä oottivat kieli pitkällä, joutuivat nuolasemaan metaaniletkuaan, kuten kävi, kun julistivat niitä vuoden pakolaisia ja vuoden maahanmuuttajia, ja kaikki jäivät kiinni pirunmoisista huijauksista ja petoksista.

      Auttaisikohan syyte avunannosta rikoksiin , kun huijattuja rahoja ei varmaan valtio saa takaisin. !

      • Anonyymi

        No tämä oli päivän paras uutinen, että ei saanut tuota viherpunavassarien toitottamaa varmaa rauhan palkintoa tuo pentu. Että silleen.


    • Anonyymi

      Olisiko Gretalle sopivampi fysiikan nobel, koska ilmastoasia on enemmänkin fysiikkaa , ja sillä alallahan Greta toimii toiminnallaan.
      Fysiikan palkinto Gretalle!

      • Anonyymi

        Mistä hyvästä eihän se ole mitään merkittävää tehnyt ainoastaan jonkin lääkityksen tai huumeen vaikutuksen alaisena repiny naamaansa?


    • Anonyymi

      Saihan Obamakin....

      • Anonyymi

        Ja pommitti toista rauhanpalkinnon saajaa, Lääkärit ilman rajoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja pommitti toista rauhanpalkinnon saajaa, Lääkärit ilman rajoja.

        Massamurhaaja oli Rauhan-nobelisti Henry Kissinger myös...osallistui Pohjois-Vietnamin pommitusten suunnitteluun ulkoministerinä.


    • Anonyymi

      Kyllä näillä ansioilla täytys saada

      https://stillnessinthestorm.com/2019/10/must-read-greta-thunberg-pushed-to-prominence-by-antifa-parents-and-soros-connections/

    • Anonyymi

      Eihän greta tiedä edes missä on ja mitä puhuu. Toitottaa vain samaa toisten käskemää ulinaa kuin papukaija.

    • Anonyymi

      Valitettavasti ihmisiä on about 3-5 tuhatta miljoonaa liikaa.....

      Tuullen kylvämistä kaikki "ilmastoteot"..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      167
      4949
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1565
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1519
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1411
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1153
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1037
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      40
      967
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      925
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      151
      824
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      747
    Aihe