Emme ole enää mies ja nainen

Anonyymi

Eivätkö seksuaalivähemmistöt huomaa, että he tekevät hallaa miesten ja naisten oikeuksille olla mies/poika ja nainen/tyttö? Terveyssiteissäkään ei heidän mielestään saa enää olla mikään naiseen viittaavaa merkkiä, eli alaspäin olevaa ristiä ja tämä on viimeisin vitsi näiltä sankareilta tämän päivän lehdessä .

Miksi annamme valtaa tällaisille vähemmistöille? On tietysti hyvä, että heitä kunnioitetaan samalla tavalla, kuin meitä jokaista, mutta rajansa kaikella. Miksi pitää mainostaa olevansa esim. transseksuaali tai homoseksuaali ja tuoda sitä vahvasti esiin? Me heterot (normaalit) emme ole enää muutaman vuoden päästä samanarvoisia, emme ole miehiä, emme naisia. Olemme alistuneet henkilöiksi ja suomenlippu vaihtuu sateenkaarilipuksi. Emme käytä välttämättä ammateissakaan sukupuoleen viittaavia nimityksiä ja kohta sarjakuvasankareissa ei ole Teräsmiestä, ei Batmania.

Liikennemerkit muuttuvat varmasti lähivuosina sukupuolineuraaleiksi. Arvokkailta patsailta leikataan pallit pois, varsinkin Keski-Euroopassa (mikäli siellä tilanne on karannut yhtä käsistä, kuin täälläkin). Kela -korteissakaan ei ole sukupuoleen viittaavaa loppuosaa.

Mitenkähän poliisi kuuluttaa "henkilöä", jota se etsii rikoksesta tai kadonneeksi? Varmaan tuntomerkeillä isot tissit ja perse. Tai henkilöä, jolla on pallit. Tämä kiertää ainakin "mies" ja "nainen" termit. :))

Olemme kohta valtio, jossa jokainen kyttää toisiaan ja mitä sanoja sanotaan. Emme saa sanoa, koska sanat ovat kiellettyjä. Muuten olemme vankilassa tai saamme vähintään monen sadan euron sakot toisen loukkaamisesta. Näemme tällöin, kenellä on valta, kuin Neuvostoliiton aikaan.

10

190

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Liikennemerkit muuttuvat varmasti lähivuosina sukupuolineuraaleiksi."

      Olen kai sokea, tai vähintään heikkonäköinen, mutta en ole vieläkään löytänyt mitään sukupuolta erityisesti esiin nostavaa nykyisissä liikennemerkeissä.

      • Anonyymi

        Mies kävelee suojatien yli tyttölapsen kanssa suojatien merkissä, se jos mikä saa nämä uussukupuoliset raivon valtaan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mies kävelee suojatien yli tyttölapsen kanssa suojatien merkissä, se jos mikä saa nämä uussukupuoliset raivon valtaan.

        Tietyömerkin muttuessa ns. sukupuolineutraaliksi se muuttuu myös kovin hulunkurikseksi, sillä en ole iässäni nähnyt yhtään ns. raksan muijaa tien varressa lapio kourassa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mies kävelee suojatien yli tyttölapsen kanssa suojatien merkissä, se jos mikä saa nämä uussukupuoliset raivon valtaan.

        En kyllä näe tyttöä, enkä välttämättä miestäkään tässä merkissä

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Suomen_liikennemerkeistä#/media/Tiedosto:Finland_road_sign_511.svg


    • Anonyymi

      Nee- ja nai-sanoja ei saa käyttää kun niillä viitataan heidän mielestään vähempiarvoisiin. Kaikki haluavat olla valkoisia miehiä, mutta jos eivät pysty olemaan niin sitten syyttävät valkoista miestä kaikesta.

    • Anonyymi

      Emme ole. Emme enää oikeesti.

    • Anonyymi

      Aloittaja ei normaaliuden puuskassaan ehkä tajua että siitä justiin on kysymys,oikeu-
      desta olla poika/mies tahi tyttö/nainen. -Eiks je? Mikä tässä on vaikeaa? Normaalit heterot eivät kiinnosta oikein ketään joten olette ihan turvassa kauhukuvienne myö-
      tä. ;))

    • Anonyymi

      Kyllä anarkistit tietävät mitä tekevät. Tavoitteena on yhteiskunnan tuhoaminen ja hyvässä vauhdissa ollaan. Jos ei sota ehdi ensin, niin teemme itse selvän tästä maasta.

    • Anonyymi

      Suomen vaakunassa olevalta leijonalta vietiin pallit jo vuosia sitten.

    • Anonyymi

      Ihmetyttää, että vieläkin uutisissa puhutaan miehistä, naisista, pojista ja tytöistä.
      Joku sukupuoleton yhteiskunta loppui?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      176
      1219
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      644
    6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      305
      562
    7. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      232
      557
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      539
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      510
    Aihe