Totuuksia eu-palvojien kiistettäväksi.

eu-rintaman päämäärä on Euroopan Suurvalta. Se on jo selvä. Tässä prosessissa tapahtuu seuraavia asioita:

- itsenäisyyden ja itsemäärämisoikeuden, sekä demokratian asteittainen heikentäminen
- vallan siirtyminen eu-rintamalle
- jäsenmaiden sisä- ja kv-markkinoiden integrointi EU-sisämarkkinoiksi
- kansojen sekoittaminen vapaalla liikkuvuudella -> eu-kansalaisuus
- liiketoiminnan muuttuminen kansainväliseksi mm yrityskauppojen, osakemarkkinoiden yms avulla.
- jäsenmaan sitominen em. keinoilla velkaannuttamalla ja ajamalla alas itsenäisen pärjäämisen
- Suurvallan julistamisen hetkellä Suomen Tasavallan olemassaolon päättyminen sen muuttuessa Euroopan Suurvallan provinssiksi.

Lisäksi tapahtuu (tälläkin hetkellä) monenlaisia lieveilmiöitä, joita on listailtu jo useasti. Esim. massatyöttömyys ja köyhtyminen.

Kysymys: millainen ihminen väittää em. faktoja valheiksi, ja millainen ihminen silti kannattaa prosessia, jolla on em. seuraukset, joita joutuu kiihkomielisesti kiistämään?

:(
882
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tulevaisuuden ennnustaja- eukkona (-ukkona?) osaat varmasti myös kertoa, millon Suomi eroaa EU:tas?

Vai meneekö Euroopassa tilanne tulevaisuudessa samankaltaiseen diktatuuriin kuin tuossa Itärajan takaisessa naapurivaltiossa, millä nimellä se millonkin esiintyy.
(silläpä sitä onkin hyvä kutsua R Y S S I E N valtioksi, kaikki tietävät,mistä on kyse!)

Sinä varmasti osaat sanoa, Kummasta on helpompi päästä eroon, pienen osavaltion. EU:sta vai Venäjästä (ent. NL) ?

Ovatko EU johtajamaat ( tai -maa, esim Ranska) , perustamassa miehitysjoukkoja, Suomeen,
- estämään suomalaisten maahantunkeituneiden "siirtolaisten" eroa ja liittymistä joihinkin maanpäällisen Paratiisin rakentajiin?

Olihan meillä tosiuskovaisia "Profettoja", eli neuvostotieteen ja Leninin keksimään neuvostojärjestelmän ylivoimaan luottavia visionäärejä: Otto Wille Kuusinen , ja tyttärensä Hertta, Taisto Snisalo ja airut Kristiina Halkola, kivikovan komm. linjan Aimo Aaltonen. ja koko SKP :n laulava vähemmistöksi jäänyt siipi :

Aulikki Oksanen, Sinikka Sokka ja säveltäjänä sanoittajana Kaj Chydenius ja
tietenkin (One Note ...Ei ...Samba) vaan ja ainoastaan AATE!

Äänestä
  • Eu on kommunismi, tosin ei niin näkyvä kommunismi kuin edeltäjänsä. Sitä ajetaan nyt kuin käärmettä pyssyyn. Kaikki samat elkeetkin sillä on kuin esikuvallaan. Haittamaahanmuuton kritisointikin ollaan jo kieltämässä. Sananvapauden riisto on diktatuurin eräs tärkeimmistä ellei tärkein tuntomerkki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eu on kommunismi, tosin ei niin näkyvä kommunismi kuin edeltäjänsä. Sitä ajetaan nyt kuin käärmettä pyssyyn. Kaikki samat elkeetkin sillä on kuin esikuvallaan. Haittamaahanmuuton kritisointikin ollaan jo kieltämässä. Sananvapauden riisto on diktatuurin eräs tärkeimmistä ellei tärkein tuntomerkki.

    Otsikko vaatii totuuksia kiistettäviksi, vaikka EU-vihaajat tekevät sitä itse.

    Kuitenkin EU-vihaajat esittävät vain tavanomaisia valeitaan, jotka on kymmenet kerrat kumottu.

    EU perustettiin nimenomaan estämään natsismin nousu ja kommunismin leviäminen.
    EU-vihaajien katkeruudeksi on molemmissa onnistuttu.

    EU:ssa on sananvapaus, joskin sitä on Unkarissa ja Puolassa EU-vihaajien tyytyväisyydeksi rajoitettu.

    Haittamaahanmuuton kritiikkiä ei ole millään tavalla rajoitettu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eu on kommunismi, tosin ei niin näkyvä kommunismi kuin edeltäjänsä. Sitä ajetaan nyt kuin käärmettä pyssyyn. Kaikki samat elkeetkin sillä on kuin esikuvallaan. Haittamaahanmuuton kritisointikin ollaan jo kieltämässä. Sananvapauden riisto on diktatuurin eräs tärkeimmistä ellei tärkein tuntomerkki.

    Oikeassa olet. Vapaamuurarit jiohtavat EU korruptiota. Kansalle syötettiin taas uusi Caruna nyt sähköautojen muodossa. Caruna kuittaa sulakemaksut teollisuus kaivaa akkumalmia kaikki kansan kukkaroista. Todellinen saastuttaja 15 valtamerilaivaa vastaa maailman autokantaa jatkaa vapaamuurarien pussiin rahan jauhamista. Lehdistö vallattu ei hiiskuta vaan rummutetaan epätopaa kansalle. Luonto ei saastuu miljardeilla uusilla autoilla on saatava korruption sasate kuriin ensimmäisenä. Älytön maailman saastuttaminen johtuu kapitaalin pääoman suojelusta EU halinossa.

    Äänestä

EU on HItlerin toiveiden ja ajatusten toteutuma. Kaikki valta Saksalle ja ranskalle. ( ranska pienellä, koska se on vain apuvaltio ilman valtaa)
Kaikki toisinajattelijat tuhottava.
Nämä tavotteet saavutetaan sekasorron kautta ja siksi järjestetään tämä valtava muslimien haaliminen Eurooppaan.

Äänestä
  • Valehtelet senkin Pietarin trollihomo. EU on Putinin painajainen. Putin ihailee Stalinia ja Hitleriä ja EU on kaikkea sitä mitä Putin inhoaa.

    Kyllä venäläiset ja persut ovat sitten tyhmiä.

    Äänestä

- jäsenmaiden sisä- ja kv-markkinoiden integrointi EU-sisämarkkinoiksi

Minulla meni nyt niin pahasti yli hilseen, että minä en saa tuohon
aloitukseen enään mitään järkeä... ! Siitä puuttui Tekijät ja kuka
velkaantuu valtio vai yksityiset ihmiset ja taloudet ?

Voiko joku luoda noin tehokkaan sisämarkkina-alueen ja omavaraisuuden?
Silloin me puhutaan kait aivan loistoluokan taloushallinnosta ? Ja varmasti
Euroopan unionin jäsenmaat olisivat hyvin rikkaita ja Donald Trump olisi
kyllä todella kateellinen jos EU pystyy näin tekemään... " jäsenmaiden
sisä- ja kv-markkinoiden integrointi EU-sisämarkkinoiksi "

Massatyöttömyys ja todella voimakas sisämarkkina ei edes Donald Trump
voisi uneksia enään massatyöttömyydestä jos noin toimiva sisämarkkina.

Velkaa ja ajamalla alas itsenäinen pärjääminen ?

Äänestä

EU-suurvalta on hyvä idea, kas kun kukaan ei ole vielä tähän mennessä tuota keksinyt. EU-suurvalta laittaisi venäjänkin polvillensa ja köyhyyteen. Venäläisethän ovat tottuneita köyhyteen.

Venäläiset saatiin huijjattua kommunismiin, koska venäläiset ovat venäläisiä. Nyt sitten köyhät venäläiset on saatu uskomaan putinismiin. Mitäköhän Obelix tähän sanoisi ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

eu-rintaman päämäärä on Euroopan Suurvalta. Se on jo selvä. Tässä prosessissa tapahtuu seuraavia asioita:

- itsenäisyyden ja itsemäärämisoikeuden, sekä demokratian asteittainen heikentäminen
- vallan siirtyminen eu-rintamalle
- jäsenmaiden sisä- ja kv-markkinoiden integrointi EU-sisämarkkinoiksi
- kansojen sekoittaminen vapaalla liikkuvuudella -> eu-kansalaisuus
- liiketoiminnan muuttuminen kansainväliseksi mm yrityskauppojen, osakemarkkinoiden yms avulla.
- jäsenmaan sitominen em. keinoilla velkaannuttamalla ja ajamalla alas itsenäisen pärjäämisen
- Suurvallan julistamisen hetkellä Suomen Tasavallan olemassaolon päättyminen sen muuttuessa Euroopan Suurvallan provinssiksi.

Lisäksi tapahtuu (tälläkin hetkellä) monenlaisia lieveilmiöitä, joita on listailtu jo useasti. Esim. massatyöttömyys ja köyhtyminen.

Kysymys: millainen ihminen väittää em. faktoja valheiksi, ja millainen ihminen silti kannattaa prosessia, jolla on em. seuraukset, joita joutuu kiihkomielisesti kiistämään?

:(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu