Kokemuksia sonic procare Health Group Finland yrityksestä?
Myyvät hammasharjoja puhelimitse ja ensimmäisen paketin sisällä olevassa paperissa lukeekin että kyseessä määräaikainen tilaus mitä ei voi perua.
Vasta sen n. 170€ hintaisen vuoden määräaikaisuuden jälkeen voi päättää tilauksen kun se on muuttunut jatkuvaan tilaukseen.
Onko kokemuksia perumisista heti ensimmäiseen pakettiin?
(puhelimessa on luvattu että on palautusoikeus, mutta paperissa on toisin. 4,90 lisää hintaa ja uusi tulee tilalle heti, naurettavaa)
Kokemuksia sonic procare Health Group Finland yrityksestä
193
30038
Vastaukset
- Anonyymi
Ei sinun tarvitse tietenkään maksaa mitään ylimääräistä, jos et jotain ole tieten tahtoen tietoisesti tilannut. Eli älä maksa mitään. Ei niillä jälkikäteen annetuilla ehdoilla ole mitään merkitystä. Peru ja kiistä kaikki. Yksinkertaista. Riittää lähettää muutama sähköpostiviesti ja tai tekstiviesti. Jos saamiesi tuotteiden palautus ei onnistu, se ei ole sinun ongelmasi. Ei sinun tarvitse kuluttaa siihen euroakaan.
Kyse on ihan normaalista tavallisesta tunnetusta huijauksesta. Et joudu oikeusteen. Oletko kuullut koskaan ikinä milloinkaan kenenkään täysijärkisten joutuneen noiden huijausten kohteiksi tai joutuneen maksamaan euroakaan ylimääräistä? Mieti tätä. Olet jostain syystä heidän mielestään helposti huijattava luuseri. Todista heidän olevan väärässä. Muista: He ovat huijareita ja sinä olet valittu uhri. Anna ajan kulua, kyllä he jossakin vaiheessa luovuttavat. Voit saada vuosienkin päästä perintäfirmojen kirjeitä. Kiistä ne aiheettomina ja unohda ne.
Älkää tukeko rikollisia! Mitään ei saa maksaa. Älkää pelätkö uhkauksia.- Anonyymi
Onko tiedossa asiakaspalvelun yhteystietoja?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko tiedossa asiakaspalvelun yhteystietoja?
Leikitkö tyhmää? Mieti, mihin homma perustuu! Sinut on valittu uhriksi, koska ...
Monestako kymmentä vastaavasta yrityksestä olet elämäsi aikana kuullut? Onko kaikki unohtunut? - Anonyymi
Olivat laittaneet mun palauttamani tuotteet perintäyhtiö arvatole josta tuli tiuhaan laskuja j hetken kuluttua tuli gothialta tiuhaan eri suuruisia laskuja, en maksanut, käräjäoikeuteen olivat laittaneet, laitoin käräjäoikeuteen vastineeni jonka jälkeen gothia veti asian pois käräjäoikeudesta, eli hävisivät, laskun oli arvatole jättänyt healt group finland Viro, joka on ihan huijausfirma, täyttä huijausta

Tämä sama firma käytti aikasemmin nimeä REGIMEN OU...ELI SAMALLA SYSTEEMILLÄ SILLOIN D-vitamiinia...piti oikeen laittaa kuluttajansuojaan...nyt te jotka ootte tän hammasharjahuijauksen uhreja niin KULUTTAJANSUOJAAN ILMOITUS!!! Nää pitää saada loppumaan ja kuriin näitten Virosta toimivien bulvaanifirmojen toiminta😡!!!

Riittää aina kiistää kaikki ja olla maksamatta. Eivät voi viedä mitään oikeusteen. Uhkailevat vain.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko tiedossa asiakaspalvelun yhteystietoja?
Puhelinnumero näkyy olevan laskussa mutta en tiedä vastaavatko.
Ja loppuuko harjojen tulo kuudennen jälkeen ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhelinnumero näkyy olevan laskussa mutta en tiedä vastaavatko.
Ja loppuuko harjojen tulo kuudennen jälkeen ?Lähetä tekstiviesti. Tai yritä pari kertaa soittaa. Jätä laskut maksamatta. Et joudu oikeuteen. Perintäkirjeet riittää kiistää aiheettomina. Ole tiukkana. Älä usko uhkauksiin ja peloitteluihin. Vaadi heiltä 20 euroa jokaisesta laskusta ja kirjeestä. Uhkaa viedä asia oikeuteen, jos he eivät maksa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko tiedossa asiakaspalvelun yhteystietoja?
09 42475790
Sonic Procare -asiakaspalvelu
Niko Pesonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
09 42475790
Sonic Procare -asiakaspalvelu
Niko PesonenJos ei ole sähköpostiosoitetta, niin kyse on aina huijaamisesta. Ei kenelläkään ole aikaa soitella johonkin puhelinnumeroon ja joutua jonoon odottamaan tuntikausiksi. Tai viikoiksi lomakausina.
- Anonyymi
Olen tilannut harjan. Se on hyvä . Hampaat ovat vuoden käytön jälkeen paljon puhtaammat kuin perinteisen pyöreäharjaisen sähköhammasharjan jälkeen. Myös hammaskivi on tipotiessään!!! Myyntitilanteessa myyjä sanoi että tilauksen kesto on vähintään vuosi. Sen nyt ymmärtää jokainen ettei harjaa voi saada ilmaiseksi, maksaahan se kaupassa monta sataa. Tässä itse koneen saa ikäänkuin osamaksulla. Harjat vaan ovat turhan kalliita kun vastaavia muihin merkkeihin saa puoleen hintaan. Mietinkin nyt kun olen vuoden tilannut harjoja: 6x24;-= 144;- € sis alv. että olisin oikeutettu saamaan harjat jatkossa edullisemmin. Taidanpa ruveta hintaneuvotteluun :)

miksi ei mistään löydy palautuskoodia , harjat on hyviä mutta nyt riittää jo , palautuskoodi ja heti näkyville Kiitos
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
09 42475790
Sonic Procare -asiakaspalvelu
Niko Pesonenpalautuskoodi näkyville mahdollisen pian
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhelinnumero näkyy olevan laskussa mutta en tiedä vastaavatko.
Ja loppuuko harjojen tulo kuudennen jälkeen ?Soitin numeroon ja jätin soittopyynnön, sain puhelun kahden päivän päästä niin kuin ilmoittivatkin 😊
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lähetä tekstiviesti. Tai yritä pari kertaa soittaa. Jätä laskut maksamatta. Et joudu oikeuteen. Perintäkirjeet riittää kiistää aiheettomina. Ole tiukkana. Älä usko uhkauksiin ja peloitteluihin. Vaadi heiltä 20 euroa jokaisesta laskusta ja kirjeestä. Uhkaa viedä asia oikeuteen, jos he eivät maksa.
Onko kenelläkään sitä sähköpostiodoitetta???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
palautuskoodi näkyville mahdollisen pian
Kiitos, laitoin ko osoitteeseen viestiä muttei "pelittänyt ". Eli jokin virhe tai osoite muuttunut?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos, laitoin ko osoitteeseen viestiä muttei "pelittänyt ". Eli jokin virhe tai osoite muuttunut?
Lue aikaisemmant kommentit?
Onko sinulla jotain epäselvää mistä on kysymys?
Rehellisen yrityksen kaikki yhteystiedot näkyvät kaikissa papereissa ja Internetissä.
Tiedätkö keitä varten koko huijaustoiminta on suunniteltu? Kuulutko joukkoon? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
miksi ei mistään löydy palautuskoodia , harjat on hyviä mutta nyt riittää jo , palautuskoodi ja heti näkyville Kiitos
"Olen tilannut harjan. Se on hyvä . Hampaat ovat vuoden käytön jälkeen paljon puhtaammat kuin perinteisen pyöreäharjaisen sähköhammasharjan jälkeen."
taitaa olla välissä myyjän viestintää, ja puolustusta. Älä usko kaikkea. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
palautuskoodi näkyville mahdollisen pian
Koodi löytyy kun olet avannut paketin, sittepä ei voi avattua palauttaa, ilmoittavat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koodi löytyy kun olet avannut paketin, sittepä ei voi avattua palauttaa, ilmoittavat.
Kyllä sinä pystyt sen paketin sulkemaan ja palauttamaan. Onko vaikeaa?
Älä usko huijareiden höpinöitä. Kyse on ammattirikollisista.
Ilmoita palauttamassasi paketissa kirjallisesti omat ehtosi huijareille ja uhkaa laskulla ja oikeudella, jos he eivät toimi määräystesi mukaan.
- Anonyymi
Tietääkö kukaan asiakaspalvelun sähköpostia?
- Anonyymi
Mulla on niiden yhteystiedot ja laitoinkin ne tänne tänään, mutta mun viesti on poistettu sääntöjen vastaisena. Mikähän siinä oli sääntöjen vastaista? Voisiko joku vastata? Yritin vain auttaa.

Sähköpostiosoitteet pitää laittaa sellaisessa muodossa, etteivät robotit tunnista niitä. Korvaa osoittessa esiintyvä kissanhäntä jollakin muulla merkinnällä. Voit laittaa pisteiden paikalle *-merkit jne. Käytä mielikuvitusta. Kaikki tietävät kyllä mistä on kysymys. Eikä koskaan pelkkiä linkkejä. Ja aina sekaan hiukan selittävää tekstiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mulla on niiden yhteystiedot ja laitoinkin ne tänne tänään, mutta mun viesti on poistettu sääntöjen vastaisena. Mikähän siinä oli sääntöjen vastaista? Voisiko joku vastata? Yritin vain auttaa.
Minä myös olen tilannut hammasharjan, uusia vaihtopäitä tulee kai vuoden ajan. Myt olen ruvennut epäilemään, että juuri oheinen hammasharja on aiheuttanut hampaiden vihlomisen, jota ei aikaisemmin ole ollut. Onko muille tullut sellaista vaivaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä myös olen tilannut hammasharjan, uusia vaihtopäitä tulee kai vuoden ajan. Myt olen ruvennut epäilemään, että juuri oheinen hammasharja on aiheuttanut hampaiden vihlomisen, jota ei aikaisemmin ole ollut. Onko muille tullut sellaista vaivaa?
Harja on niin tehokas, että varmasti vie kiilteen mennessään. Pese välillä tavallisella harjalla ja käytä elmexiä, joka auttaa vihlontaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä myös olen tilannut hammasharjan, uusia vaihtopäitä tulee kai vuoden ajan. Myt olen ruvennut epäilemään, että juuri oheinen hammasharja on aiheuttanut hampaiden vihlomisen, jota ei aikaisemmin ole ollut. Onko muille tullut sellaista vaivaa?
Kyllä ihan sama juttu ja vielä hampaitakin katkennut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ihan sama juttu ja vielä hampaitakin katkennut.
Sama juttu minulla. Siis kaksi hammasta lohjennut.
- Anonyymi
Laittakaahan uudestaan asiakaspalvelun yhteystiedot.
- Anonyymi
Jos et niitä ole saanut tai et löydä niitä yksinkertaisesti Googlella, turha sinun on heille mitään sähköposteja lähettää tai soitella, vaikka jonkun ositteen ja puhelinnumeron saisitkin. Lisää kuluja vain sinulle. Kaikki perustuu siihen, että uhrit eivät ymmärrä kyseessä olevan huijaus eivätkä pysty hoitamaan asioitaan itsenäisesti.
Jätä maksamatta ja anna heidän pitää yhteyttä. Kiistä sitten aina kaikki. Äläkä usko sanakaan heidän selittelyjään ja ehtojaan, sääntöjään, käytäntöjäån tai heidän tulkintojaan laeista yms täyttä puppua. Sinä olet oikeasa ja he ovat huijareita. Muista tuo! Selitä se heille. He luovuttavat ennen sinua. Aina. - Anonyymi
Onko sinne yhteystietoa ..mikä se on? Mulle tulee jatkuvasti vaihtoharjoja ja kallit. Miten saisi loppumaan?
- Anonyymi
Sain itsekin useampia hammasharjoja, kunnes kyllästyin ja palautin ne takaisin heille sähköpostin liiteinä . Siitäs saivat!
- Anonyymi
Minulle tuli tuollainen harja noin kuukausi sitten ja olen ollut varsin tyytyväinen. Tiesin tilatessani mihin sitoudun, asiat käytiin hyvin läpi. Ei mitään epäselvää. Ja laite on mielstäni näinkin lyhyen käytön jälkeen osoittautunut tosi hyväksi.
- Anonyymi
Ja markkinointi jatkuu. Kuka uskoo tuollaista mainospuppua. Teksti suoraan kurssimateriaalista copy-pastella. Harvinaisen tökeröä.
Hammasharjat ja koneet saa kaupasta alle puoleen hintaan. Ja ovat paljon parempia ja kestävämpiä. Ihan kuten sukat ja partakoneet yms. - Anonyymi
Samoin minulle on tullut ja kaikki ok. Sovitusti kaikki toiminut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samoin minulle on tullut ja kaikki ok. Sovitusti kaikki toiminut.
Saahan sitä maksaa ja olla tyytyväinen hyvään palveluun. Ja mainostaa tuotteita kaikille muillekin. Huijarien ansaintamalli perustuu ison joukon huijaamisen. Tähän tarvitaan aina myös tyytyväisiä asiakkaita, joilla ei ole mitään käsitystä hintatasosta tai yrityksen toimintaperiaatteesta.
Kaikki eivät vain halua maksaa turhasta ja joutua huijatuiksi. - Anonyymi
Samoin, tosi hyvä harja!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saahan sitä maksaa ja olla tyytyväinen hyvään palveluun. Ja mainostaa tuotteita kaikille muillekin. Huijarien ansaintamalli perustuu ison joukon huijaamisen. Tähän tarvitaan aina myös tyytyväisiä asiakkaita, joilla ei ole mitään käsitystä hintatasosta tai yrityksen toimintaperiaatteesta.
Kaikki eivät vain halua maksaa turhasta ja joutua huijatuiksi.Just näin
- Anonyymi
Minun harjani ei toiminut vuottakaan. Uusi luvattiin lähettää, mutta kolme viikkoa on kulunut ja useista soitoista huolimatta ei uutta kuulu!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja markkinointi jatkuu. Kuka uskoo tuollaista mainospuppua. Teksti suoraan kurssimateriaalista copy-pastella. Harvinaisen tökeröä.
Hammasharjat ja koneet saa kaupasta alle puoleen hintaan. Ja ovat paljon parempia ja kestävämpiä. Ihan kuten sukat ja partakoneet yms.Minulla lohkes vanhat paikat 3 paikkaa.
Vähän myöhemmin vielä yksi . En uskalla enää käyttää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja markkinointi jatkuu. Kuka uskoo tuollaista mainospuppua. Teksti suoraan kurssimateriaalista copy-pastella. Harvinaisen tökeröä.
Hammasharjat ja koneet saa kaupasta alle puoleen hintaan. Ja ovat paljon parempia ja kestävämpiä. Ihan kuten sukat ja partakoneet yms.Itsellä tämä hammasharja Sonic et saa mistään !9e:lla maksaa verkossa yli 100e joten kone on todella halpa ja nyky tekniikalla ja akkua ei tarvitse ladata kahteen kuukauteen, harjojen suhteen olen vertaillut samoja netissä,ehkä voi löytää pari euroa halvempia paketteja,mutta ei isoja eroja 6pakettia X 2e= 12e ei siis huomattavaa eroa,ja jos sen 12e siirtää koneen hintaan yht.32e edelleen halvempi mitä verkosta saa.! Olen perunut nuo harjapaketit 6Kpl jälkeen ei ongelmia meillä on kahdeksi vuodeksi harjoja ei tarvitse niistä huolehtia! halvat Tokmannin harjapäätkin maksaa yli10e! surkeita !Olemme tyytyväisiä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja markkinointi jatkuu. Kuka uskoo tuollaista mainospuppua. Teksti suoraan kurssimateriaalista copy-pastella. Harvinaisen tökeröä.
Hammasharjat ja koneet saa kaupasta alle puoleen hintaan. Ja ovat paljon parempia ja kestävämpiä. Ihan kuten sukat ja partakoneet yms.Mistä saat koneen puoleen hintaan eli 10e:lla??? Kiinassa verkkokaupassa Sonic maksaa yli 100e kannattaa ensin selvittää hintoja,eihän ketään näitä ilmaiseksi anna!!Lasten sähköhammasharjatkin maksaa enemmän!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saahan sitä maksaa ja olla tyytyväinen hyvään palveluun. Ja mainostaa tuotteita kaikille muillekin. Huijarien ansaintamalli perustuu ison joukon huijaamisen. Tähän tarvitaan aina myös tyytyväisiä asiakkaita, joilla ei ole mitään käsitystä hintatasosta tai yrityksen toimintaperiaatteesta.
Kaikki eivät vain halua maksaa turhasta ja joutua huijatuiksi.Minä en ainakaan maksanut turhasta todella edullinen nykytekniikan omaava kone jota myös verkkokaupassa myydään mutta ei näin halvalla,en tiedä millä hinnalla näitä pitäisi oikein saada !!19,90 on halpa en tuolla hinnalla saa yhtään sähköhammasharjaa!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itsellä tämä hammasharja Sonic et saa mistään !9e:lla maksaa verkossa yli 100e joten kone on todella halpa ja nyky tekniikalla ja akkua ei tarvitse ladata kahteen kuukauteen, harjojen suhteen olen vertaillut samoja netissä,ehkä voi löytää pari euroa halvempia paketteja,mutta ei isoja eroja 6pakettia X 2e= 12e ei siis huomattavaa eroa,ja jos sen 12e siirtää koneen hintaan yht.32e edelleen halvempi mitä verkosta saa.! Olen perunut nuo harjapaketit 6Kpl jälkeen ei ongelmia meillä on kahdeksi vuodeksi harjoja ei tarvitse niistä huolehtia! halvat Tokmannin harjapäätkin maksaa yli10e! surkeita !Olemme tyytyväisiä!
Hei! Miten sait peruttua 6kk jälkeen? Soittamalla asiakaspalveluun vai miten? Saitko jonkun kirjallisen vahvistuksen?
- Anonyymi
Kyllä ,minulle tulee myös .vaikka ensimmäinen harja .siis laite meni rikki pari päivää takuuajan jälkeen . Ilmoitin,mutta jouduin maksamaan uuden koneen hinnan 29e.ja vielä harjapäitä lisää kuusi lähetystä 2-3kk. Välein tullut. Hintaan 14.90e. taitaa ollut jo tullut enemmänkin..
- Anonyymi
Mistä tulee 4.90 lasku?
- Anonyymi
Älä maksa, jos et tiedä tai et ole tilannut huijarifirmalta mitään. Laskuttajan pitää kertoa kaikki tarvittava laskussa.
- Anonyymi
Luki kirjeessä että jos palauttaa niitä pakko osto harjoja joita tulee vuoden ajan niin laittavat uudet ja postikuluja palautuksesta 4,90.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luki kirjeessä että jos palauttaa niitä pakko osto harjoja joita tulee vuoden ajan niin laittavat uudet ja postikuluja palautuksesta 4,90.
No määräaikainen tilaushan on kyseessä ja se kyllä ainakin mulle selkeästi jo puhelimessa kerrottiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No määräaikainen tilaushan on kyseessä ja se kyllä ainakin mulle selkeästi jo puhelimessa kerrottiin.
Ei kukaan ole pienimmässäkään määrin kiiinnostunut tietämään, mitä sinulle on kerrottu. Saat tilata ihan mitä vain roskaa ihan mihin hintaan haluat.
Nyt kyse on ainoastaan ja vain ainoastaan huijaustapauksista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No määräaikainen tilaushan on kyseessä ja se kyllä ainakin mulle selkeästi jo puhelimessa kerrottiin.
Samoin ja ethän saa tollasta konetta mistään 19.90hintaan ja siihenhän tuli ne 6lähetystä harjoja 24.90/lähetys.4.90 on postitus kulut.Ei mitään ongelmaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samoin ja ethän saa tollasta konetta mistään 19.90hintaan ja siihenhän tuli ne 6lähetystä harjoja 24.90/lähetys.4.90 on postitus kulut.Ei mitään ongelmaa!
Etkö tajua tulleesi huijatuksi? Kyse on tyhmien rahastuksesta.
Parempia tuotteita saa paljon halvemmalta kaupoista. Ja vaihtopäät kestävät useita kuukausia. Ei mitään pakottamista ikuisesti jatkuvaan turhaan kestotilaukseen
Ei suurimmalle osalle uhreja kerrota totuutta puhelimessa. Provisiopalkkaus takaa tämän. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samoin ja ethän saa tollasta konetta mistään 19.90hintaan ja siihenhän tuli ne 6lähetystä harjoja 24.90/lähetys.4.90 on postitus kulut.Ei mitään ongelmaa!
Juuri löysin samaisen koneen 29,95€ ja mukana kaksi harjaa+1hammasväli harja.
- Anonyymi
Minulla harja ollut käytössä, koko perhe saa harjaspäät ja vaihtoväli onnistui. Tuote sopinut koko perheelle ja laskutus on ollut ihan oikein. En tiedä onko tässä nyt kyse tästä kivasta valkoisesta laitteesta, mutta Gigantista kun katselin niin samaa tekniikkaa oli huomattavasti kalliimpi. Edullisesti sai ja tyytyväinen olen ollut. Aloittaja taitaa puhua puuta heinää, ei tullut mitään ylimääräisiä kuluja ;)
- Anonyymi
Samoin. Sähköhammasharja on ollut käytössä jo 20 vuotta, niitä OralB etc harjoja. Tämä on tähänastisen kokemuksen mukaan kyllä parempi harja kuin ne aikaisemmat eikä kustannus mikään kovin korkea ole. En tosin minäkään pidä toistaiseksi jatkuvista vaihtoharjatilauksista. Mieluummin hankkisin vaihtoharjat suoraan kaupasta....
- Anonyymi
Kaksi harjaspäätä tällä puljullla24. 90,muualla viisi harjaspäätä 9,90 aikamoista huijausta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaksi harjaspäätä tällä puljullla24. 90,muualla viisi harjaspäätä 9,90 aikamoista huijausta
Minulle on ainakin tullut 4kpl harjaspäitä 24,90e!
- Anonyymi
Minulle kerrottiin kaikki selvästi puhelimessa ja olen ollut erittäin tyytyväinen hammasharjaan. Sen akun kestokin on parhain mitä minulla on koskaan ollut. Harja on ollut kuukauden päivät jokapäiväisessä käytössä eikä ole tarvinnut vielä ladata kertaakaan. Hampaat tulevat todella puhtaiksi. Tämä harja lähtee myös matkoille mukaan. En pidä ollenkaan huonona hankintana.
- Anonyymi
Jos ei edes tiedosta tulleensa huijatuksi, niin elämä on yhtä juhlaa. Ja tietysti omasta ymmärtämättömyydestä pitää kertoa kaikille ihan julkisesti. Miksi? Miettikkääpä kaikki tätä!
- Anonyymi
Ilmiselvältä huijaukselta näyttää, koska ko firman yhteystietoja ei netti tunne ja sähköpostiosoite on todella outo, pelkkä "fi". Sellaista ei ole olemassa eikä myöskään tyytyväiseksi asiakkaaksi mainittua henkilöä. Otan yhteyttä viranomaisiin. Täällä on todella epäasiallisia loukkaavia kommentteja vilpittömiin kysymyksiin. Huijattu ei ole "tyhmä" eikä syyllinen. Huijari on rikollinen.
- Anonyymi
huijareita ovat!!! toimivat espanjasta käsin, laskuja sataa eikä niitä voi enää perua. Älkää missään nimessä vastatko heille mitään.. Olin tyhmä ja uskoin, toivottavasti muut eivät joudu huijareiden kohteeksi.
- Anonyymi
Oletko saanut nyt tilauksen peruttua? Miten?
- Anonyymi
Harjan sain käytännössä ilmaiseksi ja harjaspäitä tulee koko perheelle parin kuukauden välein. Olen todella tyytyväinen tähän uuteen tekniikkaan. Mitään ylimääräisiä laskuja ei ole tullut. Täällä taas ulistaan ihan turhaan.
- Anonyymi
Olen itse ollut todella tyytyväinen ko.laitteeseen. Kaikki tilaukseen liittyvä kerrottiin hyvin selkeästi ja asiakaspalvelu toimii hyvin, että mistäköhän tuo uhoaminen on täällä peräisin ? Laite on edullinen, laadukas ja mukava käyttää , akkukin kestää todella hyvin. Ei ole mitään aihetta moittia
- Anonyymi
Todella kalliit vaihtoharjapäät. Huono laite. Huono asiakaspalvelu. ÄLKÄÄ KUKAAN MUU HAKSAHTAKO TÄHÄN FIRMAAN !!!!
- Anonyymi
Joo, TÄYSIN samaa mieltä. ÄLKÄÄ OSTAKO PUHELINMYYJILTÄ YHTÄÄN MITÄÄN. Kun erehdyt vastaamaan puhelinmyyjän soittoon, niin sano ensimmäiseksi, että ota vastaan markkinointikielto!. Vaikka on maistraattiin tehty markkinointikielto, niin silti näitä puhelinmyyjiä riittää. ÄLKÄÄ AINAKAAN SONIC PROCARE / HEALTH GROUP FINLANDILTA MITÄÄN OSTAKO! TODELLA KALLIIT VAIHTOHARJAPÄÄT JA NIITÄ TULEE JATKUVALLA SYÖTÖLLÄ!!!
- Anonyymi
Kohtalotoveri täälläkin. Eli IKINÄ ei enää yhtään mitään ostosta puhelinmyyjältä. Ei vaikka mikä heikko hetki olisi. Ja etenkin tämä hammasharjakauppa on suurta kusetusta. Kalliit harjapäät ja eroon et pääse. Eli kaksi harjapäätä 24,90. Ja niitä tulee pakosti 6 lähetystä. Niillä ylimääräisillä turhilla harjapäillä voit sitten vuorata arkkusi. Olkaa te muut fiksumpia ja kiertäkää tuo huijausfirma kaukaa. Ja huolehtikaa, etteivät vanhuksenne haksahda tähän!

Herrajestas että joku repii pelihousunsa jonkun toisen topistä, mitä se sulle kuuluu mitä toiset ostaa ja mitä eivät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Herrajestas että joku repii pelihousunsa jonkun toisen topistä, mitä se sulle kuuluu mitä toiset ostaa ja mitä eivät.
Kyse on nyt ainoastaan ja vain ainoastaan huijauksista. Ei mistään muusta. Huijauksista saa varoittaa muita, vaikka sinä ja muut epärehelliset puhelimyyjät kärsisivät tästä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kohtalotoveri täälläkin. Eli IKINÄ ei enää yhtään mitään ostosta puhelinmyyjältä. Ei vaikka mikä heikko hetki olisi. Ja etenkin tämä hammasharjakauppa on suurta kusetusta. Kalliit harjapäät ja eroon et pääse. Eli kaksi harjapäätä 24,90. Ja niitä tulee pakosti 6 lähetystä. Niillä ylimääräisillä turhilla harjapäillä voit sitten vuorata arkkusi. Olkaa te muut fiksumpia ja kiertäkää tuo huijausfirma kaukaa. Ja huolehtikaa, etteivät vanhuksenne haksahda tähän!
Täällä myös kohtalotoveri. Soitin kun yritin perua seuraavat lähetykset. Ei onnistunut sitten millään. Nyt pakko- naimisissa ko firman kanssa 5 lähetyksen akan vielä . PRKLE!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kohtalotoveri täälläkin. Eli IKINÄ ei enää yhtään mitään ostosta puhelinmyyjältä. Ei vaikka mikä heikko hetki olisi. Ja etenkin tämä hammasharjakauppa on suurta kusetusta. Kalliit harjapäät ja eroon et pääse. Eli kaksi harjapäätä 24,90. Ja niitä tulee pakosti 6 lähetystä. Niillä ylimääräisillä turhilla harjapäillä voit sitten vuorata arkkusi. Olkaa te muut fiksumpia ja kiertäkää tuo huijausfirma kaukaa. Ja huolehtikaa, etteivät vanhuksenne haksahda tähän!
Minulle ensin tuli soitto että kiinnostaako yli 200 EUR harja, jonka saa 19,90 EUR. Kiinnosti, koska olin ajatellut harjan ostoa. Puhelu loppui siihen, muuta kysyttävää ei kuulemma ollut.
Jonkun ajan kuluttua soitti toinen henkilö ja tarjosi harjaa. Puhelun aikana tuli paljon väärää tietoa, joka selvisi minulle vasta jälkikäteen. Vastaavaa harjaa ei löydy netistä, eikä hänen mainitsemistaan kaupoista. Harja osoittautui ihan erilaiseksikin kuin hän siitä kertoi.
En pitänyt yhtään harjasta ja halusin perua harjapäiden jatkotilauksen, mutta eihän se onnistunut. Harjan olisin maksanut, koska oli oma tappioni että olin typerä ja uskoin puhelinmyyjän sanoja.
Harjaa markkinoiva taho on nyt muuttunut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kohtalotoveri täälläkin. Eli IKINÄ ei enää yhtään mitään ostosta puhelinmyyjältä. Ei vaikka mikä heikko hetki olisi. Ja etenkin tämä hammasharjakauppa on suurta kusetusta. Kalliit harjapäät ja eroon et pääse. Eli kaksi harjapäätä 24,90. Ja niitä tulee pakosti 6 lähetystä. Niillä ylimääräisillä turhilla harjapäillä voit sitten vuorata arkkusi. Olkaa te muut fiksumpia ja kiertäkää tuo huijausfirma kaukaa. Ja huolehtikaa, etteivät vanhuksenne haksahda tähän!
Mistä te saatte nuo 2harjaspäätä,meille niitä tuli 4kpl/24,90 eikä tarvitse mitään vuorata 4hlö talous yksi jokaiselle ja nyt sopimus lopunut ja tilataan netistä melkein samaan hintaan,eli oli hyvä kauppa,kone melkein ilmainen yli vuosi käytössä ei mitään moittimista
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyse on nyt ainoastaan ja vain ainoastaan huijauksista. Ei mistään muusta. Huijauksista saa varoittaa muita, vaikka sinä ja muut epärehelliset puhelimyyjät kärsisivät tästä.
Mikäs huijaus tää on jos hammasharjan saa edullusesti!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kohtalotoveri täälläkin. Eli IKINÄ ei enää yhtään mitään ostosta puhelinmyyjältä. Ei vaikka mikä heikko hetki olisi. Ja etenkin tämä hammasharjakauppa on suurta kusetusta. Kalliit harjapäät ja eroon et pääse. Eli kaksi harjapäätä 24,90. Ja niitä tulee pakosti 6 lähetystä. Niillä ylimääräisillä turhilla harjapäillä voit sitten vuorata arkkusi. Olkaa te muut fiksumpia ja kiertäkää tuo huijausfirma kaukaa. Ja huolehtikaa, etteivät vanhuksenne haksahda tähän!
Saitko peruttua tilauksen jotenkin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saitko peruttua tilauksen jotenkin?
Tilauksen saa varmastikin lopetettua, jos tekee sen lain määrittämässä 14 vrk aikana, joka koskee etämyyntiä. Myös hammasharjojen määrää saa muutettua ja tilausväliä pidennettyä, tai vaikka tauolle laittaa muutamaksi kuukaudeksi jos haluaa. Senkun soittaa asiakaspalveluun niin järjestyy. Puhelinnumero löytyy laskusta. Järki käteen ihmiset ja hoitakaa asianne!
Ja kannattaa verrata harjapakettien hintoja. Jo puhelinmyyjä ne kertoi kysyttäessä. kahden harjan paketti on samanhintainen kuin 4kpl paketti. Jos haluaa olla taloudellinen, kannattaa ilman muuta tilata se 4kpl paketti. Sitten tilaus tauolle, jos harjoja on kertynyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikäs huijaus tää on jos hammasharjan saa edullusesti!!!!
Paska kiina harja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä te saatte nuo 2harjaspäätä,meille niitä tuli 4kpl/24,90 eikä tarvitse mitään vuorata 4hlö talous yksi jokaiselle ja nyt sopimus lopunut ja tilataan netistä melkein samaan hintaan,eli oli hyvä kauppa,kone melkein ilmainen yli vuosi käytössä ei mitään moittimista
Mistä sivulta tilaat vaihtoharjoja?
- Anonyymi
Kallis lafka. Varokaa! Ja varoittakaa kaikkia tuttavianne ja sukulaisianne. Pakkomyyntiä. Itse laite vaikuttaa edulliselta, mutta karu hintatotuus paljastuu siitä, kun olet pakotettu ostamaan 6 lähetystä, joissa kussakin isoissa pahvilaatikoissa kaksi pientä vaihtoharjaspäätä, joiden hinta on 24,90. Eka lähetys tulee jo kuukauden kuluttua ja loput joka toinen kuukausi. Eli aivan liian usein. Ja aggressiiviseen perintään menee, jos et maksa. Varoittakaa niitä vanhuksianne ja pitäkää huolta, etteivät tähän haksahda. Ovat keksineet sen, että paketti on juuri sellainen, että se mahtuu postiluukusta sisään (silti on suhteettoman iso paketti) eli ei jää postista noutamatta, mikä tosin olisi heille aivan täysin oikein.
Valehtelevat vielä päin naamaa, että eivät muka huijaa ihmisiä. Tuskin heistä kukaan, jolla on omatunto, kuitenkaan nukkuu rauhaisat yöunet.
Tehkää itsellenne ja perheenjäsenillenne ja vanhuksillenne markkinointikielto maistraattiin. Ei maksa mitään. Ja vaihtakaa kotona asuville dementoituneille vanhuksillenne prepaid, niin loppuu puhelinmyyjien soittelu!
Onko joku jo tehnyt kansalaisaloitteen puhelinmyynnin kieltämisestä? Laitan siihen nimeni heti! - Anonyymi
Ko yritys on kansainvälinen firma, Joka myy hammasharjojen lisäksi mm vitamiineja ja puhelimitse saa asiakaspalveluun yhteyden ja suomeksi palvelua. 0942720622. Itsekin olen kyseisen hammasharjan tilannut, eikä siinä ole mitään kusetusta. Varsin selvästi tuotiin julki, että harja on ilmainen, mutta sitoudut vuoden vaihtopäihin. Harja tulee halvemmaksi, kuin kaupasta ostettuna ja vaikka harhojen hintaa ei verrattaisi, niin vaihtopäätkin edukkaampia, kuin moneen sähköhammasharjaan. Itse olen tilauksen päättänyt määräajan jälkeen, koska ei ole niin montaa kuluttajaa perheessä, mitä vaihtopäitä tulee. Peruutuksenkaan kanssa ei ongelmia.
Kumpa ihmiset kuuntelisivat, mitä puhutaan... Tietysti voit kiistää ostoksesi, mutta melkoisen moni firma käy nykyään puheluiden lopussa tilauksen uudelleen läpi ja tallentaa sen juuri siksi, että ihmiset kiistävät ostoksensa.- Anonyymi
Aika tökeröä. Omaa firmaa saa tietysti markkinoida tyhmille ihan vapaasti.
Kaikkien puhelinmarkkinointia aktiivisesti harrastavien firmojen toiminta perustuu hyväuskoisten asiasta mitään ymmärtämättömien ihmisten kusettamiseen. Ei poikkeuksia!
Ja kuten moneen kertaan on jo aikaisemmin todettu, kaikkia tuotteita saa kaupoista paljon halvemmalla ja vähemmällä vaivalla. Voi ostaa silloin kun tarvitsee ja vain tarvittavan määrän. Ja voi vapaasti valita itselle parhaitsen soveltuvan eikä tyytyä vain huijauksia varten valmistettaviin "merkkituotteisiin", joita ei edes tarvitse. - Anonyymi
Anonyymi
28.02.2020 12:52
taidat olla firman edustaja ja yrität kommentoida ostajana.
Ei lieni mitään järkee tilata sieltä yhtään mitään. - Anonyymi
Kyllä nyt puhut puppua tai sitte et ymmärrä että sinua on kusetettu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika tökeröä. Omaa firmaa saa tietysti markkinoida tyhmille ihan vapaasti.
Kaikkien puhelinmarkkinointia aktiivisesti harrastavien firmojen toiminta perustuu hyväuskoisten asiasta mitään ymmärtämättömien ihmisten kusettamiseen. Ei poikkeuksia!
Ja kuten moneen kertaan on jo aikaisemmin todettu, kaikkia tuotteita saa kaupoista paljon halvemmalla ja vähemmällä vaivalla. Voi ostaa silloin kun tarvitsee ja vain tarvittavan määrän. Ja voi vapaasti valita itselle parhaitsen soveltuvan eikä tyytyä vain huijauksia varten valmistettaviin "merkkituotteisiin", joita ei edes tarvitse.täytyyhän tavallinen harjakin vaihtaa 6parin jälkeen loppuu jos et tilaa uusia ,ja väliä voi harventaa ei joka kuukausi ?
- Anonyymi
ÄLKÄÄ MISSÄÄN NIMESSÄ ALKAKO ASIAKKAIKSI!! Health Group Finland OÜ:n toimesta satelee perusteettomia maksumuistutuksia, vaikka laskun maksu on ollut jo aikaa sitten hoidossa. Nyt asiaa ratkotaan kuluttaja-asiamiehen kanssa.
- Anonyymi
Jos maksumuistutukset ovat perusteettomia, ei niihin edes tarvitse reagoida. Asian voi sitten joskus hoitaa perintäfirman kanssa kertomalla heille laskujen olevan perusteettomia. Heillä tai yrityksellä ei ole mitään mahdollisuutta todistaa noita perustettomia laskuja todellisiksi. Eivät varmasti edes yritä.
Yritys luottaa siihen, että osa hölmöistä uskoo pelottelua maksaa turhiakin laskuja. Älkää maksako! Jos olette itse jossakin vaiheessa töppäilleet ja jättäneet jotain maksamatta tai maksaneet myöhässä, niin tottakai silloin pitää maksaa heti se puuttuva osa korkoineen. - Anonyymi
Mulle tuli palautetuista tuotteista ensin erisuuruisia laskuja en maksanut haaste käräjäoikeuteen johon annoin vastineeni gothia veti haasteensa pois joten hävisivät
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mulle tuli palautetuista tuotteista ensin erisuuruisia laskuja en maksanut haaste käräjäoikeuteen johon annoin vastineeni gothia veti haasteensa pois joten hävisivät
Huijaushan perustuu juuri siihen, että suuri osa ihmisistä ei pysty hoitamaan omia asioitaan asiallisesti ja oikein. Raukat joutuvat vielä maksaaan aina paljon ylimääräistäkin. Yhteiskunta ja tiedotusvälineet puolustavat huijareita. Huijareille ei tule koskaan mitään merkittäviä seuraamuksia eivätkä he joudu maksamaan korvausta tahallisesti aiheuttamastaan vaivasta. Pienikin korvaus tekisi hommasta kannattamattoman.
Jos yhteiskunta ja tiedotusvälineet toimisivat oikein, nuo huijauksethan loppuisivat heti alkuunsa.
- Anonyymi
Itse tilasin loppuvuodesta kyseisen hammasharjan, luulin kuitenkin tilaavani ultraääniharjan mutta kun sain harjan huomasin ettei se ollutkaan sellainen kuin olin puhelun aikana luullut. Päätin palauttaa tuotteen, soitin asiakaspalveluun, sain palautustiedot ja lähetin tuotteen takaisin. Ei epäselvyyksiä. Nyt n.2,5kk jälkeen sain karhukirjeen tuotteesta, etsin laskun ja tajusin että olen hölmöyksissäni unohtanut laittaa laskun mukaan palautuspakettiin, sinne olisi pitänyt täyttää tiedot palautuksesta. Soitin häpeissäni asiakaspalveluun jossa oli ruuhkaa mutta sieltä soitettiin jo 15min sisällä takaisin. Kerroin tilanteen ja asiakasnumerolla katsoi tiedot ja ilmoitti ettei tietenkään tarvitse maksaa ja uskoo että tuote on palautettu, sitä ei vaan ole järjestelmään merkitty koska palautuslappu puuttunut. Aloittajaa tämä tuskin auttaa enään mutta siis palautus on ilmainen jos palauttaa heti hammasharjan, jos sen ottaa, harjoja ei voi palauttaa vaan ne on myös otettava koska ne kuuluu "kokonaisuuteen". Ei siis mitään pahaa sanottavaa asiakaspalvelusta!
- Anonyymi
Täysin uskottavaa hyväuskoisten mielestä! Muut 98 % pitävät tätä tökerönä markkinointiviestinä. Saa vapaasti valita.
- Anonyymi
En usko juttuusi, enkä aio tilata sieltä mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En usko juttuusi, enkä aio tilata sieltä mitään.
Tänään sain puhelun, vastasin kun numero vaikutti normaalilta. Ei ollut tarkoitus tilata ja kuuntelin aikani. Niin ykskaks nainen sanoi kiitos paljon ja lopetti. Eli nyt on vahva epäily että että tekikö tilauksen. Missään vaiheessa en sanonut kyllä. Oikeestaan en ehtinyt sanoa mitään. Kokeilin soittaa mutta numeroon ei juuri nyt saa yhteyttä, normaali käytäntö.

Miksi yrität soittaa heille? Älä osoita olevasi hölmö.
Ihan sama mitä he tekevät. Pääasia on, ettet maksa mistään senttiäkään. Eikä sinun tarvitse edes palauttaa mahdollisia näytekappaleita. Eikä yrittää soittaa heille. Jos mukana on sähköpostiosoite, sinne voit laittaa muutaman viestin, joissa kerrot heidän toimivan todistettavasti epärehellisesti. Osoita olevasi heitä älykkäämpi. Ei ole vaikeaa.
Kyse on huijareista, joten ei tarvitse pelätä mitään! Kuluta ihan vapaasti heidän aikaansa ja rahoja. Luovuttavat 100 %:n varmasti jossakin vaiheessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tänään sain puhelun, vastasin kun numero vaikutti normaalilta. Ei ollut tarkoitus tilata ja kuuntelin aikani. Niin ykskaks nainen sanoi kiitos paljon ja lopetti. Eli nyt on vahva epäily että että tekikö tilauksen. Missään vaiheessa en sanonut kyllä. Oikeestaan en ehtinyt sanoa mitään. Kokeilin soittaa mutta numeroon ei juuri nyt saa yhteyttä, normaali käytäntö.
minä yritin soittaa takaisin seuraavana päivänä mutta tuli vain numero ei ole käytössä
eli numero suljettiin heti kun naisihminen oli saanut päivänhuijaukset täyteen
koko firma on huijauksen ammattilainen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
minä yritin soittaa takaisin seuraavana päivänä mutta tuli vain numero ei ole käytössä
eli numero suljettiin heti kun naisihminen oli saanut päivänhuijaukset täyteen
koko firma on huijauksen ammattilainenMiksi yrität soittaa huijareille? Oikeasti.
Haluatko todistaa heile olevasi hyväuksoinen hölmö? Kaikkien heille soittaneiden yhteystiedot myydään eteenpäin. Arvaatkos miksi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tänään sain puhelun, vastasin kun numero vaikutti normaalilta. Ei ollut tarkoitus tilata ja kuuntelin aikani. Niin ykskaks nainen sanoi kiitos paljon ja lopetti. Eli nyt on vahva epäily että että tekikö tilauksen. Missään vaiheessa en sanonut kyllä. Oikeestaan en ehtinyt sanoa mitään. Kokeilin soittaa mutta numeroon ei juuri nyt saa yhteyttä, normaali käytäntö.
Miten tässä kävi? Tuliko joku perusteeton lasku tai tilaus? Miten toimit?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tänään sain puhelun, vastasin kun numero vaikutti normaalilta. Ei ollut tarkoitus tilata ja kuuntelin aikani. Niin ykskaks nainen sanoi kiitos paljon ja lopetti. Eli nyt on vahva epäily että että tekikö tilauksen. Missään vaiheessa en sanonut kyllä. Oikeestaan en ehtinyt sanoa mitään. Kokeilin soittaa mutta numeroon ei juuri nyt saa yhteyttä, normaali käytäntö.
Onko kaikki joille on tullut lasku siis kuitenkin tilanneet jotain (esim yhden tuotteen ja onkin alkanut tulla lisää) vai onko laskuja tullut ilman minkäänlaista tilausta?
- Anonyymi
Ei kuulu kokonaisuuteen, asiakkaalla on 14päivän palautus ja vaihto oikeus eikä mitään ostopakkoa healt group Finlandiaa koskee suomen lait vaikka Virosta toimivatkin. Kilpailu ja kuluttavirasto on kiinnostunut näistä huijareista ja sieltä voi saada oikeusapuakin
- Anonyymi
Minä en kyllä ymmärrä.., sain hammasharjan ja oon ollu tyytyväinen.
Kutittaa ikeniä ihanasti ja on tehokas harja.
Miks valitatte?
Mulle myyjä ainaki kerto, et kun on tilannu harjan, sen oikea hinta gigantissa on pitkälti yli 200€.
Ja uskon kyllä miks.
Halvempiakin saa, mutteivät oo yhtä tehokjaita kun tuo.
Myyjä myös kertoi, että harjaspäitä tulee 2 kk:n välein, mutta niitten toimitus väliä voi muuttaa ilmoittamalla siitä asiakaspalveluun.
Niit pitää tilata 4 ja sen jälkeen on homma ohi, eikä tarvi maksaa mitään enää.
Mut tuskin harjaspäät jää 4:ään pakkaukseen, jos aikoo hampaitaan harjata??
Mä sain ainaki ihan asialliset tiedot myyjältä. - Anonyymi
Ei oo palautusoikeutta, jos oot paketin avannut.
- Anonyymi
Eikä ole mitään maksupakkoaakaan, jos mitään ei ole tietoisesti tilannut. Eli lopettakaa huijareiden tukeminen! Älkää olko itsekkäitä ja maksako, jos luulette itse pääsevänne näin vähimmällä vaivalla. Ajatelkaa muitakin. Edes kerran elämässänne.
- Anonyymi
Mikä tuo palautus osoite on, kun näemmä kerrotaan se vaan puhelimessa. En ala soitteleen tollaselle!!!
- Anonyymi
Jos palautusehtoja ei ole annettu selkeästi lähetyksen mukana, niin lähettäjä saa kärsiä. Sinun ei lain mukaan tarvitse kuluttaa aikaasi ja rahojasi huijarin salaisen osoitteen selvittämiseen.
Huijaushan perustuu suureksi osaksi siihen, etteivät kaikki ole ihan 100 %:n varmoja siitä, että kyse on huijauksesta! Pelkäävät jotain olematonta. Ei huijareiden laatimilla ehdoilla ole mitään merkitystä. Voit kirjoittaa ruutupaperille omat ehtosi ja erilaiset veloitukset kaikkia eri tilanteita varten.
- Anonyymi
Noh, ei ainakin tähän saakka ole huiattu..
- Anonyymi
Eli ei ole kuulunut mitään tuon puhelun jälkeen? Kertoisitko tänne, mikäli lähettävät perusteetonta laskua..
- Anonyymi
Muistisairas isäni ei edes puhelimessa tajunnut tilanneensa sähköhammasharjan - hänellä on tekohampaat. Olen taistellut jo kuukausia tilauksen peruuttamisen kanssa. Jokaisen tulleen lähetyksen olen lähettänyt välittömästi avaamattomana takaisin. Olen ollut yhteydessä asiakaspalveluun ja peruuttanut tilauksen ja saanut jopa sähköpostilla palautustunnuksen jne infoa. Nytpä sitten isäni alkoi saada perintälaskuja näistä palautetuista tuotteista yksi toisensa jälkeen aina vaan lisättynä uusilla perintäkuluilla. Eikä mitään vastausta valituksiin ei itse yritykseltä eikä perintä yritykseltä Arvatolta - postin palautuskuitithan meiltä siis löytyy. Seuraavaksi edessä valituksen tekeminen kuluttaja-asiamiehelle.
Eli näistä ei pääse millään eroon! Kannattaa todellakin varoa.- Anonyymi
Aiheettomista perintälaskuista ei tarvitse välittää. Riittää yksinkertaisesti kiistää ne. Jos uhkaavat oikeudella, valehtelevat. Kaikki perustuu huijaukseen ja ihmisten pelotteluun.
- Anonyymi
Meillä sama tilanne muistisairaan vanhempani kanssa, kiistin laskut firmaan ja perintään, ei mitään hyötyä. Valitin sitten suoraan Kuluttajaneuvontaan ja sieltä oltiin yhteydessä firmaan, josta tulikin saman tien vastaus että kaikki laskut on mitätöity eikä mitään tuotepalautuksia tarvitse tehdä! Meille siis ehti eka lähetys eli se hammasharja jo tulla ennen kuin peruin loput kestotilauksesta. Veikkaan, että firma on melko tuttu kuluttajaneuvonnalle, sen verran nopeasti eteni tämä valitukseni 😊😊😊
- Anonyymi
Ei tuossa edes tarvita mitään Kuluttajaneuvontaa. Antaa huijarin ja sen perintäfirman ihan rauhassa lähetellä laskuja ja uhkauksia. Eivät mene oikeuteen, jos on yhdenkin kerran kiistänyt alkuperäisen laskun. Eivät ota riskiä. Kaikki perustuu vain pelotteluun. Ja epärehellisyyttä kannattaviin saamattomiin kansanedustajiin!
- Anonyymi
Minä tilasin ja olen erittäin tyytyväinen ollut harjaan. Mielestäni niitä harjoja olisi tullut kovin tiheään ja soitin sitten sinne paikanpäälle ja puhelu oli ystävällistä ja ymmärtäväistä. Ja sainkin heidänkanssa sovittua, että heiltä tulee tänä vuonna vain kolme kertaa ja sitten harjaspäitten automaattinen tilaus loppuu. Pyysin sähköpostiini vielä kirjallisen sopimuksemme ja he lähettivät sen. Kolmen lähetyksen jälkeen ei ole yhtään pakettia tullut ja en ole mitään karhulaskuja saanut.
- Anonyymi
Vain ja ainoastaan vain negatiiviset kokemukset merkitsevät. Se miten "vähän" sinua on huijattu tietämättäsi ei kiinnosta ketään. Suurinta osaahan yritetään saada maksamaan epärehellisin keinoin, vaikkeivat he ole mitään tilanneet. Jos sinua ja muita vapaaehtoisesti rikollisuutta tukevia ei olisi, niin ei olisi huijareitakaan. Mietippä tuota.

"Vain ja ainoastaan vain negatiiviset kokemukset merkitsevät."
Elämänkatsomus tämäkin. ;-) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Vain ja ainoastaan vain negatiiviset kokemukset merkitsevät."
Elämänkatsomus tämäkin. ;-)Kysehän on huijauksista. Miksi edes yrittää puhua jotain huijauksiin liittyvistä positiivisista kokemuksista? Sinun ja muiden huijareiden on tuota tietysti vaikea ymmärtää ja hyväksyä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysehän on huijauksista. Miksi edes yrittää puhua jotain huijauksiin liittyvistä positiivisista kokemuksista? Sinun ja muiden huijareiden on tuota tietysti vaikea ymmärtää ja hyväksyä.
Minkä verran tiedät henkilöstäni ja mahdollisista huijauksistani oi Anonyymi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minkä verran tiedät henkilöstäni ja mahdollisista huijauksistani oi Anonyymi?
Ei minun tarvitse tietää yhtikäs mitään sinusta. Ei voisi vähempää kiinnostaa luuserit.
Annetaan uhrien puhua. Ole sinä hiljaa!
- Anonyymi
Menin kanssa tuommoisen puhelinmyynnin kautta tilaamaan, mutta pian tilaamisen jälkeen tajusin tuon hinnottelun järjettömyyden, joten päätin että peruutan tilauksen sen saapuessa perille. Noin kuukausi siinä meni ennen kuin tuote postilaatikkoon kolahti, ja koska asiakaspalvelunumeroon soittaminen osottautui maksulliseksi, halusin heidän ottavan minuun yhteyttä, etten itse joutuisi maksumieheksi. Jätin siis heidän nettisivujen kautta yhteydenottopyynnön, jonka jälkeen tuli ilmoitus, että he ottavat yhteyttä viimeistään kahden arkipäivän kuluttua. No, eipä kuulunut yhteydenottoa vielä viikonkaan jälkeen, joten päätin sitten lopulta soittaa asiakaspalveluun. Sielläpä oli sitten ruuhkaa kummallakin soittokerrallani. Tiedä sitä sitten oliko oikeasti ruuhkaa vai vain yritys viivyttää yhteydenottoa. Tämän seurauksena laitoin sähköpostia paketissa olleen lapun ilmaisemaan osoitteeseen, fi (at) sonicprocare.com. Viestissä tiedustelin palautusosoitetta ja -tunnusta sekä mainitsin, että jos ei pikaista vastausta ala kuulumaan niin otan yhteyttä kuluttajaneuvontaan. Yllätyksekseni tästä pari tuntia myöhemmin sain vastaussähköpostin, jossa palautusosoite ja -tunnus ilmoitettiin. Huomenna aion tuon palautuksen postiin viedä, ja toivottavasti ei tarvitse tuosta enää kuulla sen jälkeen. Tässä vielä muita helpottamaan nuo palautusosoite sekä palautustunnus. Palautusosoite: PL 9430, 00002 Helsinki. Palautustunnus: 656923. Suosittelen että teette palautuksen jossain Postin palvelupisteessä, jotta saatte lähetyksestä kuitin, jolla voit varmistaa, että kukaan ei voi teitä syytellä paketin lähettämättömyydestä.
- Anonyymi
Muistakaa aina, että aktiivinen puhelinmarkkinointi perustuu aina suunnitelmalliseen huijaamiseen kaikin mahdollisin keinoin. Ei ole olemassa yhtään poikkeusta. Osa ei ikinä huomaa tulleensa huijatuksi. Tämä ei tietystikään todista mitään muuta kuin huijatun tyhmyyden.
Jos joku pystyy nimeämään yhden rehellisen puhelinmarkkinointia harrastavan yrityksen, niin kertokaa yrityksen ja sen omistajan nimi ja kotimaa. Saatte miljoona euroa puhtaana käteen seuraavassa lotossa. Ja vaikka joku kuvitteli yrityksen olevan lähes rehellinen, niin sen palkkaaman puhelinmarkkinointiyrityksn provisiopalkkaiset työntekijät eivät varmasti ole koskaan rehellisiä kuin muutaman päivän ihan alussa. - Anonyymi
Itselläni täysin sama kokemus paitsi että peruutin tilauksen jo heti suraavana päivänä.
Ilmoittivat silloin 20.5 että tilaus peruttu että mitään ei lähetetä. Nyt kuitenkin 10.6
postiluukusta tippui paketti. En avannut edes koko paketti vaan soitin asiakaspalveluun (joka ainakin netin mukaan on ilmainen. (nro: 09-424 7590 ) Sieltä soittivat jonkun tunnin kuluttua takaisin ja sain sähköpostilla palautusohjeet. Vakuuttivat että mitään harjoja eikä laskuja tule jälkikäteen. Tänään vien paketin postiin ja todellakin otan lähetyksestä kuitin. Huh huh. Toivotaan todella että mitään lähetyksiä / laskuja ei tältä firmalta enää tule.... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itselläni täysin sama kokemus paitsi että peruutin tilauksen jo heti suraavana päivänä.
Ilmoittivat silloin 20.5 että tilaus peruttu että mitään ei lähetetä. Nyt kuitenkin 10.6
postiluukusta tippui paketti. En avannut edes koko paketti vaan soitin asiakaspalveluun (joka ainakin netin mukaan on ilmainen. (nro: 09-424 7590 ) Sieltä soittivat jonkun tunnin kuluttua takaisin ja sain sähköpostilla palautusohjeet. Vakuuttivat että mitään harjoja eikä laskuja tule jälkikäteen. Tänään vien paketin postiin ja todellakin otan lähetyksestä kuitin. Huh huh. Toivotaan todella että mitään lähetyksiä / laskuja ei tältä firmalta enää tule....Soitto asiakaspalveluun oli turha ja maksoi sinulle jotain, Olisit aivan hyvin voinut antaa heidän itse hoitaa yhteydenotot ja paketin noutamisen sinulle sopivaan aikaan. Ei sinun tarvitse vaivautua menemän taksilla minnekään postiin ja saamaan koronatartunnan. Pysy kotona.
Heidän kaikki toimintansa on etukäteen suunnniteltua ja tarkkaan laskelmoitua ja perustuu kokemukseen. Jos suurin osa uhreista toimisi järkevästi, niin heidän toimintansa muuttuisi kannattamattomaksi. Huijareille pitää aiheuttaa kustannuksia, ei koskaan päinvastoin.
- Anonyymi
Ei ole palautusosoitetta ja palautustunnusta kuulunut, lupasivat lähettää noin viikko
sitten. Olisi hyvä jos kaikki lähetyksen saaneet palauttaisivat hammasharjan huijarille. - Anonyymi
Nämä sonic procaren myyjät kertoo kyllä puhelimessa ihan tarkkaan a) mitä laite maksaa, b) mitä harjapäät maksaa ja kuinka monta pakkauksessa on c) kuinka monta harjapäätilausta ostaja sitoutuu vastaanottamaan ja maksamaan, d) tuleeko muita kuluja, e) milloin toimitukset alkavat ja miten jatkuvat, f) mitkä on palautusoikeudet ja määräaikaisuuden perumisoikeudet g) mikä on kokonaistilauksen kokonaishinta, h) miten saat asiakaspalveluun yhteyden, jne. Ja kysyä voi jos tuntuu, että joku on epäselvää. Tilaaminen ei ole pakollista. Asiakkaan pitää olla väh.18v. max. 80 v. Ikä kysytään puhelussa. Vanhusten ja muistisairaiden huijaus on järkyttävää eikä sitä pidäkään hyväksyä ja heille toivoisin vahvempaa oikeudellista suojaa. Normaali aikuinen vastaa itse siitä mitä tilaa.
- Anonyymi
Höpö höpö. Kopioitua puppua. Et tiedä yhtikäs mitään mitä eperehelliset provisiopalkkaiset puhelinrobotit tekevät. Vai tiedätkö? Et edes tiedä, mitä itse teet. Toimit toisten ohjattavana robottina.
- Anonyymi
Olen täsmälleen samaa mieltä. Kaikki faktat tuli puhelussa esiin. Hinta varmaan hirvittää, jos ei osaa laskea eikä anna mitään arvoa kaikille niille eduille, joita tällä tuotteella. Ja myyjä vastasi kaikkiin kysymyksiini ja vastaväitteisiini asiallisesti. Tässä ei ole ollut mitään huojausta. Olen tyytyväinen siihen, että minun ei tarvitse muistaa, milloin pitää ostaa uusia harjaspäitä. Kotiin tipahtaa automaattisest neljän kuukauden välein.

Tälläiset markkinointiväen täysin asian vierestä kirjoittamat valheelliset viestit pitäisi lailla kieltää. Aina joku hölmö ei tajua mistä on kysymys. Huijaus on huijaus vaikka joku yksittäinen hölmö ei tajua tulleensa huijatuksi. Ja jos jotain ei oikeasti edes tarvitse huijata, eihän se mitätöi niitä muita oikeita huijauksia.
Todistettavasti ei ole olemassa rehellistä puhelimarkkinointia eikä tietystikään yhtään rehellistä puhelinmarkkinoijaa. Tuohan opetetaan jo peruskoulussa. - Anonyymi
Hehe, mutta mistä tietää mitä laite oikeasti maksaa, jos sitä ei löydy netistä eikä heidän mainitsemistaan kaupoista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hehe, mutta mistä tietää mitä laite oikeasti maksaa, jos sitä ei löydy netistä eikä heidän mainitsemistaan kaupoista?
Kyllä löytyy laite netistä merkkituote!!
- Anonyymi
Erehdyin tilaamaan. Itse hammasharjaan olen tyytyväinen, ei mitään vikaa, voisin ostaa samanlaisen. Mutta myyntitapaan olen erittäin pettynyt eli mulle ei puhelimessa missään vaiheessa kerrottu, että tilaus on määräaikainen. Saatuani ekan paketin tämä kävi ilmi saatteessa. Lisäksi myyjä lupasi toisen laitteen edulliseen hintaan (perheessämme on 6 henkilöä, joten toisen laitteen saaminen oli tilauksen ehto), vieläkään yli 6 kk myöhemmin toista laitetta ei ole saatu. Olen useasti ollut yhteydessä asiakaspalveluun. Halusin myös tietää oliko harjaspäillä värikoodia tai muuta tunnistusjuttua, jotta erottaa toisistaan. Myyjä kysyi kollegalta asiaa, koska itse ei tiennyt tätä. Mitä ihmettä myydä tuotetta jos noin yksinkertaista asiaa ei tiedä myymästään tuotteesta. No kertoi, että on numerot ja kysyin onko numerot kutoseen asti, jotta jokaisella oli omat numerot. Tähän sanoi, että kyllä on. Emmin vieläkin asiasta, koska värit on helpompi erotta. Myyjä ehdotti, että kävisin ostaa värikumi nauhat jostain. Niinkun mitä ihmettä. Suostuin kuitenkin kokeilemaan. Mutta kävi ilmi paketin saatuani, että numerot vain neloseen asti. Valehteli tästä. Lisäksi koska olin avannut paketin, en voinut enää palauttaa. Joo avasin paketin ja totesin, että mukana on yksi laite ja harjaspään numerot neloseen asti. Tämä varmisti asian, että puhelinmyynnistä en ole sen jälkeen tilannut mitään, en edes lehtiä. Vieläkin ärsyttää.
- Anonyymi
Koko toiminta perustuu hyväuskoisten hölmöjen rahastamiseen. Osa ei edes huomaa tulleensa huijatuiksi. Puhdasta tilastomatematiikkaa.
Eivät puhelinmarkkinoijat tai asiakaspalvelijat koskaan tiedä, mitä he ovat markkinoimassa. Uskovat heille jaettuun A4:n tekstiin. Heti jos joku tajuaa mistä on kysymys, tilalle hankitaan uusi. Tai heidät palkataan johonkin esimiestehtävään!
- Anonyymi
Nyt kyllä ärsyttää asiakas-palvelu. Ostin tuon 170e:hammasharjan osamaksulla ja vaihtopäät 1-2kk:n välein. En ole vielä ehtinyt ottaa hammasharjaa käyttöön, mutta vaihtopäitä on ainakin 4. Nyt haluaisin muuttaa vaihtopäiden tilausväliä, viikon olen yrittänyt soittaa asiakaspalveluun - aina kaikki asiakaspalvelijat ovat varattuja ja lopuksi lupaavat soittaa kotiin kahden päivän sisällä. En ole varma ovatko soittaneet, mutta nyt eivät ainakaan useampaan päivään ! Nyt olen laittanut heidän numeronsa eteen firman nimen, niin tiedän, mistä puhelu tulee ! En yleensä vastaa tuntemattomiin numeroihin !Kyllä on erikoista, että tilausväliä ei voi netin kautta muuttaa, kun asiakaspalvelu on joka päivä noin ruuhkautunut ?? Mielestäni tosi huonoa asiakaspalvelua ja pakkomyyntiä !
- Anonyymi
Olet hyväskoinen hölmö. Sinut on saatu koukkuun. Kaikki tietosi myydään myös muille hujareille hyvään hintaan. Olet ns. hyvä asiakas. Sinusta ei luovuta. Teitä ei ole enää Internet-aikana kovinkaan paljon.
Opettele kyttämämään Googlea aina ennen tyhmiä tilauksia. Tutki tuloksia niin kauan, että löydät negatiivisia kokemuksia. Alussa on tietysti huijareiden itse tekemiä arvosteluja ja mainoksia ja muuta puppua harhauttamassa hölmöjä. Niitä päivitetään koko ajan ja Googlelle maksetaan jotain, jotta ne pysyvät kärjessä.
Kaikki puhelinmarkkinointi on aina poikkeuksesetta epärehellistä. Kiistämätön fakta!
- Anonyymi
Olen yrittänyt soittaa kymmeniä kertoja ilman vastausta lähetin 2 viikkoa sitten avaamatta..piti maksaa lähetyskulut ..3.90 tänään tuli uusi jo paketti..yritin soittaa sana "laulu" odottakaa !!! Te kurjoitatte että paketin saa lähettää 14 päivän sisällä kuten asiaan kuuluu...HALUAN kuulla versiomme miksi teille ei saa yhteyttä ja miksi lähetyksen joutuu maksamaan vaikka sanotte lähetys on ILMAINEN..odotan vastausta
- Anonyymi
Ei sinun mitään pidä maksaa. Kysehän on vain osaamattomien hyväuskoisten avuttomien hölmöjen huijaamisesta. Ei ole rikos pytää ihmisiltä erilaisia lahjoituksia ja avutuksia. Maksu on aina vapaaehtoinen, jos et ole tietoisesti jotain maksullista tilannut. Sinä päätät asiasta. Ei koskaan huijari.
- Anonyymi
Minä tilasin puhelinmyyjältä vain harjan päineen. En todellakaan tilaisi niin kalliita lisäharjoja, jos hinta olisi minulle edes ilmoitettu. Tilattu puhelusta nauhoite. Ensin kuuntelevat sen itse... jos ennustan oikein ... nauhaa saatetaan manipuloida. Tiedän itseni, etten tilaa mitään noin kallista, jos se ilmoitetaan. Muistan sanoneeni, etten halua naimisiin minkään harjojen kanssa. Myyjä ilmoitti, että ne voi peruuttaa, ja näin yritin, mutta olen nyt siis naimisissa niiden harjaspäiden kanssa. Kuluttaja-asiamies saa jatkaa tästä.
- Anonyymi
Voit myös hoitaa homman ihan itse. Peruuta kaikki äläkä maksa enää euroakaan. Kirjoita paperille omat ehtosi ja vetoa niihin! Jos peruminen ei onnistu, se ei ole sinun ongelmasi.
Ei huijareille tarvitse maksaa mitään eikä heidän puheitaan tai tekstejään uskoa. Jollakin puheluäänitteellä ei ole mitään todistusvoimaa.
- Anonyymi
Itsekkin tuli tilattua tuo hammasharja kun puhelinmyyjän kautta. Pakettia odottaessa (taisi olla melkeenpä 2viikkoa..) löysin palstan ja kokemusten perusteella pelästyin että mihinkähän taas tuli lähdettyä mukaan. Soitin asiakaspalveluun heti seuraavana päivänä ja kukaan ei vastannut vaikka jonotin monta minuuttia. Siinä kohtaa olin jo ihan varma että tulin huijatuksi, mutta muutaman tunnin päästä yllätyksenä asiakaspalvelija soittikin takaisin. Kerroin että haluan perua kaupan ja nuoren kuulonen naishenkilö kehui tietenkin omaa tuotetta niinkuin kaikki yrityksen edustajat tekevätkin mutta samalla tuntui ymmärtävän myöskin huoleni sitoutumisesta ja kalliista hinnasta. Sain häneltä hyvän tarjouksen, joten hyväksyin sen ja otin laitteen käyttöön. Samaa mieltä olen että turhan kalliita ovat nuo jatkoterät hammasharjaan, mutta ihan ymmärrettävää ettei kallista tuotetta voi antaa halvalla hinnalla ihan vain hyväntekeväisyyden vuoksi, vaan jotain kautta yrityksen on saatava tuottoa. Lopetin tilaukseni jo valmiiksi sovitun määrän jälkeen ettei yhtäkään lähetystä tai laskua tule ylimääräisenä. Eilen kokeilin hammasharjaa ensimmäistä kertaa ja olen siihen kyllä ihan tyytyväinen. Vielä varmuuden vuoksi pyysin sähköpostiini kirjallisena kaikki sovitut asiat jotta pystyn sillä todistamaan puoleni mikäli yrityksen kanssa asiat ei mene niinkuin sovittu...
- Anonyymi
Tää on ihan uskomaton ketju. Kirjoitustyylistä päätellen yhtiön edustaja käy itse kehumassa toistuvasti täällä laitteen akunkestoa ja myyntiä, samaan aikaan näiden huijareiden laskuja käsitellään kuluttajaviranomaisvalituksina ja käräjäoikeuksissa.
Postimyynnissä on AINA peruutusoikeus eli vaikka olisit tilannut puhelimitse mitä, ensimmäisen paketin voi palauttaa ja perua. Laitetta näyttäisi olevan myynnissä wishillä hintaan 9.95, eli toi väite hammasharjan hinnastakin on totaalista roskaa...- Anonyymi
Puhelinmarkkinoinnin tarkoituksena on aina huijata ja yrittää löytää hyväuskoisia hölmöjä uhreja, jotka eivät osaa pitää kiinni oikeuksistaan. Tuohon tarvitaan miljoonia soittoja.
- Anonyymi
Ostin puolivuotta sitten sonic procare hammasharjoja 2 kpl. Asiakaspalvelija selkeästi sanoi, että sitoudun vuodeksi ostamaan harjoja ja sitten voi lopettaa tilauksen. Lisäksi hammasharjavarrella ( ladattavalla) on lifetime takuu...
OLEN OLLUT ERITTÄIN TYYTYVÄINEN.. on miljoona kertaa parempi kuin pyörivä hammasharja. Lisäksi hammastarkastuksen yhteydessä todettiin että hammaskiveä oli todella vähän eli sonic hammasharja auttanut perhettämme myös tämän vaivan vähentämisessä. Suosittelen... ei ole huijausfirma, lisäksi harjojen lähetysväliä voi muuttaa. Muutin sen niin että lähettävät uudet harjat 4 kk välein!- Anonyymi
Valehtelet. Sinä et voi tietää, mitä puhelinmyyjät asiakkaille kertovat. Et vaikka olisit koko puljun omistaja. Tästä tökeröstä mainoksesta päätellen taidat kyllä olla vain joku markkinointiharjoittelija.
- Anonyymi
Jokaisella on oikeus perua kauppa 14 vrk:n sisällä. Eli täällä taas ulistaan ihan turhasta. Itse olen ollut todella tyytyväinen Sonic Procare hammasharjaan. On paljon parempi tuote kuin pyörivä sähkäri, lisäksi pitää tehokkasti hammaskiven minimissään mitä ei mitkään Oral B sähkärit oke tehneet!
Sonic on paras ja edullisin mitä olen käyttänyt ...- Anonyymi
Sinäkin valehtelet. Sinä et voi tietää, mitä puhelinmyyjät asiakkaille kertovat. Et vaikka olisit koko puljun omistaja. Tästä tökeröstä mainoksesta päätellen taidat kyllä olla vain joku toinen markkinointiharjoittelija. Montako teitä on yhteensä?
- Anonyymi
miksi ei löydy palautuskoodia mistään antakaa se nyt jo tietoon
- Anonyymi
missä viipyy palautuskoodi
- Anonyymi
Ei huijarit halua höppänöiden mitään palauttavan. Tulisi vain tappiota.
Pitää osata hoitaa palautukset ja muut valitukset muulla tavalla.
- Anonyymi
kyllä on kokemusta juu, ikävä kyllä.. huijausta on, ainakin hinnan suhteen. Hammasharja joku sonicare tms. nimeltään vaikutti kyllä hyvältä ja tuntui, ettei mikään jynssäri ole puhtaamman tuntuiseksi saanut hampaita.
19.90e maksoi hammasharja ja laturi 2 vaihtopäätä. Lisäksi kauppaan kuului että pitää tilata 6x 2kpl vaihtopääpaketteja hintaan 24.90e. yht. siis n.170e tulee hinnaksi!!!. Myyjä sanoi, että pari Vastaavaa vaihtopäätä maksaa kaupassa n.49 e! että heidän kautta saan vielä tilauksen määräajan umpeuduttua hammasharjan päät 24.90e/ 2 kpl. oli kyllä taitava myyjä.
Olisinpa minä ääliö kattonut päivää aikasemmin, ennen kun postiluukusta tulleen paketin avasin, että TÄYSIN samanlainen hammasharja TÄYSIN samoilla toiminnoilla ja harjaspäillä naurettavan halpa mäntsälän e- Villestä tilattuna ja hammasharjanpäitäkin muuten saa tilattua parin kpl:een paketin vajaa 6 e hintaan.. Aivan sama laite. nimi vaan eri🤦🏼♀️🤦🏼♀️🤦🏼♀️🤬🤬.
Kyllä v###u pännii.- Anonyymi
Eli siis tuolla aivan sama hammasharja, mikä minulle kotiin kannettiin..
https://www.e-ville.com/fi/181-hammasharjat/30612-sonic-ultraaanihammasharja.html?gclid=Cj0KCQiAmfmABhCHARIsACwPRAA5_g8YJxcz3UIkq8JiFKmHqnccVx5kD-TuigNMAmHHhIY-i34jGvMaAv0wEALw_wcB
- Anonyymi
en haluaisi enää irtohammasharjoja healt groupilta mutta en saaminkäänlaista yhteyttä heihihn.Siis mitä teen?
- Anonyymi
en halua enää irtohammasharjoja healt groupilta mutta en saa millään peruttua jatkotilausta enkä saa heihin yhteyttä.siis mitä tehdä?
- Anonyymi
Pyydä edunvalvojaasi hoitamaan homma.
Riittää lähettää pari peruutusviestiä jonnekin ja laittaa ne talteen. Sitten vaan jätät laskut maksamatta ja kiistät kaikki perintäkirjeet yms. Kaikki tietävät huijauksen idean. Eivät mene oikeuteen.
- Anonyymi
Multa oli mennyt ohi tieto, että harjapäiden tulo pitää itse peruuttaa. Nyt sen älysin, mutta puh ei vastaa, jotta pääsisin peruuttamaan. Voisin pian perustaa oman hammasharjapäämyymälän:)
- Anonyymi
Aikuiset ihmiset oikeasti kehoittaa jättää laskut maksamatta? Jos tilaukseen kuuluu 6 harjapakettia niin eikö se silloin ole kuusi harjapakettia :D hohhoijaa nyt taas, parempi kun ette tilaa puhelimitse mitään jos ette ymmärrä tilauksianne
- Anonyymi
Taas puhelinmyyjä vauhdissa. Valehtelua ja asioiden tahallista vääristelyä ihan kurssin mukaisesti.
Kyse on tyhmien huijauksesta. Aina. Ei poikkeusta!
- Anonyymi
Tällaiset palautustiedot oli tuolla ylempänä ketjussa PL 9430, 00002 HKI. Palautustunnus 656923. Itselläni tuli juuri vuosi täyteen ja tänään jätin yhteydenottopyynnön laskussa olevaan puhelinnumeroon, joka löytyy myös sonicprocaren nettisivuilta. Myös nettiosoite laskussa. Tarkoitukseni lopettaa harjapäiden toimitus. Katsotaan, miten käy. Tähän asti ei valittamista. Homma toiminut, kuten puhelimessa sovittiin.
- Anonyymi
Älä ikinä missään tilanteessa yleistä omia (tai keksittyjä) kokemuksiasi toisten huijatuiksi tulleiden aitoihin kokemuksiin. Jokainen tapaus on erilainen. Uhrit valitaan tarkasti.
Kaikkein hyväuskoisimmat hölmöt tekevät itse tilauksen ja maksavat vuosia turhasta ja ovat tyytyväisiä eivätkä ikinä saa tietää tulleensa huijatuiksi. Heidän kokemuksensa eivät kuulu tälle palstalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä ikinä missään tilanteessa yleistä omia (tai keksittyjä) kokemuksiasi toisten huijatuiksi tulleiden aitoihin kokemuksiin. Jokainen tapaus on erilainen. Uhrit valitaan tarkasti.
Kaikkein hyväuskoisimmat hölmöt tekevät itse tilauksen ja maksavat vuosia turhasta ja ovat tyytyväisiä eivätkä ikinä saa tietää tulleensa huijatuiksi. Heidän kokemuksensa eivät kuulu tälle palstalle.Haha näitä hammasharjoja oli todella helppo myydä kun sai valehdella suunsa ympäri puhelimessa. Ilmaista rahaa käytännössä :) KIITOS KAIKILLE!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haha näitä hammasharjoja oli todella helppo myydä kun sai valehdella suunsa ympäri puhelimessa. Ilmaista rahaa käytännössä :) KIITOS KAIKILLE!
Ja suuri osa ei ole vieläkään pystynyt lopettamaan "tilaustaan". Perikunta saa maksaa viimeiset laskut ja perintäkulut.
- Anonyymi
Jos olisi hyvä tuote, olisi järkevää myydä useammassa kaupassa aivan julkisesti.
Niin kaikki muut laatumerkit menettelee. - Anonyymi
Hei onko kellään tietoa palautus osoitteesta ? Ei ole vielä 14vrk mennyt mutta en saa puhelimitse kiinni..
- Anonyymi
Kyllä ne yhteystiedot sinullekin selviävät, kun 14 vrk on mennyt.
Joko ymmärrät, mihin kaikki perustuu? Kaikki yhteystiedot on kaikkien saamiesi lähetysten mukana. Jos ei ole, niin voit jättää kaikki laskut maksamatta ja vedota lähettäjän tahalliseen virheeseen. Sinua pidetään hyväuskoisena hölmönä, joka maksaa kaiken mitä pyydetään ja kuvittelee itse toimineensa jotenkin väärin.
- Anonyymi
Minä halusin palauttaa tuotteen, eikä onnistunut. Nyt olen saanut nuo extrat vaihtopäät ja nyt yritän saada tämä vaihtopää tulaus pysäytetty.
- Anonyymi
Usko jo, pelkkä halu ei riitä. Palautuksen pitää onnistua helposti myös sinulta. Jos ei onnistu, kyse on huijauksesta. Älä maksa mitään ja kiistä kaikki laskut ja perintäkirjeet. Älä luovuta.
- Anonyymi
Vaihtopäitä kannattaa tilailla kiinanmaalta AliExpressistä, löytyy kyllä kun harjan pohjasta löytyvän"sarjanumeron" SN903 sinne kirjoittaa. Löytyy pehmeitä ja standardeja. Koneenkin saa uuden sieltä yleensä noin 30€ (jatkuvat -70 alennukset). Souness vaan lukee kyljessä, mutta sama harja. Itseasiassa nyt kirjoitushetkellä ei ole alennuksia käynnissä (pitää nostaa hintaa niin saadaan paremmat prosentit alkavaan kampanjaan :D) (ja ei ole mikään maksettu mainos, olen vain tyytyväinen sounessin asiakas)
- Anonyymi
ÄLKÄÄ sekoittako Sonic procare Health Group Finland yritystä Suomen Terveystukkuun
--------------------------------------------------------------
Suomen Terveystukkuun peruutusta EI voi lähettää soitettuun numeroon
-koska myyjä on soittanut teille tietokoneen kautta, johon ei tule tekstiviestit läpi.
Toimikaa nopeasti.
Teillä on laillinen oikeus perua puhelintilaus ajassa 14vrk.
Ellette siinä ajassa toimi - -niin en osaa neuvoa eteenpäin (kone tulee varmuudeks peruutusajan jälkeen ja harjaspäät tulee ja tulee...ja tilaaja maksaa......ellei halua oikeuteen )
------------------------------------------
Suomen Terveystukku.
Tässä heidän yhteystiedot puh; 09 4270 4443
sekä sähköposti [email protected]
Ei kannata soittaa.
Laittakaa s-postia että jää kirjallinen todiste.
Vastaavat kyllä s-postiin nopeaan- Anonyymi
"-koska myyjä on soittanut teille tietokoneen kautta, johon ei tule tekstiviestit läpi."
Minä lähettelen joka päivä tekstiä ja lähes kaikki tietokoneelta.
tietokoneelta on helppo lähettää viestejä. Siis tavallisia tekstiviestejä. Puhelimen tekstiviesteihin.
En tarkoita mitään whatsapp viestejä.
- Anonyymi
ÄLKÄÄ sekoittako Sonic procare Health Group Finland yritystä Suomen Terveystukkuun
- Anonyymi
Kyllä se toinen huijaa paremmin ja enemmän.
- Anonyymi
Onko muka Terveystukku joku suosikkisi, minä pysyn Terveystukusta kaukana. Ei ole hyviä kokemuksia.
- Anonyymi
Minkälaiset ihmiset sotkeentuu näihin, veikkaan että helkutin moni maksaa myös kaikenlaisia rahoja joiden takia näitä kehitellään. Eli että ihmiseltä saadaan rahaa
En voi kun nauraa teille.- Anonyymi
"Minkälaiset ihmiset sotkeentuu näihin"
Voi voi. Et tiedä kaikkea.
Esim postilakon aikana tulleet ja viivästyneet tilaukset oli pakko lunastaa ja maksaa.
Kuluttaja-asiamies otti kantaa että postilakon takia 14 vrk valitusaika mennyt ja sitä 14 vrk ei voi jatkaa.
Hieman tökerästi selitetty, mutta kuluttaja-asiamies oli myyjien puolella.
Naura sitten vasta kun on oikeaa tietoa.
Vain media kohulla uhkalulla saimme asian hoidettua. Nyt on alkoo yli 2, joten vaikeaa sanatus.
- Anonyymi
Olipa yllätys, kun taas tuli harjalähetys vaikka 7/21 piti olla viimeinen!!! Palautukseen menee!!!
- Anonyymi
Ei huijareiden ilmaisia huijauslähetyksiä tarvitse palauttaa eikä tietysti maksaa.
Jos palutus maksaa heille enemmän kuin tuoteen arvo heille, tietysti kannattaa hiukan kiusata ja palauttaa tuote.
- Anonyymi
Hyvin on harja toiminut 2 vuotta. Ainoa ärsyttävä on tuo harjapäiden jatkuva toimitus, ei niitä tavitse oikeasti jatkuvasti vaihtaa. Ei tuo harjapäiden 24,90 niin kauhea hinta ole E-villessa sama tuote on n. 17,90. En koe tulleeni huijatuksi, kaikki on toiminut niin kuin puhelimessa sovittiin. Ehdottoman hyvä puhdistustulos! Hammaslääkärikin totesi, että hampaat on puhtaat, mitä ei ole ennen tapahtunut.
- Anonyymi
Tyhmiä on helppo huijata.
Tyhmiä on kuitenkin niin vähän, että myös muita on yritetty huijata.
Tässä ketjussa keskustellaan huijauksista eikä siitä, ettei joku tajua tulleensa huijatuksi ja voi sillä varjolla mainostaa huijaria. - Anonyymi
"En koe tulleeni huijatuksi, kaikki on toiminut niin kuin puhelimessa sovittiin"
Joo, kauppias ei tosiaan koe tulleensa huijatuksi.
- Anonyymi
Kiitos teille, kun sain uudet harjat pitkän haeskelun jälkeen! En olisi varmaan löytänyt uusia harjoja, ellei Tiina Pirhonen Hakunilan Hammaslääkäriasemalta olisi näitä löytänyt, kiitos hänelle! Seppo Laitala
- Anonyymi
Peruin juuri harjapäiden toimituksen. Numerosta vastattiin n. 1 min odottelun jälkeen, jonotusaika ilmoitettiin automaattisesti ja kaikki muukin toimi hienosti ja harjakin toimii edelleen kahden vuoden jälkeen hienosti. Enpä oikein ymmärrä mikä näitä huutelijoita täällä riivaa? En koe olevani tyhmä (Vaikka olen insinööri) En koe olevani huijattu (vaikka olen ostanut puhelinmynnistä) Enemmänkin epäilen joiden toisten ymmärtämisen tasoa, esimerkiksi kuullun ymmärtäminen taitaa olla monelle vaikeaa.
- Anonyymi
Mitä merkitystä sillä on, ettei sinua ole huijattu? Mieti hetki. Olet ihan itse vapaaehtoisesti tilannut jotain ja suostunut maksamaan ylihintaa jostain. Ei ole kiellettyä olla tyhmä ja laiska.
Nyt keskustellaan niistä, jotka eivät ole tilanneet mitään ja joita on huijattu tai yritetty huijata.
Mikä on vaikea ymmärtää? Koko hommahan perustuu huijaamiseen. Ei olisi muuten kannattavaa. Et sinä koko firmaa pysty elättämään.
Lopeta omaan napaasi tuijottaminen ja aikuistu! Olet vain yksi yksittäinen höppänä miljoonien ihmisten joukossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä merkitystä sillä on, ettei sinua ole huijattu? Mieti hetki. Olet ihan itse vapaaehtoisesti tilannut jotain ja suostunut maksamaan ylihintaa jostain. Ei ole kiellettyä olla tyhmä ja laiska.
Nyt keskustellaan niistä, jotka eivät ole tilanneet mitään ja joita on huijattu tai yritetty huijata.
Mikä on vaikea ymmärtää? Koko hommahan perustuu huijaamiseen. Ei olisi muuten kannattavaa. Et sinä koko firmaa pysty elättämään.
Lopeta omaan napaasi tuijottaminen ja aikuistu! Olet vain yksi yksittäinen höppänä miljoonien ihmisten joukossa.Mitä merkitystä sillä on, että itse koet tulleeksi huijatuksi (et vain kuunnellut mitä sinulle puhelimessa sanottiin TAI yrität tarkoitushakuisesti mustamaalata yritystä). Se että itse koet tulleeksi huijatuksi ei tarkoita sitä, että kyseessä on huijaus.
Itse kuuntelin myyntipuheen, missä selkeästi sanottiin kyseessä olevan määräaikainen sitova sopimus. Kerrottiin selkeästi, mikä tuote kyseessä ja paljonko tilauspaketti sisältää ja hinta. Kerrottiin myös selkeästi, että jos puhelun jälkeen muuttaa mielen niin ensimmäisen paketin voi palauttaa.
Vaihtoharjoja eittämättä tuli liikaa kun en niin usein vaihda harjoja, mutta päätin tilauksen määräaikaisuuden päättyessä /tilaukseen kuuluvan pakettimäärän täytyttyä ja nyt käyttelen rauhassa loput vaihtopäät ja sitten mietin jatkon. Tarjosivat tauottamisvaihtoehtoakin, mutta siihen en tarttunut. Tilaus päättyi sovitusti.
Lopeta järkevien ihmisten mollaaminen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä merkitystä sillä on, että itse koet tulleeksi huijatuksi (et vain kuunnellut mitä sinulle puhelimessa sanottiin TAI yrität tarkoitushakuisesti mustamaalata yritystä). Se että itse koet tulleeksi huijatuksi ei tarkoita sitä, että kyseessä on huijaus.
Itse kuuntelin myyntipuheen, missä selkeästi sanottiin kyseessä olevan määräaikainen sitova sopimus. Kerrottiin selkeästi, mikä tuote kyseessä ja paljonko tilauspaketti sisältää ja hinta. Kerrottiin myös selkeästi, että jos puhelun jälkeen muuttaa mielen niin ensimmäisen paketin voi palauttaa.
Vaihtoharjoja eittämättä tuli liikaa kun en niin usein vaihda harjoja, mutta päätin tilauksen määräaikaisuuden päättyessä /tilaukseen kuuluvan pakettimäärän täytyttyä ja nyt käyttelen rauhassa loput vaihtopäät ja sitten mietin jatkon. Tarjosivat tauottamisvaihtoehtoakin, mutta siihen en tarttunut. Tilaus päättyi sovitusti.
Lopeta järkevien ihmisten mollaaminen.Et ymmärrä suomen kieltä. Et pysty ajattelemaan loogisesti.
Olet aivopesty valehteleva puhelinmarkkinoija. Et ole järkevä ihminen. Pelkkä puhelinrobotti. Etkä ole yksin.
Sinun keksityillä positiivisilla omilla kokemuksilla ei ole mitään merkitystä. Eivät mitenkään kumoa muiden huijauksia. Oletko eri mieltä? Vai soitatko vain suutasi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et ymmärrä suomen kieltä. Et pysty ajattelemaan loogisesti.
Olet aivopesty valehteleva puhelinmarkkinoija. Et ole järkevä ihminen. Pelkkä puhelinrobotti. Etkä ole yksin.
Sinun keksityillä positiivisilla omilla kokemuksilla ei ole mitään merkitystä. Eivät mitenkään kumoa muiden huijauksia. Oletko eri mieltä? Vai soitatko vain suutasi?Sanoisin, että sinulla looginen ajattelu tökkii. Miksi kuvittelet kaikkien positiivisten kokemusten olevan keksittyjä. Hanki elämääsi muuta sisältöä. Elämä ei ole pelkkää negatiivisuutta.
Loogisesti ajattelevat huomaavat, että olet yli vuoden ajan roikkunut tässä keskustelussa ja ylläpitänyt epäterveellistä negatiivisuutta. Taidatkin olla pelkkä trolli. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanoisin, että sinulla looginen ajattelu tökkii. Miksi kuvittelet kaikkien positiivisten kokemusten olevan keksittyjä. Hanki elämääsi muuta sisältöä. Elämä ei ole pelkkää negatiivisuutta.
Loogisesti ajattelevat huomaavat, että olet yli vuoden ajan roikkunut tässä keskustelussa ja ylläpitänyt epäterveellistä negatiivisuutta. Taidatkin olla pelkkä trolli.Miksi haukut aina muita omasta ymmärtämättömyydestäsi?
Nyt puhutaan ainoastaan ja vain ainoastaan negatiivisista kokemuksista. Jos joku ei tajua tulleensa huijatuksi, sillä ei ole mitään merkitystä. Vielä vähemmän merkitystä on jollakin positiivisella kokemuksella. Niitähän pitää aina olla, jotta homma jatkuisi.
Joku tajusit.
Ööö valoja päälle? Mullekkin soitetiin ensin, että olenko kiinonstunut 40e hintaisesta uuden teknologina harjasta. Vastasin kyllä. Sitten kun myyjä soitti, ja sanoin että tilaan, hän äänikuittia tehdessä kertoi ETTÄ HARJAT MAKSAVAT TUON LÄHELLE 200E. Välittömästi keskeytin tilauksen ja peruin. Ihan takuu varmasti jokaiselle teillekkin myyjä kertoi noitten harjojen hinnat. Miksette kuuntele loppuun ?
- Anonyymi
Et tiedä asiasta yhtikäs mitään. Tuijott vain omaa napaasi.
- Anonyymi
Yhtä kommenttia varten olet tehnyt nimimerkin.
𝐞𝐢𝐤𝐨̈𝐬 𝐭𝐚̈𝐬𝐬𝐚̈ 𝐨𝐥𝐞 𝐣𝐨 𝐩𝐚̈𝐚̈𝐭𝐞𝐭𝐭𝐲 𝐞𝐭𝐭𝐚̈ 𝐲𝐥𝐞𝐢𝐧𝐞𝐧 𝐦𝐢𝐞𝐥𝐢𝐩𝐢𝐝𝐞 𝐨𝐧 𝐞𝐭𝐭𝐚̈ , 𝐞𝐢 𝐨𝐥𝐞 𝐯𝐢𝐢𝐬𝐚𝐬𝐭𝐚 𝐨𝐬𝐭𝐚𝐚 𝐡𝐚𝐫𝐣𝐨𝐣𝐚.
- Anonyymi
Olen ollut n. 4 v. "naimisissa" tämän firman kanssa. Ei pääse millään irti. Älä vaan tilaa mitään.
- Anonyymi
Tilauksen voi peruuttaa puhelimella tai sähköpostitse koska vain. Vaatii vähän vaivaa ja osaamista. Kysy neuvoa joltakin tutulta.
Kun peruutus on tehty, ei tarvitse enää maksaa mitään eikä edes palauttaa tuotteita. Riittää kiistää kaikki laskut. Älä pelkää uhkauksia.
- Anonyymi
Pakko voide perua 14 vrk aikana. Suomen lakia ei voi heikentää.
- Anonyymi
Runsaasti kokemuksia lukekaa ensin.
𝑴𝒚𝒚𝒋𝒂̈𝒏 𝒐𝒏 𝒎𝒚𝒚𝒏𝒕𝒊𝒑𝒖𝒉𝒆𝒍𝒖𝒔𝒔𝒂 𝒌𝒆𝒓𝒓𝒐𝒕𝒕𝒂𝒗𝒂 𝒔𝒆𝒍𝒗𝒂̈𝒔𝒕𝒊 𝒋𝒂 𝒚𝒎𝒎𝒂̈𝒓𝒓𝒆𝒕𝒕𝒂̈𝒗𝒂̈𝒔𝒕𝒊 𝒕𝒊𝒍𝒂𝒖𝒌𝒔𝒆𝒏 𝒔𝒊𝒔𝒂̈𝒍𝒕𝒐̈ 𝒋𝒂 𝒎𝒊𝒕𝒆𝒏 𝒔𝒐𝒑𝒊𝒎𝒖𝒌𝒔𝒆𝒏 𝒗𝒐𝒊 𝒊𝒓𝒕𝒊𝒔𝒂𝒏𝒐𝒂.
𝑻𝒖𝒕𝒖𝒔𝒕𝒖𝒎𝒊𝒔𝒆𝒅𝒖𝒏 𝒔𝒊𝒋𝒂𝒂𝒏 𝒐𝒏 𝒆𝒓𝒊𝒕𝒚𝒊𝒔𝒆𝒔𝒕𝒊 𝒌𝒐𝒓𝒐𝒔𝒕𝒆𝒕𝒕𝒂𝒗𝒂 𝒌𝒖𝒍𝒖𝒕𝒕𝒂𝒋𝒂𝒍𝒍𝒆, 𝒆𝒕𝒕𝒂̈ 𝒌𝒚𝒔𝒆𝒆𝒔𝒔𝒂̈ 𝒐𝒏 𝒌𝒆𝒔𝒕𝒐𝒕𝒊𝒍𝒂𝒖𝒔. 𝑻𝒊𝒆𝒅𝒐𝒕 𝒐𝒏 𝒂𝒏𝒏𝒆𝒕𝒕𝒂𝒗𝒂 𝒆𝒏𝒏𝒆𝒏 𝒌𝒖𝒊𝒏 𝒌𝒖𝒍𝒖𝒕𝒕𝒂𝒋𝒂 𝒎𝒚𝒐̈𝒏𝒕𝒚𝒚 𝒕𝒊𝒍𝒂𝒖𝒌𝒔𝒆𝒆𝒏 𝒆𝒊𝒌𝒂̈ 𝒎𝒂𝒊𝒏𝒊𝒕𝒂 𝒌𝒆𝒔𝒕𝒐𝒕𝒊𝒍𝒂𝒖𝒌𝒔𝒆𝒔𝒕𝒂 𝒗𝒂𝒊𝒏 𝒑𝒖𝒉𝒆𝒍𝒖𝒏 𝒍𝒐𝒑𝒖𝒔𝒔𝒂 𝒕𝒊𝒆𝒕𝒐𝒋𝒂 𝒌𝒆𝒓𝒓𝒂𝒕𝒆𝒔𝒔𝒂
𝑴𝒚𝒚𝒋𝒂̈ 𝒆𝒊 𝒎𝒚𝒐̈𝒔𝒌𝒂̈𝒂̈𝒏 𝒗𝒐𝒊 𝒕𝒊𝒍𝒂𝒖𝒔𝒗𝒂𝒉𝒗𝒊𝒔𝒕𝒖𝒌𝒔𝒆𝒔𝒔𝒂 𝒑𝒐𝒊𝒌𝒆𝒕𝒂 𝒑𝒖𝒉𝒆𝒍𝒊𝒎𝒆𝒔𝒔𝒂 𝒔𝒂𝒏𝒐𝒎𝒊𝒔𝒕𝒂𝒂𝒏 𝒂𝒔𝒊𝒐𝒊𝒔𝒕𝒂 𝒕𝒂𝒊 𝒌𝒐𝒓𝒗𝒂𝒕𝒂 𝒔𝒊𝒊𝒏𝒂̈ 𝒎𝒚𝒚𝒏𝒕𝒊𝒑𝒖𝒉𝒆𝒍𝒖𝒏 𝒑𝒖𝒖𝒕𝒕𝒆𝒊𝒕𝒂.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1701ca2d-edea-406c-809e-568fa36dce33
https://www.kkv.fi/ajankohtaista/tiedotteet/health-group-finlandin-super-living-productsin-ja-vitaelife-pharman-puhelinmarkkinoinnista-runsaasti-ilmoituksia/ - Anonyymi
"KKV varoittaa hämäristä sähköhammasharjakaupoista – kuluttajat ovat tilanneet edullisen harjan, mutta kotiin on alkanut tulla vaihtopäitä"
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/9adbb52f-d72f-5eba-bfb4-6f1efb166c15 - Anonyymi
Älä vaan tilaa. Olen ollut tämän paskayhtiön kanssa tekemisissä 3 vuotta. Eroon ei pääse, laittavat vaan lisää harjoja vaikka laite ei enää toimi. Keksivät aina vaan uusia selityksiä. EI MISSÄÄN NIMESSÄÄ SAA OSTAA PUHELINMYYJÄLTÄ, SAA HALEVEMMALLA KAUPASTA. EIKÖ OLE VUOSIA KIINNI PETOS FIRMASSA.
- Anonyymi
Jos peruminen ei onnistu mitenkään järkevälä vaivalla, voit jättää laskut maksamatta.
Ongelma siirtyy huijarille. Eivät voi pakottaa sinua maksamaan.
Ei tarvitse odottaa vuotta ja maksaa turhasta ja tukea rikollisuutta. Laskut voi aina kiistää heti, jos perruutus ei onnistu vaivatta.
Huijareiden selityksistä ja uhkailuista ei tarvitse välittää pätkääkään. Ne kannattaa kyllä tallettaa jonnekin. Koko ajan on oltava tiukkana ja huijareille voi sanoa suoraan heidän olevan rikollisia kusipäitä. Eivät lähde koskaan riitelemään.
- Anonyymi
Soitti yksi niitten puhelinmyyjä ja tosi agressiiviseen sävyyn , niitäkin saa myös kaupasta ostettuu tosiaankin n eri valmistajan. En ostanut.minuun ei tuollainen puhelinmyynti tapa tehoa
- Anonyymi
Eikös nykyisin kaikki ostopäätökset pidä aina vahvistaa kirjallisesti?
Eli uhrin kannattaa leikkiä tyhmää ja tietämätöntä. Eihän sitä kirjallista vahvistusta siten tarvitse edes lukea. Suoraan roskiin.
- Anonyymi
Huijaavat vanhuksia tilaamaan jotain vitun pillereitä, puhe on kokeiluerästä, mutta jatkuu automaattisesti ja maksaa maltaita.
Sähköpostiosoite ja puhelinnumero sinne eivät ole käytössä joten nekin huijausta!- Anonyymi
Ilmaiset kokeiluerät eivät koskaan maksa mitään. Mitään laskuja ei tarvitse eikä edes saa maksaa huijareille.
Vain itse tietoisesti tehdyt tilaukset pitää maksaa. Jos kyse on kestotilauksesta, se on oltava helposti ja vaivattomasti peruutettavissa koska vain. Jos ei ole, kyse on aina rikollisesta toiminnasta ja tällöin riittää olla maksamatta mitään laskuja ja kiistää kaikki perintäkirjeet. Ette voi edes teoriassa joutua oikeuteen.
Helppoa.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12681Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511258Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491135- 1271008
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206949Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä15899- 72855
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297855- 40841