Sen todistaa jo sekin, että palstan stallarit yrittävät raivokkaasti mitätöidä sen tosiasian, että Puna-armeijan hyökkäys torjuttiin kaukana tavotteista ja Mannerheimin aloitteesta Stalin suostui aselepoon ja myöhemmin välirauhaan tosin hyvin ankarin ehdoin.
Itsenäisyys säilyi stallarien ikuiseksi raivoksi.
Kesän 1944 torjuntavoitto pelasti itsenäisyytemme!
120
155
Vastaukset
- Anonyymi
On selvästi pieni joukko stallareita, joille olisi ollut mieleen se, että Suomelle olisi sodan lopussa käynyt samalla lailla kuin Baltian maille!
- Anonyymi
Mutta Mannerheimhan nimenomaan menetteli Stalinin kanssa samoin kuin virolaiset aiemmin, pian oltiin jo Porkkalassa laittamassa pystyyn yhteistä puolustusta, aivan kuin Paldiskissa oli tehty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta Mannerheimhan nimenomaan menetteli Stalinin kanssa samoin kuin virolaiset aiemmin, pian oltiin jo Porkkalassa laittamassa pystyyn yhteistä puolustusta, aivan kuin Paldiskissa oli tehty.
Porkkalassa ei ollut vuokra-aikana ainuttakaan suomalaista. Se oli suljettu alue. Junien ikkunoihinkin pantiin luukut "Suomen pisimmässä tunnelissa".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Porkkalassa ei ollut vuokra-aikana ainuttakaan suomalaista. Se oli suljettu alue. Junien ikkunoihinkin pantiin luukut "Suomen pisimmässä tunnelissa".
Setä kertoo. Se meni kyllä niin, että esim. Helsingistä Turkuun junat kiersivät Hyvinkään kautta. Reittiä Helsinki-Hyvinkää-Karjaa-Turku. V. 1947 venäläiset myönsivät junille Porkkalan läpikulun.
Juna pysäytettiin Luoman asemalle. Vaunujen ikkunoihin vedettiin luukut ja eteen tuli venäläinen veturi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta Mannerheimhan nimenomaan menetteli Stalinin kanssa samoin kuin virolaiset aiemmin, pian oltiin jo Porkkalassa laittamassa pystyyn yhteistä puolustusta, aivan kuin Paldiskissa oli tehty.
Tosiasiassa totaalinen, tarpeeton ihmismateriaalin kiihtyvä tuhlaus pysähtyi kulissien takaisten neuvottelujen ansiosta joissa valmisteltiin Lapin sotaa. Stalin sai konkreettiset vakuudet takinkäännöstä ja tuhohakuinen natsiklikki johdossa työnnettiin sivuraiteelle.
Stalin käski 12.7. 44 Govorovin keskeyttää hyökkäys jalähettää erikseen luetellut lisävoimat Baltiaan, missä oli tärkeää saaavuttaa nopeaa menestxsytä. Sinne lähti 21. A kaartinarmeijakuntineen ja panssari- ynnä tykistöjoukkoineen.
Govorovilla oli lupa jatkaa paikallisia hyökkäyksiä, mikäli menestymisen mahdollisuuksia katsottiin olevan.- Anonyymi
Hyökkäys jatkui aika rajuna Vuosalmella,mutta se kyettiin Osasto Kuhlmayn tuella torjumaan.
Kaksi 23.A:n armeijakuntaa kärsi perusteellisen tappion, mutta Suomenkin menetykset olivat suuret.
Koska suurhyökkäys oli pysäytetty, kyettiin joukkoja Vuosalmella vahventamaan ja vaihtamaan. - Anonyymi
"Stalin käski 12.7. 44 Govorovin keskeyttää hyökkäys jalähettää erikseen luetellut lisävoimat Baltiaan, "
Mutta ennen sitä tapahtui seuraavaa:
Viipurin valtauksen jälkeen puna-armeija sai 21. kesäkuuta käskyn ylijohdolta hyökkäyksen jatkamisesta, tavoitteena Lappeenrannan–Imatran tasa. Tämän jälkeen olisi saavutettava Kotkan–Kouvolan tasa.
Ihantalan taisteluissa puna-armeijan eteneminen pysähtyi ja puna-armeijan rintamakomentaja pyysi vahvistuksia, mutta ylijohto katsoi joukkojen riittävän viitaten alkuvaiheen menestykseen, ainostaan lisäkalustoa olisi ollut tarjolla muttei taistelujoukkoja.
Puna-armeija ei päässyt enää käytössään olevilla joukoilla eteenpäin Ihantalan, Viipurinlahden eikä Vuosalmen suunnalla. Lisäksi puna-armeijan joukot kärsivän musertavan tappion Ilomantsin taisteluissa.
Kannattaa huomata tapahtumien kronologisuus.
Suomen armeija sai torjuntavoitto! - Anonyymi
Eipä sinne ollu niistä paljon lähettää, panssarit oli tuhottu, jäljelle jääneet joukot tykkikauhuisia. Ei vaan ollut repäistä uusia armeijoita Suomen rintamalle, niin vetivät loppuun kulutetut joukot pois. Suomalaiset voittivat sotilaallisesti, mutta hävisivät poliittisesti, Saksan uhkaavan tuhon takia. Suomi oli vahvimmillaan sodan loppuhetkillä.
- Anonyymi
Henrik Meinander: Kesän 1944 Kannaksen karkuunjuoksu ei todellakaan ollut mikään Torjuntavoitto.
Suomen ruotsalaisen historian oma profeetta, Henrik Meinander, väittää Tasavallan tiellä -kirjassaan, kuinka kesän 1944 Kannaksen karkuunjuoksu ei todellakaan ollut mikään Torjuntavoitto. Meinanderin mielestä tuon jopa aivan perättömän termin Oesch lanseerasi kirjaansa Suomen kohtalon ratkaisu Kannaksella v. 1944.
"Kyseessä ei tosiaankaan ollut torjuntavoitto" Näin siis Suomen ruotsalaisten oma (sota) historian professori Meinander kirjassaan.
Sivu 237: "Nopea vetäytyminen Karjalan kannakselta oli ajoittain jopa paniikinomaista - kyseessä ei tosiaankaan ollut torjuntavoitto."
Sivu 238: "Niinpä runsaan kymmenen vuoden kuluttua sodan päättymisestä alettiin puhua torjuntavoitosta. Ilmaisun keksi tiettävästi 1956 kenraaliluutnantti K. L. Oesch, joka oli johtanut operaatioita Kannaksella eikä kaihtanut näitä taisteluja käsittelevän kirjansa jälkisanoissa kutsua lopputulosta "suureksi torjuntavoitoksi". Oesch korosti, että Viipurin pohjois- ja eteläpuolen sitkeä vastarinta oli helpottanut huomattavasti poliittisen johdon yrityksiä päästä solmimaan siedettävä rauha."
Henrik Meinander: Tasavallan tiellä: Suomi kansalaissodasta 2000-luvulle. (Finlands historia 4, 1999.) Suomennos: Paula Autio. Espoo: Schildt, 1999. ISBN 951-50-1055-1.- Anonyymi
Hah, väärien päätösten johdosta joukot olivat väärin ryhmitetty, mikä saattoi olla hyväkin, eivät tulleet kulutetuiksi kannaksella, vaan siirrettiin itäkarjalasta kriittisellä hetkellä torjumaan kulutettua vihollista. Suomalaiset eivät olleet lähelläkään välirauhan rajaa, vaan joutuivat perääntymään ja luovuttamaan aluetta rauhansopimuksen mukaisesti.
- Anonyymi
Onko hänkin, Sinne-tänne-mäki, stallari ja kaulapantatsuhna?
Anni Sinnemäki: Sodanajan vahvuudeksi 200000
1.10.2014 19:42
Kuinka nyt jotkut vihervasurit kuvittelee 200 000 sotilaan riittävän yhtään mihinkään?
"Anni Sinnemäki (vihr) taas katsoo, että sodanajan joukkojen määrän voisi pudottaa alle 200 000 sotilaan. Sinnemäki laskee, että sillä säästettäisiin kolmannes puolustusmateriaaliin tarvittavista lisärahoista."
http://m.iltalehti.fi/uutiset/2014100118710596_uu.shtml
Anni Sinnemäki on kaulapantatsuhna ja hyödyllinen idiootti, joka avaa tietä rysssille. Suomen maarajan pituus ei tiettävästi ole juurikaan muuttunut sitten 1944. (Toki Paatsjoen voimalan myynti muutti rajaa hieman Lapissa). Silloinkin suomalaisten puolustusasemat oli Kannaksella Vuoksen vesistöjä hyväksikäyttäen mahdollisimman lyhyet. Kannaksella maarajan osuus jäi karkeasti alle 100 km ja U-asemassa n. 20-30 km. Lisäksi 14.D oli Rukajärvellä pitäen asemansa liki 50 km leveydeltä.
Nyt on suoraa maarajaa pelkästään jo Vironlahdelta Ilomantsin itäisimpään kulmaan n. 300 km. Ja siitä pohjoiseen lähes saman kuin 1944.
Jatkosodan lopulla Suomella oli liki 600 000 miestä aseissa ja siihen vielä n. yhden AK:n verran (n. 50 000) lottia muissa tehtävissä. Yhteensä siis 15 divisioonaa ja 6 prikaatia. Se riitti nipin napin Kannaksen puolustukseen eli 2/3 osaa tuosta määrästä oli siellä. Loput tulppasi U-asemaa. Saksalaisia oli n. 200 000 ja niistä taistelujoukkoja n. 7 divisioonaa. Lisäksi Kannakselle tuotiin vielä saksalaisia joukkoja ainakin yhden divisioonan verran.
Saksalaiset vastasi maarajasta yli puolen Suomen osalta eli Oulujokilinjan pohjoispuolesta ja heillä oli taistelujoukkoja 6-7 divisioonaa. Yhteensä kaikkiaan noin 220 000 miestä Lapissa.- Anonyymi
Kannttaisi ottaa huomioon, että aika on nyt aivan toinen.
Olemme EU:n jäsen ja meillä on sopimus sotilaallisesta yhteistyöstä Naton ja puolenkymmenen läntisen valtion kanssa.
- Anonyymi
Puna-armeijan hyökkäys Suomen rintamalla päättyi katastrofaaliseen epäonnistumiseen sekä Talvisodassa että Jatkosodassa. Tämä on kaikkien sotahistoriasta oikeasti kiinnostuneiden yleisessä tiedossa. Tämän palstan venäläiseen propagandaan perustuvat kirjoitukset ovat naurettavaa roskaa. Jokainen vähänkin sotahistoriaan oikeasti perehtynyt nauraa partaansa "rommeleiden" valehtelulle.
- Anonyymi
-----Puna-armeijan hyökkäys Suomen rintamalla päättyi katastrofaaliseen epäonnistumiseen sekä Talvisodassa että Jatkosodassa----
Talvisodassa tuo pitää paikkansa, Jatkosodassa ei. Suomalaisjoukot ajettiin-44 huitsin nevadaan, Viipuri vallattiin juuri sinä päivänä kuin oli suunnitelmaan kirjattu ja Suomi menetti kuukaudessa kaiken mitä oli ½ vuodessa vallannut. Sitten allekirjoitti sanelurauhan eli de facto antautumisen vaikka sitä sanaa ei paperiin mentaalihygienistisistä syistä kirjattukaan. Jatkosota oli katastrofi vain Suomelle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
-----Puna-armeijan hyökkäys Suomen rintamalla päättyi katastrofaaliseen epäonnistumiseen sekä Talvisodassa että Jatkosodassa----
Talvisodassa tuo pitää paikkansa, Jatkosodassa ei. Suomalaisjoukot ajettiin-44 huitsin nevadaan, Viipuri vallattiin juuri sinä päivänä kuin oli suunnitelmaan kirjattu ja Suomi menetti kuukaudessa kaiken mitä oli ½ vuodessa vallannut. Sitten allekirjoitti sanelurauhan eli de facto antautumisen vaikka sitä sanaa ei paperiin mentaalihygienistisistä syistä kirjattukaan. Jatkosota oli katastrofi vain Suomelle.Lykkäät pötyä.
Viipuria pidemmälle ei Puna.armeija päässytkään.
Hyökkäys torjuttiin Ihantalassa ja muualla.
NL suostui Suomen rauhantarjoukseen ja saneli raskaat ehdot.
Mutta itsenäisyys säilyi stallarien katkeruudeksi.
- Anonyymi
Vain stallarit kiistävät torjuntavoiton, koska sillä Suomi välttyi miehitykseltä ja itsenäivsyyden menetykseltä.
Vielä 23.6. Stalin vaati antautumista. Sitä varten oli ns, Voroshilovin työryhmä laatinut sunnitelman, jossa oli mm. valmistauduttu maan miehitykseen ja johtavan aineksen Siperiaan lähettämiseen. - Anonyymi
Onko tuttua, näin oli vaarana käydä Mannerheiminkin aikana, miksi muuten valvontakomissiota olisi johtanut Zhdanov, jonka toimintaa on tässä.
Sopimuksen mukaisesti puna-armeija marssi Viroon ja asettui tukikohtiin. "Tukikohtien aika" kesti syksystä 1939 kesään 1940. Neuvostoliitto otti seuraavan askeleen 1940, kesäkuun 15. puna-armeija alkoi marssia kohti Tallinnaa ja rajalle keskitettiin suuria lisäjoukkoja. Kesäkuun 16. päivänä Viron ja Latvian Moskovan lähettiläille esitettiin uhkavaatimus ja Viron piti antaa siihen vastaus kahdeksan ja puolen tunnin kuluessa.
Baltian maita syytettiin Neuvostoliittoa vastaan tähdätyn sotilasliiton valmistelusta ja vaadittiin, että Viroon oli saatava "hallitus, jolla on kykyä ja halua taata Neuvostoliiton ja Viron keskinäisen avunantosopimuksen rehellinen täyttäminen". Lisäksi edellytettiin, että neuvostojoukoille oli varmistettava vapaa kulku, jotta ne voisivat ottaa haltuunsa tärkeimmät keskukset.- Anonyymi
Nuo tapahtumat olivat ennen Talvisotaa.
Tässä on käsillä kesä -44. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuo tapahtumat olivat ennen Talvisotaa.
Tässä on käsillä kesä -44.Ei kai nuo ennen talvisotaa tapahtuneet, siinä on Zhdanovin menettelytavat nukkehallintoon pääsemisessä, Mannerheim oli kuin nukke.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kai nuo ennen talvisotaa tapahtuneet, siinä on Zhdanovin menettelytavat nukkehallintoon pääsemisessä, Mannerheim oli kuin nukke.
Zdanov päätyi vain piintyneen juopon ennenaikaiseen kuolemaan ja siinä kuvassa pikku-ukko oli se juoppo nukke!
- Anonyymi
Jatkosota oli puna-armeijalle häpeällinen tappio aivan kuten oli ollut Talvisotakin. Suomen miehitys ja paraatimarssi Senaatintorille epäonnistui totaalisesti. Muna-armeija kuohittiin Karjalan metsissä aivan munattomaan kuntoon.
Stalin sai turpaansa pienen Suomen armeijalta kahdesti peräkkäin. Tätä ei tietenkään ole Suomessa saanut sanoa ääneen, mutta kaikkihan sen kuitenkin tietää.- Anonyymi
------Stalin sai turpaansa pienen Suomen armeijalta kahdesti peräkkäin.----
Ei suuret sanat suuta halkase. Puna-armeijalla oli kesällä Saksan antauduttua aseissa yli 6 milj. miestä, 10 000 tankkia, 40 000 tykkiä ja tuhansia lentokoneita sekä massiiivinen sotakokemus. Mahtoi Stalin kovastikin pelätä yksin nurkassaan kyhjöttänyttä Suomea jolla oli aseissa 37 000 miestä eikä aseita juuri paljoakaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
------Stalin sai turpaansa pienen Suomen armeijalta kahdesti peräkkäin.----
Ei suuret sanat suuta halkase. Puna-armeijalla oli kesällä Saksan antauduttua aseissa yli 6 milj. miestä, 10 000 tankkia, 40 000 tykkiä ja tuhansia lentokoneita sekä massiiivinen sotakokemus. Mahtoi Stalin kovastikin pelätä yksin nurkassaan kyhjöttänyttä Suomea jolla oli aseissa 37 000 miestä eikä aseita juuri paljoakaan.Ei menestystä mitata pelon määrällä. Neukkula romahti 1991 eikä siinä auttanut kusilammikko tai edesmenneet divisioonat!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei menestystä mitata pelon määrällä. Neukkula romahti 1991 eikä siinä auttanut kusilammikko tai edesmenneet divisioonat!
Sitäkö molopää tahtoo sanoa, että jos N-liitto olisi hyökännyt kesällä -45 niin Suomi olisi voittanut ja saanut taas loistavan "torjuntavoiton".
- Anonyymi
Koska Suomen sotilastiedustelu oli heikkoa sekä ilmasta, ettää maalta käsin, varsinkin desanttitoiminta pelkkä vitsi, ei olla saatu tietää, edes milloin NL joukkoja on alettu siirtää Suomen rintamilta, ilmeisesti siirtoja on tehty paljon jo Viipurin valtauksen perään, mahdollisesti puolet joukoista on siirretty suomalaosten tietämättä jo juhannuksena 1944 Leningradiin, kalustoa on siirretty pari viikkoa myöhemmin. Operaatiot VKT-asemaa vastaan ovat olleet tyypillistä maskirovkaa saksalaisille, mikään muu ei selitä sitä, että operoitiin hajanaisesti kuin se, että panssareita suojaavia joukko-osastoja puuttui, mikä on näkyvin piirre Pyöräkankaan hallinnasta käydyissä taisteluissa.
- Anonyymi
” näkyvin piirre Pyöräkankaan hallinnasta käydyissä taisteluissa.”
Näkyvin piirre Pyörökankaalla pli se, että suomalainen tiedustelu sieppasi neukkujen suurhyökkäyksen alkamisajan ja keskitti ennen alkamista koko tykistömme Keskitetyn mahtavan tuli-iskun lähtöasemaan! Siihen lakastui neukun viimeinen yritys Tali-Ihantalassa jättitappioihin! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” näkyvin piirre Pyöräkankaan hallinnasta käydyissä taisteluissa.”
Näkyvin piirre Pyörökankaalla pli se, että suomalainen tiedustelu sieppasi neukkujen suurhyökkäyksen alkamisajan ja keskitti ennen alkamista koko tykistömme Keskitetyn mahtavan tuli-iskun lähtöasemaan! Siihen lakastui neukun viimeinen yritys Tali-Ihantalassa jättitappioihin!Hyökkäys 2.7. kylläkin pysähtyi saksalaisten koneiden rynnäköintiin, hyökkäyksiä tuli koko heinäkuun. Sä oot semmonen luulijapoika!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyökkäys 2.7. kylläkin pysähtyi saksalaisten koneiden rynnäköintiin, hyökkäyksiä tuli koko heinäkuun. Sä oot semmonen luulijapoika!
Koneet tulivat ja menivät. Pommitus kesti minuutin-pari.
Sotia piti ympäri vuorokauden. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koneet tulivat ja menivät. Pommitus kesti minuutin-pari.
Sotia piti ympäri vuorokauden.Suomalaiset lentokoneet pommittivat 1.-6.7. yhteensä 92 ja saksalainen Osasto Kuhlmey 291 kertaa. Immolasta lyhyt matka, ennätys 3.7. 40 lentoa eli yhtäsoittoa.
81 koneen vahvuisena muodostelmana läpimurtorykmenttien ryhmitysalueelle tiputtaen 70 tn pommeja. Suomalaiset pommittivat tuolloin myös päiväsaikaan.
- Anonyymi
Suomen torjuntavoitto ja Neuvostoliiton epäonnistunut hyökkäys ovat sotahistoriallinen tosiasia. Palstan puupäät eivät suostu myöntämään.
Suomi hävisi sotansa kuten kaikki muutkin natsien liittolaiset. Hyvä.
- Anonyymi
NL teki natsien kanssa sopimuksen 23.8. 39. Miten sille mahtoi sodassa käydä?
- Anonyymi
Im Bunde mit takasi Suomelle itsenäisyyden säilymisen. Suomi soti Saksan rinnalla ilman mitään sopimusten määrittelemiä siteitä ja velvoituksia, mutta sai apua Saksasta. Olisin kyllä ollut valmis hyväksymään liittoutumisen minkä hyvään pääperkeleen kanssa, koska silla taattiin itsenäisyyden säilyminen. NL halusi syödä Suomen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Im Bunde mit takasi Suomelle itsenäisyyden säilymisen. Suomi soti Saksan rinnalla ilman mitään sopimusten määrittelemiä siteitä ja velvoituksia, mutta sai apua Saksasta. Olisin kyllä ollut valmis hyväksymään liittoutumisen minkä hyvään pääperkeleen kanssa, koska silla taattiin itsenäisyyden säilyminen. NL halusi syödä Suomen.
Moni suomalainen halusi 1918 eteenpäin valloittaa Uralille saakka, ja hävittää kaikki "bolsevikkijuutalaiset". Tämän lisäksi Suomen hakeutuminen natsi-Saksan yhteyteen johti siihen, että NL tunsi tarvitsevansa erityisiä turvatoimia Leningradin turvaamiseksi. Suomalaiset kategorisesti kieltäytyivät ottamasta asiaa huomioon, ja kieltäytyivät aluevaihdoista.
NL ei halunnut syödä Suomea, esität siinä täydellisen valheen. Historiallisesti tiedetään, että sitä kiinnosti vain Leningradin sivustan turvaaminen (vrt. sisällissota) siltä varalta että saksalaiset noousevat jälleen maihin Suomessa. Ja niinhän siinä sitten kävikin. Suomen liittoutuminen Saksan kanssa lähes maksoi itsenäisyyden, siis sen itsenäisyyden jonka saimme Neuvosto-Venäjältä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moni suomalainen halusi 1918 eteenpäin valloittaa Uralille saakka, ja hävittää kaikki "bolsevikkijuutalaiset". Tämän lisäksi Suomen hakeutuminen natsi-Saksan yhteyteen johti siihen, että NL tunsi tarvitsevansa erityisiä turvatoimia Leningradin turvaamiseksi. Suomalaiset kategorisesti kieltäytyivät ottamasta asiaa huomioon, ja kieltäytyivät aluevaihdoista.
NL ei halunnut syödä Suomea, esität siinä täydellisen valheen. Historiallisesti tiedetään, että sitä kiinnosti vain Leningradin sivustan turvaaminen (vrt. sisällissota) siltä varalta että saksalaiset noousevat jälleen maihin Suomessa. Ja niinhän siinä sitten kävikin. Suomen liittoutuminen Saksan kanssa lähes maksoi itsenäisyyden, siis sen itsenäisyyden jonka saimme Neuvosto-Venäjältä.NL ja Saksa tekivät etupiirijaon jo paljon ennen kuin jatkosota alkoi ja ennen kuin NL alkoi kettää Suomelta "turvallisuustakuina" maa-alueita ( Ribbentrop-sopimus). Laulunsanoja lainatakseni; " Petsamonkin ryssä vaati, ettei pelkäis Leninkraati" . Ja turvallisuuden takia se likvidoi niin omia kuin erityisesti suomensukuisia ihmisiä ns. yhteiskunnan vihollisena pois hengiltä. Hah, sanon minä. Älä mulle kuule ala selittämään..
"Venäläistä viekottele , pidä veitsi vierelläsi. " Historia todistaa vanhan kansanviisauden. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
NL ja Saksa tekivät etupiirijaon jo paljon ennen kuin jatkosota alkoi ja ennen kuin NL alkoi kettää Suomelta "turvallisuustakuina" maa-alueita ( Ribbentrop-sopimus). Laulunsanoja lainatakseni; " Petsamonkin ryssä vaati, ettei pelkäis Leninkraati" . Ja turvallisuuden takia se likvidoi niin omia kuin erityisesti suomensukuisia ihmisiä ns. yhteiskunnan vihollisena pois hengiltä. Hah, sanon minä. Älä mulle kuule ala selittämään..
"Venäläistä viekottele , pidä veitsi vierelläsi. " Historia todistaa vanhan kansanviisauden.Siis ettei jäisi epäselväksi, niin takuita vaadittiin jo ennen talvisotaa ja sitten lavastettiin NLn toimesta " mainilan laukaukset" eli kuvitteellinen Suomen hyökkäys NL:oon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis ettei jäisi epäselväksi, niin takuita vaadittiin jo ennen talvisotaa ja sitten lavastettiin NLn toimesta " mainilan laukaukset" eli kuvitteellinen Suomen hyökkäys NL:oon.
Heimosodat, Suur-Suomi-aate ja Suomen liittyminen Barbarossaan eivät olleet kuvitteellisia. Katsos mulle on turha tuollaisen fanaatikon selittää, on selvää ettei tsuhnaan voinut itä luottaa kuin yhdessä suhteessa; Saksan kanssa tullaan kimppuun jossain vaiheessa. Niin siinä kävikin.
Ja ihmeellistä tuo Saksan ihannointi siksikin, että eikö se ihana Saksa juuri aiheuttanut sen talvisodan... - Anonyymi
hävisi mutta ei miehitetty!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moni suomalainen halusi 1918 eteenpäin valloittaa Uralille saakka, ja hävittää kaikki "bolsevikkijuutalaiset". Tämän lisäksi Suomen hakeutuminen natsi-Saksan yhteyteen johti siihen, että NL tunsi tarvitsevansa erityisiä turvatoimia Leningradin turvaamiseksi. Suomalaiset kategorisesti kieltäytyivät ottamasta asiaa huomioon, ja kieltäytyivät aluevaihdoista.
NL ei halunnut syödä Suomea, esität siinä täydellisen valheen. Historiallisesti tiedetään, että sitä kiinnosti vain Leningradin sivustan turvaaminen (vrt. sisällissota) siltä varalta että saksalaiset noousevat jälleen maihin Suomessa. Ja niinhän siinä sitten kävikin. Suomen liittoutuminen Saksan kanssa lähes maksoi itsenäisyyden, siis sen itsenäisyyden jonka saimme Neuvosto-Venäjältä.Hölynpölyä. Enemmistö meinasi kuolla nälkään jo jouluna 1918. 98 prosenttia käyttämästä leipäviljastamme tuli huhtikuussa 1919 Englannista, Ranskasta ja Yhdysvalloista. Muistaakseni Putkinotkossa on kuvattu se varastojuttu josta rehupelllon isäntäkin haki leipää, ilmeisesti niitä kutsuttiin varastomakasiineiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heimosodat, Suur-Suomi-aate ja Suomen liittyminen Barbarossaan eivät olleet kuvitteellisia. Katsos mulle on turha tuollaisen fanaatikon selittää, on selvää ettei tsuhnaan voinut itä luottaa kuin yhdessä suhteessa; Saksan kanssa tullaan kimppuun jossain vaiheessa. Niin siinä kävikin.
Ja ihmeellistä tuo Saksan ihannointi siksikin, että eikö se ihana Saksa juuri aiheuttanut sen talvisodan...” Heimosodat, Suur-Suomi-aate ja Suomen liittyminen Barbarossaan eivät olleet kuvitteellisia. ”
UNOHTUIKO TALVISOTA VÄLISTÄ? Kukahan sen aloitti? Jatkosota oli sen seuraus!
”Katsos mulle on turha tuollaisen fanaatikon selittää, on selvää ettei tsuhnaan voinut itä luottaa kuin yhdessä suhteessa; Saksan kanssa tullaan kimppuun jossain vaiheessa. Niin siinä kävikin.”
Kävi siksi, että 1,5 vuotta aiemmin 30.11.1939 neukku itse Tuli ilman sodanjulistusta! Neukkufanaatikon muisti n valikoiva!
”Ja ihmeellistä tuo Saksan ihannointi siksikin, että eikö se ihana Saksa juuri aiheuttanut sen talvisodan...”
KYLLÄ SODAN ALOITTAA AINA se, joka vyöryy rajan yli! Ihmaallisiä aasinsiltoja Tiltulla?
- Anonyymi
Kesän 1944 torjunta johtui ainoastaan siitä että Puna-armeija ryntäsi rajusti päin Berliiniä jossa lopettivat vasistihallinnon ja halstrasivat Aatun. Suomen kahakat o-
livat siinä sivussa sivuseikka ylivoimaiselle Puna-armeijalle.- Anonyymi
Terveisiä sinne vääristelijöille.
Ja kiitos Adolf Ehrnrooth, merkittävästä torjuntavoitosta.
Ja kiitos Kuhlmay -lento-osasto.
Ja kiitos U-linjan puolustajat.
Ja kiitos Ilomantsin taistelijat.
Ja kiitos
Vain muutamia mainitakseni..... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Terveisiä sinne vääristelijöille.
Ja kiitos Adolf Ehrnrooth, merkittävästä torjuntavoitosta.
Ja kiitos Kuhlmay -lento-osasto.
Ja kiitos U-linjan puolustajat.
Ja kiitos Ilomantsin taistelijat.
Ja kiitos
Vain muutamia mainitakseni.....Mitens nyt valehtelija taas unohdit sen, että Suomen itsensä lisäksi merkittävin talvisodan aiheuttaja oli Saksa? Ja Barbarossaan liittyminen oli ihan suomalaisten omaa tyhmyyttä, joka melkein maksoi itsenäisyyden. Pelastus oli se, että liittoutuneiden korkein prioriteetti oli nutistaa Saksa.
Anonyymi kirjoitti:
Terveisiä sinne vääristelijöille.
Ja kiitos Adolf Ehrnrooth, merkittävästä torjuntavoitosta.
Ja kiitos Kuhlmay -lento-osasto.
Ja kiitos U-linjan puolustajat.
Ja kiitos Ilomantsin taistelijat.
Ja kiitos
Vain muutamia mainitakseni.....Ja kiitos Adolf Hitler kaasusta...
- Anonyymi
Musti.Hintikka kirjoitti:
Ja kiitos Adolf Hitler kaasusta...
Kiitos Stalin suomensukuisten kansojen puhdistuksista; siirroista pakkotyöleireille, Stalinin kanavan rakentamisesta, Siperiaan kulakkileirien perustamisista ja muusta tapatuksesta, kiitos myös juutalaisten tapatuksista ja muidenkin kansanvihollisten likvidoinneista, niin oman maan sisällä kuin myös etelä-amerikkaa myöten, Katynin joukkomurhia unohtamatta. Moni perhe kiittää miestä, joka on antanut kasvot äärimmäiselle pahuudelle.
- Anonyymi
Jos maa saa todellisen torjuntavoiton sodassa niin ei se siinä tapauksessa allekirjoita niin surkeaa sanelusopimusta minkä Suomi allekirjoitti Moskovassa syyskuussa -44.
Suomi sai Saksan voimakkaalla avulla pysäytettyä vain neukun ensimmäisen iskun. Torjuntavoitosta voisi puhua vasta jos olisi lyöty takaisin pari seuraavaakin suurhyökkäystä. Viisaasti Suomi ei niitä enää odottanut koska kaikki tiesivät miten niissä tulee käymään ja suostui sanelurauhaan eli käytännössä antautui.
Sanelurauhaan suostuminen = antautuminen.- Anonyymi
Yksi torjuntavoitto riitti Stalinille, vaikka ei stallarit sitä kykene myöntämään.
Hän otti myönteisesti vastaan Mannerheimin tunnustelun aselevosta ja välirauhasta.
Jos Stalin olisi halunnut antautumista, hän olisi vaatinut sitä ja tarvittaessa hyökännyt uudestaan.
Stalin todennäköiesti uskoi erityisentiukkojen rauhanehtojen hajoittavan Suomen valtiorakennelman ja mahdollistavan kommunistien vallankaappauksen.
Sen tiellä oli kuitenkin ensin Mannerheim ja sitten Paasikvi sekäSuomen kansan enemmistö. - Anonyymi
Eihän se ollut surkein. Surkeaa oli koko kansan riippuvaisuus venäläisestä ja saksalaisesta viljasta 1944. Venäjää ja Saksaa enemmän on 40-luvun nälänhädän partaalla olemisesta syytettävä Suomen isäntää. Isännäthän erityisesti vihasivat meriteollisuutta ja vaativat meriteollisuudelle suunnattuja vähäisiä varoja rehupeltoihinsa. Kotimaista leipäviljaa ei juuri varastoissa ollut 1940.
- Anonyymi
Hitler ei olisi Salpalinjalle ikinä kuutta divisioonaa lähettänyt, Mannerheim tuli Zhdanovin kanssa ihmeen hyvin toimeen.
- Anonyymi
Niinpä. Siihen nähden, että pikku pänikkä oli törkykasa, joka pyyhki ikkunaverhoihin!
- Anonyymi
Stalin hyökkäsi Suomeen kaksi kertaa ja sai kahdesti Suomen pieneltä mutta sisukkaalta armeijalta pahasti turpaansa. Näin käy tänäkin päivänä ja myöskin jatkossa kaikille niille, jotka Suomen itsenäisyyttä tulevat koettelemaan.
Miksi näin yksinkertaisen asian tunnustaminen tekee joillekin hirvittävän kipeää.Suomen kansa on veltostunut ja rappeutunut. Suomen akkamaisesta armeijasta ei ole vastusta kenellekkään.
- Anonyymi
Musti.Hintikka kirjoitti:
Suomen kansa on veltostunut ja rappeutunut. Suomen akkamaisesta armeijasta ei ole vastusta kenellekkään.
Toinen vaihtoehto tietenkin on se, että Suomen kansa on ahkeraa ja aikaansaavaa, mutta Mustikka itse on akkamainen ja muijansa tossun alla.
Anonyymi kirjoitti:
Toinen vaihtoehto tietenkin on se, että Suomen kansa on ahkeraa ja aikaansaavaa, mutta Mustikka itse on akkamainen ja muijansa tossun alla.
Hihii!
- Anonyymi
Musti.Hintikka kirjoitti:
Suomen kansa on veltostunut ja rappeutunut. Suomen akkamaisesta armeijasta ei ole vastusta kenellekkään.
Venäjä on raaka-aineita tuottava kehitysmaa kymmenine miljoonine rutiköyhine eläkeläisineen. Hienoja paraateja se Putin kuitenkin sinunlaisille idiooteille järjestää.
En ole stallari, enkä ole koskaan ollutkaan, mutta kyllä historioitsijoiden kirjoituksista saa paremminkin sen vaikutelma, että Mannerheim oli taitamaton sotapäällikkö ja tapatti Suomen nuoria miehiä viljalti enemmän, kuin oli pakko.
Eri asia oli, että sotapropagandan täytyi luoda henkilöpalvontaan perustuva keulakuva ja mielikuva rautaisesta yhtenäisyydestä. Näin tapahtui muuallakin. Niitä tarvittiin silloin, mutta ei enää. Nyt ei puhu pienen maan johto eikä sotilasjohto, vaan historiantutkimus.- Anonyymi
” En ole stallari, enkä ole koskaan ollutkaan, mutta kyllä historioitsijoiden kirjoituksista saa paremminkin sen vaikutelma, että Mannerheim oli taitamaton sotapäällikkö ja tapatti Suomen nuoria miehiä viljalti enemmän, kuin oli pakko.”
Mannerheim ei olut mikään rintamakomentaja vaan sodan johtaja. Sotatoimien suorituksista vastasivat alaiset. Sinulla on varmaan jotain näkemyksiä niistä virheistä, jota mies sitten teki.
”Niitä tarvittiin silloin, mutta ei enää. Nyt ei puhu pienen maan johto eikä sotilasjohto, vaan historiantutkimus.”
Olet oikeassa! Sodasta on tähän mennessä julkaistu jo satoja kirjoja. Jos virheratkaisuja löytyy niin ke kannattaa tuoda esille ja tämä palsta on siihen sopiva paikka. Anonyymi kirjoitti:
” En ole stallari, enkä ole koskaan ollutkaan, mutta kyllä historioitsijoiden kirjoituksista saa paremminkin sen vaikutelma, että Mannerheim oli taitamaton sotapäällikkö ja tapatti Suomen nuoria miehiä viljalti enemmän, kuin oli pakko.”
Mannerheim ei olut mikään rintamakomentaja vaan sodan johtaja. Sotatoimien suorituksista vastasivat alaiset. Sinulla on varmaan jotain näkemyksiä niistä virheistä, jota mies sitten teki.
”Niitä tarvittiin silloin, mutta ei enää. Nyt ei puhu pienen maan johto eikä sotilasjohto, vaan historiantutkimus.”
Olet oikeassa! Sodasta on tähän mennessä julkaistu jo satoja kirjoja. Jos virheratkaisuja löytyy niin ke kannattaa tuoda esille ja tämä palsta on siihen sopiva paikka.Luulisin, että Mannerheimin suurin virhe oli, ettei hän uskonut tiedusteluraportteja. Hänellä ei ollut tapana selitellä uskomuksiaan, joten emme tiedä, miksi. Sodan johtajana hän ryhmitteli joukot. Niitä sijoitettiin vastoin tiedustelua sinne, mistä vihollinen ei ollut tulossa läpi, mutta ei ryhmitetty sinne, mistä oli. Paljon miehiä meni.
Toinen seikka osoittaa paremminkin moraalista alamittaisuutta kuin taitamattomuutta. Kaikkihan kuitenkin tekevät virheitä. Hänellä oli tapana käyttäytyä, kuin olisi vastuusta vapaa. Munauksensa sälytti kylmästi alaistensa vastuulle. Näin ei tee suoraselkäinen sotapäällikkö.
Luultavasti taitavampaa, yhtä arvovaltaista ja moraalisesti korkeampaa ei kuitenkaan ollut saatavissa.
- Anonyymi
Tosiasiassa sotakorvaukset pelasti Suomen. Stalin valvoi että Suomessa ei röttelöidä, eikä kommarit kapinoi, jotta sotakorvaukset suoritetaan sovitusti. Näin tapahtui. Jos Suomi olisi vallattu ei sotakorvauksia olisi tarvinnut suorittaa.
- Anonyymi
Tosiasiassa tietenkin Stalin yritti tuhota Suomen ja sen itsenäisyyden, sekä usuttaa muna-armeijansa suomalaisten naisten kimppuun. Edes kotieläimiä ei olisi säästetty. Näin meneteltiin "suuressa isänmaallisessa sodassa" matkalla Berliiniin, kun oli ensin lyöty päätä Karjalan mäntyyn ja epäonnistuttu Suomen suunnalla.
Stallarilla on outo idoli. - Anonyymi
Tekivät Suomesta venäläisestä leipäviljasta ja energiasta riippuvan kehitysmaan. Norjahan ei ole Venäjän tapainen kehitysmaa, joka käyttää energiaa areena kiristääkseen Ruotsia NATOON.
- Anonyymi
..Mannerheim ehdotti sodasta irrottautumista 1943, hallitus oli kaikkea tällaista puhetta vastaan. Churchill ehdotti Mannerheimille kirjeessä sodasta vetäytymistä 1942 kirjeessään. Suomessa nähtiin , että Saksa ei tule voittamaan sotaa. Mannerheim oli viisas, kun ei hyökännyt Leningradiin tai Muurmannin radalle. Se oli todellista politikointia. Suomi otti ja ottaa karjalasta sen mikä kuuluu Suomelle. Tosin hyökkäysvaiheessa tappiot olivat suurimmat sodanaikana. Stalinin hallinnon vyöryminen Suomeen pysäytettiin ja tuhottiin suurimmat osat divisioonista mm. Ilomatsissa. Tappiot muistetaan vieläkin KGB kostaapeleiden doktriineissa, Suomea ei saada sotatoimin valloitettua. Vietnamissa havaittiin samaa, kun sitkeä kansakunta esti valloittajien toiminnan maassaan...
- Anonyymi
Kävihän partiolaiset Muurmannin rataa katkomassa. Lisäksi Majewskin lähes kahden tuhannen miehen vahvuinen retkue kävi tammikuussa -42 tuhoamassa rataa ja tulitikkuleikeissään polttivat yli sata taloa ja rakennusta. Retken suunnittelivat Mannerheim, Airo ja Raappana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kävihän partiolaiset Muurmannin rataa katkomassa. Lisäksi Majewskin lähes kahden tuhannen miehen vahvuinen retkue kävi tammikuussa -42 tuhoamassa rataa ja tulitikkuleikeissään polttivat yli sata taloa ja rakennusta. Retken suunnittelivat Mannerheim, Airo ja Raappana.
Samaan aikaa, 27.6.1942 toisaalla: 22 000 vankia otettu Harkovin rintamalla. Olhavan motti hajoitettu useaan osaan, Kupjanskin tärkeä rataristeys vallattu, Sevastopol tuhoutuu.
Stalin antoi Suomelle itsenäisyyden armosta tai säälistä 1944. Tai oveluuttaan, koska sai Suomesta hyvän YYA-liittolaisen...? Suomi hävisi sotansa. Mitään torjuntavoittoa ei ollut.
- Anonyymi
....tai pelosta, sissijoukot olisivat jatkaneet ja laajentaneet iskut äiti Venäjälle, tai länsivallat eivät olisi olleet niin suosiollisia Stalinille kuin nyt, tai...... ahneuksissaan; sotakorvaukset olivat mittavat ja Isä Aurinkoisella oli kiire ottamaan palaa Euroopasta.
- Anonyymi
Suomi oli itsenäinen vuodesta 1917. Ja on edelleen Stalinin ja stallareiden yrityksistä huolimatta.
Länsivallat vaativat Suomen itsenäisyyden säilyttämistäTeheranin kokouksessa 1943.
Suomi varmisti asian torjuntavoitollaan kesällä -44. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi oli itsenäinen vuodesta 1917. Ja on edelleen Stalinin ja stallareiden yrityksistä huolimatta.
Länsivallat vaativat Suomen itsenäisyyden säilyttämistäTeheranin kokouksessa 1943.
Suomi varmisti asian torjuntavoitollaan kesällä -44.Kiitos sotaveteraaneille ja henkensä isänmaan puolesta antaneille!
Olemme edelleen suomalaisia emmekä venäläisiä... - Anonyymi
” Stalin antoi Suomelle itsenäisyyden armosta tai säälistä 1944. ”
Ei antanut vaan joutui tyytymään aselepoon kun iskudivisioonien suolenpätkät riippuivat kuusenoksilla Pyörökankaalla kesällä 1944!
”Tai oveluuttaan, koska sai Suomesta hyvän YYA-liittolaisen...? ”
Suomi ei ollut liittolainen ja tunkiota pelättiin ja inhottiin!
”Suomi hävisi sotansa. Mitään torjuntavoittoa ei ollut.”
Hävisi toki, mutta selvisi sodasta vapaana ja itsenäisenä samalla kun tunkio kitui ja romahti 1991.
Luoja ei antanut Mustikalle järkeä edes säälistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Stalin antoi Suomelle itsenäisyyden armosta tai säälistä 1944. ”
Ei antanut vaan joutui tyytymään aselepoon kun iskudivisioonien suolenpätkät riippuivat kuusenoksilla Pyörökankaalla kesällä 1944!
”Tai oveluuttaan, koska sai Suomesta hyvän YYA-liittolaisen...? ”
Suomi ei ollut liittolainen ja tunkiota pelättiin ja inhottiin!
”Suomi hävisi sotansa. Mitään torjuntavoittoa ei ollut.”
Hävisi toki, mutta selvisi sodasta vapaana ja itsenäisenä samalla kun tunkio kitui ja romahti 1991.
Luoja ei antanut Mustikalle järkeä edes säälistä.Bagrationissa oli 2 500 000 puna-armeijan sotilasta, 5 000 panssarivaunua ja
5 300 lentokonetta, mistä nämä olisi haalittu kokoon, jos eteneminen olisi jatkunut Salpalinjalle. Voidaan sanoa, että koko sodan ratkaisi Uralskiy Tankovyj Zawod. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Bagrationissa oli 2 500 000 puna-armeijan sotilasta, 5 000 panssarivaunua ja
5 300 lentokonetta, mistä nämä olisi haalittu kokoon, jos eteneminen olisi jatkunut Salpalinjalle. Voidaan sanoa, että koko sodan ratkaisi Uralskiy Tankovyj Zawod.Bagration oli samaan aikaan Suomeen suuntautuneen suurhyökkäyksen Kansas. Ääliö!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos sotaveteraaneille ja henkensä isänmaan puolesta antaneille!
Olemme edelleen suomalaisia emmekä venäläisiä...Paitsi riippuvaisia ulkomaista leivän ja energian suhteen, vaikka pohjattoman ahne veteraanien päälle Kekkosen aikana sontinut isäntä ja poromies vinkuukin tukia muiden taskusta torjuntavoittojen nimiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Bagration oli samaan aikaan Suomeen suuntautuneen suurhyökkäyksen Kansas. Ääliö!
Bagration alkoi vasta Viipurin taistelujen aikaan, mutta se oli 10x isompi juttu.
- Anonyymi
USA takasi että Muurmannin rata pysyy auki. Kuinka paljon USA varusta NL:ää, se oli valtavilla määrillä aseita ja varusteita ja ruokaa.
Ellei näin olisi tapahtunut USA olisi julistanut sodan Suomelle. Suomi voi kriisitilanteissa saada sympatioita, kun on tuollainen vaikea naapuri, mutta se on turha kuvitella, että tosipaikan tullen kovinkaan moni maa on valmis asettamaan armeijaansa alttiiksi Suomen tueksi, muuta kuin ehkä taloudellisessa mielessä. SIksi onkin erittäin tärkeää kansainvälinen diplomatia ja hyvät suhteet kaikkiin erityisesti naapurimaihin. Se voi tuntua joskus nuoleskelulta, mutta ainakin se tekee paremman mielen naapurille, kun kokee sympatiaa ja ymmärrystä. Sillä vaikka Suomessakin on vaikeauksia niin on niitä nykyään muissakin miassa, esim. Venäjä ja Ruotsi eivät taida olla nykyän aivan turvallisia maita, täällä saa kyllä suutansa soittaa sananvapauden nimissä aika paljonkin katsotaan läpi sormien. Siunausta!
- Anonyymi
Sitäkin tärkeämpää on liittoutua ja olla Naton jäsenmaa, jolloin olemme vuorenvarmasti turvassa turhilta lähentelyiltä!
- Anonyymi
Nato-maa pääsee karhun kainaloon silloin, siinä on turvallista olla.
Kuningatar Elisabet on sitä mieltä että erotaan Eu:sta. Hänellä on osuutta Venäjän keskuspankissa. BRICS-mailla on oma kehityspankki. . Pankkia on pidetty vaihtoehtona Maailmanpankille ja Kansainväliselle valuuttarahastolle IMF:lle. Ja vaikutus kasvaa koko ajan.- Anonyymi
Kukaan ei kaipaa haisevan tunkion kainaloon!
BRICS on pelkkä ikivanha pila Sen vaikutus on vähentynyt olemattomiin. - Anonyymi
Myykö Venäjä Englantiin Ladoja ja enkut rutiköyhien venäläisten eläkeläisten rahoilla loisiville oligarkeille Land Rovereita, muita autoja Britannia ei tuota enää sopimuksettoman eron jälkeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myykö Venäjä Englantiin Ladoja ja enkut rutiköyhien venäläisten eläkeläisten rahoilla loisiville oligarkeille Land Rovereita, muita autoja Britannia ei tuota enää sopimuksettoman eron jälkeen.
Autoja löytyy maksavalle asiakkaalle aina. Ei tarvita Venäjää, kun haluaa oikean auton!
- Anonyymi
Leipäviljaa tuodaan nykyisin Afrikasta. Venäjältä tuodaan energian lisäksi leipäviljaa. Siinä sinulle itsenäisyyttä. Jokainen suomalainen työläinen maksaa huonolla elintasollaan maata omistavan rehuviljaa tuottavan luokan korkean elintason.
- Anonyymi
Ei viljantuottajilla ole todellakaan korkea elintaso Suomessa. Mene itse edes viikon pestillä maanviljelijäksi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei viljantuottajilla ole todellakaan korkea elintaso Suomessa. Mene itse edes viikon pestillä maanviljelijäksi!
Ei tarvitse kuin vierailla 'Pattajalla' tai 'Malakalla', niin johan näkee kenen taskuissa Suomen vauraus on kuuntelemalla sitä pohojalaista ja savomuan sössötystä. Lomittaja orja se raataa veronmaksajien palkkaamanan isännän perintötilalla syöpäläisen 'löhötessä etelän auringossa'. Tuskin edes Stalin olisi ollut niin hullu, että Lysenkon oppeilla olisi yrittänyt perustaa kolhooseja Keski-Pohjanmaalle. Venäjällä ei ollut maataloutta Keski-Pohjanmaan leveysasteilla edes Hrutsevin aikana. Lestijärvi on Suomen maatalousvaltaisin pitäjä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tarvitse kuin vierailla 'Pattajalla' tai 'Malakalla', niin johan näkee kenen taskuissa Suomen vauraus on kuuntelemalla sitä pohojalaista ja savomuan sössötystä. Lomittaja orja se raataa veronmaksajien palkkaamanan isännän perintötilalla syöpäläisen 'löhötessä etelän auringossa'. Tuskin edes Stalin olisi ollut niin hullu, että Lysenkon oppeilla olisi yrittänyt perustaa kolhooseja Keski-Pohjanmaalle. Venäjällä ei ollut maataloutta Keski-Pohjanmaan leveysasteilla edes Hrutsevin aikana. Lestijärvi on Suomen maatalousvaltaisin pitäjä.
Etelässä lomailee halutessaan puoli Suomea eikä maatalousväestö tunnu siellä esiintyä yleisimmin. Venäjällä yritettiin maataloutta täysin älyttömissä paikoissa ja kokeiltiin miljoonilla hehtaareilla ilmastoon sopimatonta maissia!
- Anonyymi
Mitään torjuntavoittoa ei ollut vaan neukku siirsi ihan itse ja vapaaehtoisesti joukkonsa Berliiniä valtaamaan, se kun sattui olemaan tärkeämpi paikka kuin Helsinki. Suomi ei kyennyt pakottamaan neukkua mihinkään mitä se ei itse tahtonut.
- Anonyymi
” Mitään torjuntavoittoa ei ollut vaan neukku siirsi ihan itse ja vapaaehtoisesti joukkonsa Berliiniä valtaamaan, se kun sattui olemaan tärkeämpi paikka kuin Helsinki. ”
Taas tulee silkkaa valetta! Stalin antoi marsalkka Govoroville kesällä runsaan hyökkäysjoukon, joka koostui kaartin iskudivisioonista, ps-divisioonista ja tykistödivisioonista. Näillä saatiin Kannaksella aikaan läpimurto ja vallattiin Viipuri 20.6.1944. Tavoitteeksi oli ensi vaiheessa asetettu Kymijoki!
Hädissään Suomi tiedusteli rauhanehtoja ja sai vastauksen, että vain ehdoton antautuminen kelpaa. Puna-armeija jatkoi hyökkäystä Viipurinlahdella, Tienhaarassa, Tali-Ihantalassa ja Vuosalmella.
Tässä vaiheessa oli iskudivisioonien paras terä katkennut tykistökeskityksissä Pyörökankaalla ja marsalkka Govorov jputui ilmoittamaan Stalinille, ettei hän pääse eteenpäin ilman lisäjoukkoja!
Stalin ilmoitti, että niitä ei enää tipu Suomen suuntaan!
”Suomi ei kyennyt pakottamaan neukkua mihinkään mitä se ei itse tahtonut.”
Älä viitsi! Ei neukku halunnut keskeyttää hyökkäystä, mutta pitemmälle eivät voimat riittäneet!
Tästä jäi ikuinen tuska polttamaan Tarkkispojan sisintä!
- Anonyymi
Totuus vain on se, ettäPuna-armeijan suurhyökkäys torjuttiin kaukana tavotteista ja Stalin suostui Mannerheimin aselepo- ja rauhantarjoukseen.
Rauhanehdot olivat ankarat,mutta Itsenäisyys säilyi stallarien ikuiseksi katkeruudeksi. - Anonyymi
Maailman pahinta tiltustallarien pötyliä suoltaa iltis
Sairauksien runtelema ja ikäloppu Mannerheim makasi pitkiä aikoja vuodepotilaana Suomen kohtalon kriittisinä sotavuosina, paljastaa uutuuskirja- Anonyymi
Ei Marskin sairauksissa mitään uutta ole. Ne on selvitetty elämäkerroissa ja viime sotien tutkimuksissa sekä muistelmissa.
Vaikeina aikoina hän hoiti hommansa potilaanakin. Sairaudet sattuivat onneksi hieman rauhallisemmille ajanjaksoille.
- Anonyymi
Muna-armeijan munat jääty Raatteen tiellä.
Karjalan männyistä tuli päähän tikkuja.
Afganistanista lähtivät kuin kuppa Töölöstä Stingeri persiissä.
Ukrainassa ovat armottoman valehtelun voimalla, vielä ne senkin ryssivät.
- ei ne opi
Torjuntavoitot ovat stallarin painajaisia !- Anonyymi
Ei kannattais hyökkäillä naapurivaltioihin, siinä saa pitemmän päälle turpaansa.
Tavalla tai toisella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kannattais hyökkäillä naapurivaltioihin, siinä saa pitemmän päälle turpaansa.
Tavalla tai toisella.Suomikin menetti alueitaan sekä sai maksettavakseen suuret korvaukset.
- Anonyymi
"Torjuntavoitot ovat stallarin painajaisia "
Niin mitkä torjuntavoitot? Mistä sinä puhut, kuka on torjunut ja kenet, milloin, missä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Torjuntavoitot ovat stallarin painajaisia "
Niin mitkä torjuntavoitot? Mistä sinä puhut, kuka on torjunut ja kenet, milloin, missä?Etkö näe painajaisia? Perehdy viime sotien historiaan, niin kyllä alkavat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kannattais hyökkäillä naapurivaltioihin, siinä saa pitemmän päälle turpaansa.
Tavalla tai toisella.Siitä on Neuvostoliitto hyvä esimerkki.Missä lienee nykyään tuo stallalrien ylistämä ihannevaltio?
Johtajatkin olivat kuulemma lähinnä Jeesuksen, Napoleonin ja Gandhin yhdistelmiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kannattais hyökkäillä naapurivaltioihin, siinä saa pitemmän päälle turpaansa.
Tavalla tai toisella.” Ei kannattais hyökkäillä naapurivaltioihin, siinä saa pitemmän päälle turpaansa.
Tavalla tai toisella.”
JUURI TÄMÄN sai edesmennyt Neuvostoliitto katkerasti kokea! Se hallitsi hetken koko itä-Eurooppaa, mutta romahti 1991 ja jatkaa nyt monessa suhteessa liki puolet pienempänä!
Sic transit gloria mundi!
- Anonyymi
” Ei kannattais hyökkäillä naapurivaltioihin, siinä saa pitemmän päälle turpaansa.
Tavalla tai toisella.”
Valitettavasti venäläiset eivät nyt ymmärrä saavansa perusteellista selkäsaunaa Ukrainaan hyökkäyksen johdosta.- Anonyymi
Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.
Ihan kuten stallari-musti,hintukkakin tuo pieneläkekeläinen isottelee punikkimuistoissa.
- Anonyymi
Aloittaja on nalkissa puolustaessaan Rytiä, jota puolustaessaan Kannaksen maavoimat kärsivät 15 000 ylimääräisen kaatuneen tappiot.
- Anonyymi
Kannaksen joukot torjuivat puna-armeijan suurhyökkäyksen aiheuttaen sille noin 60 000 miehen tappiot. Sama molemmissa sodissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannaksen joukot torjuivat puna-armeijan suurhyökkäyksen aiheuttaen sille noin 60 000 miehen tappiot. Sama molemmissa sodissa.
Tämä ei lohduta kaatuneiden omaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä ei lohduta kaatuneiden omaisia.
"Tämä ei lohduta kaatuneiden omaisia."
Ei toki, mutta heitä lohduttaa kuitenkin tieto, että sotaveteraanien panosta arvostetaan ja jos tuossa kriittisessä vaiheessa olisi puolustus pettänyt ja vihollinen tunkeutunut sisämaahan olisi seurauksena ollut jotakin monin verroin kaameampaa! Massaraiskauksia ja maan sovjetisointi, jolloin useita satoja tuhansia maan kansalaisia olisi kadonnut junakuljetuksin Neuvostoliiton gulageille! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä ei lohduta kaatuneiden omaisia.
"Tämä ei lohduta kaatuneiden omaisia."
Ei toki, mutta heitä lohduttaa kuitenkin tieto, että sotaveteraanien panosta arvostetaan ja jos tuossa kriittisessä vaiheessa olisi puolustus pettänyt ja vihollinen tunkeutunut sisämaahan olisi seurauksena ollut jotakin monin verroin kaameampaa! Massaraiskauksia ja maan sovjetisointi, jolloin useita satoja tuhansia maan kansalaisia olisi kadonnut junakuljetuksin Neuvostoliiton gulageille! - Anonyymi
” Aloittaja on nalkissa puolustaessaan Rytiä, jota puolustaessaan Kannaksen maavoimat kärsivät 15 000 ylimääräisen kaatuneen tappiot.”
”Ylimääräiset” verrattuna mihin? Venäläiset hyökkäsivät! Ei ollut vaihtoehtoa puolustautumiselle!
- Anonyymi
Suomi säästyi hirveältä kohtalolta joutua muna-armeijan raiskaamaksi.
Hyvä Suomi ! - Anonyymi
..Stalin pelkäsi suomalaisten tuhoavan koko hänen armeijansa. Ja kuinka hänen uskottavuutensa kärsii suomalaisten kimpussa olosta Rooseveltin ja Churchillin kanssa. Lopulta Stalin pelkäsi salaa suomalaista sotilasta. Suomalaiset eivät anna viedä itseään teuraalle, kuten muut euroopan kansat tekivät. Nythän on todettu tutkimuksissa, että Katynissä luultiin suomalaisia talvisodan vankeja olevan tulossa , Kun tuhansia puolalaisia älymystön edustajia tuotiin Katynin metsään teloitettaviksi. Stalin pelkäsi eniten, että joku kaataa hänen hulluutensa vallan ja hän tajusi, että tämä kummallinen suomalais-sakki on siihen mahdollisuus...
- Anonyymi
"Aloittaja on nalkissa puolustaessaan Rytiä, jota puolustaessaan Kannaksen maavoimat kärsivät 15 000 ylimääräisen kaatuneen tappiot."
Jokainen vasemmisto-demokraatti tajuaa, että Puna-armeija tuli vapauttajana, vapauttamaan kansamme diktatuurista. Stalin toi demokratian Suomeen. Stalin loi hyvinvointi yhteiskuntamme, tai antoi sille perustan.- Anonyymi
” Jokainen vasemmisto-demokraatti tajuaa, että Puna-armeija tuli vapauttajana, vapauttamaan kansamme diktatuurista.”
TODELLISUUDESSA kaikki tajuaa, ettei Stalin, joka itse eli diktatuurissa ja vihasi demokratiaa, tuonut mitääm jo valmiiksi demokraattiseen Suomeen. Vielä vähemmän hän toi sellaista omaan kotimaahansa!
”Stalin loi hyvinvointi yhteiskuntamme, tai antoi sille perustan.”
Sitäkin vähemmän häntoi maahamme ’hyvinvointia’! Sen sijaan hän yritti kahdesti liittää Suomen oman orjavaltionsa osaseksi, jolloin hyvinvointimme olisi tippunut Bangla Deshin tasolle! Kiitos sotaveteraaneille, että he estivät kurjan kohtalon! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Jokainen vasemmisto-demokraatti tajuaa, että Puna-armeija tuli vapauttajana, vapauttamaan kansamme diktatuurista.”
TODELLISUUDESSA kaikki tajuaa, ettei Stalin, joka itse eli diktatuurissa ja vihasi demokratiaa, tuonut mitääm jo valmiiksi demokraattiseen Suomeen. Vielä vähemmän hän toi sellaista omaan kotimaahansa!
”Stalin loi hyvinvointi yhteiskuntamme, tai antoi sille perustan.”
Sitäkin vähemmän häntoi maahamme ’hyvinvointia’! Sen sijaan hän yritti kahdesti liittää Suomen oman orjavaltionsa osaseksi, jolloin hyvinvointimme olisi tippunut Bangla Deshin tasolle! Kiitos sotaveteraaneille, että he estivät kurjan kohtalon!Suomi kehittyi 1930-luvulla lähelle Länsi-Euroopan elintasoa.
NL:n aloittamat sodat veivät maamme 20 vuotta takaisin ja lähelle NL:n elintasoa. Tosin siitä noustiin nopeasti.Jo 1950-luvulla kommunistimaat jäivät taakse.
Nykyisin Suomi on EU:n jäsen ja maailman kärkimaita demokratiassa ja vauraudessa. Tilanne on sietämätön viimeisille stallareille.Myös äärioikeistolle. - Anonyymi
Tuntuu oudolta, että kukaan sivistynyt suomalainen enää oikeasti uskoisi, että "Puna-armeija tuli vapauttajana, vapauttamaan kansamme diktatuurista. Stalin toi demokratian Suomeen. Stalin loi hyvinvointi yhteiskuntamme, tai antoi sille perustan."
Teksti vaikuttaa minusta harkitulta trollaukselta, mutta kai seassa on niitäkin, jotka näihin uskoo ja edelleen levittää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuntuu oudolta, että kukaan sivistynyt suomalainen enää oikeasti uskoisi, että "Puna-armeija tuli vapauttajana, vapauttamaan kansamme diktatuurista. Stalin toi demokratian Suomeen. Stalin loi hyvinvointi yhteiskuntamme, tai antoi sille perustan."
Teksti vaikuttaa minusta harkitulta trollaukselta, mutta kai seassa on niitäkin, jotka näihin uskoo ja edelleen levittää.Suomen pelasti länsiliittoutuneiden tuki Teheranissa, vielä silloin ei oltu haastettu liikaa USAa. Miten ne Tuuloksen operaatiot meni, Talvela meinasi lytätä koko torjuntavoiton, parempi olisi puhua marskin tavoin, mestari Suntzin viivytyksen strategioista. Pidä perääntymistiet avoinna.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen pelasti länsiliittoutuneiden tuki Teheranissa, vielä silloin ei oltu haastettu liikaa USAa. Miten ne Tuuloksen operaatiot meni, Talvela meinasi lytätä koko torjuntavoiton, parempi olisi puhua marskin tavoin, mestari Suntzin viivytyksen strategioista. Pidä perääntymistiet avoinna.
"Suomen pelasti länsiliittoutuneiden tuki Teheranissa, vielä silloin ei oltu haastettu liikaa USAa."
Teheranissa sovittiin vain itsenäisyyden säilyttämisestä, ei sen muodosta.
Demokratiamme pelasti torjuntavoitto.
Tuulos oli vain yksi paha paikka. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Suomen pelasti länsiliittoutuneiden tuki Teheranissa, vielä silloin ei oltu haastettu liikaa USAa."
Teheranissa sovittiin vain itsenäisyyden säilyttämisestä, ei sen muodosta.
Demokratiamme pelasti torjuntavoitto.
Tuulos oli vain yksi paha paikka.Demokratiamme pelasti mannertannerheimiläisen koplan vastuuseen saattaminen ja Rytin heittäminen tyrmään. Rytiltä Kekkonenkin oppia otti, kun sai vastaansa vennamot ja poukat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Suomen pelasti länsiliittoutuneiden tuki Teheranissa, vielä silloin ei oltu haastettu liikaa USAa."
Teheranissa sovittiin vain itsenäisyyden säilyttämisestä, ei sen muodosta.
Demokratiamme pelasti torjuntavoitto.
Tuulos oli vain yksi paha paikka.Syvärin poika yllätettiin.
https://seura.fi/wp-content/uploads/2014/07/kartta_raevuori_blogi.jpg
- Anonyymi
Pieni on ÄO:si ja heikko ymmärryksesi jos perustelet mielipiteittesi olevan totta ihan vain sillä että joku on eri mieltä kuin sinä. Mutta eivät sinun omituiset luulosi ketään kiinnosta, aivan sama.
- Anonyymi
Lieneekö minun ÄO epäilyksesi kohteena, kun epäilin edellä mainittua kommenttia trollaukseksi.
En väitä mielipidettäni totuudeksi, saati perustele sen "totuutta" toisten eriävillä mielipiteillä.
En myöskään pidä mitenkään omituisena luulla kirjoitusta trollaajan tekemäksi, sen verran suorastaan provosoivan valheellisina pidän noita lauseita nykytiedon valossa:
Puna-armeija tuli vapauttajana, vapauttamaan kansamme diktatuurista.
Stalin toi demokratian Suomeen.
Stalin loi hyvinvointi yhteiskuntamme, tai antoi sille perustan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lieneekö minun ÄO epäilyksesi kohteena, kun epäilin edellä mainittua kommenttia trollaukseksi.
En väitä mielipidettäni totuudeksi, saati perustele sen "totuutta" toisten eriävillä mielipiteillä.
En myöskään pidä mitenkään omituisena luulla kirjoitusta trollaajan tekemäksi, sen verran suorastaan provosoivan valheellisina pidän noita lauseita nykytiedon valossa:
Puna-armeija tuli vapauttajana, vapauttamaan kansamme diktatuurista.
Stalin toi demokratian Suomeen.
Stalin loi hyvinvointi yhteiskuntamme, tai antoi sille perustan.” Puna-armeija tuli vapauttajana, vapauttamaan kansamme diktatuurista. ”
Suomessa ei ollut diktatuuria vaan vapaat vaalit 20- ja 30-luvuilla ja niissä oli SDP YLIVOIMAISESTI SUURIN PUOLUE, sen sijaan tunkiota itseään johti diktaattori nimektä Stalin. Puna-armeija loi itä-Eurooppaan rautaesiripun ja orjuutti sen kansat 45:n vuoden ajaksi!
”Stalin toi demokratian Suomeen. ”
Stalin pelkäsi demokratiaa, koska sellaisessa hän olisi itse menettänyt valtansa! Neuvostoliitossa ei sen 70:n vuoden olemassaolon aikana pidetty yhtään ainoaa vapaata ja demokraattista vaalia! Kuinka se olisi voinut muka opettaa mitään jo valmiiksi demokraattiselle valtiolle?
”Stalin loi hyvinvointi yhteiskuntamme, tai antoi sille perustan.”
Stalin loi ympärilleen vain tuhoa ja piikkilankaa! Ei hän luonut hyvinvointia EDES omaan maahansa saati sitten muualle! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Puna-armeija tuli vapauttajana, vapauttamaan kansamme diktatuurista. ”
Suomessa ei ollut diktatuuria vaan vapaat vaalit 20- ja 30-luvuilla ja niissä oli SDP YLIVOIMAISESTI SUURIN PUOLUE, sen sijaan tunkiota itseään johti diktaattori nimektä Stalin. Puna-armeija loi itä-Eurooppaan rautaesiripun ja orjuutti sen kansat 45:n vuoden ajaksi!
”Stalin toi demokratian Suomeen. ”
Stalin pelkäsi demokratiaa, koska sellaisessa hän olisi itse menettänyt valtansa! Neuvostoliitossa ei sen 70:n vuoden olemassaolon aikana pidetty yhtään ainoaa vapaata ja demokraattista vaalia! Kuinka se olisi voinut muka opettaa mitään jo valmiiksi demokraattiselle valtiolle?
”Stalin loi hyvinvointi yhteiskuntamme, tai antoi sille perustan.”
Stalin loi ympärilleen vain tuhoa ja piikkilankaa! Ei hän luonut hyvinvointia EDES omaan maahansa saati sitten muualle!No voi jestas sentään. Piruutanihan minä laitoin provon. Mutta mistäs sen tietää. Hyvä kun puolustauduit. Näitähän nää trollit asettaa ja tosissaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123970MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822071Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5491647Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin861323Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671107Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331038Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt215909Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3828