Ari Kuittisen 24.6.2005 näkemä uni maapalloa kohtaavasta iskusta ja pimeydestä

Ari Kuittisen 24.6.2005 näkemä uni maapalloa kohtaavasta iskusta ja pimeydestä

Olin juhannusaattona 24.6.2005 Hyvinkään sairaalassa Jumalan tyhjennyskoulussa eli makasin vuoteella jo hieman toipuneena pahasta jalkatulehduksesta.

Odottelin ruokaa, ja kun ei sitä kuulunut, ajattelin ottaa pienet päivätorkut.

Nukahdettuani joku sanoi unessa, että olet nyt unessa ja sinulle näytetään, mitä pian tapahtuu maailmalle.

Olin jossakin pienemmässä kaupungissa. Oli todella kaunis, kuulas loppusyksyn päivä, aurinkoinen ja tuuleton.

Läksin kävelemään katua, joka ilmeisesti jonkinlainen pääkatu. Vähän matkan päässä katu jatkui siltana ylittäen melko leveän joen.

Kun olin sillan keskivaiheilla, näin miten kaukana horisontissa välähti jotain keltaista. Sitten voimakas paineaalto iski sillalle ja ihmiset kaatuivat paineen iskusta.

Seuraavaksi tapahtui jotakin ihmeellistä. Oli aivan kuin rullakaihdin olisi vedetty horisontin yli. Nopeasti tuli aivan pimeää äsken auringonpaisteessa kylpeneeseen kaupunkiin.

Heräsin sitten sairaalasängystä hiestä märkänä.

Ennen iskua ja pimeyttä kaupungilla tuntui olevan ihan rauhallista, eli sodasta ei ollut kysymys, ellei jokin salakavala isku sitten. Kaameinta oli pimeys, joka vyöryi yli koko maanpiirin.

Mikä sen aiheutti?

Asteroidin iskuko?

Seuraavana yönä 5-vuotias tyttöni, joka ei tiennyt unestani mitään, näki samantapaisen unen, että avaruus oli muuttunut mustaksi ja avaruuden kappaleita oli syöksynyt maahan.

”Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja peljättävä. Ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Sillä Siionin vuorella ja Jerusalemissa ovat pelastuneet, niinkuin Herra on sanonut; ja pakoonpäässeitten joukossa ovat ne, jotka Herra kutsuu.” Jooel 2:31,32.

"Ja minä näin, kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin; ja tuli suuri maanjäristys, ja aurinko meni mustaksi niin kuin karvainen säkkipuku, ja kuu muuttui kokonaan kuin vereksi, ja taivaan tähdet putosivat maahan, niin kuin viikunapuu varistaa raakaleensa, kun suuri tuuli sitä pudistaa, ja taivas väistyi pois niin kuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret siirtyivät sijoiltansa." Ilm. 6:12-16.

"Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat. Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa; sillä taivaitten voimat järkkyvät." Luuk. 21:25-26.

”Ja toinen enkeli puhalsi pasunaan; niin heitettiin mereen ikäänkuin suuri, tulena palava vuori; ja kolmas osa merta muuttui vereksi, ja kolmas osa luoduista, mitä meressä on ja joissa henki on, kuoli, ja kolmas osa laivoista hukkui. Ja kolmas enkeli puhalsi pasunaan; niin putosi taivaasta suuri tähti, palava kuin tulisoihtu, ja se putosi virtoihin, kolmanteen osaan niistä, ja vesilähteisiin. Ja neljäs enkeli puhalsi pasunaan; niin kolmas osa auringosta ja kolmas osa kuusta ja kolmas osa tähdistä lyötiin vitsauksella, niin että kolmas osa niistä pimeni ja päivä kolmannelta osaltaan oli valoton, ja niin myös yö.” Ilm. 8:8-12.

2

57

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olisi ollut fiksua ilmoittaa, että juttu on kopioitu Jouko Pihon sivulta.

      • Anonyymi

        Sorry! Kirjoittaja olikin itse tuo Jouko Piho joten kommenttini oli oma munaukseni ja sen saa poistaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5077
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      17
      3416
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      25
      2735
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      58
      1790
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1576
    6. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1352
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1346
    8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      239
      1295
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      73
      1048
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      54
      932
    Aihe