Liihin olen ollut ihastunut poliitiikkona jo kauan, mutta nyt myös Marinin ja Ohisalon ulostulot ovat osoittaneet, että heissä on enemmän 'miestä' kuin orvoissa kokoomukselaisissa yhteensä.
Julkisuus yritti tapansa mukaan vääristää kuvaa saadakseen otsikoita ja keskusteluohjelmia, mutta sekä Marin että Ohisalo ohittivat sen ja sanoivat asiat kohdalleen.
Suomessa on aina ollut hyviä naispoliitikkoja, mutta olen iloinen siitä, että nykyiset naispoliitikot ovat selvästi nostaneet profiiliaan. Niin paljon kuin se talousleikkejään leikkiviä muka isojakin poikia potuttaa, niin politiikka saattaa olla laji, joka sopii luontaisesti paremmin naisille kuin miehille. Naiset nimittäin ovat keskimäärin sosiaalisempia ja yhteistyöhakuisempia kuin miehet, jotka taas keskittyvät politiikassakin kilpailuun, kukkoiluun ja statusteluun, he kun eivät muuten saa. Osaansa. Edes. Poliikka kuitenkin on yhteisten asioiden hoitamista.
Ohisalo nyt tietysti on vihreä, joka herättää epäilyksiä minussa, mutta ei vaikuta kovin äärimmäiseltä. Vihreillä on pointtinsa, mutta he tarvitsevat aina vastavoiman, joka ottaa huomioon myös ihmiset.
Andersson, Kyllönen, Marin, Ohisalo... ei kun lisää vain näitä. Naiset ovat tämän maan toivo, jos toivoa ylpäätään vielä on.
Hyviä naispoliitikkoja
485
3228
Vastaukset
- Anonyymi
Katsotaan ja odotellaan mitä saavat aikaiseksi tällä kokoonpanolla.
Eu:kin odottaa jo selvitystä Suomelta, rahan käytöstä.- Anonyymi
Lilli kerää rahaa lisää lääkeomavastuulla ja polttoaineverokorotuksella.. Tosin saasteturpeen polton tuet syö paljon.. Avoin mamupiikkikin pohjaton..
- Anonyymi
Siinäpä kyselee. Se on järjellisempää kuin edellisen hallituksen aikana
Anonyymi kirjoitti:
Siinäpä kyselee. Se on järjellisempää kuin edellisen hallituksen aikana
Politiikassa pitää olla mukana niin miehiä kuin naisiakin, koska nämä ajattelevat niin eri tavoin. Molempia tarvitaan.
Itse kiinnostuin politiikasta vasta kuullessani Halla-ahon haastattelun.
"Onpas siinä taidokas ja tyyni väittelijä," ajattelin. Minua on tavallisten tallaajien vaikea voittaa väittelyssä ja jaksan pysyä rauhallisenakin, joten meissä kun oli selvästi jotain samaa aloin seurata Perussuomalaisia.- Anonyymi
Ashera12 kirjoitti:
Politiikassa pitää olla mukana niin miehiä kuin naisiakin, koska nämä ajattelevat niin eri tavoin. Molempia tarvitaan.
Itse kiinnostuin politiikasta vasta kuullessani Halla-ahon haastattelun.
"Onpas siinä taidokas ja tyyni väittelijä," ajattelin. Minua on tavallisten tallaajien vaikea voittaa väittelyssä ja jaksan pysyä rauhallisenakin, joten meissä kun oli selvästi jotain samaa aloin seurata Perussuomalaisia.Kiitos kommentista, Riikka P. Olet hyvä väittelijä kyllä ja älykäs ihminen. En vain ole kovin monesta asiasta samaa mieltä kanssasi.
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos kommentista, Riikka P. Olet hyvä väittelijä kyllä ja älykäs ihminen. En vain ole kovin monesta asiasta samaa mieltä kanssasi.
No, eihän sitä kaikesta samaa mieltä tarvi ollakaan
- Anonyymi
Liikin vois lopettaa sen virnistelyn ja kiemurtelun siellä eduskunnan kyselytunnilla
- Anonyymi
Taitaa vain ministerin avustajat kysellä mihinkäs suuntaa musta auto kaartaa illalla. Kaljat on jo ministeriössä jäähtymässä..
- Anonyymi
Tilannepäivitys:
Ohisalo sai pyytämänsä selvityksen ja totesi poliisin toimineen oikein.
Kun hän sitä pyysi, sai takuulla kökköä niskaansa. Kerrankin meillä on sisäministeri, joka aktiivisesti seuraa, mitä tapahtuu ja valvoo myös poliisin toimintaa. Juuri kuten sisäministerin pitääkin. Sillä tavalla poliisin toiminta pysyy kohtuuden rajoissa ja ihmisten luottamus poliisiin säilyy.
Hallituksen nuoret naiset ovat olleet todella positiivinen yllätys. Hiljaa toivon mielessäni, että he pystyisivät muuttamaan poliittista kulttuuria järkevämmäksi ja asiapitoisemmaksi kuin mitä se tähän saakka on ollut.- Anonyymi
Jos aloittaisivat itse muuttamalla tyylinsä asiapitoiseksi?
Marinin saavutus on Tampereen hoitajamitoituksen laskeminen. Muilla ei sitäkään.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos aloittaisivat itse muuttamalla tyylinsä asiapitoiseksi?
Marinin saavutus on Tampereen hoitajamitoituksen laskeminen. Muilla ei sitäkään..Jaahas, silloin kun persu aloittaa vänkäämisen asiapitoisuudesta kyse on persuismista. Persut eivät hyväksy asiapitoisuuden pohjustukseksi muuta kuin persuismin. Tämä on asiapitoisuutta.
Persuismi pois Suomesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaahas, silloin kun persu aloittaa vänkäämisen asiapitoisuudesta kyse on persuismista. Persut eivät hyväksy asiapitoisuuden pohjustukseksi muuta kuin persuismin. Tämä on asiapitoisuutta.
Persuismi pois Suomesta.Vasuilussa vihataan omaa maataan ja se on peritty katkerilta kommunisteilta.
- Anonyymi
Tässä ei ole kyseessä ministeri, vaan henkilö, jonka kohtalo on mielestäni hyvin murheellinen. Hänen sukupuolensa, nainen, saattoi vaikuttaa siihen, että hänet surmattiin. En niin kauheasti pidä laskua hörhöihin sekaantuneista, mutta tässä tapauksessa on nyt lieventäviä asianhaaroja.
Surmattu ihminen oli suoritamassa vapaaehtoista asepalvelusta, eli kantamassa kortta yhteiseen kekoomme sen velvoittavimmassa muodossaan. Surmaaja surmasi hänet ilmeisesti muutaman pikavipin tähden. Teko on äärimmäisen alhainen ja vastenmielinen.
Toivon, että tekijä saa rangaistuksensa ankarimman mukaan. - Anonyymi
Ohisalo antoi taas palaa, tällä kertaa huumekeskustelulla. En oikein osaa itse muodostaa mielipidettäni, sillä asiassa on puolensa molempiin suuntiin. Mutta Ohisalo on aktiivinen ministeri, sitä ei voi kiistää. Tuollainen ministerin juuri pitääkin olla.
Keskustelu on tarpeen. Itselläni oli ennen keskustelu mielipide, joka lievästi myönteinen. Ihmisten tuotua erilaisia asioita esille, en enää ole siitä varma, ja olen iloinen, että asia otettiin esille. Ilman sitä tietäisin vähemmän.- Anonyymi
Oletkin diileri ilmeisesti.. Miten iso myntirinkisi?
- Anonyymi
Entä ne aikaansaannokset ja merkittävät teot politiikassa?
- Anonyymi
Eu on jo varoittanut rinteen hallitusta holtittomasta rahankäytöstä ja varmaankin varoittaa kohta muustakin . Surkeinta ja suomelle tuhoisinta politiikkaa koko ilmasto antin poppoo..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eu on jo varoittanut rinteen hallitusta holtittomasta rahankäytöstä ja varmaankin varoittaa kohta muustakin . Surkeinta ja suomelle tuhoisinta politiikkaa koko ilmasto antin poppoo..
Mitähän EU tykkää huumesuomesta? Vapaat huumeet,
- Anonyymi
Mitä todella tarkoittaa merkittävä teko politiikassa Arvoisat PERSUNEROT? Onko merkittävä teko politiikassa se, kun haukkuu Kommunismus rs.ää vai se, kun haukkuu todella voimalla PERSUNEROT vai KOKKARE- ja PÖKÄLENEROT rs:ää? Mitä todella yllä tarinoidusta haluavat sanoa nyt J HALLA-AHO SEURA rs?
Mitä PERSUNEROT nyt haluavat tarinoida sellaisesta asiasta kuin
J HAVUKKA-AHO SEURA rs:stä, niin MITÄ kaikkea todella?
"Andersson, Kyllönen, Marin, Ohisalo... ei kun lisää vain näitä. Naiset ovat tämän maan toivo, jos toivoa ylpäätään vielä on."
Muuten hyvä mutta Anderssonilla ei ole anderssoneja.
Kyllä Kulmuni on paras.
Ihanat ryhntäät.Rajat auki, niin kannattaa olla huumeetkin vapaita.
Sehän menee sillee käsi kädessä.
Pian raikaaminenkin on kansalaisoikeus.
Joka on täysin loogista, sillä onhan maassa jokamieheoikeudet :-)- Anonyymi
En usko sitä valeuutista jottei Anderssonilla ole "amberssoneja", hän ei vain halua tuoda "amberssonejansa" esiin, toisin kuin ... .
Anonyymi kirjoitti:
En usko sitä valeuutista jottei Anderssonilla ole "amberssoneja", hän ei vain halua tuoda "amberssonejansa" esiin, toisin kuin ... .
Ei sieltä lautarintamuksesta voi mitään esiin tuoda.
- Anonyymi
räkäpää kirjoitti:
Ei sieltä lautarintamuksesta voi mitään esiin tuoda.
Jaa, jotta mistä lautarintamuksesta. Kenestä kirjoitat ? Tuhkamunaisen ätmin vinkunaa.
Anonyymi kirjoitti:
Jaa, jotta mistä lautarintamuksesta. Kenestä kirjoitat ? Tuhkamunaisen ätmin vinkunaa.
Sulla taitaa olla kärpäslätkät anderssoineiksi muuttavat lasisilmät päässä :-)
- Anonyymi
Olen huolestunut vasemmistoliiton veljeilystä vihreiden kanssa. Vaarassa on hurahtaa huumeiden pössyttelyyn.
- Anonyymi
Jos diilerit maksaa vaalirahoitusta?
- Anonyymi
Olen huolestunut vihervasukomunismista, joka syövän lailla tuhoaa terveet solut. Onneksi on sädehoidot eli isänmaalliset persut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen huolestunut vihervasukomunismista, joka syövän lailla tuhoaa terveet solut. Onneksi on sädehoidot eli isänmaalliset persut.
Viherpellet ja mamuttajavasut haluaa lentoveron suomalaisille!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viherpellet ja mamuttajavasut haluaa lentoveron suomalaisille!
Mamutushan on persujen aikaansaamaa v.2015-2017, jolloin tänne päästettiin yli 100 000 mamua elätettäväksemme. Jussi Halla-ahon maahanmuutto-ohjelman mukaisesti.
Lentovero on ihan hyvä asia sillä ilmankin lentämistä pärjätään. Kuten on nyt korona-aikana huomattu.
- Anonyymi
suvi anne siimes
- Anonyymi
Hänestä tuli outosti porvari. Vieläkö kuulunee puolueeseen?
- Anonyymi
heidi hautalan alkuajat eikä myöhäiset
- Anonyymi
Vas tyttöset ajavat maan konkkaan. Koville ottaa suvakkius. Li vanhentuu silmissä.
- Anonyymi
räkäpää kirjoitti:
" Li vanhentuu silmissä."
Pian häntä ei erota AnnaMajavasta :-)Räkää päässä on hyvä selitys tuollekkin kommentille. Ja niiiiiin persua että ...
- Anonyymi
Loistavasti on tosiaan hallituksen nuoret naiset pärjänneet todella vaikeassa tilanteessa. Kuten huomataan osaaminen ja äly ei vaadi niitä "killuttimia" vaan hyvää koulutusta ja kiinnostusta muuhunkin kuin valtaan.
Täydet pisteet vasemmistohallitukselle.- Anonyymi
On loukkaavaa kutsua ketään nykyisen hallituksen jäsentä naiseksi. Hallitus edustaa vihervasemmistoa, joten siellä ei ole miehiä eikä naisia, vaan pelkästään henkilöitä ja ehkä muunsukupuolisia.
Anonyymi kirjoitti:
On loukkaavaa kutsua ketään nykyisen hallituksen jäsentä naiseksi. Hallitus edustaa vihervasemmistoa, joten siellä ei ole miehiä eikä naisia, vaan pelkästään henkilöitä ja ehkä muunsukupuolisia.
Sukupuolisuutta ei tulisi korostaa.
(Muunsukupuolisia ei ole olemassa)Ashera12 kirjoitti:
Sukupuolisuutta ei tulisi korostaa.
(Muunsukupuolisia ei ole olemassa)Jos sanomme "naisministeri" täytyy meidän myös sanoa "miesministeri."
- Anonyymi
Hallitus on tyrinyt koko kevään, päätöksiä on lykätty tai ne ovat olleet epäselviä, virheitä tehty ja pyydelty anteeksi, velkaa on otettu ja kulutettu toissijaisiin kohteisiin eikä elvytykseen.
Vanhukset ja sairaat joutuu maksumiehiksi, koska lääkekorvauksista kerätään rahaa.
Talous - ja työllisyys asioita lykätään. Nokitellaan ja uhotaan omien hankkeiden puolesta, vaikka koko maa on joutumassa kurimukseen.
Ohisalo ja Haavisto raahaa lisää menoeriä ulkomailta, ns orpoja ja lapsia. Jotka sitten ovatkin teinejä ja nuoria miehiä.
En todellakaan anna plussaa tälle hallitukselle.- Anonyymi
Niinpä. Rehellisen kansanosan (90%) mielestä vasemmistohallitus on toiminut loistavasti koronakysymyksissä ja muutenkin. Opposition luuseriporukka on tietysti eri mieltä, mutta sehän ei vaikuta yhtään mihinkään. Pelkkää valehtelua ilman yhtäkään reaalista vaihtoehtoa!
Marinin vasemmistohallitus on vaan niin pirun hyvä!!!! - Anonyymi
Se on yllättävää että Andersson ei ole ollut otsikoissa juopottelun vuoksi, on varmaan odottanut innoissaan että kallion räkälät avautuvat taas
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on yllättävää että Andersson ei ole ollut otsikoissa juopottelun vuoksi, on varmaan odottanut innoissaan että kallion räkälät avautuvat taas
Minua taas yllättää se, ettei Tynkkynen (PS) ole pitkään aikaan konttaillut kirkon rappusilla vaipoissaan. Ja se, ettei Hakkarainen ole vähään aikaan lähetellyt kuvia pippelistään julkisuuden henkilöille. Muille varmastikkin!
- Anonyymi
Hertta Kuusisen ura on jostain syystä jäänyt vähemmälle, kuitenkin kunniakkaan poliitikko-suvun jäsen loi melkoisen uran koittaessaan auttaa ajelehtivaa suomea rakkaan naapurin auvoiseen huostaan. Hertalle pitäisi pystyttää patsas!
- Anonyymi
Herttanen sentään!
- Anonyymi
Heissä on intersektionaalista feminismiä!!
- Anonyymi
Sitäkin, mutta pääasiassa älykkyyttä ja uskallusta pistää paskanpuhujat tilille puheistaan!
- Anonyymi
Jos niin olisi, olisin tyytyväinen, mutta valitettavasti nykyisten naispoliitikkojen Eurooppa- ja talouslausunnot tietävät suomalaiselle veronmaksajalle ikävää tulevaisuutta.
- Anonyymi
Ai siksi kun he eivät hyväksyneet EU:n 750 miljardin koronatukea sellaisenaan. Eli opposition pellet eivät edes tajua mistä on kysymys, mutta räksyttää pitää!
- Anonyymi
E ole demokraattista kehua naispoliitikkoja. Silloin tulee epäilys, ettei mitään ole saatu aikaan.
- Anonyymi
Tulokset sen osoittavat, ei epäilyt.
- Anonyymi
Kansansuosio ei ole ostettavissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kansansuosio ei ole ostettavissa.
Kovasti vaan rahavallan omistama oikeistomedia sitä yrittää!
- Anonyymi
Marin ja Andersson. Loistavia esimerkkejä siitä, että osaavia naisia pitää saada lisää päättäjiksi. Pälvikaljuiset setämiehet eivät pysty muuhun kuin kurjistamaan työläiskansaa, kuten edellinen PersKokkare-hallitus jo osoitti.
- Anonyymi
Pälvikaljumafian ajat ovat pelkkä ikävä muisto vain.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pälvikaljumafian ajat ovat pelkkä ikävä muisto vain.
Missä sinä pälvikaljuja olet näkevinäsi? Tiedätkö mikä on pälvikalju?
- Anonyymi
Katseleppa Sipilän PersKokkare-hallituksen puoluejohtajia ... sieltä niitä oikeistolaisia pälvikaljusetiä löytyy. Mutta iIman huulipunaa, koska sehän se kauhistus on ... vai?
- Anonyymi
Li Anderssonin mukaan työllisyystavoitteen saavuttaminen edellyttää, että yli 55-vuotiaiden työllistymisen vauhdittamiseksi luodaan kohdennettu tukipaketti.
55-64-vuotiaat ihmiset ovat parhaassa työiässä ja meillä ei ole yhteiskuntana varaa menettää heidän panostaan. On aika laittaa yhdessä heidän työllistymisensä peruspilarit kuntoon, Andersson painotti.
Jälleen kerran voidaan siis todeta, että Li ja koko Vasemmistoliitto ajaa työläisten asioita!- Anonyymi
Li ei olekkaan EK-mafian syöttiläs, kuten porvaripuolueiden johtajat!
- Anonyymi
Ajaa ajaa... mutta minne...julkisuuteen päässeiden tietojen mukaan kolhoositalonpojan osa ei ole oikein kaksinen...
- Anonyymi
Marin on terästä!
Paljasti taas Tollo-Orvon ja Pölhö-Jussin valheet ja osoitti sen, että pölhöpopulismi ei kannata! Hienoa työtä Sanna!- Anonyymi
Sanna on seuraava presidentti!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanna on seuraava presidentti!
.....Herra varjele...
- Anonyymi
Vahvat naispoliitikot pitävät hallituksen pystyssä jatkossakin. Antaa Orpo pirujen vaan uhota, sillä sehän vaan paljastaa oikeiston olevan jo paniikkitunnelmissa.
- Anonyymi
Kansaamme johtaa nyt osaavat naiset. Sipilän pälvikaljuhallitus onkin enää pelkkä ikävä muisto vain!
- Anonyymi
Siellähän ne oppositiossa räksyttää nyt kuin kapiset koirat .. heheheh eheheheh
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siellähän ne oppositiossa räksyttää nyt kuin kapiset koirat .. heheheh eheheheh
Eikös se Sipilä ole nyt punikkien kanssa samassa rintamassa. Näin toimii leninin oppien mukaan kommunistit.
- Anonyymi
Hallituksessa on tosiaan paljon hyviä naisia tällä hetkellä. Mutta toisessa ääripäässä on myös niitä täystolloja rasisteja ja uskonkiihkossaan kihiseviä kansankurjistajia.
- Anonyymi
Niin kyllä hallituksessa istuu nyt naiskommunisteja ja meno onkin muuttunut holtittomaksi ja maatamme tuhoavaksi , mikä onkin kommunistien kuten Liin ja ohisalon yksi perus ajatuksista. Kun neuvostoliitto hajosi vasujen ihannevaltiona,niin suomen kommunistit kaivautuivat poteroihinsa vastustaen alussa eu jäsenyyttäkin. Haparointi jatkuu ilman selkeää ohjelmaa. Päämääränä on vain elämisen hankaloittaminen ja kristillisten arvojen alasajo, johon vaurautemme ja ihmisten hyvinvointi on perustunut.Mitä Liihin tulee , niin hän häviää niin kauneudessaan kuin älyssäänkin esim Purralle ja Huhtasaarelle ja onkinhan heidän kannatuksensakin aivan omaa luokkaa ja sekös punikeilla kenkuttaa....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin kyllä hallituksessa istuu nyt naiskommunisteja ja meno onkin muuttunut holtittomaksi ja maatamme tuhoavaksi , mikä onkin kommunistien kuten Liin ja ohisalon yksi perus ajatuksista. Kun neuvostoliitto hajosi vasujen ihannevaltiona,niin suomen kommunistit kaivautuivat poteroihinsa vastustaen alussa eu jäsenyyttäkin. Haparointi jatkuu ilman selkeää ohjelmaa. Päämääränä on vain elämisen hankaloittaminen ja kristillisten arvojen alasajo, johon vaurautemme ja ihmisten hyvinvointi on perustunut.Mitä Liihin tulee , niin hän häviää niin kauneudessaan kuin älyssäänkin esim Purralle ja Huhtasaarelle ja onkinhan heidän kannatuksensakin aivan omaa luokkaa ja sekös punikeilla kenkuttaa....
Oikeisto ja varsinkaan äärioikeisto ei sulata hyvinvointivaltion tasa-arvoa korostavia piirteitä ja tahtoo siksi ajaa sen alas ja tuoda tilalle rajoittamattoman markkinatalouden ja kapitalismin tai totalitarismin jossa ihmisellä on vain instrumentaalinen arvo.
Jos siis työväen etuja ja tasa-arvoa ajavat ihmiset ovat kommunisteja, niin olkoon niin. Ei nimi miestä pahenna vaan teot, kuten oppositiotollojen asiaton räksytys.
- Anonyymi
Kumma kun Lin sijaiseksi otettiin mies? Arhinmäki olisi ollut hyvä paikkaaja Lille.
- Anonyymi
Kuka vaan, kunhan se ei ole äärioikeistolainen rasisti tai eliitin rikastaja! No nehän onkin onneksi kaikki oppositiossa joten ei hätää!
- Anonyymi
Krista Kiurukin sai eduskunnan luottamuksen! Ei auttanut orpopirun mölinät!
- Anonyymi
Kiuru on hallituksen teräs-täti. Pitää homman hanskassa.
- Anonyymi
Enemmän miestä....ovatko he se paljon ivailtu kolmas sukupuoli.
- Anonyymi
Vasemmistoon ei ole ikinä kuulunut ns älymystöä ja eipä ole tämän hallituksen saavutukset kovin hääppöiset. Vasemmistovetoiset hallitukset ovat aina ennakoineet kurjuutta ja epätasa arvoa. Antisemitismi ja ihmisviha kuuluukin varsinkin kommunisteille ,kuten Derringer osoitti ammuttavien listoillaan ja Anderssonhan ei tietenkään tiennyt muka mitään. Kommunistithan ne on ennenkin sisällissodat aloittaneet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vasemmistoon ei ole ikinä kuulunut ns älymystöä ja eipä ole tämän hallituksen saavutukset kovin hääppöiset. Vasemmistovetoiset hallitukset ovat aina ennakoineet kurjuutta ja epätasa arvoa. Antisemitismi ja ihmisviha kuuluukin varsinkin kommunisteille ,kuten Derringer osoitti ammuttavien listoillaan ja Anderssonhan ei tietenkään tiennyt muka mitään. Kommunistithan ne on ennenkin sisällissodat aloittaneet.
Trollioikeiston heikoimpien lenkkien tietämys ja ymmärrys paljastuu juuri yo. tapaisista kirjoituksista! PVL:n jäsenyys kun ei perehdytä muuhun kuin typeryyksiin ja laittomuuksiin! M.O.T
- Anonyymi
Sanna Marin on arvostettu jo ulkomaita myöten loistavaksi pääministeriksi. Niin asiaosaamisen kuin habituksensakin johdosta. Kyllä kelpaa olla nyt suomalainen.
- Anonyymi
Elämme vaikeita aikoja mutta onneksi meillä on nyt osaava hallitus vallassa!
- Anonyymi
Ja kaikkien aikojen seksikkäin pääministeri ... ihanaa ....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kaikkien aikojen seksikkäin pääministeri ... ihanaa ....
No enpä tiedä seksikkyydestä mennä kehumaan. Sdp on kyllä enemmänkin hyvätuloisten puolue ja vasut nyt menevät hallituksiin kuin hallituksiin ,kun ovat niin pieni sakki.....
Jopa ivaamansa kepu kelpasi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kaikkien aikojen seksikkäin pääministeri ... ihanaa ....
Kovin on aneemisen näköisiä nuo hallituksen ministerit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kovin on aneemisen näköisiä nuo hallituksen ministerit.
Vasukommunistit saavat suomen perikatoon,antisemitismillään , oman kansan vihaamisella ja vihaliikkeitä pystyttämällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vasukommunistit saavat suomen perikatoon,antisemitismillään , oman kansan vihaamisella ja vihaliikkeitä pystyttämällä.
Tuskinpa "vasukommunistit" kansaa vihaa, vain äärioikeistolaisia rasistitolloja. Ja sehän on siten ihan tervettä toimintaa.
- Anonyymi
Loistavia ministereitä seuraavaan Vasemmistohallitukseen ovat
Li Andersson, Hanna Sarkkinen, Veronika Honkasalo, Anna Kontula,
Katja Hänninen, Aino-Kaisa Pekonen.- Anonyymi
Kyllä Sanna Marinkin kelpaa joukkoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Sanna Marinkin kelpaa joukkoon.
Sdp ja Perussuomalaisethan sopii parhaiten yhteen ,joka onkin kansan enemmistön tahto. Viher ja vasut joutas yhteiskuntaa vioittavana ja jakavana oppositioon. Perussuomalaisten valtava suosio työläisten ja pienyrittäjien keskuudessa on parasta ottaa huomioon. Isänmaallisuus heijastuu PS:n kannatuksena.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sdp ja Perussuomalaisethan sopii parhaiten yhteen ,joka onkin kansan enemmistön tahto. Viher ja vasut joutas yhteiskuntaa vioittavana ja jakavana oppositioon. Perussuomalaisten valtava suosio työläisten ja pienyrittäjien keskuudessa on parasta ottaa huomioon. Isänmaallisuus heijastuu PS:n kannatuksena.
Tuskinpa demarit alkavat koskaan äärioikeistolaisten rasistien kanssa veljeilemään. Onhan SDP sentään pikkuporvarien työväenpuolue.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sdp ja Perussuomalaisethan sopii parhaiten yhteen ,joka onkin kansan enemmistön tahto. Viher ja vasut joutas yhteiskuntaa vioittavana ja jakavana oppositioon. Perussuomalaisten valtava suosio työläisten ja pienyrittäjien keskuudessa on parasta ottaa huomioon. Isänmaallisuus heijastuu PS:n kannatuksena.
Jussi Halla-ahon Scripta kirjoituksesta:
"... Minun on vaikea keksiä maailmankaikkeudesta alhaisempaa matelijaa kuin pohjoismainen sosiaalidemokraatti. Tämän reptiilin erityisen limainen alalaji on ruotsalainen sosiaalidemokraatti. ... "
Tuollaisia kirjoittelevan on turha koskaan edes pyrkiä Demareiden kanssa samaan hallitukseen! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jussi Halla-ahon Scripta kirjoituksesta:
"... Minun on vaikea keksiä maailmankaikkeudesta alhaisempaa matelijaa kuin pohjoismainen sosiaalidemokraatti. Tämän reptiilin erityisen limainen alalaji on ruotsalainen sosiaalidemokraatti. ... "
Tuollaisia kirjoittelevan on turha koskaan edes pyrkiä Demareiden kanssa samaan hallitukseen!Ei kannata lähteä mihinkään hallituksiin,missä tehdään lakeja Jumalan sanaa vastaan. Raamattu on pitänyt tähän asti täysin kutinsa ennustuksienkin suhteen. Korona ja tulevat iskut maailmaa kohtaan hävittävät nykyiset järjestelmät ja ihmiset tulevat olemaan kauhuissaan mikä kohtaa asuttua maata. Ihmiset tullaan jakamaan vuohiin ja lampaisiin. Valmistautukaa Jumalan vihan päivään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jussi Halla-ahon Scripta kirjoituksesta:
"... Minun on vaikea keksiä maailmankaikkeudesta alhaisempaa matelijaa kuin pohjoismainen sosiaalidemokraatti. Tämän reptiilin erityisen limainen alalaji on ruotsalainen sosiaalidemokraatti. ... "
Tuollaisia kirjoittelevan on turha koskaan edes pyrkiä Demareiden kanssa samaan hallitukseen!Kommunisteja pelottaa, kun ovat yksin lenineineen...ghähhhähhhäää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kommunisteja pelottaa, kun ovat yksin lenineineen...ghähhhähhhäää
Niin....valitettavasti persut on kyllä olleet aivan oikeessa mm maahanmuutto asioissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin....valitettavasti persut on kyllä olleet aivan oikeessa mm maahanmuutto asioissa.
Ja silti persut päästivät hallitusaikanaan v.2015-2017 tänne yli 100 000 mamua elätettäväksemme! Eikö olekkin kummallista "oikeassaoloa" ... ?????
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja silti persut päästivät hallitusaikanaan v.2015-2017 tänne yli 100 000 mamua elätettäväksemme! Eikö olekkin kummallista "oikeassaoloa" ... ?????
Aivan. Persut unohtavat aina asian, vaikka ovat itse pääsyyllisiä tänne päästettyjen mamujen määriin.
- Anonyymi
Nykyhallituksen naisedustajat ovatkin kaikkien poliitikkojen ihan ehdotonta eliittiä ... ja ihan positiivisessa mielessä!
- Anonyymi
Eivät ole. Oppositiossa sen sijaan on järkeviä naisia mm. Riikka Purra, Jenna Simula, Lulu Ranne, Elina Lepomäki, Kaisa Juuso, Sari Tanus ja Sari Essayah.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivät ole. Oppositiossa sen sijaan on järkeviä naisia mm. Riikka Purra, Jenna Simula, Lulu Ranne, Elina Lepomäki, Kaisa Juuso, Sari Tanus ja Sari Essayah.
No siinähän ne kaikki eduskunnan tyhmimmät sitten tulikin mainittua ... hehehe hheheh
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No siinähän ne kaikki eduskunnan tyhmimmät sitten tulikin mainittua ... hehehe hheheh
Tarkoitit kai viisaammat? Tyhnimmät ovat nyt hallituksessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitit kai viisaammat? Tyhnimmät ovat nyt hallituksessa.
Tyhnimmät löytyy tosiaan persuista .. heheheh
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tyhnimmät löytyy tosiaan persuista .. heheheh
Varsinkin vasujen äärikommunistit ovat vailla viisautta,sillä kommunisteja ei ole kuulunut ikinä älymystöön.
- Anonyymi
Yökk vasemmistolle ja yökkk niitten punanutuille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No siinähän ne kaikki eduskunnan tyhmimmät sitten tulikin mainittua ... hehehe hheheh
Onpa vasemmistolaista retoriikkaa, eikä tuo ole mikään kehu. Oletko vihervasemmistolainen?
- Anonyymi
Kyllä kaksneuvosia löytyy kunhan jaksat kaikki "tytteli" tutkailla!
- Anonyymi
Vihavasut ovat aina jonkun vähemmistön kimpussa,kun ovat rasisteja.
- Anonyymi
Punavihreät eivät ole rasisteja kuten persut.
- Anonyymi
Punavihreät ovat rasisteja, mutta vain hyvällä ja lempeällä tavalla. Siis eivät tarkoita sillä mitään pahaa. Erityisesti sektionaalinen feminismi on rasistinen aate, vaikka sitä kuvitellaan joksikin muuksi.
- Anonyymi
Vasemmistoliiton Feministi Naiset ovat älykkäitä ja poliitikkojen ehdotonta eliittiä.
Suuren tietämyksen ja kokemuksen lisäksi VasemmistoNaiset ovat lukeneita.
Li Andersson valtiotieteiden kandidaatti, Hanna Sarkkinen filosofian maisteri,
Anna Kontula yhteiskuntatieteiden tohtori, Veronika Honkasalo valtiotieteiden tohtori.- Anonyymi
Vasemmistoliitossa ei ole naisia eikä miehiä, vaan pelkästään ihmisiä.
- Anonyymi
Eivät nuo mainitsemasi tädit ole kyllä vakuuttaneet.
Sitä ihmettelen, että eivätkö nämä mainitsemasi tädit nimenomaan yritä pumpata meihin sellaista käsitystä, ettei saisi puhua naisista ja miehistä, eikä oikeastaan ollenkaan sukupuolista? Mistä sinä päättelet, että he ovat naisia? Ovatko he itse näin sanoneet turvalliseksi kokemassaan tilanteessa, jossa eivät ole tunteneet ulkopuolista painetta määritellä itseään nimenomaan naiseksi? Ovatko he olleet rehellisiä? - Anonyymi
Etpä paljoa seuraa politiikkaa kun et ole huomannut miten erinomaisesti
Yllä olevat VasemmistoNaiset ovat toimineet.
Tädittelet 30-vuotiaita naisia. Ministeri Li Andersson odottaa lasta ja
muut mainitut ovat synnyttäneet lapsia.
Ja sinä epäilet, että he eivät ole naisia.
Minkä alan tohtori itse muuten olet?- Anonyymi
Kuinka tuo viestisi liittyy keskustelun avaukseen?
Juuri vasemmistoliitto pitää kovaa meteliä siitä, että heidän mielestään miehetkin synnyttävät lapsia, ja ettei henkilön biologisella sukupuolella ole mitään merkitystä.
- Anonyymi
Vasemmistoliiton opetusministeri Li Andersson ja
tuleva sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen
ovat vakuuttaneet monet pätevyydellään ja osaamisellaan.- Anonyymi
Varmasti näin, mutta huomattavasti suurempi osa suomalaisista seuraa kauhistuneena heidän töppäilyään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmasti näin, mutta huomattavasti suurempi osa suomalaisista seuraa kauhistuneena heidän töppäilyään.
Lähes koko kansa seuraa sitä töppäilyä kauhuissaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lähes koko kansa seuraa sitä töppäilyä kauhuissaan.
Opposition salaliittoteorioille ja paskapuheille ei voi kuin nauraa!
- Anonyymi
Miksi kirjoitat naispoliitikoista? Nimenomaan Vasemmistoliitto huutaa, että ei saisi puhua miehistä ja naisista tai tytöistä ja pojista. Nyt sitten kehutaan ministereitä sillä perusteella, että heidät oletetaan naisiksi. En ole missään kuullut tai lukenut, että kyseiset ministerit itse pitäisivät itseään naisina ja senhän pitäisi Vasemmistoliiton mukaan olla ainoa ratkaiseva tekijä sen suhteen, ovatko he naisia, miehiä tai jotain ihan muuta.
- Anonyymi
Sdp ministerit Marin, Kiuru, Paatero, Haatainen ja Tuppurainen
tekee virheitä eniten .- Anonyymi
Surkeasti menee,kun katsoo hallituksen sekoilua ja kyykyttävää politiikkaa. Korona on ehkä hidastanut merkittävästi järjettömien päätöksien etenemistä.Tulihan talvisodassakin pakkanen avuksi ja pysäytti "työläisten " vapauttajat",rukoilevan kansan ansiosta. Rukoilkaamme lisää suomen kansan varjelemiseksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Surkeasti menee,kun katsoo hallituksen sekoilua ja kyykyttävää politiikkaa. Korona on ehkä hidastanut merkittävästi järjettömien päätöksien etenemistä.Tulihan talvisodassakin pakkanen avuksi ja pysäytti "työläisten " vapauttajat",rukoilevan kansan ansiosta. Rukoilkaamme lisää suomen kansan varjelemiseksi.
Niinpä!
Korona on jo kohta voitettu, oppivelvollisuus pidennetty, aktiivimalli purettu, Kikyt kuopattu, uusi ja parempi Sote otettu käyttöön ja muita kansan oloja parantavia asiota saatu aikaan!
Mahtavaa työtä siis vasemmistohallitukselta, opposition jatkuvista kampitusyrityksistä huolimatta.
- Anonyymi
Marin ja Li ovat esimerkillisiä ministereitä!
Upeaa, että Suomeen synnytetään vielä aitoja, valkoisia, suomalaisia lapsia.
Ohisalo taas puolustelee ketku-pekkaa ja Ohisalon mies taas on päällikköpaikalla firmassa, joka yrittää rakentaa tuulimyllyjä saamelaisten pyhille paikoille. Että sellaiset arvot vihreillä. - Anonyymi
Vasemmistoliiton Li Andersson on erinomainen ja tekee asioita mitkä lupaa.
Sdp Sanna Marinin suosikki-sanat: Toivoisin, että..
Marin toivoo eikä tee mitään.- Anonyymi
Mistä päättelet Li Andessonin olevan nainen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä päättelet Li Andessonin olevan nainen?
Vasemmistoliiton Li Andersson on synnyttänyt lapsen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vasemmistoliiton Li Andersson on synnyttänyt lapsen.
Eikö nykyään vihervas. olennotkin kuulemma synnytä.
- Anonyymi
Tyhjän päiväisi toimittajia ovat kaikki, marinit, kyllöset, ohisalot, andersonit, saavat vain vahinkoa aikaiseksi ja maan kaaokseen ja sotaan.
- Anonyymi
Haittaisänmaalliset persut ne ainoina sotaa haluavat jatkuvalla ja sairaan trumppimaisella populismillaan.
- Anonyymi
Kerrankin voi sanoa olevansa tyytyväinen hallituksen toimintaan. Ihanaa!!!
- Anonyymi
Vasemmistoliitolla on taas hyviä naisehdokkaita kuntavaaleissa.
VasemmistoNaisista on hyvä valita. - Anonyymi
Vasemmistoliiton Feministi Naista äänestän minäkin.
- Anonyymi
Ylistetty vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo
tulee olemaan Ylemmässä ja johtavassa asemassa.- Anonyymi
Jihuu ,suomi on kohta muisto vaan,kuten Stalin setäkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jihuu ,suomi on kohta muisto vaan,kuten Stalin setäkin.
Haittaisänmaallinen innostuu ihan liikaa, ei persut pääse koskaan enää valtaan. Sori ...
- Anonyymi
Mikäs siinä on hallituksen töppäilyissä ja holtittomassa rahanjaossa, onhan heillä varma takaaja, nimittäin suomalainen veronmaksaja.
- Anonyymi
Vasemmistoliitto on antifan kannattajien puolue. Ihmettelen miksi sitä ei kielletä kun on äärijärjestö?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vasemmistoliitto on antifan kannattajien puolue. Ihmettelen miksi sitä ei kielletä kun on äärijärjestö?
Ehkäpä siksi, että sellaista ei Suomessa edes ole siinä mittakaavassa, että sillä olisi mitään merkitystä. Ja kun mitään toimintaakaan ei sillä ole, niin miksi se sitten pitäisi kieltää?
Kerro nyt ihmeessä joitain esimerkkejä, miten Antifa on saanut sinut pelkäämään niin paljon, että itket sen kieltämistä täällä ihan julkisesti.
- Anonyymi
Johan tuo sana vasemmisto on niin vastenmielinen että, miten joku voi ihannoida jotain marxia ja Leniniä niin kuin nämä liit ym??
- Anonyymi
Samalla logiikalla sinulta voisi kysyä miksi persut ihannoivat rasismia, fasismia ja Adolfia.
Kuten nämä Jussit, Laurat ym. haittaisänmaalliset? Anonyymi kirjoitti:
Samalla logiikalla sinulta voisi kysyä miksi persut ihannoivat rasismia, fasismia ja Adolfia.
Kuten nämä Jussit, Laurat ym. haittaisänmaalliset?Adolfit tuovat ruskeat aina keskusteluun. Taitavat itse häntä ihannoida.
- Anonyymi
Myös kunnat kaipaavat päättäjikseen nuoria vihervasemmistolaisia naisia. Vain niin kuntien asiatkin voi joskus parantua!
- Anonyymi
Samaa mieltä.
Siksi eläkeläismiehenä äänestän VasemmistoNuorten nuorta feministi naista.- Anonyymi
Juuri tulleen uutisen mukaan suomen talouskasvu on pahasti jäljessä naapurimaihin verrattuna. Se kertoo vasuhallituksen politiikasta. Turha puhua koronasta , sillä ruotsissa tilanne on monin verroin pahempi. Kansaa kyykytetään erilaisilla kiristyksillä ja leikkauksilla ym ilmastohöpötyksen varjolla. Kokemattomat vouhottajat saavat kyllä asiat sekaisin. Minkä Sipilä säästi ja loi,sen Mariinin punakupla poksautti.
- Anonyymi
Onko tämä sitä uutta tulkintaa, että voit vain ilmoittaa olevasi mies, vaikka sinulla ei ole palleja, eikä ole koskaan ollutkaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri tulleen uutisen mukaan suomen talouskasvu on pahasti jäljessä naapurimaihin verrattuna. Se kertoo vasuhallituksen politiikasta. Turha puhua koronasta , sillä ruotsissa tilanne on monin verroin pahempi. Kansaa kyykytetään erilaisilla kiristyksillä ja leikkauksilla ym ilmastohöpötyksen varjolla. Kokemattomat vouhottajat saavat kyllä asiat sekaisin. Minkä Sipilä säästi ja loi,sen Mariinin punakupla poksautti.
Kikytohtori Sipilää ei ainakaan työläiskansa kaipaa. Ehkäpä jotkin maatalouskommunistit, jotka saivat tukiinsa roimat lisät työläiskansan kurjistamisen seurauksena.
- Anonyymi
Ei voi olla kuin iloinen, kun meillä on nyt osaava, rehellinen, edustava ja kansan tuntoja hyvin huomioiva hallitus vallassa!
Kaikkihan muistavat edellisen pälvikaljuhallituksen, joka pakkolaeilla uhkailemalla kyykytti kaikkia palkkatyöläisiä, eläkeläisi, opiskelijoita,sairaita jne. monin tavoin.
Muistakaa se, että myös kunnallisella tasollakin tarvitaan lisää vasemmistoedustajia, jotta kuntalaiset saisivat paremmin äänensä kuuluville.- Anonyymi
Tottakai kaikki älykkäät äänestää vasemmistopuolueita!
- Anonyymi
Vasemmistoliitolla on todella hyvä kuntavaaliohjelma
ja paljon hyviä ehdokkaita vaaleissa.
Jokainen voi valita heistä ja äänestää Vasemmistoliiton henkilön valtuustoon. - Anonyymi
Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula arvioi koronatartuntojen suuren määrän rakennuksilla liittyvän reissutyövoiman yhteiseen asumiseen ja ajanviettoon sekä suhtautumiseen turvallisuusmääräyksiin.
Arvostettu Anna Kontula tietää ja puhuu asiaa. - Anonyymi
Vasemmiston kannatus sen kun vaan kasvaa! Tietää hyvää kaikille suomalaisille!
- Anonyymi
Vasemmistoliiton Veronika Honkasalo piiskaa oikeusministeriötä
ja antaa ankaran kurinpalautuksen. - Anonyymi
Kauan eläköön Vasemmistohallitus ja sen ansiokkaat edustajat!
- Anonyymi
Vasemmistoliitossa on paljon erinomaisia feministi naisia,
joita saa äänestää. - Anonyymi
Juurikin näin! Kukapa kaipaisi enää edellistä pälvikaljuhallitusta ... ? Ei kukaan
- Anonyymi
Misogyyninen oppositio kaivaa vaan omaa kuntavaalitappiokuoppaansa jatkuvilla naishallitusta solvaavilla vihapuheillaan.
- Anonyymi
Liikkumisrajoitukset ovat OK. Vain näin voimme päästä eroon koronakurimuksesta. Hyvää työtä taas vasemmmistohallituksen naisilta.
- Anonyymi
No eipä se sitten onnistunut, koska virkamieskunta ei osaa hommiaan.
Nämä poliittisin perustein valitut korkeapalkkaiset (KOK) virkamiehet pitäisikin irtisanoa välittömästi ja palkata oikeita asiantuntijoita tilalle. Täytyyhän hallituksen pystyä luottamaan asiantuntijoiden sanaan, kun se poliittinen vastuu on kuitenkin hallituksella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No eipä se sitten onnistunut, koska virkamieskunta ei osaa hommiaan.
Nämä poliittisin perustein valitut korkeapalkkaiset (KOK) virkamiehet pitäisikin irtisanoa välittömästi ja palkata oikeita asiantuntijoita tilalle. Täytyyhän hallituksen pystyä luottamaan asiantuntijoiden sanaan, kun se poliittinen vastuu on kuitenkin hallituksella.Poliittinen vastuu on nähty jo ajat sitten. Se on kuin helvetin huono puujalkavitsi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poliittinen vastuu on nähty jo ajat sitten. Se on kuin helvetin huono puujalkavitsi.
Niinpä. Esimerkiksi persut äänestivät Mäenpäälle (PS) syytesuojan, vaikka hän esitti maahanmuuttajien (= ihmisten) kuuluvan tuhottavien lajien vieraslajilistalle!
- Anonyymi
" Poliittinen vastuu " tarkoittaa, että jatkaa tehtävässään
kuin mitään ei olisi tapahtunut.- Anonyymi
Onko Korona siis Sannan syy?
Kyllä on lapsellisia nämä täällä spämmäävät oppositiopuolueiden trollikakarat ... - Anonyymi
Köyhän ja pienipalkkaisen duunarin köyhdyttäjä hallitus, joka ei ole saanut mitään hyvää aikaiseksi. Kilpailukyky on mennyt ja velka, sekä työttömyys kasvaa pikavauhtia. Asuminen kallistuu ja turvattomuus kasvaa jne jne. Toivottavasti keskusta lopettaa suomen tuholaisten tukemisen ja hylkää vihervasemmistolaisen politiikan tukemisen ja siirtyy sinne mihin sen entiset ja nykyiset kannattajat haluavat sen kuuluvankin.
- Anonyymi
Kun Sanna Marin tekee virheen, niin aina syy virheeseen on jossakin muualla.
- Anonyymi
Oisko oppinut asian PersKeKo-hallituksen edustajilta, joille suoranainen valehtelukaan ei tuottanut minkäänlaista tuskaa tai vaatinut selittelyä.
Anonyymi kirjoitti:
Oisko oppinut asian PersKeKo-hallituksen edustajilta, joille suoranainen valehtelukaan ei tuottanut minkäänlaista tuskaa tai vaatinut selittelyä.
Ja nyt syytät Marinin virheistä ex hallitusta.
- Anonyymi
Sanna Marin on huonoin pääministeri mikä koskaan ollut.
- Anonyymi
Mutta suosituin kuitenkin kansan keskuudessa vuosisatoihin. On siinä misogyyni-persuilla kestämistä .. hehehe
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta suosituin kuitenkin kansan keskuudessa vuosisatoihin. On siinä misogyyni-persuilla kestämistä .. hehehe
Vuosisatoihin ?
Tarkista lääkityksesi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta suosituin kuitenkin kansan keskuudessa vuosisatoihin. On siinä misogyyni-persuilla kestämistä .. hehehe
HÖPÖ HÖPÖ, se mitään suosituin ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
HÖPÖ HÖPÖ, se mitään suosituin ole.
Useammankin kyselyn mukaan näin on! Äärioikeistonatsit eivät näköjään kestä totuutta.
- Anonyymi
Vasemmistoliiton johtaja, ministeri Li Andersson piiskaa muita puolueita:
”Puheissa ollaan huolissaan nuorista, mutta teot puhuvat toista.”
https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4449141-li-andersson-ripittaa-muita-puolueita-puheissa-ollaan-huolissaan-nuorista-mutta-teot-puhuvat-toista-huolipuheen-pitaa-konkretisoitua-tekoina- Anonyymi
Aivan. Li puhuu asiaa ja toimii oikein.
Opposition ääliömäiset tollot eivät vaan ymmärrä tätäkään asiaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan. Li puhuu asiaa ja toimii oikein.
Opposition ääliömäiset tollot eivät vaan ymmärrä tätäkään asiaa.VASUT ymmärtää niin kauan kuin kaverilla riittää eväitä ja kun eväät loppuu, niin onkin aika kieroilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
VASUT ymmärtää niin kauan kuin kaverilla riittää eväitä ja kun eväät loppuu, niin onkin aika kieroilla.
Vasemmistoliiton hallituspaikka ja loistavasti edennyt hallituskausi ottaa näköjään heikkopäisiä oikeistotolloja pattiin .. heheh ... ja hyvä niin .. heheh
- Anonyymi
Opposition pälvikaljupellet kihisevät yhä vaan kiukusta punaisena, koska hallituksen naiset ovat saaneet kohta koronan kuriin, soten valmiiksi, toisen asteen opiskelun maksuttomaksi, kikyt lopetettua jne. Ja kaiken huipuksi nykyhallitus on vielä kansan keskuudessa ennätyssuosittu.
On siinä oikeistotolloilla kestämistä .. hehehe ehehheeh- Anonyymi
heh heh hee
Ketään ei kiinnosta teidän naiseutenne.
Hallitus on töpeksinyt suuresti ja voi hyvinkin kaatua kohta.
Jos Sanna olisi hyvä pääministeri hän ei jänistäisi tapaamisia eikä osoittautuisi pelkuriksi, jolta ei saa vaatia samaa kuin edeltäjiltään.
- Anonyymi
Vasemmistoliiton naiset päättää asioista hallituksessa,
perskokkareet räksyttää kuin rakit oppositiossa.- Anonyymi
Taitaa akkalauma räksyttää riihessä...heh hehhhee
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitaa akkalauma räksyttää riihessä...heh hehhhee
Pakkohan se on maatalouskommarit kuriin pistää.
- Anonyymi
Kohta ratkeaa hallituksen tulevaisuus. Kansa toivoo tietenkin jatkoa hyvälle naisviisikolle!
- Anonyymi
Kaikki jatkoon! Hienoa!
- Anonyymi
Arhinmäellä lantion leveys riittäisi mainiosti naispoliitikon mittoihin.
- Anonyymi
Oikeistopojuilla kevättä jo rinnassa? ... hehheh
- Anonyymi
Viisikossa on järkeä.
Opetusministeri Jussi Saramo on osoittautunut paljon paremmaksi poliitikoksi kuin luulinkaan.
Hyvä remmi järkeviä poliitikkoja, joten toivottavasti jaksavat jatkaa ansiokasta yhteistyötä ja ideologisista eroista huolimatta.
Kun on tahtoa, niin ratkaisukeskeinen yhteistyökin onnistuu. - Anonyymi
Vasemmistonaiset veivät keskustaa taas vasemmistolaisempaan suuntaan.
- Anonyymi
Katselin Vasemmistoliiton sivuja ja huomasin, että Vasemmistoliitolla
on paljon hyviä naisia ehdokkaina valtuustoihin.
Monissa kunnissa on vaikea valinta, ketä Vasemmistonaista äänestää.
https://vasemmisto.fi/ - Anonyymi
Nykyiset naisministerit ovat osaavia ja suurin osa vieläpä kauniita! Kyllä kelpaa olla suomalainen.
- Anonyymi
Ashera12 kirjoitti:
Niin, "kauneushan se on joka ratkaisee".
Eihän toki, mutta ei siitä haittaakaan ole.
- Anonyymi
Vasemmistoliiton ministerit Li Andersson, Aino-Kaisa Pekonen, Hanna Sarkkinen
ovat älykkäitä, osaavia ja kaikin puolin upeita. - Anonyymi
Vasemmistoliiton johtaja ministeri Li Andersson vappupuhe on loistava.
https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4496606-li-andersson-hallitus-ei-suostu-nielemaan-oikeiston-talouspoliittisia-opinkappaleita-se-nayttaa-ottavan-monille-erittain-koville - Anonyymi
Hyviä poliitikkoja, koska ovat naisia. Mutta odottaisin myös tekoja eikä vain puheita.
Miten niin, koska ovat naisia?
Asettakaa keski-ikäiset miehet sanomaan ja tekemään kaikki tuo mitä ruskea viisikko on tehnyt ja hurraus loppuu. Heidät olisi jo erotettu ja järjestetty uudet vaalit.- Anonyymi
Ashera12 kirjoitti:
Miten niin, koska ovat naisia?
Asettakaa keski-ikäiset miehet sanomaan ja tekemään kaikki tuo mitä ruskea viisikko on tehnyt ja hurraus loppuu. Heidät olisi jo erotettu ja järjestetty uudet vaalit.Luoja meitä palkkatyöläisiä varjelkoon uudelta oikeistolaiselta pälvikaljuhallitukselta. Aamen!
- Anonyymi
Mitä, hyviä naispolitiikkoja,
Sitä minä en tiedä onko muilla, mutta ei Suomella, jos puhutaan politiikasta. Sitä minä en kyllä sitten tiedä, ovatko hyviä naidessa, ilmeisesti, koska niin kehutaan.
Mitään kehuttavaa muuten ei ole, ainakaan kokonaisvaltaisesti, kokonaiskuvassa, ei todellakaan.....haa.....haaaaa........- Anonyymi
Näillä Turtiaisen äänestäjillä on vaan niin kovin erilainen näkemys naisten asemasta yhteiskunnassa .. siis nyrkki-hella väli pitäisi riittää ...
- Anonyymi
Helppoa on ottaa velkaa ja jakaa sitä oman ideologian mukaan... Siihen pystyy kuka tahansa.
Vain pieni osa otetusta velasta on mennyt koronan hoitoon.- Anonyymi
Niin onhan niitä laiskoja yrittäjiäkin tuettu jo sadoilla miljoonilla. Eikä mikään muu kuin kiittämättömyys ole kasvanut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin onhan niitä laiskoja yrittäjiäkin tuettu jo sadoilla miljoonilla. Eikä mikään muu kuin kiittämättömyys ole kasvanut.
Niinpä. Vaikka kuinka yrityksille lapioisi rahaa, niin eihän ne palkkaa lisää, vaativat vaan vanhojen työntekijöiden palkkoja "paikalliseen saneluun" ... kele
- Anonyymi
Aivan loistava tämä Marinin hallitus. Fiksuja päätöksiä ja todella tervetullutta vaihtelua vanhojen setien ylivaltaan. Ainoana isona miinuksena oli Saarikon väliriihiteatteri, jonka Marin onneksi pisti aisoihin.
- Anonyymi
Ashera12 kirjoitti:
Ainoana miinuksena on epäonnistunut hallitus.
Paras hallitus vuosikymmeniin. Ainakin kun kansalta on asiaa kyselty. Get over it!
- Anonyymi
Marin hallituksen aikana työttömyys kasvaa jatkuvasti
ja lisää velkaa valtavasti,- Anonyymi
Persujen älykkyyden taso paljastuu juuri yo. kommenteista.
5 vuotias tyttärenikin tietää jo mikä Korona on mutta persuedustajillekkin se on yhä hakusessa. Saati persukannattajilla ... kuten kaikkien on helppo huomata ..
- Anonyymi
Hyvää Äitienpäivää kaikille Vasemmistoliiton feministi äideille !
- Anonyymi
Todella loistavaa työtä hallitukselta!
- Anonyymi
Luotan täysin nykyhallituksen naisten osaamiseen, sillä hehän ovat ajaneet Suomen asioita paremmin kuin yksikään porvarien miesdustaja koskaan!
En luota nykyhallitukseen yhtään, sillä Marin on valehdellut paljon, eikä se että hän on nainen korjaa asiaa.
- Anonyymi
Ashera12 kirjoitti:
En luota nykyhallitukseen yhtään, sillä Marin on valehdellut paljon, eikä se että hän on nainen korjaa asiaa.
Kummallista tuo persunaisten kateus menestyviä naisia kohtaan. No kauneus ja osaaminen on myrkkyä usein juuri niille, joille miehet eivät toista silmäystä koskaan luo.
Anonyymi kirjoitti:
Kummallista tuo persunaisten kateus menestyviä naisia kohtaan. No kauneus ja osaaminen on myrkkyä usein juuri niille, joille miehet eivät toista silmäystä koskaan luo.
Aseksuaali ei tarvitse miestä eikä naista ollakseen onnellinen.
Minä olen vapaa kritisoimaan hallitusta. Miksi vassarit uskottelevat aina itselleen että kyse on kateudesta jos heistä ei pidetä?- Anonyymi
Ashera12 kirjoitti:
Aseksuaali ei tarvitse miestä eikä naista ollakseen onnellinen.
Minä olen vapaa kritisoimaan hallitusta. Miksi vassarit uskottelevat aina itselleen että kyse on kateudesta jos heistä ei pidetä?Kyllä aseeton seksualistikin voi kadehtia kaunista ja osaavaa naista. Kuten juuri itse todistit.
Mutta miksi persut uskottelevat itselleen, että heidän rasisminsa ja työläisvihansa on saanut kansan hyväksynnän? Populistinen paskanjauhanta lööppilehdissä on se suurin syy persujen nykyiseen "kannatukseen", ei yksikään todellinen teko. Kaiken vastustaminen on se kaikkein tyhmimpien tapa osoittaa tyytymättömyyttään. Ja juuri niitä persut ovat. Anonyymi kirjoitti:
Kyllä aseeton seksualistikin voi kadehtia kaunista ja osaavaa naista. Kuten juuri itse todistit.
Mutta miksi persut uskottelevat itselleen, että heidän rasisminsa ja työläisvihansa on saanut kansan hyväksynnän? Populistinen paskanjauhanta lööppilehdissä on se suurin syy persujen nykyiseen "kannatukseen", ei yksikään todellinen teko. Kaiken vastustaminen on se kaikkein tyhmimpien tapa osoittaa tyytymättömyyttään. Ja juuri niitä persut ovat.Minulla ei ole mitään syytä kadehtia hallitusta, enkä kaipaa sänkyseuraakaan.
Se on luonne, joka ratkaisee, ei ulkonäkö. Hallitus on osoittanut olevansa sen verran keskenkasvuinen, etten kaipaa heiltä mitään.
Persut eivät ole rasistisia tai pode työläisvihaa ja se on nähtävästi auennut suomalaisille. Haitallisen vastustaminen ei ole tyhmää. Vain nynnyt sanovat kaikelle jaa.- Anonyymi
Ashera12 kirjoitti:
Minulla ei ole mitään syytä kadehtia hallitusta, enkä kaipaa sänkyseuraakaan.
Se on luonne, joka ratkaisee, ei ulkonäkö. Hallitus on osoittanut olevansa sen verran keskenkasvuinen, etten kaipaa heiltä mitään.
Persut eivät ole rasistisia tai pode työläisvihaa ja se on nähtävästi auennut suomalaisille. Haitallisen vastustaminen ei ole tyhmää. Vain nynnyt sanovat kaikelle jaa.Hallitus on galluppien mukaan ennätyssuosittu ja toiminut loistavasti niin koronan, kuin muidenkin asioiden suhteen. Ei siinä pälvikaljuisia opposition sivareita tarvita.
Haittaisänmaallisten persujen vastustaminen on todellakin jokaisen inhimillisen ihmisen velvollisuus. Ja juuri siksi minkä tahansa muun puolueen äänestäminen on Suomelle hyväksi. Minä äänestin jo vasemmistoliiton ehdokasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kummallista tuo persunaisten kateus menestyviä naisia kohtaan. No kauneus ja osaaminen on myrkkyä usein juuri niille, joille miehet eivät toista silmäystä koskaan luo.
Kaunis ja osaava,en ymmärrä ketä tarkoitat,tanja karpela tais viimeks olla kaunis ministeri. Ja marjatta väänänen oli joskus muimoin osaava. Ei nyt kyl muita tu mieleen.
- Anonyymi
Hallitus sai taas eduskunnan luottamuksen selvin numeroin. Eli kaikki hyvin suomenmaassa!
- Anonyymi
Pyöreäpyllyinen Arhinmäki menee hyvin vasureiden läskimaatuskasta 🪆
- Anonyymi
Persupojuilla on tuota naismaista silmää "homofobiastaan" huolimatta. Ilmankos Tynkkynen onkin suosituin edustaja persunuorten keskuudessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persupojuilla on tuota naismaista silmää "homofobiastaan" huolimatta. Ilmankos Tynkkynen onkin suosituin edustaja persunuorten keskuudessa.
Sulla on kieroutunut ajatusmaailma. Olet ilmiselvästi vasemmistolainen.
- Anonyymi
Ei voi muuta kuin ihastella miten paljon hyviä naisia Vasemmistoliitolla
on ehdokkaina valtuustoihin.
https://vasemmisto.fi/- Anonyymi
Aivan. Osaavia ja nättejäkin vielä. On siinä oikeiston pälvikaljuilla ihmettelemistä ... hehehe
- Anonyymi
Surkea oppositio sai taas nenilleen välikysymyksessä. Hallitus on ja pysyy yhtenäisenä eliitin rikastajien ja rasistien aamupalaruikutuskampanjastaan huolimatta.
- Anonyymi
Pälvikaljujohtajien aika on jo ohi. Nyt puhaltavat työväen pelastajien uudet tuulet kansan onneksi.
- Anonyymi
Naisviisikko pelastaa Suomen!
- Anonyymi
Vasemmiston naisjäsenet ovat parasta A-ryhmää, Kummelin sanoin ilmaistuna!
- Anonyymi
Olen samaa mieltä. Kunnon koomikkoporukkaa vasurit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen samaa mieltä. Kunnon koomikkoporukkaa vasurit.
Aivan. Opposition välikysymyksiä naureskellessa hauskuus ei hallitukselta heti lopu!
- Anonyymi
Top 3
- Riikka Purra
- Laura Huhtasaari
- Lulu Ranne
Inhokit Top 3
- Sanna Marin
- Maria Ohisalo
- Tytti Tuppurainen- Anonyymi
Rasistien TOP 3 meni ihan oikein listallasi!
- Anonyymi
Muuten sata hyvä,mut laura ja purra toisin päin ja sanna ja maria toisin päin.
- Anonyymi
Sanna Marin ja Li Andersson. Loistavia esimerkkejä siitä, että osaavia naisia pitää saada lisää päättäjiksi. Pälvikaljuiset setämiehet eivät pysty muuhun kuin kurjistamaan työläiskansaa, kuten edellinen PersKokkare-hallitus jo osoitti.
- Anonyymi
Aivan totta.
- Anonyymi
Nyt tarvitaan kuntiin suoraselkäisiä osaavia päättäjiä, ei rikollisia, ideologisia yksityistäjiä tai Suomi takaisin öyhöttäjiä. Julkiset varat eivät tule koskaan riittämään jos päättäjät antavat niiden valua kaiken maailman konsulteille ja muille rahastajille, ilman todellista hyötyä kuntalaisille. Hankinnat kuntoon ja pukit pois kaalimaata vartioimasta! Erityisesti kokoomusta on syytä pitää silmällä, sillä se jos kuka on osaa julkisten varojen rahastuksen näiden ”pukkien” avulla.
Eli ääni vasemmistolle on ääni paremmalle tulevaisuudelle.- Anonyymi
Minäkin äänestin paremman tulevaisuuden puolesta. Eli vasemmistolaista ehdokasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minäkin äänestin paremman tulevaisuuden puolesta. Eli vasemmistolaista ehdokasta.
Ja kyllä kannatti.
- Anonyymi
Naisvalta ahdistaa näköjään kauheasti pälvikaljuoppositiota. Ainakin kaksi vuotta vielä ... hehehe heheheh
- Anonyymi
Arhinmäki ilmoittautuu kisaan leveälanteisimman poliitikon kisaan.
Kesän lämpöaalto pakottaa satsaamaan mittavaan kaljan kittaamiseen.- Anonyymi
Persupojujen Arhi-kiima ei vaan ota hellittääkseen .. hehehe ... noh halut ne on hiirilläkin ... hehehe
- Anonyymi
Vasemmistojohtajat Sanna Marin ja Li Andersson. Loistavia esimerkkejä siitä, että osaavia naisia pitää saada lisää päättäjiksi. Pälvikaljuiset setämiehet eivät pysty muuhun kuin kurjistamaan työläiskansaa, kuten edellinen PersKokkare-hallitus jo osoitti.
- Anonyymi
Purra ei kuulu avauksessa mainittuun joukkoon.
- Anonyymi
No ei todellakaan.
- Anonyymi
Voimme olla ylpeitä hallituksen osaavista naisista.
- Anonyymi
Varsinkin Vasemmistoliiton!
- Anonyymi
Vasemmistoliiton ministerit Li Andersson ja Hanna Sarkkinen
ovat parhaat ministerit hallituksessa. - Anonyymi
olen kiitollinen, kun Vasemmistoliiton nais-ministerit päättävät asioista.
- Anonyymi
Ohisalokin pieniin päin. Mahtavaa ...
- Anonyymi
Vihervasemmiston lisääntyminen on koko maailmalle hyväksi!
- Anonyymi
katselin ruotsin hallituskriisi keskustelua, ja ruotsissakin on siisti, kallis pukeutneita keski-ikäisiä naisia hämmentämässä asioita edestaa, joten ei ole ihme että ruotsi on nykyään kuin joku turvaton kehitysmaa, selvä kyykkypaskalandia!!
- Anonyymi
Ruotsidemokraatit ovat tosiaan Ruotsin ainoa vihapuolue, jonka rasismia ja yhteistyökyvyttömyyttä kaikki muut puolueet inhoavat. Eli ihan samaa sakkia menetelmiltään kuin meidän PS.
- Anonyymi
Lisääntymiskykyiset ja -haluiset nuoret vihervasemmistonaiset ajatuksineen ovat maamme ja koko maailmamme pelastus.
- Anonyymi
Ja nämä vasemmiston osaavat naiset ovat myös viehättäviä katseltavia, vaikka se ei tärkeää olekaan.
- Anonyymi
Vasemmistoliiton feministi naiset ovat parhaita johtamaan, hallitsemaan
ja tekemään päätökset.- Anonyymi
Ei siihen feminismiä tarvita, mutta ei siitä haittaakaan ole!
- Anonyymi
Lehtijuttujen perusteella Marinin pahin virhe on ilmeisesti ollut verovapaiden aamiaisten maiskuttelu Kesärannassa kansliapäällikkö Timo Lankisen (kok) laatimien ohjeiden mukaan.
- Anonyymi
Paljastaa hyvin oikeistomedian ala-arvoisen tason.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paljastaa hyvin oikeistomedian ala-arvoisen tason.
Iltapaskoja ei kannata lukea lainkaan, koska ne on pelkkiä EK-mafian äänitorvia.
- Anonyymi
Li Andersson onkin maamme järkevin poliitikko.
- Anonyymi
Ehdottomasti!
- Anonyymi
Marinin hallituksen naiset ajattelevat järjellä ja tekevät koko kansalle oikeudenmukaista politiikkaa.
Naisissa on rautaista voimaa!- Anonyymi
Saarikolla on kyllä liikaa oikeistolaista sipilismiä ollakseen fiksu nainen.
- Anonyymi
Kuka kaipaa enää pälvikaljusetien Kikyjä? Ei ainakaan yksikään duunari.
- Anonyymi
Vasemmistoliiton feministi naiset hallitsee parhaiten.
- Anonyymi
Ei ole purrailijoista samaan!
- Anonyymi
Demokratia paranee aina kun naiset pääsevät päättävään asemaan. Kuten nytkin on jo todistettu!
- Anonyymi
Ei kaikki naiset ole kuitenkaan hyviä edes poliitikkoina. Kuten Purra, Huhtasaari, Elomaa ... jne. haittaisänmaallisine ajatuksineen.
- Anonyymi
Purran toteamus, että ketään ei tule Afganistanista pelastaa koska kaikkia ei voida pelastaa, on samaa formaattia persujen kannassa kannattaako Suomen tehdä toimia ilmaston lämpenemisen hillitsemiseksi.
Siinähän persujen peruste on, että Suomi on niin pieni saastuttaja, että meidän ei kannata tehdä mitään ennen kuin kaikki muut meitä isommat saastuttajat ovat tehneet oman osansa.
Minun mielestäni jokaisen ihmisen henki on arvokas ja jos voimme auttaa Afganista yhdenkin paikallisen, jonka henki on vaarassa siksi että on auttanut suomalaisia rauhanturvaajia, meidän pitää se tehdä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purran toteamus, että ketään ei tule Afganistanista pelastaa koska kaikkia ei voida pelastaa, on samaa formaattia persujen kannassa kannattaako Suomen tehdä toimia ilmaston lämpenemisen hillitsemiseksi.
Siinähän persujen peruste on, että Suomi on niin pieni saastuttaja, että meidän ei kannata tehdä mitään ennen kuin kaikki muut meitä isommat saastuttajat ovat tehneet oman osansa.
Minun mielestäni jokaisen ihmisen henki on arvokas ja jos voimme auttaa Afganista yhdenkin paikallisen, jonka henki on vaarassa siksi että on auttanut suomalaisia rauhanturvaajia, meidän pitää se tehdä.Purra on täysin samaa natsipaskasakkia Jussin kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purra on täysin samaa natsipaskasakkia Jussin kanssa.
Aivan totta. Hänen Afganistanin tapauksen kommentointinsa paljastaa asian karvaasti.
- Anonyymi
Andersson ja Marin. Tehokaksikko vailla vertaa!
- Anonyymi
Sekä älyssä että kauneudessa! Ja sekös opposition tymiä "rumiluksia" ketuttaa .. hehehhe
- Anonyymi
Maamme ehdotonta huippua nämä hallituksen naisministerit!
- Anonyymi
Marin puhui taas asiaa radion kyselytunnilla. Kuunnelkaa niitä ja oppikaa!
- Anonyymi
Sanna onkin paras pääministeri vuosikymmeniin. Ja hallitus vuosisatoihin.
- Anonyymi
Maatalouskommarien ja viherpiipertäjien puh.joht.naiset eivät näytä pääsevän sopuun millään. Liikaa ideologiaa ja liian vähän vasemmistolaisuutta ...?
- Anonyymi
Rauha maassa taas ja hallituksella hyvä tahto.
- Anonyymi
Hallituksen naisministerien älykkyyttä voi vaan ihailla.
- Anonyymi
Hyvä kirjoitus,ei enempää vois olla sarkasmia.
- Anonyymi
Vain Purran lisääminen listaan olisi ollut sitä!
- Anonyymi
PersKokkare-hallituksen pälvikaljupellet ovatkin vain pelkkä naurettava muisto enää.
- Anonyymi
Kukaan ei jäänyt kaipaamaan ... ainakaan työväestöstä!
- Anonyymi
Naisministerien juhlat Kesärannassa kiukustuttivat pälvikaljuopposition luuserit ... MAHTAVAA .. .heheheheh
- Anonyymi
Kaikissa juhlissa pitää olla ikäraja. Eli eliitin rikastajien pälvikaljuille pitääkin antaa porttikielto valtaa pitävien juhliin... heheheh
- Anonyymi
Kansa on valinnut kerrankin oikein päättäjänsä.
- Anonyymi
Vasemmistohallitus onkin parasta suomalaisille työläisille vuosikymmeniin!
- Anonyymi
Maatalouskommari Saarikko sekoilee hallituksessa jo niin, että häntä ei oikein voi enää hyväksi kutsua. Pahasti oikealle kallellaan ja liikaa omia lehmiä ojassa.
- Anonyymi
Oli suuri virhe ottaa aina pettävät kepulit hallitukseen. Kuten Saarikon ja Kärnän ulostuloista on havaittavissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli suuri virhe ottaa aina pettävät kepulit hallitukseen. Kuten Saarikon ja Kärnän ulostuloista on havaittavissa.
Maatalouskommunistit suojelevat hallituksessa vain tukiaisiaan. Palkkatyöläiset ei heitä kiinnosta pätkääkään.
- Anonyymi
Juu, ei ole SUOMALAISTEN TOIVO TUO NELIKKO, vaan afrikan, lähi-idän ym. mutta ei suomalaisten.
- Anonyymi
Edellinen PersKokkare-pälvikaljuhallitus tuotti tänne yli 100 000 mamua elätettäväksemme. Sitäkö persupoju yhä kaipaa? Vai kiky-leikkauksia palkkaan ja lomiin?
- Anonyymi
Hyvää työtä on hallituksen naiset tehneet!
- Anonyymi
Todellakin. Äänestetään heidät siis jatkokaudelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todellakin. Äänestetään heidät siis jatkokaudelle.
Mielellään kyllä niin teen. Saarikko näköjään kykenee kompromisseihin, ja Marinhan on niissä oikein ammattilainen saatuaan raitiotien Tampereelle.
- Anonyymi
Lisää vaan vasemmistolaisia naisia valtaan. Kansan onneksi!
- Anonyymi
Uusi ja entistä rohkeampi sukupolvi on jo tulossa. Odota vaan rauhassa.
- Anonyymi
Valta Vasemmistoliiton feministi naisille !
- Anonyymi
huom! Ei tarvitse olla feministi ollakseen pätevä nainen.
- Anonyymi
Sanna Marin ja Li Andersson. Kaksi eduskunnan parasta poliitikkoa. Ehdottomasti!
- Anonyymi
No höpö höpö, eihän se Lii lole saanut mitään muuta aikaseksi kuin vahinkoa tavalliselle kansalle. Väitteet kansansuosiosta ovat naurettavia jo kannatuslukuihinkin verrattuna. Eiköhän ne kannattajakunnat ole suurimmat kokkareilla sossuilla ja persuilla. Muutenkin hallitus on perseestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No höpö höpö, eihän se Lii lole saanut mitään muuta aikaseksi kuin vahinkoa tavalliselle kansalle. Väitteet kansansuosiosta ovat naurettavia jo kannatuslukuihinkin verrattuna. Eiköhän ne kannattajakunnat ole suurimmat kokkareilla sossuilla ja persuilla. Muutenkin hallitus on perseestä.
Oikeistotollo voisi kertoa mitä vahinkoa oikein tarkoitat?
Sillä kaikki asiat joita Li on on ajanut ovat olleet mielestäni hyödyllisiä niin yksilöille kuin koko maallemmekin. Muun muassa maksuton toisen asteen koulutus kaikille lapsille on suuri saavutus ja auttaa Suomea todella paljon jatkossa pärjäämään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeistotollo voisi kertoa mitä vahinkoa oikein tarkoitat?
Sillä kaikki asiat joita Li on on ajanut ovat olleet mielestäni hyödyllisiä niin yksilöille kuin koko maallemmekin. Muun muassa maksuton toisen asteen koulutus kaikille lapsille on suuri saavutus ja auttaa Suomea todella paljon jatkossa pärjäämään.Höpö höpö kommunistihöperö! Ihmisten asiat menevät yhä huonommalle tolalle vasemmistolaisten päätösten takia. Esimerkkejä löytyy liian paljon, jotka ovat nostaneet elämisen kustannuksia. Vain perussuomalaiset tuntuvat ymmärtävän kokonaisuutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö kommunistihöperö! Ihmisten asiat menevät yhä huonommalle tolalle vasemmistolaisten päätösten takia. Esimerkkejä löytyy liian paljon, jotka ovat nostaneet elämisen kustannuksia. Vain perussuomalaiset tuntuvat ymmärtävän kokonaisuutta.
No kerro nyt edes yksi asia, missä Li on tehnyt sinulle tai yhteiskunnalle vahinkoa. Tuollainen mussutus ilman konkretiaa on lapsellista ja paljastaa sinut tyhjänpuhujaksi, joita persut yleisesti ovatkin. Mitään vaihtoehtoja heillä ei ole mutta silti ruikutetaan joka asiasta.
- Anonyymi
Vasemmistoliiton ministerit Li Andersson ja Hanna Sarkkinen
ovat hallituksen parhaat ministerit.- Anonyymi
Saman olen itsekin todennut.
- Anonyymi
Pakonen on myös älykäs ja asiantunteva osaaja.
- Anonyymi
YÖKKK!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
YÖKKK!
Sama refleksi minullekin tuli kun näin Purran tv:ssä ...
- Anonyymi
Kyllä vasemmistoliitto on pelinsä pelannut ja jatkuva kannatuksen kuihtuminen on merkki siitä, että köyhää kansaa lähempänä on perussuomalaiset.
- Anonyymi
Niin! Kommunisteja huolettaa ennemmin elintasopakolaisten rahansaanti, kuin esim eläkeläisten ja vähävaraisten toimeentulo. Yököttää komuvasujen kaksinaamainen toiminta ja puheet.
- Anonyymi
Persutrollin "keskustelu" itsensä kanssa näyttää jo pahasti mielisairauden oireelta.
- Anonyymi
Kummallisia on suomen kommarit, ennen neuvostoliitto ja sen ihannointi, nyt kelpaa kaikki suomivastaisuus ja rasismi meitä kohtaan.
- Anonyymi
Persut ovat liitossa kokkareiden kanssa kurjistamassa suomalaista palkansaajaa ja eläkeläistä. Politiikka on samankaltaista kuin Hitlerin sikana Saksassa. Palkansaajaa tarvitaan vaalikarjaksi ja tykinruuaksi, mutta hänen työnsä hedelmät lapioidaan ökyrikkaille ja usein veroparatiiseihin.
- Anonyymi
Hallitus nosti taas kannatustaan HS:n gallupissa! Näin se vaan menee kun tekee hyvää työtä!
- Anonyymi
Keskustan bimpot ei kyllä ansaitse minusta kovinkaan korkeaa arvosanaa osaamisestaan.
- Anonyymi
Saarikko yrittää näköjään kaikkensa luodakseen hallitukseen epäsopua. Ei kyllä auta nostamaan kepulien kannatuslukuja, eli ihan turhaa rutkutusta ...
- Anonyymi
Maatalouskommarit kaivavat omaa hautaansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maatalouskommarit kaivavat omaa hautaansa.
Vasemmistoliittolaisia on kyllä jokunen maanviljelijöissäkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vasemmistoliittolaisia on kyllä jokunen maanviljelijöissäkin.
Oikeassa olet. Kyllä rehellisiä työmiehiä (=vasemmistolaisia) löytyy ihan kaikista ammattiryhmistä.
- Anonyymi
..tuossa alempana muodostetaan jo seuraavaa hallitusta,Herra meitä poloisia varjelkoon..
- Anonyymi
Mitähän hesaria ne komut lukee, kun vasuliiton kannatus putoaa jatkuvasti ja hallituksen suosiohan laskee koko ajan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitähän hesaria ne komut lukee, kun vasuliiton kannatus putoaa jatkuvasti ja hallituksen suosiohan laskee koko ajan.
Hallituspuolueiden yhteiskannatus nousi viimeisimmässä HS:ien gallupissa. Persupojun kannattaisi yrittää edes joskus pysyä totuudessa.
- Anonyymi
Ruotsi valitsi jo Anderssonin pääministeriksi. Milloin me?
- Anonyymi
Ja kohta Ruotsi valitsee Anderssonin uudestaan pääministeriksi ...
- Anonyymi
Vasemmistoliiton johtaja Li Andersson Suomen pääministeriksi.
- Anonyymi
Toteutunee lähitulevaisuudessa, jos/kun Marin päättää lopettaa pääministerinä.
- Anonyymi
Sehän on ihan mitä kannalta kukin asioita tarkastelee, toiset tykkäävät murhaajista ja murhista, toiset rosvoista ja ihannoivat strategisia katastrofeja, teeskentelyjä, ulkomaalaisia maahanmuuttajia, huumekauppiaita, huumeista ja viinalla rellestäjistä, kaikenmaailman matkalaisista, huvittelijoista.
Raha, rahan kylväjistä, rahalla on taivallinen voima.
Valtaosa pitää perseukiisuudesta, niitä vaan lisää, niin kannatus kasvaa, kyllä kommunisti tietää hyvin hoitaa kansa hurraa.- Anonyymi
Minustakin persujen Purra ja persut yleensäkin ihannoivat kaikkea muuta kuin suomalaista demokratiaa. Persuilla on kova halu muuttaa Suomi Putinin ja Lukashenkan kaltaiseen yksinvaltaiseen diktatuuriin, jossa voidaan ihmisarvo mitata ihonvärin, työläistaustan jne. perusteella. Onneksi se ei tule koskaan onnistumaan, koska persuja ei huolita edes yhteenkään hallitukseen tuollaisilla arvoillaan.
Vasemmistohallitus on nostanut niin työllisyyden kuin taloudenkin huippulukemiin, joten eiköhän kansa sen palkitse taas vaaleissa uudella hallituskaudella! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minustakin persujen Purra ja persut yleensäkin ihannoivat kaikkea muuta kuin suomalaista demokratiaa. Persuilla on kova halu muuttaa Suomi Putinin ja Lukashenkan kaltaiseen yksinvaltaiseen diktatuuriin, jossa voidaan ihmisarvo mitata ihonvärin, työläistaustan jne. perusteella. Onneksi se ei tule koskaan onnistumaan, koska persuja ei huolita edes yhteenkään hallitukseen tuollaisilla arvoillaan.
Vasemmistohallitus on nostanut niin työllisyyden kuin taloudenkin huippulukemiin, joten eiköhän kansa sen palkitse taas vaaleissa uudella hallituskaudella!Vasemmisto ei luo muuta kuiin kurjuutta, kuten ihmiset ovat huomanneet. Raiskaukset joihin lähinnä muslimit syyllistyvät, niin vasut vaikenee. Kouluissa ja kaduilla lapsemme joutuvat piestyiksi ja ryöstetyksi muslimien toimesta ja punikit on hyvillään. On se ihme että joku vielä viittii äänestää vasu ja viher kommunisteja. Sairaita rasisteja omaa kansaansa kohtaan. PS on paras suomelle. Ensin punikit ihaili neuvostoliittoa ja nyt islamia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vasemmisto ei luo muuta kuiin kurjuutta, kuten ihmiset ovat huomanneet. Raiskaukset joihin lähinnä muslimit syyllistyvät, niin vasut vaikenee. Kouluissa ja kaduilla lapsemme joutuvat piestyiksi ja ryöstetyksi muslimien toimesta ja punikit on hyvillään. On se ihme että joku vielä viittii äänestää vasu ja viher kommunisteja. Sairaita rasisteja omaa kansaansa kohtaan. PS on paras suomelle. Ensin punikit ihaili neuvostoliittoa ja nyt islamia.
Mutta miksi persut sitten tuottivat tänne hallitusaikanaan yli 100 000 raiskaajaa? Ja miksi persua nyt vasta asia pelottaa? Turha noista pelkotiloista on nykyisiä hallituspuolueita syyttää, syyttäkää vaan Jussi Halla-ahoa ja hänen maahanmuutto-ohjelmaansa!
- Anonyymi
Älykkäitä naisia. Tosin vihreitä. myös Ohisaloa, minä vierastan. Samoin kuin on yltiöisänmaallisia niin on myös yltiövihreitä. Molemmissa tapausissa mennään joissakin tapauksissa "vähän tai paljonkin" yli siitä, mikä on hyvää ja kannatettavaa. Pääministeri on ilmeisen älykäs ja hänellä on hyvä suhteellisuustaju. Vihreät ja Ohisalo ampuvat joskus yli ja ohi sen tavoitteen, mikä käytännössä on hyvää ja tarpeellista ja oikein. "Ei metsiä tarvitse jättää luonnontilaan ja olla niihin koskematta". "Ei vilkkalle kadulle tarvitse mennä istumaan keskelle katua estämään liikennettä". Se on jopa vaarallista. Suomen metsiä hoidetaan hyvin ja ne toimivat hyvin ajatellen ilmastonmuutosta. Normaali metsien käyttö ei ole haitta ilmastonmuutosta ajatellen Suomessa. Metsään liittyy elinkeinoja. joita ei tarvitse lopettaa. metsätellisuus voi toimia, puusta voidaan rakentaa esim. taloja. Ja paljon muuta. Ja metsäpinta-ala säilyy entisellään. Lainan otto tässä tilanteessa on pakkopaikka, ja alunperin laaditusta budjetista on pakko ollut poiketa, ei se ole harkinnanvarainen asia vaan pakkotila . Samoin tekisi mikä puolue tahansa hallituksessa. Onko sitten liikaa elvytetty vai liian vähän on jo mielipideasia. Sivusta katsoen ei näytä siltä, että olisi erityisesti tuhlattu. On uudistettu ja elvytetty. Ne ovat hyviä asioita. Taistelu koronaa vastaan on vielä meneillään. Tämä nykyinen olotila vaatii edelleen "uusia yllätysmenoja" ei niitä ole voitu hallitusta muodostettaessa ottaa huomioon. Siinä suhteessa menee hyvin olosuhteet huomioon ottaen - voisi mennä tietysti paremminkin, mutta tilanne on ollut yllättävä, ja Suomi on menestynyt toistaisesti hyvin kansainvälisessä vertailussa. Nyt rajoituksia on ehkä löysätt liikaa koronan vastaisessa taistelussa...
- Anonyymi
Kyllä minä perussuomalaisena olen aikalailla samoilla linjoilla. Tulevaisuutta rakennetaan yhdessä koko maata ajatellen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä minä perussuomalaisena olen aikalailla samoilla linjoilla. Tulevaisuutta rakennetaan yhdessä koko maata ajatellen.
Minustakin nykyinen vasemmistohallitus on ehdottomasti paras vuosikymmeniin, ellei satoihin ...
- Anonyymi
Naisenergiaa onkin Suomi ollut vailla. Tyhjäpäisten pälvikaljujen aika mennä on ...
- Anonyymi
MUTTA PS on paras ja siksi vasemmiston yläpuolella.
- Anonyymi
Marinin maalitus on jo todella härskiä touhua. Mitä oikeistolaisempi media, sitä enemmän paskapuhetta ja saivartelua Sannan illanvietosta.
Kertoo paljon oikeiston pelosta, että kansa äänestääkin Marin-2 hallituksen valtaan ... ja niinhän siinä tuleekin käymään. Get over it ... heheheheheh- Anonyymi
Tuskinpa pääsee syntymään enää näin verenpunaista hallitusta, sillä kansan ja liike elämän kokemukset on todella kurjat. Kepunkin kenttäväki seuraa hammasta purren,kun kannattajat pakenevat mm suurimman työläispuolue PS:n riveihin. Hallitus joka on yksin kepun varassa ja kansan tahtoa vastaan, kaatuu vuoden alussa tai ennen joulua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuskinpa pääsee syntymään enää näin verenpunaista hallitusta, sillä kansan ja liike elämän kokemukset on todella kurjat. Kepunkin kenttäväki seuraa hammasta purren,kun kannattajat pakenevat mm suurimman työläispuolue PS:n riveihin. Hallitus joka on yksin kepun varassa ja kansan tahtoa vastaan, kaatuu vuoden alussa tai ennen joulua.
Persu on taas hakoteillä. Kansahan nimenomaan halusi muutosta PersKokkare-hallituksen kansan kurjistamiseen ja työläisten alistamiseen. Ja sai juuri sitä mitä tilasi. Joten pulinat pois!
Vasemmistohallitus onkin saanut niin työllisyyden kuin maamme taloudenkin ennätykselliseen nousuun ja siksi oppositiopuolueet ovatkin jo paniikissa kun Suomella menee "liian" hyvin.
- Anonyymi
Sanna Marinin hallituksen naiset tekevät töitä niin kovassa paineessa ja kovalla vauhdilla, että perskokkareet eivät pysty edes asialliseen oppositiopolitiikkaan vaan ainoastaan jatkuvaan ministereiden mustamaalaukseen, tyhmääkin tyhmempiin välikysymyksiin ja jatkuvaan yritykseen kaataa Suomen paras hallitus kautta aikojen.
- Anonyymi
Oppositio keskittyykin vain Marinin maalittamiseen ja vihapuheeseen. Onneksi hallitus on yhtenäinen ja kestää oikeistolehtien jatkuvan ja katkeran pazkanheiton.
- Anonyymi
Vasemmistoliiton ministerit Li Andersson ja Hanna Sarkkinen vaativat tiukasti:
”Hankintapäätöksen yhteydessä edellytetään, että tehdään tarvittavat toimet, jotta voidaan varmistua siitä, että hankkeen elinkaarikustannukset eivät ylity tai että mahdolliset ylitykset voidaan kattaa täysimääräisesti puolustusministeriön budjetin pääluokan sisältä.”- Anonyymi
Maanpuolustukselliset asiat ei kuulu viher vasemmiston kommunisteille, sillä kansan enemmistö ei luota teihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maanpuolustukselliset asiat ei kuulu viher vasemmiston kommunisteille, sillä kansan enemmistö ei luota teihin.
Eikä varsinkaan opposition luusereille, joiden valta mihinkään asioihin on tosiaan SKP:n kommunistien tasolla, eli mitätön.
- Anonyymi
Tarvittiin tosiaan Vasemmistohallitus,että puolustuksemme saatiin vihdoin kuntoon. Kiitos hallitusviisikolle kaikesta hyvästä työstä, mitä jo olette saaneet aikaan.
- Anonyymi
Hih hi hii..... Vasemmistoliitto ja maanpuolustus..Hih hihhhii ja isänmaa..Tarkoottaa neuvostoliittoa, jonka kätyreinä vasliiton skdl kommunistit toimi.
- Anonyymi
Kansaa kurjistava oikeistolainen pälvikaljujohtajuus on aikansa elänyt. Naisjohtajien valtakausi on nykypäivää ja siksi Suomella meneekin koronasta huolimatta niin hyvin.
- Anonyymi
Kaikki rehelliset duunarit ovat tyytyväisiä hallituksen toimiin!
- Anonyymi
Sanna Marinin hallituksen naisministerit ovat rautaisia ammattilaisia, jotka tekee eikä meinaa.
- Anonyymi
Hihiiihi hiihii hiiihiii hii hih hih hih hiiiihi hih hih hiiiii....hyvää on huumori vasuilla.
- Anonyymi
Kasvaa se mies räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta ...
- Anonyymi
Hahh hahhhhaaa kun naurattaa edelleen. Tämä hulluus komuilla senkun pahenee, mutta nauttikaa se lyhyt aika minkä olette enää hallituksessa sillä se kaatuu kohta.
- Anonyymi
Entäs sitten. Rokotusvastaiset ja yhteiskuntakelvottomat persut eivät pääse silti koskaan valtaan..... hahahahahahahah
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entäs sitten. Rokotusvastaiset ja yhteiskuntakelvottomat persut eivät pääse silti koskaan valtaan..... hahahahahahahah
Siinäpäs itse paljastat vasuna, kuinka epädemokraattisia te kommunistit olettekin. Uhotaan perussuomalaisille, etteivät pääse hallitukseen, ym ym demokratiaa halveksuvaa vasemmistopopulismia ja rasismia, yhtä suomen suurimpaa puoluetta kohtaan. Juuri tämmöiset vihapuheet saavat inhoamaan teitä kommunisteja. Ennen PS puoluetta vihasitte kokoomusta ja pidettiin ulkona kymmeniä vuosia hallituksista poissa ja miten lopulta kävikään??? Kokoomus on nyt suurin ja rinnalla samansuuruinen perussuomalainen puolue, jotka yhdessä ovat mahdollisina hall.puolueina melkein enemmistöhallitus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinäpäs itse paljastat vasuna, kuinka epädemokraattisia te kommunistit olettekin. Uhotaan perussuomalaisille, etteivät pääse hallitukseen, ym ym demokratiaa halveksuvaa vasemmistopopulismia ja rasismia, yhtä suomen suurimpaa puoluetta kohtaan. Juuri tämmöiset vihapuheet saavat inhoamaan teitä kommunisteja. Ennen PS puoluetta vihasitte kokoomusta ja pidettiin ulkona kymmeniä vuosia hallituksista poissa ja miten lopulta kävikään??? Kokoomus on nyt suurin ja rinnalla samansuuruinen perussuomalainen puolue, jotka yhdessä ovat mahdollisina hall.puolueina melkein enemmistöhallitus.
Entäs sitten. Rokotusvastaiset ja yhteiskuntakelvottomat persut eivät pääse silti koskaan valtaan..... ei edes kokkareiden kanssa, kuten havaittiin jo v.2017 ... hahahahahahahah
- Anonyymi
Kylläkyllä, tosin virsimieskuoroissa on möräkämmät korkeudet.
- Anonyymi
Kommunistien muistosäätiön paraati pidetään keväällä vas.liiton toimiston edessä, jos osallistujia sattuu löytymään....Hehhhehheee ghähhähhäää hähhhä hääähääähäh hähäääääääääääääääääääää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kommunistien muistosäätiön paraati pidetään keväällä vas.liiton toimiston edessä, jos osallistujia sattuu löytymään....Hehhhehheee ghähhähhäää hähhhä hääähääähäh hähäääääääääääääääääääää
Äänestäessä SKP on silti parempi valinta kuin PS, ainakin työläiselle.
- Anonyymi
Aluevaaleissakin on parasta äänestää Vasemmistoliiton ehdokasta!
- Anonyymi
Aivan. Ja Vasemmistoliiton ehdokkaista löytyy paljon osaavia naisia!
- Anonyymi
Työläisen ainoa oikea vaihtoehto.
- Anonyymi
Sanna Marin ja Li Andersson. Kaksi maamme parasta naispoliitikkoa ansaitseekin kaiken kunnioituksemme.
- Anonyymi
Ja parasta asiassa on se, että molemmat jatkavat myös seuraavassa, Marin-2 hallituksessa.
Sillä erolla tosin, että Li saattaakin olla se pääministeri. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja parasta asiassa on se, että molemmat jatkavat myös seuraavassa, Marin-2 hallituksessa.
Sillä erolla tosin, että Li saattaakin olla se pääministeri.Mutta Kepulit voidaan unohtaa seuraavasta hallituksesta. Pelkkää haittaa on niistä ollut tähänkin asti!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta Kepulit voidaan unohtaa seuraavasta hallituksesta. Pelkkää haittaa on niistä ollut tähänkin asti!
Aivan. Vaatimassa taas työttömien kurittamista muiden oikeistopuolueiden kanssa.
- Anonyymi
Naisenergia ja osaaminen on vaan hyvä yhdistelmä!
- Anonyymi
Ja vielä älykkyydellä ryyditettynä. Kuten Li Andersson.
- Anonyymi
Vasemmistosta löytyy osaamista laajalla rintamalla!
- Anonyymi
Li Anderssonin kansansuosio on edelleen vahvaa, sillä onhan hän taas vaalien ääniharava alueellaan!
- Anonyymi
Li on koko valtakunnan ääniharava, eli kaikkein luotettavin poliitikko kansan mielestä!!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Li on koko valtakunnan ääniharava, eli kaikkein luotettavin poliitikko kansan mielestä!!!!!
Ja Vasemmistoliiton puheenjohtaja. Tietysti.
- Anonyymi
Sanna Marin ja Li Andersson. Kaksi loistavan älykästä Suomen pelastajaa!
- Anonyymi
Huipputiimin parhaat!
- Anonyymi
Marin-2 hallituksessa tulee olemaan myös naisvaltaisia puolueita. (Huom. Purraa siellä ei kyllä nähdä).
- Anonyymi
Kokoomusnaisten ahneus on ihan yhtä kovaa kuin kokkaremiestenkin. Se näkyy jopa niiden naamasta.
- Anonyymi
Ja persuakkojen rasismi on ihan yhtä kovaa kuin persuäijienkin.
- Anonyymi
Liistä kyllä tuleekin mieleeni ensimmäisenä Hertta Kuusinen, joka oli kommunistien juoksutyttönä kremlin ja suomen kommareiden välillä. Yökkkk
- Anonyymi
Ja Purrasta tulee minun mieleen natsirouva, joka suorastaan nauttii juutalaisten kärsimyksistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja Purrasta tulee minun mieleen natsirouva, joka suorastaan nauttii juutalaisten kärsimyksistä.
Ja koska PS kuuluu Venäjämielisten ryhmään EU:ssa, niin Purra iloitsee myös kaikista Putinin saavutuksista.
- Anonyymi
Marin-2 hallitukseen tulee taas monia hyviä naisministerejä!
- Anonyymi
Samoja osaavia naisia varmaan kuin nytkin.
- Anonyymi
Mutta Li Anderssonista tehdään pääministeri tällä kertaa!
- Anonyymi
Nykyinen naisjohtoinen hallitus onkin parasta kansalle ja Suomelle.
- Anonyymi
Maailman paras hallitus Suomelle.
- Anonyymi
Miten tämä puten ja stalinin rakkikoirien nuolijaporukka viitsii edes kehua kommunistien vasuliittoa. Nämä rahalla ostetut punikin kakarat odottavat vain uutta neuvostoliittoa, jonka varjolla pääsevät toteuttamaan dellingerin listojaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten tämä puten ja stalinin rakkikoirien nuolijaporukka viitsii edes kehua kommunistien vasuliittoa. Nämä rahalla ostetut punikin kakarat odottavat vain uutta neuvostoliittoa, jonka varjolla pääsevät toteuttamaan dellingerin listojaan.
Mutta vihapuheestasi huolimatta vain PS on liittoutunut venäjämielisten kanssa EU:ssa. Eli ovat tukemassa Putinia ja Ukrainan valtausta!
- Anonyymi
Li Andersson on Nato-kannassaan ihan oikeassa. Populistien nato-kiimaan ei kannata varsinkaan tässä tilanteessa mennä mukaan.
- Anonyymi
Asiaa tulee harkita tarkoin ennen hätiköityjä päätöksiä.
- Anonyymi
Hätäillen ei tule kuin kusipäisiä kakaroita. Kuten Kankaanpään seudulla on nähtävissä .. ehehehe
- Anonyymi
Marin ja muut hallituksen naiset ovat jo tehneet historiallisen hyvää työtä. Ja jatkoa seuraa Marin-2 hallituksessa.
- Anonyymi
Kyllä meillä suomelaisilla kävi hyvä "säkä", kun saimme näin loistavan hallituksen näin vaativaan aikaan, koronoineen ja sotineen.
- Anonyymi
Ei se ollut säkää vaan järkevää toimintaa työläisiltä äänestää Vasemmistopuolueita!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se ollut säkää vaan järkevää toimintaa työläisiltä äänestää Vasemmistopuolueita!
Aivan. Ja ensi keväänä toistetaan sama!
- Anonyymi
Kansakuntamme älyllistä kermaa...
- Anonyymi
Maailman onnellisinta maata johtaa tietysti Vasemmistonaisten hallitus. Syy ja seuraus.
- Anonyymi
Aivan. Oikeistolaisten pälvikaljusetien kansankurjistamisen loppuminen alkaa näkyä...
- Anonyymi
Kansainvälisestikin tunnustettu tosiasia.
- Anonyymi
Maailman paras hallitus = Maailman onnellisin kansa
- Anonyymi
Todistetusti näin on.
- Anonyymi
Hallituksen naisministerit ovat maamme huippua älyltään. Orpopurrat jää kauas taakse.
- Anonyymi
Näytöt todistavat helposti asian.
- Anonyymi
Edellinen Sipilän johtama PersKokkare-hallitus olikin maamme historian surkein, todistetusti.
- Anonyymi
Upeaa että tämä hallitus, Marinin ja Li:n johdolla vie Suomen osaksi läntistä puolustusliittoa NATO:a. Historian kirjoihin sen ansiosta jäävät. Vasemmistoliitto ensimmäisten joukossa mukana viemässä Suomea kohti NATO:a, enpä olisi uskonut tätä päivää näkeväni.
- Anonyymi
Eiköhän siinä niin käy. Eli sekin täytyy siis tehdä Vasemmistohallituksen voimin!!!! Ei ole oikeistohallituksista mihinkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän siinä niin käy. Eli sekin täytyy siis tehdä Vasemmistohallituksen voimin!!!! Ei ole oikeistohallituksista mihinkään.
Ei tässä tapauksessa ole, ei. Mutta en olisi kyllä koskaan uskonut että vihervasemmisto kannattaisi ja ajaisi Suomen NATO-jäsenyyttä kaiken voimakkaimmin. Politiikka yllättää välillä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tässä tapauksessa ole, ei. Mutta en olisi kyllä koskaan uskonut että vihervasemmisto kannattaisi ja ajaisi Suomen NATO-jäsenyyttä kaiken voimakkaimmin. Politiikka yllättää välillä!
Aivan. Oikeistohallituksista ei ole mihinkään muuhun kuin eliitin rikastamiseen.
- Anonyymi
Hyvä että Venäjä kaappaa Suomen niin pääsemme tyttöpändistä eroon . Samalla Brysselin meppilihottamon rahoitus loppuu ZZZZZZZZZZ
- Anonyymi
Tyypillinen haittaisänmaallisen persun kommentti.
No tämänhän tiesi Haapala jo vuonna 2018:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005632649.html
- Anonyymi
Älykästä ja jopa kaunista katseltavaa. Kannatan täysillä!
- Anonyymi
Osaavia ja aikaansaavia naisia hallituksessa!
- Anonyymi
Itse olen aina tykkänyt Margaret Thatcherista.
- Anonyymi
Thatcher oli oikeistolainen työväen vihollinen, joka pisti pääministeriaikanaan Britannian ammattiliitot polvilleen ja tuhoten satojen tuhansien kaivostyöläisten elämän perustan.
Ja hvetin rumakin vielä, joten kelpaa varmaan yhä oikeiston idoliksi.
- Anonyymi
Onhan meillä edustavat ja osaavat ministerit hallituksessa. Ei voi kieltää.
- Anonyymi
Naiskauneus ei ole koskaan pahasta.
- Anonyymi
Varsinkin kun se yhdistyy asiantuntevaan osaamiseen. Kuten naisministeriemme kohdalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsinkin kun se yhdistyy asiantuntevaan osaamiseen. Kuten naisministeriemme kohdalla.
Niinkö? Kauneudesta olen samaa mieltä, mutta ilmastopolitiikan ja löysän rahankäytön suhteen en. Ne vielä maksatetaan palkansaajilla ja mahdollisesti myös kohdistetaan toimina viimesijaisien etujen karsimiseen josta laskun maksaa kansalaiset kasvavina toimeentulovaikeuksina ja palveluiden karsimisena. Siksi tuo raha pitäisi jakaa ensisijaisesti tuottavuus ja vastikkeellisuus periaatteella, mikäli sitä jaetaan muutoin kuin viimesijaisen toimeentulon turvaamiseksi.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006481726.html
https://www.suomenuutiset.fi/suomalaiset-rahoittavat-italian-lapsitalkoot-ja-espanjan-lyhennetyn-tyoviikon-koponen-miksi-hallitus-tekee-taman-meille/
Verovaroin on ensisijassa aina tarkoitus kattaa ja ylläpitää Suomalaista yhteiskuntaa ,palveluineen. Nykyisellään ajatusmalli on ulkoistettu.
- Anonyymi
Mihin me muka tarvitsemme enää oikeistolaisia pälvikaljupoliitikkoja? Emme mihinkään.
- Anonyymi
Aloittajan romanssi Ohisalon kanssa taisi päättyä tänään? Maria O sanoi nimittäin NATO:lle kyllä.
- Anonyymi
Kansamme turvallisuus on siis tärkeä asia hallituksellemme. Mikä siinä sinua noin ärsyttää?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kansamme turvallisuus on siis tärkeä asia hallituksellemme. Mikä siinä sinua noin ärsyttää?
Hyvät johtajat eivät johda kansaansa vaarantaen heidän turvallisuuden ,saati sodan kynnykselle jossa valinta jota ajetaan vaarantaa valtakunnan turvallisuuden. Viisaat välttävät vaarat ennalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvät johtajat eivät johda kansaansa vaarantaen heidän turvallisuuden ,saati sodan kynnykselle jossa valinta jota ajetaan vaarantaa valtakunnan turvallisuuden. Viisaat välttävät vaarat ennalta.
Viisautta on varautua tulevaan muuten kuin nuolemalla sotahullun diktaattorin ahteria.
- Anonyymi
Imelda Marcos kenkineen tulee mieleen.
Ja tietty Ceausescun vaimo. Oliko se nyt Elena?- Anonyymi
Kyllä minä ainakin pidän parempana näitä nykyhallituksen naisministerejä.
- Anonyymi
Imeldan poika Ferdinand Junior nousi juuri (takaisin) valtaan Filippiineillä.
- Anonyymi
Evita Peron! Älä itke Argentiina...!
- Anonyymi
Aivan. Argentiinan työväenluokka suorastaan palvoi Eva Perónia, koska hän teki paljon hyvää. Hän perusti mm. sairaaloita, kouluja, orpokoteja, vanhainkoteja ja ajoi läpi naisten äänioikeuden. Ja juuri hänen kaltaista kyvykkyyttä löytyy nyt myös hallituksemme naisministereistä. Hyvä Suomi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan. Argentiinan työväenluokka suorastaan palvoi Eva Perónia, koska hän teki paljon hyvää. Hän perusti mm. sairaaloita, kouluja, orpokoteja, vanhainkoteja ja ajoi läpi naisten äänioikeuden. Ja juuri hänen kaltaista kyvykkyyttä löytyy nyt myös hallituksemme naisministereistä. Hyvä Suomi!
Niin kaipa peronismia jonkinlaiseksi työväenaatteeksi voi kuvailla.
- Anonyymi
Odotan innolla Vasemmistoliiton puheenjohtaja ministeri Li Anderssonin tämän vuoden vappupuhetta, koska viime vuotinenkin oli aivan loistava.
https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4496606-li-andersson-hallitus-ei-suostu-nielemaan-oikeiston-talouspoliittisia-opinkappaleita-se-nayttaa-ottavan-monille-erittain-koville- Anonyymi
Saamme varmasti taas niin hyvän tilannearvion maamme tilanteesta, että kannattaakin olla korvat tarkkana!
- Anonyymi
Vielä muutama päivä odotettava ... mutta hyvää kannattaakin odottaa...
- Anonyymi
Kieltämättä Sanna Marin oli aika kuuma kissa kun hän instagram-tarinassaan veti leukoja nahkatakki päällään. Sporttinen mimmi kuin mikä!
NATO-asenteella suorastaan!- Anonyymi
No pääasia kuitenkin Sannassakin on se vasemmistolainen asenne, ei ulkonäkö. Vaikka ei siitä haittaakaan ole. Saattaapa jokunen äänikin sillä tulla oikeaan osoitteeseen.
- Anonyymi
Sannassa on ruutia enemmän kuin monessa oppositiojohtajassa yhteensä!
- Anonyymi
Hallituksemme naisministerit ovat täyttä "rautaa" jopa kansainvälisen mittapuun mukaan.
- Anonyymi
Sanna Marinin insta tai twitter päivitysten kommentteja kun lukee niin niissä on järjestään aina älyttömästi intialaisia ja turkkilaisia nuoria miehiä läähättämässä ja kommentoimassa jotain hyvin... no... epäpoliittista.
- Anonyymi
Rasistisin silmin kun maailmaa katsoo, niin elämä on varmaan tuollaista. Siis sairasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rasistisin silmin kun maailmaa katsoo, niin elämä on varmaan tuollaista. Siis sairasta.
Aika rohkea johtopäätös sinulla. (vihje: nyt meni metsään)
- Anonyymi
Rasistit nyt näkee kaiken mustavalkoisena.... säälittäviä pellejä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rasistit nyt näkee kaiken mustavalkoisena.... säälittäviä pellejä!
Outo kommentti ilman mitään tosipohjaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Outo kommentti ilman mitään tosipohjaa.
Marinin twitter-viestien noin tulkitseminen on tosiaan pelkkää vihapuhetta...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marinin twitter-viestien noin tulkitseminen on tosiaan pelkkää vihapuhetta...
Tuossa sinulle mielenkiintoinen artikkeli vihapuheesta. Koko käsite on totalitarismia ja sananvapautta inhoavien (siis vasemmistolaisten) kehittämä.
https://www.verkkouutiset.fi/a/vihapuheen-kielto-on-totalitaristien-keksinto/
- Anonyymi
Maamme johto, siis hallitus ja presidentti ohjaavat maatamme kohti Natoa. Ja oppositio vaan vinkuu ...
- Anonyymi
Valheellinen väite jälleen kerran. Faktahan on vasemmisto (ja VKK) ovat ainoa porukka joka vinkuu ja jarruttaa. Miksi pitää alentua tuollaisiin Trump-heittoihin joilla ei ole mitään fakta-pohjaa?
- Anonyymi
Vasemmistoliitto kuuluu hallitukseen, joka on hoitanut jo työllisyytemme ja taloutemme uusiin ennätyksiin. Turhaa opposition luusereiden on siitä kunniaa yrittää ottaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vasemmistoliitto kuuluu hallitukseen, joka on hoitanut jo työllisyytemme ja taloutemme uusiin ennätyksiin. Turhaa opposition luusereiden on siitä kunniaa yrittää ottaa.
Puhuttiin NATO:sta ja siitä että vasemmistolaiset ovat totuuden suhteen kuin Trump ja äkkiä keskustelu siirtyy hallituksen työllisyystoimiin = WHATABOUTISMIa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhuttiin NATO:sta ja siitä että vasemmistolaiset ovat totuuden suhteen kuin Trump ja äkkiä keskustelu siirtyy hallituksen työllisyystoimiin = WHATABOUTISMIa
Persupopulistien kannattaisi keksiä jo joku uusi sana ... toi on niiiin last season ... heheheh
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persupopulistien kannattaisi keksiä jo joku uusi sana ... toi on niiiin last season ... heheheh
Vasemmiston kritisoiminen whataboutismiin sortumisesta on aina ajankohtaista.
- Anonyymi
Hallituksen kauniit naiset .. ne todella kääntää mun pään!
- Anonyymi
Maailman kaunein hallitus?
- Anonyymi
Lukeekohan ketjun alottaja Veronika Honkasalon (vas), Katja Hännisen (vas), Anna Kontulan (vas) ja Merja Kyllösen (vas) hyviin naispoliitikoihin vai ei?
- Anonyymi
Kaikki nuohan ovat suoranaista älymystöä verrattuna oikeistopuolueiden naisiin ja varsinkin miehiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki nuohan ovat suoranaista älymystöä verrattuna oikeistopuolueiden naisiin ja varsinkin miehiin.
Vasemmistossa luetaan läntistä puolustusyhteistyötä vastustavat ja siten epäsuorasti putinismia kannattavat "älymystöön"?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vasemmistossa luetaan läntistä puolustusyhteistyötä vastustavat ja siten epäsuorasti putinismia kannattavat "älymystöön"?
Ydinaseettomuus on viisautta, jota kansa ja hallituskin kannattaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ydinaseettomuus on viisautta, jota kansa ja hallituskin kannattaa.
Eli vasemmistossa läntisen puolustusyhteistyön vastustaminen kaikin mahdollisin keinoin oikeuttaa automaattisesti liittymään "vasemmistoälymystö - intelligentsija" kerhoon. Ja Putin kiittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli vasemmistossa läntisen puolustusyhteistyön vastustaminen kaikin mahdollisin keinoin oikeuttaa automaattisesti liittymään "vasemmistoälymystö - intelligentsija" kerhoon. Ja Putin kiittää.
Vasemmistoliitto hyväksyy virallisesti Nato-jäsenyyden, joten valehtelusi ei kanna hedelmää...
- Anonyymi
Parasta tässä onkin se, että nykyinen "naiskatras" jatkanee myös seuraavassa hallituksessa! Upeaa!
- Anonyymi
Ja kissanpaskat. Tampax-hallitus on kyllä ihan omaa tasoaan. HV vaan viherpiiperöt ja muut limasienet.
- Anonyymi
On se kumma, että jotkut kaipaavat niin kovasti edellisen pälvikaljuhallituksen viagrapöhnäisiä työläisten kurjistuksia. Taitaa avoimien työpaikkojen määrä ahdistaa jo näitä nykyhallituksen osaavia naisia vihaavia misogyynejä .... hehehe
- Anonyymi
Kommunisti on aina kommunisti!
- Anonyymi
Aivan. Ja äärioikeistolainen VKK:n jäsen eli työläisvihaaja on aina pohjimmiltaan persu.
- Anonyymi
SKP on tietysti ylpeä jokaisesta jäsenestään.
- Anonyymi
Työväenpuolue on aina työväenpuolue. Kuten Vasemmistoliitto!
- Anonyymi
Aito ja oikea työväenpuolue siis!
- Anonyymi
Naisvalta on osoittautunut maallemme ja kansalaisillemme paljon paremmaksi kuin edelliset pälvikaljusetien valta-ajat.
- Anonyymi
Siis todella paljon parempaa johtamista ja kansan etujen ajamista.
- Anonyymi
Suomi ansaitsee hyvät naisjohtajansa!
- Anonyymi
Vasemmistoliiton naiset ovat parhaita hallitsemaan ja johtamaan !
- Anonyymi
Työväenaate kaunistaa naisen kuin naisen!
- Anonyymi
Vasemmistonaiset ovat älykkäitä ja kauniita.
- Anonyymi
Putinin beibeiksi olen kuullut osaa heistä kutsuttavan, siis varsinkin vasemmistoliiton edustajia. Aika osuva lempinimi mielestäni.
- Anonyymi
Purraa nyt kutsutaan pahemmillakin vertauksilla ja varmasti ihan aiheesta. Onhan PS yhä venäjämielisten ryhmässä EU:ssa tukemassa niin Putinia kuin Ukrainan miehitystäkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purraa nyt kutsutaan pahemmillakin vertauksilla ja varmasti ihan aiheesta. Onhan PS yhä venäjämielisten ryhmässä EU:ssa tukemassa niin Putinia kuin Ukrainan miehitystäkin.
Purra on hyvä poliitikko, olet täysin oikeassa siinä.
Ja nyt valehtelet kun tiedät itsekin että se on vasemmistoryhmä joka on Putinin talutusnuorassa EU-parlamentissa. Sama juttu muuten vasemmiston kanssa useimmissa Euroopan maissa mitä tulee Suomen ja Ruotsin NATO-jäsenyyteen. Eurooppalaiset vasemmistolaiset ovat aivan kuin Putlerin käskystä äänestäneet jäsenyyksien ratifiointeja vastaan. Onneksi ne ovat samanlaisia räksyttäviä pienpuolueita kuin Suomenkin vasemmistoliitto joilla ei ole todellista valtaa mitä tulee isoihin linjoihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purra on hyvä poliitikko, olet täysin oikeassa siinä.
Ja nyt valehtelet kun tiedät itsekin että se on vasemmistoryhmä joka on Putinin talutusnuorassa EU-parlamentissa. Sama juttu muuten vasemmiston kanssa useimmissa Euroopan maissa mitä tulee Suomen ja Ruotsin NATO-jäsenyyteen. Eurooppalaiset vasemmistolaiset ovat aivan kuin Putlerin käskystä äänestäneet jäsenyyksien ratifiointeja vastaan. Onneksi ne ovat samanlaisia räksyttäviä pienpuolueita kuin Suomenkin vasemmistoliitto joilla ei ole todellista valtaa mitä tulee isoihin linjoihin.Persuvalheita tulee kuin Putinin tuutista. No venäjämielisten populistien ainoa toivo onkin kansan huijaaminen vaihtoehtoisilla totuuksillaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persuvalheita tulee kuin Putinin tuutista. No venäjämielisten populistien ainoa toivo onkin kansan huijaaminen vaihtoehtoisilla totuuksillaan.
Te vasemmistolaiset olette omaksuneet Trumpin käytöstavat ja retoriikan kyllä suorastaan ihailtavan hyvin!
Ketjusta on poistettu 45 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445299Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243460Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992870Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui582686- 1732365
- 252157
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1271899Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661865Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881771M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161401