Suomalainen peruskoulu on olemassa ainoastaan maallistumisen ansiosta

Anonyymi

Lapset ja nuoret yleissivistävä on yli satavuotiaan suomen tärkein kulmakivi. Lman peruskoululaitosta Suomi olisi edelleen samanlainen takapajula kuin satvuotta sitten. Nyt meillä on kuitenkin aailman paras ja osaavin työvoima kehittynein kehittynein teknologia. Koululaitos ei olisia mahdollista jos Suomi ei olisi maallistunut yhteiskunta. Kiitos siitä kuuluu maallistumiselle

17

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kansakouluasetus säädettiin jo 1866, mutta sen käytäntöön saattaminen keski vuosikymmeniä. Kristillis-konservatiiviset piirit jarruttivat kansakoulujen perustamista. Näin monien koulunkäynniksi jäi 1900-luvun alussakin vielä pelkästään kiertokoulu, joka oli seurakuntien pyörittämää. Oppivelvolllisuuslaki säädettiin vuonna 1921, jonka pohjalta joka kuntaan ja kulmakuntiinklin rakennettiin kansakouluja.

      • Anonyymi

        Kristityillä on aina ollut jokin omituinen tarve vastustaa kaikkea sivistystä ja opetustoimintaa. Luultavasti pelkäävät että se vaarantaa heidän toimeentulonsa kun oppineet ihmiset lakkaavat uskomasta mielikuvitusjumaliin. Lisäksi oppimatonta kansaa tutukitusti on paljon helpompaa alistaa, riistää, kiristää aivopestä ja pitää raudanlujassa otteessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä vaaraa että "oppineista" olis johonkin ei ole
        Keskiverto suomaliselta menee koko koulutusikä sen pähkäilyyn mitä sukupuolta se on
        Ja luppoaika jossain homojen marssilla.
        Jotain on kouluissa tpahtunut vuosikymmeniin ei ole mitään uutta keksitty jos ei sukupuoli vähemmistöjen oikeuksia sellaisina pidetä

        Puhumattakaan siitä että puolet nuorista ei suostu astumaan jalallakaan kouluun vaan ovat ilmastolakossa kunnes maailman päättäjät onnistuvat yksissä tuumin pysäyttämään ilmastonmuutoksen ja siitä on näkyviä seurauksia kuten esim jäätiköiden kasvaminen ja keskilämpötilan laskeminen. Siihen asti siis moni ilmastolakkoilija on päättänyt olla pois kouluista pysyvästi vaikka Suomessa he silloin rikkovatkin lakia oppivelvollisuudesta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oletko sinä yksi heistä, joiden mukaan ilmastonmuutos ei voi olla totta, koska "Hän säät ja ilmat säätää"?

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Oletko sinä yksi heistä, joiden mukaan ilmastonmuutos ei voi olla totta, koska "Hän säät ja ilmat säätää"?

        Todennäköisesti on. Ainakin sen perusteella että kritisoi koululakkoja. Sellaista tekevät vain ilmastodenialistit. Paras mittari on kuitenkin on ilmastoahdistus. Olisi hassua, jos ilmastonmuutos ei ahdistaisi. Silloin vielä todennäköisemmin henkilö kieltää kieltää koko ilmastonmuutoksen kuin jos tämä todella potisi ilmastoahdistusta ja tuskaa muutoksesta. Eri.

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Oletko sinä yksi heistä, joiden mukaan ilmastonmuutos ei voi olla totta, koska "Hän säät ja ilmat säätää"?

        Pitäskö uskoa kun "teologit" väittää että ilmastonmuutos (ihmisen aiheuttama) on olemassa ja näyttäytyy kohta 0.0005 astetta korkeampana keskilämpötilana maapallolla.
        Ja eipä huolta valkoinen mies selvii paahteessa ja lumessa ja kykenee eleleen vaikka avaruudessa. Kehitysmaalaisten kannattas kyllä olla huolissaan. Mutta eihän ne mistään mitään tajuu ja ilmeisesti kuolevat janoon ja kuivuuteen

        Ensimmäinen kysymys: Pidätkö ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta edes periaatteessa mahdollisena asiana, vai onko se ikäänkuin dogmaattisesti poissuljettu vaihtoehto? Eli uskotko vaikkapa Raamatun jollain tapaa kertovan, että ilmastoa ei voi ihminen ikinä muuttaa?

      • " Kristillis-konservatiiviset piirit jarruttivat kansakoulujen perustamista. "

        Älä unohda ruotsinkielistä kulttuuria.

      • Anonyymi
        Pappi_Heljas kirjoitti:

        " Kristillis-konservatiiviset piirit jarruttivat kansakoulujen perustamista. "

        Älä unohda ruotsinkielistä kulttuuria.

        Kirkko ja kristityt eivät haluaisi vielä näin 2000-luvullakaan että lapsille ja nuorille tarjotaan sivistävää perusopetusta, tyhmiin ihmisiin kun on helpompi suoltaa ja aivopestä mm. kreatinismi ja lättymaa huttua.

      • jori.mantysalo kirjoitti:

        Ensimmäinen kysymys: Pidätkö ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta edes periaatteessa mahdollisena asiana, vai onko se ikäänkuin dogmaattisesti poissuljettu vaihtoehto? Eli uskotko vaikkapa Raamatun jollain tapaa kertovan, että ilmastoa ei voi ihminen ikinä muuttaa?

        Jäin odottamaan tähän vastausta.

    • Anonyymi

      Kyllä tallaiset isot sivistyksellliset ja sosiaalliset uudistukset - peruskoulu, sosiaalivakuutusshärjestelmät - Suomessa ovat nimenomaan sekularismin satoa, kansanliikkeiden toiminnan tulosta.

      • Anonyymi

        Kansallisliikkeellä eli natseilla ei ole mitään tekemistä Suomen koululaitoksen kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kansallisliikkeellä eli natseilla ei ole mitään tekemistä Suomen koululaitoksen kanssa.

        Peruskoulu on kopioitu DDR:stä, ateistien maa oli se.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Peruskoulu on kopioitu DDR:stä, ateistien maa oli se.

        Kannatatko sitten rinnakkaiskoulujärjestelmää?

    • Anonyymi

      Seksuaalikasvatus on myös sekularismin satoa. Uskontojen satoa ovat lisääntymisterveyteen liittyvät hyvinvointivajeet.

    • Anonyymi

      Kristillis-konservatiiviset voimt ovat vastustaneet kansansivistystä ja hyvinvointiyhteiskuntaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      267
      9626
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      306
      6802
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      74
      1695
    4. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1411
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      94
      1287
    6. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      109
      1161
    7. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      75
      1069
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      40
      862
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      23
      756
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      313
      748
    Aihe