15-vuotiaasta rikosilmoitus: heilasi oppitunnilla

Trelleborgin yläasteella nuori 15-vuotias nuorukainen on joutunut vaikeuksiin tehdessään oppitunnilla ns. heilauksen eli Hitler-tervehdyksen. Koulun rehtori nimittäin päätti tehdä nuorukaisesta rikosilmoituksen.

Trelleborg allehandan mukaan homma lähti kaatumaan kuun alussa kun oppilas heilasi kesken oppitunnin. Se jo yksin järkytti rehtoria siinä määrin kovasti, että poliisille soitettiin. Tämän lisäksi oppilaan kaapista löydettiin Ruotsin Vastarintaliikkeen tarra. Eikä siinä vielä kaikki, oppilaan kaapista löytyi Vastarintaliikkeen lehtisiä ja esitteitä.

Rehtori ei halua antaa paikallislehdelle lausuntoa koskien asiaa, mutta kertoo, että on koulun rutiinien mukaista tehdä asiasta rikosilmoitus kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Rehtorin mukaan Vastarintaliikkeellä on menossa äärimmäisen aggressiivisia kamppanjoita nuorukaisia kohtaan.

Yritin selvitellä asiaa, mutta selvyyttä ei saatu tehtiinkö rikosilmoitus heilaamisesta, kaapin ulkopuolella olleesta Vastarintaliikkeen tarrasta vaiko kaapissa olleista Vastarintaliikkeen esitteistä. Vaiko kaikista yhdessä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Trelleborgin yläasteella nuori 15-vuotias nuorukainen on joutunut vaikeuksiin tehdessään oppitunnilla ns. heilauksen eli Hitler-tervehdyksen. Koulun rehtori nimittäin päätti tehdä nuorukaisesta rikosilmoituksen.

Trelleborg allehandan mukaan homma lähti kaatumaan kuun alussa kun oppilas heilasi kesken oppitunnin. Se jo yksin järkytti rehtoria siinä määrin kovasti, että poliisille soitettiin. Tämän lisäksi oppilaan kaapista löydettiin Ruotsin Vastarintaliikkeen tarra. Eikä siinä vielä kaikki, oppilaan kaapista löytyi Vastarintaliikkeen lehtisiä ja esitteitä.

Rehtori ei halua antaa paikallislehdelle lausuntoa koskien asiaa, mutta kertoo, että on koulun rutiinien mukaista tehdä asiasta rikosilmoitus kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Rehtorin mukaan Vastarintaliikkeellä on menossa äärimmäisen aggressiivisia kamppanjoita nuorukaisia kohtaan.

Yritin selvitellä asiaa, mutta selvyyttä ei saatu tehtiinkö rikosilmoitus heilaamisesta, kaapin ulkopuolella olleesta Vastarintaliikkeen tarrasta vaiko kaapissa olleista Vastarintaliikkeen esitteistä. Vaiko kaikista yhdessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu