Poistuuko liitolta nyt myös lehtituki?

Anonyymi

Vapaa-ajattelijat anoivat tälle vuodelle 27 000 euron avustusta valtiolta. Tulos: 0 euroa. Aiempina vuosina valtio oli runsaskätisesti tarjonnut rahoitusta, joskin summat ovat pikkuhiljaa pienenneet samalla kun kustannustaso on noussut. 2018 liitto kuitenkin sai vielä 20 000 euroa veronmaksajien rahaa. Se oli pois esim. sote-menoista. Olikin hyvä, että Va-liiton rahoitus lopetettiin tänä vuonna.

Tulevan vuoden valtion budjettiesitys on nyt keskustelussa. Ennakkotietojen mukaan vaikuttaa siltä, että liiton on tänäkään vuonna turha odottaa yleisavustusta. Tämä on positiivista. Lisäksi kehitys tuntuu etenevän, sillä vaikuttaa siltä, että Va-lehdelle vielä tänä vuonna annettu tuki on vaarassa. Lehden taso onkin viime aikoina ollut niin huono ja sen toimittaminen lukijoille niin ontuvaa, että valtion ei kannata uhrata senttiäkään moiseen.

Onko liiton ja valtion erottaminen vihdoinkin toteutumassa?

14

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei kannata uskoa niitä liiton puolelta tulevia uskotteluita, että tämä ei tunnu missään. Lehden toimittamisen ongelmat ja liittomaksun nousupaineet osoittavat, että tuntuu kyllä. Luvassa siis nousevia jäsenmaksuja ja yhä huonompaa palvelua. Liiton johdon matkailu jatkuu keskeytyksettä. Ero vapareista alkaa olla todella realistinen vaihtoehto.

    • Anonyymi

      Olen pitkään ajanut vapareiden erottamista valtiosta. Askel askeleelta tavoite etenee. Hienoa! Tämä kannustaa eteenpäin. Terv. RahahanatKiinni

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kun homma on lähinnä kaljottelua ja itsenäisten ajattelijoiden kiusaamista netissä, en kyllä suosittele kellekään kuulumista moiseen joukkoon. Tekstit netissä tyhjää suunsoittoa kaljasiepoilta. Ei kannata luottaa vapareihin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun homma on lähinnä kaljottelua ja itsenäisten ajattelijoiden kiusaamista netissä, en kyllä suosittele kellekään kuulumista moiseen joukkoon. Tekstit netissä tyhjää suunsoittoa kaljasiepoilta. Ei kannata luottaa vapareihin.

        Aiheuttaako se vaparien runsas kaljoittelu tihentynyttä virtsaamistarvetta vai miksi niiden toimiston luona lemuaa virtsa kadulle asti?


      • Anonyymi

        Kyllä ovella tuoksahtaa vaikka tila olisi tyhjä, kuten yleensä onkin.


    • Anonyymi

      Tuo on kyllä huolestuttavaa. Vaparit joutuvat nyt ottamaan puskaradion ja tennistossuverkon käyttöön voidakseen julkaista artikkeleitaan. Ehkä jopa ripustamaan niitä ilmoitustauluille. Sitten tietysti keräännytään nuotion ääreen kertomaan tarinoita synkiltä alkuajoilta, jolloin kirkkoon oli vielä kuuluttava. Siinä sitten perimätieto leviää isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle. Mutta hätä ei lue lakia, jos ei pysty julkaisemaan, niin sitten ei vaan pysty.

      • Anonyymi

        Ehkä käsinkirjoitettuja lehtiä. Jos on varaa paperiin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä käsinkirjoitettuja lehtiä. Jos on varaa paperiin

        No ainahan voi turvautua morsetukseen ja väläytellä taskulamppuja, jos on varaa pattereihin. Niitäkin voi tietysti ottaa lahjoituksina vastaan ;]


    • Anonyymi

      Vapaa-ajattelijoilla on tulossa hidas ja tuskallinen alasajo, elleivät rationaalisesti kerralla pane loppua järjestötoiminnalle, jolle ei ole kohta enää mitään kysyntää.

      • Anonyymi

        Tuo on järjen ääni. Jonkunlainen uskonnollistyyppinen syy täytyy olla niillä, jotka vaparihommassa vielä jatkavat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on järjen ääni. Jonkunlainen uskonnollistyyppinen syy täytyy olla niillä, jotka vaparihommassa vielä jatkavat.

        Tai sitten kyse on saalistuksesta. Uppoavasta laivasta halutaan ottaa kaikki irti?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai sitten kyse on saalistuksesta. Uppoavasta laivasta halutaan ottaa kaikki irti?

        Tuo voisi olla mahdollinen selitys. Jos olisin jäsen, eroaisin nopeasti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo voisi olla mahdollinen selitys. Jos olisin jäsen, eroaisin nopeasti.

        Olen harkinnut liittymistä, mutta taidanpa jättää väliin. Kiitos varoituksesta.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6679
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4320
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2740
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2070
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1613
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1427
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1131
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1104
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1061
    Aihe