Missä elämä syntyi?

Syntyikö elämä maan päällä vai meren syvyydessä?

On tunnettua, että elävät olennot nousivat merestä maalle ja kaikki maalla elävät lajit ovat eläneet aikoinaan meressä.

Onko se totta?

Jos elämä syntyi maan päällä, niin miksi se pakeni meren syvyyksiin tullakseen myöhemmin takaisin maan päälle?

27

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nykyisen käsityksen mukaan kambrikaudella ja sitä edeltäneen pre-kambrin aikana (mm. ediacara eliöstö) elämää oli vain vedessä. Se ainakin viittaisi elämän syntyneen merissä.
      Tiedetään myös, että varhaisimpina maailmankausina Maan pinta sai enemmän mm. ultraviolettisäteilyä, kun otsonia ei ollut blokkaamassa sitä. Tällöin meri suojeli eliöstöä vaaralliselta säteilyltä.
      Noista ajoista tuskin satavarmaa tietoa saadaan, mutta tietääkseni maaeläimistä tai -kasveista ei ole havainytoja kuin vasta kambrin jälkeen. Kreationistien ah niin hartaasti toivoma kambrin jänis on yhä löytämättä.

      • Anonyymi

        Muistuttaisin lisäksi vain matalien lammikkojen mahdollisuudesta, vaikka säteily rajaakin suuresti abiogeneesin mahdollisuuksia. Kuivalla kalliolla elämän syntyminen olisi ilmeisen mahdotonta.

        Innokkainkaan utelu ja ehdottelu tuskin tuottaa tätä tietoa ihan pian.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistuttaisin lisäksi vain matalien lammikkojen mahdollisuudesta, vaikka säteily rajaakin suuresti abiogeneesin mahdollisuuksia. Kuivalla kalliolla elämän syntyminen olisi ilmeisen mahdotonta.

        Innokkainkaan utelu ja ehdottelu tuskin tuottaa tätä tietoa ihan pian.

        Myös liuskeista savea on esitetty elämän synty-ympäristöksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös liuskeista savea on esitetty elämän synty-ympäristöksi.

        Toiset taas vuorovesialtaissa. Pohdin vain miten se on ollut mahdollista jos kuu oli paljon lähempänä maata kuin nykyisi ja vuorovesiaallot kilometrien korkuisia.


    • >>On tunnettua, että elävät olennot nousivat merestä maalle ja kaikki maalla elävät lajit ovat eläneet aikoinaan meressä. <<

      Tämä on kyllä tieteelle tuntematonta. Kaikki nykyään maalla elävät lajit eivät varmaankaan koskaan ole eläneet meressä. Ajatellaanpa vaikka joitain autiomaiden liskoja ja hämähäkkejä.

      • Jos kirjoittaja olisi todennut kaikkien maalla eläneiden eliöiden esimuotojen olleen alun perin meressä, väite pitäisi ilmeisesti paikkaansa. Lajiutuminen nykylajeiksi on tietenkin tapahtunut vasta maalla.


    • >>Jos elämä syntyi maan päällä, niin miksi se pakeni meren syvyyksiin tullakseen myöhemmin takaisin maan päälle?<<

      Tämäkin on tieteelle tuntematonta. Kuka noin on spekuloinut?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Hevon perseessä. Fakta. T9ide

    • Anonyymi

      G4G voitko jo lopettaa ja häipyä?

    • Havaintojen mukaan elämää ei synny muusta kuin elävästä. Edes tiedemiehet eivät ole kyenneet luomaan elämää laboratorio-olosuhteissa.

      • Anonyymi

        Ihanko totta. Mikä elävässä oliossa olevista alkuaineista elää? Kaikki alkuaineet, joista elävät oliot koostuvat, ovat "kuolleita".

        Havaintojemme mukaan elämä on syntynyt, eikä elämän syntyessä planeetallemme ole ollut elämää, josta se olisi syntynyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihanko totta. Mikä elävässä oliossa olevista alkuaineista elää? Kaikki alkuaineet, joista elävät oliot koostuvat, ovat "kuolleita".

        Havaintojemme mukaan elämä on syntynyt, eikä elämän syntyessä planeetallemme ole ollut elämää, josta se olisi syntynyt.

        Yhdistelmä elää - eli käyttäytyy mutkikkaan arvaamattomalla tavalla. Tuo käyttäytyminen ei ole alkuaineissa tai yksittäisissä eliön osissa, vaan kokonaisuudessa.


      • Anonyymi

        Havainnoilla voi todistaa jotakin mahdottomaksi vain yhdellä tavalla, todistamalla tuolle jollekin poissulkevan vaihtoehdon ja osoittamalla sen mahdolliseksi.

        Havaintojen mukaan ei ole todettu elämää syntyneen muusta kuin elävästä. Tämä ei osoita, ettei tämä voisi koskaan tapahtua tai ehkä ole jo tapahtunut.


      • Anonyymi

        "Edes tiedemiehet eivät ole kyenneet luomaan elämää laboratorio-olosuhteissa."

        Täytyy kuitenkin olla - no joo, en viitsi sanoa mikä - jos kuvittelee, ettei se koskaan tule onnistumaankaan tai että se on todiste Jumalasta.


      • kaikki tieto on olemassa, mitään uusia kokeita ja havaintoja ei enää tehdä. Opettaja opettaja, minusta tämä ajatusmalli on virheellinen.


    • Anonyymi

      Hyvä kysymys on myös, miksei sama toistu? Jos on mahdollista, että elämä syntyy itsestään, se pitäisi olla havaittava luonnonilmiö.

      • Anonyymi

        Elämä saattoi syntyä ja päästä kehittymään maailmassa, jossa elämälle ei ollut kilpailua. Nyt paljon solua alkeellisempi juuri syntynyt elämä lakkaisi todennäköisesti kohdattuaan ensimmäisen bakteerin tai arkin.
        Jos abiogeneesi tapahtuisi sattuman seurauksena jossain päin maailmaa vaikka kerran kymmenessä vuodessa ja häviäisi melkein heti, kuinka mahdollista se olisi havaita?
        Tällä frekvenssillä elämä olisi ehtinyt syntyä sadan miljoonan vuoden aikana miljardi eri kertaa alkumaan olosuhteissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elämä saattoi syntyä ja päästä kehittymään maailmassa, jossa elämälle ei ollut kilpailua. Nyt paljon solua alkeellisempi juuri syntynyt elämä lakkaisi todennäköisesti kohdattuaan ensimmäisen bakteerin tai arkin.
        Jos abiogeneesi tapahtuisi sattuman seurauksena jossain päin maailmaa vaikka kerran kymmenessä vuodessa ja häviäisi melkein heti, kuinka mahdollista se olisi havaita?
        Tällä frekvenssillä elämä olisi ehtinyt syntyä sadan miljoonan vuoden aikana miljardi eri kertaa alkumaan olosuhteissa.

        Juuri näin. "Uuden elämän pitäisi olla jotain ihan muuta kuin vanhan, että se ei kilpailisi vanhan kanssa. Ensimmäiseksi tullut elämä jyrää, jos uusi yrittää pelata "samoilla säännöilä".

        Nyt kun ilmassa on merkittävä määrä vapaata happea, uuden elämän synty on entistä vaikeampaa. Se vaatii hapettomat olosuhteet.


      • Anonyymi

        On suurempi todennäköisyys sille että elämää ei ole koskaan syntynyt. Mahdollisuus elämän synnylle on hävyttömän pieni, se vaatii hyvin tarkat olosuhteet ja juuri oikean yhdistelmän jota ei vieläkään ole onnistuttu kokeellisesti toistamaan. Mahdollisesti maapallo on ainoa planeetta jolla koko tässä galaktisessa naapurustossa* on syntynyt minkäänmuotoista elämää vaikka meitä ympäröivä avaruus ja universumi onkin äärettömän laaja ja loputon.

        *Paikallinen galaksiryhma johon meidän valtava Linnunratamme ja muumuassa Andromedan galaksi kuuluvat


    • Anonyymi

      Vesi on yksi osa orgaanisen elämän perustaa. Se kertoo, että elämä syntyi vedestä ja vedessä. Ilman vettä ei ole orgaanista toimintaa.

    • Se syntyi suuren taikurin sormissa sillä hetkellä kun hän sanoi ananasakäämä ja napsautti sormiaan.

    • Anonyymi

      Jippijaijee ja attelujaa!

      • Anonyymi

        Heh hah! Huutonaurua!


    • "Syntyikö elämä maan päällä vai meren syvyydessä?"

      Elämä ei ole syntynyt missään, vaan se on aina ollut olemassa, koska elämä on Jumalassa, joka on aina ollut olemassa. Meidän ei tarvitse käsittää sitä, kuinka se on o mahdollista, koska kyse on yliluonnollisesta asiasta, joka on ihmiskyvyn ulkopuolella.

      Kun Jumala loi maapallon ja kaikki elävät olennot, Hän lantoi niille elämän, joka siis oli jo olemassa Taivaassa.

      • Jumala LANTOI elämän. Hallelujaa!

        "Meidän ei tarvitse käsittää sitä"

        Tuolla tarkoitat itse asiassa, ettet uskalla ottaa asiasta selvää siinä pelossa, että se osoittautuisikin täysin luonnolliseksi ja ymmärrettäväksi. Ethän sinä kuolevaisena ja kaikin tavoin vajavaisena ihmisenä voi tietää, mitä meidän Jumalan mielestä on tarkoitus ja tarve käsittää. Voit puhua vain omasta puolestasi, ja joku Ilkimyksen sukulainen voisi sanoa, että Jumala tietää sinun tarvitsevan yksinkertaisia vastauksia koska et kestä mutkikkaita. Minä en toki lähde sellaisia sanomaan.


    • Anonyymi

      Uskonto jääköön ny tässä asiassa. Muuten mielenkiintoista, kaikki lähtee avaruuden pölystä, mutta sitten.......

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      242
      9236
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      151
      3392
    3. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      4
      2775
    4. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      174
      2324
    5. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      104
      1889
    6. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      187
      1855
    7. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      182
      1745
    8. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      139
      1381
    9. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      60
      1367
    10. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      126
      1238
    Aihe