Ei tullut tulitaukoa, vaikka niin sovittiin. Ja mitä tekee Trump, on hiljaa. Minkä vuoksi? No tietenkin sen vuokis, että pelkää, että joutuu itse omistamiensa omaisuuksien kautta kärsimään sodasta. Pelkuri keksii aina syyt paeta. Ainioastaan pelkuri syyttää pelkuruudesta muita.
Trumpilla pestiin pöytää Syyriassa.
Anonyymi
23<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Jenkkien tarkoitus on synnyttää sekasortoa Syyriassa ja näin se tehdään.
Jenkeillä ei ole mitään mandaattia Syyriassa, joten siten Trumpin päätös on oikea, jos se nyt sitten toteutuu?
Mutta monisyinen on hetken tilanne Syyriassa.
Herrojen pitäisi istua pohtimaan ensimmäiseksi, mihin vedetään Kurdistanin rajat?
Pommeilla ei tätä asiaa ratkaista.
"Pommeilla ei tätä asiaa ratkaista."
Yleensä USA ainakin yrittää sillä menetelmällä.
Hesarin Venäjää dissaava otsikko: ”Onko Putinista Syyrian vaikean tilanteen purkajaksi? ”Venäjä haluaa ulos konfliktista mahdollisimman hyvillä pisteillä”, arvioi tutkija”
Kaikki haluavat ulos konfliktista mahdollisimman hyvillä pisteillä, Turkki ja Yhdysvallat eivät vain taida päästä.
Siitä nyt ollaan huolissaan kovin, kun Putinilla on hyvät suhteet kaikkiin osapuoliin.
Suunta näyttääkin olevan se, että Putin esikuntineen rakentelee pysyvämpää rauhaa Lähi-itään ja siitä ei länsi tykkää yhtään.
Enemmän näyttää siltä, että Putin rakentee Syyriasta Venäjälle toista Afganistania, samanlaista sotaa, jolla oli suuri vaikutus Neuvostoliiton sortumiseen.
Miten niin muka näyttää?
Putinhan on Assadin kanssa kimpassa ja Erdogankin on Trumpin kanssa Putinin hyviä kavereita.
Ei tuosta nyt ainakaan Putin saa mitään kahinaa aikaiseksi.
Kurdit tulevat nyt vain aloittamaan terrori-iskut Turkin lomakohteissa jollei Erdogan ymmärrä vetäytyä pois Pohjois-Syyriasta.
Siellä on paljon muitakin tekijöitä kuin Al Assad ja Erdogan.
Niin on, ainakin kurdit.
Ja pian mm. ISIS jälleen.
Totta.
Isis todellakin nousee uudestaan takaisin.
Ja ainoastaan vain Donald Trumpin täysin väärän päätöksen vuoksi.
Niinpä. Trump on vaarallinen idiootti ja ilmeisesti Venäjän kätyri, kuten olen vuosia kertonut.
Donald Trump on Yhdysvaltojen Presidentti joka täysin itsenäisesti tekee omat päätöksensä.
Ne Trumpin omat itsenäiset päätökset ovat valitettavasti joskus nyt vain täysin kummallisia ja outoja päätöksiä.
Niissä on järkeä vain silloin, jos muistetaan, että Trump on Putinin kätyri.
Sehän on nyt ihan aina vain erittäin hyvä asia että Trump ja Putin ovat todella hyviä kavereita keskenään. Eikö vain?
Kaveruus on eri asia kuin olla kätyri.
Taitaa nyt Putin vain olla se Trumpin kätyri.
Sinulla ei ole mitään perusteita väitteellesi. Trumpin järjettömät, mutta Venäjää hyödyttävät päätökset todistavat omani puolesta.
Trump teki oikean päätöksen joukkojen suhteen, eihän heillä ollut mandaattia Syyriassa.
Ja mitä tullee isis terroristeihin, ei jenkit tähänkään mennessä ole muuta, kuin tukeneet ja aseistaneet.
Silloin tapahtui käänne, kun Venäjä puuttui asioihin.
Syyrian koko tilanne on sekava ja ensimmäiseksi pitää mitata kurdeille alue, missä elää.
VAlehtlet surkeasti. USA tuhosi ISIS_järjestöä enemmän kuin Venäjä. Ja juuri mm. tukemalla kudeja.
Ja isis tuhosi Yhdysvaltoja enemmän kuin Venäjää.
Eipä ISIS juuri USA:a onnistunut tuhoamaan.
Jaa ei vai??
Isisin edeltäjän Al Qaidan toimestahan esimerkiksi New Yorkissa aikoinaan kaatui kaksi todella isoapilvenpiirtäjää.Ja ruumiita sitten tuli kasapäin.
Ja Isishän on juuri perustettu noille Al Quaidan savuaville raunioille.