Olen hankkimassa koiran tai kissan. Ainakin koirat ovat uskollisia. Niinhän sitä sanotaan, että koira on ihmisen paras ystävä. Mutta kyllä kissatkin voivat olla sitä. Voin aina luottaa siihen toisin kuin ihmisiin. Perinnön jätän koirallenu, että saa hyvän hoitopaikan loppuelämäksi.
Uusi uskollinen ystävä
6
84
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä Jeesus ja Jehova on ihmisen paras ystävä. Sitten tulee koira, kissa, nainen ja vanhimmat.
- Anonyymi
Onkohan toi nyt ihan tottakaan? Pidän nykyisin kaikkia ihmisiä potentiaalisina takinkääntäjinä. Ei ole kauaa, kun yksi Jt vuosia oli olevinaan ystävä. Hän halaili joka käänteessä, ja viesteissä oli sydämiä ja vaikka mitä vastaavaa. Kyse oli siis ystävästä, ja sitähän se olikin siihen asti, kunnes omat persoonalliset makuasiani kerroin. Sitten alkoi näkyä merkkejä, että kohta alkaa takinkääntö, ja ilman hyvästijättö, niin kuin tapana on. Ja niinhän siinä lopulta kävi, että hän hävisi kuin Pietro Saharaan. Pidän tuollaisia halailua ja sydämiä vähän teatterina tai vastaavana, kun noinkin sitten tehdään. Yli ammuttua se kuitenkin on. Näin tv:ssä ohjelman vuosia sitten, kun eräs nuori mies oli pettynyt ihmisiin, ja ei halunnut olla enää ihmisten kanssa tekemisissä. Hän perusti koiratarhan. Hän piti parhaina ystävinään koiria. Niin minäkin aion hankkia sen tai kissan. En luota enää ihmisiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Lisään vielä, että minulla on ollut näitä selänkääntäjiä koko elämän ajan. Siksi olen kiinnostunut enää eläinten seurasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisään vielä, että minulla on ollut näitä selänkääntäjiä koko elämän ajan. Siksi olen kiinnostunut enää eläinten seurasta.
Eikä koira tai kissa lähde kiitämään ovesta ja häviä kuin tuhka tuuleen ikuisiksi ajoiksi edes hyvästijättöä tekemättä. Eikä ne käännä takkiaan jonkin erilaisuuden takia. Sen uskollisempia ei lle kuin koirat ja ehkä kissatkin. Olen nähnyt ihan hämmästyttäviä videoita, jaluonanikin on kissoja käynyt ja asustellut.ovat ihan toista maata kuin ihmiset. Aitoja.
Kyllä. Olen samaa mieltä. Jessuli ja YHWH-setä parhaita, heti satiaisten, ludeiden, loispistiäisten, myrkkykäärmesten ja suolinkaisten jälkeen.
- Anonyymi
Kyllä minäkin olen tuon kuullut entisiltä todistajilta, että jos olet lahkossa ja haluat ystävän, niin osta koira.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861749Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,171101Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.981066Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79962- 92819
Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot151798Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51754Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs51710- 53674
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51671