Yleisesti ottaen Suomen päälle istui vuoroperään Ruotsi ja Venäjä.
Tahtoisiko Eesti nyt istua Suomen pääälle tai Suomi istuisi Viron päälle.
Tahtoisiko Eesti nyt istua Suomen pääälle tai Suomi istuisi Viron päälle.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mitään erityistä Suomea ei edes ollut ennen kuin 4.1.1918.
Kyllä Suomi eri muodoissa oli olemassa viimeistään 1200-luvulta.
Erilaiset Suomi-vihaajat tälläkin palstalla vain lykkivät valeitaan historiastamme.
Nationalismi keksittiin vasta 1700-luvun lopulla, ja tuli muotiin vasta 1800-luvun kuluessa. Valheita täällä lykkivät vain kaltaisesi historiaa tuntemattomat fanaatikot.
Mitä erityistä tapahtui toulon? Kerrohan taas jotain typerää huvitukseksemme.
Niihkö? Minä kun olen aina laumakäyttäytymisen ajatellut kuuluvan homo sapiensin perusominaisuuksiin. Ainiin, sinun mukaan ihmisellä ja apinalla ei ole yhteistä esi-isää, koska ihmisellä ei ole häntää.
Ruotsin ja Venäjän tapaan Suomi ja Viro eivät ole imperialistisia roistovaltioita.
Kannattaa tutustua myös kirjaan "Suomen pyhä sota - Papit jatkosodan julistajina". Suomen oikeutta imperialistisiin tavoitteisiinsa tuettiin voimakkaalla uskonnollisella hurmoksella ja aivopesulla.
Enemmän minua kiinnostaisi seurakuntien pappien rooli 1918 tapahtumissa. Joissain seurakunnissa oma pappi oli innokkain punaisten kiinniottoja ja multiin laittaja.
Ruotsin ihannoijat kiittävät Ruotsia kaikesta mitä se Suomelle teki. Mitä enemmän verotti ja miehiämme sodissaan tapatti niin sen parempi mieli näillä Ruotsin ihailijoilla.
Miksi Venäjää ei arvosteta missään ja Ruotsia kaikkialla?
Mistä Venäjää pitäisi sitten ääliö arvostaa? Tsaarin yksinvallasta ja lhjoitusmaistako? Venäjä oli lähellä tapattaa aloittamallaan ensimmäisellä maailmansodalla koko Suomen nälkään, vaikka sinun sukusi katoaminen tuskin olisi ollut ihmiskunnalle mikään suuri menetys.
Jokainen sen tietää, mutta jos tänne kommentoi niin se poistetaan :)
Miksi Venäjä ei muka saisi varastella naapurivaltioiden ihmisten maita ja murhata heitä, jos se niin haluaa?
Ja kyllähän se haluaa!
NL/Venäjä on ylivoimaisesti eniten muilta ihmisiltä maita varastellut ja ihmisiä lahdannut valtio koko Euroopassa.
Monta kymmentä miljoonaa eurooppalaista Venäjä on tähän mennessä intopiukkamurhannut?
Ja sama Venäjän kiihkoisa veriroiskutusvimma jatkuu Ukrainassa.
Ruotsi ja Venäjä toimivat kuin kepu ja kokoomus tänä päivänä.