Mustamaalarit

Anonyymi

MUSTAMAALAUS - YLEINEN ILMIÖ TÄNÄ PÄIVÄNÄ

🔸Otetaan yhteinen uhri, jonka selän takana puhutaan kaikkea pahaa, haukutaan, parjataan ja herjataan, sekä levitetään täysin perättömiä valheita.

🔸Kohteen sanomisia vääristellään ja irrotetaan täysin asiayhteydestä.

🔸Asianomaiselle uhrille ei anneta mitään saumaa puolustautua, eikä kumota valheita tai osoittaa niitä vääriksi.

🔸Siinä pönkitetään samalla itseään ja omaa asemaansa haukkumalla ja mustamaalaamalla jotakin toista.

🔸Valheilla ei ole mitään todisteita, eikä todellisuuspohjaa, eikä ole mitään näyttöä.

Olen todella järkyttynyt, että jotkut uskoviksi kristityiksi itseään tituuleeraavat voivat oikeasti vajota näin alas. Sitten uskotaan sokeasti näihin herjaajiin ja pahoihin juoruihin, sen sijaan, että otetaan itse selvää asioista suoraan lähteestä. Juorut leviävät ja asiat paisuvat. Raamattu sanoo, että saatana on valheen isä ja älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi.

"Rikoslain mukaan kunnianloukkaukseen syyllistyy se, joka esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Kunnianloukkauksesta on kyse myös silloin, kun henkilö myös muilla tavoin halventaa toista." - Poliisin sivuilta

6

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Totta.
      "Olen todella järkyttynyt, että jotkut uskoviksi kristityiksi itseään tituuleeraavat voivat oikeasti vajota näin alas. Sitten uskotaan sokeasti näihin herjaajiin ja pahoihin juoruihin, sen sijaan, että otetaan itse selvää asioista suoraan lähteestä. Juorut leviävät ja asiat paisuvat. Raamattu sanoo, että saatana on valheen isä ja älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi."

      • Anonyymi

        Kyllä, miksi sitten kehtaat sellasten kanssa kaveerata.


    • Anonyymi

      "Rikoslain mukaan kunnianloukkaukseen syyllistyy se, joka esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Kunnianloukkauksesta on kyse myös silloin, kun henkilö myös muilla tavoin halventaa toista." -
      Poliisin sivuilta

    • Onpa surullista, että nykymaailmassa toimitaan aloittajan kuvaamalla tavalla. Ei kuulosta ollenkaan uskovaisten touhuilta, ei ainakaan helluntailaisten... eikä todellakaan Jumalan lasten.

      Mutta elämä on... Elämä on vertauskuvallisesti jatkuvaa tasapainottelua veitsen terällä. Vaa'an kahdessa astiassa ovat vastakkain hyvyys ja pahuus, ne tasapainottavat toinen toistaan.

      Monesti hengellisissä piireissä vastakkain ovat vastuuttomat herjaajat, jotka ansaitsevat tuomionsa jo nyt, ja uhrit, jotka Jeesus tulee käännyttämään ovelta myöhemmin. Näkökyky on sumentunut eikä totuudellakaan ole enää niin väliä, kunhan oma julkisuuden kuva pysyy puhtaan ja moitteettoman näköisenä. Ikuinen elämä odottaa.

      Toisinaan tavataan unohtaa, että ikuisessa elämässä ei ole kyse siitä, että elää ikuisesti, vaan pitää pystyä elämään itsensä kanssa, kaikkine luurankoineen kaapissa. Ihmiselle, jolta puuttuu omatunto sekä käsitys oikeasta ja väärästä, se ei ole mikään ongelma.

    • Steyr

      Ei pahanpuhuminen, juoruilu ja panettelu taida olla pelkästään helluntailaisten vitsaus, sillä samaa esiintyy myös vapaakirkollisuudessakin. Eikä seurakunnassa tarvitse olla kuin yksi tai kaksi pahanpuhujaa, niin koko seurakunta saa sellaisten puhumisista niin huonon maineen, että luotto menee miinukselle rehellistenkin osalta.

      Joutuessani aikoinaan pahanpuhumisen ja panettelun kohteeksi erään pienessä vapaaseurakunnassa uskonveljen taholta ja murehuttaessa mieleni, niin olisikohan Isä Jumala puuttunut tilanteeseen, koskapa tuo seurakunta lakkasi olemasta seurakunta ja porukat hajaantuivat kuka minnekin.

      Kun Isä Jumala kääntää kuningasten ajatukset, niinkuin vesiojat, niin eipä siinä seurakunnallakaan ole vastaankänittämistä lakkautuspäätöksissä, jotka Isä Jumala tekee..

      • Anonyymi

        Ei tämä tauti ole minkään nimisten yhteisöjen vaan ihmisen ja ihmiskunnan riesa. Osa meistä ei kykene itsensä arviointiin. Tällainen henkilö voi julkisella paikalla laukoa toisesta ihmisestä hyvinkin kauaskantoisen, asiattoman tölväisyn. Jos siitä hänelle huomautetaan, hän ei reagoi juuri mitenkään, koska oli oikeassa ja muut väärässä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      113
      6965
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      106
      4700
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      49
      3952
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3334
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      674
      2001
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      225
      1376
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1338
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      1283
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      52
      1277
    10. Viesti miehelle

      Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise
      Ikävä
      12
      962
    Aihe