MUUTTUUKO IHMINEN

Ilta-Sanomat kirjoittaa 13.10.-19 Halpa-Halli myymälöitä perustaneen liikkeenharjoittaja Esko Ylisen elämänvaiheista: 

""""""""
VUONNA 1977 Ylinen oli 30-vuotias, viinanhuuruisia vuosia elänyt, menestyvä liikemies, jonka avioliitto oli ajautunut karille.

– Siihen aikaan tyyli oli sellainen, että kun teollisuuden ja tukkujen kanssa oltiin tekemisissä, kauppoja ei tehty ennen kuin oli istuttu iltaa yhdessä. Viikonloppuna otin alkoholia ihan reippaamman kautta. En muista, tuliko koskaan mentyä juovuksissa töihin, mutta kovissa krapuloissa oltiin monina aamuina, hän muistelee.

Sitten Ylinen löysi Herran ja tuli uskoon. Kauppakin sai uuden suunnan.

Tilanne oli melkoinen yllätys henkilökunnalle, tavarantoimittajille ja yhteistyökumppaneille. Ensi töikseen Esko kiersikin myymälöissä pyytämässä työntekijöiltä anteeksi huonoa käytöstään, johon oli kuulunut muun muassa huutaminen.

Korkki meni kiinni, eikä kirosanojakaan enää singonnut suusta. Kauppias alkoi palkata alaisikseen uskonsisariaan ja –veljiään.

Raittiusaate ja arvot näkyvät myös kaupan valikoimassa.
– Jeesus on vaikuttanut niin, että tietyt tuotteet on luonnostaan karsittu pois, kauppaneuvos Esko Ylinen tiivistää.
– Onhan tämä turvallinen ostopaikka, kun olutta ja tupakkaa ei myydä, eikä meillä ole niitä pelikoneitakaan. On paljon ihmisiä, jotka kärsivät niistä.

""""""
Onko totta että uskoontulo muuttaa ihmisen elämää ratkaisevasti parempaan suuntaan?
Mitä mieltä te ateistit olette?
21104
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

”Onko totta että uskoontulo muuttaa ihmisen elämää ratkaisevasti parempaan suuntaan?
Mitä mieltä te ateistit olette?”

Suomessa on paljon turvallisia kauppoja, joiden kauppiaat eivät ole juoppoja vaikka eivät olekaan hihhuleita.

4Äänestä

Kreationisti valehtelee.

Ylinen on samanlainen kalsarikännejä vetävä juoppo ja huonotapainen kiroilija kuin kaikki muutkin kristityt uskovaiset.

2Äänestä
  • G4G:kö se siellä ateistina esiintymässä? Kreationistin paras ja ainoa ase ateisteja vastaan on valehtelu ja teeskentely.

    Äänestä

Kaikki hihhulit on entisiä juoppoja ja rikollisia. Miksi niitä pitäisi arvostaa? Vitut ne mitään paremmin käyttäydy: ennen kiroilivat, nyt uhkailevat helvetillä pikkulapsia! Ja kiroilevat, mutta eivät tunnusta. Ja juopottelevat, mutta salassa.

2Äänestä

Asia on juuri päinvastoin kuin väität.

Kun joku ateisti hylkää ateismin ja kääntyy kristityksi hihhulivajakiksi, niin hän alkaa kiroilla, kiusata, tiuskia, raivota, juopotella, käyttää huumeita, varastaa, ryöstellä, tehdä rikoksia, harjoittaa väkivaltaa, huorata, raiskata, valehdella ja tappaa.

Tämä on tieteellisesti todistettu fakta, mutta etsi itse vertaisarvioidut tieteelliset artikkelit ja tilastot. Kyllä ne siellä jossakin ovat olemassa.

1Äänestä

Jos Ylinen olisi pysynyt ateistina syntymästään saakka (kaikki syntyvät ateisteina), niin ei olisi ikinä oppinut kiroilemaan, olemaan tottelematon vanhemmilleen, valehtelemaan, tekemään huorin, varastamaan, harjoittamaan väkivaltaa ja kiusaamaan heikompia.

Oma vika: mitä kääntyi uskovaiseksi!

Yksikään tosi ateisti ei saata tehdä niitä asioita, joita Ylinen uskovaisena teki!

Äänestä

Mutta ei myynyt omaisuuttaan ja antanut sitä köyhille. Taitaa olla tekopyhä.

Äänestä
  • Aivan niin!

    Tekopyhä uskovainen, joka ei tottele Jeesuksen käskyä!

    Ateistina oli kyllä hyvä ihminen, mutta uskovaisena ihan kauhea!

    Äänestä

  • Tuskin on silmiäänkään päästään repinyt, vaikka Jeesus ihan selvästi käski niin tehdä!

    Tai hakannut käsiään ja "kolmatta jalkaansa" poikki!

    Äänestä

  • Eikä ole antanut lainaa sitä pyytäville!

    Minäpä pyydän häneltä kaikkia hänen varojaan lainaksi: katsotaan antaako!

    Ei tottele mitään Jeesuksen käskyjä!

    Äänestä

Jeesus kyllä sallisi ilomielin oikeat viinitkin HalpaHalleihin.

1Äänestä

Ylhäällä on aika paljon provovastauksia. Pääosin taitaa olla Jumalan valtakunta blogin kirjoittajan esiintymisiä ateistina. Hänellä on tapana lietsoa vihaa ateisteja kohtaan ja kiihottaa kansanryhmiä vastaan.

Äänestä

Ihminen voi muuttua jos haluaa. Eiköhän tuo uskonnollisuuteen mukaan meneminen voi toimia samoin kuin ompelukerhoon liittyminenkin. Joka tapauksessa maisemia kannattaa vaihtaa ja seuraa, jos haluaa muutosta.

Äänestä

Jos halpahalli myy puoli ilmaiseksi tavaraa niin voi sitä ostaa.
Taitaa kuolin kellot soida tällaisille kaupoille, jeesustelijatko niitä ylläpitää ostoksillaan.

Äänestä
  • Olen kerran käynyt Halpa-hallissa, ja ainoa halpuus oli liikkeen nimessä. Tyypillisesti saman tavaran sai halvemmalla Prismasta.

    Äänestä

Pelikoneet ovat poistumassa ja halpaa olutta on laimennettu, houkutuksia syntiselle sielulle ei ole enää!

Äänestä

Halpa-halleja Suomi on täynnä, nyt tarvitaan lisää väkeä Suomeen että kauppa käy. Miljoona aluksi., ruokkia ne täytyy, vaatettaa ja asunnot hommata, se on hyvää bisnestä. Suomi nousuun.

Äänestä

Mooses on Mooses ja bisnes on bisnes.

1Äänestä

>>Korkki meni kiinni, eikä kirosanojakaan enää singonnut suusta. Kauppias alkoi palkata alaisikseen uskonsisariaan ja –veljiään.<<

Syrjintä kuuluu siis olennnaisena osana Halpa-Hallin henkilöstöpolitiikkaan.

Olen tiennyt tämän kyllä jo vanhastaan.

Äänestä

Heh hah on taas esiintynyt kreationistina ja vastannut omiin viesteihinsä ateistina. Lietsoo vihaa ja riitaa krapuloissaan ja kännipäissään. Viettää kaiken aikansa palstalla ja vaanii uhreja.

Heh hahilla ei ole muuta elämää kuin tämä palsta ja siksi hän keskustelee itsensä kanssa, jos ei löydä ketään kiusattavaksi alistuvaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aijalon kirjoitti:

Ilta-Sanomat kirjoittaa 13.10.-19 Halpa-Halli myymälöitä perustaneen liikkeenharjoittaja Esko Ylisen elämänvaiheista: 

""""""""
VUONNA 1977 Ylinen oli 30-vuotias, viinanhuuruisia vuosia elänyt, menestyvä liikemies, jonka avioliitto oli ajautunut karille.

– Siihen aikaan tyyli oli sellainen, että kun teollisuuden ja tukkujen kanssa oltiin tekemisissä, kauppoja ei tehty ennen kuin oli istuttu iltaa yhdessä. Viikonloppuna otin alkoholia ihan reippaamman kautta. En muista, tuliko koskaan mentyä juovuksissa töihin, mutta kovissa krapuloissa oltiin monina aamuina, hän muistelee.

Sitten Ylinen löysi Herran ja tuli uskoon. Kauppakin sai uuden suunnan.

Tilanne oli melkoinen yllätys henkilökunnalle, tavarantoimittajille ja yhteistyökumppaneille. Ensi töikseen Esko kiersikin myymälöissä pyytämässä työntekijöiltä anteeksi huonoa käytöstään, johon oli kuulunut muun muassa huutaminen.

Korkki meni kiinni, eikä kirosanojakaan enää singonnut suusta. Kauppias alkoi palkata alaisikseen uskonsisariaan ja –veljiään.

Raittiusaate ja arvot näkyvät myös kaupan valikoimassa.
– Jeesus on vaikuttanut niin, että tietyt tuotteet on luonnostaan karsittu pois, kauppaneuvos Esko Ylinen tiivistää.
– Onhan tämä turvallinen ostopaikka, kun olutta ja tupakkaa ei myydä, eikä meillä ole niitä pelikoneitakaan. On paljon ihmisiä, jotka kärsivät niistä.

""""""
Onko totta että uskoontulo muuttaa ihmisen elämää ratkaisevasti parempaan suuntaan?
Mitä mieltä te ateistit olette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu