Ovat päästäneet ruotsin sellaiseen kuntoon ettei se palaa ennalleen enää koskaan. Aikanaan ruotsidemokraatit ja muut populistipuolueet tietysti tekevät isoja korjausliikkeitä, mutta toivoisin silti ettei ruotsin kansa koskaan unohtaisi niitä syyllisiä poliitikkoja, jotka saivat maansa nykyiseen alennustilaan! Kermaperseet vastaamaan tekosistaan ja petturien edut pois.
Avatkaa sydämenne, tuhotkaa maanne:
""Löfven, olet menettänyt Ruotsin hallinnan", Ruotsin Maltillisen kokoomuksen johtaja Ulf Kristersson totesi elokuussa Aftonbladetissa kirjoittamassaan artikkelissa, jossa hän kritisoi Ruotsin pääministeri Stefan Löfvenin epäonnistumista Ruotsin suurimpien ongelmien ratkaisemisessa.
Kristersson huomautti:
"Kaksi asiaa, joita me [Maltillinen kokoomus] pidämme erittäin tärkeinä, ovat laki ja järjestys sekä integraatio. Ne ovat Ruotsin suurimpia ongelmia nyt.
Viime vuonna tapahtui 306 ammuskelua ja 45 ihmistä ammuttiin kuoliaaksi. Poliisin mukaan surmattujen määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 2014. Samana ajanjaksona seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi joutuneiden määrä on BRÅ:n mukaan kolminkertaistunut."
Konkreettiset uudistukset ovat Kristerssonin mukaan välttämättömiä.
"Olemme ehdottaneet niitä - sosiaalidemokraatit kieltäytyvät.
Samalla on kotoutumiskriisi: Yli puolet kaikista työttömistä on syntynyt Ruotsin ulkopuolella. Syrjäytyneillä alueillamme on kouluja, joissa edes puolet opiskelijoista ei läpäise kaikkia oppiaineita ... Monet Ruotsissa syntyneet lapset tuskin puhuvat ruotsia, ja sortavaa kunniakulttuuria harjoitetaan laajasti. Tässäkin asiassa olemme vaatineet uudistuksia, mutta sosiaalidemokraatit torjuvat ajatuksen."
Laajasti Pohjoismaiden tilannetta seuraava ja siitä kirjoittava Gatestone -instituutin vanhempi tutkija, asianajaja ja poliittinen analyytikko Judith Bergman huomauttaa 26.9.2019 päivätyssä artikkelissaan Kristerssonin kritiikin osoittavan, että Ruotsin poliittinen valtavirta on täysin tietoinen maan perustavanlaatuisista ongelmista.
Bergmanin mukaan tällainen arvostelu on erityisen merkittävää, kun se tulee juuri Maltilliselta kokoomukselta: Kristerssonin edeltäjä Frederik Reinfeldt, joka oli Ruotsin pääministeri vuosina 2006-2014 ja Maltillisen kokoomuksen puheenjohtaja vuosina 2003-2015, ei pitänyt tilannetta huolestuttavana.
Vuonna 2014 Reinfeldt kehotti ruotsalaisia "avaamaan sydämensä" maailman pakolaisille:
"Nyt pyydän ruotsalaisia olemaan kärsivällisiä. Osoittamaan solidaarisuutta muulle maailmalle ... Pitkällä tähtäimellä luomme tällä tavalla paremman maailman ... Tämä tulee olemaan kallista, meillä ei ole varaa moneen muuhunkaan, mutta nämä ovat todella ihmisiä, jotka pakenevat henkensä edestä.""
- Oikea Media

Vastaukset 10
Vanhimmat
Koko pitkä juttu on tuolla. Kannattaa lukea jokaisen.
https://oikeamedia.com/o1-122609?fbclid=IwAR3w-GjH-r3_u0GDGz9XLgXp0_ieNRDilOcAijfCEuIoeQot8LteBiH5oxg
Ruotsissa pitäisi islamisaation lisäksi pysäyttää myös talouden syöksy
Riittävän höyhenpeitteen tartuttua poliitikot sitten Tanskaan oppimaan miten työmarkkinoita on uudistettava. Irtisanominen vapaaksi niin työvoiman kysyntä ja palkat nousevat
Tukholman poliisijohtaja sanoo linkin dokkarissa, että kaupungin kesäfestareilla joka vuosi on tullut päivittäin satoja ilmoituksia suurten muslimimiesryhmien tekemistä tyttöjen seksuaalisista ahdisteluista ja joukkoraiskauksista. Poliisijohtaja sanoo ettei asiaan ole koskaan puututtu. Raiskauksia ei ole yritetty estää, raiskaajia ei ole yritetty saada tuomiolle, eikä lapsia ole varoitettu tai mitenkään suojeltu. Poliisi ja mediat ovat tehneet kaikkensa ejotta raiskaukset ovat saaneet jatkua vuodesta toiseen medioiden ja poliisin hyväkysessä ja suojellessa raiskaajia.
Ainut mitä poliisijohtaja Gyllander sanoo, on "Se oli suuri virhe, todella suuri virhe". Ihan kuin tuo auttaisi pelkästään Tukholman festivaaleilla joukkoraiskattuja tuhansia lapsia.
Se linkki minidokumenttiin on tässä.
https://www.youtube.com/watch?v=ia7lQI8akEM
Ruotsi on mielisairas maa.
Mutta surullisinta tässä on että Suomi seuraa perässä. Yhtään mitään ei oo opittu.
Kai täällä kohta puhuvat aseet kaduilla ja päättäjien kodeissa?
Voi kun meidän päättäjät vain osaisivat lukea Islamin tekstejä ja mitä ne sanovat meistä vääräuskoisista.
No sama on tehtä Suomen politiikoille. Että silleen.
Aloittaa pitäis hallituksen pimu"ministereistä"
Kyllä sikailulle täytyy jokin raja laittaa. Pahimmat sikailijat kannattaa pitää hyvin mielissä jos paska joskus todella iskee tuulettimeen, ja sen jälkeenkin.