Trump ei suojele kurdeja, vaan sallii heidän teurastuksen.
Suojeleeko Jumala Israelia?
Suojeleeko Jumala Israelia?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Trumpin asia ei ole suojella kurdeja. Turkin ja Syyrian väliset asiat eivät ole USA:n asioita. Eivät kenenkään muiden asioita. Kurdien ja muidenkin sen kulmakunnan loiseläjien olisi muutenkin jo vihdoin viimein aika alkaa itse hoitamaan omia asioitaan, muutenkin kuin tappamalla, myös suojella itse itseään.
USA on maailman sotaisin kansa. Olisi äärettömän kiitettävää, jos se ei enää sekaantuisi arabien omiin asioihin. Jos he tappavat toinen toisiaan, se on heidän asiansa. He sotivat joka tapauksessa ja apua ruikuttamalla pyrkivät saamaan sille rahoitusta. Lyöävät lasta turpaan, ottavat verisestä lapsesta kuvan, väittävät sen tulleen "sodasta" ja tähän vedoten vaativat, että idiootit alkaisivat "auttamaan heitä". Tätä touhua ei pidä alkaa tukemaan.
Parhaiten heitä auttaa, kun ei tee mitään heidän puolestaan. Ei anna rahaa, eli itse omalla toiminnallaan mahdollista sotaa ja näin osallistu tappamiseen. Anna tukeaan pahalle.
Turkki on jo osoittanut oman halpamaisuutensa. Turkkia ei pidä koskaan hyväksyä EU:n jäseneksi. He eivät ole eurooppalaisia, vaan samaa vihajoukkoa kuin muutkin lähi-idässä.
Turkki, Venäjä, Isis sekä Assad kiittävät luojaansa siitä, että Trump ymmärtää yhtä vähän kansainvälisestä politiikasta kuin ylläoleva anonyymi. Henkilökohtaisesti otan USA: sotilaat koska vaan verrattuna Turkin, Venäjän, Assadin ja Isisin poikiin. Mutta hei, makuja on monenlaisia.
Samaa mieltä, On kansainvälisen yhteisön tehtävä suojella suojelua tarvitsevia. Mutta kun kaikki vain kaihtavat vastuutaan työntäen sen sotahullun USA:n harteille.
Missä on se kuuluisa yhteisöllisyys kun sitä tarvittaisiin?
Tottakai Jumala suojelee Israelia. Sitä ennen menevät hekin vielä lankaan. Turkista puhheenollen. Suomalaiset rynnivät taas joukolla lomailemaan Turkkiin. Mikä tätä kansaa vaivaa? Kantavat rahaa moiselle valtiolle.
Tämä on varma, että Israel on Jumalan päätarkkailussa, niin hyvässä kuin pahassakin. En juurikaan rukoile Israelin puolesta, se olisi puuttumista Jumalan suunnitelmiin.
Mutta me gojimit. Olemmehan mekin Jumalan luomia, Jeesuksen tähden kylläkin pelastuksemme suhteen samanvertaisia Israelin kanssa. Mutta, he meistä, jotka eivät usko, eli ovat pakanoita tai muutoin penseitä uskossaan, he vetävät ja ovat jo hyvin vetäneetkin Jumalan tuomioita meidän gojimien päälle.
"Kiitos" hirveesti Suomen viherkommareille, jotka hyysäämällä, ensin palestiinalaisia, nyt koko islamia, ovat saaneet aikaan sen, että Suomea, suomalaisena Suomena ei enää ole. Ei ole, eikä enää tule. Suomi meni. Sillä, kuinka teet tyhjäksi jo tehdyt asian: vierasmaalaisten ja -juuristen lisääntymisen ennen suomalaisheimojen mailla? Eivät he ole suomalaisia. Suomessa asuvia, kyllä, mutta eivät suomalaisia. Milläs teet - paitsi suvakkien valheissa - kongolaisesta, irakiaanosta tai somalista ja näiden lapsista karjalaisen tai hämäläisen?
Suomessa toisena virallisena kielenä on vierasmiehittäjän kieli, ei esim. oman kansamme kieliin kuuluva karjalankieli, joka kuuluisi olla. Saamelaisilla edes on jonkinlaiset oikeudet, ei tosin niin valtaisat kuin ruotsalaisella miehityskielellä ja kulttuurilla, mutta itse suomalaisheimoisilla karjalaisilla ei saamelaistenkaan vertaa.
Kantele: Aino - Darjane, Marjane
https://www.youtube.com/watch?v=pmPhhQZFezA
Trumpin toimenpiteistä johtuen me helluntailaiset olemme päättäneet valita kurdien avuksi joukostamme osaston, jonka vahvuus olisi 2-3 komppaniaa johtajinaan 4 seurakunnan vanhinta. Suunnitelmissamme on alustavasti oletettu osaston olevan kurdien apuna viimeistään 2. adventtisunnuntaihin mennessä, jos Herra suo.
Toimiiko kenraalina / sotamarsalkkananne kenties Valtter Luoto tai joku muu, luotettava vanhaherra?
Miekka ilmassa päin Iisraelin vihollisia!
Netanjahu kiittää. (Tuo nimi "netanjahu" kai tarkoittaa "natanialaista"?)
Trump tekee mitä todennäköisimmin Jumalan tahtoa. Se miksi Trump veti Yhdysvaltain joukot pois Syyriasta on kuin Jumala olisi sanonut hänelle että:"Siirtykää sivuun, sillä Minä tuhoan Israelin viholliset". Katsotaan nyt mitä tapahtuu.