Tulin uskoon

Itse en olisi voinut kuvitellakaan että joskus tulisin uskoon mutta jouduin 3vuodeksi tilaan jossa osasin jopa ajatuksia lukea sillä keinoin että kuollut isäni kertoi mitä kyseinen henkilö ajatteli ja viideltä ihmiseltä luku onnistui peräkkäin josta todella seottiin ja kokemuksien myötä myös Jeesus tuli toteen että on edelleen ns elävien kirjoissa ja ne tuhannet eri kuolleet todisti kaiken olevan totta mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Kaikkien kuolleet rakkaat on oikein hyvin voivia ja kaikille eläville lukijoille niiltä rakkaat terveiset ja ne ohjaa teitä oikeaan ja suojelee pahalta. 3vuodessa tapahtui lukuisia asioita mitkä todisti varsin selvästi että kuolleet voivat hyvin ja ikuinen elämä on myös teillä edessä. Olen kai hullu mutta jos kiinnostaa tietää minun kokemuksiani niin facessa löytyy nimellä kikedikimidikakedikomi kalamaa.
0121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Itse en olisi voinut kuvitellakaan että joskus tulisin uskoon mutta jouduin 3vuodeksi tilaan jossa osasin jopa ajatuksia lukea sillä keinoin että kuollut isäni kertoi mitä kyseinen henkilö ajatteli ja viideltä ihmiseltä luku onnistui peräkkäin josta todella seottiin ja kokemuksien myötä myös Jeesus tuli toteen että on edelleen ns elävien kirjoissa ja ne tuhannet eri kuolleet todisti kaiken olevan totta mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Kaikkien kuolleet rakkaat on oikein hyvin voivia ja kaikille eläville lukijoille niiltä rakkaat terveiset ja ne ohjaa teitä oikeaan ja suojelee pahalta. 3vuodessa tapahtui lukuisia asioita mitkä todisti varsin selvästi että kuolleet voivat hyvin ja ikuinen elämä on myös teillä edessä. Olen kai hullu mutta jos kiinnostaa tietää minun kokemuksiani niin facessa löytyy nimellä kikedikimidikakedikomi kalamaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu