Jatkosodan loppuvaiheessa Suomeen tuli paljon evakkoja ja täällä oli myös valloitetulta alueelta siirtyneitä suomalaisia. Neuvostoliitto vaati näiden omien kansalaistensa palauttamista.
Moni kansallisuudeltaan suomalainen keräsi omaisuutensa ja karjansa ja palasi junalla kotiin jatkamaan kesken jäänyttä elämäänsä.
Kansallisarkiston tulevan tutkimuksen keskustelussa näistä suoraselkäisistä ja rohkeista suomalaisista ei ole puhuttu mitään.
Voisiko tutkimus myös selvittää, miten heidän lopulta kävi.
Moni kansallisuudeltaan suomalainen keräsi omaisuutensa ja karjansa ja palasi junalla kotiin jatkamaan kesken jäänyttä elämäänsä.
Kansallisarkiston tulevan tutkimuksen keskustelussa näistä suoraselkäisistä ja rohkeista suomalaisista ei ole puhuttu mitään.
Voisiko tutkimus myös selvittää, miten heidän lopulta kävi.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Varmaankin ainakin alkuvuodet kului pakkotyöleireillä. Karjaa ei kai saanut sinne mukaan. Hevoset menivät yhteiskunnan hyväksi.
Upea aloitus!
” Varmaankin ainakin alkuvuodet kului pakkotyöleireillä”
Ihmisetkö? Eivät olleet ja neukku vaati kaikkia omia kansalaisiaan palautettavan, myös virolaisia, jotka otse eivät mitenkään kokeneet olevansa tuon maan kansalaisia! Osa heistä pakeni turvaan Ruotsiin, mutta ”maan alle” menneitä jahdattiin maaseudulta Valpon toimesta vielä 50-luvun alussa. Siinä saattoi kolmilapsiseen perheen isä saadapikakyydin rajan taakse ja kadota iäksi! Ketä tämäkin hyödytti?
Saksalaiset alkoi tekemään etnistä puhdistusta valloittamallaan Inkerinmaalla, tästä syystä suomalaisperäinen väestö siirrettiin Suomeen.
Olisihan siinä saattanut aseveljien kesken tulla ryppy rakkauteen, jos sakemannit olisivat näännyttäneet suomea puhuvia nälkään.
Inkerinmaa oli tarkoitus saksalaistaa, osa Suur-Suomi- intoilijoista tosin havitteli aluetta Suomelle.
"Inkerinmaa oli tarkoitus saksalaistaa, osa Suur-Suomi- intoilijoista tosin havitteli aluetta Suomelle."
Mahtoivatkoedes itse tietää saman kuin Tarkkis nyt?
Inkeriläiset oli tarkoitus myöhemmin siirtää valloitettuun Itä-Karjalaan, mistä venäläinen väestö olisi ollut etnisesti puhdistettu.
Itä-Karjalaan oli tarkoitus siirtää myös muita suomensukuisia kansoja valloitetusta Neuvostoliitosta.
PRESIDENTTI Risto Ryti toivoi jatkosodan alussa Suomelle ”lyhyitä rajoja”. Keskustellessaan Saksan Suomen lähettilään Wipert von Blücherin kanssa 11. syyskuuta 1941, Ryti esitti rajoja, jotka ulottuisivat Syväriin ja Nevajokeen silloisen Leningradin lähellä. Pohjoisessa Suomi halusi jopa Kuolan niemimaata.
Paras vaihtoehto Suomen kannalta olisi ollut, että Neuvostoliiton tai Venäjän kanssa ei olisi jäänyt enää ollenkaan yhteistä rajaa. Sen sijaan Saksa voisi ottaa haltuunsa Suomen uuden itärajan viereiset alueet Vienan ja Arkangelin suunnalla.
Asiasta kerrotaan Markku Reimaan uudessa kirjassa Kekkosen kuiskaaja - harmaa eminenssi Aaro Pakaslahti (Docendo). Pakaslahti oli diplomaatti, joka toimi ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkönä ja kansliapäällikkönä sodan aikana. Kirjassa käytetään hänen aiemmin julkaisemattomia muistiinpanojaan.
MAINITUN presidentin ja natsi-Saksan suurlähettilään keskustelun aikana jatkosotaa oli tuolloin käyty muutama kuukausi. Sekä Suomen että Saksan joukot etenivät syvälle Neuvostoliittoon ja sen luhistuminen näytti varmalta.
Pakaslahden muistiinpanoista löytyy kuitenkin maininta, että Suomen ulkoministeri Rolf Witting ja suurlähettiläs von Blücher olivat keskustelleet sodan alueellisista päämääristä jo elokuun lopussa. Tuolloin oli selvinnyt, että saksan johtaja Adolf Hitler ei vielä ollut valmis ratkaisemaan niitä.
KIRJASSA kerrotaan myös alemmalla tasolla tapahtuneista suunnitelmista sodan jälkeisen aikojen varalle. Mm. Itä-Karjalan sotilashallinnossa ja päämajan tiedustelussa palvellut tekniikan tohtori Reino Castrén laati muistion, jossa suunniteltiin suomensukuisen väestön kokoamista yhteen. Kaavailuissa olivat mukana mordvalaiset ja ostjakitkin.
Suomeen rajoittuvilla alueilla suomensukuisia arveltiin olevan noin 850 000 ja muualla peräti 2,5 miljoonaa. Sota-ajan vaikeuksista huolimatta tämä joukko piti koota yhteneväiselle, suomalaisille valtioalueelle, josta olisi poistettu vieraat väestöainekset. Näin olisi luotu ”voimakas, vapaa talonpoikaisasut
Leningradia eli Pietaria Castrén luonnehti ”keinotekoisena luomukseksi ja Venäjälle taakaksi”. Koska Leningradin takamaat liitettäisiin Suomeen, se ei voisi säilyä suurkaupunkina. Sen paikalle voitaisiin jättää vapaakaupunki, jota suomalaiset ja saksalaiset valvoisivat.
Sodan jälkeen Castrénilla oli merkittävä rooli Helsingin metron suunnittelussa.
KIRJASSA kerrotaan, että Mannerheimin 11. heinäkuutta 1941 antama kuuluisa ”miekantuppi-päiväkäsky” hermostutti ulkoministeriön Pakaslahden. Tämä soitti päämajan tiedotusosastolle ja haukkui sen ulkopolitiikkaan sekaantumisesta.
Pakaslahti luuli, että tiedotusosasto oli laatinut käskyn. Sen oli kuitenkin luonnostellut kenraali Viljo Tuompo marsalkan ohjeiden mukaan. Käskyä tulkittiin niin, että Suomi tavoittelee rajantakaista Karjalaa omakseen, mikä herätti hermostusta ulkomailla. Suomen diplomaatit joutuivat rauhoittelemaan epäluuloja.
Seppo Varjus