Kun Alavudella ja Ähtärissä nämä matkailubusinesideat sykkii, niin voisiko niitä jotenkin yhdistää vai olisiko matkailijavyöry jo sitten aivan hallitsematon?
Maitokannupandat
Anonyymi
15<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Vasta sitten kun valtatie 18 levennetty nelikaistaiseksi ja Haapamäen rata sähkoistetty. Ynnä Seinäjoen lentokenttä, joka vielä muutama sitten oli täysin valttämätön alueen elinkeinoelämälle - vaikka kukaan ei sitä käyttänyt - avattu.
Muuten tiedossa valtavat ruuhkat
Jaa, kuinkas monta autoa siellä teilläpäin tarvitaan tekemään ruuhka?
Kaksi tai neljä on jo paha risteyksessä.
Kyllä täällä joskus yht' aikaa kaksikin autoa samassa risteyksessä, ainakin siitä päätellen, että risteyskolareita on silloin tällöin. Ruuhkat ja matkailjaryntäys ovat aina tulossa, kunhan vetovoimaisuutta vielä vähän lisätään, esim. yhdistämällä pandojen ja maitokannujen verovoima.
"Ähtäriin tulevat jättiläispandat merkitsevät Suomen matkailulle paljon. Tätä mieltä oli (arvatkaa kuka, ei meidän edustajamme kuitenkaan), joka tutustui marraskuussa valmistuvaan pandatalotyömaahan Ähtärissä.
– Minulla on sellainen näppituntuma, että Suomessa ei vielä mielletä sitä, kuinka kova juttu jättiläispandojen tulo on."
Älä nyt vaan mene niitä pandoja lypsämään 🤣
Ymmärrän sen, että pandojen, ilvesten, hirvien tai ahmojen perässä voi ihmiset olla valmiita matkaamaan ne nähdäkseen. Mutta minulle ei tulisi mieleenikään matkata mihinkään nähdäkseni maitokannuja. En ole edes käyttänyt maitokannuja vuosikausiin. Jos haluaisin nähdä astioita, menisin vaikka Prismaan katsomaan astiahyllyjä, jossa astiavuoria on jo ihan riittävästi nähtäväksi. Jos kyse olisi jostain erityisen taiteellisista ja vaikeasti tehtävistä uniikkituotoksista, jollaisia esineitä esitellään hienosti valaisten mm. Lasimuseossa, sitten voisi jotain nähtävää olla. Mutta maitokannurivien perässä en matkustaisi kyllä yhtään mihinkään, enkä tiedä ketään muutakaan, joka maitokannuja nähdäkseen matkustaisi minnekään.
Niin siis tarkoitatko, ettei ihmisvirrat suuntaisikaan Alavudelle kuultuaan maitokannuista? Etteikö ne kuitenkaan olisi ollut satsaus tulevaisuuteen? Onpa outo käsitys, eiväthän ne edes maksaneetkaan kuin 180 000 €. Mitä ihmettä vanhukset, lapset tai muut kuntalaiset olisivat tuolla rahalla muka voineet tehdä. Ei kai niitä palveluita nyt sentään verorahoilla järjestetä!
15.1.1998:
SEINÄJOKI-Kiistelty Aalto-lasikokoelma on nyt siirtynyt virallisesti Seinäjoen kaupungin omistukseen. Seinäjoen kaupunki ja arkkitehti Touko Saari allekirjoittivat kauppakirjan lasikokoelman siirtämisestä Seinäjoen kaupungille keskiviikkona. Kaupunki maksoi kokoelmasta 750000 markkaa.
Summa vastaa noin 170 tuhatta nykyeuroa.
Nyt erilaiset poikkeaviltakin tuntuvat toimet saattavat ollakin ensiaskelia kohti uusia kotimaan matkailun virtauksia, jotka ovat alkuun aineettomilta vaikuttavia, aikaisempien rakennusten ja toimintapuistojen kehittyneempiä muotoja.
Näissä alueellisissa struktuureissa kohteena onkin alue sinänsä, eikä yksittäinen nähtävyys tai kohde-elementti.
Näissä mitään erityistä keskeistä nähtävyyttä ei siten olekaan, mutta kävijä voi kokea käyntinsä omalla tavallaan ja sisäistyneenä hakea sen merkitystä halumallaan tavalla. Tässähän kokemuksen tasoja on loputtomasti, eikä epäkohtia erityisemmin olekaan, eikä kriitiikki sinänsä olekaan tarpeen, .
Ehkä tulevaisuudessakin matkailussa on riittävää jokin seutu, paikkakunta sinänsä sellaisenaan omaleimaisine piirteineen ? Turun jokilaaksot, Vantaan kaupunkikehitys, Vaasan rannikon vaihtelevuus maannousemineen ?
Samalla voi mielessään miettiä ja pohtia mikä onkaan mennyt pilalle kun aikaisemmin kohteina on ollut monenmoisia teema-ja toimintapuistoja, tai erilaisia historiallisiakin teemakyliä tai muita vastaavia. Miten alkeellisilta ne nykyisin vaikuttavatkaan !
Nythän riittää ihmetellä ja maistella erilaisia paikkakuntia ja sisäistää sinne taltioitunutta arvomaailmaakin miten esim. maitokannu on kehittynyt arvoonsa arvaamattomaan, niin että ne ovat jo keräilykohteita ja arvokasta menneisyyttä, joita on taltioitava ja museoitava tulevaisuuteen talletettavaksi.
Aitoa historiaa elävinä esineinä, joiden tarpeen kehitys on jättänyt tarpeettomiksi.
Tätä samaa on edustaneet pitkään monet esihistorian löydökset, mutta nopea uudistuminen luo myös uusia vastaavia, ajallisesti hyvin läheisen menneisyyden esineistöstä.
Ehkä tämä trendi voisi olla lopuksi järkeväkin, lopuksi riittävät varsin vähäiset ponnistelut matkailukohteeksi nousemiseksi ja kiinnostavuuuden herättämiseksi.
Ehkä tämä virtaus minimalistisena olisikin kasvavan suosionsa ansaitseva.
Onkin seurattava mitä tulevat olemaan ne seuraavat tämän uuden aallon matkailun esiintymät.
Epäiltävä jo on voisiko seuraava trendi olla esim. grillauspihdit ? Lihansyönti ja etenkin grillaus karsinogeeneineen on nykyisin kovin arveluttavaa.
Miten voi kirjoittaa noin pitkään sanomatta mitään???
Aika tavallista muutenkin ?
"Ehkä tulevaisuudessakin matkailussa on riittävää jokin seutu, paikkakunta sinänsä sellaisenaan omaleimaisine piirteineen ? "
Toki tällaista matkailua on jo nytkin, mutta suuret massat liikkuvat toistaiseksi ihan toisenlaisten kohteiden perässä. Keskistähän on kehitetty myös matkailukohteena ja se näyttää toimivan. Seinäjoelle avautuu Ideapark, Pasilaan avattiin juuri iso kauppakeskus Mall Tripla. Toki iso grillauspihtikokoelma voisi vetää väkeä. Huomattavia kuulakärkikynä- ja kaljatölkkikokoelmia on jo olemassa, pitäisikö Ähtäriin hankkia, ettei Alavus ohita meitä matkailijamäärässä?
Juopottelumatkailu, viinanahakumatkailu, rannallalojumismatkailu sekä seksimatkailu pitävät varmaan pintansa myös. Perhematkojen kohteena erilaiset elämys- ja puuhapaikat pysynevät ykkösinä vielä pitkään.
Ähtäriin suuri kaljatölkkikokoelma vastaiskuna Alavuden maitokannuille?
Jossain tv-uutisten loppukevennyksessä taisi joskus ollakin erään paikallisen henkilön pullokokoelma esillä...
Vaikutti siltä että se olikin mittava tosiaan.
Kyllä maitokannut kalpenevat 6-0
Ministeriainesta!
Maitokannu on parempi kuin panda.
Se ei enää hankinnan jälkeen tuota jatkuvia kustannuksia.