Viekö venäjän kieli ruotsilta paikan - kääntyykö historia?

Esim. Hämeessä ja Pirkanmaalla ei ruotsin kielelle ole mitään käyttöä, sen sijaan venäjän kielen osaamisesta on hyötyä. Ja Itä-Suomessa venäjän kielellä on jo tärkeä asema, varsinkin rajan läheisyydessä.

Jostain syystä venäjänkielisiä pääsee Suomeen ja heidän määränsä vaan kasvaa, sen myötä myös venäjän kielen tärkeys kasvaa. Eikä tässä ole mitään venäjän ihailua, vaan kyse on todellisuudesta. Jossain vaiheessa tulevaisuudessa varmaan käy niin, että venäjänkielisiä on täällä yhtä paljon kuin ruotsinkielisiä tai enemmänkin, mitäs sitten tehdään kun hekin vaativat kielellisiä oikeuksia? Ainoa vaihtoehto onkin tehdä Suomesta maan ainoa virallinen kieli, sekä laittaa ruotsi vähemmistökieleksi venäjän seuraksi.
36171
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Nyt puhut sekaisin kahdesta asiasta. Puhut koulussa opetettavasta kielestä ja virallisesta kielestä.

Venäjä on kouluaineena ollut viime vuosina suhteellisen suosittu. Sen lukijamäärät ja kirjoittajien määrät ovat olleet nousussa, päinvastoin kuin muiden lyhyiden kielten. Ja tämä on tietenkin plussaa, että joku kieli kiinnostaa, koska lyhyiden kielten luku on romahtanut Suomessa.

Se taas, että meillä on paljon venäläisiä Suomessa, johtuu siitä, että suuri osa heistä on inkeriläisiä paluumuuttajia. Osa taas on töissä Suomessa. Jotkut asuvat Suomessa ehkä vain osa-aikaisesti. Osa on Viron venäläisiä. Eli monenlaista venäläistä on Suomessa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että venäjästä tehtaisiin virallinen kieli. Siihen ei ole tarvetta, koska maahanmuuttajat (pysyvästi maassa asuvat) opettelevat maan kielen.

2Äänestä
  • "Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että venäjästä tehtaisiin virallinen kieli. Siihen ei ole tarvetta, koska maahanmuuttajat (pysyvästi maassa asuvat) opettelevat maan kielen."

    Ei tietenkään, milloin ne ruotsista tulleet aloittavat sen suomen opiskelun? Kohta ollut 700-vuotta aikaa ja vieläkin homma on kesken 😂

    Jos karttaa katsoo niin lähes koko Suomi olisi kaksikielinen Suomi-Venäjä yhdistelmällä.

    1Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    "Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että venäjästä tehtaisiin virallinen kieli. Siihen ei ole tarvetta, koska maahanmuuttajat (pysyvästi maassa asuvat) opettelevat maan kielen."

    Ei tietenkään, milloin ne ruotsista tulleet aloittavat sen suomen opiskelun? Kohta ollut 700-vuotta aikaa ja vieläkin homma on kesken 😂

    Jos karttaa katsoo niin lähes koko Suomi olisi kaksikielinen Suomi-Venäjä yhdistelmällä.

    "Ei tietenkään, milloin ne ruotsista tulleet aloittavat sen suomen opiskelun? Kohta ollut 700-vuotta aikaa ja vieläkin homma on kesken"

    Ruotsinkieliset ovat hoitaneet hommansa hyvin, ja opiskelevat pakolla suomen monin verroin enemmän kuin me suomenkieliset ruotsia. Heillä kun ei ole vaihtoehtoja.

    Te kieliaktiivit sen sijaan ette ole 700 vuoden aikanakaan sopeutuneet siihen, että maassamme puhutaan useita kieliä. Koettakaa hyväksyä faktat. Siitä alkaa kehitys parempaan.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsin vallan aikana oli vain yksi virallinen kieli. Ilman suomenkielisten välitöntä väkivallan uhkaa suomen kieltä ei olisi päästetty hallitsevaksi kieleksi. Sääli että sisällisodan aikana ruotsinkieliset onnistuivat kiristämään perustuslakiin ylimitoitetun aseman ja vanha hyvä yksikielisyys ohitettiin.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Ei tietenkään, milloin ne ruotsista tulleet aloittavat sen suomen opiskelun? Kohta ollut 700-vuotta aikaa ja vieläkin homma on kesken"

    Ruotsinkieliset ovat hoitaneet hommansa hyvin, ja opiskelevat pakolla suomen monin verroin enemmän kuin me suomenkieliset ruotsia. Heillä kun ei ole vaihtoehtoja.

    Te kieliaktiivit sen sijaan ette ole 700 vuoden aikanakaan sopeutuneet siihen, että maassamme puhutaan useita kieliä. Koettakaa hyväksyä faktat. Siitä alkaa kehitys parempaan.

    Te ette tosiaan ole vieläkään sopeutuneet, kun porukassanne on ties kuinka paljon niitä, jotka eivät osaa suomea.

    Äänestä

Virallinen kieli määräytyy sen mukaan onko syntyperäinen asukas. Maahanmuuttaja ei ole syntyperäinen ja siten hänen kielestään ei tule virallista. Muinaisessa Suomessa suomenkieliset asuivat sisämaassa metsästäen ja kalastellen sisävesillä. Melkein koko rannikko oli ruotsinkielistä. He olivat pääasiassa viikinkejä, jotka kävivät kauppaa idän kanssa. Suomalaisia muutti rannikolle vasta myöhemmin. Virossakin noin neljäsosa asukkaista on venäjänkielisiä. Silti Virossa on perustuslain mukaan vain yksi virallinen kieli eesti. Neuvostoliiton miehityksen jälkeen on katsottu, että venäjänkieliset ovat maahanmuuttajia, joten heidän kielensä ei ole virallinen.

1Äänestä
  • Ymmärsit sentään eron Viron ja Suomen välillä: Neuvostoliitto miehitti Viron, ei Suomea. Yksikään Neuvostomiehityksen alla ollut maa ei halua venäjää viralliseksi kieleksi.

    2Äänestä

  • Koita nyt sinäkin vihdoin oppia, että ruotsi EI ole, suomen virallinen kieli!

    Koska Suomessa ei ole virallisia kieliä. On vain ns. kansalliskieliä, joka ei velvoita sinänsä mihinkään.

    Suomen kansalliskukka on kielo, mutta ei siitä ole pakko tykätä ja pitää ikkunalaudalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koita nyt sinäkin vihdoin oppia, että ruotsi EI ole, suomen virallinen kieli!

    Koska Suomessa ei ole virallisia kieliä. On vain ns. kansalliskieliä, joka ei velvoita sinänsä mihinkään.

    Suomen kansalliskukka on kielo, mutta ei siitä ole pakko tykätä ja pitää ikkunalaudalla.

    "Koska Suomessa ei ole virallisia kieliä. On vain ns. kansalliskieliä, joka ei velvoita sinänsä mihinkään."

    Kansalliskieli/virallinen kieli/vähemmistökieli - nimityksillä ei ole väliä. Meillä on kansalliskielistä ja vähemmistökielistä määrätty perustuslaissa (- ja sinä väität että kansalliskieli ei velvoita mihinkään(!)). Meillä ei ole virallisesti vähemmistökieliäkään, mutta se ei muuta niiden asemaa. Niistäkin on säädetty laissa. Eli kielillä on virallinen asema maassamme.

    1Äänestä

  • Kaikkialla muualla maailmassa on rannikot asutettu mutta suomalaiset asuivat sisämaassa vapaaehtoisesti?

    Viikinkiaikana ei Suomessa skandeja asunnut koska niitä ei päästetty tänne. 1250-luvulla joku Ruotsin valtion tapainen onnistui liitää osan nyky-Suomen alueista Ruotsiin. Tosin myöhemmin Tanska liitti itsensä tämän Ruotsin tapaisen melko nopeasti ja Suomen siinä sivussa.

    Sen sijaan iso osa nykyisen Ruotsin alueista on ollut suomalaisten asuttamaa jo kauan ennnen kuin yksikään skandi on siellä edes käynnyt.

    Muuten ihan pätevä teksti 😂

    Äänestä

  • Sven-Håkan kirjoitti:

    Kaikkialla muualla maailmassa on rannikot asutettu mutta suomalaiset asuivat sisämaassa vapaaehtoisesti?

    Viikinkiaikana ei Suomessa skandeja asunnut koska niitä ei päästetty tänne. 1250-luvulla joku Ruotsin valtion tapainen onnistui liitää osan nyky-Suomen alueista Ruotsiin. Tosin myöhemmin Tanska liitti itsensä tämän Ruotsin tapaisen melko nopeasti ja Suomen siinä sivussa.

    Sen sijaan iso osa nykyisen Ruotsin alueista on ollut suomalaisten asuttamaa jo kauan ennnen kuin yksikään skandi on siellä edes käynnyt.

    Muuten ihan pätevä teksti 😂

    Mistä ihmeestä tiedät, että yksikään skandi ei ole jalallaan astunut Suomen maaperälle esim. vaikkapa 1500 vuotta sitten. Jos näin väität, niin todista asia jollakin tavalla.

    Suomalaiset ovat paljon sekoittuneempi kansa kuin yleisesti ajatellaan. Meillä on ollut muuttoliike joka suunnasta olemassa jo aikoja ennen Ruotsin valtaa.

    Geenitesteillä voi aika hyvin seurata ihan kylä kerrallaa miten Suomin on asutettu, minä tein jo omani tee sinäkin omasi.

    Pelkistä geeneistä huomaa että Suomen alueella on pääasiassa elännyt tietty väestö, se ei sulje pois sitä että muualtakin on tultu mutta pohja väestölle on säilynnyt yllättävän samana yllättävän pitkään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koita nyt sinäkin vihdoin oppia, että ruotsi EI ole, suomen virallinen kieli!

    Koska Suomessa ei ole virallisia kieliä. On vain ns. kansalliskieliä, joka ei velvoita sinänsä mihinkään.

    Suomen kansalliskukka on kielo, mutta ei siitä ole pakko tykätä ja pitää ikkunalaudalla.

    Mutta usein puhutaan virallisista kielistä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä ihmeestä tiedät, että yksikään skandi ei ole jalallaan astunut Suomen maaperälle esim. vaikkapa 1500 vuotta sitten. Jos näin väität, niin todista asia jollakin tavalla.

    Suomalaiset ovat paljon sekoittuneempi kansa kuin yleisesti ajatellaan. Meillä on ollut muuttoliike joka suunnasta olemassa jo aikoja ennen Ruotsin valtaa.

    Isolaatti, joka on faktaa, todistaa toisin.

    1Äänestä

Häme ja Pirkanmaa? Mitä Suomi niillä tekee? Lopettaisivat tukien ruikutuksen ja olisivat ihmisiksi. Vähän vauhtiakin voisi laittaa, jotta löntystely alkaisi näyttämään toiminnalta.

1Äänestä
  • Mitä Suomi tekee teillä suomenruotsalaisilla?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä Suomi tekee teillä suomenruotsalaisilla?

    Muuttaisivat vaan Ruotsiin kaikki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä Suomi tekee teillä suomenruotsalaisilla?

    Suomen valtio ottaa rahaa suomenruotsalaisilta ja antaa sitä kaiken maailman laiskoille ja kädettömille. Siksi sinäkin vielä hengität ja kirjoittelet typeriä sieltä Hämeestä käsin. Ei kannata asettaa kysymystä johon ei halua vastausta.

    1Äänestä

  • Peppu-Reino kirjoitti:

    Suomen valtio ottaa rahaa suomenruotsalaisilta ja antaa sitä kaiken maailman laiskoille ja kädettömille. Siksi sinäkin vielä hengität ja kirjoittelet typeriä sieltä Hämeestä käsin. Ei kannata asettaa kysymystä johon ei halua vastausta.

    Te vaan ette pärjäisi ilman meitä oikeita suomalaisia.

    1Äänestä

Miten historia kääntyy? Kölipuoli ylöspäin vai sojottamaan vaikkapa takavasemmalle? Historian lehti kääntyy ajan kuluessa, mutta historia itse ei käänny mihinkään, se vain jatkuu. Jotkut jopa oppivat siitä jotain.

2Äänestä
  • Totta, meillä on vain yksi suunta - eteenpäin. Emme voi missään suhteessa palata takaisin historian hämärään. Jos näin tekisimme, kieltäisimme kaikki ongelmat ja virheet.

    Äänestä

Suomi maana on ollut vasta kun Venäjä liitti Suomen Autonomisena maana itseensä. Muinaisina aikoina Suomen aluetta asuttivat rannikolla ruotsalaiset ja sisämaasa lappalaiset , joita suomenklieliset vähitellen sysäsivät phjoisemmaksi. Suomi ei ollut valtiollisesti kehittynyt, vaan heimot asuivat omilla seuduillaan muodostamatta valtiota. Vasta kun ruotsalaiset tekivät ristiretkiä Suomeen, muodostettiin Suomen maakunta, joka oli täysin samanveroinen kuin muutkin Ruotsin maakunnat, emme olleet mikään siirtomaa. Kaikki esi-isämme 1100-luvulta lähtien ovat olleet Ruotsin kansalaisia, siihen asti kun Venäjä valloitti Suomen. Sen jälkeen Venäjän kansalaisia. Suomen kansalaisia olemme olleet vasta 1917 lähtien, emme koskaan sitä ennen. Ruotsin vallan aikana muihin maihin esim Amerikkaan muuttaneet eivät koskaan olleet Suomen kansalaisia vaan Ruotsin kansalaisia. Kun he Suomen itsenäistyttyä palasivat Suomeen, he olivat edelleen Ruotsin kansalaisia ja heidän piti siten anoa Suomen kansallisuutta erikseen.

1Äänestä
  • Voi ajatella myös, että sota yhdisti suomalaiset taistelemaan itsenäisyyden säilyttämisestä. Ei ole aina ihan yksinkertaista saada eri heimoja ja ryhmiä tekemään yhteistyötä, mutta sota oli merkittävä yhdistävä tekijä, ja KAIKKIA tarvittiin (Suomessa ei sodassa myöskään kirjattu ihmisten taustoja ylös, mikä on ollut aika poikkeuksellista).

    1Äänestä

Venäjästä ei voi koskaan tulla virallinen kieli Suomessa. Virallinen kieli suomi tai ruotsi virallisena kielenä on vain syntyperäisillä Suomen kansalaisilla. Venäläiset ovat maahanmuuttajia, joten heillä ei ole oikeutta viralliseen omaan kieleen.

1Äänestä
  • Näin on. Venäjästä olisi voinut tulla virallinen kieli ainoastaan Venäjän vallan ajan seurauksena. Mutta ei tullut.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin on. Venäjästä olisi voinut tulla virallinen kieli ainoastaan Venäjän vallan ajan seurauksena. Mutta ei tullut.

    Jos Venäjästä olisi tullut virallinen kieli Suomeen, osaisimme Euroopan mahtavimman massalahtarin ja sarjavarkaan kieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos Venäjästä olisi tullut virallinen kieli Suomeen, osaisimme Euroopan mahtavimman massalahtarin ja sarjavarkaan kieltä.

    Jos olisimme olleet oikeasti osa Venäjää (eikä Ruotsia), olisimme kaikki maaorjien jälkeläisiä.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos olisimme olleet oikeasti osa Venäjää (eikä Ruotsia), olisimme kaikki maaorjien jälkeläisiä.

    Jos Suomessa olisi venäjä yhtenä virallisena kielenä osaisimme Euroopan verisimmän lahtarin kieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos olisimme olleet oikeasti osa Venäjää (eikä Ruotsia), olisimme kaikki maaorjien jälkeläisiä.

    Genom att jämföra Mariehamn med Viborg kommer man rätt så långt med vad som hade varit skillnaden mellan att vara en del av Sverige eller erövrad av Sovjet. I frågan om Viborg bör man tillägga att den har varit en fin stad i sina dagar i Sverige.
    Nu ligger Finland någonstans mittemellan dessa två scenarion men influensen är tydlig, desto längre österut man tar sig, desto sämre blir det mätt med vilken mätare som helst.

    Äänestä

Venäjästä ei koskaan tule Suomessa virallista kieltä.

1Äänestä
  • Ei tietenkään tule, mutta se tulee olemaan suurin vähemmistökieli, ja vie siis paikan ruotsin kieleltä. Jossain vaiheessa täällä vain suomi tulee oleen ns. virallinen kieli.

    Rkp-fanaatikot uskovat järjettömästi siihen , ettei heidän kielelleen voi tapahtua mitään, että kaikki tulee vaan jatkumaan samanlaisena - ei tule.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tietenkään tule, mutta se tulee olemaan suurin vähemmistökieli, ja vie siis paikan ruotsin kieleltä. Jossain vaiheessa täällä vain suomi tulee oleen ns. virallinen kieli.

    Rkp-fanaatikot uskovat järjettömästi siihen , ettei heidän kielelleen voi tapahtua mitään, että kaikki tulee vaan jatkumaan samanlaisena - ei tule.

    "Ei tietenkään tule, mutta se tulee olemaan suurin vähemmistökieli,"

    Miten joku kieli, jolla ei ole virallista asemaa Suomessa, voisi viedä paikan maan kansalliskieleltä, selitäpä logiikka tähän.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Ei tietenkään tule, mutta se tulee olemaan suurin vähemmistökieli,"

    Miten joku kieli, jolla ei ole virallista asemaa Suomessa, voisi viedä paikan maan kansalliskieleltä, selitäpä logiikka tähän.

    On täysin selvää että jossain vaiheessa tulevaisuudessa ruotsin kansalliskieliasema tullaan poistamaan, kun mantereella ei enää ole ruotsinkielisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On täysin selvää että jossain vaiheessa tulevaisuudessa ruotsin kansalliskieliasema tullaan poistamaan, kun mantereella ei enää ole ruotsinkielisiä.

    Tällainen tilanne voi olla 500 vuoden päästä, mutta moni nykyihminen ei missään tapauksessa haluaisi enää olla olemassa tuolloin. Ruotsin kieli nimittäin ei ole kieliaktiivillekaan silloin elämän suurin ongelma.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On täysin selvää että jossain vaiheessa tulevaisuudessa ruotsin kansalliskieliasema tullaan poistamaan, kun mantereella ei enää ole ruotsinkielisiä.

    Finskspråkiga har givetvis tagit slut redan århundraden tidigare men det bryr sig fenno givetvis inte om.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tällainen tilanne voi olla 500 vuoden päästä, mutta moni nykyihminen ei missään tapauksessa haluaisi enää olla olemassa tuolloin. Ruotsin kieli nimittäin ei ole kieliaktiivillekaan silloin elämän suurin ongelma.

    Ei suinkaan mene 500v. sillä teidän surujen määrä vähenee vähenemistään, osa myös suomenkielistyy. Veikkaan että jo 30-40v. päästä ruotsin kansalliskieliasema tullaan poistamaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Esim. Hämeessä ja Pirkanmaalla ei ruotsin kielelle ole mitään käyttöä, sen sijaan venäjän kielen osaamisesta on hyötyä. Ja Itä-Suomessa venäjän kielellä on jo tärkeä asema, varsinkin rajan läheisyydessä.

Jostain syystä venäjänkielisiä pääsee Suomeen ja heidän määränsä vaan kasvaa, sen myötä myös venäjän kielen tärkeys kasvaa. Eikä tässä ole mitään venäjän ihailua, vaan kyse on todellisuudesta. Jossain vaiheessa tulevaisuudessa varmaan käy niin, että venäjänkielisiä on täällä yhtä paljon kuin ruotsinkielisiä tai enemmänkin, mitäs sitten tehdään kun hekin vaativat kielellisiä oikeuksia? Ainoa vaihtoehto onkin tehdä Suomesta maan ainoa virallinen kieli, sekä laittaa ruotsi vähemmistökieleksi venäjän seuraksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu