Raamatusta tulee sivukerrallaan arvottomamapaa roskapaperia kuin käytetystä vessapaperista. Temppelivuori on tutkittu ja pengottu eikä yhtäkään kiveä ole jätetty kääntämättä, mutta siltikään ei ole löydetty yhtään merkkiä tai todistetta että paikalla olisi sijainnut sen enempää Salomonin kuin Serubaabelin temppeliä ennen roomalais aikaa vaikka arkeologit ovat useat kerrat jo tutkineet ja kyntäneet koko vuoren läpi perin juurin. Temppelivuoren kaikki nykyiset rakennelmat peruskiviä myöten ovat vasta Jerusalemin piirityksen ja hävittämisen jälkeiseltä ajalta.
Arkeologit kaatavat Raamatun
20
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Anteeksi, et ole lainkaan uskottava.
Minkä piirityksen niistä?
- Anonyymi
Roomalaiset piirittivät ja hävittivät ymmärtääkseni Jerusalemin vain kerran vuonna 70, luultavasti tarkoitti sitä. Tosin mikään konsensus ei tue sitä näkemystä että Herodeksen temppelikompleksi olisi ollut ensimmäinen Jerusalemiin kyhätty kulttipaikka.
Anonyymi kirjoitti:
Roomalaiset piirittivät ja hävittivät ymmärtääkseni Jerusalemin vain kerran vuonna 70, luultavasti tarkoitti sitä. Tosin mikään konsensus ei tue sitä näkemystä että Herodeksen temppelikompleksi olisi ollut ensimmäinen Jerusalemiin kyhätty kulttipaikka.
Jerusalem on piiritetty ja hävitetty hyvin moneen kertaan, Raamattukin kertoo muutamasta sellaisesta tapahtumasta.
- Anonyymi
Eikös Raamatussa sanota, että kiveä ei jää kiven päälle kun ensimmäinen temppeli revittiin alas, Israelin ja Juudan syntien tähden?
Sitäpaitsi arkeologit löysivät kiven jossa lukee "House of David" ja se on ajoitettu sinne missä Raamattu kertoikin.
Itse asiassa päinvastoin, koko ajan tulee enemmän ja enemmän todisteita, että Raamattu on oikeassa.- Anonyymi
Bytdwd saattoi olla myös jollekkin kanaanilaiselle paikalliselle Dod- jumalalle omistettu pyhättö eikä valtava myyttinen kuninkaan linna torneineen ja muureineen. Teksti ei edes löydetty Jerusalemista missä Daavidin väitettiin asuneen vaan Tel Daninista missä tämä Dodin temppeli todennäköisesti sijaitsi.
- Anonyymi
"Itse asiassa päinvastoin, koko ajan tulee enemmän ja enemmän todisteita, että Raamattu on oikeassa."
Mistä niistä todisteista voi lukea? Tarkoitan arkeologiaa, en uskovien kuvitelmia, kuten Wayattin juttuja. >Sitäpaitsi arkeologit löysivät kiven jossa lukee "House of David"
Vesijärven rannalla Kangasalla on kivi, jossa lukee tarkka vuosiluku: 3000 eKr. Amen
- Anonyymi
Youtube kanava Jesus Never Existd on tehnyt aiheesta hyvän ja laadukkaan tubevideon johon summaa yhteen tutkijoiden uusimpia tuloksia ja ne todella murskaa näkemyksen siitä että Jerusalem oli väitetyn Jeesuksen oletettuun elinaikaan kukoistava ja kehittynyt uskonnollinen keskus. Se oli pelkkä sivistymätön ja ränsistynyt köyhä peräkylä jossain kaukana Rooman takamailla, jonka kaduilla vieläpä haisi uloste ja mätänevät ihmisruumiit.
- Anonyymi
Senkusta kaatavat, ainahan joku voi sen sitten käydä nostamassa pystyyn. eikä kirja miksikään sitä mene vaikka se makaisikin lappeellaan.
- Anonyymi
Ei taida olla kiinnostusta eikä taitojakaan:
"Arkeologit kaatavat Raamatun"
Arkeologiassa tutkitaan ihmisten aineellista muinaishistoriaa. Raamatulla ei siihen taida olla kovin paljoa antamista eikä sen kanssa suuria ristiriitoja- Anonyymi
Ei, jos ei puhuta nuoren Maan kreationismista. Se taas perustuu sellaiseen Raamatun tulkintaan, jota suurin osa kristityistä ei jaa.
Hakusanat: jerusalem second temple archaeological evidence
Aloitus on mitä törkeintä valetta. Arkeologiset todisteet niin ensimmäisen kuin toisenkin Jerusalemin temppelin historiallisuudelle ovat kiistattomat.- Anonyymi
Ensimmäisen temppelin kohdalla näyttö on kyseenalaistettu, joskaan ei kumottu. Lisäksi on esitetty, että mahdollinen temppeli olisi rakennettu satoja vuosia Salomon jälkeen.
- Anonyymi
Eli nyt sinusta on sukeutunut biologian ja paleontologian lisäksi myös arkeologian asiantuntija. Mitä vain kunhan pääset vastaamasta kiusallisiin kysymyksiin, kuten että mitä pidät "täysin valmiina" siipirakenteena ja millainen olisi vähemmän valmis siipirakenne. (Wrightin veljekset vs. Hornet noin esimerkiksi.)
Hakusanoillasi löytyy ensinnä Wikipedia. Etkö ole tietoinen siitä, että se on ateistis-evolutionistinen sivusto? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli nyt sinusta on sukeutunut biologian ja paleontologian lisäksi myös arkeologian asiantuntija. Mitä vain kunhan pääset vastaamasta kiusallisiin kysymyksiin, kuten että mitä pidät "täysin valmiina" siipirakenteena ja millainen olisi vähemmän valmis siipirakenne. (Wrightin veljekset vs. Hornet noin esimerkiksi.)
Hakusanoillasi löytyy ensinnä Wikipedia. Etkö ole tietoinen siitä, että se on ateistis-evolutionistinen sivusto?Aloitus on kyllä sikäli valetta, että Raamattu on paljon arvokkaampaa kuin käytetty vessapaperi. Se kelpaa sekä huusipaperiksi että sytykkeeksi ja ns. raamattupaperi on myös erinomaista sätkäpaperia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloitus on kyllä sikäli valetta, että Raamattu on paljon arvokkaampaa kuin käytetty vessapaperi. Se kelpaa sekä huusipaperiksi että sytykkeeksi ja ns. raamattupaperi on myös erinomaista sätkäpaperia.
Paksu ja painava Perheraamattu sen sijaan sopii oman pään takomiseen. Useiden kreationistien ulosannissa onkin havaittavissa tämän hauskan pikku askartelun vaikutus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1371606
- 1011190
- 1691182
Maailmanlaajuinen tietokone ongelma?
Kuinka systeemit voidaan rakentaa niin että yksi tietokone ongelma vaikuttaa miljardin ihmisen elämään jopa viikkokausia821075- 188892
- 39809
- 80787
- 89778
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt73714Naantalissa kohahtaa
Yli 4 vuotta puhelimeen, tietokoneelle murtautumista sekä Whatsapp urkintaa Naantalissa hakkeritiimin jäseniä137672