EU on pelkkä rakkikoira Syyrian kriisissä.

Turkki ja Venäjä vievät ja Trump peesaa Syyrian kriisin onnistuneeessa ratkaisussa. EU'lla on yhtä paljon sanan valtaa kuin rakkikoiralla ja Suomella EUn puheenjohtajamaana rakkikoiran kirpun verran. EU tuntuu olevan munaton ja hajuton kansainvälisissä asioissa. Mihin ovat muuten hävinneet nämä venepakolaiset ylen uutisissa. Kesällä ne olivat pääaihe päivittäin. Ilmeisesti satsattiin kaikki paukut ja toivet kurdipakolaisiin ja nyt jäädään niitäkin vaille.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Venäjä tappaa separatisteja Syyriassa.

Ukrainassa ja Georgiassa se tukee ja aseistaa niitä.

Äänestä
  • Tietysti kunnon johtaja ja hallinto puolustaa omaa kansaansa oli tilanne mikä tahansa!

    Mikä kertoo sen karun faktan, että Suomen eliitti ei ole kunnollista...

    Äänestä

EU ei ole sotilasliitto, vaan poliittinen yhteistyöelin. Miksi sen pitäisi sotkeutu Syyrian sisällissotaan. Eikö se nyt riitä, että siellä sotivat monien eri kapinallisryhmien lisäksi Assadin joukot, Venäjä, USA, Turkki, Ranska jne. EU:lla voisi olla rooli Syyrian jälleenrakentamisessa. Mutta kukaan ei halua tukea Assadin hallintoa, jonka julmuuksista sota sai alkunsa.

Äänestä

Hyvää joulua, eivät ensimmäiset verot kauas kantaneet.

Äänestä

Suomen media välittää väärää maailman kuvaa jenkeistä. Johtuu siitä, että suomalaisten valtamedioiden reportterit ovat pääasiassa tekemisissä jenkkien vasemmistoa edustavien tahojen kanssa kuten Cable News Network CNN. Puhutaan miten kahtiajakautunut jenkit on mutta kuitenkin unohdetaan, että Suomikin on jakautunut kahtia. Eikä olisi ihme jos suomi kahtiajakautuisi oikeasti ja jostain keski-suomesta alaspäin olisi Rinteen hallituksen hallitsema alue ja siitä ylöspäin pohjoiseen olisi patrioottien hallitsemat alueet joilla oma hallitus ja pääministeri. Koska kaikki ei tosiaankaan tunnusta Rinteen hallitusta ja tämän pääministeri asemaa sekä hallitus ohjelmaa jota tämän hetkinen hallitus suomessa toteuttaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Turkki ja Venäjä vievät ja Trump peesaa Syyrian kriisin onnistuneeessa ratkaisussa. EU'lla on yhtä paljon sanan valtaa kuin rakkikoiralla ja Suomella EUn puheenjohtajamaana rakkikoiran kirpun verran. EU tuntuu olevan munaton ja hajuton kansainvälisissä asioissa. Mihin ovat muuten hävinneet nämä venepakolaiset ylen uutisissa. Kesällä ne olivat pääaihe päivittäin. Ilmeisesti satsattiin kaikki paukut ja toivet kurdipakolaisiin ja nyt jäädään niitäkin vaille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu