Aloittaako millon? Ikkunassa oli syyskuun loppuun menessä mutta ei ole näkynyt?
Naarajärven kukka-ja hautauspalvelu
Anonyymi
1301085
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 130
Vanhimmat
Soita ja kysy! Emme me voi tietää!
Ketkä me? Vapaa kilpailu kunniaan.
Älä kuole vielä.
Joulu myyntiin mukaan. Silloin tehdään rahaa.
Ei naaralle mitään uutta kukkakaupaa tarvita. Marketista saa samat alle puoleen hintaan. Vähä-älyset enää mistään kukkakaupoista ostelevat. Aika ajanut ohi jo. Herätys ihmiset. Itse en ainakaan pienistä tuloista mihinkään tuollaiseen rahojani laita.
Ainakin nykyinen naaran kauppias ollut jo vuosia niin kallis että ei eläkeläisen rahat riitä.
Ei munkaan rahat riitä, tupakkiin ja kossuun menee kuukaudessa melkein kolmesataa euroo plus sitte vielä kaljat ja joskus taxi kyyti himaan.
Kieltämättä kallis on
Prismassa ainakin yhtä laadukasta tavaraa hinta vain 1/3 "ammatilaisten" hinnoista.
Lidl myös edyllinen
Kyllä pitäis tehdä laki, että kukkia ei saa muut myydä kuin kukkakaupat. Samoin pitäis tehdä laki, että kukaan, huom. ei kukaan saa itte tehdä värjäystä, permanenttia, eikä leikata tukkaansa, eikä varsinkaan naapurin muija. Ei edes mukuloitten hiuksia. Leikkaavat kumminki miten sattuu, koloja siellä sun täällä.
Värit päin persiittä ja permikset kuivia tappuroita.
Seurakunnissa on myös huomattu hautausperinteen muutos.Yhden kukan muistamiseen ei suoraan kehoteta, mutta käytännön tekijät ohjaavat siihen.
Etenkin kaupunkiseurakunnissa hautajaisia voi olla useita peräkkäin . Muistotilaisuudessa on usein vain omaisten kukka muistopöydällä. Marketin kukka riitää.
Tästä syystä on alettu pyytää muistamaan vainajaa vain yhdellä kukalla, joka voidaan jättää arkun vieressä olevaan vaasiin. Siunauksen jälkeen vaasi kukkineen on helppo ottaa mukaan muistotilaisuuteen
Hae Latviasta. Pääsee halvemalla.
Niin kauan kuin kehitys on kuitenkin kuluttanjavetoista, eli he vapaaehtoisetsi mieluummin ostavat marketeista, niin ei ne virrat takaisinkaan kukkakauppojen puoleen käänny. Vain ulkomaiset verkkokaupat kykenevät kunnolla haastamaan marketteja. Ne saattavat 10..20 vuodessa laittaa nykyiset marketit aika tiukoille.
Myös kotimaiset verkkokaupat valtaa alaa.
Asiakas sen päättää mistä ostaa, ei tätä vastaan pysty lakeja säätelemällä vaikuttamaan. Marketit ovat vaan viemässä kisan kivijalkakukkakaupoilta.
Valitettavasti näin. Ei pienyrittäjä pysty hinnoitelemaan työtään jos palkkaakin haluaa. Isot jyrää pienet. Valitettavasti näin vaan on.
Kukkakaupat on sama kuin kyläkaupat kaksikymmemtä vuotta sitten, katoavaa kansanperinnettä.
Vielä muutamia vuosia sitten joulu, äitienpäivä ja yo-juhlat olivat kulta-aikaa kukkakaupoilla, jonoa oli ulos asti. Eipä ole enää. Marketit vie asiakkaat.
Winki Naaran salessa hyviä viikokimppuja. Olikohan 4.95e
Ihan samaa kehitys on tapahtunut lemmikkieläinkauppille, PC-liikkeille, elektroniikkakaupoille jne, jne., jo aikoja sitten.
Kun kukkia ostetaan marketista, arvostetaan oston helppoutta, nopeutta ja edullisuutta.
Myös vastuullisuuteen panostetaan marketeissa:
S-ryhmän kaupoissa on siirrytty myymään ainoastaan vastuullisesti tuotettuja Reilun kaupan ruusukimppuja.
Tämä on asia joka meidän kaikkien tulisi huomioida.
Niinpä olisi.
Niin ja autoa ei saa korjata, kun vain autokorjaamot ja kirjoja myydä vain kirjakaupat, ja kodin sähkötarpeita vain sen alan kauppiaat, ja autoja saa myydä vain autokauppiaat ei mitkään Prismat, ja ei kukaan saa tehdä ite vaatteita vaan vain ompelimot ja ei varsinkaan se naapurin muija.
Supermarkettien ja muiden yleiskauppojen sekä verkkokaupan ristipaine tulee karsimaan pienempien erikoiskauppojen ja erikoisketjujen toimintakenttää. Arkinen ja toistuva kulutus siirtynee näihin kanaviin.
Ei tänä päivänä kuluttaja tyhmä ole. Ainakin meillä mietitään kaikki hankinnat tarkasti.
Minulla ei mene rahaa tupakkaan tai alkoholiin ollenkaan.
Yläristin kukkakaupalla on jo nettikauppa siihen se tulee menemäänkin
Hae latviasta iso erä niin ei mee niin paljon rahuskia
Prisma auki Jouluun asti 24/7. Jos kukkia tarvitsee niin suosittelen tutustumaan.
Huiskula tms. näkyi laatikoissa lukevan kun tytöt tavaraa hyllyttivät.
No nyt tipaton Tammikuu niin jää rahaa muuhunkin.
Näin on käymässä. Isot K ja S kauppa valtaavat markkinoita. Silloin häviää palvelut, isoissa kaupoissa ei voi käydä kuin autolla liikkuvat ja jotka ymmärtävät ETSIÄ haluamansa, minä en jaksa, jos läheltä saan päivittäikaupan tuotteet. katu kuvassa näkyy tyhjiä näyte ikkunoita, näin käy kun markkinavoimat rynnistää ja nehän rynnistää, ellei kunta päättäjät toimi kilpailutuksissa lain mukaan.
T a l o u s t a l o !!! Ne "pikkurouvat". siellä on vaan niin ihania...kukkeita, muhkeita, sulokkaita.
Miten tämä tähän liittyy?????
Taloustalo ei liity mitenkään naaran kukka ja hautaus palveluun piste
Nii ku mun mielestä vois kieltää kukkasten myynnin kaikilta muilta ku Taloustalolta. Siellä on niin ihanat kukkaset. Käytiin taas miehen kanssa taas kerran ja osteltiin koti kauniiksi.
Taloustalossa on katu täynnä ihania kukkasia
Taloustalossa on vaan parhaat Joulukukkaset
TalousTalossa on paljon muutakin Jouluun. Suosittelen.
Naaran kukkakauppa jatkaa entiseen tyyliin. Ilmoitus ikkunoissa syksyllä oli vain harhautusta, ei sitä tilaa ole kenellekään vuokrattu. Eikä kukaan ole oikeesti siihen tulemassa, olkaa huoleti, tällä kertaa.
Hanna Sumari kirjoittaa mielestäni oikein. Kukkakauppiaiden halun myydä vanhaa toisaalta ymmärtää, kilpailu tiukkaa, marketeissa tavaran kierto huomattavasti nopeampaa eikä vanhaa tavaraa juurkaan jää hyllyihin.
https://blogit.apu.fi/hannasumari/paivan-kaktus-iskee-piikkinsa-ryostaviin-kukkakappoihin/
Taloustalossa ei myydä vanhaa.
Isäinpäiväksi kaikkea ihanaa on Taloustalossa!!!!
Tulisi arvostelija-Sumari itse kokeilemaan kukkakaupan pyörittämistä pienelle paikkakunnalle! Ei pysy kauan pystyssä ilman että on hautauspalvelu
Isänpäivän kunniaksi viinakaupassa on kaikkea kivaa!
Sumari puhuu asiaa. Asiakaspalvelu on oltava kunnossa,
tuotteet ensiluokkaisia niin kuin marketissakin.
Vanhaa ei voi myydä. Puheet marketti ja kukkakauppa kukista voi tänäpäivänä unohtaa, samaa tavaraa myydään.
Ei kukkakauppojen kannata vanhaa myydä. Pitää vaan ostaa vähemmän niin ei mene roskiin.
Kulta aikaa on joulumyynti rahnoo tullee ovista ja ikkunoista. Sitten voikin seuraavaan jouluun ottaa hieman rennonmin=)=)=)
Eikö Hanna Sumari ollut messuilla pmäellä?
Sumari tulossa Olo&Elo tapahtumaan myös ensi vuonna? Käy sillon ehdottamassa että tulisi yrittäjäksi ?
Me ostimme 3 vuotta sitten tupaantulaisiin kukkivan orkidean K-marketista. Saaja on ikionnellinen orkideastaan. Jaksaa ihmetellä että se on kukkinut melkein keskeytyksettä nyt jo 3 vuoden ajan.
On kysellyt että mistä me sen oikein hankimme, kun on noin hyvälaatuinen. Haluamme kuitenkin omalta puoleltamme pitää salaisuutta yllä, ja olemme sepittäneet että kyseessä on kukkakaupasta ostetusta erikoiserästä oleva orkidea. Ja niitä ei ole enää saanut lisää.
K-marketin hyllystä otettu orkidea se on otettu, ja ruskeaan käärepaperiin kääritty. Kerrottakoon salaisuus ulos. Mutat ette sitten sano sanaakaan Riinalle ja Keijolle tästä. Heidän on saatava pitää oma, kestävä ja kukkiva erikoisorkideansa omana ilonansa.
No näinhän se on. Me ei tidetä mitään mutta näinhän se on.
Pieksämäen yrityskummi oli suositellut että ehdottamasti Naaraajärvelle pitää saada uusi paremman palvelun kukka-ja hautauspalvelu .
Meillä myös hyviä kokemuksia "marketti" kukkasista.
Kesto aivan omaa luokkaansa vs kukkakaupassa viikkoja viruneisiin "1-luokan" tuotteisiin.
Kuka on yrityskummi? Ja mikä se on?
Marketit hankkivat kukkansa samoista paikoista kuin kukkakaupatkin, mutta myyvät ne lähes ostohinnallaan, johtuen suuremmista myynti volyymeistä.
Tämähän on vain asiakkaan etu.
Saattaa kauppapuutarhuri tai kukkatukku höpöttää tuollaisen höpötyksen pikkukauppiaille, että ota nyt tuota 1-laatua, roimasti korkeampaan hintaan. Hinta on siksi korkeampi kun on pikkuinen ostaja. Mutta ei se tosiaan silti sitä tarkoita että Keskolle on myyty ne 2-luokan kukat, ja niiden Pirkka-kimput lakastuu 2 päivässä.
Samaa tuotetta kaikki tyyni.
Kukkakaupat myyvät ihmisille illuusiota heidän tuotteiden yli-vertaisuudesta.
Ja lampaat ostavat.
Naarajärvi vellä se sama Vaalijalan porukka penkoo Vaalijalan lotto roskiksia ostaa kukkia
SALEN roskiksia ja kukkia. Sen verran järkeä päässä että ei kalliisiin kukkiin rahojaan hassaa.
Prismassa ainakin todella laadukasta kukkaa.
K-ruokakaupoissa suosikkikukat ovat lähes kokonaan kotimaisia.
Tämä meidän kaikkien tulisi muistaa Suomalaisen työn tukemiseksi.
Yhä enennevissä määrin kukkia tuodaan esim. Hollanista niiden halvan hinnan
vuoksi.
Kyllä pitää asiakaidenkin tyhmiä olla. Jokainen jolla on silmät päässä näkee että samaa tavaraa myydään paikasta riipumatta. No me olemme kuitenkin aina tälle edullisemalle "marketti" puolelle kääntyneet ostopäätöksiä tehdessämme. Samalla tuemme suomalaista työtä.
Ennen oli varaa ostaa ylihinnoiteltuja kukkakaupan tuotteita vain harvoin, nyt voi silloin tällöin ostaa piristykseksi kukkia sieltä marketista. Laatu on hyvä, ja eihän mikään kukka ikuisesti kestä.
Syy miksi kukat maksavat enemmän kukkakaupassa, on tietysti ostohinta millä ostavat kukat sisään. Koska myynti on pientä, on ostomääräkin paljon pienempi. Tukkuhinnat vaihtelevat sen mukaan, paljonko ostaa. Ja monesti kun vertaan ostohintaa markettien ulosmyyntihintaan, huomaan, että kukkakauppiaankin olisi edullisempaa ostaa marketista
Kukat ovatkin nykyään sisäänvetotuotteita. Tuskin marketeille jää niiden myynnistä juuri mitään käteen.
Ei tarvitsekkaan jäädä, vain asiakas kauppaan riittää katteeksi. Ostaa sitten paljon muutakin.
Sittarissa ainakin hienoja joulukukkia. Tiä sitten onko yköstä vai kakkosta
Kauppapuutarhaliiton mukaan jo lähes 80 prosenttia kukista ostetaan nykyään ruokakaupoista ja marketeista.
Aivan!! ...edellä joku tampio väittää että Sumari puhuu asiaa! Kyllä varmaankin puhuu Etelä-Suomen puolesta asiaa mutta niin kuin edellä kirjoitin voisi tämä hienohelmaSumari kokeilla Naarajärvellä tai jossain Jäppilässä kukkakaupan pyörittämistä, siin ei auta vaikka polvillaan rukoilee ja kiillottaa asiakkaiden kengät, asiakkaita kun ei riitä niin ei riitä, tilaat kukkia ja ne nuutuu vitriineihin kun ihmiset ostaa kukkansa suurimmaksi osaksi marketeista. Sulaa hulluutta heittää roskiin kukat ja tilata tuoretta taas nuutumaan.
Tilaa ensi kerran tekokukkia ne kestää pitempään
Jäppilässä ei ole kukkakauppaa. Ilmeisesti olet Naarajärven kukkakauppa yrittäjä?
Yleisenä neuvona voisin sanoa pidä kauppa auki silloin kun me asiakaat ollaan palvelua vailla. Torilta tai yläristiltä olen monta kertaa kukkaseni hakenut kun ette auki olekaan esim. Sunnuntaina.
Edit.+Luku+tänään+n.90%
Kyllä Sumari tietää. Ollut niin kauan viisas.
Minä arvostan suuria ajattelijoita.
Meneeköhän myymättä jääneet kukat joka ilta roskiin ? Tarttis hautaustilaisuudessa viedä kukkia haudalle
Kukkien tuleminen päivittäistavarakauppojen valikoimaan on vaikuttanut valtavasti ammattikukkakauppoihin. 1980-luvulla 80 prosenttia kukista ostettiin kukkakaupoista ja loput 20 prosenttia puutarhoilta ja toreilta.
Tänä päivänä päivittäistavarakauppa myy jo yli 80 prosenttia kukista. Varsinkin sesongeissa ruokakauppojen kukkamyynti korostuu.
Suurin ostopäätökseen vaikuttava tekijä on päivittäistavarakauppojen merkittävästi alhaisempi hinta ja ostamisen helppous muiden ostosten yhteydessä.
Kukkia ostetaan yhä enemmän ruokakaupoista. Tarttuupa mukaan sitten tulppaani, narsissi tai jokin muu kukka, tuoreus, ulkonäkö ja hinta ratkaisevat.
Vaikka kukkien osto olisi kuinka helppoa ja nopeaa, asiakas ostaa kukat silmillä. Laadun tulee olla kunnossa. Tämä onneksi toteutuu myös marketti kukkasissa. Aivan ihania esimerkiksi Prisman kukkakadulla.
Minäkin ostin ruokakaupasta kukkia ja söin ne.
Oliko hyviä?
Moni saattaa epäillä halvan markettikukan laatua. Kukat kuitenkin tulevat marketteihin ja kukkakauppoihin samoista tukuista. Marketissa myytävä kukka voi olla siis peräisin samasta istutuksesta kuin vastaava kukkakaupassa myytävä kasvi.
Marketin kukkaset on parempia. Ne vaihtuu joka päivä.
Nyt eletään kukkakauppaiden kultaaikaa.
Black Friday aloitaa Joulunajan rahastuksen alan liikkeissä.
Minä ostan vain marketista en aio ylihintaisia tuotteita ostaa.
Kukkakauppoja kaatuu ympäri maata, kun marketit ovat ryhtynezet myymään kimppuja paljon halvemmalla.
Varmaan ei Naarajärvelle kannata uutta laittaa.
Marketit möi kukkia halvemmalla jo 20 vuotta sitten.
Jos kunnon asetelman haluaa niin sitä ei marketista saa, marketissa on vain vaimon lepyttelykimppuja kuminauhalla kiinni sidottuna.
Kyllä vaimoni on ollut tyytyväinen Prisman kimppuihin.
Hän on kieltänyt menemästä kukkakauppoihin niiden korkeiden hintojen vuoksi. Enkä muista hänen maininneen mistään kuminauhoistakaan.
Köyhät joutuukin ostamaan kukkansa sieltä mistä halvimmalla saa.
Meidän perhe käy ostamassa aina sieltä missä on kalleinta.
Tasan ei käy onnenlahjat😉😉
Parempi osaiselta vaikutat, köyhä joutuu tinkimään aina jostain.
Kokoomuslaiset eivät osta ikinä kukkia mistään. Lupiinit ja horsmat riittää.
Joulu, äitienpäivä ja ylioppilasjuhlat eivät ole enää samanlaisia kukkapäiviä kuin vielä parikymmentä vuotta sitten. Kukkia ostetaan vähemmän, ennen esimerkiksi ylioppilaalle ostettiin usein kolme tai viisikin onnitteluruusua kimpussa, mutta nykyään on muotia antaa yksi pitkä ruusu, jonka voi helposti poimia matkaan ruokakaupan kassalta ja vieläpä erittäin edullisesti.
Arto ja Alpo vie tulppaanin mukuloilla.
Jotenkin ihan itse sinun on se kukkakauppasi myynnin nostaminen ratkaistava. Vaikka miten haukut netissä merkettien kukkia, niin ei se tunnu asiakkaisiin purevan, eikä sinun myyntiäsi nosta.
Haha, isket kirveesi kiveen, tuon kommentin kirjoitin minä, vanha äijä olen mutta olen seurannut tyttöni kukkakaupan pyörittämistä jo vuosikymmeniä mutta en täällä Pieksämäellä.
Joo mutta minä kun piipahda vaimosi luona niin vien kalleimpia ruusuja mitä löytyy, ei ole kuminauhoja mutta kumi kumminkin joskus kaksikin menee.
Joulukukat hankitaan nykyisin yhä useammin muualta kuin kukkakaupasta. Kukkien myynnistä innostuvat viimeistään jouluviikolla myös päivittäistavara- ja rautakaupat, jopa huoltoasemat.
Miten Arto ja Alpo liittyy kukka myyntiin?
Onko jotain mukulan myyntiä muka?
Onneksi olkoon. Meni kymmenen päivää kun viesti saavutti. Mene käymään uimahallissa miesten saunassa ja mieti kenenkä miesten on vietävä kotiin kukkia ja kenenkä ei.
Nykyään käytetään viljan viljelyssä kasvunsäätäjää eli varsi ei kasva pitkäksi, lyhyt varsi on suosiossa, ei lakoonnu niin helposti vaan törröttää pystyssä kovemmalla kun rankkasateella ja myrskyllä!
Ei ole ollut tulossakaan, joku teki piloillaan ilmoitukset ikkunoihin. Olisihan tuo pitänyt arvata kun ei ole kenen kukka kauppa tulee ja ilmoitukset ikkunoissa ulkopuolella. Ei ole ollut avaimia , laittaa ilmoitukset sisäpuolella??
Onko lidlissä kukkasia
On lidlissä. Ja hyviä. Kotimaisia.
Marketmyynti pienellä valikoimalla ja suurella volyymilla kasvattaa kukkien kokonaismarkkinaa. Pt-kaupassa käyvät kaupaksi myös kukkakorit.
Prismassa aivan ihania kukkakoreja. Muutenkin Jouluksi kaikkea. Ja mihin hintaan!!!
Eipä ole kaikkea Prismassakaan jouluksi, kossua ei oo!
Haluaisin myös viinakauppaan samanlaisen tyylisiä lahjoitus korkea kuin Naarajärven ruokakaupoissa mutta ei tietenkään mitään leipää vaan jouluisia seurustelujuomia kuten kossu ja perinteinen ruska ja aperita!
lahjoitus korkea ??? mikä se on?
Mietipäs hetki ja lue sitten vielä kerran viesti niin voit vaikka älytäkin, yksi ylimääräinen kirjain yhdessä sanassa ja et tajua!
Täytyypä mieheni kanssa lähteä tutustumaan.
Menkää vaan ihan reilusti viinakauppaan kuten ennenkin, samalla voitte käydä ostamassa Lidlistä juhla-aterian illaksi, kaksi alumiinirasiaa maksalaatikkoa.
Krypta. Onko varmaan oikeassa järjestykksessä ?
Mitä tarkoittaa "järjestykksessä"?
järjestykksessä. Voi olla myös Raumalainen murresana.
Nämä on niitä pieksämäkeläisiä tummia ja vaaleita nuoria. Ensimmäinen tili on saatu kun sosiaalihuolto on antanut ensimmäisen maksusitoomuksen. Vanhemmilta saatu perimä jatkuu. Sittein voi viisastella verkossa soskun maksamalla kännykällä, kengillä, vaatteilla, tupakoilla, kaljoilla. Tuonne kun menee ripuliperä asemalle joku pappa antaa satasen kun antaa rassasta peräpäätä.
Oletko kateellinen? Sullakin on mahdollisuus siirtyä sossun palkkalistoilla!
Kossua voi hakea Lidlin vierestä.
Eikö ole kiva kun minä kysyn ja vastaan ja kommentoin omia kirjoituksia ja nostan aina kirjoituksillani nämä kärkijutuiksi. kirjoitan tänne joka päivä monta kertaa.
Miksi niin teet?
En ole ihan täyspäinen!
Ei ole uutta kauppiasta näkynyt
Hyvä juttu!
Lidlissä ISO kotimainen joulutähti 9.95
Loppuu kyllä nopeasti, joka asiakaalla 2-3 kpl
Prisma+auki+24H.+Alennus+24%+loppuun+saakka
..ja tyhmät menee lankaan!
Sama ihminen kirjoittaa joka päivä tähän viestiketjuun, nostamalla otsikon ykköseksi.
Keskuskadulla Lapin kukka- ja hautauspalvelu on meidän uusi suosikki. Selkeä myymälä, ei liikaa tavaraa sekä ensiluokkaiset tuoteet vuosien ammattitaidolla.
Paikoitusalueet hyvät myös.
No kuulema Yläristinkukka olisi laajentanassa
Huomenna jjjääärrrrjettömätt alennukset!!
Onko perää huhuissa että prismalle joku oikean kukkakaupan perustaa ?
Apteekissa sano että äitienpäivänä tulisi
Kohta on hautauspalveluille käyttöä Pieksämäelläkin .