Harmi kun Markus tippui

Olisi pitänyt saada enemmän ruokaa kun teki enemmän töitäkin. Naiset velttoilee enemmän ja pienempi energiankulutus, silti syövät yhtä paljon.

Nyt ei ole oikein suosikkia voittajaksi, ehkä se karkoitettu saisi voittaa. Hauska nähdä mitä tapahtuu kun palaa.
2283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos olisin itse kilpailemassa, niin sitten kun heimoista luovutaan ja jokainen on "omillaan" niin vahvat on hyvä äänestää pois, sillä yksilönä ei pärjää urheilijoiden voimaa vastaan. Mielestäni oikea liike, vielä Taina ulos.

Joukkueelle on etu noista hyväkuntoisista urheilijoista, koska tehtävät hyvinkin fyysisiä. Jatkossa tarvitaan varmaan muutakin kuin voimaa, pitää olla pelisilmää ja röyhkeyttäkin. Jokunen koskemattomuusamuletti toisi uusia käänteitä peliin.

Kyse selviytymisestä ja Markus nyt ei selvinnyt, kun uupui nälkänsä kanssa. Ei varmaankaan olisi kannattanut touhuta noin paljon ja kuluttaa sitä vähäistä energiaa, vaikka sanoihan hän tv:ssä pudotuksensa jälkeen ettei kaikki ollut sitä mitä katsojille näytettiin.

Äänestä
  • Tietysti lopussa on heikommille parempi ettei ole vahvoja vastustajia, mutta olisivat pärjänneet alusta asti paremmin kun vahvemmat ja enemmän energiaa kuluttavat olisivat saaneet syödä enemmän, joillekin olisi tarpeen laihduttaakin. Jos olisi vaikka soutuveneellä merellä ja koko ryhmän pitäisi selvitä, isompien pitäisi saada syödä enemmän, jos kaikille ei riittäisi ruokaa, pitäisi uhrata ne heikoimmat.Jossain tietysti riittää sitkeyskin jos ei tarvitse kuin kävellä.

    Minä kannatan aina niitä jotka tekevät eniten ja voittavat tehtäviä, ikävää jos voittaa pelkällä kieroilulla. En kyllä ole niin tarkkaan seurannut, kuka pärjännyt minkinläisissa tehtävissä. Jotkut haluaa säilyttää heikoimmat ettei olisi itselle vastusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olisi pitänyt saada enemmän ruokaa kun teki enemmän töitäkin. Naiset velttoilee enemmän ja pienempi energiankulutus, silti syövät yhtä paljon.

Nyt ei ole oikein suosikkia voittajaksi, ehkä se karkoitettu saisi voittaa. Hauska nähdä mitä tapahtuu kun palaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu