Pyyhin sut pois, leikkiä ei tunneilla saa, on hyvä unohtaa

Pyyhin sun viestit, kuvat, numeron, kaiken mikä sinusta muistuttaa. Ei yhteyttä enää, leikki saa jo riittää.

Et ikinä tule tietämään kuinka paljon satutit minua kaikella, vaikeinta oli että luotin sinuun niin sokeasti ja toimit omia moraalejasi vastaan.
Olit pahin kaikista, aiemmin pystyin vaistoamaan jos joku ei ollut suhteessa luotettava tai valehteli.
Kun pudotit eropommisi, ja kerroit samalla muutamia asioita, ja halusit jatkaa "vain seksiä, ei,suhdetta-linjalla" se oli suurin järkytys elämässäni.

Et ole sen arvoinen, että sinulle nämä kertoisin, toisaalta, et antaisi edes mahdollisuutta.

Yhdestä olen kuitenkin nyt pitkän ajan jälkeen varma. En enää ikinä anna mahdollisuutta sinulle päästä lähelleni, päästä sieluuni, tunteisiini, hurmata valheilla.
Et ikinä enää satuta minua. Ymmärsin, että olin sinulle vain hupia, mutta itselle ei riitä moinen, se oli muuta kuin alkuun valehtelit.
Luulin nähneeni kaiken, mutta opin yllättävän paljon tästä "suhteesta".

Ironista, mutta sanojasi osin lainaten, koin sinut lopulta säälittävänä seksin ruikuttajana, vieläpä exältä, vässykkänä, ja itsensä nolaajana.

Molemmat tiedämme valheesi eron jälkeen, sinä et vain ymmärrä, että minäkin ne oivallan.

Oli vapauttavaa poistaa sinut elämästäni, ja jättää vastaamatta viimeiseen viestiisi. En tarvitse sinua, enkä sinulta yhtään mitään, ikinä enää.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ymmärsinkö oikein että teillä oli suhde? Haluaisin kovasti tietää onko tämä minulle.

Äänestä
  • Kyllä oli, joskus aikaa sitten parisuhde, joskin taisi olla hieman yksipuolinen..
    On/offia.

    Jos haluat lisätietoa, niin kysypä (häneltä) suoraan, äläkä kysele puskista tai oleta. Jos olisit hän, tietäisit että arvostaisin, että asiat edes puhuttaisiin eikä pakoiltais. Joskaan itse en koe ENÄÄ, että olisi tarve puhua itseni kannalta, itse olen kaiken käsitellyt.

    Ota myös huomioon kysyjä, että valitettavasti en varmasti ole ainut saman kokenut nainen, joten jos itsesi tunnistat, et välttämättä ole juuri minun poispyyhitty, kuopattu tapaus.

    -aloittaja

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä oli, joskus aikaa sitten parisuhde, joskin taisi olla hieman yksipuolinen..
    On/offia.

    Jos haluat lisätietoa, niin kysypä (häneltä) suoraan, äläkä kysele puskista tai oleta. Jos olisit hän, tietäisit että arvostaisin, että asiat edes puhuttaisiin eikä pakoiltais. Joskaan itse en koe ENÄÄ, että olisi tarve puhua itseni kannalta, itse olen kaiken käsitellyt.

    Ota myös huomioon kysyjä, että valitettavasti en varmasti ole ainut saman kokenut nainen, joten jos itsesi tunnistat, et välttämättä ole juuri minun poispyyhitty, kuopattu tapaus.

    -aloittaja

    En sitten ole hän.

    Äänestä

Meillä ei hänen kanssaan ollut suhdetta, eli ei ilmeisesti minulle?

Äänestä
  • Ei meilläkään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei meilläkään.

    Ajatteletko siis samoin kuin ap jostain jonka kanssa sulla ei ollut suhdetta? Oletko mies?

    Äänestä

On/off-tapailuni ovat aina päättyneet niin, että kumpaakaan ei enää jaksa kiinnostaa.
Sinuako kiinnostais vielä? Mua ei.

Äänestä

Täytyy lisätä vielä aloitukseen, että ironiaa on myös se, että ensimmäistä kertaa elämässäni itseni kannalta ymmärsin mitä on rakkaus, mille se tuntuu, mille tuntuu menettää se, mutta myös, mikä ei ole rakkautta..
Järkyttävän ironista, että opin rakkaudesta kaiken, mistä ennen en tiennyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Pyyhin sun viestit, kuvat, numeron, kaiken mikä sinusta muistuttaa. Ei yhteyttä enää, leikki saa jo riittää.

Et ikinä tule tietämään kuinka paljon satutit minua kaikella, vaikeinta oli että luotin sinuun niin sokeasti ja toimit omia moraalejasi vastaan.
Olit pahin kaikista, aiemmin pystyin vaistoamaan jos joku ei ollut suhteessa luotettava tai valehteli.
Kun pudotit eropommisi, ja kerroit samalla muutamia asioita, ja halusit jatkaa "vain seksiä, ei,suhdetta-linjalla" se oli suurin järkytys elämässäni.

Et ole sen arvoinen, että sinulle nämä kertoisin, toisaalta, et antaisi edes mahdollisuutta.

Yhdestä olen kuitenkin nyt pitkän ajan jälkeen varma. En enää ikinä anna mahdollisuutta sinulle päästä lähelleni, päästä sieluuni, tunteisiini, hurmata valheilla.
Et ikinä enää satuta minua. Ymmärsin, että olin sinulle vain hupia, mutta itselle ei riitä moinen, se oli muuta kuin alkuun valehtelit.
Luulin nähneeni kaiken, mutta opin yllättävän paljon tästä "suhteesta".

Ironista, mutta sanojasi osin lainaten, koin sinut lopulta säälittävänä seksin ruikuttajana, vieläpä exältä, vässykkänä, ja itsensä nolaajana.

Molemmat tiedämme valheesi eron jälkeen, sinä et vain ymmärrä, että minäkin ne oivallan.

Oli vapauttavaa poistaa sinut elämästäni, ja jättää vastaamatta viimeiseen viestiisi. En tarvitse sinua, enkä sinulta yhtään mitään, ikinä enää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu