Luotsiveneen ja ohjusveneen läheltä piti tilanne

Viime joulukuussa luotsivene oli törmätä merivoimien ohjusveneeseen, törmäys vältettiin viime hetkellä. Hyvä esimerkki siitä että tähystystä ei saa laiminlyödä. Luotsiveneen kuljettaja oli vasta lähietäisyydellä huomannut tutkassa ohjusveneen ja vasta valonheittimet sytytettyään oli tajunnut että vastaan tulossa toinen alus ja tehnyt väistön . Olosuhteet eivät olleet normaalista poikkeavat ammattimerenkulkijalle ja ohjusveneessä oli koko ajan kulkuvalot päällä. AIS ei ollut ohjusveneessä päällä mikä normaalia.

Viitaten elokuun venekolariin Nauvossa, muistakaa aina tähystää riittävästi! Niin amatöörit kuin ammattilaiset.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

En nyt oikein tiedä miten yhdistät Airston onnettomuuden tähän tapaukseen. Airoston onnettomuudessa ongelmana oli se, ettei moottoiveneeltä havaittu toista alusta. Sen olisi nähnyt ulos katsoen. Tuossa luotsivneeen tapauksessa taas ohjusvenettä ei näkynyt kunnolla ikkunasta katsoen ja tutkakaikukin oli huono johtuen ohjusveneen häiveominaisuuksita. Luotsiveneen tutkaan tuli heikko kaiki jota kuljettaja luuli aluksi lintuparveksi.

Loppuraportin ainoa käytännön suositus oli:

"Merivoimat laatii riskiarvioinnin oman toimintansa huomaamattomuuden merkityk-sestä omien ja muiden alusten turvallisuudelle sekä VTS:n mahdollisuuksille valvoa alu-eensa meriliikenteen yleistä turvallisuuttaja ohjeistaa tarvittavat toimenpiteet tunnis-tettujen riskien hallitsemiseksi."


Tutkintaraportsta muuten lainattu:

"Pimeällä väylää pitkin pohjoiseen päin ajettaessa Sköldvikin öljynjalostamon valot vaikeutta-vatoptista navigointia."

Usein pimeällä syysiltana kyseisessä paikassa ajaneena olen täysin samaa mieltä. Ei senvalomeren seasta ole helppo himmeitä kulkuvaloja nähdä. Ihan sama se on on, kun tulee pimeällä väylällä kohti Helsinkiä. Tutka on ainoa väline, mutta jos vastassa olevan aluksen osalta on haluttu käyttää häivetekniikkaa, niin huonosti näkyy. Ja vielä kun väkivaltakoneiston (ja Rajan) aluket eivät pidä AIS lähetintä päällä, niin senkään takia ne ei näy edes plottrilla.

Lainattu raportista:

"Luotsivene jatkoi suuntaansaja nopeuttaanmuuttamatta väylän keskilinjan vasemmalla puolella. Luotsiveneen kuljettaja ei havainnut ohjusvenettä optisesti. Kuljettajahavaitsi ohjusve-neen aiheuttaman tutkakaiun, jonka hän tulkitsi lintuparveksi. "

"Ohjusveneen ohjailuryhmällä oli hyvä tilannetietoisuus. Ohjailuryhmä ei tunnistanut todel-lista riskiä, että luotsivene ei havaitse ohjusvenettä. Ohjusvene hidasti nopeutta, mutta ei pa-rantanuthavaittavuuttaan esimerkiksi ottamalla yhteyttäluotsiveneeseen VHF-radiolla tai valaisemalla itseään. Havaittuaan ja tunnistettuaan ohjusveneenluotsiveneen keulan edessäluotsiveneen kuljet-taja hidasti ja väisti jyrkästi oikealle. Alusten välinen etäisyys lyheni pienimmillään noin 40 metriin.Luotsiveneen miehistö ei tunnistanut AISia käyttämättömän kohteen läsnäolon aiheuttamaa riskiä."

"Merivoimien toiminnan luonteesta johtuen merivoimien alukset pyrkivät toimimaan huomaa-mattomina, mikä poikkeaa muusta liikenteestä. Tästä aiheutuvaa riskiävilkkailla liikennealueilla ei välttämättä ole täysin tunnistettu merivoimissa. VTS-operaattorin mahdollisuudet havaita nopeasti syntynyt vaaratilanne olivat heikot, koska seurannan jäätyä jääpoijuun ohjusvene ei ollut enää tutkaseurannassa. VTS-näytöllä ohjusve-neen tutkavideon yhteydessä ei ollut aluksen tunnistetta eikä liikevektoria. Luotsiveneen oli AIS-perusteisessa seurannassa"

Äänestä

Raportti:
https://www.turvallisuustutkinta.fi/material/attachments/otkes/tutkintaselostukset/fi/vesiliikenneonnettomuuksientutkinta/2017/Nr5wnYAVD/M2018-04_tutkintaselostus.pdf

Ainoa tehokas keino jolla merivoimat voi toiminnan tavoitteita vaarantamatta lisätä havaittavuuttaan ainoastaan lähialueella olevan toisen aluksen kannalta on havaittavuuden parantaminen lisävalolla tilanteen sitä suosittaessa ja ajoissa annettuna. Strobovalo on siihen paras vaihtoehto, ja korkealta mastosta alaviistoon suunnattuna oikeaan sektoriin kukaan muu ei edelleenkään alusta edes huomaa, vaan ainoastaan läheltäpiti tilanteeseen joutumassa oleva alus, jonka havaitsemismahdollisuuksia nimenomaan tuleekin parantaa.

On käsittämätön harhaluulo (merivoimien tiedottaja Turun Sanomien mukaan) että luullaan VTS:lle annetun tiedotteen auttavan yhtään mitään tällaisten ennaltaehkäisyssä. Eihän VTS:llä ole siihen käytännössä mitään mahdollisuuksia, varsinkaan sellaisten huviveneiden ollessa toisena osapuolena joilla ei ole ainakaan lähettävää AIS:ia, mutta eipä se näytä AIS:llisen luotsiveneen osaltakaan mitään auttaneen.
On myös selvää ettei häivealuksia naamiointimaalauksilla jatkossakaan aina havaita ajoissa, ellei havaittavuutta merivoimien alukselta edesauteta. Sille ei muiden alusten toimenpitein jatkossakaan mitään mahdeta, vaikka miten hyvin oltaisiin tarkkaavaisia ja huollellisia tähystämisenkin suhteen.

Ja taas kerran 9§ a-kohta tuottaa eriäviä näkemyksiä. Ainoa taho joka käytännössä pitää sitä väylillä aina pakollisena on liikennevirasto. Onnettomuusraportissa se mainitaan mutta sitä ei pidetä muuten ollenkaan edes osatekijänä mihinkään.
Oikeusistuimissa 9a noudattaminen on pakollista vain silloin kun onnettomuus tapahtuu ja asia siksi päätyy oikeuteen asti. Yhtään tapausta ei liene oikeuteen asti viety 9a rikkomisesta silloin kun mitään törmäystä ei tapahdu, vaikka laivatkin rikkovat sitä liikenneviraston tulkinnan mukaan jatkuvasti satoja kertoja joka vuosi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Viime joulukuussa luotsivene oli törmätä merivoimien ohjusveneeseen, törmäys vältettiin viime hetkellä. Hyvä esimerkki siitä että tähystystä ei saa laiminlyödä. Luotsiveneen kuljettaja oli vasta lähietäisyydellä huomannut tutkassa ohjusveneen ja vasta valonheittimet sytytettyään oli tajunnut että vastaan tulossa toinen alus ja tehnyt väistön . Olosuhteet eivät olleet normaalista poikkeavat ammattimerenkulkijalle ja ohjusveneessä oli koko ajan kulkuvalot päällä. AIS ei ollut ohjusveneessä päällä mikä normaalia.

Viitaten elokuun venekolariin Nauvossa, muistakaa aina tähystää riittävästi! Niin amatöörit kuin ammattilaiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu