Suomi on nettomaksaja,mutta silti hyötyjä

Suomen nettomaksu EU:lle kaksinkertaistui viime vuonna edellisvuodesta.

Suomen nettomaksu EU:lle viime vuonna oli 580 miljoonaa euroa. Vuonna 2017 Suomi maksoi EU:lle 275 miljoonaa enemmän kuin sai sieltä rahaa takaisin.

Valtiovarainministeriön mukaan Suomen nettomaksuasema on nyt palannut parin vuoden jälkeen taas pidemmän keskiarvon tasolle.

– Suomi on rikkaana EU-maana selvä nettomaksaja. Tuoreimpien tutkimusten mukaan EU-jäsenyys on kuitenkin hyödyttänyt Suomea monin tavoin. Se on tukenut talouskasvua synnyttämällä tuhansia työpaikkoja. Ulkomaankauppa on kasvanut laajentuvien sisämarkkinoiden ansiosta, mikä on mahdollistanut erikoistumisen, synnyttänyt kilpailua ja parantanut tuottavuutta, budjettineuvos Panu Kukkonen sanoi tiedotteessa.

Nettomaksu EU:lle on 105 euroa asukasta kohden.

Viime vuonna Suomi maksoi EU:lle vähän yli kaksi miljardia euroa ja sai EU:lta tukia vajaat 1,5 miljardia euroa.

Suomen maksuosuus EU:n budjetista on 1,65 prosenttia.

VM:n mukaan Suomi on kuitenkin pienimpiä nettomaksajia. Suhteutettuna bruttokansantuloon Suomea pienempiä nettomaksajia olivat Irlanti ja Belgia.

Suhteutettuna suurimmat nettomaksajat ovat Tanska, Saksa ja Itävalta.

Viime vuonna suurimmat nettosaajat suhteutettuna bruttokansantuloon olivat Liettua, Unkari ja Latvia.
1753
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Suomikin muuttuu ensin mamuenemmistöiseksi ja sitten muslimienemmistöiseksi jo 40 vuoden sisällä! Eli suomalainen Suomi ja suomalaisuus on silloin tuhottu.

Arvaapa eunukki, mitä lapsenlapsemme keski-iässä ajattelevat sinunlaisistasi ja "nettohyödyistäsi"???

1Äänestä
  • Viime+vuonna+Suomeen+tuli+reilut+2400+turvapaikanhakijaa.+Suurin+osa+Suomeen+saapuneista+maahanmuuttajista+tuli+työn+tai+opintojen+perässä+naapurimaista,+Virosta+ja+Venäjältä.+Migrin+tilastoissa+kummittelee+se+yli+70+000+luku,+mutta+ko.+luku+sisältää+opiskelijoiden+ja+työn+perässä+tulleiden+oleskeluoikeuden,+sekä+jo+pidempään+maassa+asuneiden+oleskeluoikeuden+jatkon.+Suomesta+ja+Euroopasta+ei+tule+muslimienemmistöistä,+ellei+jompi+kumpi+seuraavista+skenaarioista+toteudu:+1.+Ilmastonmuutos+johtaa+miljoonien+ilmastopakolaisten+pyrkimiseen+Eurooppaan.2.+Lähi-Idässä+alkaa+suursota,+johon+osallistuvat+Turkki,+Syyria,+Saudi-Arabia,+Jemen,+Israel+ja+Iran+sekä+proxysotaa+käyvät+Venäjä+ja+Yhdysvallat.+Se+voisi+johtaa+kymmenien+miljoonien+pakolaisten+paineeseen+Euroopan+rajoilla.+Tutkimusten+mukaan+muslimien+määrä+on+2050+noin+15+%+Euroopan+väestöstä.+Se+ei+ole+mikään+ongelma,+sillä+90+%+assimiloituu+vaivattomasti+uuteen+kulttuuriin.+Tiedetään+myös+varmasti,+että+parantunut+toimeentulo,+koulutus,+sukupuolikasvatus+ja+länsimainen+kulttuuri+romahduttavat+maahanmuuttajien+syntyvyyden+nopeasti+lähelle+kanta-asukkaiden+syntyvyyttä.+Nämä+ovat+siis+faktoja.+Kaikki+muu+on+pelkojen+lietsontaa.+Euroopan+muslimipääkaupunki+on+Moskova,+jossa+elää+jo+pari+miljoonaa+muslimia.+Venäjän+demografinen+-+väestöllinen+-+kehitys+on+todella+huonolla+mallilla.+Syntyvyys+on+todella+alhaista+ja+väestö+ikääntyy+jopa+eurooppalaisia+nopeammin.+Koulutettu+nuoriso+muuttaa+Eurooppaan+ja+Yhdysvaltoihin+paremman+toimeentulon+ja+tulevaisuuden+perässä.+Esimerkiksi+Saksassa+suurin+maahanmuuttajaväestö+ovat+puolalaiset+ja+toiseksi+suurin+venäläiset.+Keskimääräisillä+eläkkeillä+Venäjällä+ei+selviä+ja+eläkeiän+nosto+taannoin+yli+miesten+keskimääräisen+elinajanodotteen+on+melkoista;+venäläisten+on+tehtävä+töitä+kuolemaansa+asti.+Venäläiset+uhkaavat+väestötieteellisesti+aivan+oikeasti+hävitä+vuosisadan+loppuun+mennessä.+Ongelma+on+todellinen+Venäjällä.+Alhainen+syntyvyys+on+ongelma+myös+monissa+Euroopan+maissa,+kuten+Suomessa.+Vuonna+2050+kolmannes+suomalaisista+on+eläkkeellä+ja+työikäisten+määrä+putoaa.+Kuka+huolehtii+suomalaisista+eläkeläisistä+seuraavien+vuosikymmenten+aikana.+Täällä+valitetaan+jatkuvasti+suurtyöttömyydestä+jne.+mutta+maahanmuuttajat+työllistyvät+lähihoitajiksi,+bussikuskeiksi,+huoltomiehiksi+ja+siivoojiksi+helposti.+Ne+alat+eivät+tunnu+enää+suomalaisille+kelpaavan.+Myös+suomalaisten+määrä+romahtaa+vuosisadan+loppuun+mennessä,+mutta+syynä+ei+ole+maahanmuutto,+vaan+kantasuomalaisten+liian+alhainen+syntyvyys.+Se+on+yksi+hyvinvointivaltion+lieveilmiöistä.+Naiset+rakentavat+mielummin+uraansa+kuin+perhettä,+etenkin+kun+koulutuksen+tasolla+harvat+miehet+yltävät+heidän+tasolleen.+Liian+monet+suomalaiset+miehet+jättävät+koulutuksen+ensimmäiseen+tai+toiseen+asteeseen,+kun+naiset+saattavat+hankkia+3-4+tutkintoa+ja+puhua+useita+kieliä.+Ei+sellaiset+naiset+halua+perustaa+perhettä+itseään+selvästi+heikompilaatuisten+miesten+kanssa.+Seuraava+ongelma+on+se,+että+Suomessa+ensimmäistä+kertaa+vuosikymmeniin+miesten+määrä+ylittää+naisten+määrän.+Suomessa+on+tähän+mennessä+ollut+jatkuvasti+parikymmentä+tuhatta+naista+enemmän+kuin+miehiä.+Ei+enää+pian.+Se+aiheuttaa+ongelmia.+Muslimit+eivät+ole+Suomen+tai+Euroopan+suurin+uhkakuva+muille+kuin+kouluttamattomille+ksenofobeille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Viime+vuonna+Suomeen+tuli+reilut+2400+turvapaikanhakijaa.+Suurin+osa+Suomeen+saapuneista+maahanmuuttajista+tuli+työn+tai+opintojen+perässä+naapurimaista,+Virosta+ja+Venäjältä.+Migrin+tilastoissa+kummittelee+se+yli+70+000+luku,+mutta+ko.+luku+sisältää+opiskelijoiden+ja+työn+perässä+tulleiden+oleskeluoikeuden,+sekä+jo+pidempään+maassa+asuneiden+oleskeluoikeuden+jatkon.+Suomesta+ja+Euroopasta+ei+tule+muslimienemmistöistä,+ellei+jompi+kumpi+seuraavista+skenaarioista+toteudu:+1.+Ilmastonmuutos+johtaa+miljoonien+ilmastopakolaisten+pyrkimiseen+Eurooppaan.2.+Lähi-Idässä+alkaa+suursota,+johon+osallistuvat+Turkki,+Syyria,+Saudi-Arabia,+Jemen,+Israel+ja+Iran+sekä+proxysotaa+käyvät+Venäjä+ja+Yhdysvallat.+Se+voisi+johtaa+kymmenien+miljoonien+pakolaisten+paineeseen+Euroopan+rajoilla.+Tutkimusten+mukaan+muslimien+määrä+on+2050+noin+15+%+Euroopan+väestöstä.+Se+ei+ole+mikään+ongelma,+sillä+90+%+assimiloituu+vaivattomasti+uuteen+kulttuuriin.+Tiedetään+myös+varmasti,+että+parantunut+toimeentulo,+koulutus,+sukupuolikasvatus+ja+länsimainen+kulttuuri+romahduttavat+maahanmuuttajien+syntyvyyden+nopeasti+lähelle+kanta-asukkaiden+syntyvyyttä.+Nämä+ovat+siis+faktoja.+Kaikki+muu+on+pelkojen+lietsontaa.+Euroopan+muslimipääkaupunki+on+Moskova,+jossa+elää+jo+pari+miljoonaa+muslimia.+Venäjän+demografinen+-+väestöllinen+-+kehitys+on+todella+huonolla+mallilla.+Syntyvyys+on+todella+alhaista+ja+väestö+ikääntyy+jopa+eurooppalaisia+nopeammin.+Koulutettu+nuoriso+muuttaa+Eurooppaan+ja+Yhdysvaltoihin+paremman+toimeentulon+ja+tulevaisuuden+perässä.+Esimerkiksi+Saksassa+suurin+maahanmuuttajaväestö+ovat+puolalaiset+ja+toiseksi+suurin+venäläiset.+Keskimääräisillä+eläkkeillä+Venäjällä+ei+selviä+ja+eläkeiän+nosto+taannoin+yli+miesten+keskimääräisen+elinajanodotteen+on+melkoista;+venäläisten+on+tehtävä+töitä+kuolemaansa+asti.+Venäläiset+uhkaavat+väestötieteellisesti+aivan+oikeasti+hävitä+vuosisadan+loppuun+mennessä.+Ongelma+on+todellinen+Venäjällä.+Alhainen+syntyvyys+on+ongelma+myös+monissa+Euroopan+maissa,+kuten+Suomessa.+Vuonna+2050+kolmannes+suomalaisista+on+eläkkeellä+ja+työikäisten+määrä+putoaa.+Kuka+huolehtii+suomalaisista+eläkeläisistä+seuraavien+vuosikymmenten+aikana.+Täällä+valitetaan+jatkuvasti+suurtyöttömyydestä+jne.+mutta+maahanmuuttajat+työllistyvät+lähihoitajiksi,+bussikuskeiksi,+huoltomiehiksi+ja+siivoojiksi+helposti.+Ne+alat+eivät+tunnu+enää+suomalaisille+kelpaavan.+Myös+suomalaisten+määrä+romahtaa+vuosisadan+loppuun+mennessä,+mutta+syynä+ei+ole+maahanmuutto,+vaan+kantasuomalaisten+liian+alhainen+syntyvyys.+Se+on+yksi+hyvinvointivaltion+lieveilmiöistä.+Naiset+rakentavat+mielummin+uraansa+kuin+perhettä,+etenkin+kun+koulutuksen+tasolla+harvat+miehet+yltävät+heidän+tasolleen.+Liian+monet+suomalaiset+miehet+jättävät+koulutuksen+ensimmäiseen+tai+toiseen+asteeseen,+kun+naiset+saattavat+hankkia+3-4+tutkintoa+ja+puhua+useita+kieliä.+Ei+sellaiset+naiset+halua+perustaa+perhettä+itseään+selvästi+heikompilaatuisten+miesten+kanssa.+Seuraava+ongelma+on+se,+että+Suomessa+ensimmäistä+kertaa+vuosikymmeniin+miesten+määrä+ylittää+naisten+määrän.+Suomessa+on+tähän+mennessä+ollut+jatkuvasti+parikymmentä+tuhatta+naista+enemmän+kuin+miehiä.+Ei+enää+pian.+Se+aiheuttaa+ongelmia.+Muslimit+eivät+ole+Suomen+tai+Euroopan+suurin+uhkakuva+muille+kuin+kouluttamattomille+ksenofobeille.

    Eunukki ei tiedä faktoja vaan kaunistelee totuutta. Ensinnäkin muslimit kuten monet muutkin mamut eivät edes tahdo "assimiloitua" länsimaiseen, valkoiseen ja kristittyyn yhteiskuntaan. Ruotsissa näkyy jo selvästi, kuinka mamut taustasta riippumatta liittoutuvat kantaväestöä vastaan. Ruotsalaisia on ajettu pois asuintaloista ja asuinalueilta. Ns. valkoinen pako on jo alkanut varsinkin Etelä-Ruotsin kaupungeissa.

    Toiseksi tuo vaurauden vaikutus syntyvyyteen ei koske muslimimamuja. Koska koraani vaatii "uskottomien" maiden islamisoimista. Imaamit kehottavat muslimeja lisääntymään uskottomissa maissa, Siksi mitään syntyvyyden vähenemistä ei ole tapahtunut edes kolmannessa muslimimamupolvessa Euroopan maissa.

    Kaiken lisäksi islamista on tehty rälssiuskonto monessa Länsi-Euroopan maassa ja jopa Suomessa. Sitä ei saa arvostella kuten muita uskontoja, vaan arvostelusta on joutunut jopa vankilaan.

    Britanniassa arvioidaan olevan 35 000 jihadistia. Sen hallinto pelkää noiden terroristien aktivoituymista kuin ruttoa ja syystäkin. Eli jo nyt valtio on islamistien panttivankina!

    Eunukki vaan tositelee tuota Brysselin ja EU-parvdojen hyssyttely-propagandaa. Mikä on vaarallisinta ja katalinta toimintaa, kun koko eurooppalainen sivilisaatio on tuhoutumassa ja sitä tietoisesti tuhotaan. Kuten myös on laita suomalaisen Suomen ja suomalaisuuden kanssa.

    Kova on valehtelun hinku EU-vihaajalla. Ei valeet toistamalla tosiksi muutu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Viime+vuonna+Suomeen+tuli+reilut+2400+turvapaikanhakijaa.+Suurin+osa+Suomeen+saapuneista+maahanmuuttajista+tuli+työn+tai+opintojen+perässä+naapurimaista,+Virosta+ja+Venäjältä.+Migrin+tilastoissa+kummittelee+se+yli+70+000+luku,+mutta+ko.+luku+sisältää+opiskelijoiden+ja+työn+perässä+tulleiden+oleskeluoikeuden,+sekä+jo+pidempään+maassa+asuneiden+oleskeluoikeuden+jatkon.+Suomesta+ja+Euroopasta+ei+tule+muslimienemmistöistä,+ellei+jompi+kumpi+seuraavista+skenaarioista+toteudu:+1.+Ilmastonmuutos+johtaa+miljoonien+ilmastopakolaisten+pyrkimiseen+Eurooppaan.2.+Lähi-Idässä+alkaa+suursota,+johon+osallistuvat+Turkki,+Syyria,+Saudi-Arabia,+Jemen,+Israel+ja+Iran+sekä+proxysotaa+käyvät+Venäjä+ja+Yhdysvallat.+Se+voisi+johtaa+kymmenien+miljoonien+pakolaisten+paineeseen+Euroopan+rajoilla.+Tutkimusten+mukaan+muslimien+määrä+on+2050+noin+15+%+Euroopan+väestöstä.+Se+ei+ole+mikään+ongelma,+sillä+90+%+assimiloituu+vaivattomasti+uuteen+kulttuuriin.+Tiedetään+myös+varmasti,+että+parantunut+toimeentulo,+koulutus,+sukupuolikasvatus+ja+länsimainen+kulttuuri+romahduttavat+maahanmuuttajien+syntyvyyden+nopeasti+lähelle+kanta-asukkaiden+syntyvyyttä.+Nämä+ovat+siis+faktoja.+Kaikki+muu+on+pelkojen+lietsontaa.+Euroopan+muslimipääkaupunki+on+Moskova,+jossa+elää+jo+pari+miljoonaa+muslimia.+Venäjän+demografinen+-+väestöllinen+-+kehitys+on+todella+huonolla+mallilla.+Syntyvyys+on+todella+alhaista+ja+väestö+ikääntyy+jopa+eurooppalaisia+nopeammin.+Koulutettu+nuoriso+muuttaa+Eurooppaan+ja+Yhdysvaltoihin+paremman+toimeentulon+ja+tulevaisuuden+perässä.+Esimerkiksi+Saksassa+suurin+maahanmuuttajaväestö+ovat+puolalaiset+ja+toiseksi+suurin+venäläiset.+Keskimääräisillä+eläkkeillä+Venäjällä+ei+selviä+ja+eläkeiän+nosto+taannoin+yli+miesten+keskimääräisen+elinajanodotteen+on+melkoista;+venäläisten+on+tehtävä+töitä+kuolemaansa+asti.+Venäläiset+uhkaavat+väestötieteellisesti+aivan+oikeasti+hävitä+vuosisadan+loppuun+mennessä.+Ongelma+on+todellinen+Venäjällä.+Alhainen+syntyvyys+on+ongelma+myös+monissa+Euroopan+maissa,+kuten+Suomessa.+Vuonna+2050+kolmannes+suomalaisista+on+eläkkeellä+ja+työikäisten+määrä+putoaa.+Kuka+huolehtii+suomalaisista+eläkeläisistä+seuraavien+vuosikymmenten+aikana.+Täällä+valitetaan+jatkuvasti+suurtyöttömyydestä+jne.+mutta+maahanmuuttajat+työllistyvät+lähihoitajiksi,+bussikuskeiksi,+huoltomiehiksi+ja+siivoojiksi+helposti.+Ne+alat+eivät+tunnu+enää+suomalaisille+kelpaavan.+Myös+suomalaisten+määrä+romahtaa+vuosisadan+loppuun+mennessä,+mutta+syynä+ei+ole+maahanmuutto,+vaan+kantasuomalaisten+liian+alhainen+syntyvyys.+Se+on+yksi+hyvinvointivaltion+lieveilmiöistä.+Naiset+rakentavat+mielummin+uraansa+kuin+perhettä,+etenkin+kun+koulutuksen+tasolla+harvat+miehet+yltävät+heidän+tasolleen.+Liian+monet+suomalaiset+miehet+jättävät+koulutuksen+ensimmäiseen+tai+toiseen+asteeseen,+kun+naiset+saattavat+hankkia+3-4+tutkintoa+ja+puhua+useita+kieliä.+Ei+sellaiset+naiset+halua+perustaa+perhettä+itseään+selvästi+heikompilaatuisten+miesten+kanssa.+Seuraava+ongelma+on+se,+että+Suomessa+ensimmäistä+kertaa+vuosikymmeniin+miesten+määrä+ylittää+naisten+määrän.+Suomessa+on+tähän+mennessä+ollut+jatkuvasti+parikymmentä+tuhatta+naista+enemmän+kuin+miehiä.+Ei+enää+pian.+Se+aiheuttaa+ongelmia.+Muslimit+eivät+ole+Suomen+tai+Euroopan+suurin+uhkakuva+muille+kuin+kouluttamattomille+ksenofobeille.

    Pelkästään+Vantaalle+tuli+enemmän+kuin+2+400+mamua+viime+vuonna+ja+tahti+sen+kuin+kiihtyy!+Laskelmien+mukaan+Vantaan+asukkaista+34%+olisi+mamuja+15+vuoden+päästä+eli+yli+puolet+25+vuoden+päästä.+Johtuen+myös+syntyvyyden+kumuloitumisesta+ja+kantaväestön+poismuutosta.Vaikka+Vantaa+mamuttuu+ensimmäisenä,+niin+kyllä+muutkin+suuret+kaupungit+tulevat+perässä.+Sitten+pienemmätkin.+Ja+kappas!+Suomalaisia+ei+ole+enemmistönä+enää+kuin+harvaan+asutulla+maaseudulla.Virallisiin+tilastoihin+ei+ole+luottamista.+Koska+jatkuva+suuri+mamuvirta+jaetaan+kaikkiin+mahdollisiin+osiin+hämäyksen+takia.+Mutta+kakiea+ei+voi+peittää,+kuten+viime+vuoden+järkyttävä+80+000+oleskeluluvan+myöntäminen+paljasti!

    EU-vihaaja: "Virallisiin tilastoihin ei ole luottamista."

    Onko siis luotettava EU-vihaajienvaleisin?

    " Koska jatkuva suuri mamuvirta jaetaan kaikkiin mahdollisiin osiin hämäyksen takia. "

    Ei sellaista ole. Mamujen määrä vuosittain on noin 3 000.

    "Mutta kakiea ei voi peittää, kuten viime vuoden järkyttävä 80 000 oleskeluluvan myöntäminen paljasti!"

    Kyseessä ovat kaikki voimassa olevat luvat. Ei uudet.

    EU Fan: Hahahahaaa taas sinä jauhat täällä tuota perätöntä eu bulshittiäsi:) EU jäsenmaksuthan ovat nousseet oletkos vähän hidas poika? hahhahhaa

    Äänestä

Kerroppa Nationaliti isänmaallienen ja Kristinuskoinen Persu !
Mihin sinä uskot ? Uskotko Jeesukseen Kritukseen jumalan ainosyntyiseen
poikaan vai valtioon ?
Kerrotko miten Islamin uskonto ja siihen uskovat ihmiset ovat häiriöksi
sinun kristiuskosi kanssa ?

Kerrotko miten suomen nettomaksu ei palautuisi moninkertaisena
taloushyötynä suomalaisille yrittäjille ja kotitalousksille ?
Eli väittääkö Persu, että talouspuolella maksetaan nettomaksua EU:lle
tyhjästä ja Eikö EU:lla ole mitään tekemmistä verojen ja työntekijöiden
oikeuksien kanssa ?

Väittääkö persu, että tänne saisi tulla tekemään alipalkattua työtä tai
valmistaa vaikka ruotsissa pienemmällä verolla ja palkalla ja pienemmillä
asuinkustannuksilla tuotteita ja palveluita suomen kotitalouksille.
Eli Isänmaallinen persu ei osta palveluita eikä vaatteita muodin, vaan
valmistajan mukaan.. Esim halpahallin Pakistanin vaate kelpaa ja valtion
virkapukutehtaan tuotteet ? Prada ja Luis Vutton ja Hugo Boss ei ??

Siinä oli 3 kysymystä ??

Äänestä
  • EUroFighter: Kerrotko mikä on nationaliti? onko se jokin EU komissaari?

    Äänestä

Olemme hyötyjä saimme kymmeniä tuhansia mamuja maahan jotka heikentävät huoltosuhdetta---->kunnat pulassa sote rahoituksen kanssa.

Äänestä
  • Kunnat olisivat rahapulassa liian kalliin sosiaaliturvan kanssa, vaikka maassa ei olisi yhtään mamua.

    Jo vuosikymmenet sosiaali-ja terveyskulut ovat olleet valtion ja kuntien budjettien suurin kuluerä. Ei käsitetä, että kaiken "ilmaisen" kustantaa viime kädessä veronmaksaja.

    Äänestä

Kannatta miettiä rahan arvon muutosta 1995 jälkeen.

Silloin euron arvoksi laskettiin noin kuusi markkaa.
Nyt viimeisen laskelman mukaan se olisi nykyään noin 30 markkaa.

Eli kun vertaillaan markkahintoja, niin ne pitäisi kertoa 30:lla, eikä kuudella.
Eli kahvikupin hinta ei nykyään markan säilyttyä rahayksikkönä olisikaan noin yksi markka, vaan noin 30!

Onko siis euroon siirtyminen laskenut vai nostanut hintoja?

Äänestä
  • Höpöhöpö. Meni huolella överiksi.

    Äänestä

Mistä Suomi saa joka vuosi satoja miljoonia euroja jäsenkuluihin? Ottamalla lainaa eeeuu-pankista, myymällä omaisuutta, keräämällä veroja. Kun eeuulta saatu rahamäärä jää alle jäsenkustannusten humanitaaristen kulujen veromenetysten jne kokonaiskulujen alle, syntyy vajetta. Vaje katetaan ottamalla lisää velkaa, myymällä omaisuutta, korottamalla veroja, mutta miinusmerkkinen kokonaistilanne pahenee. Esim. sosiaalimenoja joudutaan kattamaan velkarahalla. Suomen talous on kroonisesti kuralla, mutta silti media tuputtaa jatkuvasti mielikuvia hyvinvointisuomesta.

Kuten Björn Wahlrooskin sanoi, hyväosaiset elää Suomessa paremmin kuin koskaan. Tämä on yhtenä pääosana median luomassa kaunistellussa hyvinvointimielikuvassa, mutta se on vain osa totuutta. Massatyöttömyyttä, jatkuvia konkursseja ja yt-neuvotteluita, kasvavia leipäjonoja, kasvavaa köyhyyttä, syvenevää velkaantumista jne karsitaan tietoisesti median tuputtamasta suomimielikuvasta. Miksi? Koska sillä on suora yhteys eeuun kannatukseen ja eeuu-mielisen poliittisen rintaman kannatukseen. Koska demokratiaa on vielä jäljellä, vapaaehtoinen eeuu-jäsenyys ei ole itsestäänselvä asia. Mikäli kansalle alkaa rakentua mielikuvat ulkoisesta uhasta, jonka voi äänestää pois, niin sehän menee äänestykseen. Eeuu-jäsenyys ja eeuu-mielisen rintaman poliittinen valta vaatii jatkuvaa työstämistä, kuten esim. valehtelua työttömyys- ja työllisyysasteesta, mediavälitteistä manipulointia, sekä vihamielisten valheellisten mielikuvien (natsit, rasistit jne) liittäminen kilpailijoihin. Eeuu-palvonta on ruma äärimielinen elämäntapa, joka tappaa kannattajansa moraalin. On myös unohtunut se, että Suomi ei tarvitse eeuuta pärjätäkseen. Katsokaa mitä kävi jäsenenä. Mutta tietenkin eeuu-palvoja kieltää eeuun haitallisuuden. Denialismi on kiinteä osa eeuu-palvontaa. Katsokaa vaikka vastauksiakin tähän. Tulee mieleen Pohjois-Korealainen linja.

Äänestä
  • Samaa höpöä aina vaan.EU-vihaajat ovat kieroonkasvaneita valehtelijoita, jotka eivät tunnista totuutta, vaikka se pantaisiin pyykkipojalla nenään kiinni.

    EU:n jäsenmaksut ovat osa valtion budjettia.
    EU:sta vuosittain saatava hyöty on maksuun nähden moninkertainen pelkän EU:n neljän vapaudenkin pohjalta.

    Suomi voi paremmin kuin koskaan. Meillä on suuri työvoimapula.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaa höpöä aina vaan.EU-vihaajat ovat kieroonkasvaneita valehtelijoita, jotka eivät tunnista totuutta, vaikka se pantaisiin pyykkipojalla nenään kiinni.

    EU:n jäsenmaksut ovat osa valtion budjettia.
    EU:sta vuosittain saatava hyöty on maksuun nähden moninkertainen pelkän EU:n neljän vapaudenkin pohjalta.

    Suomi voi paremmin kuin koskaan. Meillä on suuri työvoimapula.

    Eu-palvoja+suomivihaaja++levittää+aina+samoja+valheita+copypastena+Suomen+kansalle.+Meillä+ei+ole+suurta+työvoimapulaa,+vaan+pelkästään+joillain+aloilla+tai+yrityksillä,.+Siitä+on+vain+luotu+yleistävä+harhaanjohdatus,+joka+on+osa+positiivisen+harhamielikuvan+ylläpitoa.+Massatyöttömyys,+sekä+siihen+johtaneet+asiat+on+huomattavasti+suurempi+ongelma,+kuin+työpaikat,+joihin+ei+löydy+tekijöitä.+Kaiken+takana+on+poliittisen+vallan+ylläpito+vaikuttamalla+äänestyskäytökseen.+Siksi+media+luo+kaunisteltua+mielikuvaa+maamme+tilanteesta,+johon+sinäkin+yksisilmäisesti+uskot.+Vai+onko+sulla+jokin+muu+selitys+sille,+että+Sipilän+hallitus+valehteli+tyttömyys+ja+työllisyysasteesta+tai+että+on+valehdeltu,+ettei+todellisia+humanitaarisia+kuluja+voi+tietää,+tai+että+heidän+kilpailijansa+on+systemaattisesti+mustamaalattu+kaikenlaisella+vihaöyhötyksellä,+tai+että+kansainvälistymisbuumissa+piilotellaan+ulkomaista+omistusosuutta,+tai+että+Suomen+kilpailukeinot+on+myyty+kv-osakemarkkinoilla?+Et+vain+voi+sille+mitään,+että+integrointi+on+johtanut+Suomen+talouden+kroonisesti+miinusmerkkiseksi,+ja+ainoa+tapa+selviytyä+taloudellisesti+on+ottaa+velkaa+ja+myydä+jotain+ja+nostaa+veroja.+Et+voi+sillekään+mitään,+että+työttömien,+palkattomien,+vailla+vakituista+työtä+olevien,+piilotyöttömien+jne+todellinen+määrä+on+moninkertainen+Sipilän+valheeseen+verrattuna.+Et+myöskään+voi+sille+mitään,+että+konkurssi-+ja+yt-tilastot+on+järkyttävät,+mikä+kertoo+Suomen+vakavasta+tilanteesta+ja+asemasta.+Et+voi+sillekään+mitään,+että+Suomen+kilpalukeinot+on+"kansainvälistetty"+osaksi+eu-sisämarkkinoita.+Et+vain+ymmärrä,+että+integrointi+muuttaa+kaiken,+minkä+on+ymmärrety+muodostavan+hyvinvointivaltion.+Se+mikä+oli+ennen+kansallista+ja+kansallinen+hyöty,+on+nyt+kansainvälistä+ja+kansainvälinen+hyöty.+en+vuoksi+kansan+pahoinvointi+on+lisääntynyt.+Suomi+ei+voi+hyvin,+vaan+EU+voi+hyvin.+Katsos,+suomivihaaja+kun+rahaliikenne+on+muuttunut,+ja+yksi+muutoksista+on+ollut+se,+että+se+on+integraation+seurauksena+yhä+useamman+kansalaisen+ulottumattomissa.+Menetinhän+itsekin+työpaikkani,+kun+se+myytiin+sijoitusyritykselle.+Ensin+luvattiin+pitää+meidät+vanhoina+työntekijöinä,+mutta+kuten+epäilimme,+uusi+johto+junaili+keskenään+jotain+muuta.+Nykyisessä+työpaikassani+on+jatkuvia+selviytymisongelmia,+koska+ostovoima+on+heikko+ja+koska+asiakasvirrat+on+"kansainvälistettyjen"+kilpailijoidemme+hallinnassa.+Työpaikkani+kotimainen+omistusaste+on+100%.+Tärkeimpien+kilpailijoidemme+ulkomainen+omistusaste+on+70-100%.+Nämä+yritykset+toimii+eu-sisämarkkinoilla+ja+meidän+yrityksemme+kuolevilla+kansallisilla+markkinoilla.+Meillä+oli+2014+yli+500+työntekijää,+mutta+tänään+73+++joitakin+osa-aikaisia.+Tuotteemme+on+huippulaatuisia,+mutta+meillä+ole+mahdollisuuksia+isommille+apajille+hajottamatta+perinteikästä+yritystämme.+EU-lait+näet+on+esteenä.+Näin+ne+maamme+rakenteet,+olosuhteet+yms.+muuttuu+integraation+seurauksena,+mutta+sinä+suomivihaaja+kiellät+sen+ja+kiljut+valheita+hyvinvointivaltiosta.+Et+vain+ymmärrä+Suomen+ja+EU-Suomen+eroa.+Katsos+kun+osa+meistä+on+edelleen+suomalaisia+ja+riippuvaisia+suomalaisista+asioista,+sekä+sellaisessa+asemassa,+että+integroituminen+aiheuttaa+ongelmia+kansallisella+tasolla.+Suomen+siirtymisessä+eu+n+provinssiksi,+eli+integraatiossa,+on+omat+vaiheensa,+eikä+ne+kaikki+ole+suinkaan+hyviä.+Jopa+surkeasti+suunniteltuja.+Muun+muassa+tästä+alueesta+on+pääteltävissä+eu:n+luonne+ja+nähtävissä+seuraukset,+jonka+vuoksi+syntyy+vastustusta+ja+kritiikkiä.+Sipiläiset+ja+muut+eu-palvojat+peittelee+tätä+osaa,+sillä+se+voi+vaikuttaa+suuresti+äänestyskäytökseen,+kannatukseen+yms.+EU-kriittinen,+itsenäisyyttä+ja+kansallismielisyyttä+arvostava+Perussuomalaiet+nostaa+suosiotaan,+mikä+kertoo+siitä,+että+integraattioon+liittyy+uhkia,+joita+eii+haluta+hyväksyä.+PS+on+tätä+rataa+vaaallivoittaja+2023,+mikäli+antipersuliikee+epäonnistuu+vihapropagandassaan.+Sunkin+mielestä+tietenkin+"persut+levittää+valheita+ja+lietsoo+vihaa",+mutta+ehei+poikanen,+PS+näyttää+suomalaisille+globallistisen+politiikan+seuraukset,+minkä+vuoksi+porvareiden+ja+viherpunikkien+kannatus+laskee.+Ei+ihme,+että+antipersuliike+yrittää+heikentää+Persujen+poliittista+vaikutusvaltaa+luomalla+valheita+venäjämielisistä+rasistifasistinatseista.+Hävettävää+touhua.+Kuten+olet+sinäkin,+suomivihaaja+eu-palvoja.

    Nyt tulee liuta ihmeitä:
    -Suomen kilpailukeinot on myyty kv-osakemarkkinoilla?
    - kansainvälistymisbuumissa piilotellaan ulkomaista omistusosuutta, tai että ?
    - Piru, että mielenkiintoinen sana: kilpalukeinot on "kansainvälistetty"
    osaksi eu-sisämarkkinoita ?
    - Et vain ymmärrä, että integrointi muuttaa kaiken, minkä on ymmärrety
    muodostavan hyvinvointivaltion. Se mikä oli ennen kansallista ja kansallinen
    hyöty, on nyt kansainvälistä ja kansainvälinen hyöty. . Sunkin mielestä tietenkin
    "persut levittää valheita ja lietsoo vihaa", mutta ehei poikanen, PS näyttää
    suomalaisille globallistisen politiikan seuraukset. minkä vuoksi porvareiden ja viherpunikkien kannatus laskee.

    -------------------------------------------------------------------
    OK. lopusta käy selville, että Perussuomalaiset on kommunisteja ja köyhiä.
    Valtio on kuulemma yrittäjä valtion yhtiöiden osakkeita, kuten Finxxxx ja
    Nokxx ja monia muita ei saisi myydä pörissä. Eli se on pois kansalta. Olen
    samaa mieltä, että ne on pois kansata ja ne pitäisi yhtiöittää kansalle osuuksina
    ja osakkeina. Globalisti oli siis kansainväliset pörssit ja sijoittajat.

    Kilpailukeinot on kait sitten valtion yhtiöt ja yritykset ja niiden avaaminen
    EU säännösten mukaan.

    Olenko minä nyt ymmärtänyt oikein, minä yritin ... ? ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Suomen nettomaksu EU:lle kaksinkertaistui viime vuonna edellisvuodesta.

Suomen nettomaksu EU:lle viime vuonna oli 580 miljoonaa euroa. Vuonna 2017 Suomi maksoi EU:lle 275 miljoonaa enemmän kuin sai sieltä rahaa takaisin.

Valtiovarainministeriön mukaan Suomen nettomaksuasema on nyt palannut parin vuoden jälkeen taas pidemmän keskiarvon tasolle.

– Suomi on rikkaana EU-maana selvä nettomaksaja. Tuoreimpien tutkimusten mukaan EU-jäsenyys on kuitenkin hyödyttänyt Suomea monin tavoin. Se on tukenut talouskasvua synnyttämällä tuhansia työpaikkoja. Ulkomaankauppa on kasvanut laajentuvien sisämarkkinoiden ansiosta, mikä on mahdollistanut erikoistumisen, synnyttänyt kilpailua ja parantanut tuottavuutta, budjettineuvos Panu Kukkonen sanoi tiedotteessa.

Nettomaksu EU:lle on 105 euroa asukasta kohden.

Viime vuonna Suomi maksoi EU:lle vähän yli kaksi miljardia euroa ja sai EU:lta tukia vajaat 1,5 miljardia euroa.

Suomen maksuosuus EU:n budjetista on 1,65 prosenttia.

VM:n mukaan Suomi on kuitenkin pienimpiä nettomaksajia. Suhteutettuna bruttokansantuloon Suomea pienempiä nettomaksajia olivat Irlanti ja Belgia.

Suhteutettuna suurimmat nettomaksajat ovat Tanska, Saksa ja Itävalta.

Viime vuonna suurimmat nettosaajat suhteutettuna bruttokansantuloon olivat Liettua, Unkari ja Latvia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu